Miesten ulkonäköpaineet

https://yle.fi/uutiset/3-11987255

Siinä pitkä artikkeli aiheesta, ja lopussa ihan mielenkiintoisia kommentteja. Artikkelissa mainitaan sen verran moneen kertaan esim. p3nikset, hiustenlähtö yms. palstalta tuttuja juttuja, että pakko laatia aloitus 😁

Kärsittekö tai oletteko kärsineet ulkonäköpaineista, palstan muut miesoletetut?

Mä olen omaan ulkonäkööni pohjimmiltani ihan tyytyväinen, vaikka tiedän että en esimerkiksi ole kovin lihaksikas ruumiinrakenteeltani. Mutta esim. kasvojenpiirteisiin, pituuteen yms. olen ihan tyytyväinen enkä yleensä joudu uimahallin saunassakaan häpeämään. Eikä mulla ole oikein koskaan ollut tarvetta pönkittää omaa ulkonäköään tai paikata itsetuntoa esim. tatuointeja hankkimalla tai kovin erikoisella ja/tai kalliilla pukeutumisella. Oikeastaan voisin sanoa, että mä olen kärsinyt ulkonäköpaineista tasan kahdesti elämässäni.

Eka ajanjakso osui kriittisimpään vaiheeseen miehen kehitystä, eli joskus 13-18 vuotiaana kärsin aknesta ja sen lieveilmiöistä kuten koulukiusaamisesta, tyttöjen torjuvasta suhtautumisesta muhun teininä jne. Ja ennen kun kukaan tulee pätemään, että kaikilla teineillä mustapäitä on, niin sanon ettei ne lääkäritkään sitä Roa-kuuria ihan pikkujuttuihin kirjoita. Se onneksi auttoi ja pääsin vaivasta eroon varhaisaikuisuudessa.

Toinen ajanjakso oli joskus parin vuoden takaisesta kesästä kevääseen 2020, jolloin se aika runsas juominen kyllä näkyi mussa ja painoni nousi jonkin verran. Sinänsä ironista, että juuri tuohon ajanjaksoon osui suurin osa tähänastisista onnistumisista naisasioissa, vaikka itse sisimmissäni tuskailin muuttunutta ulkonäköäni jonkin verran 🙄 Mähän olen aina ollut melko hoikka, nytkin noin 185cm/74kg mutta silloin ryypätessä paino nousi jonnekin reiluun 95 kiloon, mistä se kyllä viime vuoden aikana tippuikin varsin äkkiä takaisin normaalille tasolle.

Mutta noin niinku yleisesti ottaen olen alkanut suhtautumaan tähän ulkonäköasiaankin aika välinpitämättömästi ja rennosti, mikä ei tietenkään tarkoita epäsiisteyttä. Tarkemmin ajatellen vielä muutama vuosi sitten olin kylläkin melko tarkka, että mulla oli työvaatteet erikseen, ja ihmisten ilmoilla yleensä jotkut pillifarkut, pikeepaita jne. jos ei mitään likaisia tavaroita tarvinnut käsitellä. Mutta viime vuosina olen ihan sujuvasti käyttänyt esim. kauppareissuilla työvaatteita tai sellaisia vaatteita mitä kotinurkissakin käytän, poislukien tietenkin kaikkein likaisimmat hc-työkamppeet joilla en mielelläni istahda auton penkille enkä halua itsekään pitää niitä muualla kuin raa'assa työssä. Ei nyt ajatella juuri tätä hellejaksoa ja mun kesälomaa, mutta jos mulla on kotinurkissa jalassa sinänsä puhtaahkot musta-oranssit työhousut, niin sujuvasti mä niissä olen viihtynyt ihmisten ilmoillakin. Samaten talviaikaan lämpimin, parhaiten istuva, parhailla taskuilla jne. oleva takkini on sellainen kevyesti likaantunut oranssi työtakki, niin se taisi viime talvena olla suurimmaksi osaksi käytössä päällystakeistani 🙄 Eilen mulla oli kauppareissulla tummansiniset shortsit, keltainen t-paita, oranssi metsästysteemainen lippis ja harmaat kangastennarit. Ei nyt todellakaan mikään muodin riemuvoitto, mutta silti tyylikkäämpää kuin kulkea ilman paitaa julkisilla paikoilla. Mutta tämäkin pohdinta liittyy vain vaatteisiin, ei niinkään omaan ulkonäkööni miehenä ja ihmisenä. Tai no, liittyy tää kai jollain tavalla itsetuntoon sikäli, että jos on pohjimmiltaan tyytyväinen omaan ulkonäköönsä, niin silloin niitä arkisempiakin vaatteita voi kantaa jonkinlaisella "ylpeydellä" eli takaraivossa ei ole koko ajan ajatus "mitähän ihmiset musta ajattelee".

Kokonaan toinen juttu, mikä mua jäi artikkelissa askarruttamaan, on se että miksi ihmeessä miehet seuraavat somessa jotain pirun Tuurea tai vastaavasti jotain valtavia lihaskimppuja? 🙄 Vai altistuvatko miehet näille "täydellisen näköisille" miehille enemmänkin jotain muuta kautta? Nimittäin ei ainakaan mun ruuduille pomppaa juurikaan miesvartaloita, ellei nyt joku Lewis Hamilton ole rannalla ja postaa selfietä 😅

100

4587

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tässähän oli juuri joku tutkimus, jonka mukaan nuoret miehet kokevat enemmän ulkonäköpaineita kuin nuoret naiset.

      • Jep, voi olla. Se tosin oli mielenkiintoinen pointti tossa artikkelissa, vai oliko jossain kommentissa, että miehillä voi mennä joskus ulkonäköpaineet ja yleisesti ottaen poljettu itsetunto sekaisin. Eli moni tavallisen näköinen mies saattaa pitää itseään rumana, tai etsiä esim. huonoon naismenestykseen syytä omasta ulkonäöstään, vaikka pohjimmiltaan kyse on usein palstallakin käytetystä atm/ktm/ytm luokittelusta joka ei läheskään aina ole sidoksissa miehen ulkonäköön. En mäkään ole teinivuosien jälkeen kuullut naisten dissaavan mua ulkonäköni takia, mutta miehen tasoa kokonaisuudessaan arvioidessa pitää huomioida niin monia juttuja, kuten luonne/persoona, mahdolliset rajoitteet, työ ja tulot, se mihin ja miten rahaa käyttää jne.


      • Anonyymi

        Yks hyvä vinkki on hankkia seksisuhteita, tulee hyvä fiilis kun nainen tahtoo mua. Kantsii kokeilla esim. panemua.net sivustolla tuntuu olevan miehillä vientiä. Okei, siel on aika paljon vanhempia varattuja naisia ketkä etsii irtoseksiä nuoremmista miehistä.


      • Anonyymi
        p234racing kirjoitti:

        Jep, voi olla. Se tosin oli mielenkiintoinen pointti tossa artikkelissa, vai oliko jossain kommentissa, että miehillä voi mennä joskus ulkonäköpaineet ja yleisesti ottaen poljettu itsetunto sekaisin. Eli moni tavallisen näköinen mies saattaa pitää itseään rumana, tai etsiä esim. huonoon naismenestykseen syytä omasta ulkonäöstään, vaikka pohjimmiltaan kyse on usein palstallakin käytetystä atm/ktm/ytm luokittelusta joka ei läheskään aina ole sidoksissa miehen ulkonäköön. En mäkään ole teinivuosien jälkeen kuullut naisten dissaavan mua ulkonäköni takia, mutta miehen tasoa kokonaisuudessaan arvioidessa pitää huomioida niin monia juttuja, kuten luonne/persoona, mahdolliset rajoitteet, työ ja tulot, se mihin ja miten rahaa käyttää jne.

        Naistoimittajat laatii tuollaisia artikkeleita luodakseen miehille paineita, mitä itse kokevat. A-studiossakin oli tänään käsittelyssä miesten lihavuus naistoimittajan ideana, vaikka jokainen voi nähdä vaikkapa marketeissa juurikin sairaalloisen lihavuuden olevan naisten ongelma.


      • Anonyymi

        Kyllä naiset kokee enemmän ulkonäköpaineita kuin miehet, vaikka niitä tilastoja kuinka vain vääristelisi teidän miesten eduksi, kun yritetään luoda sellaista mielikuvaa että miehiä arvosteltaisiin samalla tavalla kuin naisia on iät ja ajat arvosteltu.

