Muutamia esiin nostamiani aiheita mielivaltaisessa järjestyksessä:

- Maa on litteä.
- Dinosauruksia ei ole ollut olemassa.
- Ydinpommia ei ole keksitty.
- Kuussa ei ole käyty.
- Miksei 5 G- mastoja rakenneta Geneveen eikä Brysselliin?
- Satelliitteja ei ole.
- Stonehenge on betonista valettu uusiorakennelma.
- Painovoimaa ei olla todistettu.
- NASA on jäänyt kiinni valehtelusta min. 1000 x.
- Koriolisvoima ei vaikuta ammuksiin.
- USA on hyökännyt viime vuosikymmenien aikana n. 50:een itsenäiseen valtioon viemään demokratiaa ja vapautta. Valitettavasti yhdessäkään kohteessa tavoitteet eivät ole toteutuneet.
- Mr. Trump on parasta Yhdysvalloille ikinä.
- Mr. Putin on tuonut nykymaailmaan rauhan ja tasapainon.
- Thaitytöiltä en ole saanut sp- tauteja kolmeen vuosikymmeneen.
- Kuka olisi mitannut etäisyyden Aurinkoon ja millä tavoin?
- Kuunvalo kylmentää.
- Ilmastonmuutoshömpötys on täyttä paskaa globalistieliitiltä rahojen lypsämiseksi massoilta.
- Greta on naurettavin julkkis ikinä ja romahtaa kohta.
- Kuka saatana uskoo kehitysoppiin ja että DNA:mme olisi kehittynyt liejuryömijästä?
- Nykin tornit romautettiin että USA:n eliitti saisi maailmanlaajuisen matkustajakontrollin sekä rajoittamattomat hyökkäysoikeudet aivan minne tahansa.
- Etelämantereen ympäri ei olla purjehdittu eikä koskaan purjehdita.
- Palme ja Kennedy olivat demokraatteja ja ehkäpä ansaitsivat kuulat kalloihinsa?
- Maailmassa on ollut useita maailmanloppuja.
- Eteläisten mantereiden väliset lentoreitit ovat lievästi sanottuna omituiset.
- Einsteinin höperöitä teorioita ollaan jo kumoamassa.
- Nikola Tesla oli maailman viisain mies ikinä koskaan.
- Maahanmuuttoaalto on tarkoitettu valkoisen rodun tuhoamiseen, olemme liian viisaita ja itsepäisiä maailman eliitin orjaroduksi.

Kiitän jo etukäteen palstan hienoja salaliittoteoreetikoita sekä ankaria vastustajiamme vastaväitteistä. Ne ovat tervetulleita myös yllä esittämieni unohdettujen aiheiden ulkopuolelta.

20

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On hieman outoa että listaat asioita joista on ensimmäisenä palstalla kirjoittanut joku muu nimimerkki kuin "nazi".

      Ilmeisesti siis tunnustat että kirjoittelet tänne useilla nimimerkeillä, ja siis pääosin keskustelet itsesi kanssa?

      Kenties häiriinnyit siitä että kaikki listaamasi asiat on debunkattu useilla eri tavoilla jotenka sen sijaan että kommentoisin debunkkeja palaat vain alkuperäiseen väittämään; kuten teillä on tapana.

      Voisitko saada sen corona viruksen jo piankin niin loppuu tällainen?

      • Kiitoksia kommentistasi.
        En ymmärtänyt ensi virkettäsi koska mikään tuossa luettelemistani aiheista eivät toki ole minun ajatelmiani saati keksimiäni.

        Kirjoitan aina ja vain tällä omalla nimimerkilläni, mikä saa ajattelemaan muuta?

        Ja kyllä; "meillä" on tapana palata myös debunkattuihiin aiheisiin jos aika ja kiinnostus siihen riittää.

        Korona- virukseen en ole paneutunut, tiedon tulva on kansainvälisesti niin massiivista että olen siihen tukehtua. Olen tilannut pari kymmentä eri kansallisuutta olevaa uutistoimiston kanavaa joista tulee aiheesta vyöryä yötä päivää.

