Nurnbergin säännöstö ja koronarokote. Suomen viranomaiset ja lääkärit rikkovat räikeästi sopimusta.

Anonyymi

Suomi rikkoo säännöstön jokaista kohtaa. Näin nopeasti unohdettiin minkä takia säännöstö tehtiin 1947. Näin nopeasti unohdettiin juutalaisiin kohdistunut vaino. Nyt saman vainon kohteena ovat rokottamattomat, jotka haluavat vain suojella itseään tältä vaaralliselta ihmiskokeelta.

https://www.laakariliitto.fi/laakariliitto/etiikka/nurnbergin-saannosto/

Vuonna 1947 sotarikostuomioistuin langetti tuomion 23 saksalaiselle syytetylle Nürnbergissä. Syytetyistä useimmat olivat lääkäreitä ja syytettyinä rikoksista, joihin liittyi ihmisiin kohdistuvia kokeita. Oikeudenkäynnissä vahvistettiin kymmenen normia, joita lääkärien on noudatettava suorittaessaan ihmisiin kohdistuvia kokeita.
Luvalliset lääketieteelliset kokeet

Valtaosa esitetystä todistusaineistosta osoittaa, että tietyntyyppiset ihmiseen kohdistuvat lääketieteelliset kokeet ovat kohtuullisen selvästi määritellyissä rajoissa suoritettuina lääkärikunnan vallitsevan etiikan mukaisia. Niiden puolestapuhujat perustelevat katsantokantaansa sillä, että ihmiseen kohdistuva kokeilu hyödyttää yhteiskuntaa tuloksin, joita ei muilla tutkimusmenetelmillä tai -keinoilla saada. Yleisesti ollaan kuitenkin yhtä mieltä siitä, että moraalin, etiikan ja lain velvoitteiden täyttämiseksi on noudatettava tiettyjä perusperiaatteita:

1. Koehenkilön vapaaehtoinen suostumus on olennainen. Tämä tarkoittaa, että kyseisellä henkilöllä tulee olla lain mukainen kelpoisuus suostumuksen antamiseen; hänen asemansa tulee olla sellainen, että hänellä on vapaa valintavalta, minkäänlaisen väkivallan, vilpin, petoksen, uhan, harhaanjohtamisen tai muun ulkoisen pakon tai painostuksen puuttumatta päätöksentekoon. Hänellä tulee olla riittävästi tietoa ja käsitystä kyseisestä tutkimuskohteesta, niin että hän kykenee ymmärtäen ja asiasta perillä ollen tekemään päätöksensä. Tämä ehto edellyttää, että koehenkilön myönteinen ratkaisu hyväksytään vasta kun hänelle on selvitetty kokeen luonne, kesto ja tarkoitus; sen menetelmä ja suoritustapa; kaikki sen aiheuttamat epämukavuudet ja vaarat, joita kohtuuden mukaan on pidettävä odotettavissa olevina ja kokeeseen osallistumisesta mahdollisesti aiheutuvat vaikutukset hänen terveyteensä ja henkilöönsä.

Jokainen, joka suunnittelee tutkimusta, johtaa sitä tai on sitä suorittamassa, on velvollinen varmistautumaan suostumuksen pätevyydestä ja on vastuussa siitä. Tämä velvollisuus ja vastuu on henkilökohtainen eikä sitä voi seuraamuksetta siirtää toiselle.

2. Kokeesta tulee koitua yhteiskunnan hyväksi sellaisia hyödyllisiä tuloksia, joita ei muilla tutkimusmenetelmillä ja -keinoilla saada; se ei saa olla luonteeltaan umpimähkäinen eikä tarpeeton.

3. Koe on niin suunniteltava ja sen on perustuttava eläinkokeiden tuloksiin ja luonnontieteelliseen tietoon sairaudesta tai muusta tutkittavasta ongelmasta, että ennalta arvioidut tulokset oikeuttavat kokeen suorittamisen.

4. Koe on suoritettava kaikkea tarpeetonta ruumiillista tai henkistä kärsimystä ja vauriota välttäen.

5. Mitään sellaista koetta ei saa suorittaa, josta on a priori syytä arvella olevan seurauksena kuolema tai invalidisoiva vamma; paitsi ehkä sellaisia kokeita, joissa koetta suorittavat lääkärit ovat itse koehenkilöinä.

6. Kokeesta aiheutuva riski ei koskaan saa olla suurempi kuin kokeella ratkaistavan ongelman humanitaarinen merkitys.

7. Riittävin valmisteluin ja asianmukaisin keinoin ja välinein on varustauduttava suojelemaan koehenkilöä etäisiltäkin vahingoittumisen, vammautumisen tai kuoleman mahdollisuuksilta.

8. Kokeita saavat suorittaa vain tieteellisesti pätevät henkilöt. Kokeen suorittajilta tai sen suoritukseen osallistuvilta on kaikissa kokeen vaiheissa edellytettävä korkeimmantasoista taitoa ja huolellisuutta.

