Ymmärtäkää vihdoin että ilmastonmuutos ei ole vain kriisi

Anonyymi

Kaikkiin muihin eri kriiseihin verrattuna ilmastonmuutos on aivan eri mittaluokan asia.

Samaan tapaan kuin ihmisen yleiskunto on eri asia kuin yksittäinen sairaus. Ilmastonmuutos kuvastaa Maapallon yleiskuntoa.

Kyseessä ei ole vain kriisi vaan asia, joka kytkeytyy maailman jokaiseen käynnissä olevaan kriisiin.

Ilmastonmuutos lisää koronan kaltaisten pandemioiden todennäköisyyttä, koska se lisää eläinlajien siirtymistä uusille elinalueille ja sitä kautta eliölajien välistä vuorovaikutusta, joka mahdollistaa virusten siirtymisen lajista toiseen.

Ilmastonmuutos nostaa ruuan hintaa ja vaikeuttaa sen saatavuutta, koska kuivuus vaikeuttaa maanviljelyä etelässä. Sama pätee myös moniin muihin tuotteisiin. Maailmaa ravisteleva mikrosirupula on osittain ilmastonmuutoksen syytä, koska sirujen valmistus riippuu veden saatavuudesta, jota ei ole ollut saatavilla kuivuuden kurittamassa Taiwanissa. Ilmastonmuutos on siis suoraan osallinen nykyiseen hintakriisiin.

Epäsuorasti ilmastonmuutos nostaa hintoja myös vihreän siirtymän kautta, koska olemme rakentaneet yhteiskuntamme fossiilisten polttoaineiden varaan, joista luopuminen nostaa niiden hintoja.

Ilmastonmuutos kytkeytyy myös demokratian kriisiin länsimaissa, koska se on osasyy nuorten heikentyneeseen tulevaisuudenuskoon, joka ajaa nuoria kommunismin ja fasismin kaltaisiin aatteisiin. Itse asiassa luonnonsuojelulla itselläänkin on fasistinen aatesuunta nimeltänsä ekofasismi, johon kuuluu eugeniikan käyttäminen väkiluvun pienentämiseen ja joskus jopa joukkomurhaaminen.

Ilmastonmuutoksen on myös todettu lisäävän oikeistopopulististen puolueiden suosiota, eli juuri niiden, jotka yleensä ovat olleen halukkaimia keskittämään valtaa itselleen. Pahimmassa tapauksessa syntyy itseään ruokkiva kesä, koska tunnetusti oikeistopopulismi lisää haluttomuutta ilmastotoimiin, mikä puolestaan lisää ilmastonmuutosta ja sitä kautta oikeistopopulistien suosiota.

Lisäksi ilmastonmuutokseen liittyvät lämpöaallot, tulvat ja maastopalot ovat jo nykyisin olemassaolevia uhkia kaikkialla maailmassa Suomi ja Kanada mukaanluettuina.

Kaikki edellä mainittu huomioon ottaen pitäisi olla sanomattakin selvää, ettei ilmastonmuutosta vastaan kuulu taistella samalla tavalla kuin muita kriisejä vastaan taistellaan. Kyseessä on täysin eri mittakaavan asia.

Ilmastonmuutoksen eteen tehtävät toimenpiteet ovat pysyvää laatua, eivät mitään hetken evakuointeja, joita yleensä tehdään maastopalon uhatessa. Koska toimenpiteet ovat pysyviä, niitä suunnitellessa on otettava huomioon yhteiskunnan toimivuus pitemmällä aikajänteellä. Esimerkiksi koronasulkujen kaltainen yhteiskuntasulku ei toimi ilmastonmuutokseen, koska se aiheuttaisi pitkässä juoksussa valtavaa tyytymättömyyttä mikä purkautuisi väkivaltaisina mellakoina ja mahdollisesti kansannousuna. Ilmastonmuutosta torjuessa on pakko ottaa huomioon ihmislajin psykologia.

Lisäksi on pakko ottaa huomioon kansantalous ja tapa, jolla yhteiskunta toimii. Esimerkiksi täydellinen vaihdantatalous, jossa uutta tuotantoa ei ole, ei toimi pitemmän päälle, koska vanhat tuotteet tulevat joskus elinkaarensa päähän, jolloin ihmisille tulee pula välttämättömyyksistä, joita he tarvitsevat selvitäkseen päivittäisestä elämästä.

Pitemmän päälle on myös pakko miettiä ihmislajin selviytymistä laajemmin. Jos esimerkiksi teknologian kehitys laiminlyödään tulevaisuudessa, ihmiskunnalla ei ole resursseja vastata muihin eksistentiaalisiin uhkiin, kuten ydinsodan uhkaan, asteroiditörmäykseen, koronaa kertaluokkaa pahempaan pandemiaan ja lopulta tämän aurinkokunnan loppuun. Jos siis haluamme selvitä, on pakko taata teknologian kehitys myös vihreän siirtymän jälkeisessä maailmassa.

Valitettavasti olen nähnyt suuren joukon ihmisiä, jotka ovat lyhytnäköisiä, eivätkä ymmärrä näitä tosiasioita. Riski virhearvioihin vihreässä siirtymässä onkin valtava ja virheet, joita sen kanssa voidaan tehdä, saattavat olla kertaluokkaa suurempia koronapandemiassa tehtyihin virheisiin verrattuna.

Toivoisin että Vihreä liike heräisi tarkastelemaan omia kantojaan kriittisesti ja ottaen huomioon nämä tosiasiat. Muiden puolueiden taas soisi heräävän ruususen unestaan ilmastokriisin kanssa, koska muussa tapauksessa ensin kuolee vapaus ja sen jälkeen kaikki muu.

236

1657

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Huuhaajutut ovat hauskoja. Kehittele lisää.

      • Anonyymi

        Typerykset eivät koskaan voi ymmärtää järkevää puhetta. Et sinäkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hihhulia harmittaa kun uskonnollisille hörhöjutuille nauretaan.

        Ilmastouskonto on ilmiönä naurettava mutta ei nuo yksittäisten ilmastohörhöjen kohtalo naurata. Pilaavat elämänsä yrittäessään pilata muiden elämää.

    • Anonyymi

      Ja tässä on helppo ratkaisu, kulutus reilu leikkaaminen. Mikrosirupulaakaan ei olisi jos ihmiset ostaisi paljon nykyistä vähemmän elektroniikkaa. Jos vaikka elektroniikan ostaminen puolittuu niin yhtäkkiä mitään sirupulaa ei ole.

      • Anonyymi

        Kun on autoton, lapseton, lemmikitön, mökitön, veneetön, ei matkusta ollenkaan ja asuu pienessä asunnossa niin hiilijalanjälki on pieni. Eli turha lapsien kaltaisia rääkyviä paskakasoja.

      • Anonyymi

        Lisään… Eli toisi sanoen kaikkein tehokkainta on vähentää rahojen käyttöä. Mitä vähemmän rahaa käytetään sitä parempi. Ilmastonmuutos ei vaadi euroakaan lisäpanostusta.

        Esimerkiksi jos autoilu tulee liian kalliiksi niin kannattaa luopua kokonaan autosta. Ylihintaiseen sähköautoon ei rahoja kannata haaskata.

        Lisään… Jos lopettaa kokonaan lentomatkustamisen ulkomaille niin ei tarvitse huolehtia lentokoneiden päästöistä. Lomamatkaaminen on tarpeetonta ja yhtä järkevää kuin oman päänsä hakkaaminen seinään. Lopettamalla matkailun säästää rahaa ja aikaa jää johonkin järkevään.

      • Anonyymi

        Vaikka elektroniikan ostaminen loppuisi kokonaan, sillä ei juurikaan olisi ilmastoon vaikutusta, elintasoomme kyllä jo melko lyhyessä ajassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun on autoton, lapseton, lemmikitön, mökitön, veneetön, ei matkusta ollenkaan ja asuu pienessä asunnossa niin hiilijalanjälki on pieni. Eli turha lapsien kaltaisia rääkyviä paskakasoja.

        Suhteesi lapsiin kertoo, miten sairas ihminen olet. Huomaa sen muustakin jutustasi, mutta vain henkisesti sairas ihminen suhtautuu lapsiin tuolla tavoin.

        Jos elektroniikkaa on vähemmän niin sitten roinaa on vähemmän. Elintasoon se ei vaikuta yhtään. Itse asiassa elintaso vain paranee kun ei osteta turhaa roinaa kotiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suhteesi lapsiin kertoo, miten sairas ihminen olet. Huomaa sen muustakin jutustasi, mutta vain henkisesti sairas ihminen suhtautuu lapsiin tuolla tavoin.

        Miksi muka? En vain pidä lapsista ja lapset vain vievät rahaa ja aikaa ja vielä saastuttavat. Kun lapsia ei koskaan hanki niin ei tarvitse huolehtia jälkipolvistakaan, koska niitä ei ole omalla kohdalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi muka? En vain pidä lapsista ja lapset vain vievät rahaa ja aikaa ja vielä saastuttavat. Kun lapsia ei koskaan hanki niin ei tarvitse huolehtia jälkipolvistakaan, koska niitä ei ole omalla kohdalla.

        Suomen väestön genomin kannalta on varmasti hyvä, ettet jatka sukuasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen väestön genomin kannalta on varmasti hyvä, ettet jatka sukuasi.

        Luonnon kannalta olisi parasta, että mahdollisimman moni jää tahallaan lapsettomaksi. Mitä vähemmän ihmisiä niin sitä parempi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luonnon kannalta olisi parasta, että mahdollisimman moni jää tahallaan lapsettomaksi. Mitä vähemmän ihmisiä niin sitä parempi.

        Lisään... Eikä Suomen genomissa ole mitään erityistä. Kadotkoon vaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Luonnon kannalta olisi parasta, että mahdollisimman moni jää tahallaan lapsettomaksi. Mitä vähemmän ihmisiä niin sitä parempi.

        Suomalaiset voisivat aivan hyvin jatkaa kohtuullista lisääntymistään. Suomessa väestön kasvu ei ole uhka luonnolle eikä muulle maailmalle. Globaalilla tasolla tilanne on aivan toinen. Ihmisväestön kasvu on ylivoimaisesti pahin uhka luonnolle ja se on suuri uhka myös ihmisyhteisöille. Globaalitasolla ihmispopulaation määrä on vaarallisen korkea, mutta se myös jakaantuu väärin. Monien kehittyvien maiden poliittiselle ja taloudelliselle vakaudelle olisi suurta etua jos syntyvyys alenisi samalle tasolle kuin se on nyt Suomessa. Suomessa kuitenkin liian alhainen syntyvyys aiheuttaa ongelmia.

        Minusta on ihan mukavaa, että ihmiset funtsivat asioita ja kertovat ajatuksistaan näillä palstoilla. Ajatusten yksioikoisuus kuitenkin välillä ärsyttää. Maailma on monimutkainen, luonto on monimutkainen ja ilmasto on monimutkainen. Ei sen kannata antaa pelottaa olemaan ajattelematta, mutta tietty varovaisuus kannattaisi säilyttää kun ottaa kantaa asioihin. Mielipidevaikuttaminen on erittäin päällekäyvää nykymaailmassa ja tärkeä vaikuttamisen keino on asioiden yksinkertaistaminen. Moni voi luopua ajattelusta kun huomaa kuinka monimutkaisia ja kinkkisiä asiat ovat. Ei kannata lannistua. Funtsiminen on kivaa, siihen pätee ihan sama periaate kuin kaikkeen muuhunkin ponnisteluun. Kun pettyy omaan suoritukseen niin eikun lisää harjoitusta kehiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisään… Eli toisi sanoen kaikkein tehokkainta on vähentää rahojen käyttöä. Mitä vähemmän rahaa käytetään sitä parempi. Ilmastonmuutos ei vaadi euroakaan lisäpanostusta.

        Esimerkiksi jos autoilu tulee liian kalliiksi niin kannattaa luopua kokonaan autosta. Ylihintaiseen sähköautoon ei rahoja kannata haaskata.

        Ihmisen Lisääntyminen on verotettava paljon tehokkaammin, eli vanhempien on maksettava yhteiskunnalle kovaa veroa jo yhdestä ja ainoasta lapsesta.
        Näin ihmisten määrä nykyisestä putoaa rajusti maksimissaan miljardiin.

        Koskee kaikkia rotuja ja uskontoja.
        Toisesta synnytyksestä Olkoon sanktiona vanhempien lopettaminen.
        Näin maapallo säilyy ihmiselle elinkelpoisena, aina auringon tyrehtymiseen asti ja
        Vielä luonnollisesti ja tasapuolisesti toteutettuna!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun on autoton, lapseton, lemmikitön, mökitön, veneetön, ei matkusta ollenkaan ja asuu pienessä asunnossa niin hiilijalanjälki on pieni. Eli turha lapsien kaltaisia rääkyviä paskakasoja.

        Hieno subi. Toimitko bileissä vessana?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luonnon kannalta olisi parasta, että mahdollisimman moni jää tahallaan lapsettomaksi. Mitä vähemmän ihmisiä niin sitä parempi.

        Aloita itsestäsi niin ollaan samaa mieltä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloita itsestäsi niin ollaan samaa mieltä

        Ei minulla ole lapsia enkä tule niitä hankkimaankaan.

    • Anonyymi

      Talous toimii aivan hyvin vaikka tavaroiden kulutuksesta leikattaisiin 70%. Vain kauppiaat eli huijarit väittää niin. Mitä pidempi käyttöaika tavaroilla on niin sitä parempi. Esimerkiksi kännykän vaihtaminen parin vuoden välein on idioottimaista kun samaa kännykkää voi rauhassa käyttää 10 vuotta. Ei kännyköihin ole tullut yhtäkään merkittävää uutuutta vuosiin.

      • Anonyymi

        Kännykkä on nykyään vahvan tunnistautumisen väline. Uuden joutuu ostamaan viimeistään siinä vaiheessa, kun tunnistautumiseen tarvittava ohjelma lakkaa toimimasta.

        Ensinnäkin pankeissa saa edelleenkin käyttää pelkkää tunnkslukulistaa. Kännykkä ei vieläkään ole pakollinen. Ja hyvinkin vanhat kännykät käyvät tunnistautumiseen. Työkännykkäni on yli 7 vuotta vanha ja vahva tunnistautuminen onnistuu silläkin.

        Eikä pankkien järjestelmät katso kännykän ikää vaan käyttiksen ikää, joten jos saa asennettua uudemman käyttiksen (esim. hakkeroimalla) niin tunnistautuminen toimii todella vanhoillakin puhelimilla.

        Pelkällä tunnuslukulistalla ei ole voinut aikoihin asioida pankissa. Vahvempaa tunnistusta on vaadittu jo pitkään ja se vaatii joko erillisen päätteen kotiin tai älykännykän.

        Oletko holhouksen alla, kun et ole itse joutunut hoitamaan edes pankkiasioita?

        Pankit yrittävät kyllä pakottaa ihmisiä mobiilitunnisteisiin, mutta todellisuudessa pelkkiä tunnuslukulistoja saa käyttää edelleen. Tutustu vaikka asiaan paremmin. Älykännykkää ei vieläkään tarvitse nettipankin käyttöön.

        Lisään… Ja monissa pankeissa on mahdollisuus vahvaan tunnistautumiseen tekstiviesteillä. Ei tarvita älykännykkää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelkällä tunnuslukulistalla ei ole voinut aikoihin asioida pankissa. Vahvempaa tunnistusta on vaadittu jo pitkään ja se vaatii joko erillisen päätteen kotiin tai älykännykän.

        Oletko holhouksen alla, kun et ole itse joutunut hoitamaan edes pankkiasioita?

        Voi olla, että nykyään joissain pankeissa tunnuslukulistalla asioiminen ei täysin onnistu, mutta älypuhelin ei silti ole pakollinen. Ja pankit hyväksyy todella vanhatkin kännykät.

        Ja OP:ssa on edelleen mahdollisuus tunnistautua tunnuslukulistan ja tekstiviestien yhdistelmällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pankit yrittävät kyllä pakottaa ihmisiä mobiilitunnisteisiin, mutta todellisuudessa pelkkiä tunnuslukulistoja saa käyttää edelleen. Tutustu vaikka asiaan paremmin. Älykännykkää ei vieläkään tarvitse nettipankin käyttöön.

        Pelkällä tunnuslukulistalla tunnistautuminen ei enää riitä. Lisäksi vaaditaan puhelin tai tabletti, johon varmistus lähetetään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelkällä tunnuslukulistalla tunnistautuminen ei enää riitä. Lisäksi vaaditaan puhelin tai tabletti, johon varmistus lähetetään.

        Ja joissain pankeissa tuohon riittää peruskännykkä. OP:ssa on mahdollista käyttää pelkkää tekstiviestiäkin.

        Ja tietenkin jokainen pankki tarjoaa omaa lisälaitettakin, jos ei halua älykännykkää.

      • Anonyymi

        Juuri kulutustavaroiden elinkaaren pidentäminen on yksi toimiva tapa vähentää haittoja.
        Tämä pitäisi ulottua korjattavuuden palauttamisella kaikkeen myytävään kodinkoneisiin ja muuhun, puhelimista lähtien, joidenkin akkujen vaihtaminenkin on mahdotonta.

        Minkähän vuoksi kertakäyttökulutuksen suosio onkin niin tavoiteltua ?

        Omilla valinnoilla haitallista kulutusta voisi vähentää mikäli valintojen mahdollisuuksia on riitävästi.
        Nykyinen tarjonta tosin toimii tätäkin vastaan, myös uutuuksien kiertonopeuden kasvaessa.
        Haittoina voi pitää myös standardien vastaavaa muuttumista joka pakottaa luopumaan vanhemman laitteen käytöstä.
        Teknologiariippuvuus on haitallista.

    • Anonyymi

      Kun lopettaa kokonaan kaljanjuonnin niin ei tule enää hiilidioksidiröyhtäyksiä.
      Koskenkorva Alepaan ja Valintalatoon ja ilmastonmuutokset on torjuttu.

    • Anonyymi

      Sama liturgia samasta "evankelista" vuodesta toiseen yli 20 vuotta, eikä mitään maailmanloppua näkyvissäkään, ketä te enää yritätte vakuuttaa ja miksi ?

      • Anonyymi

        Keskiajalla samat liturgiat kelpasivat satoja vuosia. Synkältä näyttää ihmiskunnan tulevaisuus. Muutamassa sadassa vuodessa ehtii ilmastonmuutoksia tapahtua moneen suuntaan ja jokaiseen makuun. Ja kaikki ihmisten syntisen hiilidioksiditupruttelun vuoksi.

      • Anonyymi

        20 vuotta on ilmaston kannalta lyhyt aika, mutta ilmastonmuutos pahenee niin nopeasti, että jo niinkin lyhyenä aikana maailman keskilämpötila on 5 vuoden liukuvalla keskiarvolla noussut 0,4 astetta. Se on todella paljon.
        Vakavampia vaikutusksia näkevät he, jotka ovat nyt päiväkoti- tai alakouluiässä ja varsinkin heidän lastensa maailman tila tulee riippuman hyvin paljon siitä, mitä ratkaisuja nyt tehdään.