        Kotimainen uutisointi on vieläkin tasoa että peskää käsiänne... :-)

      • Anonyymi
        nazi kirjoitti:

        Kiitoksia kommentistasi.

        viimeisin tieto, johon olen törmännyt: uusi coronavirus on ’rasvapohjainen’ jolloin saippua irroittaa sen tehokkaasti pinnoista, fairy saattaa olla tehokkain desinfektioaine pintoja puhdistettaessa - irroittaa rasvaa tehokkaasti (kloori oikeasti, mutta se on aikamoinen myrkky jo isessään ja tuottaa supermutageeneja -0)

      • Anonyymi
        nazi kirjoitti:

        Kiitoksia kommentistasi.
        En ymmärtänyt ensi virkettäsi koska mikään tuossa luettelemistani aiheista eivät toki ole minun ajatelmiani saati keksimiäni.

        Kirjoitan aina ja vain tällä omalla nimimerkilläni, mikä saa ajattelemaan muuta?

        Ja kyllä; "meillä" on tapana palata myös debunkattuihiin aiheisiin jos aika ja kiinnostus siihen riittää.

        Korona- virukseen en ole paneutunut, tiedon tulva on kansainvälisesti niin massiivista että olen siihen tukehtua. Olen tilannut pari kymmentä eri kansallisuutta olevaa uutistoimiston kanavaa joista tulee aiheesta vyöryä yötä päivää.

        Kotimainen uutisointi on vieläkin tasoa että peskää käsiänne... :-)

        Ethän pese käsiä, kiitos.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Nostit asiat esiin natseille tyypilliseen tapaan mielipuolisessa järjestyksessä.

      • Niin.
        Maailmamme on todellakin täysin mielipuolinen ja sen ongelmia ja tapahtumia voinee kukin nostaa haluamaansa järjestykseen.

        Unohdin avauksessani että olen ivannut ja pilkannut useita eturivin poliitikkojamme.
        Huippuna että olen väittänyt presidenttiämme Sauli Niinistöä maanpetturiksi koska hän tuhosi valuuttaamme markan vaikka siihen olisi tarvittu Perustuslakiimme muutos.

        Unohtaa ei sovi myöskään taivaallemme paskaa ruiskuttavia lentokoneita. Vanojen tarkoituksista on vain arvailuja.
        Yksi vahvimmista on että niillä ajetaan alas ydinvoimaloiden tuottamaa ja ilmakehään päästämää ydinjätesaastaa.
        Tiedä sitten.......

    • Anonyymi

      Hienoa tekstiä hra. Nazilta.

      Miltä kuulosta sellainen salaliitto jossa koitetaan piilottaa ja vähätellä Suomen muinaishistoriaa merikuninkaista jne ?

    • Anonyymi

      jkHyvä aloitus, STA on juuri näiten kaikki keksitty massahöpötyspostauksen takana, pilaa koko palstan, siinä heidän taktiikka.

      • Punastuin myönteisistä kommenteista joita en yleensä saa, niistä lämpimät kiitokset!

        Unohdin todellakin listastani myös että Ruotsalaiset ja Suomen ruotsalaiset ovat hallinneet Kansallimuseotamme sen perustamisesta alkaen. He ovat salanneet ja tuhonneet merkittäviä muinaislöytöjä jotka osoittavat muinaisen Suomen kansan mahtavuuden.

        Tässä kiinnostuneille asian tiimoilta faktaa:
        https://www.youtube.com/watch?v=AE57mqBQjLE