9. Koehenkilöllä tulee kokeen aikana olla vapaus osaltaan lopettaa koe, jos hän on joutunut ruumiilliseen tai henkiseen tilaan, jossa kokeen jatkaminen tuntuu hänestä mahdottomalta.

10. Kokeesta vastaavan tutkijan tulee kokeen aikana olla valmis keskeyttämään koe missä vaiheessa tahansa, jos hänellä on riittävät perusteet arvella - hyvässä uskossa, parasta mahdollista taitoa soveltaen ja huolellisesti harkiten kuten häneltä edellytetään - että kokeen jatkaminen todennäköisesti johtaa koehenkilön vahingoittumiseen, vammautumiseen tai kuolemaan.

92

1047

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Älä hölötä joutavia. Omakantaan vain merkintä, ei tehohoitoa, kiitos.

      • Anonyymi

        Halveksit suoraan niitä lääketieteellisen kidutuksen ja murhien kohteeksi joutuneita, mitä natsit teki. Ei näitä turhaan luotu tällaisia sääntöjä.
        Kun totalitarismi kasvaa, niin pahuus sitä myötä. Noinko halpana uhreja pidetään tänä päivänä, että ollaan tuosta vaan valmiita samaan? Karmeaa menoa, ei voi muuta sanoa. Ihminen ei muutu näköjään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Halveksit suoraan niitä lääketieteellisen kidutuksen ja murhien kohteeksi joutuneita, mitä natsit teki. Ei näitä turhaan luotu tällaisia sääntöjä.
        Kun totalitarismi kasvaa, niin pahuus sitä myötä. Noinko halpana uhreja pidetään tänä päivänä, että ollaan tuosta vaan valmiita samaan? Karmeaa menoa, ei voi muuta sanoa. Ihminen ei muutu näköjään.

        Nurnberg 2.0 -sinne kaikki satanisti-RKP-Läiset eliittifasistit?

        https://keskustelu.suomi24.fi/haku?keyword=anunnaki

        ps.

        https://www.google.com/search?q=koronarealistI


    • Anonyymi

      Kohta 1. Kaiken kokeellisen pitää olla vapaaehtoista.

      • Anonyymi

        Ja tapahtua ilman minkäänlaista painostusta!


    • Anonyymi

      Lääkäreiden etiikka on muuttunut jo aikaa sitten rahan etiikaksi.

      • Anonyymi

        Fasistit johtaa euta ja suomea-

        mielenohjailu on arkipäivää- ihmisten elämät tuhotaan.

        mitäs nurnbergin säännöy t tuosta sanoo?


      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Kun lääkärit lyöttäytyvät natsien seuraan, tulee massamurhia!


      • Teidän palstanerojen mukaan rokotusvastaisia lääkäreitä on vaikka huru mykke. Miksi he eivät teille kuitenkaan kelpaa sairauden sattuessa?


      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Teidän palstanerojen mukaan rokotusvastaisia lääkäreitä on vaikka huru mykke. Miksi he eivät teille kuitenkaan kelpaa sairauden sattuessa?

        Linkki, muutoin olet palstadorga?


    • Anonyymi

      Rokotteita on annettu jo yli 6 miljardia. Älytöntä puhua kokeellisuudesta, saati vedota natsipykäliin.
      Aloittajalta ovat reaalimaailman rannat hukassa.

      • Anonyymi

        Rokotteet OVAT kokeellisia. Sen sanovat itse nuo lääkeyhtiöt. Niissä vuotaneissa toimitussopimuksissa on sanottu, ettei pitkäaikaisvaikutukset ole selvillä!
        Sinä olet sokea sille mitä olet kannattamassa.


      • Anonyymi

        Petoksen laajuus ei tee siitä laillista.
        Valheen toistelu ei tee siitä totta.

        Tämä - on lääketieteellinen koe.

        Ei ole mitään epidemiahätätilaa, jolla
        voidaan PERUSTELLA SAATI PAKOTTAA INJEKTION
        OTTAMISEEN.

        Ainoa motiivi on silkka pahuus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Petoksen laajuus ei tee siitä laillista.
        Valheen toistelu ei tee siitä totta.

        Tämä - on lääketieteellinen koe.

        Ei ole mitään epidemiahätätilaa, jolla
        voidaan PERUSTELLA SAATI PAKOTTAA INJEKTION
        OTTAMISEEN.

        Ainoa motiivi on silkka pahuus.

        Eikä kokeellista piikkiä missään tapauksessa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä kokeellista piikkiä missään tapauksessa!

        Antivaxxerien jutut ovat p*skaa. Aloitus on yksinomaan nolo.


      • Anonyymi

        Älytöntä puhua kokeellisuudesta kun ei tiedä mitä kokeellinen tarkoittaa!

        Ensimmäinen koevaihe Pfizerilla päättyy 2023, sen jälkeen jatkuu vielä vuoteen 2027, jos saa edes jatkolupaa sinne asti, mitä suuresti epäilen. Vain rikollisuudella voi saada, rikollisestihan valehtelemalla se sai hätäluvat nytkin.