        Sinua, APH:ta , 30 vuotta vanhalla autolla ajavaa emme yritä vakuuttaa. Te olette tieteelliselle tiedolle yhtä immuuneja kuin nuoren maan kreationistit. Onneksi teillä ei myöskään ole mitään sananvaltaa asioihin.

        Ja helpoin ja tehokkain keino vähentää päästöjä on jäädä tahallaan lapsettomaksi. Ja vielä parempi, jos leikkaa kulutusta, ei ole lemmikkejä, ei hanki mökkiä ja on autoton. Eli mitä vähemmän käyttää rahaa sitä parempi. Turha ostaa kaikenlaista typerää uutta tekniikkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskiajalla samat liturgiat kelpasivat satoja vuosia. Synkältä näyttää ihmiskunnan tulevaisuus. Muutamassa sadassa vuodessa ehtii ilmastonmuutoksia tapahtua moneen suuntaan ja jokaiseen makuun. Ja kaikki ihmisten syntisen hiilidioksiditupruttelun vuoksi.

        Ainoastaan eualueella pelleilään vihreällä siirtymällä, muualla maailmassa ei tunneta sähkön päästökauppa.

        Eu alueen päästöt 10% maailman päästöistä, joten EUn vihersiirtymä llä ei maailman mittakaavassa ole muuta merkitystä kuin EUn oman talouden tuhoaminen!!

    • Anonyymi

      Taisi olla ensimmäisiä aloituksia tästä aiheesta, joista oikeasti pidin.

      • Anonyymi

        Arvostan rehellistä mielipidettäsi.

        Yleensä tämän tapaiset kateederilta, sormi pystyssä vuodatetut nuhtelut tehoavat yksinkertaiseen kouluttamattomaan, tai hieman "hitaisiin" kansankerroksiin.

        Epäilen että nuo kansankerrokset tätä palstaa ja noin pitkää tekstiä lukisivat.

    • Anonyymi

      Ilmastonmuutos on ihan hieno kriisi. Se on näppärä keppihevonen jolla voi ratsastaa ja siinä samalla voi keksiä uuden uskonnon.
      Kun riittävästi ja vakuuttavasti keksii syitä ja seurauksia ja varsinkin maailmanlopun ennustuksia, niin kyllä uskoon hurahtaneita löytyy.

    • Anonyymi

      Tehokkain tapa olisi alentaa palkkoja ja reilusti. Seuraavalla neuvottelukierroksella pitäisi kilpailla siitä kuka alentaa palkkoja eniten.

      • Anonyymi

        Toiveesi toteutuu. Ostovoima hupenee 10 % vuosivauhtia parhaillaan.

    • Anonyymi

      Jos Gröönlannin jää sulaisi ja ohenisi metrin vuodesssa, mitä se ei nyt tee, sulaminen kestäisi 2000 vuotta

      • Anonyymi

        Voi lapsi hyvä kun kyse ei ole ohentumisesta. Jäätiköt menettävät jäätä pääosin sillä, että jäävirrat valuvat mereen ja lohkeavat jäälautoiksi. Lämmön nousu aiheuttaa jäätikön ja maaperän välisen veden lisääntymistä, joka nopeuttaa jäävirtojen liikettä.

        Wiki: " Jää liikkuu, koska se on muovautuvaa suurissa paineissa[1], ja joillakin alueilla paine ja kitka sulattavat jäätä vedeksi. Vesi lisää jään muovautuvuutta ja liukastaa alustaa. Jään liikenopeus riippuu muun muassa siihen kohdistuvasta rasituksesta ja jään lämpötilasta.
        Kylmät, loivat mannerjäätiköt virtaavat erittäin hitaasti, mutta jyrkät, lämpimät jäätiköt hyvin nopeasti..."

        Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa eniten jäävirtojen nopeuden kasvuun ja sitä kautta jään kokonaismassan vähenemiseen. Grönlannissa vauhti ylittää sen, mitä uutta jäätä ehtii muodostua, vaikka jäätikön laella ei sulamista tapauhtuisi senttiäkään vuodessa.

        TieKu:
        "YK:n ilmastopaneelin mukaan jo 1–4 asteen keskilämpötilan nousu riittää sulattamaan Grönlannin jään tuhannessa vuodessa."
        Tämä riittäisi nostamaan veden pintaa 7m.

        Huuhaajutut on aina hauskoja. Keksi lisää.

        Ihmiset osaa kyllä muuttaa tuhannessa vuodessa hieman ylemmäksi. Itse asiassa, tuon muuton toteuttaa muutamassa kymmenessä vuodessakin. Joten en pelkää veden pinnan nousua. Maapallolla on tilaa riittämiin, vaikka vesi nousisikin 7 metriä.

        Lisään... Ja onhan maapallo ollut kaukaisessa menneisyydessä kokonaan ilman mitään napajäitä. Dinosaurusten aikaan ei ollut jäätiköitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi lapsi hyvä kun kyse ei ole ohentumisesta. Jäätiköt menettävät jäätä pääosin sillä, että jäävirrat valuvat mereen ja lohkeavat jäälautoiksi. Lämmön nousu aiheuttaa jäätikön ja maaperän välisen veden lisääntymistä, joka nopeuttaa jäävirtojen liikettä.

        Wiki: " Jää liikkuu, koska se on muovautuvaa suurissa paineissa[1], ja joillakin alueilla paine ja kitka sulattavat jäätä vedeksi. Vesi lisää jään muovautuvuutta ja liukastaa alustaa. Jään liikenopeus riippuu muun muassa siihen kohdistuvasta rasituksesta ja jään lämpötilasta.
        Kylmät, loivat mannerjäätiköt virtaavat erittäin hitaasti, mutta jyrkät, lämpimät jäätiköt hyvin nopeasti..."

        Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa eniten jäävirtojen nopeuden kasvuun ja sitä kautta jään kokonaismassan vähenemiseen. Grönlannissa vauhti ylittää sen, mitä uutta jäätä ehtii muodostua, vaikka jäätikön laella ei sulamista tapauhtuisi senttiäkään vuodessa.

        TieKu:
        "YK:n ilmastopaneelin mukaan jo 1–4 asteen keskilämpötilan nousu riittää sulattamaan Grönlannin jään tuhannessa vuodessa."
        Tämä riittäisi nostamaan veden pintaa 7m.

        Ni kun jää sulaa Atlantin valtamereen se hidastaa Golf virtaa joka aiheuttaa lisää sateita ja oli sitten tulivuoren aiheuttama kylmyys tai luonnollinen kylmä purkaus pohjoisesta se sade tulee lumena ja ties vaikka tämä talvena tulisi se 2metriä lunta ja myöhemmin talvella etelä suomea ja etelä Ranskaa myöten se - 35°c pakasta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmiset osaa kyllä muuttaa tuhannessa vuodessa hieman ylemmäksi. Itse asiassa, tuon muuton toteuttaa muutamassa kymmenessä vuodessakin. Joten en pelkää veden pinnan nousua. Maapallolla on tilaa riittämiin, vaikka vesi nousisikin 7 metriä.

        Ainoa asia joka voi nostaa merenpintaa on Golf virta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huuhaajutut on aina hauskoja. Keksi lisää.

        Vihreillä henkilöillä satua ja pelottelua riittää, välillä oikein naurattaa mutta useimmiten vituttaa heidän typeryytensä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi lapsi hyvä kun kyse ei ole ohentumisesta. Jäätiköt menettävät jäätä pääosin sillä, että jäävirrat valuvat mereen ja lohkeavat jäälautoiksi. Lämmön nousu aiheuttaa jäätikön ja maaperän välisen veden lisääntymistä, joka nopeuttaa jäävirtojen liikettä.

        Wiki: " Jää liikkuu, koska se on muovautuvaa suurissa paineissa[1], ja joillakin alueilla paine ja kitka sulattavat jäätä vedeksi. Vesi lisää jään muovautuvuutta ja liukastaa alustaa. Jään liikenopeus riippuu muun muassa siihen kohdistuvasta rasituksesta ja jään lämpötilasta.
        Kylmät, loivat mannerjäätiköt virtaavat erittäin hitaasti, mutta jyrkät, lämpimät jäätiköt hyvin nopeasti..."

        Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa eniten jäävirtojen nopeuden kasvuun ja sitä kautta jään kokonaismassan vähenemiseen. Grönlannissa vauhti ylittää sen, mitä uutta jäätä ehtii muodostua, vaikka jäätikön laella ei sulamista tapauhtuisi senttiäkään vuodessa.

        TieKu:
        "YK:n ilmastopaneelin mukaan jo 1–4 asteen keskilämpötilan nousu riittää sulattamaan Grönlannin jään tuhannessa vuodessa."
        Tämä riittäisi nostamaan veden pintaa 7m.

        Tuhat vuotta on aika pitkä aika, ilmasto ehtii muutamaan kertaan siinä jo muuttua.

        1000-luvulla Skandinavia oli muutamia asteita nykyistä lämpimämpi mutta muuttui sitten viikinkien aikaan toiseen suuntaan.

        Tämä siis mikäli tiede on oikeassa tutkimuksissaan kasvien siitepölyistä, mistä tämä n. 1000-luvun ajoitus on peräisin.

        Luultavasti tulevaisuudessa nykysaagoja on voinut säilyä jossain muodossa, sikäli kun asutus on enää kykenevä tulkintaan tai olemassa muuten riittävä siihen kykenevänä.

    • Anonyymi

      Liikaa ihmisiä maailmassa. Planeetan ylikansoitus suurin syy. 1960-luvulla oli arviolta alle 4 miljardia ihmistä maailmassa. Kohta menee 8 miljardin raja rikki. Erittäin lyhyessä ajassa on ihmisten määrä tuplaantunut.

      • Anonyymi

        Tässä on asian ydin. Mutta jostain syystä siitä pitää vaieta.

      • Anonyymi

        Fossiilisten käyttö on mahdollistanut tämän väestöräjähdyksen. Rockefeller voiteli maailmantalouden rattaat öljyllä jo 1800-luvun loppupuolella.

      • Anonyymi

        Bladymir Putler on jo aloittanut desifioinnin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Fossiilisten käyttö on mahdollistanut tämän väestöräjähdyksen. Rockefeller voiteli maailmantalouden rattaat öljyllä jo 1800-luvun loppupuolella.

        Nussimisen kiima on myös kova,

        Eräissä uskonnoissa ei viitsitä ehkäistä

        Lasten syntymistä, vaan aina on tulossa lisää turhakkeita

        Yksi kakara per vanhemmat on oltava maksimi ja siitäkin maksettava yhteiskunnalle vero

        Lakia rikkoneet on eliminoitava yhteiskunnalle vaarallisina !!!

    • Anonyymi

      Yksittäinen sairaus voi vaikuttaa yleiskuntoon.

      • Anonyymi

        Aloitukselle voi nauraa tai sitten taputtaa, ihan miten vain mutta tärkein pointti tässä asiassa on se että Suomessa yritetään yksin "kunnianhimoisesti" me ensin hössötyksellä pelastaa koko maailman ilmasto vuoteen 2035 mennessä kustannuksista välittämättä.,
        Mutta kun se ei onnistu jos ja kun suuret päästäjät vielä jatkavat päästöjen lisäystä n 10% vuoteen 2030 saakka (mm. Kiina 9 %, Intia 11 %) .
        Lisäksi muut maat suunnittelevat samaa vasta 2050 tai 2060 ja jopa 2070. ja kaiken lisäksi osa silloinkin vain osittain.
        Jos Suomen päästöjä kuvataan luvulla 1 niin jo neljän suurimman saastuttajan vastaava luku on 480 ja kun nämä lisäävät päästöjä 10 % niin se tekee luvun 48 verran.
        Vähennetään siitä Suomen päästöt 1 niin saadaan 47 ja sen verran maailman päästöt vain LISÄÄNTYVÄT.
        Ei siis ME ENSIN vaan KAIKKI YHDESSÄ SAMOIN TAVOTTEIN JA SAMALLA AIKATAULULLA.

        "että Suomessa yritetään yksin "kunnianhimoisesti" me ensin hössötyksellä pelastaa koko maailman ilmasto vuoteen 2035 mennessä kustannuksista välittämättä.,"

        Kirjoitat ääripopulistista persupaskaa. Tuollaisilla väitteillä kuset vain omiiin muroihisi.
        Suomelle on joka tavalla edullista päästä mahdollisimman nopeasti eroon fossiilista polttoaineista. Vai montako öljylähdettä ja hiilikaivosta Suomessa taas olikaan?
        Hölmö.

        Keksi lisää hörhöjuttuja kun ne näköjään ovat sinusta mielenkiintoisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "että Suomessa yritetään yksin "kunnianhimoisesti" me ensin hössötyksellä pelastaa koko maailman ilmasto vuoteen 2035 mennessä kustannuksista välittämättä.,"

        Kirjoitat ääripopulistista persupaskaa. Tuollaisilla väitteillä kuset vain omiiin muroihisi.
        Suomelle on joka tavalla edullista päästä mahdollisimman nopeasti eroon fossiilista polttoaineista. Vai montako öljylähdettä ja hiilikaivosta Suomessa taas olikaan?
        Hölmö.

        Anna sitten tarkka euromäärä kuinka paljon Suomi tienaa fossiilisista polttoaineista luopumalla? Toki Suomi hyötyy, jos lisätään reilusti turpeen ja puun polttamista, mutta entä muuten?

        Saksa näyttää nyt meille mallia, jooko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saksa näyttää nyt meille mallia, jooko.

        Jotenkin säälittävää tuo idealistien lapsenusko vihreään siirtymään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anna sitten tarkka euromäärä kuinka paljon Suomi tienaa fossiilisista polttoaineista luopumalla? Toki Suomi hyötyy, jos lisätään reilusti turpeen ja puun polttamista, mutta entä muuten?

        Tarkka euromäärä.
        Annan heti tarkan euromäärän, kun sinä vihellät nuotilleen Shostakovitsin kymmenennen sinfonian.
        Vaatimuksesi on lapsellinen.

        Kilpailuetu lasketaan miljardeissa niihin maihin nähden, jotka joutuvat käyttämään fossiilisia pidempään.

        Tämä palsta alkaa muistuttaa yhä enemmän lastentarhaa tai dementikkohoitolaa. Taso on pitkään ollut surkea, mutta tämä vaatimus oli silti tyhmyydessään masentava.

        Ai, tuo täysin kuvitteellinen kilpailuetu taas. Energia on energiaa, ei sillä ole paskankaan väliä tuleeko tuo energia fossiilisista tai jostain muusta, tuotannon kannalta sillä ei ole väliä. Sähkö on sähköä ja lämpö lämpöä. Kalliimpi energia heikentää kilpailukykyä ja halvempi energia parantaa sitä. Mitään tuon monimutkaisempaa ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkka euromäärä.
        Annan heti tarkan euromäärän, kun sinä vihellät nuotilleen Shostakovitsin kymmenennen sinfonian.
        Vaatimuksesi on lapsellinen.

        Kilpailuetu lasketaan miljardeissa niihin maihin nähden, jotka joutuvat käyttämään fossiilisia pidempään.

        Tämä palsta alkaa muistuttaa yhä enemmän lastentarhaa tai dementikkohoitolaa. Taso on pitkään ollut surkea, mutta tämä vaatimus oli silti tyhmyydessään masentava.

        Tietenkin Suomi hyötyisi paljon, jos turve otettaisiin kunnolla takaisin käyttöön. Turvetta ja puuta polttamalla Suomi saisi nopeammin kilpailuedun. Ja jos joku rutisee jostain "vihreästä siirtymästä" niin paskat "vihreästä siirtymästä".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "että Suomessa yritetään yksin "kunnianhimoisesti" me ensin hössötyksellä pelastaa koko maailman ilmasto vuoteen 2035 mennessä kustannuksista välittämättä.,"

        Kirjoitat ääripopulistista persupaskaa. Tuollaisilla väitteillä kuset vain omiiin muroihisi.
        Suomelle on joka tavalla edullista päästä mahdollisimman nopeasti eroon fossiilista polttoaineista. Vai montako öljylähdettä ja hiilikaivosta Suomessa taas olikaan?
        Hölmö.

        Kunhan pystymme tekemään Suomi pystyy tekemään sen leikkaamalla budjettia. Suomi ottaa jo nyt liikaa velkaa, yhtään nykyistä enempää ei saa ottaa velkaa. Jos "vihreään siirtymään" laitetaan miljardi lisää niin pitää tehdä vastaava leikkaus muualla. Esimerkiksi irtisanomalla muutama tuhat virkamiestä. Irtisanottavia kyllä löytyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkka euromäärä.
        Annan heti tarkan euromäärän, kun sinä vihellät nuotilleen Shostakovitsin kymmenennen sinfonian.
        Vaatimuksesi on lapsellinen.

        Kilpailuetu lasketaan miljardeissa niihin maihin nähden, jotka joutuvat käyttämään fossiilisia pidempään.

        Tämä palsta alkaa muistuttaa yhä enemmän lastentarhaa tai dementikkohoitolaa. Taso on pitkään ollut surkea, mutta tämä vaatimus oli silti tyhmyydessään masentava.

        Kaikkein eniten tämä palsta muistuttaa höyrypäisten punaviherhihhulien kilpailua siitä, kuka pystyy keksimään idioottimaisimman huuhaajutun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietenkin Suomi hyötyisi paljon, jos turve otettaisiin kunnolla takaisin käyttöön. Turvetta ja puuta polttamalla Suomi saisi nopeammin kilpailuedun. Ja jos joku rutisee jostain "vihreästä siirtymästä" niin paskat "vihreästä siirtymästä".

        Taidat olla vähän tyhmä. Fossiilisten hiilimaksut nousevat jatkuvasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat olla vähän tyhmä. Fossiilisten hiilimaksut nousevat jatkuvasti.

        Turve ei ole fossiilinen polttoaine kuten ei ole myöskään puu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "että Suomessa yritetään yksin "kunnianhimoisesti" me ensin hössötyksellä pelastaa koko maailman ilmasto vuoteen 2035 mennessä kustannuksista välittämättä.,"

        Kirjoitat ääripopulistista persupaskaa. Tuollaisilla väitteillä kuset vain omiiin muroihisi.
        Suomelle on joka tavalla edullista päästä mahdollisimman nopeasti eroon fossiilista polttoaineista. Vai montako öljylähdettä ja hiilikaivosta Suomessa taas olikaan?
        Hölmö.

        Pyörimättömiä tuulimyllyjä on kyllä, mutta miksi, kun tuo energiatuotanto ei toimi.

        Puuta ja turvetta on Suomessa ja niillä saadaan sähköä ja lämpöä, mutta kun vihreä tyhmyys kieltää niiden käytön

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotenkin säälittävää tuo idealistien lapsenusko vihreään siirtymään.

        Vihreät ja sen hallitus kumppanit ovat lapsenmielisiä eli aikuisten maailmassa myös tyhmiä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turve ei ole fossiilinen polttoaine kuten ei ole myöskään puu.

        Minkähän vuoksi turve on päätöksellä todettu fossiiliseksi, Ruotsi on päätellyt sen olevan ei-fossiilisen ?

        Puu ja muu kasvillisuus ei voi olla haitallista, sen runko rakentuu yhteyttämisreaktion avulla lehtivihreässä tapahtuvassa prosessissa valon vaikutuksesta ilmakehän hiilidioksidista hiileksi, jonka puu tai kasvi hyödyntää kasvaakseen, happi vapautuu ilmaan.