    • Pallomaa propaganda on maailman historian suurin puhallus. Nyt tiedemiehet ovat kuitenkin selkä seinää vasten, todisteita litteästä maasta on esitetty ja pallomaan epäilijöiden määrä kasvaa.
      On mahdollista että korona virusta ei ole olemassakaan, vaan nyt tehdään paljon varotoimia ja kun kaikki on lukittuina tai lukitaan kotiarestiin ennenkuin ihmisille kerrotaan mullistava totuus: maa on litteä.
      Tästä seuraa mielenosoituksia, mellakoita, tulipaloja, maanjäristyksiä ym. ja suurta vihaa tiedemiehiä ja nasaa kohtaan.
      Kuitenkin alkaa uusi aikakausi kun tieto on sulatettu. Uusi tiede tulee perustumaan rehellisyyteen.
      Tutkitaan lasisen taivaankannen rakennetta,myönnetään auringon liikkuvan matalalla noin 3000km maailmamme yläpuolella.
      Uutta tietoa tulee saataville pilvin pimein kun valheellinen pallomaa propaganda lopetetaan, nasan taiteilijoilta katkaistaan rahoitus, emme näe enää nasan kauniita maaalauksia väitetystä avaruudesta.
      Parhaillaan kulissien takana mietitään uutta maailmansynnyn teoriaa jota tullaan opettamaan kouluissa. Pyritään keksimään virallinen totuus miten litteämaa olisi voinut muodostua ateistisesti ilman Jumalaa.
      Eli Jumalan olemassaoloa ei tulla myöntämään vaikka maan litteä muoto onkin jo pakko myöntää kun todisteet alkavat olla jo liian mittavat litteän totuuden salaamiseksi kansalaisilta.

      • Anonyymi

        Litteästä maasta ei yhtäkään todistetta, kaikki todisteet kertovat maapallosta.

    • Anonyymi

      Hyvä vitsi!

      • Hra Delphiniltä jälleen oikein hauska kirjoitus.

        Itse uskon että tämä nuhakuume- pandemia on vain harjoitus Uutta Maailmanjärjestystä varten.

      • nazi kirjoitti:

        Hra Delphiniltä jälleen oikein hauska kirjoitus.

        Itse uskon että tämä nuhakuume- pandemia on vain harjoitus Uutta Maailmanjärjestystä varten.

        Paluuta normaaliin ei ehkä enää ole. Me uskovat poistumme maailmasta ylöstempauksessa ylös kuvun yläpuolelle, pidämme siellä 7 vuotta karitsan häät, samalla alhaalla maailmassa on vaivan aika ihmisille jotka eivät uskoneet Jumalan sanaa. Kunnon poikkeustila alkaa kun maailmasta katoaa satoja miljoonia kristittyjä, lentokapteeneja, lennonohjaajia, bussikuskeja, laivojen kapteeneja, jne. Tällä hetkellä näemme vain varjon ateisteilla edessä olevista vaikeuksista.

        7 vuotta meidän uskovien katoamisesta me tulemme Jeesuksen kanssa takaisin alas maailmaan ja hallitsemme täällä tuhat vuotta. Myös ei uskovat jotka selviävät vihan ajasta pääsevät näkemään Jeesuksen fyysisesti hallitsemassa maailmaamme Jerusalemista käsin.
        Ja koska maa on litteä, niin kaikki näette sekä seurakunnan poislähdön, että paluun Jeesuksen kanssa myöhemmin.

        Tuhannen vuoden jälkeen paholainen päästetään jälleen tilapäisesti irti, sen 1000 vuoden ajan paholainen on sidottuna maailmamme alapuolella ja myös maailmaan jääneet ei uskovat elävät synnitöntä ja täydellistä elämää. Yhtään rikosta ei tapahdu ja kaikki ovat onnellisia.
        Jeesuksen hallintavaltaa ylistetään kun tässä aiemmassa kokeessa ihmisten hallitsemismuoto epäonnistui ja johti kaaokseen.

      • Delphin kirjoitti:

        Yhtään vastahankakirjoitusta ei ole tullut Mr. Delpinin kirjoitukseen eikä minunkaan ymmärrykseni siihen riitä.

        Varmaa on että että maailmamme ja ihmisen synnylle ei totuutta löydy meidän elinaikanamme.

