Käytättekös maskeja????

Moniko on alkanut käyttämään hengitys maskeja kaupassa käydessään, tosin maskit on kaupoista loppu, joten täytyy värkätä sellainen kankaasta.
Meikäläinen teki maskin tuubihuvista, siitä sai taittelemalla 3 kangaskerrosta ja on tyhjää parempi ja varmaan antaa edes vähän suojaa, kun hengittäminen tuntuu aika työläältä eli sillä perusteella varmaan tiivis, tosin ei tietenkään mikään sairaalan käyttämä tehomaski, joka suodattaa kaikki.

Täytyy ihmetellä thl:n ja hallituksen vähättelyä maskien käytön suosituksesta taviksille mm. kaupassa käydessä.
Ilman muuta on hyötyä käyttää maskia tai kankaista suojaa kasvoilla, kun kaupassa käy.
Maskit on vaan kaupoista loppuneet, että on itse tehtävä maski vaikka kankaasta.
Jos kaikki käyttäisivät edes jonkinlaista suojaa naaman edessä, niin koronan eteneminen hidastuisi tästä vielä lisää.
Jotka käyttää vapaaehtoisesti maskia, osoittavat vastuullisuutta lähimmäisistään ja myös omasta itsestään, koska jos maskin avulla välttyy sairastumasta koronaan, niin ei silloin kuormita terveyden hoitoa ja mahdollisesti tehohoitopaikkaa ja hengitys konetta.

Ainakin nämä, jotka yskivät ja aivastelevat, pitäisi olla maskipakko ja varsinkin kaupassa, etteivät levitä pisaroita.
Maskia käyttävät myös oireettomat ja terveetkin jo senkin takia, että antaa edes jonkinlaista suojaa koronaa vastaan.

Onko maski vähän samanlainen asia, kuin pyöräilykypärä, kun ensin vastustetaan, että minähän en sellaista päähäni pistä, mutta kun aikaa kuluu ja kypärän ensimmäisen kerran päähän laittaa, niin sitä käyttää sitten jatkossakin, eikä enää pyöräile ilman kypärää eli tottumis kysymys.

22

<50

    Vastaukset 22

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En käytä. Siitä on taviksen käytössä hyötyä ainoastaan yhdessä tapauksessa. Silloin kun olet kipeä, niin yskäset ja pärskit siihen maskiin. Muuten turha. Ne pahvimaskit vuotaa joka suunnasta, eli käytännössä lopulta aika hyödyttömiä.

      Mutta sitä olen itsekin ihmetellyt, että siihen nähden et maskit on hamsteroitu, näkee kadulla noita maskipäitä aika helvetin vähän. Kertoo kai jotain ihmisten typeryydestä... :)

      • Anonyymi

        Ulkona maskia ei edes tarvitse, jos ei ole ihmsiä, kuin siellä täällä.
        Kaupassa on eri asia, koska siellä aerosolit leijuvat ilmassa, mutta ulkona tuuli hajoittaa aerosolipilven nopeasti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ulkona maskia ei edes tarvitse, jos ei ole ihmsiä, kuin siellä täällä.
        Kaupassa on eri asia, koska siellä aerosolit leijuvat ilmassa, mutta ulkona tuuli hajoittaa aerosolipilven nopeasti.

        Niin kuin sanoin jo. Pahvimaskit vuotaa joka suunnasta. Jos itseäsi haluat suojata niin puoli-tai kokomaski. Ja oikeanlaiset suodattimet niihin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin kuin sanoin jo. Pahvimaskit vuotaa joka suunnasta. Jos itseäsi haluat suojata niin puoli-tai kokomaski. Ja oikeanlaiset suodattimet niihin.

        Niin ja ei niitä maskipäitä pahemmin kaupoissakaan näy. :)


      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja ei niitä maskipäitä pahemmin kaupoissakaan näy. :)

        Täällä porukka käyttää maskeja kaupoissa. Itse en ole moiseen villitykseen lähtenyt mukaan.


      • Anonyymi
        Partakaweri kirjoitti:

        Täällä porukka käyttää maskeja kaupoissa. Itse en ole moiseen villitykseen lähtenyt mukaan.

        Paikat missä itse asioin niin karkeasti arvioiden ehkä yksi viidestäkymmenestä, jos niinkään moni.


      • Anonyymi
        Partakaweri kirjoitti:

        Täällä porukka käyttää maskeja kaupoissa. Itse en ole moiseen villitykseen lähtenyt mukaan.

        Ilmeisesti ne maskeja käyttävät ovat tunteneet jotain oireita ja sen vuoksi suojaavat toisia ihmisiä omilta viruksiltaan. Jos on itse terve, mikään maski tai huivi ei estä tartuntaa jos joku koronaan sairastava pärskii lähellä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisesti ne maskeja käyttävät ovat tunteneet jotain oireita ja sen vuoksi suojaavat toisia ihmisiä omilta viruksiltaan. Jos on itse terve, mikään maski tai huivi ei estä tartuntaa jos joku koronaan sairastava pärskii lähellä.