        Poltettaessa puu hiili vapautuu hapen kanssa ja palaa luontoon takaisin.

        Kaikeksi onneksi hiilidioksidia maan pinnalla todella on, muutenhan tilanne olisi huono.
        Hyvin se kuitenkin on toiminut miljoonia vuosia kun hiilidioksidia on aikanaan ollut ja hiilidioksidin kierto syntynyt.

        Minkähän vuoksi se hiilidioksidi on niin haitallista että sitä vastaan on taisteltava
        kuin viimeistä päivää ?

        Tuskinpa puhtaampaa polttoainetta kuin puu on olemassa, joka lisäksi on aidosti uusiutuvaa, kaikkiin muihin nähden mitä niitä onkaan, kaasut, öljyt, uraanit, kivihiilet,
        ne todella ovat kertakäyttöisiä.

    • Anonyymi

      Eteläeuroopassa on paahtavat helteet. Ihmetyttää silti mikseivät paikalliset maat tee asialle mitään. Esim. Kieltäisivät turistilentojen saapumisen maahan.

      • Anonyymi

        Miksi ne helteet ovat siellä paikallisia sääilmiöitä, sais toimittaa niitä helteitä tännekin niin että talvella tarkenee kun vihervasemmisto junttaa "ilmastotalkoo" lakeja kansan niskaan, muutenkin jo raskaaseen kuormaan ja kiristää energian hinnoilla asumiskustannuksia ja välillisesti ruuan hintaa pilviin. Taitaa tulla kylmä ja nälkänen talvi kaikille muille kuin vasemmiston ja heijän tukipuolue eliitille.

    • Anonyymi

      Paljon on hyvää fiksua tekstiä aloittajan viestissä. En usko että äärivihreys, äärioikeisto(persut suomessa ja liike nyt) sekä äärivasemmisto(kommunismi) on ratkaisut maailman ongelmiin. Eikä tule olemaankaan koska aiemmin maailman historia on näyttänyt sen että nuo poliittiiset suuntaukset on vain aiheuttaneet sotia, kurjuutta ja joukkomurhaamisia sekä heikon , jopa olemattomalla tasolla olevan sosiaaliturvan/elintason. Suomessa on ymmärretty fiksusti yhdistää sosialismi ja kapitalismi jonka hedelmistä on voitu nauttia. Oon itse takuueläkeläisenä ollut tähän asti aina tyytyväinen kolmeen puolueeseen eli keskusta,sdp ja kokoomus sillä ei ainakaan mua ole kiusanneet.

    • Anonyymi

      Ilmastonmuutos on todellinen jos nyt halutaan nykyistä vähän lämpimämpää vaihetta niin juhlavalla termillä kunnioittaa. Ilmastokriisi on kuvitteellinen. Kriisistä voi puhua vain jos kaikki mahdollinen ja mahdoton ikävä asia pannaan pienen lämpenemisen (n. 1°) kontolle. Ihmiskunta kyllä aiheuttaa luonnolle ja itselleen kaikenlaisia ongelmia, joista jotkut ovat tosi pahoja. Kannattaisi keskittyä niihin akuutteihin ja todellisiin uhkiin kuvitteellisen uhkan sijasta.

      Hiljattain katselin youtube-videon, jossa kerrottiin, että trias-kaudella hiilidioksidia oli ilmakehässä seitsenkertaisesti nykyinen määrä. Triaskaudella oli todella lämmintä, mutta ei se mikään kriisi ollut luonnolle. Luonnolla meni päinvastoin todella lujaa. Triaskautta edelsi suuri sukupuutto, joka oli seurausta massiivisesta ja pitkään jatkuneesta vulkaanisesta toiminnasta jossain Siperiassa. Ilma ja varsinkin meri oli täynnä myrkkyjä. Merissä eläneistä lajeista katosi 95% ja maalla eläneistä 70%. Kun vulkaaninen toiminta rauhoittui niin alkoi tosi hurja vaihe evoluutiossa. Kertakaikkisen uskomaton määrä uusia elämänmuotoja kehittyi, joukossa suuria merimatelijoita, ichtyosauruksia, lentoliskoja eli pterosauruksia, maakrokodiileja ja muita toinen toistaan erikoisemman näköisiä arkosauruksia ja tottakai dinosauruksia. Ensimmäiset nisäkkäätkin ilmaantuivat kuumalla triaskaudella. Muuta eläinkuntaa kuin selkärankaisia en nyt viitsi tässä alkaa edes luetella. Että semmoinen ilmastokriisi se. Globaali keskilämpötila oli 10° nykyistä korkeampi mikäli oikein muistan.

      Luonto ja ilmasto ovat aina olleet muuttuvia. Nykypäivän ihminen vaatii, että luonnon pitää olla vakaa ja muuttumaton koska nykyinen sivilisaation vaihe ja ihmisten ylikansoittama maailma kestää huonosti muutoksia.

      • Anonyymi

        "Ilmastonmuutos on todellinen jos nyt halutaan nykyistä vähän lämpimämpää vaihetta niin juhlavalla termillä kunnioittaa. Ilmastokriisi on kuvitteellinen. "

        Kriisi on paljon jänskempi sana kuin muutos. Sillä voi vatkata paljon paremmat iltapäivälehtien lööpit. Siispä meillä on kriisi eikä muutos, halusitpa tai et.

        Laitoin 14.7 klo 20,09 kirjoituksen siitä mikä merkitys Suomen kaikkien päästöjen vähentämisellä on maailman ilmastolle jos ja kun suuret päästäjät vai lisäävät niitä ainakin vuoteen 2030 saakka.
        14.7. klo 20,50 tuli äkäinen vastaaja joka haukkui peräti pahasti.
        Ystävällisesti pyytäisin häntä ilmoittamaan paljonko hän arvelee maailman ilmaston paranevat jos ja kun laskelmassani esitetty toteutuu.
        Selvä vastaus selvään kysymykseen eikä mitään verukkeita ja mielellään ilman haukkumisia.

        "Selvä vastaus selvään kysymykseen eikä mitään verukkeita ja mielellään ilman haukkumisia."

        En ole tuo kirjoittaja mutta kommentoin silti.
        Ihanko oikeasti odotat että joku punaviherstalinisti tai ilmastohihhuli vastaisi jotain kysymykseesi. Taidat olla ilmastoteologiasta ulkona niinkuin lumiukko.

        Jos et ole tuo kirjoittaja, niin täällä kirjoittelee ainakin kaksi esimurkkuikäistä...
        ... ja sitten tietenkin se seitsemänkymppinen dementikko. Kaikkien jutut samaa tasoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitoin 14.7 klo 20,09 kirjoituksen siitä mikä merkitys Suomen kaikkien päästöjen vähentämisellä on maailman ilmastolle jos ja kun suuret päästäjät vai lisäävät niitä ainakin vuoteen 2030 saakka.
        14.7. klo 20,50 tuli äkäinen vastaaja joka haukkui peräti pahasti.
        Ystävällisesti pyytäisin häntä ilmoittamaan paljonko hän arvelee maailman ilmaston paranevat jos ja kun laskelmassani esitetty toteutuu.
        Selvä vastaus selvään kysymykseen eikä mitään verukkeita ja mielellään ilman haukkumisia.

        Suomen toimenpiteet eivät maapallon ilmastoa paranna, mutta Suomen kilpailukykyä hyvinkin. EU:n mittakaavassa alkaa toimenpiteillä olla jo merkitystä ja vaikka Trump yritti USA:n kehitystä kääntää, niin USA:ssa useissa osavaltioissa on kovat ilmastotavoitteet. Kehittyneet maat ovat muutoksen kärkenä ja kehitysmaat tulevat perässä, kun kykenevät.

        Jos Suomi, EU ja kehittyneet maat yleensä alkaisivat marssia kaikkein heikoimpien, kuten Kiinan ja Intian tahtiin, niin peli olisi sitä myöten pelattu. Sen tietää jokainen asiaa tunteva ja jopa alaa seurannut maallikko.

        Siinä syy, miksi kirjoituksesi mollattiin. Se on silkkaa pölhöpopulismia. Varmaan persujen ajatushautomolta kotoisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos et ole tuo kirjoittaja, niin täällä kirjoittelee ainakin kaksi esimurkkuikäistä...
        ... ja sitten tietenkin se seitsemänkymppinen dementikko. Kaikkien jutut samaa tasoa.

        Vihreä aate valehtelee ilmastonmuutoksesta saadakseen ilmaista tuloa itselleen viherverotuksen myötä, mikä edesauttaa heidän vetelehtivän elämänsä maksattamista työtätekevien lompakosta.

        Vihreistä loisijoista ei ole kuin pelkkää haittaa ihmisille!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen toimenpiteet eivät maapallon ilmastoa paranna, mutta Suomen kilpailukykyä hyvinkin. EU:n mittakaavassa alkaa toimenpiteillä olla jo merkitystä ja vaikka Trump yritti USA:n kehitystä kääntää, niin USA:ssa useissa osavaltioissa on kovat ilmastotavoitteet. Kehittyneet maat ovat muutoksen kärkenä ja kehitysmaat tulevat perässä, kun kykenevät.

        Jos Suomi, EU ja kehittyneet maat yleensä alkaisivat marssia kaikkein heikoimpien, kuten Kiinan ja Intian tahtiin, niin peli olisi sitä myöten pelattu. Sen tietää jokainen asiaa tunteva ja jopa alaa seurannut maallikko.

        Siinä syy, miksi kirjoituksesi mollattiin. Se on silkkaa pölhöpopulismia. Varmaan persujen ajatushautomolta kotoisin.

        Maailmassa on ideologinen sota ja vihreet vain jauhaa omaa sähkön hintaa nostattavaa tyhmyyttänsä.

        Vihreitten älyttömyyksistä johtuen sähkö ja polttoaine ovat nyt 30% kalliimpia eualueella, kuin missään muualla

      • Anonyymi

        Triaskauden vulkanismi jäähdytti tehokkaasti ilmaston aina mesosfääriin nousseilla rikkidioksidi ja tuhkapilvillä, maa saa 99% lämpöenergiasta auringosta ja tämä varjo toimitti maan päälle suurin piirtein ydin talven, joka on lähinnä vihervasemmiston ja heijän tukijansa unelma jota he ajavat raskaalla ilmaverolla jonka päälle he ovat liimanneet etiketin "ilmastomuutos" ja on siten laaja tuki kansalla. Ilmaverolla ei ole mitään merkitystä ilmaston kehitykselle, mutta kansan taloudelle sitäkin enemmän, kyllähän ilmasta kannattaa ja pitääkin maksaa vaikka sitten monumentaalisella velalla, joka sitten lankeaa maksuun lapsille ja lastenlapsille korkoineen ja velkarahalla yllä pidetään illuusiota hyvinvointi valtiosta joka on sateenkaaren väreissä loistava saippuakupla. Sellaisilla saippuakuplilla on vain paha tapa poksahdella ja jäljelle jää vain pienen pieni vesijälki.

        Kysymys ei ole "ilmastonmuutoksesta" vaan vihervasemmiston ja heijän tukipuolueiden vimmatusta vallanhimosta ja totalitäärisestä "proletariaatin" diktatuurin pystyttämisestä, joka on tehokkain mahdollinen työväen luokan sorto- ja riisto systeemi. Mutta jos Campi Flegrei, Yellowstone, Toba, Krakatau ynnä muut päättävät purkautua muutamien vuosien väliajoin, niin vihervasemmiston muka toivoma ilmastonmuutos tapahtuu, Suomessakin kesäkuussa palellaan, petäjän kuoren nilasta proletariaatti kuivaa sekä jauhaa leivän jatketta, polttoainetta ei ole traktoreihin ja pellot jää kyntämättä, leikkuupuimurit ruostuvat, lehmikarja sekä siat ovat menneet lihoiksi, koska tuottavat niin kamalaa kasvihuone kaasua kuin metaani, ja ne edelleen vihervasemmisto eliitin notkuviin ruokapöytiin, puna armeijan sekä NKVD'n tapaisen organisaation ylläpitoon.

        Mutta vaikka em. vulkaanit eivät räjähtelisi niin tulos on sama, paitsi jos vihervasemmisto sallii maanviljelyn, ilmat kyllä sen tässä tapauksessa sen sallisi. Joka tapauksessa vasemmisto takavarikoi joka ikisen jyvän ja potun kulakeilta "keinottelun" torjumiseksi lukkojen ja telkien taa, aseistettujen koira partioiden ja turvakameroiden tarkassa suojeluksessa bandiittien ja terroristien iskuilta. Vasemmisto keinottelee sitten vapaasti sekä jakelee iskuri työläisille ja pikku pioneereille pieniä extra annoksia, leipä on muille sitten kortilla ja pitkän jonon takana. Koska kulakeilta on sosialisoitu jyvät, potut ja turnipsit, ei seuraavana keväänä ole mitään kylvettävää ja siten joutuu manipuloidun kansan ankaran nuhtelun kohteeksi laiskuudesta.

        Koska kulakit ovat laiskoja viljeleen peltoja, niin vasemmisto ratkaisee ongelman sosialisoimalla kaikkien kulakkien talot, maat ja koneet ja jos joku alkaa urputtaan, niin sellaiselle vastavallakumoukselliselle ja kansanviholliselle oikeuden käynti ja sen jälkee Leninin ohjeistuksen mukaisesti venytetään kulakin kaulaa narua apuna käyttäen ja riittävän korkealle että kaikki näkevät äijän, muijan ja kakaroiden kiikkuvan maan ja taivaan välillä varoittavaksi esimerkiksi. Yhdistämällä kulakkien kaikki pellot osuuskunta tiloiksi ja työntekijöiksi kaikki ne jotka eivät tiedä maanviljelystä sen hölökäsen pöläystä ja politrukki valvomaan rivollin kanssa että työt tulee tehtyä, kenelläkään ei oikein ole tietoa eikä taitoa miten hommat hoijetaan kun kulakit on tapettu.

        Mikään hommahan ei oikein suju ilman kunnon suunnittelua ja hallitus suunnittelee tuoton epärealistisen suureksi, joka jää auttamatta tavoitteestaan ja jokainen vastuunsa tunteva kirjanpitäjä tilastoi kaiken sujuneen loistavasti ja tavoitteet ylittäväksi ja siitä tulee eri osuuskuntien välinen olympiadi, huolimatta kroonisesta pa. pulasta ja osan koneista olevan remontissa tai varaosina, koska muuten yksi jos toinenkin on vaarassa päästä hengestään tuotannon tahallisesta sabotoinnista jos kirjanpitoa ei korjailtaisi. Teollisuuden tuotanto ylittää kapitalistimaiden tuotannon kirkkaasti, tuotteet vain tuppaa olevan pääasiassa vain sutta ja sekundaa mutta onpahan onneksi halpoja, työttömyyttä ei ole eikä lamaa, suurin piirtein kaikki ovat tekevinään jotain.

        Vasemmiston eliitti ei ole kovin vakuuttunut työläisten onnellisuudesta työläisten paratiisissa ja tehostaa ilmianto systeemiä, niin että kaikki ovat onnellisia päästessään eroon epätovereistaan, nämä pääsevät omakustanteisena leppoisaan uudelleen koulutusleireille jossa mikään ei ole ilmaista, työllään he maksavat ruokansa, vanginvaatteet, sängyn parakissa, kirveen ja pokasahan vuokran. Toki he saavat palkkaa, mutta leirin päällystö pidättää siitä kaikki kulut, niin että epätoverilla ei ole rahaongelmia mihin he tilinsä hukkaa ja velkakierre on nousujohteinen, Työ on kiintiöity ja normitettu, jos alittaa kiintiön niin se on ruuasta pois, terve ja riski ynnä erinomaisen työteliäs nuorimies täyttää nippanappa päivän kiintiön ja saa normi määrän muutaman leipäsiivun ja runsaaseen veteen keitettyä laihaa kaalisoppaa, mutta ajan oloon tehot laskee ja leipäsiivut vähenee eikä kannata sairastua, sairaana ei jaksa täyttää kiintiötä. Tässä mun diagnoosi ilmaverosta.

    • Anonyymi

      Onko uskonnoista puutetta, kun ilmastolle on pitänyt kehitellä oma uskontonsa?
      Ilmasto on ollut jatkuvassa muutostilassa aikojen alusta lähtien, ja tulee olemaankin ihan ilman uskontoakin. Jonkun pitäisi viheltää tämä hörhöily poikki.

      • Anonyymi

        Minkä takia hörhöily pitäisi viheltää poikki. Eihän kukaan ole kristittyjenkään hörhöilyä poikki ja punaviherstallarit jatkavat vanhalla CCCP-linjalla ihan niinkuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.

      • Anonyymi

        Tuo on edelleenkin huono vertaus, mutta jos sitä välttämättä haluat käyttää, niin sitten se on kai nykypäivän valtauskonto?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä takia hörhöily pitäisi viheltää poikki. Eihän kukaan ole kristittyjenkään hörhöilyä poikki ja punaviherstallarit jatkavat vanhalla CCCP-linjalla ihan niinkuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.

        Kaikki puolueet Valta Kuuluu Kremlille puoluetta lukuun ottamatta ovat sitoutuneet ilmastotavoitteisiin, joskin persut hyvin suurin varauksin. On typerehtimistä puhua punaviherstallareista, kun eduskuntapuolueet ovat vasemmalta oikealle sitoutuneet ilmastonmuutoksen torjuntaan. Esimerkiksi Petteri Orpo on sanonut, ettei kokoomus lähde hallitusyhteistyöhön puolueen kanssa, joka ei sitoudu ilmastotavoitteisiin.

        Elät 1900 lukua, kuten ilmastodenialistit yleensäkin. Könyähän välillä turvekammistasi pihalle katsomaan, miten neljännesvuosisata on vilahtanut ohi sinun lainkaan sitä huomaamatta.

        Ja sinä taas harhaisena narsistisena elitistiääliönä kuvittelet, että ihmiset voisivat tulevassa kriisissä ostaa typeriä ylihintaisia kikkelinjatkeita kuten sähköautoja. Ilmastonmuutos ei ole mikään syy lisätä rahojen kulutusta eurollakaan. Päinvastoin, normaalien ihmisten kannattaa varautua tulevaan leikkaamalla rahojen käyttöä. Uusia autoja ei kannata ostaa.

        Lisään… Ja sanon ”tulevassa kriisissä” koska kriisi ei ole vielä alkanut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki puolueet Valta Kuuluu Kremlille puoluetta lukuun ottamatta ovat sitoutuneet ilmastotavoitteisiin, joskin persut hyvin suurin varauksin. On typerehtimistä puhua punaviherstallareista, kun eduskuntapuolueet ovat vasemmalta oikealle sitoutuneet ilmastonmuutoksen torjuntaan. Esimerkiksi Petteri Orpo on sanonut, ettei kokoomus lähde hallitusyhteistyöhön puolueen kanssa, joka ei sitoudu ilmastotavoitteisiin.

        Elät 1900 lukua, kuten ilmastodenialistit yleensäkin. Könyähän välillä turvekammistasi pihalle katsomaan, miten neljännesvuosisata on vilahtanut ohi sinun lainkaan sitä huomaamatta.