    • Anonyymi

      En ole itse mukana noissa kokeissa onneksi

      • Anonyymi

        Onneksi vapaaehtoisia koekaniineja riittää.


      • Anonyymi

        Meitä on 1,6 miljoonaa, ja puoli miljoonaa jotka ottivat yhden mutta eivät ota toista!


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ainoa tässä joka rahat kerää on lääkeyhtiöt ja niiltä rahoja saavat.


      • Anonyymi

        Ja näin tehdään jatkuvaa propagandaa, kuten sinä.


    • Anonyymi

      Miksi Kiina onnistui koronan torjumisessa vaikka asukastiheys on yksi maailman korkeimpia?

      Yli 2.238.325.000 rokotetta annettu Kiinassa. Siinä syy.

      Kiinassa ollut tartuntoja vähemmän kuin Suomessa vaikka testejä on tehty huomattavasti enemmän.

      🤗🤗🤗🤗🤭🤭🤗🤗

      • Anonyymi

        Missä kunnossa arvelette Kiinan pohjavesien olevan
        kun tuo määrä injektoituja
        viruslinkoja
        pissaa ja ulostaa kaiket päivät vesijohtoverkkoon?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä kunnossa arvelette Kiinan pohjavesien olevan
        kun tuo määrä injektoituja
        viruslinkoja
        pissaa ja ulostaa kaiket päivät vesijohtoverkkoon?

        Ainakin koronaviruksen kannalta paljon paremmassa kunnossa kuin meidän.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Missä kunnossa arvelette Kiinan pohjavesien olevan
        kun tuo määrä injektoituja
        viruslinkoja
        pissaa ja ulostaa kaiket päivät vesijohtoverkkoon?

        Lääkekaappilainen johtaisi jätevedet viemärin ja puhudistamon sijasta vesijohtoon. Ei hyvää päivää. 🤣

        Onneksi hän kuitenkin on rokotusten asiantuntija. 🤪


    • Anonyymi

      Propangandan aivopesseet jonottavat nyt silmät kiiluen rokotteita että saavat jonkun paholais-passin. Aivan pimennyttä väkeä. Siis oikeasti , vuonna 2021 suomi ajautunut tälläiseen mafioso yhteiskuntaa. TÄLLÄ tulee olemaan vakavat seuraukset.

      • Anonyymi

        tästä tuleekin oikeudenkäyntejä tulevaisuudessa. kerään aineistoja jo nyt
        -tutkija-


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tästä tuleekin oikeudenkäyntejä tulevaisuudessa. kerään aineistoja jo nyt
        -tutkija-

        Se on selvää, että rokotteesta vammautuneet tulevat tulevaisuudessa nostamaan korvausvaatimuksia valtiota kohtaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on selvää, että rokotteesta vammautuneet tulevat tulevaisuudessa nostamaan korvausvaatimuksia valtiota kohtaan.

        Lääkeyhtiöt vetoavat siihen,että kyseessä on kokeellinen lääke ja he eivät ota vastuuta. Katsokaa mitä Nurnbergin kohdassa 1. sanotaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lääkeyhtiöt vetoavat siihen,että kyseessä on kokeellinen lääke ja he eivät ota vastuuta. Katsokaa mitä Nurnbergin kohdassa 1. sanotaan.

        Ei. Lääkeyhtiöt ovat venäläisiä (Sputnik5) paitsi tehneet kaikki rokotteilta edellytettävät kliiniset kokeet.

        Rokoteyhtiöt ovat antaneet tiedot rokotteen potentiaalisista sivuvaikutuksista, jotka ovat täysin linjassa toteutuneiden sivuvaikutusten kanssa. Ne puolestaan on todettu selvästi ipienemmiksi kuin infektion riskit. Rokotteen hyödyt painavat vaakakupissa enemmän kuin marginaaliset riskit.

        Koska lääkeyhtiö ei määrää ketään ottamaan rokotetta, se ei ole suoraan vastuullinen rokotteen käytöstä. Jos rokotteissa ilmenee haittavaikutuksia, jotka eivät ole linjassa valmistajien antamien tietojen kanssa, vastuuvapaus voi raueta. Tällöin voidaan tulkita, että sopimusta on rikottu ja ostajaa on johdettu harhaan.

        Tilanne kuitenkin edellyttää, että valmistaja on antanut rokotteesta harhaanjohtavia tai vääristeltyjä tietoja. Sellaisesta ei ole mitään näyttöä, joten vastuu on niillä, jotka ottavat rokotteen käyttöön annetuilla spekseillä.