        En oikein usko. Ihmiset uskoo mitä kummallisempiin asioihin vailla parempaa tietoa ja kokemusta.

        Aasialaiset turistit käyttää maskeja ilman epidemioitakin. Heillä se maskin tuoman turvan usko on aika syvälle sisäänrakennettu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En oikein usko. Ihmiset uskoo mitä kummallisempiin asioihin vailla parempaa tietoa ja kokemusta.

        Aasialaiset turistit käyttää maskeja ilman epidemioitakin. Heillä se maskin tuoman turvan usko on aika syvälle sisäänrakennettu.

        "En oikein usko. Ihmiset uskoo mitä kummallisempiin asioihin vailla parempaa tietoa ja kokemusta."

        -classy-


    • En ole käyttänyt, harvemmin käyn kaupassa. Olisihan mulla tuubeja. Vaan kun en ole sitäkään käyttänyt.

      • Anonyymi

        Laittaisitko maskiisi Kumpulaisen kuvan, jos sellaista alkaisit käyttää? :)


      • Anonyymi kirjoitti:

        Laittaisitko maskiisi Kumpulaisen kuvan, jos sellaista alkaisit käyttää? :)

        Heh, miksi? En tunne Kumpulaista kuin nimeltä ja ulkonäöltä. Yhden pikkuveljistä tunnen vähän paremmin, oli työkaveri.


    • Anonyymi

      Minul on kunnollisia maskeja joita käytin kun tein purku ja asbesti purkuhommia. Muut maskit tuskin suojaa mitään.

      • Anonyymi

        Puolimaskit tai kokomaskit. Hiukkassuodattimet asbestihommiin ja kaasusuodattimet kreosoottiin... :)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolimaskit tai kokomaskit. Hiukkassuodattimet asbestihommiin ja kaasusuodattimet kreosoottiin... :)

        No joo, tuollainen maski suodattimineen voikin auttaa, kunhan joka kerran testaa tiiviyden ihan armeijan ohjeiden mukaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No joo, tuollainen maski suodattimineen voikin auttaa, kunhan joka kerran testaa tiiviyden ihan armeijan ohjeiden mukaan.

        Kreosootti on muuten siitä vittumainen aine, että se tulee ihonkin läpi. Toisaalta poistuu aineenvaihdunnan mukana toisin kuin asbestikuitu keuhkoista.


    • Pistin pojalle maaliskuussa kaulaniinoja ja tuubi huivia kun yskin jollain se piti yskä pysäyttää kun ei pystynyt pelastaessaan muistaa yskiä oikein.

      Mutta eipä tässä pihalle ole lähtenyt taas pitkiin aikoihin ja viimeksi kun lähin pidin hengistystä ja uppuduin kaulukseen mutta en käynyt edes kaupassa.

      • Pelastaessaan oli pelatessaan


    • Anonyymi

      Omista viritelmistä ei ole juurikaan mitään hyötyä koronaa vastaan, paitsi sairastunut voi levittää virusta hieman vähemmän maski päässä. Vapaana viruksena ollessa 5-20 nm halkaisijaltaan oleva koronavirus menee kyllä läpi maskista kuin maskista (myös ammattilaisten käyttämistä maskeista)! Onneksi koronapilvessä olevat koronavirukset ovat pääasiassa pisaroihin tarttuneina. Kannattaa siis mielummin pitää turvaväli kuin iuottaa mihinkään maskiin.

    • Anonyymi

      Kyllähän sitä kaikenlaisia idiootteja on.

    • Anonyymi

      Käytän.

    • Minulla ainakin on aina ja kaikkialla, autoflow:n moottorimaski. Suotimet mallia TM3A2PSL. Lisäksi tyvec suojahaalari ja kumihanskat. Ilmastointiteipillä vielä varuilta teippaan haalarin ja käsineiden liitoskohdan.

      Jalassa on ilmanmuuta Sievin turvasaappaat. Tyvecin lahje tottakai saappaiden päällä ja teipattu. Haalarin huppu on tietenkin huolellisesti kiristetty ja siihen päälle kypärä radiokuulosuojaimilla (jos tulee hätätiedotteita) sekä otsalampulla.

      Kaupasta tullessani sumutan ruiskupullolla itseni ja suojat aluksi oksaalihappoliuoksella. Tämän jälkeen menen saunaan (90´c) 20 minuutiksi. Vasta sitten riisun suojavarusteet.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      97
      1699
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      49
      1115
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      16
      958
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      878
    5. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      86
      827
    6. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      775
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      19
      771
    8. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      93
      766
    9. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      748
    10. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      737
    11. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      715
    12. 68
      712
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      684
    14. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      97
      671
    15. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      67
      644
    16. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      51
      617
    17. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      47
      604
    18. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      595
    19. Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?

      Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla
      Lappajärvi
      152
      566
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      565
    Aihe