        Alkuräjähdys ja sen seurauksina kehittynyt ihmisen tajuttoman monimutkainen DNA:n kehitys liejuryömijästä on nykyisen tieteen ainoa selitys.
        Kuka helvetti ajatteleva ihminen voisi moiseen uskoa?
        En sanoisi että tiedä valehtelee mutta koska he eivät tiedä mistään mitään niin heidän täytyy jotain keksiä ja sitä kannattaa tyhjänpäiväisissä viroissaan pysyäkseen.

        En oikeastaan ole ns. uskova ihminen mutta Raamatun Luomiskertomus vaikuttaa mielestäni paljon uskottavammalta kuin alkuräjähdys.

      • Anonyymi
        Delphin kirjoitti:

        Uskovana en ala debunkkaamaan ylöstempausta, vaan odotan sitä itsekin. Muistathan että valehtelijat ja Jumalanpilkkaajat joutuu helvettiin, mieti siis tarkkaan mitä sanot.

        Ylöstempaus, Jeesuksen paluu yms onnistuu täsmälleen yhtä hyvin Maapallolla kuin Littanalla, et voi siis yhdistää noita niin että koska Jeesus palaa maailma on litteä.

      • Anonyymi
        nazi kirjoitti:

        Yhtään vastahankakirjoitusta ei ole tullut Mr. Delpinin kirjoitukseen eikä minunkaan ymmärrykseni siihen riitä.

        Varmaa on että että maailmamme ja ihmisen synnylle ei totuutta löydy meidän elinaikanamme.

        Alkuräjähdys ja sen seurauksina kehittynyt ihmisen tajuttoman monimutkainen DNA:n kehitys liejuryömijästä on nykyisen tieteen ainoa selitys.
        Kuka helvetti ajatteleva ihminen voisi moiseen uskoa?
        En sanoisi että tiedä valehtelee mutta koska he eivät tiedä mistään mitään niin heidän täytyy jotain keksiä ja sitä kannattaa tyhjänpäiväisissä viroissaan pysyäkseen.

        En oikeastaan ole ns. uskova ihminen mutta Raamatun Luomiskertomus vaikuttaa mielestäni paljon uskottavammalta kuin alkuräjähdys.

        Olisit ottanut selvää alkuräjähdyksestä ja evoluutiosta niin et pitäisi raamatun satuja uskottavampana.
        Evoluutio on todistettu 100 % ja todisteet löytyvät myös alkuräjähdyksestä.

      • Anonyymi
        nazi kirjoitti:

        Yhtään vastahankakirjoitusta ei ole tullut Mr. Delpinin kirjoitukseen eikä minunkaan ymmärrykseni siihen riitä.

        Varmaa on että että maailmamme ja ihmisen synnylle ei totuutta löydy meidän elinaikanamme.

        Alkuräjähdys ja sen seurauksina kehittynyt ihmisen tajuttoman monimutkainen DNA:n kehitys liejuryömijästä on nykyisen tieteen ainoa selitys.
        Kuka helvetti ajatteleva ihminen voisi moiseen uskoa?
        En sanoisi että tiedä valehtelee mutta koska he eivät tiedä mistään mitään niin heidän täytyy jotain keksiä ja sitä kannattaa tyhjänpäiväisissä viroissaan pysyäkseen.

        En oikeastaan ole ns. uskova ihminen mutta Raamatun Luomiskertomus vaikuttaa mielestäni paljon uskottavammalta kuin alkuräjähdys.

        Ei muuta kuin kumoamaan nämä teoriat tieteellisin perustein. Tiedeyhteisö on varmasti kiitollinen panoksestasi.

    • Anonyymi

      Aloituksessa esitettiin kymmeniä eri salaliitto aiheita ja ainoa jota tässäkin ketjussa on alettu käsittelemään on littamaa. Kertoo kaiken tän palstan tasosta. Monet oikeat salaliittoteoreetikot onkin siirtyneet muille palstoille, esim. ufo, rajatieto, ym palstoille keskustelemaan jossa sta trollien massapostaukset eivät ole häiritsemässä keskustelua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      187
      1294
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      832
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      50
      701
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      249
      604
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      580
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      52
      552
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      550
    Aihe