        Yksikään Suomessa käytössä olevista rokotteista ei ole kokeellinen. Ne ovat läpäisseet vaaditut kliiniset kokeet ja osoittaneet tehonsa. mRNA- ja adenovirusvektorirokotteita on tutkittu ja kehitetty vuosikymmeniä. Laajalle lääketieteen kehitystä tuntemattomalle väestölle ne voivat vaikuttaa jotenkin äkkiväärästi väsätyiltä, mutta tosiasiassa molempia menetelmiä tutkittiin SARS- ja MERS-epidemioiden rokotteina vuosituhannen alussa, mutta nämä epidemiat sammuivat ennen rokotteiden valmistumista. SARS-CoV-2 on globaali pandemia, kun SARS ja MERS jäivät paikallisiksi epidemioiksi. Siksi tämän uuden koronaviruksen torjuntaan on käytetty selvästi enemmän resursseja ja tutkimustietoakin on kerääntynyt kolmelta vuosikymmeneltä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei. Lääkeyhtiöt ovat venäläisiä (Sputnik5) paitsi tehneet kaikki rokotteilta edellytettävät kliiniset kokeet.

        Rokoteyhtiöt ovat antaneet tiedot rokotteen potentiaalisista sivuvaikutuksista, jotka ovat täysin linjassa toteutuneiden sivuvaikutusten kanssa. Ne puolestaan on todettu selvästi ipienemmiksi kuin infektion riskit. Rokotteen hyödyt painavat vaakakupissa enemmän kuin marginaaliset riskit.

        Koska lääkeyhtiö ei määrää ketään ottamaan rokotetta, se ei ole suoraan vastuullinen rokotteen käytöstä. Jos rokotteissa ilmenee haittavaikutuksia, jotka eivät ole linjassa valmistajien antamien tietojen kanssa, vastuuvapaus voi raueta. Tällöin voidaan tulkita, että sopimusta on rikottu ja ostajaa on johdettu harhaan.

        Tilanne kuitenkin edellyttää, että valmistaja on antanut rokotteesta harhaanjohtavia tai vääristeltyjä tietoja. Sellaisesta ei ole mitään näyttöä, joten vastuu on niillä, jotka ottavat rokotteen käyttöön annetuilla spekseillä.

        Yksikään Suomessa käytössä olevista rokotteista ei ole kokeellinen. Ne ovat läpäisseet vaaditut kliiniset kokeet ja osoittaneet tehonsa. mRNA- ja adenovirusvektorirokotteita on tutkittu ja kehitetty vuosikymmeniä. Laajalle lääketieteen kehitystä tuntemattomalle väestölle ne voivat vaikuttaa jotenkin äkkiväärästi väsätyiltä, mutta tosiasiassa molempia menetelmiä tutkittiin SARS- ja MERS-epidemioiden rokotteina vuosituhannen alussa, mutta nämä epidemiat sammuivat ennen rokotteiden valmistumista. SARS-CoV-2 on globaali pandemia, kun SARS ja MERS jäivät paikallisiksi epidemioiksi. Siksi tämän uuden koronaviruksen torjuntaan on käytetty selvästi enemmän resursseja ja tutkimustietoakin on kerääntynyt kolmelta vuosikymmeneltä.

        EU:ssa näissä mRNA rokotteissa, joita Suomessa on annettu on vielä tilapäinen myyntilupa. Koska tämän rokotteen testauksessa ei noudatettu normaalia testausmenettelyä, vaan moni kohta joko kokonaan ohitettiin tai sitten tehtiin nopeutetusti. Tämän takia mRNA rokotteet eivät ole saaneet pysvää myyntilupaa ja eivätkä valmistajat voi olla vastuussa niistä aiheutuvista haitoista. EU viranomaiset kuitenkin halusivat antaa rokotteille tilapäisen myyntiluvan, koska pelkäsivät, että korona olisi vaarallinen tauti. Nyt jälkeenpäin on osoittautunut korona ei oleellisesti poikkea influenssan vaarallisuudesta.

        Henkilö, joka ottaa kokeellisen rokotteen joutuu allekirjoituksellaan luopumaan kaikista tulevista korvausvaatimuksista rokotehaittoja kohtaan. Eli kyseessä on vapaaehtoinen kokeellinen rokote, jonka jokainen ottaa omalla vastuullaan. Moni ei oikein ole kunnolla lukenut, mitä on allekirjoittanut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on selvää, että rokotteesta vammautuneet tulevat tulevaisuudessa nostamaan korvausvaatimuksia valtiota kohtaan.

        Eivät ne vaatimukset menesty, niin hyvin kaikki tahot ovat suojautuneet tulevien oikeudenkäyntien osalta.
        Tänäkään päivänä eivät kaikki aikanaan sikainfluenssarokotteesta narkolepsiaan sairastuneet ole saaneet korvauksia.

        Siitä varmaan lääkkeiden valmistajat ottivat oppivat ja rakensivat ns rokotteen ympärille niin vankan sanallisen vastuuvapauden, että sitä eivät mitkään vaateet tule läpäisemään.


    • Anonyymi

      Jos niin pelkää rokotetta niin sitten kannattaapi sairastaa tauti eikä vollottaa. Rokotus on vapaaehtoinen, siihen ei ketään pakoteta.