        Musta ei muutu valkoiseksi vaikka siihen kirjoittaisi että valkoinen. Ja näihin ulkonäköpaineisiin te miessukupuolen edustajat olette syypäitä, kun edes ulkona ei saa naissukupuolen edustaja sataa metriä kauemmas mennä ennenkuin se on jo siinä sadanmetrin aikana saanut ainaki 40 miehen arvion itsestään ja ulkonäöstään:, ei saa olla liian laiha, ei saa olla liian lihava, ei saa pukeutua liian peittävästi, mutta ei liian paljastavasti, ei saa olla liian ylpeä, mutta ei liian ujo, aivan älyyttömiä vaatimuksia mihin kukaan nainen ei pysty taipumaan ja te muka koetta ulkonäköpaineita. Hah!

        Samaan aikaan naisten lehdet rummuttaa luonnollisesta meikistä ja siitä miten naisten tulisi poistaa kaikki karvat jalkapohjista kainaloihin saakka! Pitäisi olla äiti ja lihomatta, käydä töissä ja hoitaa lapset samalla, kun mies makaa sohvalla ja kittaa kaljaa, koska mies on vapaa-aikansa ansainnut toisin kuin nainen joka on edelleen tiukasti nyrkin ja hellan välissä, mutta katsekaikkeuteen kaltaiset youtubettajat on silti sitä mieltä että todellinen tasa-arvo on saavutettu, koska laissa ei ole yhtään kohtaa sukupuolten välisestä epätasa-arvosta!

        Että semmooosta, te miehet ette tiedä ulkonäköpaineista hölkäsen pöläystä, toisin kuin me naiset joita arvostellaan kokoajan ja moni lahjakas laulajaki saa arvostelun pelkän ulkonäön perusteella, kun mainitaan että "Kaunis laulaja" tai vastaavanlaisesti "xx laulaja on rupsahtanut" missä se maininta sen laulajan laulutaidoista vai unohtuiko se ammatti kun oli niin kiire katsoa, että onko se nyt niissä pop laulajille määritetyissä mitoissa vai onko se laulaja lihonut umpeen?

        Todellinen sukupuolten välinen tasa-arvo on kaukana, kun feministit jotka yrittää saada aikaiseksi tasa-arvoa leimataan miesten vihaajiksi kun miehiä ottaa kupoliin se että nainen ei enään olekkaan vain objekti vaan silläkin on ihmisarvo siinä missä miehelläkin.


    • Kait ulkonäköpaineet koskettaa poikia ja miehiä siinä missä tyttöjä ja naisiakin, muun sukupuolisiakin. Nykyään ehkä enemmänkin, kun ulkonäöstä on tehty kilpailun aihe. Pakkomielle.

      Ite muistelen, että laihuus ja rinnat on olleet sellaiset ulkonäköön liittyvät arkuuden aiheet, mistä on kiusattukin. Poikamaiset piirteet.

      Joku laihuus ja poikamaiset piirteet ei itseäni olisi haitanneet, mutta niistä kiusaaminen haittasi. Rinnoista en ole tykännyt ikinä, itselläni. Muilla kylläkin senkin edestä.

      Mutta luulen, että inhoani vielä pahensi niistä rinnoista numeron tekeminen. Olis vaan kaikki pitäneet niistä turpansa kiinni, olis ehkä ollut hiukan helpompi kestää niiden olemassa olokin.

      • Muunsukupuolisten ulkonäköpaineet taitaa mennä sitten jo next levelille.. ?


      • Kyllä, varmasti koskettaa tänä päivänä yhä suurempaa osaa kaikista miehistä, naisista ja muista. Sinänsä hyvä, että tällaisiakin ilmiöitä joku nostaa esille, sillä enimmäkseen juuri naisten ulkonäköpaineista medioissa on vouhotettu vuosikymmeniä. Mäkin muistan tuon laihuuden ihannoinnin omasta nuoruudesta, ja sen että jotkut tahot pohtivat esim. mallien antavan vääristyneen kauneusihanteen nuorille tytöille. Se piti varmasti paikkansa, mutta nekin mallit olivat paitsi jo fyysisesti (sijainti), ja muutenkin niin etäisiä hahmoja, että voisin kuvitella siinä olevan aika ison eron tähän päivään verrattuna. Kun kuka tahansa tavis saa itsestään filttereillä, muotojen korjaamisella jne. sen näköisen, että hyvällä(?) tuurilla voi päätyä oikein "some-influensseriksi" tai saada valtavasti seuraajia, jolloin jonkun toisen taviksen kuvien perus muutaman kymmenen tykkäystä saattaa aiheuttaa tälle mitättömyydentunteita, jos elämänlaatuaan tuolla tavalla määrittelee.


      • Wwuwuw kirjoitti:

        Muunsukupuolisten ulkonäköpaineet taitaa mennä sitten jo next levelille.. ?

        Kyllä. Mutta niissäkin kiusaaminen pahentaa oloa ennestään.


      • p234racing kirjoitti:

        Kyllä, varmasti koskettaa tänä päivänä yhä suurempaa osaa kaikista miehistä, naisista ja muista. Sinänsä hyvä, että tällaisiakin ilmiöitä joku nostaa esille, sillä enimmäkseen juuri naisten ulkonäköpaineista medioissa on vouhotettu vuosikymmeniä. Mäkin muistan tuon laihuuden ihannoinnin omasta nuoruudesta, ja sen että jotkut tahot pohtivat esim. mallien antavan vääristyneen kauneusihanteen nuorille tytöille. Se piti varmasti paikkansa, mutta nekin mallit olivat paitsi jo fyysisesti (sijainti), ja muutenkin niin etäisiä hahmoja, että voisin kuvitella siinä olevan aika ison eron tähän päivään verrattuna. Kun kuka tahansa tavis saa itsestään filttereillä, muotojen korjaamisella jne. sen näköisen, että hyvällä(?) tuurilla voi päätyä oikein "some-influensseriksi" tai saada valtavasti seuraajia, jolloin jonkun toisen taviksen kuvien perus muutaman kymmenen tykkäystä saattaa aiheuttaa tälle mitättömyydentunteita, jos elämänlaatuaan tuolla tavalla määrittelee.

        Joo. No mun nuoruudessa laihuus oli aika normi, ei ihailun aihe kuten nykyään. Harvassa oli paksut ylipainoiset ihmiset, etenkin nuorissa 80-90-luvuilla.

        Mutta kun on sitten todella laiha, kuten minä olen ollut, ei hoikka. Niin siitä saa kyllä jo kuulla kaikenlaista kuittia. Laihuus on hävettänyt, lihavuuteni ei koskaan. Jännää?

        Nykyaika on monella tavalla mätä, kun tervettä ihmistä ajatellaan. Terveet tuhoaa terveytensäkin ulkonäkönsä takia jne. Pimeetä.


      • MCMLXXVI kirjoitti:

        Joo. No mun nuoruudessa laihuus oli aika normi, ei ihailun aihe kuten nykyään. Harvassa oli paksut ylipainoiset ihmiset, etenkin nuorissa 80-90-luvuilla.

        Mutta kun on sitten todella laiha, kuten minä olen ollut, ei hoikka. Niin siitä saa kyllä jo kuulla kaikenlaista kuittia. Laihuus on hävettänyt, lihavuuteni ei koskaan. Jännää?

        Nykyaika on monella tavalla mätä, kun tervettä ihmistä ajatellaan. Terveet tuhoaa terveytensäkin ulkonäkönsä takia jne. Pimeetä.

        Niinpä, onhan ylipaino nykyään yhä yleisempää, ja ihan oma ilmiönsä on tämä kehopositiivisuus, joka mun mielestä on jotenkin hukannut alkuperäisen ideansa 🙄 Tuntuu että se on alkanut muodostumaan tälleen vähän kärjistäen reilusti ylipainoisten, tatuoitujen, shokkivärihiuksisten, tissejä rannoilla paljastavien feministien yksinoikeudeksi. Ihan selkeästi taka-alalle jää esim. liikuntarajoitteiset, kehitysvammaiset, näkövammaiset yms. vähemmistöt, joita se (alunperin) neutraali ajatus suhtautumisesta omaan kroppaan koskettaa mielestäni myös. En nyt tiedä onko ilmiö varsinaisesti lihavuuden ihannointiakaan, mutta on siinä elementtejä siitä. Mielestäni outo ilmiö nykymuodossaan joka tapauksessa.