        Joku jo edellä 15.07. klo 21,36 totesi että on turha kysellä mikä merkitys Suomen päästöjen poistamisella on maailman ilmastoon jos ja kun suuret päästäjät vielä lisäävät niitä ainakin vuoteen 2030 saakka ja muut tavoittelevat sitä vasta v. 2050 tai 2060 ja jopa vasta 2070 ja osa niistäkin vain osittain.
        Näyttää hän olevan oikeassa koska vain kaikenlaisia sepustuksia ja haukkumisia on edellä vaikka on esitetty selvä kysymys ja odotetaan selvää vastausta.
        Vaikka kyllähän yleinen totuus on että kun ei asiassa pärjää niin ryhdytään haukkumaan toista kuten edellä.

        Moneenko kertaan sama valitus. Tässä vastausta:
        "Suomen toimenpiteet eivät maapallon ilmastoa paranna, mutta Suomen kilpailukykyä hyvinkin. EU:n mittakaavassa alkaa toimenpiteillä olla jo merkitystä ja vaikka Trump yritti USA:n kehitystä kääntää, niin USA:ssa useissa osavaltioissa on kovat ilmastotavoitteet. Kehittyneet maat ovat muutoksen kärkenä ja kehitysmaat tulevat perässä, kun kykenevät.

        Jos Suomi, EU ja kehittyneet maat yleensä alkaisivat marssia kaikkein heikoimpien, kuten Kiinan ja Intian tahtiin, niin peli olisi sitä myöten pelattu. Sen tietää jokainen asiaa tunteva ja jopa alaa seurannut maallikko.

        Siinä syy, miksi kirjoituksesi mollattiin. Se on silkkaa pölhöpopulismia. Varmaan persujen ajatushautomolta kotoisin."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinä taas harhaisena narsistisena elitistiääliönä kuvittelet, että ihmiset voisivat tulevassa kriisissä ostaa typeriä ylihintaisia kikkelinjatkeita kuten sähköautoja. Ilmastonmuutos ei ole mikään syy lisätä rahojen kulutusta eurollakaan. Päinvastoin, normaalien ihmisten kannattaa varautua tulevaan leikkaamalla rahojen käyttöä. Uusia autoja ei kannata ostaa.

        Suuri osa ihmisistä voi ostaa sähköautoja ja siten vähentää sekä fossiilisten kulutusta, että omaa bensalaskuaan.
        Persaukisen valitusvirtesi on kuultu sataan kertaan. Et kai ääliö kuvittele, että edes pieni osa suomalaisista olisi kaltaisiasi fanaatikkoja? Edustat mitätöntä marginaalia.

        Valtaosalla suomalaisia ei tuollaiseen ylihintaiseen paskaan ole varaa. Ja tässä tilanteessa pitäisi leikata rahojen käyttöä ja varautua tulevaan kriisiin eikä haaskata muutamaa kymppitonnia surkeaan romuun.

        Sähköautoilla ajavat ovat pikkuruinen eliittiporukka, jotka valehtevat itselleen olevansa ekologisia. Todellisuudessa he tuhoavat luontoa enemmän kuin muut.

        Sähköautoilla ajaa vain 1% suomalaisista ja jopa 10 vuoden sähköautoja on alle 10% autokannasta.

        Useimmat sähköautojen ostajat ovat laskukyvyttömiä idiootteja. Normaali suomalainen ei säästä euroakaan ostamalla muutaman kymppitonnin sähköauton. Pitää huomioida nimittäin kaikki kustannukset, pelkkää sähkö- tai bensankulutus tuijottavat ovat joko idiootteja tai huijareita.

        Nykyisillä sähköautojen hinnoilla ei sähköautoa kannata ostaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtaosalla suomalaisia ei tuollaiseen ylihintaiseen paskaan ole varaa. Ja tässä tilanteessa pitäisi leikata rahojen käyttöä ja varautua tulevaan kriisiin eikä haaskata muutamaa kymppitonnia surkeaan romuun.

        Sähköautoilla ajavat ovat pikkuruinen eliittiporukka, jotka valehtevat itselleen olevansa ekologisia. Todellisuudessa he tuhoavat luontoa enemmän kuin muut.

        Sähköautoilla ajaa vain 1% suomalaisista ja jopa 10 vuoden sähköautoja on alle 10% autokannasta.

        Vuoden 2022 lopussa suomalaisista ajaa jo yli 4 % sähköautolla tai ladattavalla hypridillä. Stetsonista vetämäsi prosentti meni pieleen kertoimella 4. Täyssähköautojen määrä on lähes viisinkertaistunut kahdessa vuodessa ja nyt lisääntymistä rajoittaa lähinnä saatavuus.
        Viime vuonna uusista autoista ladattavia oli jo kolmannes. Uusia ladattavia hypridejä on myyty 2022 jo enemmän kuin diesel- tai bensa-autoja.

        Sinun todellisuudessasi, mutta ei tutkitussa todellisuudessa. Volvon tutkimuksen mukaan sähköauton ympäristöjalanjälki on alle 150 000 km:n jälkeen vastaavaa polttomoottoriautoa pienempi.

        MTV uutiset 06. 05.
        "Autoteollisuus sekä autokauppa ovat kovassa myllerryksessä. Sähköautot viedään käsistä, mutta dieselautojen suosio on romahtanut. "

        Ladattavat hybridit ovat polttomoottoriautoja, ei sähköautoja. Täyssähköautoja on vain 1%. Ainostaan täyssähköautot ovat oikeita sähköautoja.

        Ja uusien autojen myynnit ovat surkeita ja laskussa. Uusia autoja myydään vuosi vuodelta vähemmän ja ihmiset ajaa koko ajan vanhemmilla autoilla. Nykyisilläkin myyntimäärillä autokannan uusiutumiseen menee 30 vuotta. Kannattaa myös muistaa, että nykyinen kriisi heikentää suomalaisten toimeentuloa, joten jostain pitää säästää. Ensimmäisenä tietenkin lopetetaan uusien autojen ostaminen. Turha haaskata rahoja typerään ylihintaiseen peltileluun. Ensi vuonnakin uusia autoja tullaan myymään paljon vähemmän kuin nyt.

        Ja jos ajaa noin 10 000 km, kuten monet suomalaiset ajavat, tuo 150 000 km tarkoittaa 15 vuoden ajoja. Ja koska polttomoottoriauton valmistuskin tuottaa paljon päästöjä ja ne tulee tuon päälle niin sähköautot ovat jäätävän saastuttavaa sontaa. Ei ne ole ekologisia eikä tule koskaan olemaankaan ekologisia.

        Lisään... Tuo 10 000 km ajot vuodessa on täysin normaalia suomalaisilla. Toki keskimäärin suomalaiset ajavat jopa 14 000 km vuodessa ja sillä menee tuohon 150 000 km ajamiseen 11 vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        MTV uutiset 06. 05.
        "Autoteollisuus sekä autokauppa ovat kovassa myllerryksessä. Sähköautot viedään käsistä, mutta dieselautojen suosio on romahtanut. "

        Ja tuota ei silti näy yhtään missään. Tuo on ostettu huijausartikkeli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vuoden 2022 lopussa suomalaisista ajaa jo yli 4 % sähköautolla tai ladattavalla hypridillä. Stetsonista vetämäsi prosentti meni pieleen kertoimella 4. Täyssähköautojen määrä on lähes viisinkertaistunut kahdessa vuodessa ja nyt lisääntymistä rajoittaa lähinnä saatavuus.
        Viime vuonna uusista autoista ladattavia oli jo kolmannes. Uusia ladattavia hypridejä on myyty 2022 jo enemmän kuin diesel- tai bensa-autoja.

        Sinun todellisuudessasi, mutta ei tutkitussa todellisuudessa. Volvon tutkimuksen mukaan sähköauton ympäristöjalanjälki on alle 150 000 km:n jälkeen vastaavaa polttomoottoriautoa pienempi.

        On helppo moninkertaistaa määrä kun autojen määrä on aiemmin ollut lähellä nollaa. Vaikka 100% uusista autoista olisi sähköautoja tästä päivästä lähtien niin 15 vuoden päästä enemmistö silti ajaisi polttomoottorin sisältävillä autoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        MTV uutiset 06. 05.
        "Autoteollisuus sekä autokauppa ovat kovassa myllerryksessä. Sähköautot viedään käsistä, mutta dieselautojen suosio on romahtanut. "

        Voidaanhan Ferraritkin viedä käsistä silloin kuin niitä tulee myyntiin. Tämä sähköautojen suosio on harhaa, joka johtuu vain siitä, että niitä on vähän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki puolueet Valta Kuuluu Kremlille puoluetta lukuun ottamatta ovat sitoutuneet ilmastotavoitteisiin, joskin persut hyvin suurin varauksin. On typerehtimistä puhua punaviherstallareista, kun eduskuntapuolueet ovat vasemmalta oikealle sitoutuneet ilmastonmuutoksen torjuntaan. Esimerkiksi Petteri Orpo on sanonut, ettei kokoomus lähde hallitusyhteistyöhön puolueen kanssa, joka ei sitoudu ilmastotavoitteisiin.

        Elät 1900 lukua, kuten ilmastodenialistit yleensäkin. Könyähän välillä turvekammistasi pihalle katsomaan, miten neljännesvuosisata on vilahtanut ohi sinun lainkaan sitä huomaamatta.

        Älyttömyyksien voimassaoloaika voidaan siirtää tilanteen mukaan

        Politiikassa näin on tapahtunut aina, vihreä siirtymä voidaan siirtää sivuun "toistaiseksi" älyttömänä hankkeena.

        Orpo horisee sitä Sun tätä, mitä milloinkin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suuri osa ihmisistä voi ostaa sähköautoja ja siten vähentää sekä fossiilisten kulutusta, että omaa bensalaskuaan.
        Persaukisen valitusvirtesi on kuultu sataan kertaan. Et kai ääliö kuvittele, että edes pieni osa suomalaisista olisi kaltaisiasi fanaatikkoja? Edustat mitätöntä marginaalia.

        Vihreys on tämän päivän kirosana

        Vihersiirtymä, on itse perkeleen keksintö

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        MTV uutiset 06. 05.
        "Autoteollisuus sekä autokauppa ovat kovassa myllerryksessä. Sähköautot viedään käsistä, mutta dieselautojen suosio on romahtanut. "

        Rikkaitten sähköautot kuluttavat sähköä, kun siitä on kova pula.

        Hallitus linjasi vuoden 2024 jakelu velvoitteen % 24, mikä tietää taas bensan hinnan nousua lähitulevaisuudessa
        Hallituksen politiikka on rikkaitten vihreitten etu, ei tavallisen suomalaisen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On helppo moninkertaistaa määrä kun autojen määrä on aiemmin ollut lähellä nollaa. Vaikka 100% uusista autoista olisi sähköautoja tästä päivästä lähtien niin 15 vuoden päästä enemmistö silti ajaisi polttomoottorin sisältävillä autoilla.

        Vihreät\sossut yrittävät pakottaa suomalaiset kalliitten sähköautojen ostoon

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suuri osa ihmisistä voi ostaa sähköautoja ja siten vähentää sekä fossiilisten kulutusta, että omaa bensalaskuaan.
        Persaukisen valitusvirtesi on kuultu sataan kertaan. Et kai ääliö kuvittele, että edes pieni osa suomalaisista olisi kaltaisiasi fanaatikkoja? Edustat mitätöntä marginaalia.

        Suurin osa ihmisistä (veronmaksajat) ostaa toki sähköautoja joita käyttävät valtiolliset ja kunnalliset toimijat.

    • Anonyymi

      IS tänään:
      "Britannian kansallinen sääpalvelu on ennustanut ensi viikolla sään kohoavan yli 40 asteeseen. Lämpötilojen arveltiin nousevan Britanniassa näin korkealle vasta vuonna 2050...
      Britannian lisäksi hengenvaaralliset helleaallot ovat piinanneet myös muuta Eurooppaa. Maastopaloja sekä piinallisen pitkiä ja kuumia helleaaltoja on raportoitu useista eri maista."

      ESS 14.7 2022:
      "Espanjassa yli 45 asteen helteitä toista päivää peräkkäin – maastopalot riehuivat Länsi-Euroopassa."

      Seitsemän viimeistä vuotta ovat mittaushistorian seitsemän lämpimintä ja tästä vuodesta tulee yksi lisää siihen sarjaan. Kuten joku kirjoitti, me olemme ensimmäinen sukupolvi, joka on kyennyt varmistaamaan nykyisen ilmastonmuutoksen johtuvan ihmisen toiminnasta ja viimeinen, joka siihen ehtii oleellisesti vaikuttaa.

      • Anonyymi

        Höpö höpö… Nuo on vain satunnaista sään vaihtelua. Ilman ilmastonmuutostakin noita helteitä. Normaaleilla ihmisillä ei ole mitään syytä tehdä mitään muutosta eikä käyttää rahojaan yhtään enempää kuin ennenkään. Ilmastonmuutoksen takia ei pidä ottaa lainaa eikä pidä käyttää säästäjä. Mitään elämänmuutosta ei tarvitse tehdä eikä mitään ”uutta tekniikkaa” tarvitse ostaa. Sähköautotkin ovat pelkkä ylihintainen huijaus.

      • Anonyymi

        Huuhaajuttusi ovat ihan huvittavia. Keksi lisää.

      • Anonyymi

        ”Espanjassa yli 45 asteen helteitä toista päivää peräkkäin”
        Silti Espanja haluaa kerosiininkatkuisia turisteja lisää lämmittämään ilmakehää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö… Nuo on vain satunnaista sään vaihtelua. Ilman ilmastonmuutostakin noita helteitä. Normaaleilla ihmisillä ei ole mitään syytä tehdä mitään muutosta eikä käyttää rahojaan yhtään enempää kuin ennenkään. Ilmastonmuutoksen takia ei pidä ottaa lainaa eikä pidä käyttää säästäjä. Mitään elämänmuutosta ei tarvitse tehdä eikä mitään ”uutta tekniikkaa” tarvitse ostaa. Sähköautotkin ovat pelkkä ylihintainen huijaus.

        Satunnaiset sään vaihtelut ovat Suomessakin aiheuttaneet sen, että kuukausittaisista lämpöennätyksistä kuusi on tehty 2007 tai sen jälkeen. Kuukauden kylmyysennätyksistä ainuttakaan ei ole tehtu 2000 luvun puolella.
        Pitää olla melkoinen puusilmä, jos ei huomaa trendiä.

        Ps. Ostin keväällä sähköavusteisen fillarin. Bensalasku putosi puoleen, kun ei tarvii nurkka-ajoa ajaa autolla. Jollekin sähkövalokin on ylihintainen huijaus. Kyllä se isoisän isäkin pärjäsi öljylampulla.

        Kestääkö tuon sähkölelun akku yli 20 vuoden käyttöä?

        Kiitos vastauksestasi jossa toteat ettei Suomen "me ensin" vouhotuksella ole mitään merkitystä maailman ilmastolle.
        Olen asiasta täysin samaa mieltä ja perustelut olen esittänyt jo aikaisemmin .
        Haukut kuitenkin että esitykseni ja kysymykseni on "pöhlöpopulismia".
        Ihmettelen haukkumistasi koska olet asiasta samaa mieltä kanssani. !!

        Tuskin kestää, eikä edes tarvitse. Akku kestää kokemusten mukaan 5 - 6 vuotta, jonka jälkeen vaihdan kennot tai koko akun.
        Uuden akun hinta on fillariini n. 400, kun ympärivuotisessa sähköfillarin käytössä säästän bensoissa yli 500 vuodessa jo vanhoilla bensan hinnoilla. Ihan Ojalan laskuopin mukaan järkevä ostot, etenkin kun samalla vähennän fossiilisen CO2:n tupruttelua ilmakehään.

        En ole samaa mieltä. Jos et tuosta ymmärtänyt, miksi Suomen pitää olla ensimmäisten joukossa, niin voi voi.
        Ei ole kyse siitä, mitä Suomen yksittäinen panos vaikuttaa, vaan siitä, mitä kehittyneiden länsimaiden kokonaispanos vaikuuttaa. Suomi on yksi pieni osa sitä.
        Pitäisikö Suomen mielestäsi olla 2000 luvun Albania? Persujen pölhöpopulismista saa melko uesin juurikin sen käsityksen.

        Suomen, EU:n ja kehittyneiden valtioiden pitää tehostaa ilmastonmuutoksen torjuntaa, jotta Kiinan ja Intian kaltaiset maat eivät aiheuta peruuttamatonta katastrofia ennen kuin ne pääsevät hiilineutraaleiksi.
        Ja kuten EK on kertonut, clean tech on Suomelle ennen kaikkea mahdollisuus.

        Kiina jatkoi toukokuussa venäläisten energiatuotteiden hankintaa. Uutistoimisto Bloombergin mukaan Kiina osti Venäjältä toukokuussa ennätysmäärän raakaöljyä. Maanantaina julkistettujen tullitietojen mukaan raakaöljyn tuonti kasvoi 55 prosenttia vuoden takaisesta, ollen yhteensä 8,42 miljoonaa tonnia.
        Vaikka me lopetetaan öljyn poltto kokonaan niin ei mitään merkitystä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin kestää, eikä edes tarvitse. Akku kestää kokemusten mukaan 5 - 6 vuotta, jonka jälkeen vaihdan kennot tai koko akun.
        Uuden akun hinta on fillariini n. 400, kun ympärivuotisessa sähköfillarin käytössä säästän bensoissa yli 500 vuodessa jo vanhoilla bensan hinnoilla. Ihan Ojalan laskuopin mukaan järkevä ostot, etenkin kun samalla vähennän fossiilisen CO2:n tupruttelua ilmakehään.

        Liian kallista, polkupyörä ilman moottoria on paljon halvempi ja kestävämpi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin kestää, eikä edes tarvitse. Akku kestää kokemusten mukaan 5 - 6 vuotta, jonka jälkeen vaihdan kennot tai koko akun.
        Uuden akun hinta on fillariini n. 400, kun ympärivuotisessa sähköfillarin käytössä säästän bensoissa yli 500 vuodessa jo vanhoilla bensan hinnoilla. Ihan Ojalan laskuopin mukaan järkevä ostot, etenkin kun samalla vähennän fossiilisen CO2:n tupruttelua ilmakehään.

        "Uuden akun hinta on fillariini n. 400, kun ympärivuotisessa sähköfillarin käytössä säästän bensoissa yli 500 vuodessa jo vanhoilla bensan hinnoilla. Ihan Ojalan laskuopin mukaan järkevä ostot, etenkin kun samalla vähennän fossiilisen CO2:n tupruttelua ilmakehään."

        Ojalan laskuopin mukaan akkua ei kannata ostaa vaan ajaa moottorittomalla fillarilla. Ne maksavat paljon vähemmän ja mitään akkua ei tarvitse vaihtaa.

        Lisään... Ja itse ajoin opiskeluaikana ja vielä 6 vuotta opiskelun jälkeen aina polkupyörällä enkä edes omistanut autoa. En koskaan edes kaivannut pyörään mitään moottoria. Ei hyvä fillari moottoria tarvitse.

        Tuo ”mukavuus” ei ole syy maksaa 3000 euroa sähköpyörästä joka ilman moottoria maksaisi alle 500 euroa. Ja sitten vielä muutaman välein maksaa akuista, jos sopiva akku ylipäätään pyörään löytyy.