      • Anonyymi

        Tämä on aivan totta. Jos pelkää rokotehaittoja, niin ei kannata ottaa rokotetta, koska ottamalla kokeellisen ja väliaikaisella luvalla käytössä olevan rokotteen hyväksyy samalla sen, että on itse vastuussa mahdollista rokotehaitoista.


      • Anonyymi

        Lopetuspiikki on vapaaehtoinen, siihen ei ketään pakoteta. On kyllä epäeettistä painostaa lapsia ottamaan rokote. Aikuisen luulisi osaavan etsiä tietoa monesta eri kansväl lähteestä.

        Tuo piikkihän on bioase.


    • Anonyymi

      Lainaan tuolta toiselta palstalta:

      Tota. Sellainen ohimenevä välikysymys teille kaikille tähän väliin, jos suotte:

      Mitäs jos tuo syytesuoja juridisesti poistettaisiinkin sanotaanko vaikka tänään, miten uskaltaisivat enää rokottaa, kun teosta olisikin suorat, välittömät juridiset seuraukset?

      Mistäs siinä syytettäisiinkään, mikä se täsmäsyytenimike ois?

      Noin ihan, ohimenevänä .. etenkin teille joilla on juristei kavereina, tai sellainen itse olette.

      • Anonyymi

        Tämän takia jokainen joka ottaa kokeellisen rokotteen allekirjoittaa, että luopuu kaikista vaatimuksistaan mahdollisia rokotetehaittoja vastaan. Kannattaa aina lukea ennen kuin allekirjoittaa.


      • Anonyymi

        Nimike on murha ja tahallinen ruumiinvamman tuottaminen.
        Törkeä aseman väärinkäyttö.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämän takia jokainen joka ottaa kokeellisen rokotteen allekirjoittaa, että luopuu kaikista vaatimuksistaan mahdollisia rokotetehaittoja vastaan. Kannattaa aina lukea ennen kuin allekirjoittaa.

        Et ilmeisesti asu Suomessa kun luulet että rokotuksen ottamiseen tarvitaan allekirjoitus?


    • Anonyymi

      Kovimmin koronarajoituksia ajaa ihmisoikeusjuristi Martin Scheinin. Aikoinaan tämä säännöstö luotiin suojelemaan ihmisiä koronarokotteen tapaisilta kokeilta. Scheinin edustaa itse vähemmistöä, joka joutui juuri kärsimään koviten 2.maailmasodan aikana. Tässä on melkoinen ristiriitä.

      • Anonyymi

        Scheinin oli aikoinaan kommunistisessa puolueessa. Kommunistithan tunnetusti ajavat yhteiskuntaa, jossa yksilönvapaudet viedään. Tässä mielessä en ole yllättynyt. Epäonnistui 80-luvulla ja on nyt innoissaan onnistuisiko vallankumous 2020-luvulla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Scheinin oli aikoinaan kommunistisessa puolueessa. Kommunistithan tunnetusti ajavat yhteiskuntaa, jossa yksilönvapaudet viedään. Tässä mielessä en ole yllättynyt. Epäonnistui 80-luvulla ja on nyt innoissaan onnistuisiko vallankumous 2020-luvulla.

        Uusi maailmanjärjestyshän on olemukseltaan kommunistinen. Joten eipä ihme, että vasemmisto kannattaa kaulat kiljuen. Toisaalta niin tekee kokoomuskin, mutta eri syistä. Siellä syy on raha ja valta ja niihin piireihin halutaan päästä. Kommunismin ja ahneuden epäpyhä allianssi.


    • Anonyymi

      Ihmisen muisti on lyhyt. Joku voi kannattaa kovia koronarajoituksia, mutta ei ymmärrä, että kohta voi tulla valtaapitäviltä rajoituksia toiseen asiaan, joka onkin itselle hyvin tärkeä. Esimerkiksi Vihreät haluavat kieltää ihmisiltä polttomoottoriautoilun. Jos suostutaan yhteen rajoitukseen lopulta ollaan tilanteessa, jossa rajoituksia annetaan mielivaltaisesti kuten Pohjois Koreassa.

      • Anonyymi

        Ei polttomoottoriautoilua varsinaisesti tarvitse kieltää. Se kuolee muutenkin pois, ennemmin tai myöhemmin. Väittäisin että ennemmin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei polttomoottoriautoilua varsinaisesti tarvitse kieltää. Se kuolee muutenkin pois, ennemmin tai myöhemmin. Väittäisin että ennemmin.

        Samoin taitaa käydä rokotetuille.


    • Anonyymi

      Kovaa faktaa. Nyt vasta luin tarkemmin. Suosittelen lukemaan koko aloituksen

      • Anonyymi

        Juu, ei tuo jätä tulkinnallisia epäselvyyksiä. Kaikki jotka tuota kiertää, eivät voi tekojaan puolustaa.


    • Anonyymi

      Lääketieteelliseen kokeeseen osallistuneelta
      pitäisi saada kirjallinen suostumus osallistumisesta.
      Sitäkään ei ole pyydetty, ei allekirjoitettu.