        Ja toi terve tai normaali kauneusihanne tuntuu olevan aika häilyvä käsite. Kuten sanoitkin, niin aiemmin laihuus oli usein ikäänkuin normi, eikä sekään ole liiallisissa määrin terveellistä varsinkaan murrosiässä. Ja nykyään taas tuntuu, että reilusti ylipainoisetkin naiset ovat ainakin omissaan ja peesaajiensa silmissä normaalipainoisia. 🙄


      • p234racing kirjoitti:

        Niinpä, onhan ylipaino nykyään yhä yleisempää, ja ihan oma ilmiönsä on tämä kehopositiivisuus, joka mun mielestä on jotenkin hukannut alkuperäisen ideansa 🙄 Tuntuu että se on alkanut muodostumaan tälleen vähän kärjistäen reilusti ylipainoisten, tatuoitujen, shokkivärihiuksisten, tissejä rannoilla paljastavien feministien yksinoikeudeksi. Ihan selkeästi taka-alalle jää esim. liikuntarajoitteiset, kehitysvammaiset, näkövammaiset yms. vähemmistöt, joita se (alunperin) neutraali ajatus suhtautumisesta omaan kroppaan koskettaa mielestäni myös. En nyt tiedä onko ilmiö varsinaisesti lihavuuden ihannointiakaan, mutta on siinä elementtejä siitä. Mielestäni outo ilmiö nykymuodossaan joka tapauksessa.

        Ja toi terve tai normaali kauneusihanne tuntuu olevan aika häilyvä käsite. Kuten sanoitkin, niin aiemmin laihuus oli usein ikäänkuin normi, eikä sekään ole liiallisissa määrin terveellistä varsinkaan murrosiässä. Ja nykyään taas tuntuu, että reilusti ylipainoisetkin naiset ovat ainakin omissaan ja peesaajiensa silmissä normaalipainoisia. 🙄

        Juu, lihavuuden ja laihuuden ihannointi on huono. Se on hyvä, että olipa ihminen minkä kokoinen tai näköinen hyvänsä, hällä on yhtäläiset oikeudet elää ja nauttia juuri sellaisissa vaatteissa ja kuoseissa, kun tykkää.

        Ihan sama miten ruma hän jonkun kaikesta yrjöävän silmään on.

        Ruoka ja liikuntatottumukset oli ennen erilaiset. Nyt ihmiset herkuttelee, nautiskelee, löllöttelee ja lihoo.


      • MCMLXXVI kirjoitti:

        Juu, lihavuuden ja laihuuden ihannointi on huono. Se on hyvä, että olipa ihminen minkä kokoinen tai näköinen hyvänsä, hällä on yhtäläiset oikeudet elää ja nauttia juuri sellaisissa vaatteissa ja kuoseissa, kun tykkää.

        Ihan sama miten ruma hän jonkun kaikesta yrjöävän silmään on.

        Ruoka ja liikuntatottumukset oli ennen erilaiset. Nyt ihmiset herkuttelee, nautiskelee, löllöttelee ja lihoo.

        Jep, mä olen ihan samaa mieltä että lähtökohtaisesti kaikkien tulisi olla ulkonäöstään riippumatta samalla viivalla, joskaan parinmuodostukseen tämä ei ymmärrettävästi istu sellaisenaan. Mutta tosiaan tuo kehopositiivisuus on, kuten sanoinkin, niin aika pitkälti ylipainoisten naisten ajama agenda. En mä ainakaan ole törmännyt pienikaluiseen kehopositiiviseen mieheen, vaikka lähtökohtaisesti idean pitäisi olla sama, eli hyväksyä oma kroppa sellaisena kuin se on.

        Jolloin tullaankin siihen, että miksi näillä kehopositiivisilla naisilla silti on varsin usein tatuointeja, lävistyksiä, räväkkä hiustyyli jne? Eikö omaan vartaloonsa tyytyväisen ja siihen neutraalisti suhtautuvan ihmisen nimenomaan pitäisi jättää se luomuksi? 🙄 Omaan silmääni monesti paistaa rivien välistä läpi syvä epävarmuus, "voimaannuttavista" kuvateksteistä huolimatta.


      • p234racing kirjoitti:

        Jep, mä olen ihan samaa mieltä että lähtökohtaisesti kaikkien tulisi olla ulkonäöstään riippumatta samalla viivalla, joskaan parinmuodostukseen tämä ei ymmärrettävästi istu sellaisenaan. Mutta tosiaan tuo kehopositiivisuus on, kuten sanoinkin, niin aika pitkälti ylipainoisten naisten ajama agenda. En mä ainakaan ole törmännyt pienikaluiseen kehopositiiviseen mieheen, vaikka lähtökohtaisesti idean pitäisi olla sama, eli hyväksyä oma kroppa sellaisena kuin se on.

        Jolloin tullaankin siihen, että miksi näillä kehopositiivisilla naisilla silti on varsin usein tatuointeja, lävistyksiä, räväkkä hiustyyli jne? Eikö omaan vartaloonsa tyytyväisen ja siihen neutraalisti suhtautuvan ihmisen nimenomaan pitäisi jättää se luomuksi? 🙄 Omaan silmääni monesti paistaa rivien välistä läpi syvä epävarmuus, "voimaannuttavista" kuvateksteistä huolimatta.

        Nojoo, ehkä tuossa on nk. arkkityyppiset ominaisuudet nivottu jokseenkin osuvasti.

        Tatuoinnit taas itse miellän vähän toisellakin tavalla, koska itselleni niiden merkitys on henkisempi mitä itsetunnon pönkitys tai imagon luominen. Ne on kyllä eräänlainen koru, muunlaisista koruista kun en välitä.

        Mutta myös niiden ottaminen liittyy mulla omien henkisten voimavarojen ja tasapainon löytymiseen. Mulle eräänlainen pysyvä muisto niihin liittyen. Vähän alkukantainen asenne niihin ehkä? :)

        Mutta joo tiedän, niiden olevan osalle myös imagoa ja kun muillakin. Länsimaiseen tapaan.


      • Anonyymi

        Meikäläisellä haittaa, et ei lihakset hirveästi kasva, vaikka treenaa, enkä halua et käsiivarret on kuin jotkut luudanvarret, vaan kyllä lihaksia pitää jonkunverran kuiteski olla, ettei ole mikään luuviulu.


      • Anonyymi
        MCMLXXVI kirjoitti:

        Kyllä. Mutta niissäkin kiusaaminen pahentaa oloa ennestään.

        Hmm... paineet ne ovat tahtoikäisilläkin...mutta aika opettaa...Hmm...määrätietoisuuttakin...


      • Anonyymi
        MCMLXXVI kirjoitti:

        Juu, lihavuuden ja laihuuden ihannointi on huono. Se on hyvä, että olipa ihminen minkä kokoinen tai näköinen hyvänsä, hällä on yhtäläiset oikeudet elää ja nauttia juuri sellaisissa vaatteissa ja kuoseissa, kun tykkää.

        Ihan sama miten ruma hän jonkun kaikesta yrjöävän silmään on.

        Ruoka ja liikuntatottumukset oli ennen erilaiset. Nyt ihmiset herkuttelee, nautiskelee, löllöttelee ja lihoo.

        Eikös ihmiskunta ole kollektiivisesti siihen tähdännytkin, että elämä on helppoa ja täynnä viihidykettä ja herkkuja monenlaisia? No nyt tuo kaikki on saavutettu, ja edelleen käy valitus.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikös ihmiskunta ole kollektiivisesti siihen tähdännytkin, että elämä on helppoa ja täynnä viihidykettä ja herkkuja monenlaisia? No nyt tuo kaikki on saavutettu, ja edelleen käy valitus.

        Heh, hölmöjä saavutuksia, jos terveys menee.


      • Anonyymi
        MCMLXXVI kirjoitti:

        Kyllä. Mutta niissäkin kiusaaminen pahentaa oloa ennestään.

        Hmm...Siinä luottamus kärsii...hmm...jos ulkonäkö pettää...


      • Anonyymi kirjoitti:

        Hmm...Siinä luottamus kärsii...hmm...jos ulkonäkö pettää...

        Silmät pettää, ulkonäkö ei koskaan.


    • Anonyymi

      Ehkä niko saariset niko ranta ahot tuure bodeliukset ja korkeastikoulutetut jännämiähet ja muut vastaavat kokee paineita ja haluaisivat olla kuten ätmit eli olla menneiden aikojen kunnon suomalaisen miehen näköisiä ja oloisia ja ovatkin tosi kateellisia niille muutamalle jäljellä olevalle miehelle ja niin ei montaa enään ole ja tilalle on tullut miähiä tyttömäisiä miähiä

      • Anonyymi

        Se Boeliuskin on ällöttävän lieron tuntuinen erityisesti korostaessaan homouttaan ja tyttömäisyyttään ihan itse.
        Pitäis turpaansa suppeammalla ja olisi kuin mies ainakin julkisessa käyttäytymisessä niin hänellä eikä meillä muillakaan olisi mitään ongelmaa hänen ulkonäkönsä kanssa!