        Laitoin tämän kommentin väärään kohtaan, oli tarkoitus kommentoida alempaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo ”mukavuus” ei ole syy maksaa 3000 euroa sähköpyörästä joka ilman moottoria maksaisi alle 500 euroa. Ja sitten vielä muutaman välein maksaa akuista, jos sopiva akku ylipäätään pyörään löytyy.

        Et varmasti saa samanlaatuista maastofillaria, kuin sähköavusteiseni on, euroakaan alle tonnilla. Sähköavusteiusesta en silti maksanut kolmea tonnia, vaan hinta oli alle 2 500 euroa.
        Tietenkin akkuja saa pyörään kuin pyörään. Kennostot ovat vaihdettavia ja vaihtoakkujakin löytyy. Höpöttelet taas ihan omiasi.

        Ei ole mitään taetta, että kukaan enää valmistaa sopivaa akkua pyörään edes 5 vuotta pyörän ostamisesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin kestää, eikä edes tarvitse. Akku kestää kokemusten mukaan 5 - 6 vuotta, jonka jälkeen vaihdan kennot tai koko akun.
        Uuden akun hinta on fillariini n. 400, kun ympärivuotisessa sähköfillarin käytössä säästän bensoissa yli 500 vuodessa jo vanhoilla bensan hinnoilla. Ihan Ojalan laskuopin mukaan järkevä ostot, etenkin kun samalla vähennän fossiilisen CO2:n tupruttelua ilmakehään.

        400 euroa tuollaisesta surkeasta akusta on älyttömän kallista. Järkevä maksimihinta on 40 euroa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et varmasti saa samanlaatuista maastofillaria, kuin sähköavusteiseni on, euroakaan alle tonnilla. Sähköavusteiusesta en silti maksanut kolmea tonnia, vaan hinta oli alle 2 500 euroa.
        Tietenkin akkuja saa pyörään kuin pyörään. Kennostot ovat vaihdettavia ja vaihtoakkujakin löytyy. Höpöttelet taas ihan omiasi.

        Normaalin ihmisen ei kannata yli 500 euroa pyörästä, ei edes sähköpyörästä. Itse asiassa sähköpyörän pitäisi maksaa vähemmän, koska siinä on enemmän hajoavia osia. Jos maksan 3000 euroa pyörästä niin sen täytyy kestää yli 30 vuoden käyttöä ilman akun tai moottorin vaihtoa. Muutoin se on paska romu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Satunnaiset sään vaihtelut ovat Suomessakin aiheuttaneet sen, että kuukausittaisista lämpöennätyksistä kuusi on tehty 2007 tai sen jälkeen. Kuukauden kylmyysennätyksistä ainuttakaan ei ole tehtu 2000 luvun puolella.
        Pitää olla melkoinen puusilmä, jos ei huomaa trendiä.

        Ps. Ostin keväällä sähköavusteisen fillarin. Bensalasku putosi puoleen, kun ei tarvii nurkka-ajoa ajaa autolla. Jollekin sähkövalokin on ylihintainen huijaus. Kyllä se isoisän isäkin pärjäsi öljylampulla.

        Isoisäsi pärjäsi nimenomaan ÖLJYlampulla,
        Mutta sinä et pärjää edes polkupyörällä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole samaa mieltä. Jos et tuosta ymmärtänyt, miksi Suomen pitää olla ensimmäisten joukossa, niin voi voi.
        Ei ole kyse siitä, mitä Suomen yksittäinen panos vaikuttaa, vaan siitä, mitä kehittyneiden länsimaiden kokonaispanos vaikuuttaa. Suomi on yksi pieni osa sitä.
        Pitäisikö Suomen mielestäsi olla 2000 luvun Albania? Persujen pölhöpopulismista saa melko uesin juurikin sen käsityksen.

        Suomen, EU:n ja kehittyneiden valtioiden pitää tehostaa ilmastonmuutoksen torjuntaa, jotta Kiinan ja Intian kaltaiset maat eivät aiheuta peruuttamatonta katastrofia ennen kuin ne pääsevät hiilineutraaleiksi.
        Ja kuten EK on kertonut, clean tech on Suomelle ennen kaikkea mahdollisuus.

        Jos, mahdollisuus, voi, toivottavasti ovat kiertoilmaisuja

        Kun sähkö on älyttömän kallista verotusta on selvästi ja pysyvästi laskettava ja siirrettävä sähkön siirto kauppa sivuun.

        Jälkimmäinen lause tarkoittaa mitä nyt on tehtävä, KUN sähkö on mielettömän kallista

    • Anonyymi

      " Ei hyvä fillari moottoria tarvitse."
      Ei tarvitsekaan , mutta sähköinen apumoottori on mukavuustekijä jonka ansiosta on kivempi ajaa :)
      Autossakaan ei tarvitse olla ohjaustehostinta, ilmastointia eikä luistonesto järjestelmää, kuitenkin useimmat valitsevat ne uuteen autoonsa.

      • Anonyymi

        Aivan oikein.
        Vanhalla fillarillani jäivät jo kauppamatkatkin tekemättä kuntoajelusta puhumattakaan....niin kyllä sähköavusteisella kuntoa saa nousemaan, kun pitää moottoritehon oikeana.
        Täällä on erittäin hyvät polut, mutta rankat maastot. Keskisykkeen saa lenkeillä reilusti yli 120:n, mikä on minun ikäiselleni aivan riittävä. Silti ei tarvitse pierrä verta kovissakaan nousuissa. Läheisellä latupohjalla löytyy pahimillaan yhtämittaista nousua niin, että alhaalta ylös on pystysuoraa nousua yli 70 m. Jäisi vanhalla Scotilla varmasti polkematta.

        Pyöräilijöiden ja varsinkin oikeiden polkupyöräilijöiden määrä on ainakin täällä päin kasvanut huomasti. Se alkoi läskikumeista, joilla pehmeillä poluilla ja jopa hangella ajelu kävi helpommin. Nykyään näkee poluilla enemmän jousitettujperinteisempiä maastofillareita.
        Tuttu eläkeläikaveri ajelee pari - kolme pitkähköä lenkkiä viikossa 5 - 6 hengen senioriporukassa. Yli puolella porukasta on sähköavusteinen fillari, mutta ovat lenkitkin sitten useita kymmeniä kilometrejä.

        Huimasti, ei huomasti. ;-)

        Valtaosa suomalaisista käyttää vanhaa muutaman sataseen fillaria eikä pyöräilyyn muuta tarvitse. Jopa yli 30 vuotta vanhat pyörät toimii hyvin kun ne vain kunnostaa.

        Valtaosa suomalaisista on sohvaperunoita, jotka ovat jo kuusikymppisinä niin rapakunnossa, että se muutaman satasen fillarikin ruostuu varastossa Pappa tai mamma ajaa kaikki reissut autolla, kun se ei rasita.
        Itselläni oli yhteen aikaan kalliimpi kajakki kuin mitä olin maksanut silloisesta autostani. Autoa olen sen jälkeen vaihtanut moneen kertaan, mutta kajakki on vieläkin sama. En taida ihan maapallon ympäri ehtiä matkana meloa, vaikka reilusti yli 20 000 km on jo vettä väistynyt ahteerin alta. Kun hankkii kerralla hyän, ei tarvii aina olla vaihtamassa.

        Hyvää harrastusta ei kannata pilata huonoilla välineillä.

      • Anonyymi

        Ei autossakaan tarvitse olla moottoria. Ei ainakaan semmoisessa mäkiautossa jolla lasketellaan kilpaa alas mäkeä.

        Kyllä, ja nykyaikaiset sähköfillarit ovat surkeaa paskaa eikä kestä kauaa. Jos ostaa uuden fillarin niin kannattaa ostaa perinteinen fillari ilman moottoria.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei autossakaan tarvitse olla moottoria. Ei ainakaan semmoisessa mäkiautossa jolla lasketellaan kilpaa alas mäkeä.

        Eikä polkuautossa. Jos ei leipämoottoria lasketa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä polkuautossa. Jos ei leipämoottoria lasketa.

        Muuttui jutut sähköpolkupyörän ominaisuuksiin ja sen edullisuuteen ym. Mielenkiintoisia nekin.
        Kuitenkin aloitukseen liittyen kysyin edellä "me ensin " vouhotuksesta ja eräs sen kannattaja vastasi että "Suomen toimenpiteet eivät maailman ilmastoa pelasta".
        Kun totesin että olen siitä samaa mieltä niin tämäpä käänsi kelkkansa ja innostui vielä kehumaan Kiinan, Intian ym. ilmastotoimia.
        En oikein ole siitä samaa mieltä koska nämä maat ovat luvanneet LISÄTÄ päästöjään vuoteen 2030 saakka (Kiina 9 % ja Intia 11 %.) . Kun jo tämä lisäys on kymmeniä kertoja suurempi kuin Suomen kaikki päästöt niin todella Suomen toimenpiteet eivät maailman ilmastoa pelasta kuten edellä eräs me ensin vouhotuksen kannattajakin totesi.

        .

        Kyseiset maat lisäävät päästöjään, koska niillä ei ole muuta realistista mahdollisuutta. Kyse ei ole lupauksesta, vaan pakon sanelemasta tosiasiasta.
        Oletko todella sitä mieltä, että kehittyneiden länsimaiden pitäisi marssia samaa tahtia Kiinan ja Intian kanssa? Miksi niin ei sitten tehtäisi joka asiassa? Jos ajetaan sairaanhoito ja sosiaaliturva Intian kanssa samalle tasolle, niin polttoainevarot voidaan poistaa kokonaan ja persutkin saavat halpaa bensaa.

        Suomen toimenpiteet yhdessä muiden länsimaiden kanssa jarruttavat ilmaston lämpenemistä ja pienentävät fossiilisen CO2:n kumuloitumista ilmakehään. Jos marssisimme heikoimpien kanssa samaa tahtia, se olisi pyyhkeen heittämistä kehään.

        Vielä kerran. Esittämäsi argumentit ovat pölhöpopulismia pahimmillaan.

        Myös kehittyneet maat ovat talousromahduksen partaalla ja ensi talvena tulee lähes varmasti energiakriisi. Ei tässä tilanteessa mitään "ilmastonmuutosta" aleta murehtimaan.

        Ja nykyinen "vihreä siirtymä" on lähinnä rikkaiden tukemista ja köyhempien kyykyttämistä. Narsistinen eliitti vain nyhtää rahat köyhemmiltä tullakseen entistäkin rikkaammiksi. Esimerkiksi kalliiden sähköautojen tukemisessa ei ole mitään järkeä. Kaikki ne tuet pitäisi kokonaan lopettaa ja lisätä verotusta vielä päälle.

        Ja koska nyt on tulossa talouslama niin nyt ei mihinkään typeriin uusiin sähköautoihin pidä kuluttaa yhtään rahaa. Päinvastoin, autoihin kannattaa laittaa entistä vähemmän rahaa. Varsinkin lainan ottaminen autoa varten olisi idiotismin huippu.

    • Anonyymi

      Samaa markkinapropagandaa ilmastonmuutos on kuin öljynkin loppuminen:
      https://t.me/GeneralPatton17/151
      Eikös ne ole samat suvutkin (Rockefeller, Warner yms.) keräämässä näistä saatuja rahoja? Jos ei meri ole sattunut päähkäisemään heitä rantahuviloistaan ulapalle.
      Greta on muuten Rockefellerin suvun jäsenen suojeluksessa ja lentelee heidän jeteillään ympäri maapalloa, pitämässä heidän kirjoittamiaan puheita. "En minä ohjaa teitä, mutta tehkää näin kun sanon" sanomallaan.
      Joko ilmastoliikkeen perustaneet pojat osaavat piirtää lämpötilakäppyrät oikein päin? Eikä väärinpäin, kuten silloin aikoinaan Afrikassa, jotta tuleva kehitys näyttäisi katastrofilta.

      • Anonyymi

        Mitkä ilmastoliikkeen perustaneet pojat? Puhut laajasta tieteenalasta, johon on panostettu ympäri maailmaa useita kymmeniä vuosia kymmenien tuhansien tutkijoiden toimesta.

        Pujuttelullasi osoitat vain omaa keskenkasvuisuuttasi. Lähiöpubin kantapöydässä tuo voi purra, mutta järkiperäiseen keskusteluun ilmastonmuutoksesta sinusta ei näköjään ole.

        Piteles nyt vähän hevostas !

        Näitä maailmanlaajuisia "syvällisiä ja tärkeitä tutkimuksia" historia tuntee kyllä muitakin, teologia ja sosialismi nyt muutama vastaava mainittuna.

        Yhteistä näille yleensä on loppumaton tutkiminen vain tutkimisen vuoksi, mitään selvää ei milloinkaan saada selville, ainoa varma päätös kuitenkin on aina, tapahtui mitä tahansa, ihmisestä on aina tehtävä syyllinen, valta tarvitsee nöyriä tyhmyreitä, jotka laulavat samassa kuorossa "oikeita lauluja"

        Totta kai ilmaston ja ilmakehän tilaa ja muutoksia seuraavat asiantuntijat ja tutkijat tekevät sitä "vain" tutkimisen vuoksi, sehän on heidän työtään! Olisiko mielestäsi parempi että kaikki tuo "turha" tutkiminen siis lopetettaisiin kokonaan? Tutkijat mittaavat, analysoivat ja raportoivat tieteellisistä havainnoistaan päättäjille. Vasta nämä tekevät tutkimusmateriaalin perusteella mahdolliset meitä kaikkia koskettavat poliittiset päätöksensä.

        On aivan eri asia tutkia ja kehitellä teorioita ihmisen toiminnasta ja vuorovaikutuksesta kuin mitata maapallon ja luonnon toimintaa.

        " Tutkijat mittaavat, analysoivat ja raportoivat tieteellisistä havainnoistaan"

        Kerro vielä se, mitä James Hansen ja Michael Mann ovat mitanneet.
        Ettei vain olisi niin että kyseiset ilmastoteologit vääntävät arvauksia ja skenaarioita ihan muiden ihmisten tekemistä mittauksista.

        Siis veikkailetko jotain ja haluat että arvailusi joko vahvistetaan tai kumotaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " Tutkijat mittaavat, analysoivat ja raportoivat tieteellisistä havainnoistaan"

        Kerro vielä se, mitä James Hansen ja Michael Mann ovat mitanneet.
        Ettei vain olisi niin että kyseiset ilmastoteologit vääntävät arvauksia ja skenaarioita ihan muiden ihmisten tekemistä mittauksista.

        Mannin tulos oli epätarkka, mutta pääkohdiltaan täysin oikea. Tutkimus on myöhemmin toistettu paremmalla lähdemateriaalilla ja tulos oli suurelta osin sama.
        Mitä Hanseniin tulee, niin jankutat kaikkein pahimmasta skenaarioista, joka onneksi ei toteutunut. Jäätiköiden nopea supistuminen on kuitenkin kiistaton tosiasia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Piteles nyt vähän hevostas !

        Näitä maailmanlaajuisia "syvällisiä ja tärkeitä tutkimuksia" historia tuntee kyllä muitakin, teologia ja sosialismi nyt muutama vastaava mainittuna.

        Yhteistä näille yleensä on loppumaton tutkiminen vain tutkimisen vuoksi, mitään selvää ei milloinkaan saada selville, ainoa varma päätös kuitenkin on aina, tapahtui mitä tahansa, ihmisestä on aina tehtävä syyllinen, valta tarvitsee nöyriä tyhmyreitä, jotka laulavat samassa kuorossa "oikeita lauluja"

        Teologia ei liene luonnontieteisiin kuuluvaa.
        Sosialismi taas ei ole tutkimus lainkaan; yhtä vähän kuin planeettojen radat ovat spiraaleja, neiti hyvä.

        Sinun kohdallasi juna on jo lähtenyt ja kiskotkin purettu. Jatkat varmasti samaa katkeraa nillitystäsi hautaan asti yhä kauemmas reaalimaailmasta etääntyen.

    • Anonyymi

      Aloituksen tekstistä pari poimintaa jotka mietityttävät:

      Onko tosiaan olemassa tutkimuksia, joiden mukaan ilmastonmuutoksen pahentuessa oikeistopopulismin suosio vain kasvaa? Mikä logiikka tuossa on - onko niin, että jos ja kun ilmastokriisi kunnolla iskee ja luonnonolot muuttuvat haastavammiksi, niin kansat käpertyvät itseensä ja ajattelevat vain omaa etuaan?

      "Täydellinen vaihdantatalous" ei mielestäni tarkoita sitä että uutta tuotantoa ei ole, vaan että on erikoistuttu tarvittavien tuotteiden ja hyödykkeiden tuottamiseksi, ja näitä sitten vaihdetaan tai ostetaan rahalla. Nähtävästi kirjoittaja tarkoittaa kierrätystaloutta?

      Minusta kaikki vähänkin merkittävät puolueet Suomessa jo tunnustavat julkisesti ilmastonmuutoksen olemassaolon ja ilmastotoimien tarpeellisuuden, jopa perussuomalaiset. Se on tietenkin sitten eri asia, että onko se osalle puolueista ja edustajista vain sanahelinää ja jää pelkästään puheisiin määrätietoisten toimien sijaan.

      • Anonyymi

        "Minusta kaikki vähänkin merkittävät puolueet Suomessa jo tunnustavat julkisesti ilmastonmuutoksen olemassaolon"

        Tunnustaminen on yhtä hieno sana kuin skenaario tai ennustaminen ja melkein yhtä hieno sana kuin arvaus. Ihan silkkaa tiedettä havaittavissa.

        Tylytätkö nyt puolueita vai minua vai molempia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Minusta kaikki vähänkin merkittävät puolueet Suomessa jo tunnustavat julkisesti ilmastonmuutoksen olemassaolon"

        Tunnustaminen on yhtä hieno sana kuin skenaario tai ennustaminen ja melkein yhtä hieno sana kuin arvaus. Ihan silkkaa tiedettä havaittavissa.

        Neiti on jäänyt yksin seinäruusuksi ja sekös harmittaa. Ainoa samanmielinen taitaa olla APH, mutta liian vanha sinulle hakijaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Neiti on jäänyt yksin seinäruusuksi ja sekös harmittaa. Ainoa samanmielinen taitaa olla APH, mutta liian vanha sinulle hakijaksi.

        Tuota minäkin mietin.
        Ketjun avaaja ilmeisestikin on joku nais- ja ilmastotutkimuksen sekoittama nuorehko naisihminen, mutta kai meidän olisi siedettävä heidän laisiaankin nykymaailmassa, vaikka tuollainen sokea idealismi jo alkaa säälittää.

        Ja hihhulia harmittaa kun huuhaajutuille nauretaan.

        Juu !

        Taas yksi wannabe Greta-tyttö lisää kuvioihin.

        He heh.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuota minäkin mietin.
        Ketjun avaaja ilmeisestikin on joku nais- ja ilmastotutkimuksen sekoittama nuorehko naisihminen, mutta kai meidän olisi siedettävä heidän laisiaankin nykymaailmassa, vaikka tuollainen sokea idealismi jo alkaa säälittää.

        On se hyvä että palstalla on sentään yksi vanha harppu, joka toimii esiliinana nuorille neideille ja varoittelee heitä pahasta APH:sta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja hihhulia harmittaa kun huuhaajutuille nauretaan.