      TÄSTÄ kaikesta voitte päätellä
      miten pahaa ollaan tekemässä.

      Eikö niitä pelota kiinnijääminen? Tilanne tämän jälkeen?
      MITÄ KUVITTELETTE TAPAHTUVAN
      ”tämän jälkeen”?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Natsit on vallassa tehdään ihmisillä kokeita piikit on vieläkin kokeellisia vuoteen 2023 asti.

    • Anonyymi

      Ylen ykkösaamussa 29.10.21.klo 8.50 sanoi juuri jokunprofessori(unen läpi kuulin) ettei meillä ole tilastojen valossa mikään pandemia

    • Anonyymi

      Ap teksti kannattaa lukea ajatuksella

    • Anonyymi

      Jo nykykäytäntö sotii tuota vastaan

    • Anonyymi

      Tuo oli mielenkiintoinen tuo ap. n teksti. Miksi tätä ei haluta noudattaa enää.?toistaako historia näin itseään?

    • Anonyymi

      Osotan näkeväni Nuremberg 2n

    • Anonyymi

      Nykyisin myös kirveen kanssa kadulla heiluvat ovat vainon kohteena ja poliisi rikkoo heitä vainotessaan Nurnbergin lakeja.

    • Anonyymi

      Totta on ap. Tuo säädöstö velvoittaa

      • Nurembergin säännöstö on suositus jota yleensä seurataan.

        Joskin toisaalta rokotteissa ei se ole ollut vuoteen testausvaiheessa joten ei liity mitenkään tämänhetkiseen tilanteeseen.


      • Anonyymi
        Oudoksuva kirjoitti:

        Nurembergin säännöstö on suositus jota yleensä seurataan.

        Joskin toisaalta rokotteissa ei se ole ollut vuoteen testausvaiheessa joten ei liity mitenkään tämänhetkiseen tilanteeseen.

        Heikko on ulosantisi. Täyttä paskaa jauhat!

        Tilanne on, että rokotteita on tutkittu riittävästi, että niillä on voitu aloittaa satojen miljoonien ihmisten turvalliset rokotukset, ja saada tauti talttumaan.
        Näillä palstoilla ei rokotteista tiedetä hevonpaskaa, koska kirjoittajat eivät hallitse edes suomen kielioppia, vaan tekstit ovat apukoulutasoisen väsäyksiä.
        Minä menen myös 3- piikille. En meinaa mennä ruumiskonttiin vaan luotan ja tiedän rokotteen function. Hyvä näin.
        Rokottamattomat saavat korona-deltan varmasti ja ovat saaneet, koska pääosin näitä rokotuskielteisiä, joita raahattu sairaaloihin. Potilaista 77% on rokotusta vailla olevia.
        Menkää rokotukseen, älkää tautilingot vaarantako muita! Olette itse syyllisiä sairastumiseenne! Rokotteet ovat turvallisia!


    • Anonyymi

      Tekstin perusteellaa aloittaja pitäisi sulkea mielisairaaalaan.

    • Anonyymi

      Venäläiset ekspertit tutkivat länsimaiset valherokotteet ja katsotaan sitten. Sputnik harasoo, Venäjällä kaikki normal!

    • Anonyymi

      persuilla ei ole tässä huolta, eivät kelpaa ihmiskokeisiin, elukoita kun ovat. Eläinkokeisiinkin vain rajallisesti.

    • Anonyymi

      Ainakin se on käynyt yhä selvemmin esille että järjestetty kampanja on kyseessä. Siitä kertovat irtisanotut lääkärit, valemedian yksiäänisyys, pelottelu, uhkailu jne

      • Anonyymi

        Jokaisen perusoikeuteen kuuluu oikeus levittää itsessään loisivaa tappavaa virusta muihin ihmisiin kysymättä heidän mielipidettään.
        Kun lakia oikein tulkitaan ja sanamuodoilla leikitään, niin tämä oikeus löytyy.

        Asiantuntijatulkitsijoita on löytyyt oikein professoritasolta, ihan perustuslain sopiva tulkintakin löytää oikeuden tappavan loisen levittämiseen.

        Korona tappaa eikä siihen ole parantavaa lääkettä.
        Lapamadon tahallinen levittäminen muihin ihmisiin on jyrkästi kiellettyä vaikka lapamato on leikkisä kaveri koronaan verrattuna ja laskee vain sairastuneen yleiskuntoa, laihduttaa ja aiheuttaa anemiaa. Vatsanpurutkit voidaan lukea lähinnä lapamadon huumoriksi.

        Meneppä levittämään lapamadon munia ravintolassa toisten ruoka-annoksiin, niin olet oikeudessa alle aikayksikön. Eikä yksikään perustuslakiasiantuntija ole apunasi, mutta virusta saat heidän mielestään levittää hengitysilmaan.
        Erikoista on tämä demlalainen laintulkinta.


    • Anonyymi

      Mielenosoitus vapaan lapamadon ja koronan levittämisen puolesta, jos sää on hyvä.