    • Anonyymi

      Ei ole mitään paineita. Olen jabba the huttiakin rumempi mutta silti olen vaimon onnistunut saamaan. Typeriä tuollaiset jutut jossa huono itsetuntoiset puhuu paineistaan ja ulkonäöstään. Nuorena kaadoin sata naista ennen kun menin naimisiin. Olen ollut laiha ja lihava ja olen lyhyt 167cm.

    • Anonyymi

      Tiedän monia ylipainoisia jotka seurustelee ja on lapsia tehty. Eli ulkonäöstä ei ole kiinnis saako naisia.

      • Jep, ja varmasti tämäkin painottuu menneisiin vuosikymmeniin vielä enemmän. Mäkin tiedän paljon edesmenneen äitini ikäluokkaa olevia miehiä, jotka ulkonäkönsä ja ammattinsa (=statuksensa) puolesta jäisivät tänä päivänä rannalle ruikuttamaan, mutta niin vaan on perhe perustettu aikoinaan. Eikä luonnekaan ole läheskään kaikilla mikään stand up koomikko, vaan siihen aikaan esim. miehen vakaa työtilanne oli arvossaan.

        Ja toki tiedän vastaavia esimerkkejä myös nykyajasta, että jotkut omasta mielestäni mua vähemmän komeat miehet ovat perheellisiä tai eivät joudu elämään pitkiä aikoja sinkkuna jos eivät halua.

        Itsestäni sanoisin, että tasoani kokonaisuudessaan arvioiden, mulla on ulkonäkö ollut aina ja on nykyäänkin jonkinlainen valttikortti. Moni nainen kehunut komeaksi tai söpöksi. Mutta en mä voi silti sanoa olevani lähelläkään ytm-tasoa, sillä mussa nyt on omat erikoiset piirteeni ja joidenkin silmiin turn-offeja. Ulkonäöltäni mä olen ehkä ylempi ktm, ja koko tasoa arvioiden varmaan alempi ktm tai ylempi atm jos sellaisia sallitaan. Ehkä ylempi atm on parempi, sillä olen hyvinkin tietoinen ma-teoriasta yms. ja tietyllä tapaa vähän "edgy". Alempi ktm kuulostaa enemmänkin sellaiselta vähän hyvänuskoiselta mutta ei välttämättä erityisen menestyneeltä mieheltä, joka on valmis tekemään paljon kompromisseja saadakseen parisuhteen.

        No tietäjät tietää mun nimen, niin Facebook-kuvistani sanoisin että se missä mulla on keltainen huppari, on varsin realistinen kuva musta ilman filttereitä, aurinkolaseja sun muita. Profiilikuvassani hiukseni on poikkeuksellisen hyvin laitettu, ja siinä olen tainnut käyttää jotain filtteriä tai värien korjausta maltillisesti. Ja esim. viime syksyltä on kuva työ-lookistani, jollaisena (vuodenajasta riippuen) monesti lampsin ihmisten ilmoilla, toki hiusten pituuden vähän vaihdellessa.


      • Anonyymi

        No jos naiselle ei ulkonäkö ole merkitsevä kriteeri, niin sitten tulee se työ.
        Jos mies on työtön luuseri, niin ei nainen sellaista miestä valitse, vaan valitsee duunarin, jolla on vakaa työ ja säännölliset tulot, kuten vaikka rakennusmiehen, joka voi samalla remotoida naisen suvun rakennukset ihan ilmaiseksi tai ainakin nainen maksaa palkan luonnossa.


      • Anonyymi
        p234racing kirjoitti:

        Jep, ja varmasti tämäkin painottuu menneisiin vuosikymmeniin vielä enemmän. Mäkin tiedän paljon edesmenneen äitini ikäluokkaa olevia miehiä, jotka ulkonäkönsä ja ammattinsa (=statuksensa) puolesta jäisivät tänä päivänä rannalle ruikuttamaan, mutta niin vaan on perhe perustettu aikoinaan. Eikä luonnekaan ole läheskään kaikilla mikään stand up koomikko, vaan siihen aikaan esim. miehen vakaa työtilanne oli arvossaan.

        Ja toki tiedän vastaavia esimerkkejä myös nykyajasta, että jotkut omasta mielestäni mua vähemmän komeat miehet ovat perheellisiä tai eivät joudu elämään pitkiä aikoja sinkkuna jos eivät halua.

        Itsestäni sanoisin, että tasoani kokonaisuudessaan arvioiden, mulla on ulkonäkö ollut aina ja on nykyäänkin jonkinlainen valttikortti. Moni nainen kehunut komeaksi tai söpöksi. Mutta en mä voi silti sanoa olevani lähelläkään ytm-tasoa, sillä mussa nyt on omat erikoiset piirteeni ja joidenkin silmiin turn-offeja. Ulkonäöltäni mä olen ehkä ylempi ktm, ja koko tasoa arvioiden varmaan alempi ktm tai ylempi atm jos sellaisia sallitaan. Ehkä ylempi atm on parempi, sillä olen hyvinkin tietoinen ma-teoriasta yms. ja tietyllä tapaa vähän "edgy". Alempi ktm kuulostaa enemmänkin sellaiselta vähän hyvänuskoiselta mutta ei välttämättä erityisen menestyneeltä mieheltä, joka on valmis tekemään paljon kompromisseja saadakseen parisuhteen.

        No tietäjät tietää mun nimen, niin Facebook-kuvistani sanoisin että se missä mulla on keltainen huppari, on varsin realistinen kuva musta ilman filttereitä, aurinkolaseja sun muita. Profiilikuvassani hiukseni on poikkeuksellisen hyvin laitettu, ja siinä olen tainnut käyttää jotain filtteriä tai värien korjausta maltillisesti. Ja esim. viime syksyltä on kuva työ-lookistani, jollaisena (vuodenajasta riippuen) monesti lampsin ihmisten ilmoilla, toki hiusten pituuden vähän vaihdellessa.

        Et sä ihan ehkä ylempi ktm ole ulkonäöltäsi kuitenkaan, sanoisin että aikalailla keskitason ktm. Ylempään ktm-tasoon tarvittaisiin vielä vähän miehekkäämpää lookia.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Et sä ihan ehkä ylempi ktm ole ulkonäöltäsi kuitenkaan, sanoisin että aikalailla keskitason ktm. Ylempään ktm-tasoon tarvittaisiin vielä vähän miehekkäämpää lookia.

        No kauneus/komeus on tietty katsojan silmissä, mutta niin paljon kun olen naisilta saanut pskaa niskaani tai itse tyrinyt naisasioita, niin ei tule jonkun kasiluokan jälkeen mieleen tilanteita että joku juttu olisi kaatunut ulkonäkööni. Päinvastoin, olen kaikkien exieni ja monen tutun ja tuntemattoman, äitien ja tyttärien komeaksi kehuma mies. No se yksi cougaari yritti pukea musta jotain unelmien poikaystävää, huonolla menestyksellä 😅

        Mutta kun sanoit, että tarvitsisin miehekkäämpää lookia, niin sekin on ihan katsojan silmissä minkälaisia piirteitä kukakin miehessä arvostaa. Moni nainen tykkää esim. Bicky-hahmon näköisistä miehistä, ei se ole mikään myytti, mutta kyllä mun kaltainen vähän sanotaanko "kaunis" mieskin on joidenkin mielestä viehättävä. Ja siinä on myös se puoli, että kun olen itse omaan ulkonäkööni melko lailla tyytyväinen, niin onhan silloin helpompi käyttäytyä itsevarmemmin jne. minkä luulisi lisäävän jonkinlaisen positiivisen lumipallon pyörähtämistä 🙄 Mutta mulla ne ongelmat naisasioissa ovat yleensä kulminoituneet esim. joihinkin juttuihin jotka juontaa juurensa mun aspergeriin, välillä suoraan sanottuna harvinaisen outoihin naisiinkin, mun melko matalaan kiinnostukseen s-juttuja kohtaan, eriäviin käsityksiin esim seksuaalimoraaliin ja päihdepolitiikkaan liittyen, eriäviin poliittisiin mielipiteisiin, you name it 🙄 Mutta uskoisin ulkonäköni olleen lähes aina jossain määrin positiivinen seikka ensivaikutelmaa tehdessä, jossa monesti onnistunkin hyvin.