        37. kerta sama kommentti. Jumittaako neula?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja hihhulia harmittaa kun huuhaajutuille nauretaan.

        Eivät sinun juttusi edes naurata. Ne ovat pitkästyttäviä, vaikka huuhaata ovatkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät sinun juttusi edes naurata. Ne ovat pitkästyttäviä, vaikka huuhaata ovatkin.

        17.7. kirjoitin tekstin jossa totesin että jos ja kun suuret päästäjät lisäävät niitä vielä n. 10 % vuoteen 2030 saakka niin Suomen päästöjen vähennyksellä ei ole mitään merkitystä maailma ilmastolle .
        18.7. joku kovasti arvosteli sitä ja puolusti Kiinaa sanomalla etteivät ne voi muuta kuin lisätä päästöjä !!! Lisäksi moitti kirjoitustani "pölhöpopulismiksi"
        Yleensähän kyllä on tosiasia että kun ei asiassa pärjää niin aletaan haukkua toista keskustelijaa.
        Kysyisin häneltä kuinka paljon hän laskee ilmaston paranevan jos ja kun em. toteutuu.
        Selkeään kysymykseen toivoisin selkeää vastausta eikä verukkeita.

        Samalla tasolla näkyvät olevan kuin alarmisteillakin.

        Kirjoita vielä näkyville se selkeä kysymys niin katsotaan sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        17.7. kirjoitin tekstin jossa totesin että jos ja kun suuret päästäjät lisäävät niitä vielä n. 10 % vuoteen 2030 saakka niin Suomen päästöjen vähennyksellä ei ole mitään merkitystä maailma ilmastolle .
        18.7. joku kovasti arvosteli sitä ja puolusti Kiinaa sanomalla etteivät ne voi muuta kuin lisätä päästöjä !!! Lisäksi moitti kirjoitustani "pölhöpopulismiksi"
        Yleensähän kyllä on tosiasia että kun ei asiassa pärjää niin aletaan haukkua toista keskustelijaa.
        Kysyisin häneltä kuinka paljon hän laskee ilmaston paranevan jos ja kun em. toteutuu.
        Selkeään kysymykseen toivoisin selkeää vastausta eikä verukkeita.

        No mutta kun kirjoituksesi on pölhöpopulismia. Taustalla on ajatus, että jos kaikki eivät kykene vähentämään, ei Suomenkaan tarvitse vähentää. Kuin suoraan persujen "ajatuspajasta".
        Suomi, EU, ja myös USA, Kanada ja muut kehittyneet valtiot voivat yhdessä vaikuttaa paljonkin siihen, mikä tilanne on 2040. On kyse kokonaispäästöistä ja vaikka Kiina ja Intia eivät heti kykene vähentämään päästöjään, länsimaiden päästöjen vähentäminen vaikuttaa globaaliin ilmastoon paljon.

        Ja nyt pölhöpopulisti on sitä mietä, että hän on keksinyt mahtavan argumentin sille, miksi Suomen tulisi hypätä kehittyneiden länsimaiden kelkasta ja vajoat ilmatotoimissaan banaanitasavaltojen tasolle,

        Kyllä. Juuri se on pölhöpopulismia. Mutta jos ihminen on riittävän tyhmä, niin eihän se edes ymmärrä olevansa tyhmä.

        Keksi lisää huuhaajuttuja. Alat olla aika etevä tuossa hommassa.

        Suomen ei pidä pahentaa taloustilannettaan jonkun "ilmastonmuutoksen" takia. On paljon tärkeämpiäkin kohteita rahoille. Valtion ei pidä nostaa budjettia yhtään vaan pikemminkin leikata budjettia. Ilmastonmuutosta torjutaan vain jos se ei maksa mitään.

        Lisään... Ja kaikki sähköautoiluun liittyvät tuet pitää lopettaa ja lisätä niiden verotusta. Sähköautoilun tukeminen on vain rikkaiden tukemista eikä siinä ole mitään järkeä. Ei tukea sähköauton hankintaan eikä myöskään latauspisteiden tekemiseen. Ostakoon kaiken omalla rahallaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen ei pidä pahentaa taloustilannettaan jonkun "ilmastonmuutoksen" takia. On paljon tärkeämpiäkin kohteita rahoille. Valtion ei pidä nostaa budjettia yhtään vaan pikemminkin leikata budjettia. Ilmastonmuutosta torjutaan vain jos se ei maksa mitään.

        Suomi hankkii kilpailuetua ilmastotoimien takia. Ilmastonmuutoksen torjunnan laiminlyöminen tulee maksaamaan taloustieteilijöiden mukaan n. 20 kertaa sen määrän kuin ilmastotoimet.
        Väitteesi osoittavat poikkeuksellista tyhmyyttä ja tietämättömyyttä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi hankkii kilpailuetua ilmastotoimien takia. Ilmastonmuutoksen torjunnan laiminlyöminen tulee maksaamaan taloustieteilijöiden mukaan n. 20 kertaa sen määrän kuin ilmastotoimet.
        Väitteesi osoittavat poikkeuksellista tyhmyyttä ja tietämättömyyttä.

        Tuo väite siitä, että torjunnan laiminlyöminen muka maksaa 20 kertaa enemmän kuin ilmastotoimet on pelkkää valetta.

        Ja normaali kotitalous pystyy tekemään ilmastotoimia leikkaamalla kulutusta. Jos päättää lopettaa ulkomaanmatkailun kokonaan niin säästää rahaa ja samalla leikkaa päästöjä. Jos luopuu kokonaan autosta niin autosta ei tule päästöjä ja säästyy rahaa. Ja niin edelleen.

        Lisään... Ylipäätään nyt eletään korkean inflaation aikaa ja palkat eivät pysy inflaation. Ainoa keino pitää elintaso edes jollain tavoin kunnossa on leikata kaikesta turhasta kulutuksesta. Nyt ei pidä lisätä turhia kuluja yhtään. Jos ei ole koskaan yli 10 tonnia auton hankintaan käyttänyt niin sitä ei pidä tehdä nytkään. Päinvastoin, auton hankintabudjettia kannattaa leikata.

        Tuolla vaaditaan vielä selkeämpiä kysymyksiä vaikka täysijärkinen sen kyllä varmasti ymmärtäisi muta kun ei pysty vastaamaan niin annetaan olla. Osaa vain haukkua toisia kun ei pärjää keskustelussa.
        Kun väitetään että ilmastotavoitteiden täyttäminen etuajassa tuo kilpailuetua niin kysyisin kuinka paljon Kiina ja Intia maksavat päästöoikeusmaksuja kun saavat lisätä päästöjään.?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo väite siitä, että torjunnan laiminlyöminen muka maksaa 20 kertaa enemmän kuin ilmastotoimet on pelkkää valetta.

        Ja normaali kotitalous pystyy tekemään ilmastotoimia leikkaamalla kulutusta. Jos päättää lopettaa ulkomaanmatkailun kokonaan niin säästää rahaa ja samalla leikkaa päästöjä. Jos luopuu kokonaan autosta niin autosta ei tule päästöjä ja säästyy rahaa. Ja niin edelleen.

        Väität siis brittiläisten taloustutkijoiden valehtelevan? Pystyt varmasti perustelemaan väitteesi? Perusteluksi ei riitä MuTu menetelmä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuolla vaaditaan vielä selkeämpiä kysymyksiä vaikka täysijärkinen sen kyllä varmasti ymmärtäisi muta kun ei pysty vastaamaan niin annetaan olla. Osaa vain haukkua toisia kun ei pärjää keskustelussa.
        Kun väitetään että ilmastotavoitteiden täyttäminen etuajassa tuo kilpailuetua niin kysyisin kuinka paljon Kiina ja Intia maksavat päästöoikeusmaksuja kun saavat lisätä päästöjään.?

        Entä jos Kiina ja Intia päättävät olla maksamatta noita päästöoikeusmaksuja? Tai sitten väärentää tilastonsa?

        Lisään... Esimerkiksi Kiina voi kaivaa itse hiiltä ja polttaa ne ja ne "vahingossa" unohtuu tilastoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuolla vaaditaan vielä selkeämpiä kysymyksiä vaikka täysijärkinen sen kyllä varmasti ymmärtäisi muta kun ei pysty vastaamaan niin annetaan olla. Osaa vain haukkua toisia kun ei pärjää keskustelussa.
        Kun väitetään että ilmastotavoitteiden täyttäminen etuajassa tuo kilpailuetua niin kysyisin kuinka paljon Kiina ja Intia maksavat päästöoikeusmaksuja kun saavat lisätä päästöjään.?

        Ja miten taloudelle käy, jos ihmiset joukolla luopuu autoista ja jää lapsettomiksi? Päästöjen kannaltahan tuo on hyvä asia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi hankkii kilpailuetua ilmastotoimien takia. Ilmastonmuutoksen torjunnan laiminlyöminen tulee maksaamaan taloustieteilijöiden mukaan n. 20 kertaa sen määrän kuin ilmastotoimet.
        Väitteesi osoittavat poikkeuksellista tyhmyyttä ja tietämättömyyttä.

        Vai että oikein taloustietelijät ovat tänään asialla. Ilmastonmuutostietäjät eivät näköjään enää alarmistihihhulille riitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väität siis brittiläisten taloustutkijoiden valehtelevan? Pystyt varmasti perustelemaan väitteesi? Perusteluksi ei riitä MuTu menetelmä.

        Ei ole mitään valehtelemista jos julistaa jotakin jostakin, minkä on joskus kuulopuheena kuullut ymmärtämättä sitä, että kyseessä on huuhaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väität siis brittiläisten taloustutkijoiden valehtelevan? Pystyt varmasti perustelemaan väitteesi? Perusteluksi ei riitä MuTu menetelmä.

        Nuo brittiläiset taloustutkijat vain arvailevat. Eivät he suoranaisesti valehtele, mutta heillä ei oikeasti ole mitään tietoa miten paljon ilmastotoimet maksavat ja miten se kannattaa. Kaikki perustuu oletuksiin ja arvioihin. Sääennuste 2 viikon päähän on luotettavampi ennuste kuin tuo arvaus.

        Ylipäätään tuollaista tarkkaa lukua 20 tuskin missään voitaisiin esittää joutumatta naurunalaiseksi. Tuollaisella ennusteella on taatusti valtava virhemarginaali.

        Ja edelleen, valtaosa tuosta ennusteesta perustuu arvioihin ja oletuksiin, kukaan ei voi tietää tarkalleen mitään tulevaisuudesta.

        Taloustiede ei olekaan mikään luonnontiede. Taloustieteilijät voivat peräkkäisinä vuosina saada Nobelkomitean palkinnon vaikka edellisenä vuonna olisi joku toinen väittänyt aivan päinvastaista.

        Eikä ole ilmastonlämpenemistiede yhtään sen lähempänä luonnontieteitä kuin taloustiedekään.
        Joskus aikoinaan eräs taloustieteilijä huomautti että astrologia keksittiin siksi että taloustiede näyttäisi ihan järkevältä tieteeltä. Tuota voi soveltaa aivan yhtä hyvin ilmastonlämpenemistieteeseenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi hankkii kilpailuetua ilmastotoimien takia. Ilmastonmuutoksen torjunnan laiminlyöminen tulee maksaamaan taloustieteilijöiden mukaan n. 20 kertaa sen määrän kuin ilmastotoimet.
        Väitteesi osoittavat poikkeuksellista tyhmyyttä ja tietämättömyyttä.

        Kilpailuetua mutta mihin, energiaa se kilpailuetukin kysyy ja energian hinta eikun nousee kun vasemmisto sitä hinnoittelee "päästökaupoissa" ja siten se kilpailuetu hyytyy korkeisiin kustannuksiin. Mutta jos kilpailuetu toimiikin sitten sillä vihreällä energialla, kuten maanvetovoimakonekin ja muut hilavitkutinlaitteet, niin kilpailuetua on sitten jonnekin ja heti paljon, mihin sitten lieneekin. Ehkä vihreällä siirtymällä kilpailemalla työläisten paratiisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väität siis brittiläisten taloustutkijoiden valehtelevan? Pystyt varmasti perustelemaan väitteesi? Perusteluksi ei riitä MuTu menetelmä.

        Marxistisen vakaumuksen omaava taloustutkija on vakuuttunut kapitalismin kaatuvan Marxin teorioihin tukeutumalla ja "ilmastomuutos" argumentti on vain extraa.

    • Anonyymi

      "Lisäksi ilmastonmuutokseen liittyvät lämpöaallot, tulvat ja maastopalot ovat jo nykyisin olemassaolevia uhkia kaikkialla maailmassa Suomi ja Kanada mukaanluettuina."

      Ainakin kolme Ranskan maasto­paloista oli tuho­polttoja, syyttäjät sanovat. Ranskan heinäkuisista maastopaloista yhteensä ainakin kolme oli tuhopolttoja, syyttäjät sanovat.

      Kaksi maastopaloista sytytettiin syyttäjien mukaan Luoteis-Ranskan Brittanyssa viime viikolla. Asiantuntijoiden on syyttäjien mukaan onnistunut löytämään palojen syttymiskohdat ja todeta, että ne olivat ihmisten sytyttämiä. Kolmas palo sytytettiin Lounais-Ranskan Girondessa Landirasin kylän lähettyvillä.

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008966741.html

      Näin ne maastopalot lisääntyvät "ilmastonmuutoksen" takia.

      • Anonyymi

        Oletko hieman yksinkertainen? Suurin osa maastopaloista on ihmisten aiheuttamia riippumatta ilmastonmuutoksesta. Mutta lisääntyneiden ja pitkittyneiden kuumien ja kuivien jaksojen takia nämä maastopalot ovat nyt tuhoisampia, vaarallisempia ja vaikeammin sammutettavia, koska ne leviävät nopeasti rutikuivassa maastossa.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Lustotutkimus ei kerro globaalista ilmastosta. Pohjois-Euroopan lämmin kausi on kyllä ilmastotutkijoiden tiedossa.
        Taitavat olla harvassa ne lustotutkijat, jotka väittävät nykyisen lämpenemisen olevan luontaista. Sitä kun ei lustoista voi nähdä mitenkään. Eikä itse asiassa voi kiistatta nähdä edes lämpenemistä, koska muutkin seikat vaikuttavat kasvunopeuteen. Pohjois-Euroopan lämmintä kautta tukevat kuitenkin muutkin tutkimukset.

        Olet oikeassa. Eteläisen Tyynenmeren menneestä ilmastonmuutoksista eivät kerro mitkään lustotutkimukset.
        Siihen tarvitaan spekulaatioita, skenaarioita ja ennustuksia arvausten lisäksi. Aivan niinkuin
        nykyisinkin.
        Vähissä olivat lämpötilanmittausasemat tuolla ja vähissä ne ovat edelleen. Joskus 50 vuotta sitten ei ollut edes satelliittidataa adjustoitavaksi.

        Kysyin tuolla aikaisemmin paljonko Kiina maksaa päästöoikeusmaksuja mutta vastauksia ei ole kuulunut.
        Suomen teollisuudelle nämä maksut ovat suuri rasitus ja antaa EU:n ulkopuolisille suuren kilpailuedun.
        Outokumpu mm. ilmoitti että jo tonnin hinta 20 euroa nostaa yhtiön kustannuksia 60-80 miljoonaa euroa vuodessa.
        Nyt vastaava maksu on ollut korkeimmillaan 100 euroa joten kustannukset ovat n 300 - 400 miljoonaa euroa vuodessa.!!!
        Ja vielä joku väittää että Suomi saa ilmastonmuutostorjunnasta kilpailuetua.

        Suomi saa jo nyt eräillä aloilla kilpailuetua ja se tulee kasvamaan sitä mukaa, kun fossiilisista päästään eroon.
        Kiina maksaa hiilen poltosta, kuten kansainvälisissä sopimuksissa on sovittu. Väitteesi, että Kiina olisi vapaamatkustaja, ei pidä paikkaansa. Kiina tulee kärsimään ilmastonmuutoksesta siinä määrin, että maan ehdoton etu on torpata sitä.

        Jo vanha uutinen:
        " Kiina ja Viro johtavat uusiutuvien energialähteiden kisassa.
        Kiina on maailmanlaajuisesti ja Viro Euroopassa maailman nopeimmin kasvavia uusiutuvien energialähteiden tuottajia, selviää tutkimuksista."

        Ja sitten tuore uutinen 2022.
        "Aikaisemmin fossiilivoimaloihin avokätisesti investoinut Kiina on siirtynyt tukemaan uusiutuvaa energiaa etenkin Kaakkois-Aasiassa. Vielä on kuitenkin epäselvää, johtaako kehitys suuremman mittakaavan energiasiirtymään...
        Maan johto ilmoitti syyskuussa 2021, että julkiset investoinnit hiilivoimaan ulkomailla lopetetaan ja investointeja uusiutuvaan energiaan vastaavasti lisätään. Vertailun vuoksi: Japani ja Etelä-Korea, jotka ovat tahoillaan rahoittaneet hiilivoimaa toiseksi ja kolmanneksi eniten, tekivät vastaavat lausunnot hieman aiemmin kesällä 2021.
        Kiinalaisrahoituksen kohdemaista erityisesti Kaakkois-Aasian maiden yhteistyöjärjestön (ASEAN) valtiot ovat enenevässä määrin sitoutuneet hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. Monet jäsenmaista ovat asettaneet itselleen tiukempiakin tavoitteita kuin Pariisin sopimus edellyttäisi. Esimerkiksi Indonesia ilmoitti vuonna 2017 aikovansa täyttää 23 % energiantarpeestaan uusiutuvalla energialla vuoteen 2025 mennessä, ja Malesia sitoutui syyskuussa 2021 nollaamaan hiilidioksidipäästönsä vuoteen 2050 mennessä. Alueen suurimpana rahoittajana Kiinalla on väistämättä suuri merkitys tavoitteiden toteutumisessa."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysyin tuolla aikaisemmin paljonko Kiina maksaa päästöoikeusmaksuja mutta vastauksia ei ole kuulunut.
        Suomen teollisuudelle nämä maksut ovat suuri rasitus ja antaa EU:n ulkopuolisille suuren kilpailuedun.
        Outokumpu mm. ilmoitti että jo tonnin hinta 20 euroa nostaa yhtiön kustannuksia 60-80 miljoonaa euroa vuodessa.
        Nyt vastaava maksu on ollut korkeimmillaan 100 euroa joten kustannukset ovat n 300 - 400 miljoonaa euroa vuodessa.!!!
        Ja vielä joku väittää että Suomi saa ilmastonmuutostorjunnasta kilpailuetua.

        Kiinalaiset ovatkin viisaita kun ei suostu maksamaan tyhjästä.

    • Anonyymi

      Vihervasemmistopopulisteilla on nyt ilmastokriisi meneillään, ei planeetallamme. Paikalliset sääilmiöt, kuten kuivuus tai tulvat tai ukonilmat tai talvipakkaset ovat eri asia kuin ilmasto. Itse asiassa, vaikuttaa jotenkin siltä että vasemmisto haluaisi peitellä jotain tärkeää, mitä heillä on oikein tekeillä kun pitää propagoida "ilmastokriisiä" kymmeniä vuosia?