    • Anonyymi

      Yleisen petoksen aikoina totuuden sanomisesta tulee vallankumouksellinen teko

    • Anonyymi

      Seuraan tarkoin mitä tapahtuu tässä mafian touhussa. Nostamme syytteet mikäli tarvitaan.

    • Anonyymi

      Päättäjien lausuntoja seurataan ja tallennetaan. Nämä asiat eivät kuule painu villasella. Muistitikut on kovassa käytössä. Näistä tulee vielä istuntoja. Kansa ei unohda

    • Anonyymi

      Tämä ap;n kannanotto ja kirjoitus oikein hyvä. sopii tähän

    • Anonyymi

      Velvoittaa suomeakin, muistutan

    • Anonyymi

      Nämä säännöstöt tosiaan velvoittavat suomeakin. kannattaa seurata juuri tässä ajassa mitä täällä maassa tapahtuu. Näitä voidaan myöhemmin vatvoa kun pöly laskeutuu.

    • Anonyymi

      Itseasiassa eivät riko tällä hetkellä. Rokote on täysin vapaaehtoinen sinänsä. Ja tulee ollakin sillä rokotevalmistaja ei ole ottanut minkäänlaista vastuuta valmistamastaan tuotteesta. En osta autoakaan mikäli valmistaja ei anna takuuta tuotteelleen.

      Rokotepassi on vaikea kysymys sinänsä. Itse en lataa tai tulosta koskaan tuota passia. vältän kuin ruttoa (ja perheeni) - tarkoittaa sen sitten vaikka työelämästä poistumista, mutta tuohon emme lähde.

    • Anonyymi

      He kuvittelevat pääsevänsä vastuusta. Vaan eivät pääse

      • Anonyymi

        Jokainen joutuu vielä vastuuseen.


    • Anonyymi

      Odotettua

    • Anonyymi

      Päättäjät tietävät nämä kaikki. He tekivät todella härskisti kun ajoivat hoiva alalle käytännössä pakollisuuden rokotteelle jolla ei ole edes pysyvää myyntilupaa.
      Toivon hoiva alan ihmisiltä valveutuneisuutta ja päättäväisyyttä. Ei kannata luovuttaa

      • Anonyymi

        Selvisi syy miksi Suomen terveysviranomaiset väärentävät koronakuolematilastot rokottamattomien kuolemiksi, vaikka injektio annettu.

        SYY: Ensimmäisinä päivinä rokotteen jälkeen tapahtuu lähes kaikki rokotehaittakuolemat. Ne kätketään epärehellisesti rokottamattomien kuolemiksi.

        https://twitter.com/koronafi/status/1471095525390917634

        Jos hoitajat ajetaan ulos työstään, rokotehaittapotilaita tulee kuolemaan massoittain lisää!


    • Anonyymi

      Britannia valehdellut törkeästi rokotekattavuuden – Lähes 25 miljoonaa englantilaista yhä täysin COVID-rokottamattomia

      Moni on epäillyt, että viralliset rokotekattavuuden tilastot on vääristetty tukemaan ylikansallista mRNA-piikitysten agendaa. Britanniassa on väitetty, että maassa on vain 5 miljoonaa täysin rokottamatonta. The Daily Expose uutisoi, että todellinen luku on 23,5 miljoonaa rokottamatonta, joka on hipoo puolta Englannin väestöstä.

      Miksi uskoisimme rokotekattavuuden lukuja tosiksi, koska kaikki muutkin tilastot on valehdeltu vuoden 2020 alusta alkaen palvelemaan politisoitua korona-agendaa? Uusi paljastus Britanniasta lisää toivoa siitä, että tilanne on myös Suomessa vastaavalla tolalla ja rokottamattomien suomalaisten osuus on paljon suurempi kuin väitetään.

      https://dailyexpose.uk/2021/12/17/23-million-not-vaccinated-in-england/

      https://mvlehti.net/2021/12/17/britannia-valehtelee-torkeasti-rokotekattavuuden-lahes-25-miljoonaa-englantilaista-yha-taysin-covid-rokottamattomia/

    • Anonyymi

      Lääkärit antoivat ihan ensin oman ihmisyytensä pois ja
      pettivät ammattinsa ja asiakkaiden luottamuksen,
      settumalla pyöveliksi.

      Mistä lähtien? Opintojen alkumetreiltä?
      Ketä ne palveli koko uransa ajan?

    • Anonyymi

      Suomessa on säädetty vaivihkaa, median juuri uutisoimatta useita lakeja, jotka rikkovat perustuslakia ja montaa muuta lakia. Koronapassi on tästä räikein esimerkki. Hoitajien pakkorokotukset toinen. Yksi mikä meni huomaamatta ohi, toisin kuin nämä, oli kesällä tehty geenitekniikkalain muutos.
      Itse kuulin siitä Posi-tv:n jaksosta 1., alk kohta 16.50 min.

      https://positv.fi/videot/uutiset-jakso-01/

      "Erikoisvieraana studiossa Nea Lundström kertomassa Suomessa hyväksytystä geeniteknologialaista."