      • Anonyymi
        p234racing kirjoitti:

        No kauneus/komeus on tietty katsojan silmissä, mutta niin paljon kun olen naisilta saanut pskaa niskaani tai itse tyrinyt naisasioita, niin ei tule jonkun kasiluokan jälkeen mieleen tilanteita että joku juttu olisi kaatunut ulkonäkööni. Päinvastoin, olen kaikkien exieni ja monen tutun ja tuntemattoman, äitien ja tyttärien komeaksi kehuma mies. No se yksi cougaari yritti pukea musta jotain unelmien poikaystävää, huonolla menestyksellä 😅

        Mutta kun sanoit, että tarvitsisin miehekkäämpää lookia, niin sekin on ihan katsojan silmissä minkälaisia piirteitä kukakin miehessä arvostaa. Moni nainen tykkää esim. Bicky-hahmon näköisistä miehistä, ei se ole mikään myytti, mutta kyllä mun kaltainen vähän sanotaanko "kaunis" mieskin on joidenkin mielestä viehättävä. Ja siinä on myös se puoli, että kun olen itse omaan ulkonäkööni melko lailla tyytyväinen, niin onhan silloin helpompi käyttäytyä itsevarmemmin jne. minkä luulisi lisäävän jonkinlaisen positiivisen lumipallon pyörähtämistä 🙄 Mutta mulla ne ongelmat naisasioissa ovat yleensä kulminoituneet esim. joihinkin juttuihin jotka juontaa juurensa mun aspergeriin, välillä suoraan sanottuna harvinaisen outoihin naisiinkin, mun melko matalaan kiinnostukseen s-juttuja kohtaan, eriäviin käsityksiin esim seksuaalimoraaliin ja päihdepolitiikkaan liittyen, eriäviin poliittisiin mielipiteisiin, you name it 🙄 Mutta uskoisin ulkonäköni olleen lähes aina jossain määrin positiivinen seikka ensivaikutelmaa tehdessä, jossa monesti onnistunkin hyvin.

        Kyllä mä sen uskon, että osa naisista pitää sua komeana ja suuri osa ihan ok-näköisenä, mutta et sä siltikään mitenkään keskitasoa komeampi ole, jos vertailukohtana on vaikka 20-30v miehet Suomessa. Sanoisin, että jonkinlainen yleiskouluarvosana sun ulkonäöstö olisi ehkä jtn 7,5.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä mä sen uskon, että osa naisista pitää sua komeana ja suuri osa ihan ok-näköisenä, mutta et sä siltikään mitenkään keskitasoa komeampi ole, jos vertailukohtana on vaikka 20-30v miehet Suomessa. Sanoisin, että jonkinlainen yleiskouluarvosana sun ulkonäöstö olisi ehkä jtn 7,5.

        Ok, voit olla oikeassakin. Makuasioita tosiaan, ja ainahan sitä silti parempi on olla keskiverto kuin suorastaan ruma. 🤷‍♂️


      • Anonyymi

        Ei todellakaan. Se on kiinni siitä onko muuten normaalilla tai normaalia paremmalla älyllä varustettu. Menestyvä, toimeentuleva ja normaali kaikilla mittapuilla mitattuna.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No jos naiselle ei ulkonäkö ole merkitsevä kriteeri, niin sitten tulee se työ.
        Jos mies on työtön luuseri, niin ei nainen sellaista miestä valitse, vaan valitsee duunarin, jolla on vakaa työ ja säännölliset tulot, kuten vaikka rakennusmiehen, joka voi samalla remotoida naisen suvun rakennukset ihan ilmaiseksi tai ainakin nainen maksaa palkan luonnossa.

        No ei tämäkään kaikkiin päde. On työssäkäyviä luusereitakin, jotka elää sinkkuna koko elämänsä.


      • Heimotatuoinnit ja niiden tarinat on mielenkiintoisia, niiden kautta mäkin alunperin kiinnostuin tatuoinneista. Alkukantaisuudella viittasin juuri siihen, sen tatuoinnin merkitykseen mikä on heimojen perusidea. Tatuointi symbolisoi ja merkitsee jotain kantajalleen tai heimolle, heimossa. Eikä aina vain kaikkea kaunista ja hyvääkään.

        Borneon Ibanit lyhyesti.

        https://kerranelamassa.fi/borneo-tatuointi/


      • MCMLXXVI kirjoitti:

        Heimotatuoinnit ja niiden tarinat on mielenkiintoisia, niiden kautta mäkin alunperin kiinnostuin tatuoinneista. Alkukantaisuudella viittasin juuri siihen, sen tatuoinnin merkitykseen mikä on heimojen perusidea. Tatuointi symbolisoi ja merkitsee jotain kantajalleen tai heimolle, heimossa. Eikä aina vain kaikkea kaunista ja hyvääkään.

        Borneon Ibanit lyhyesti.

        https://kerranelamassa.fi/borneo-tatuointi/

        Tatuoinnithan on olleet viestintää kuvilla. Ja kyllähän ne edelleenkin viestittää, eri asia miten kukin tulkitsee kuvat. Näkee vaan suttuisen töhryn vai ajatteleeko kuvan sanomaa ja viestiä, monilla niissä on myös jokin sanoma. Pala sielua mukana.


    • Anonyymi

      Palstalaisilla on paineita palleissa.

    • Anonyymi

      Olen nainen, mutta vastaan silti.

      Mä olen usein törmännyt miehiin, joilla on selvästi ollut paineita ulkonäkönsä suhteen. Jos olen rehellinen niin en ole tainnut juuri muunlaisia miehiä tapaillakaan. Jos olen vaikkapa sopinut tapaamisen miehen kanssa, jonka kanssa olen viestitellyt parhaimmillaan kuukausitolkulla ja sitten on päätetty tavata, niin on tullut sellaisia varmistavia kommentteja. Ymmärräthän, että en ole pitkä/en ole iso/en ole lihaksikas jne. Miesten kanssa kirjoitellessa (ihan kaveripohjaltakin) on ollut puhetta hiustenlähdöstä ja arvista aina rusketuksen puutteeseen ja jopa siitä minkä näköiseksi mies oman takalistonsa kokee. Oikeastaan lähes kaikki muu paitsi intiimialue on voinut olla ongelmallinen. Enkä siellä intiimialueillakin on ollut probleemia, mutta mulle niistä ei ole puhuttu. Ja todellakin ihan tavallisia heteromiehiä ovat olleet ihan jokainen, iältään 25-40 vuotta.

      • Anonyymi

        Ai niin ja täytyy vielä todeta, että tuossa joukossa on myös ollut 2 minun silmiini parhaimman näköistä miestä, jota olen ikinä nähnyt. Ei siis todellakaan ole ulkonäköpaineet ja kuvitelmat olleet ihan ymmärrettäviä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai niin ja täytyy vielä todeta, että tuossa joukossa on myös ollut 2 minun silmiini parhaimman näköistä miestä, jota olen ikinä nähnyt. Ei siis todellakaan ole ulkonäköpaineet ja kuvitelmat olleet ihan ymmärrettäviä.

        Pitkä yksinoleminen ainakin aiheuttaa noita ajatuksia ja muutamat pakit siihen päälle niin kyllä siinä alkaa keksiä vikoja itsestään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitkä yksinoleminen ainakin aiheuttaa noita ajatuksia ja muutamat pakit siihen päälle niin kyllä siinä alkaa keksiä vikoja itsestään.

        Taatusti heillä syynsä on, en mä sitä epäile. Vaan siis mitään oikeaa syytä oman ulkonäön syyttämiseen ei ole.

        Toinen miehistä on ihan vaan ujo luonteltaan. Sen tunteen ynmärrän hyvin, kun itsekin olen ujo ja kaikkinaiset kehut tuntuvat hyvin vaivaannuttavilta. Ujous on sellainen, että siitä yleensä kasvaa vähän ulos. Ei se mihinkään katoa, mutta sitä oppii hallitsemaan, kun vaan vie itseään pois mukavuusalueelta.

        Vaan sitten se toinen tyyppi. Se ehdottomasti parhaan näköinen mies, jonka tunnen. Mä en tiedä mistä ihmeestä ne hänen juttunsa ovat alkaneet. Ulkonäöllisesti ei TODELLAKAAN pitäis olla mitään ongelmaa. Hänen ongelmansa juurisyy on kuulemma yksi leikkausarpi, joka ei oikeasti ole erityisen näkyvä. No, okei voihan se olla ollut alku. Hänellä on kuitenkin hyvin voimakkaasti incelmaailma päässään ja puheet ovat sen mukaisia. Oikein koulukirja esimerkki incelistä ja miten incel ajattelee naisista (ja muista miehistä). Muuten varsin mukava mies muuten, kunhan häntä ei vaan päästä alottamaan tuosta aiheesta. Pidän itseäni yleensä keskimääräistä pitkäpinnaisempana ihmisenä, mutta hänen juttujaan mä en jaksa kauhean kauaa kuunnella. Valtaosa muista taatusti jaksaa vielä vähemmän ja siinä on se hänen oikea suuri ongelmansa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai niin ja täytyy vielä todeta, että tuossa joukossa on myös ollut 2 minun silmiini parhaimman näköistä miestä, jota olen ikinä nähnyt. Ei siis todellakaan ole ulkonäköpaineet ja kuvitelmat olleet ihan ymmärrettäviä.