      • Anonyymi

        Mistä olet päätellyt, että ilmastonmuutos olisi vasemmiston masinoima tekaistu kriisi? Kummallisen oikeistopopulistinen näkökulma.

      • Anonyymi

        Kuuluuko kokoomuskin vihervasemmistoon? Petteri Orpo on ilmoittanut jo ajat sitten, ettei kokoomus lähde hallitusyhteistyöhön sellaisen puolueen kanssa, joka ei sitoudu päätettyihin ilmastotoimiin.

        Vetoaminen vasemmistoon ja vihreisiin alkaa olla melkoisen onttoa, kun käytännössä laähes kaikki eduskuntapuolueet kannattavat sovittuja ilmastotoimia. Persut tosin muutaman mutta sanan jälkeen. Valta Kuuluu Kremlille on ilmeisesti sanoutunut irti ilmastotoimista, mutta Ano on pelkkä pelle, jolla ei enää ensi kaudella ole eduskuntapaikkaa.

        Kriisi on hieno sana jota hokemalla saattaa päästä jopa eduskuntaan. Pääsihän Fribergkin eduskuntaan kun riittävästi hoki että kuustudio amerikkalaisten laskeuduttua Kuuhun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä olet päätellyt, että ilmastonmuutos olisi vasemmiston masinoima tekaistu kriisi? Kummallisen oikeistopopulistinen näkökulma.

        Mikä puolue ajoi Saksan hiili- ja ydinvoimalat alas, tai mikä puolue junttaa "ilmastotoimia", "hiilineutraalia" etc. "ilmastokriisi" on ekonominen katastrofi vain niille valtioille jotka ovat sitoutuneet siihen, ei biosfääri. Järkevintä olisi sanoutua irti kaikesta "ilmasto" humpuukista, "päästöbisneksestä" ja "hiilineutraaliudesta". Ilma on tärkeä typestä 72%, hapesta 21% ja loput muista kaasuista koostuva seos, se ei saa olla maksullinen kenellekään. Planeettamme saa lämpö energiastaan yli 99% auringosta sekä hieman litosfäärin läpi tihkuvasta lämmöstä, sille ei poliittiset ideologiat mahda mitään, mutta näkyy saavan kansat hyppimään vauhkona seinille "ilmastonmuutos" tarinoilla ja se verukkeena ilmaverolle.

        Aurinko kiitää huojuvalla radallaan Linnunradan reunalla ja haalaa planeettoja perässään, planeettojen ja auringon gravitaatiokentän vuorovaikutus planeetta kuntaan tekee auringon menon kierteen omaiseksi, siis huojuvaksi, tarkoitan, kuin melkein suoraksi vedetyn kierrejousen ja kun planeettojen gavitaatio vaikuttaa kaikkiin muihinkin planeettoihin aurinkokunnassa niin maan kierto rata auringon ympäri on, kuten muidenkin planeettojen, tyypiltään pitkäksi venytetty kierre jousi ja vuodenaikojen lisäksi maalla on siten pitkien ajanjaksojen syklejä jolloin maan mediaani etäisyys auringosta vaihtelee aurikokunnan muiden planeettojen position suhteessa aurinkoon ja maahan, siten että, sanotaanko planetaarinen vuodenaika, on nyt siirtymässä talvesta kesään jonka periodi olisi noin tuhat vuotta tai jotain, kun maan vuodenaika on vuosi.

        Yritän tässä nyt jotenkin järkevästi selittää ilmaston vaihtelut ja muutokset sillä järjen juoksulla jonka Kaikkivaltias on minulle armossaan suonut, muttä tää on kait ääridenialistin sekä äärioikeistolaispopulistin ja kaiken lisäksi vielä kristityn yritys kiistää ateisti poliitikkojen jumalallisuutta säätää ilmat ja säät, Jumala on joka säät ja ilmat säätää suvereenisti, ei ihminen koska siihen Jumala ei ole antanut mandaattia.

        - ajattelija -

    • Anonyymi

      Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos ei ole pelkästään kriisi.
      Se on pelkästään kohtuullisen hyvä vitsi.

      • Anonyymi

        Ja voi kun me alakoulun pojat naurettiin.
        Ilmastonmuutos on kaikkien tulevaisuuden uhkia kartoittaneiden selvitysten kärjessä tai ainakin aivan kärkipäässä. Denialistit ovat enää huono vitsi.

        Ilmastonmuutos ei ole mikään uhka eikä tule aiheuttamaan mitään merkittävää katastrofia. Päinvastoin, useimmille maille ilmastonmuutoksesta on pelkkää hyötyä.

        Selvitykset on hieno sana kun tuhannen tutkijan tutkimukset on jo menettänyt teränsä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmastonmuutos ei ole mikään uhka eikä tule aiheuttamaan mitään merkittävää katastrofia. Päinvastoin, useimmille maille ilmastonmuutoksesta on pelkkää hyötyä.

        Ja Suomessa on yksi uusiutuva lämmönlähde jota käytetään turhan vähän, nimittäin puu. Suomalaisten pitäisi käyttää reilusti nykyistä enemmän puuta lämmitykseen. Tänä talvenakin niiden joilla on takka kannattaa polttaa puuta siinä koko ajan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja voi kun me alakoulun pojat naurettiin.
        Ilmastonmuutos on kaikkien tulevaisuuden uhkia kartoittaneiden selvitysten kärjessä tai ainakin aivan kärkipäässä. Denialistit ovat enää huono vitsi.

        Uskonnoille nauraminen on tosiaankin ihan asiallista. Varsinkin uskontojen uhkalle nauraminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskonnoille nauraminen on tosiaankin ihan asiallista. Varsinkin uskontojen uhkalle nauraminen.

        Ei välttämättä ole kovin terveellistä kun kysymys on sellaisesta primitiivisestä, mutta hyvin expansiivisesta ja sotaisesta uskonnollis-poliittisesta kuin islam se ei sekularisoidu vaarattomaksi, ei siis ole olemassa maltillista islamia, se on todellinen uhka jota ei pitäisi ali arvioida koska sillä on YK'ssa merkittävä rooli. Sillä on myös vasemmiston tuki ja yhteistyö, joka voi olla sille kohtalokasta tulevaisuudessa, kristinuskonnot ovat hengessä mukana ja suurimmat katolinen kirkko sekä idän ortodoksinen kirkko ovat monissa asioissa yhteistyössä islamin kanssa ja voi turvallisesti sanoa näiden menettäneen pelin islamille. Lännessä kristinusko on sosialisoitu hampaattomaksi, ehkä loppuun kuluneita tekareita lukuun ottamatta. Piispat ja muut hengenmiehet ovat omaksuneet ateistisen filosofian ja jonkinlaisen luomisen risteytyksen, teistisen evoluution, ja siten hyljänneet saman tien Raamatun Jumalan sanana.

        Raamatun uusimmat väännökset sekä UM väännös mitätöi loputkin Raamatusta. Länsimaisen demokratian, joka perustui pitkälti kristinuskoon, eliminointi näyttäisi olevan jo loppusuoralla ja tehokkain työväline tässä demoralisaatio prosessissa on porno sekä feminismi, liike alkoi erinomaisista lähtökohdista mutta joutui sittemmin kumouksellisten moukariksi, avioliitto on hylätty ja korvattu suhteilla, jokaisella on vapaus valita sukupuolensa muun sukupuoliseksi välittämättä lainkaan biologiasta etc. Islamilla ja vasemmistolla on monia yhteisiä piirteitä, molemmat ovat totalitäärisiä, ehdottoman antikristillisiä, mutta vain toinen selviää loppupeleissä voittajaksi, en löisi vetoa vasemmistosta. Mutta joka tapauksessa tieten, tai tietämättään, vasemmisto raivaa tietä islamin nousulle maailman johtavaksi uskonnoksi ja poliittiseksi toimijaksi.

        Islam ei ole ateistinen systeemi, sen jumala ei vaan ole sama kuin Raamatun Jumala, vaan toinen jumala joka on leppymätön vihollinen Jumalaa vastaan ja toimii lähes kaikilla eri sektoreilla maailmassa. Sovintoa eikä aselepoa näiden kahden eri toimijan välillä ei ole, vaan kulminoituu Baabeliin, ympyrä sulkeutuu, ja se tuhoutuu, vähän jää ihmisiä jäljelle tämän maailman jumalan toimesta. Kaikki hänen alaisensa toimijat menevät Helvettiin ja kaikki ne ihmiset jotka häntä seuraavat menevät alas Tuonelaan odottamaan Tuomiopäivää, vähän ennen sitä tämän maailman jumala pääsee vankeudesta ja hän mobilisoi kansat epätoivoiseen, tuhoon tuomittuun viimeiseen sotaan Jumalaa vastaan, häviää sen ja hänet heitetään Helvettiin joka on tämän maailman jumalan lopullinen osoite kun hänen aikansa päättyy ja hän tietää sen ja hän pelkää kuollakseen sitä paikkaa johon on menossa.

        Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, kaltaisekseen, mieheksi ja naiseksi Hän loi heidät ja tässä on syy miksi Saatana vihaa ihmistä sammumattomalla vihalla, hänen halunsa on turmella, vääristää ja tuhota ihminen, mutta hän ei voi sitä aina suoraan tehdä, vaan vaikuttaa mitä monelaisimpien ismien ja uskontojen kautta tehdä sen puolestaan, naiset ovat hänen ensisijaisen huomion kohde ja tämä siksi koska vain nainen voi synnyttää uuden ihmisen, ei koskaan mies ja tärkein, Jumala syntyi ihmiseksi vain ja ainoastaan neitsyen kautta, siis ei miehen siemenen kautta, koska Hän rakastaa ihmistä niin paljon että antoi Itsensä syntiuhriksi ja sovitti maailman synnin, kukaan muu ei sitä olisi voinut tehdä koska ihminen on perisynnin alainen ja siten syntinen, saastainen Jumalan edessä.

        Oletko koskaan kokeillut pestä pyykkisi lialla, kuralla, jätteillä ja kuin puhdasta tulee? Syntiä ei pestä pois synnillä, synti on kehon, sielun ja hengen saasta ja vain Jeesuksen Kristuksen pyhä, mittaamattoman kallis veri pesee synnin saastan ihmisestä, mutta se ei poista perisyntiä joka riippuu jokaisessa ihmisessä. Jumalan Armon kautta veren voima ei ole kertakäyttöinen, vaan se on jatkuva prosessi. Mutta, Jumalan Armo ei ole halpa, jos ihminen tahallaan tekee jatkuvasti syntiä, eikä tee parannusta synnistään, niin Jumalan Armo väistyy ja ihminen on vaarassa kovettua, mutta luulee olevansa Armossa, mutta alkaa mitätöimään sitä selityksillä, kyllä Jumala ymmärtää jne. ja huomaamatta rukous, Jumalan Sana alkaa maistua puulta, ei ole aikaa Jumalalle, eikä uskovien yhteyskään toimi, ne kun ovat aina niin tiukkapipoisia ja tuomitsevia, elämää pitää elää eikä olla kirkon penkkiä kuluttamassa ja virsiä veisaamassa synkkänä ja ihminen on kaltevalla pinnalla menossa Helvettiin, mutta vakuuttaa itselleen, kerran pelastettu, aina pelastettu.

        Ihminen innostuu joogaileen, vääntää itsensä puneelle ja vänkkyrään, hokee Krisnahaaraa ja jossain välissä alkaa kokee mahtavia maailmaa syleileviä rauhan ja rakkauden vallan ihania väreilyjä, Krisnahaara kerkeästi toimittaa tilattuja petollisia tunteita, vähän samaan tapaan kuin oli Toronton siunauksessakin ja muissa karismaattisissa jutuissa sekä katolisissa piireissä ehtoollisen yhteydessä ja ihminen on myyty elämyksiin ja ihmeisiin ja unohtaa sen ettei Jumala taikatemppuile maailman estraadeilla.

    • Anonyymi

      Seon aika omituista, että samaan aikaan kun maapallon väkiluku kasvaa Lähi idän, afrikan ja Aasian maissa samalla raivataan metsiä pelloiksi ja ainoa mikä lisää ihmisten syntyvyyttä Lähi idän, afrikan maissa on kehitys apu rahat mutta vihervassareitä ei kiinnosta

    • Anonyymi

      Milloin ilmaston muuttuminen ei olisi vaikuttanut elämän eri alueille ? Jo satojatuhansia vuosia siltikin muutamille se on uusi asia .

    • Anonyymi

      Höpön höpö

      Kuolema on aina varma, niin lajien tähtien ja
      Planeettojenkin

      Aikataulu on arvaamaton, ja toimet turhia lopputuloksen kannalta

      Vihreä liike vain syö elämisen voimavaroja turhan vuoksi!!!

      • Anonyymi

        Ne lääkkeet ne lääkkeet.
        Kun kuolema on kuitenkin varma, niin miksi edes yrität karttaa sitä. Ihan turha kadulle astuessa on katsoa, tuleeko autoa.

        Ilmastonmuutoksen torjuminen menee yli koko puoluekentän, persuja ehkä lukuunottamatta.
        Sen väittäminen vihreän liikkeen monopoliksi osoittaa sinun olevan parikymmentä vuotta ajastasi jäljessä.

        Varmaan lääkkeitä ja huumausaineita käyttämällä ne punaviherstallaritkin hurahtaa AGW-uskontonsa saarnamiehiksi.
        Ei tuommoista täysijärkiset tekisi.

    • Anonyymi

      Minulle ilmastonmuutos ei ole kriisi vaan mahdollisuus.

    • Anonyymi

      Syy ns. ilmastonmuutokseen on maan käyttö.Kaikki vihreä tuhotaan ja rakennetaan.
      Kuitenkin on olemassa paljon tyhjiä tontteja ja alueita, joita ei enää käytetä ja nyt lojuvat tyhjinä ja kasvukelvottomina.
      Tuulimyllytkin on vain tyhmyyttä. Aina ei tuule ja niiden alle jää suuret täysin käyttökelvottomat ja mitään kasvamattomat aluuet, niille johtavista teistä ja johdinlinjoista puhumattakaan.
      Metsät hakataan puhtaaksi niin, ettei ne enää voi uudistua ilman keinosiemennystä.
      Usein vielä aurataan kynnöspalloiksi ja toivotaan, että siemeniä lentää jostakin.
      Maa on hyödytön vuosikymmeniä.
      Talousajattelu on joka kohdassa turmiollista.

      Sitten vielä sähköistys ja internet vouhotus. No, siitä on vain se hyöty, että päästään yhdessä hujauksessa kivikaudelle, kun mitään sähköverkosta riippumattomia varajärjestelmiä ei ole.

      Kansakin halutaan siruttaa, niinkuin koirat, jotta jatkuva valvonta onnistuisi.

      Lopetan tähän, että pääsette haukkumaan.
      Muuta ette kuitenkaan osaa.

      • Anonyymi

        Kohtuullisen hassuja satuja osaat kirjoitella. Jatka samalla linjalla.

      • Anonyymi

        Totta, tuulimyllyjen sähkö ois nyt syytä hyvän sään aikana konvertoija raakaöljyksi ja siittä kerosiiniks, tiisseliks ja bensiiniks, prosessi ku ois yksinkertanen eikä tarvi satoja miljoonia vuosia että öljyä jotenkin syntyy, muutama tunti ja se on siinä. Jos tuulimylly toimittaa sähköä, sanotaanko nyt vaikka 50Mw, sillä muusataan olet, puujäte, hakkuujäte yms. veen sekkaan suhteesa 20% jätettä, loput vettä ja keitetään pari, kolme tiimaa 200 asteen lämmösä ja paineesa ja valamis raakaöljy pumpuilla issoihin tankkeihin oottelemmaa kuletusta lähimmälle jalostamolle ja seuraava satsi sitä mukkaa perrään kattilaan soosin tekoa varten ja jos sähköä jääpi tähteeksi nii vesi hapeksi ja vejyksi, happi pulloihi ja johonki misä sitä nyt tarvitaa ja vety prosessin jouvuttamiseksi ja ettei sitä asvalttia nyt aivan kamalasti tuu sinne kattilan pohojalle. Prosessi toimis jatkuvalla syötöllä, niin että kattilan ja hirmu ison tankin välliin separaattori mahollisen veen toimittamiseksi takasin prosessiin ja vasta sen jäläkiin tankkiin talteen josa ois palluu putki prosessiin mettaania, roppaania varten. Tuulimylly, kattila, puumuussain, vesipumppu ynnä se tehovatkain mehtän- tai pellon syrjään, riippuen mitä käytetään lähtömateriaalina. Tai sahalle tai sellutehtaalle tai josa tullee valamista kutterin tai sahanpurua. Ja kun tuulimyllyt ovat haja sijotettu, niitä on vaikeampi tuhota kuin nipusa merenrannasta lintuja vainoomasta, huitomasta ja tiputtelemasta lennosta. Tuulimyllyn ropelleihin pittäis olla mahottoman kirkkaat lejit lennon ohojaajina linnuille, riippuliitimille, purjelentsikoille, UFOille jne. että tietävät varua, toisaalta niin no, ne vois olla sille ikävälle naapurille ylivoimanen kiussaus kokkeilla kiväärin tarkkuutta tai haulikolla täyteisenä. Maanvilijelijä vois myyä raakaöljysä verovappaana isänmaallisena tekona, pienempiä öljyn jalostamoja voisi olla vaikka tuhansia ympäri Suomea. Tää siks ku Putinilla on pahatapa ohojustulittaa siviilikohteita muun vihanpijon ohella ja Nesteen jalostamo kamalan isona laitoksena on kiitollinen kohe huonollekin sihtille ja niitä voi olla tusinakin tulosa, niitä ohojuksija. Ilimaverotulot vois toimittaa tähän projektiin vihervasemmistolta ja heijän porvaristukipuolueilta lupia kyselemätä, heijän politiikkasa kun tiijetään liijanki hyvin, kansalta rahat pois ja Brysseliin ilmastobisneksiin, ilimalla keinottelluun ja päästökauppoihin sekä herrojen taskun täytteeks.

    • Anonyymi

      Ilmaston lämpeneminen on taittunut. AGW-tutkijoilla on edessä kova selittäminen. Dogmi on pakko säilyttää kun sitä kannattaa 100% ilmastotutkijoista (?) Olisi kyllä eduksi ilmastotieteen uskottavuudelle jos olisi edes 1%, joka ei pitäisi AGW:tä ehdottomasti ainoana oikeana ja lopullisesti todistettuna. Kun takaporttia ei ole niin koko tieteenalan uskottavuus voi romahtaa. Luonontieteessä vain luonto itse ratkaisee sen, mikä on tieteellinen totuus, ei politiikka eikä ihmisten auktoriteetit. Luonto on lahjomaton tuomari.

    • Anonyymi

      Ilmastonmuutos ei ole mikään kriisi. Semmoisesta valittavat voivat hakeutua uuteen ilmastoon Niuvanniemeen.