      Lakimuutoksen jälkeen Suomessa voidaan jatkossa tehdä kenttäkokeita (siis koko väestölle) geeniteknologisilla aineilla ilman että siitä kerrotaan ihmisille suoraan.
      Geeniteknologisia aineita, joita laissa tarkoitetaan, ovat mm. nyt jaossa olevat mRNA-rokotteet.
      Lakiin tehtiin myös muutos, että jatkossa kun tehdään tällaisia kenttäkokeita, ei yleisöä välttämättä tarvitse kuulla. Aiemmin kenttäkokeiden teko siis edellytti yleisön kuulemista, nyt sen voi ohittaa mm. jos tilanne on kiireellinen.

      Tämän lain avulla KIERRETÄÄN NÛRNBERGIN SÄÄNNÖSTÖÄ.
      Vuonna 1949 natsien hirmutekojen vuoksi luotu Nürnbergin säännöstö on keskeinen osa lääkärin etiikkaa, ja sen vaatimukset sisältyvät kaikkien valtioiden perusoikeuslainsäädäntöön. Nyt tämä säännöstö on Suomessa onnistuttu ohittamaan kesällä, loma-aikaan hyväksytyllä geenitekniikkain muutoksella.

      Ihmisiltä, jotka ottavat kokeellisessa vaiheessa olevan lääkeaineen (jollainen "koronarokote", siis mRNA-injektio virallisesti on) pitäisi pyytää kirjallinen suostumus osallistumisesta lääketurvallisuustutkimukseen. Näin ei kuitenkaan tehdä. Ei edes informoida aineen kaikista haittavaikutuksista. Monille piikin ottajille annetaan jopa ymmärtää, että kyse olisi tavanomaisesta heikennettyyn virukseen perustuvasta rokotteesta.

      Lääkeyhtiöt ja niiden korruptoimat poliitikot tietävät, että saattavat joskus joutua teoistaan juridiseen vastuuseen. Siksi tarvittiin uusi geenitekniikkalaki.

      Koronainjektoinneista on vireillä maailmanlaajuinen joukkokanne:
      https://rapsodia.fi/?s=reiner

    • Anonyymi

      Olet käsittänyt väärin tai et ymmärrä kirjoitettua tekstiä. Teitä rokotevastaisia huligaaneja vastaan on nimenomaan säädetty lakeja notta ette pääse hillumaan kuten kansallis sosialistit aikoinaan.

    • Anonyymi

      "Nyt saman vainon kohteena ovat rokottamattomat, jotka haluavat vain suojella itseään tältä vaaralliselta ihmiskokeelta."

      Tunnen 6 rokottamatonta ja koronaan sairastunutta. Neljä on joukkueurheilijaa ja kolme urheilevaa nörttiä, kaikki 28-38v.

      Yksikään ei ole päässyt täysin kuntoon vaikka sairastivat elo ja syyskuussa.

      SE on kova tauti ja raskas myös perheenjäsenille. Karanteenin lisäksi kuunnella kiljuvaa hengitystä yms.

      Toki moni korona menee helpolla ohi, mutta nuo ehkä saivat tartunnan useammalta henkilöltä ja joka henkilöllä on aina hieman erilainen muunnos.

    • Anonyymi

      He (päättäjät) tietävät tasan tämän. Ja tietää Krista Kiurukin. Mutta eivät välitä: heitä raukkoja ohjaillaan ulkomailta. Luitteko mm Ursula Von de Leyenin "paimenkirjeen" meidän päättäjille. Jos johonkin ämmään en usko niin se on se. Näkee jo silmistä kiiluvista että on soaissut itsensä ja mielensä

    • Anonyymi

      Mene hoitoon, tuo on jo todella sairasta.

    • Anonyymi

      Asiallinen avaus. Hyvä pitää kaikkien mielessä.

    • Hämmästyttävää, miten hysteerisesti rokotusvastaiset suhtautuvat siihen faktaan, että kohta he – ainakin omien juttujensa mukaan – vääjäämättä saavat haltuunsa valtavat omaisuudet rokotteisiin kuolleilta.

      Jos te ette itse noita omaisuuksia halua, voittehan lahjoittaa ne hyväntekeväisyyteen.

      Muuten kyllä sopii ihmetellä, että kun kerrankin historiassa pieni ja usein vähävarainen vähemmistö on korjaamassa kaikkien aikojen jättipotin, sitä eivät köyhimmätkään saajat tunnu lainkaan haluavan vaan näköjään jatkavat mieluummin köyhinä.

    • Anonyymi

      Järkyttävää....

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      24
      2423
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      95
      1536
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      119
      1289
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1130
    5. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      993
    6. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      251
      873
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      52
      872
    8. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      19
      850
    9. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      209
      840
    10. Mun tuli yhtäkkiä

      Ikävä sua❤️...
      Ikävä
      34
      795
    Aihe