        Mä allekirjotan myös ton. Mäkin tunnen useemman tosi hyvännäkösen kundin, jotka pitää huonoa ulkonäköä syynä naisongelmiin. Miten sen sanoo toiselle nätisi? Sä ole erittäin namu, mutta sulla on hieman hiottavaa sosiaalissa taidoissas ja sun naiskuva on ihan perseestä!

        Vastaavasti mä tunnen myös useemman sellasen, jonka ulkonäkö ei tosiaan luo pohjaa niiden ihan järjettömän kokoselle egolle ja megalomaaniselle itsetunnolle.


    • Tää ei automaattisesti liity ulkonäköpaineisiin, mutta ihan omakohtaisestikin voin nostaa esille sen virheolettamuksen, että mies olisi aina sänkyhommista kiinnostunut ja niihin fyysisesti ja henkisesti valmis. Ainakin kahdessa aiemmassa suhteessani ongelmat kulminoituivat juuri tuohon asiaan, ja monesti kyllä silläkin tavalla että onnistuin itse tekemään asiasta isomman numeron varsinkin pääni sisällä, kuin se välttämättä oli 🙄 Mutta kai toikin riippuu niin paljon ihmisistä, suhteen kummastakin osapuolesta, että ei pidä liikaa yleistää. Ja paljon vaikuttaa myös naisen käytös. Kyllähän yksi eksistäni meni välillä joko pois tolaltaan tai sitten nälvi asiasta, jos hänellä oli kovemmat halut kuin mulla, ja eräskin eksä kuvaili jotain aiempia suhteitaan, sänkyjuttujaan yms. aika yksityiskohtaisesti, niin meni siinä ainakin mun pää hieman solmuun, vaikka kuinka komea ja rakastettava olinkin. Parin vuoden takainen tyttöystäväni kesällä 2019 oli sikäli ristiriitainen tapaus, että vähitellen kävi ilmi, että mulla oli häntä kohtaan todennäköisesti voimakkaampia tunteita kuin toisinpäin, enkä sitten halunnut roikkua siinä löysässä hirressä, joten pistin sen jutun poikki ihan oman vointini ja jaksamisenkin takia. Mutta hän osasi tietyllä tavalla "käsitellä" mua. Ei verrannut kehenkään, halaili, pussaili, välillä rauhoittelikin ja jatkoi pussailua, puki vähitellen alusvaatteensa takaisin jne. jos huomasi että mä alan jotenkin hermoilemaan sängyssä.

      Mähän olen pohtinut jonkinlaista aseksuaalisuuden tai demiseksuaalisuuden mahdollisuutta jo kauan ennen mitään lääkityksiäni yms. jotka toki osaltaan voivat vaikuttaa näihin juttuihin. Kuten olen joskus sanonutkin, että välillä oli tilanteita jolloin oli palkitsevampaa päästä palstalle keulimaan asialla, kuin oikeasti olla toisen kanssa. Ja ehkä sen takia se poikuuden menetyskin lykkäytyi 26 ikävuoteen asti, vaikka tilaisuuksia olisi ollut useita jo 16-kesäisestä lähtien.

    • Anonyymi

      Viinamiehet ei tarvii ulkonäköä. Tärkeintä on että juo viinaa baareissa niin naisiin tutustuu. Kautta aikaisn viinamiehet saaneet naisia vaikka olis minkänäköisiä.

      T viinamies

      • Anonyymi

        Alkoholi tunnetusti vie estoja ja laskee rimaa. Eli on helpompi lähestyä niitä bubiruusuja, kun on hyvät pohjat otettuna. Ei mitään rakettitiedettä.


    • Anonyymi

      Naisille tulee ulkonäköpaineita kun joku komea panoalfa sanoo niiden nenän olevan väärän kokoinen. Sitten mennään leikkelemään itseä kun ei kelvattu panoalfalle.

      Miehille ulkonäköpaineita tulee ulkonäöstä kun 95% naisista kelpuuttaa vain panoalfoja seksiin ja parisuhteisiin. Siihen päälle voi tulla vielä paineita pituudesta, hiuksista ja kun mies ei ole bodattu salihirmu. Salihirmuja naiset himoitsevat.

      Miehet siis miettivät minkälainen komea panoalfa sitä oikein pitää olla että kelpaa tavisnaisille.

      • Anonyymi

        2/3 Suomen aikuisesta väestöstä on juuri tällä hetkellä parisuhteissa ja 95% on vähintään joskus ollut (Tilastokeskus).


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        2/3 Suomen aikuisesta väestöstä on juuri tällä hetkellä parisuhteissa ja 95% on vähintään joskus ollut (Tilastokeskus).

        Kuinkahan luotettavasti muuten tällaistakin asiaa pystytään mittaamaan? :D


    • Anonyymi

      Se mikä on tavallaan vähän hassua, niin tällä palstallahan sasikaljua on pidetty sellaisena oikein primäärinä hc-ätmiyden ja neitsytsetyyden aiheuttajana (Darkfear), vaikka oikeastihan Kimmo Sasi oli kuulemma melkoinen ytm jo nuorena hiustyylistään huolimatta.

    • Mä luulen näin jälkikäteen, että ehkä mun joskus olisi pitänyt tuntea vähän painetta, joka olisi paineistunut panostamaan ja vilkuilemaan peiliin. Mutta kun joku pukeutuminen ei ole minusta mitenkään kiinnostavaa ja en ole kokenut että ulkonäölle muuten olisi oikein mitään tehtävissä. Esim. painoni on koskaan muuttunut hyvin vähän tai hitaasti ja kaikkea liikuntaan liittyvää olen mitannut tuloksilla enkä peilillä.

      Oikeastaan eniten ulkonäkö saattoi aiheuttaa jotain epävarmuutta ihan työuran alussa siten, sitén että mä johonkin paikan päälle tilattuna asiantuntijana saatoin näyttää ihan kakaralta.

    • En voi sanoa, että kärsin ulkonäköpaineista, mutta kyllähän niitä muodostuu takaraivoon js usein ulkopuoleltapäin.

      Ihminen peilaa ja vertaa aina itseään muihin ja useimmiten väärin.

      Ja mitä tulee siihrn ulkopäin tulevaan palautteeseen, sehän oikeasti kertoo vain siitä palautteen sntajasta, vaikka se usein otetaan juuri toisin. Läskiksi haukkuvalle oma paino onherk kohta ja pienimunsiseksi ivaavslla on epävarmuus oman elimen mitoista jne.

      Ulkonäköpaineet kuitenkin ovat siis monen asian summa, minkä oma ajatuksenjuoksu ja tunteiden käsittely saa aikaan. Ihminen on kuitenkin itsessään sitä mitä on ja sillä siisti. 😬

    • Anonyymi
    • En ole mies, mutta vastaanpa silti tähän. Itse en ole koskaan ollut kaupungin suurin kaunotar tyylin vaikka Rita Hayworth nuorena, Eva Longoria, Angelina Jolie, Brigitte Bardot nuorena tai Disneyn prinsessat, olen (hieman huumorilla sanottuna) enemmän tyyliä tavallinen tuulipukukansalainen. En siis ehkä varmaan ulkoisesti täytä kaikkia kriteereitä siitä millainen on unelmien nainen, tosin pienikokoinen ja siro olen, mikä kyllä on joidenkin ihanne, mutta muuten en ole mikään miss universum. Tykkään pukeutua melko rennosti, tosin välillä jonkin verran naisellisilla tai tyttömäisillä elementeillä kuten vaikka naiselliseksi/tyttömäiseksi mielletyillä vöreillä kuten vaaleanpunainen ja pinkki, kukkakuvioista pidän ja joskus joitain korujakin käytän kuten vaikka korvakoruja ja huivien ystävä olen melkeen henkeen ja vereen. Silloin jos hameita ja mekkoja käytän, niin nekin on yleensä melko yksinkertaisen mallisia, mulla oli melko yksinkertainen tyyli jo lapsena. Mutta näillä mennään mitä itselle on suotu. Ehkä mun luonne sitten voi kompensoida joitain ulkoisen olemuksen puutteita, tosin tässäkin kyse on kuulijan ja katsojan näkökulmasta. Joitain voi miellyttää, toisia taas ei.

    • Anonyymi

      Niin no kylläkai se ulkonäköpaineita voi joillekin miehille aiheuttaa, kun suomineitojen ihannemies on nykyään joku somali/arabi/afgaani.

