Rodnay Howard-Browneyn kirjoitus korona viruksesta.
”Olen puhunut koronaviruksen kaltaisesta tilanteesta jo yli 10 vuoden ajan. Siksi mikään ei nyt yllätä minua.
Jokainen Amerikan epäjumala on kaatunut: urheilu on kaatunut, Hollywood on kaatunut, tv-ohjelmia on peruttu, jopa jotkut megakirkot ovat tyhjillään tänään.
Mitä nyt tapahtuu, ei ole sattumaa, vaan kaikki on suunniteltua. Minulla on hallussani v. 2010 julkaistu Rockefeller-säätiön 53-sivuinen dokumentti “Scenario for Future Technology and International Development” (Tulevan teknologian ja kansainvälisen kehityksen suunnitelma), jonka mukaan tahallisen epidemian lopputulos on seuraava: 20 prosenttia maailman väestöstä sairastuu, urheilutapahtumia perutaan, kauppoja, kirkkoja ja teattereita suljetaan ja tulee tavarapula.
Ihmisille tullaan tarjoamaan rokotetta ja joka ei sitä ota, saa matkustuskiellon. Mutta monet, jotka ottavat rokotteen, tulevat kuolemaan, mikä on tarkoituskin. Poliittisista kokoontumisista tulee laittomia eikä julkisia protesteja sallita.
Sen sijaan säädetään poikkeustilalaki (martial law), jonka myötä uusi maailmanlaajuinen valvontajärjestelmä astuu voimaan.
Suunnitelmana on siis käyttää pandemiaa koko planeetan kontrolloimiseksi ja väestön vähentämiseksi viruksen ja ennen kaikkea pelon avulla. Tässä media on suurena apuna, kun se luo pelkoa 24/7 eli päivästä ja viikosta toiseen.
Taudin takana ovat globalistit, jotka haluavat johtaa maailman yhden maailmanhallituksen, yhden rahasysteemin ja tulevan Antikristuksen valtaan.
Voi olla, että Ilmestyskirjan mukaiset viimeiset päivät ovat alkaneet. Mutta voi olla myös niin, että globalistien suunnitelmat epäonnistuvat tältä erää ja kaikki on ohi ensi kuussa.”
Uusi maailmanjärjestys tulee, oletko valmis
4
<50
Vastaukset
Jumalauta, kuinka hieno kirjoitus!
Sanani jotka yleensä kirkkaina helminä sinkoilevat eivät nyt riitä tätä aloitusta ylistämään!- Anonyymi
Tätä vain eivät nuo sokeat ja nukkuvat median aivopesemät lampaat uskoidi vaikka sen lukisivat.
- Anonyymi
Älä kiroile, et pääse taivaaseen, yksi puliukko sanoi minulle kerran.
- Anonyymi
Pandemian vaikutuksista "ennustaminen" on edelleen samaa luokkaa kuin ennustaminen mitä tapahtuu sateen tullessa (maa kastuu) tai mitä tapahtuu tulivuorenpurkauksessa (sataa tuhkaa).
Mahdollisen pandemian seuraukset on ihan osa yleissivistystä; miksi jollekin on yllätys että joku voi etukäteen arvella mitä tulee käymään tuollaisessa?
Juuri sen takia tuollaisia mietitään etukäteen ettei tule kusi sukkaan kun tilanne on oikeasti päällä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?741380Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,13937Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79872Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.89789Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51684- 53654
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv45595Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46594Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot134588Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.45547