      • Anonyymi

        Lueskeli ylläolevia kirjoituksia ja silmiini osui yksi tosi hyvä kirjoitus.
        Se on siksi hyvä että siinä pahin saastuttajamaa käännetään parhaaksi ilmastotaistelijaksi.
        Siinä nimittäin kehutaan Kiinaa esimerkilliseksi maaksi.
        Minkähän takia se sitten on PÄÄTTÄNYT lisätä päästöjään ainakin vuoteen 2030 saakka
        9 % ja myös rakentaa uusia hiilivoimaloita yli 60 kappaletta ja hiilineutraalisuustoive on vuoteen 2060 .
        Vain Intia on pistänyt paremmaksi päättämällä lisätä päästöjään ainakin vuoteen 2030 saakka 11 % ja hiilineutraalisi toivoo pääsevänsä vuonna 2070.
        Eli kaikenlaisia mielipiteitä tässä asiassa näyttää olevan eikä kaikki ihan asiaa..

        Kyse ei ole päätöksestä, vaan pakosta. Kiinan CO2 päästöjen kasvu taittuu, vaikka ne vielä lisääntyvätkin. Esimerkiksi mainitsemasi uudet hiilivoimalat ovat paljon vanhoja puhtaampia.

        Jos olet sitä mieltä, että Suomen pitäisi mennä Kiinan ja Intian kanssa samaa tahtia, oletko valmis myös pudottamaan elintasosi keskimääräuisen kiinalaisen tai intialaisen elintasoon?
        Meillä on varaa vihreään siirtymään ja se toteutetaan.

        Alarmistihihhulin huuhaajutut ovat näköjään pakollisia tällä palstalla.
        Tosin ilmastontorjuntaan niillä ei ole mitään vaikutusta.

    • Anonyymi

      Mikä puolue lupaa palkkojen ja elintason laskua niin äänestän sitä seuraavissa vaaleissa.

      • Anonyymi

        Jos joku puolue lupailee maat ja taivaat nykyisessä tilanteessa, sitä ei pidä missään tapauksessa äänestää. Suu on pantava säkin mukaan.

      • Anonyymi

        Melkein kaikkihan ne sitä lupaa muutaman mutkan kautta, paitti ehkä ne jotka ei oo sitoutunut "ilmastokriisiin".

    • Anonyymi

      Valitettavasti AP on nyt aivopesun uhri. Kyse on panmediasta. Hoetaan uhkia ja tarjotaan ratkaisu: NWO ja maailma pelastuu. Sota vääjäämätön seuraus. Jos hiilidioksia pelkäät, istuta metsää. Yhteyttäminen hoitaa homman kuten on miljardeja vuosia jo hoitanut. Ilmastonmuutos katoaa kun panmedia päättyy. Tai yksilötasolla kun lopettaa median seuraamisen ja alkaa elämään.

    • Anonyymi

      Ihminen on kaikessa viisaudessaan varsin hölmö otus. Kun laumahysteria pääsee irti niin ihmiset muistuttavat vauhkoontuneita nautaeläimiä.

      • Anonyymi

        Kansainvälinen energiajärjestön mukaan mailman päästöt lisääntyivät vuonna 2020 2 miljardia tonnia eli 35 miljardista 37 miljardiin tonniin. Lisäksi he totesivat että vuoteen 2050 mennessä päästöt vähenevät 7 miljardia tonnia eli 30 miljardiin tonniin .
        Siis vain 7 miljardia tonnia 28 vuoden aikana !!!
        EU on ilmoittanut vähentäneensä vuoteen . 2017 mennessä 22 % päästöjään ja ehkä jatkanut senkin jälkeen.
        Suomessakin kehutaan päästöjen vähentämisellä.
        Kuitenkin ne ovat vain lisääntyneet ja lisääntyvät ainakin vuoteen 2025 saakka,
        Tässäkö on se hyöty "me ensin" hössötyksestä on mikä Suomessakin on aiheuttanut suurta vahinkoa elinkeinoelämälle varsinkin maa- ja metsätaloudelle, liikenteelle, energiataloudelle ja yleensä tavallisille kansalaisille.
        Tuolla edellä jonkun kehumat Kiina ja Intia ym. suuret päästäjät ovat syypäitä tähän tilanteeseen ja nämä maat olisi ensin saatava lopettamaan päästöjensä lisäys .
        Voisi verrata uppoavaan veneeseen jossa osa mättää vettä lusikoilla ulos ja toiset ämpäreillä sisään. Arvatkaapa miten siinä käy.

        On se hyvä että edes joku harrastelijahihhuli tuli meitä viihdyttämään kun APH ja oikeat alarmistihihhulit ovat viettämässä rokulipäiviä.

        Voihan häpeälomaa rokulipäiväksikin kutsua. Mutta tulihan Einsteinin yli satavuotias suppeampi suhteellisuusteoria kaadetuksi. Johan se oli aikakin.

        Vai mahtoiko sittenkään kaatua?

    • Anonyymi

      Perinnölliset tulehduksettomat sidekudossairaudet

      Yleisimpiä perinnöllisiä sidekudossairauksia ovat

      Marfanin oireyhtymä, joka johtuu fibrilliinin rakennevirheestä. Marfanin oireyhtymä aiheuttaa muutoksia ihossa, luussa, silmissä, verisuonissa ja sydämessä.
      Ehlers-Danlosin syndrooma, joka on kollageenisairaus. Ehlers-Danlosin syndrooma aiheuttaa sidekudosten etenevää haurastumista. Kunkin alatyypin mukaisesti se vaikuttaa eri tavoin ihoon, niveliin, luustoon, verisuoniin ja silmiin.
      Osteogenesis Imperfecta, joka tunnetaan myös kansanomaisella nimellä luustonhaurastumissairaus. Osteogenesis Imperfecta johtuu luustoa tukevan kollageenin valkuaisaineen rakennevirheestä, jonka vuoksi luusto on normaalia hauraampaa.
      Sticklerin syndrooma on kollageenisairaus, joka aiheuttaa kasvojen alueen muutoksia, silmien poikkeavuuksia, kuulon heikkenemistä ja nivelongelmia.

      Yleistyneet sidekudoksen autoimmuunisairaudet

      Yleistyneet sidekudossairaudet ovat joukko autoimmuunisairauksia, joissa elimistö muodostaa vasta-aineita joitakin sidekudosten ja solujen aineosia vastaan. Osa sairauksista on perinnöllisiä. Tyypillinen perinnöllinen tekijä on geneettinen alttius sairastua tiettyyn yleistyneeseen sidekudossairauteen.

      Yleistyneitä sidekudossairauksia ovat mm. seuraavat:

      Systeeminen lupus erythematosus eli SLE, suomeksi myös yleistynyt punahukka. SLE aiheuttaa mm. verenkuvan muutoksia, iho-oireita, nivelsärkyä ja munuaisten toiminnan ongelmia. Auringonvalo pahentaa oireita.
      Nivelreuma on systeeminen sidekudossairaus, joka voi vaurioittaa nivelten lisäksi myös sydäntä ja silmiä. Nivelreuma on myös merkittävä tulehduksellinen reumasairaus.
      Skleroderma on yleistynyt ihonkovettumatauti. Iho-oireet esiintyvät erityisesti kasvoissa ja käsissä. Skleroderma voi levitä myös sisäelimiin ja niveliin.
      Sjögrenin syndrooma on tulehduksellinen reumasairaus, jonka tunnusomaisia oireita ovat suun ja silmien limakalvojen kuivuminen. Limakalvot kuivuvat, koska kyynelnesteen ja syljen tuottaminen on häiriintynyt. Sjögrenin syndrooma aiheuttaa usein myös nivelkipuja. Sairaus voi olla joko itsenäinen sairautensa, tai se voi kehittyä sekundaarisesti jonkin reumasairauden vaikutuksesta.
      Polymyosiitti on harvinainen lihastulehdus. Myosiitin syntysyytä ei tunneta. Sairaus aiheuttaa lihasheikkoutta ja joskus myös iho-oireita.
      Sekamuotoinen sidekudostauti eli MCTD (engl. Mixed Connective Tissue Disease), tunnetaan myös nimellä Sharpin oireyhtymä, on sairaus, joka sisältää piirteitä useista eri sidekudoksen autoimmuunisairauksista. Sairauden kuvassa voi olla vaikutteita mm. sklerodermasta ja polymyosiitista. Sairaus aiheuttaa mm. lihasheikkoutta ja iho-ongelmia.
      Määrittämätön sidekudostauti eli UCTD (engl. Undifferentiated Connective Tissue Disease) on sekamuotoista sidekudostautia muistuttava sairaus, joka sekoitetaan siihen usein. Sairautta sanotaan määrittämättömäksi sidekudostaudiksi, jos siinä ei ole selviä piirteitä mistään muusta sidekudossairaudesta.

      Muita sidekudossairauksia

      • Anonyymi

        Miten evoluutio nyt liittyy ilmastonmuutokseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten evoluutio nyt liittyy ilmastonmuutokseen?

        Täsmälleen yhtä paljon kuin hiilidioksidin lisääntyminen ilmakehässä.

    • Anonyymi

      Farming simulator ei käynnisty. Mitä tehdä?

    • Anonyymi

      And in the meantime in real world: "ENNUSTEET lupailevat Ruotsiin 1990-luvun kaltaista ”jääkylmää” talvea, uutisoi ruotsalainen iltapäivälehti Aftonbladet. Uutisen mukaan seuraavien kolmen kuukauden odotetaan olevan tavallista kylmempiä".

      • Anonyymi

        Eihän tuo muutaman kuukauden mahdollinen sää ole sama asia kuin ilmasto, mutta vertailun vuoksi oman Ilmatieteen laitoksemme sivuilta löytyvä ennuste:

        "Vuodenaikaisennuste
        Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen (ECMWF) lokakuun 2022 alussa julkaiseman vuodenaikaisennusteen mukaan marraskuusta tammikuuhun ulottuvalla kolmen kuukauden jaksolla on odotettavissa keskimäärin seuraavaa:

        Lämpötila

        Ennusteen mukaan jakson keskilämpötila on maan etelä- ja keskiosassa noin 0,5...1,0 astetta ja maan pohjoisosassa noin 1,0...2,0 astetta tavanomaista korkeampi."

        Ennustaminen on tärkeää. Eihän ihmisen aiheuttamasta ilmastonlämpenemisestä muutakaan todistetta ole.
        Sen vuoksi tuhannet tiedemiehet ympäri maailman värkkäävät kymmeniä tuhansia uusia ilmastonlämpenemisennustuksia joka vuosi.

      • Anonyymi

        Eli ennustavat välillä normaalia talvea. Itse asiassa 1990 luku pitäisi vaihtaa -70 tai -80 luvuksi, jotta päästäisiin 1900 luvun normaaleihin talviin. Näin ainakin Suomessa.

        Mitenkä vuosilukujen vaihteleminen asiaan vaikuttaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli ennustavat välillä normaalia talvea. Itse asiassa 1990 luku pitäisi vaihtaa -70 tai -80 luvuksi, jotta päästäisiin 1900 luvun normaaleihin talviin. Näin ainakin Suomessa.

        Luonnonvaraiset puhtaan veden lähteet ovat kaikille eläimille tärkeitä. Kuva by Santa3 from Pixabay.

        Vieläkin luonnonvarainen suo tuoksuineen ja antimineen on yksi lempiympäristöjäni.

        Toki tutustuin muihinkin suotyyppeihin. Varsinaisen lapsuudenkotini ympärillä oli pelloiksi laskettuja järviä, jotka keväisin ja syksyisin muuttuivat vetisiksi rämeiksi, metsiksi kuivattuja soistuneita kalliosolia, vanhoja suoniittyjä, laakeiden kallioiden laelle muodostuneita soita, jotka vähäsateisempina kesinä kuivuivat, ja kosteita, varjoisia korpirämeitä, joiden alimpiin kerroksiin aurinko ei koskaan paistanut. Siellä lymyilivät kotiseutuni kuuluisat pontikankeittäjät lukuisine pannuineen.
        Minkä pikkupoika löysi, sen saattoi löytää myös virkavalta… Kuva by Museovirasto, Helge W. Heinosen kokoelma.

        Miksi aloitin noin? Siksi, että keskustelu soista ja niiden käytöstä on yksi niistä aiheista, jotka jakavat voimakkaasti mielipiteitä ja tuottavat kärjekkäitä kommentteja. Monilla keskusteluun osallistuvista ei ole omakohtaisia kokemuksia soista, suon laidalla on ehkä saatettu seistä tai parhaassa tapauksessa on voitu kulkea metsähallituksen rakentamia pitkospuita pitkin pieni lenkki, jonka keskellä on saatu ihastella ylipääsemättömän suon keskelle hakkaamatta jääneitä aarnisaarekkeita.
        Pitkospuut ylittävät pettävimmänkin suon, mutta voi, jos astut sivuun… Kuva by Mari Tuononen from Pixabay

        Jos ei ole kaikin voimin vetänyt saapasta pois märästä rahkasammalturpeesta toivoen, että toinen jalka olisi kantavalla kohdalla, jos ei ole ehtinyt niukin naukin vetäytyä ennen kuin olisi astunut pohjattomaan silmäkkeeseen, jossa näkyy ristiin kaatuneita näreitä monta metriä veden pinnan alapuolella, tai jos ei ole suopellon ojaa kaivaessaan löytänyt parisataa vuotta vanhaa lapiota ja sen jälkeen muita merkkejä edellisestä kaivajasta, ei tiedä, mitä suo on.
        Suolampi reunoineen on kaunis mutta ah, niin petollinen. Kuva by AlainAudet from Pixabay.

        Ei voi tietää.

        Suo on luonnon oma säilyketehdas. Kosteus säilöö kaiken suohon joutuvan jopa vuosituhansiksi. Hidas hapeton prosessi muodostaa kaikesta elollisesta aineesta turvetta, jota vanhimmissa soissa saattaa olla kymmeniä metrejä. Suosta voi löytyä ikiaikaisia työkaluja, eläimiä, jopa ihmisten muumioita, jotka ovat säilyneet tummuneina mutta tunnistettavina. Vasta kuivuessaan ja joutuessaan ilman kanssa tekemisiin ne alkavat hajota. Juuri tämä säilyminen tekee soista tehokkaita hiilinieluja.

        Mutta asialla on myös toinen puolensa.

        Hapettomissa oloissa hiiliyhdisteistä (= kasvi- ja eläinjätteistä) muodostuu anaerobisen toiminnan tuloksena metaania, joka on hiilidioksidia 25 kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu. Suon metaanipäästöjen määrä vaihtelee suotyypin mukaan välillä 2 – 25 grammaa metaania neliömetriä kohden vuodessa. Hiilidioksidiksi muutettuna se tarkoittaisi 50 – 625 g hiilidioksidia jokaista suon neliömetriä kohti vuodessa. Jos suo ojitetaan, tehokas happea vaativa hajoaminen on mahdollista paksummassa turvekerroksessa. Seurauksena on suurempi hajoamisesta aiheutuva hiilidioksidipäästö varsinkin rehevillä turvemailla. Samalla kuitenkin ravinteiden kierto turpeesta puiden juurille tehostuu, ja lisääntyvä kasvu sitoo oman osansa hiilidioksidista. Ravintopitoisilla ojitusalueilla tämä kasvu sitoo yleensä selvästi enemmän hiilidioksidia kuin mitä ilmakehään vapautuu. Koko ekosysteemi voi toimia hiilinieluna.

    • Anonyymi

      Jos ei vieläkään ymmärrä, että ei ollut mitään maailmanlaajuista pandemia, elää kyllä ihan omassa peikkometsässään pelon puristuksessa. Oli vain lääketehtaiden ja politikkojen masinoima rahastusautomaatti nimeltään covid19. Se suunniteltiin jo vuosia ennen sen alkamista ja testitkin tilattiin valmiiksi varastoihin jo vuonna 2017. Modera patentoi "viruksen" 2015 ja lisäpatentoi sitä 2017. Julkaisu myöhennettiin vuoden 2019 loppuun.
      Tässä on dokumentti lääkäreiden haastatteluista, miten lääkevirastot ovat pakottaneet ja ohjailleet heitä diagnoosien teoissa.
      https://www.bitchute.com/video/k2o3CgsRqvTZ/
      Kaikki heistä toteavat, että sulkutilat ja 2 m eristysetäisyydet eivät kestä tieteellistä tarkastelua. Jos potilas kuoli 28 päivän päästä koronan sairastamisesta, se tilastoitiin koronakuolemaksi, ei kestä mitään tieteellistä tarkastelua. Ainoastaan propagan käytössä ja pelon lietsonnassa, tuollaista määritelmää voisi diktatuureissa soveltaa.

      • Anonyymi

        Salaliittopalsta on muualla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Salaliittopalsta on muualla.

        Kyläpä on monenlaista ajatusta ja kaikki ei oikein viittaa ilmastonmuutokseen kuten sidekudossairaudet ym.
        Ilmastokokouksessa tehtiin mielestäni erikoinen päätös kun perustettiin ilmastorahasto.
        Olisi mielenkiintoista tietää minkälaisilla säännöillä se pelaa esim. millä perusteella maksuja maksetaan koska on varmaa että laskuttajia löytyy vaikka millä perusteilla.
        Toinen erikoisuus on että maksajat päätetään vasta vuoden päästä.
        Mitä jos silloin ei muita maksajia ilmoittaudu kuin EU ja sen mukana Suomi.
        Silloin Suomi tietysti kunnianhimossaan sitoutuu tapansa mukaisesti me ensin periaatteella ilomielin maksajaksi.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mukavaa sunnuntai päivää

      Kirsille ja mukaville ihmisille jos täällä enää ovat. 😊☕🌞🍁🧡 Jos eivät ole, niin sitten poistun.
      Ikävä
      334
      1678
    2. Milloin on kaivattusi nimi päivä?

      Otsikossa kysymys. Osumien kautta illaksi viä treffeille 💁💁💁
      Ikävä
      73
      1404
    3. Vanhan Mestarin porttikieltolaiset?

      VM lopettaa ja uutta tulee tilalle. Onnea uudelle yrittäjälle! Tuli vaan tuossa mieleen, että säilyvätkö vanhat porttiki
      Suomussalmi
      36
      1218
    4. Alan kyllästyä ihmisiin

      Hyvää yötä ja loppuiltaa. ☀️🥱🌌💤🌃✨🍁👍👎👐🫶🖖🧟‍♀️🫅🏼❄️💫
      Ikävä
      176
      1147
    5. Mitä pidät

      Siitä että suhde alkaa pettämisen kautta
      Ikävä
      162
      1103
    6. Sofia Virta sanoi totuuden suoraan....

      ....Suomessa ei tarvita Persuja maamme taloutta hoitanaan. Hyvin sanottu.
      Maailman menoa
      344
      1086
    7. Kimmeliin yöksi?

      Sopii minulle, mutta en tiedä sopisiko se sinuun.
      Ikävä
      66
      1002
    8. Machokultti vai tasa-arvoa

      Oikein hyvää päivää kaikki Vedatietäjät ja Hare Krishnat! Tarkoitukseni ei ole provosoida vaan monen pettymyksen jälkeen
      Hindulaisuus
      265
      960
    9. Venäjän ydinaseet??

      Tuntuvat olevan muutamille jonkinlainen lähes seksuaalinen fantasia ja kierouma. Uskonnollinen (?) fetissi. Niillä sit
      Maailman menoa
      241
      956
    10. Millon näit kaivattusi viimeksi? Missä??

      saitko vihdoin kerrottua häälle mitä tunnet? Oliko hetki lämmin vai kylmä.
      Ikävä
      31
      884
    Aihe