      Siksi oon kiinnostunut enemmän esim venäläisistä/thaimaalaisista naisista.

      Mutta entäpä suomi neito. No thank you!
      Pysykää te mun puolestani vaikka niiden muhamettien jalkavaimoina.

      Ja jos jotain jotain ulkonäköpaineita on, niin vaikka hetero olenkin, niin haluaisin olla sellaisen Tom of Finland sarjakuvista tutun viiksekkään, lihaksikkaan miehen näköinen, jolla housun etumus pullottaa niinkuin siellä olisi zucchinin kokoinen peenis... 😉

    • Kyllä miehilläkin voi olla ulkonäköpaineita.

      Itse mitä vanhemmaksi olen tullut, olen alkanut suhatutumaan hieman enemmän rennommin ulkonäkööni. En ihan jatkuvasti aattele mitä muut on siitä mieltä niin kuin nuorempana. Lapsissa on se hyvä, että he ei vielä aattele koko ulkonäköasiaa ja he osaa ottaa asiat ehkä vähän rennommin. Itsekin joskus pikkutyttönä sanoin, kun juoksin tai tanssin pitkin lattioita, että "enpä kauniimmaksi voisi tulla". No, onko tuo sitten ajan saatossa toetutunut? No, ei musta ainakaan ehkä maailman suurinta kaunotarta ole tullut, mutta ihan ihmisen näköinen kuitenkin =D Kai mun naamataulusta ihan nätin voi saada , jos hieman panostais, mutta olen sen verran rento tai jopa laiska, etten aina jaksa kauheasti panostaa ja sitäpaitsi en pidä itselläni siitä, että on kauheasti meikkiä(kulmakarvoja voin hieman tummentaa ja joskus huulikiiltoa laittaa, tosin nyt koronan aikaan, kun on maskeja täytynyt pitää, en ole huulikiiltoa pahemmin käyttänyt). Hiuksiakaan en ole kauheasti tottunut laittamaan ja eipä niitä tartte kauheasti laittaakaan, kun on lyhyt tukka (tosin mun hiuslaatukin on sellainen, että ei tätä kuontaloa voi ees kauhesati laittaa, kun on niin piikkisuora ja liukas, ettei aineet ees aina pysy siinä eikä hiuskoristeet-ja kiinnikkeet).

      • Anonyymi

        No ulkonäkö liittyykin olennaisena osana parin valintaan ja suvun jatkamiseen. Lapsia ei siitä syystä asia kiinnosta ja vanhat ovat jo parhaat vuotensa nähneet. Ulkonäköpaineet ovatkin korostuneet, koska parin valinnasta on tullut haasteellisempaa kehittyneessä yhteiskunnassa. Vaatimustasot kasvaneet monella sektorilla. Jämäsakki kärsiikin henkisesti traumoista koko elämänsä, kun jäävät ilman.


    • Anonyymi

      Pituus(lyhyys)172 cm oli aikoinaan jonkin aikaa itsetuntoa kolhiva. Muuten olen tavallisen näköinen kohtalaisen atleettinen ja hyvät hiukset ihon omaava neljääkymppiä lähentelevä ukko. Asian kanssa kun pääsi sinuiksi itsensä kanssa loppui siihen asian miettiminen.

    • Tavallaan kyllä siinä mielessä että pakkeja on tullut deittipalstoilta tai Tinderissä syystä että olen vain 175 cm pitkä. Varsinaisia paineita siitä nyt ei ole tullut koska sille on aika vähän tehtävissä. Kyllähän se kuitenkin itseluottamusta/-tuntoa hieman nakertaa kun vielä on heikko tulkitsemaan naisten sanatonta viestintää.

      Välttääkseni niitä kysymyksiä pituudestani pistin sen pituuden Tinderiin näkyviin jolloin tykkäysten määrä putosi alle puoleen. Kun niitä tykkäyksiä nyt ei muutenkaan paljoa tullut niin päätin sitten poistaa koko profiilin. Samalla loppui koko asian pohtiminen sillä jos joku nyt juttusille tulee niin tuskin on mittanauha mukana jotta voisi sen perusteella päätellä olenko kiinnostava ihminen.

      • Mä tein joskus nettideittiaikana havainnon, että olin jollekin liian lyhyt mutta paljon useammalle liian kevyt. Mikä oli hassua sikäli, että olin painoindeksitaulukkojen mukaan niin normaalipainoinen kuin ihminen olla voi. Joten siinä mielessä on täysin mahdotonta samaan aikaan miellyttää terveysviranomaisia ja naisia. Ei sikäli, että edes kannattaisi yrittää.

        Osittain nuo annetut speksit nyt tietysti johtuu siitä, että ei monilla naisilla ole kovin tarkkaa käsitystä kuinka pitkä on tai kuinka paljon painaa tietyn näköinen/kokoinen mies. Mutta naiset tietävät omat mittansa ja haluavat että a) mies on pitempi ja b) painavampi.


      • Anonyymi

        Ja ikä on varmasti yksi suuri tekijä myös. Jos olet lähmpänä viittäkymmentä, ei sinua kukaan enään edes etsi.


    • Anonyymi

      Suunnittelen juuri kikkelipositiivista trendiä pienempikikkelisten tueksi. Mukana itsesääli ja uhriutuminen ihan uudessa roolissa. Tule mukaan ja liity!!!

      PS: max 13 cm tanassa!

      • Anonyymi

        Tähän kategoriaan mahtuukin lähestulkoon kaikki Suomimiehet. Keskimitta noin 12 cm.


    • Anonyymi

      Rahalla saa naista. Ja ne paremman näköiset naiset menevät kuitenkin naimisiin sen ruman varakkaan ukon kanssa ja ottavat komeilta rentuilta kyytä parakoiden väliin kun mieli tekee.

      • Anonyymi

        olen sitten väliinputoaja, joka ei onnistu kummassakaan tapauksessa.


    • Anonyymi

      Baarissa tutustuu naisiin enkä ole koskaan huomannut että nainen juoksis karkuun minua tai kavereitani joista osa on 115 kiloisia lihavia ja ovat myös seurustelevia ja lapsia saaneet. Viinaa juomalla naisiin tutustuu. Sinkkuus on turhaa elämässä ja tuhlaatte vaan elämäänne ellette mene baariin tutustumaan naisiin.

      Ette te mistään tinderistä naista löydä ettekä pääse treffeille. Baarissa on se nainen ja siinä heti siinä ja voi jutella sille. Tinderis pitää maksaa etkä silti pääse juttelee naisille.

      T viinamies

      • Anonyymi

        Olennainen kysymys onkin, minkä tasoisia ne lortot ovat joita saat?


    • Anonyymi

      Jotku ovat niin saa....nan rumia, että se suorastaan kauneinta taidetta jota on miellyttävä ihailla! Tuo selvyys on molemmilla sukupuolilla vaikka heidän ei tarvitse sitä mainostaa!

    • Anonyymi

      Ei ole mitään ulkonäköpaineita on otsatukka ja tuppimulkku.

    • Ulkonäöstä kannata ottaa mitään paineita. Rumat ihmiset on paljon kiehtovampia, kuin tyhjäpäiset kauniit ihmiset. Sama juttu arkkitehtuurissa, rumat talot ja etenkin teollisuus rakennukset on kiehtovia ja niissä on sitä tarinaa ja niihin on liittyny monta ihmiselämää. Ja samoin autoissakin, esim Saab 96 on tosi ruma, mutta silti kiehtova,

      • Anonyymi

        SÄ PUHUT ASIAA, eipä tuohon mitään lisättävää.


    • Anonyymi

      Enpä tiedä paineista, mutta kyllä tämän rumuuden vuoksi pitäisi valtion tarjota eutanasia meille halukkaille. Ei naiset tällasesta ällönaamasta ole koskaan kiinnostuneet eikä ruumiinrakennekaan oo kiinnostusta herättävä, vaikka oon urheillut koko ikäni. Töihinkään en enää voi mennä tän rumuuden takia, niin pyörin tässä sitten vaan turhana kulueränä toisten verorahoilla.

    • Anonyymi

      Empähän koe mitään Pride hommaa. Olkaa miehet miehiä,ei neitejä.
      Nykyisin on näitä mamman kasvatti hinttuleita.
      Löysiä,veteliä,osamattomia ja ei niin mieleen jääviä hinttuleita.
      Ulkonäkö, miksi se on niin tärkeä? Hinttulit ei rakenna Suomea..vaan ihmiset,työläät jotka hikensa on vuodattaneet.

    • Anonyymi

      Njaa, koskaan tullut edes mietittyä olenko hyvän tai pahannäköinen. Elämässä on varmaan ollut muita kiinnostuksen aiheita ja sen myötä turha vatvominen jäänyt vähemmälle. Kaikki ollaan eri muotista ja hyvä näin!

    • Anonyymi

      Nuoret miehet kohta pellejä heitä muokataan

    • Anonyymi

      Kohta meikkaus mukana

    • Anonyymi

      Luuletko että joku jaksaa keskittyä lukemaan vuodatuksesi..

    • Anonyymi

      Vanhempana setämiehenä voin kertoa että vielä 70-luvulla ennenaikainen kaljuuntuminen oli yleisin itsemurhan syy nuorilla miehillä. Eli on niitä paineita ulkonäöstä ollut miehillä aikaisemminkin.

      • Anonyymi

        Tuttua mullekkin, liian tuttua, ihmiset osaa olla vittumaisia ja outo on se että aikuinen mies huomauttelee asijasta.


    • Anonyymi

      Elämänkokemus opettaa ainakin sen että nqaislääkärit eivät ainkaan suosita proteiinin käyttökieltoa, koska he ovat lihavia ja epämiellyttäviä jo luonnostaankin.

    • Anonyymi

      mitä vähempi sometusta ja nettiä sitä vähemmä paineita ja stressiä

      • Anonyymi

        Tuo pätee jos on niin onnekas ettei ole someriippuvain. Someriippuvaiselle eläminen ilman somea on kuolema ja vain pakkoeristäminen tepsii. Suomeen pitäisi saada samantapaisia vierotusleirejä kuten on Kiinassa peliriippuvaisille.


      • Anonyymi

        Myös pelit, elokuvat, tv-sarjat, mainokset, jne. Aiheuttavat ulkonäköpaineita. Tietty ulkoinen habitus muuttuu itsellekin normiksi, kun sitä näkee tarpeeksi paljon. Se on täysin tiedostamaton ilmiö, jolta juuri kukaan voi välttyä. Se ei edes liity varsinaisesti muiden ihmisten odotuksiin, vaan se on pikemmin sisäsyntyistä. Oma ulkoinen habitus poikkeaa siitä mikä itselle on kuvavirran kautta muodostunut normiksi. Siksi varsinkin kuvien muokkaaminen ja filtteröinti on todella pahasta ihmisten minäkuvalle. Kuvia muokkaamalla ja filtteröimällä se kuvavirta saturoidaan epärealistisilla ja jopa luonnottomilla kuvilla. Normiksi muodostuu pikkuhiljaa kehonkuva, jollaista oikeastaan kenelläkään ei oikeasti ole.


    • Anonyymi

      Miksi nykyään miehet pitää olla kun naiset

      • Anonyymi

        Et nyt oikein ymmärtänyt , , , ei kuin naiset , , vaan sopusuhtanen kuten Tapio Rautavaara Tauno Palo tai jopa Aku Korhonen sekä Risto Mäkelä , , Erkki Pajala , John WAUNE. ymmärtkö mitä tarkoitan?


    • Anonyymi

      Mun muna on 15 cm.

      Äiti sano.

    • Anonyymi

      Jaa-a, sehän on tää tinder ja instagram. Siellä kun naiset seuraavat/mätsäävät 90% sellasia täydellisiä lihaskimppuja muokattuineen kuvineen niin ihme että miehille tulee paineita.

      Pysytään vaan pois sosiaalisesta mediasta niin tuollaisia ongelmia ei tule. Kyllä niillä naisilla oikeessa elämässä ihan realistinen kuva on: kunhan ei ole ihan räjähtäneen tai lihavoituneen näkönen niin yleensä kelpaa.

      Naisethan saa mätsejä vaikka olisi kuinka pulleroita niin ainakin ne tuntee itsensä halutuksi.

    • Anonyymi

      Kuten jo ketjussa mainittu niin huono naismenestys voi aiheuttaa ulkonäköpaineita.
      Nettideittailu on myös aika tehokas välinen pahentamaan paineita, koska naiset toimii täysin ulkonäön varassa.

    • Anonyymi

      Etsin rumaa vaimoa, rikasta ja antajan iloisena kodinhoitajana...
      Olen ruma ja sen vuoksi uskollinen...
      ...omille tavoilleni.

    • Anonyymi

      Ettei vaan ole periksellä paineita. Eu se ole ihme koska viranomaisetkin lahjoo ihmisiä ja toisia ja alempi arvoisia.

    • Anonyymi

      Homoilla ne ulkonäköpaineet on.. Pitää olla Pride kunnossa.
      Mulla ei mitään,olen mies ja abroginaalinen UROS,rakastan ja anna rakautta.
      Pidän hyvää huolta puolisostani rakkaudella!"
      Ihan sama ,minulla ole ongelmia .

    • Anonyymi

      Nuorempana itsekkin voohotin ulkonäöstäni, Milloin oli hiukset väärin leikatut, liikaa kiloja, meikit eivät onnistuneet tai vaatteet eivät istuneet. Nämä ovat pieniä huolia sen rinnalla mikäli on todella jotain vikaa, Miltä tuntuisi syntyä epämuodustuneena tai joutua muiden hoidettavaksi esim. onnettomuuden seurauksena. Jokaisen, jolla on asiakt hyvin, pitäisi vilkaista peiliin ja miettiä parikin kertaa mistä valittaa.
      Sanon kuten hyvä ystäväni, jokaisen pitäisi käydä esim. lasten kymppiosastolla tervehtimässä pieniä syöpäpotilaita. Saisi hieman perspektiiviä elämään.
      Pitää olla kiitollinen että kaikki on hyvin, eikä valittaa pienistä.

      • Anonyymi

        KYLLÄ asijaa puhut, , mutta joilekkin nuo räkytykset ja vittuilu on ongelma jos ei nyt ylitsepääsemätön niin ongelma kumminkin, , tuo on kyllä idioootimaista aikuiselta mieheltä huomauttaa HESSU HOPO. ei ihme jos vaimonsa töykkäs jalallaan hiljasemmaksi. Niin ja tuo ARMEIJA keissi. sekä vaarin mielenosoituksellinen " hampaitten pesu"


    • Anonyymi

      Kun miehellä on sellainen pinkeä kaljamaha, joka painautuu vasten, niin meinaa tukehtua. Tulee kokeintaan alle litistyneenä pieru ja siihen se tyssää.

    • En ole tiennytkään, että paikkaan itsetuntoani tatuoinneilla 😯

      • Anonyymi

        No nyt tiedät, , ainakin toisten mielestä. No jos totta puhutaan itsensä korostamistahan se on! Ja helevetin tyhmän näköseksi tatuoinit tekee , , , lapsellisen näköistä aikuiselta mieheltä niin ja naiselta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        No nyt tiedät, , ainakin toisten mielestä. No jos totta puhutaan itsensä korostamistahan se on! Ja helevetin tyhmän näköseksi tatuoinit tekee , , , lapsellisen näköistä aikuiselta mieheltä niin ja naiselta.

        Okei. Kaikkea sitä oppii. En ole arvannut tatuointien olevan mikään juttu. Mustettahan se vain on. Mutta kai ihmiset luovat merkityksiä omassa päässään.


    • Anonyymi

      Homoilla on paineita...:)

    • Anonyymi

      minkähän takia kaikilla formula-1 kuskeilla on aina niin rumat tyttökaverit?

      Mutta oikeasti niin tuli vain mieleen ihastuttaa eräs jonkin naapuri-ukkelin auton Audi A6 Coupe, on komea, on hienot muodot, mutta ei taida olla V8 taitaa olla pienempi moottori, mutta komea auto ONPI.

    • Anonyymi

      Kyllä paineita aina on, myös ulkonäköön liittyviä.

      AsianVierestä

      • Anonyymi

        MIEHEN ulkonäkö paineita? Ei helevetti , armeija miestenkoulu , tuola joku " Keijo" vuodatti sellasta tekstiä että , oletan että se vaarikin on varmaan ollut " sotiemme veteraani " kyllä täytyy sanoa keijo että sympatiani on sinun puolella , minullakin oli ulkonevat etuhampaat ja niistä huomauteltiin oli sellaista piilo vittuilua aikanaan. muistui tästä mieleen yks lastenohjelma jossa ei esiintynyt RANSU vaan NEPONEN, SILLÄHÄN kans oli laitettu isot etuhampaat " somistamaan kuononpäätä" ei ollut enää muutamissa jaksoissa, on varmaan moni huomauttanut asijasta. Niin että kyllä nuita ulkonäkö paineita varmaan riittää.


    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1463
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      68
      1284
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      27
      1281
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      215
      1144
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1086
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      317
      1019
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      224
      1012
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      949
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      276
      922
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      915
    Aihe