Mikäs on lempivuoden aika palstalaisilla.
Meikäläinen on syksy ihmisiä.
Nautin hämärtyvistä syys illoista, marjametsässä marjojen keräämisestä ja viileistä illoista.
Syksyllä on mukava käpertyä kotiin ja pelata kaikenlaisia pelejä tietokoneella ja konsolilla.
Loppukevään ja kesä ihminen en ole, en tykkää kirkkaasta auringon paisteesta, enkä porottavan kuumasta auringon paisteesta.
Kevät aurinko on pahin, joka ikinen pölyhiukkanen näkyy norsun kokoisena.
Olen syksy ihmisiä
18
170
Vastaukset
Kaikki käy, ei ole oikein lempivuodenaikaa kun jokaisessa on omat kivat puolensa. Syksy on toki kiva kun pääsee marja- ja sienimettälle, raskaat aamu-usvat, nopeasti viilenevät illat.
Olen kevät- ja kesäihminen. Kesän lapsi.
- Anonyymi
Syksy on rauhoittumisen aikaa ja keväällä tuntuu usein että liikaakin kaikkea taas edessä. Se kesän lyhyyskin jotenkin velvoittaa monenlaiseen ehtimiseen ja auringon palvomiseen.
Loppukesä. Ihanat pimenevät elokuun illat. 😍
Olen kevät - ja kesäihminen. Vuoden parasta aikaa on, kun luonto herää ja muuttuu keväästä kesäksi. Olen toukokuun lapsi.
- Anonyymi
Minä olen sekä kevät että syksy ihminen.
- Anonyymi
Ihan alkukevät kun koko ilo on vielä edessä. Maaliskuu on varmaan se paras kuukausi. Voi olla todella kylmää mutta kun aurinko jo lämmittää niin tietää että ei hätää.
- Anonyymi
Kesä, tarkemmin loppukesä ... lämmintä, mutta pimeitä öitä. Ihanuutta!
Rakastan kaikkia vuodenaikoja ja inhoan myös.
Keväässä on parasta kun lumi sulaa ja luonto herää.. mutta inhoan maantiepölyä, hiekkaa jalkakäytävillä, koiranpaskaa joka puolella..
Kesä on ihanaa, kun on valoisaa ja lämmintä.
Tosin ihoan nihkeää hikisyyttä helteillä. Liian kuuma ei ole hyvä. Inhoan myös liian kylmiä kesiä.
Syksy on ihan parasta aikaa.. illat pimenee ja saa rauhoittua niiden lempeyteen. Väriloisto ja matalalta paistava aurinko.. kirkkaan sininen taivas.. oih. Autuasta.
Tosin inhoan kun päivät lyhenee.
Talvi on ihana jos se onnoikea talvi. Lunta ja pakkasta. Muutoin se on ihan pyllystä.. pimeetä ja märkää.
Jokaisessa vuodenajassa on puolensa ja puolensa.- Anonyymi
Olen ehdottomasti kevät- ja kesäihminen. Rakastan sitä, miten keväällä kaikki tulee taas eloon. Aurinko alkaa lämmittää, päivät pitenevät, luonto alkaa vihertää ja edessä on ihana pitkä ja lämmin kesä ☀️ Ei tarvitse laittaa viittä vaatekertaa ulos lähtiessä eikä liukastella tai tallustaa sohjossa, ei skrapata autoa eikä hytistä huulet jäässä. Voi nauttia aamukahvin aamuauringossa ja roseeviinin kesäillan lämmössä lintujen sirkuttaessa ja pilvien lipuessa lempeästi taivaankannen yli..
Syksy ehdottomasti.
Varsinkin aika kun lehdet on lähteneet puista ja ympäristö muutenkin näyttää luovuttaneen elämänilonsa. Vettä sataa, tuulee ja lämpötila hieman nollan yläpuolella. Ensimmäiset jouluihmiset jo vaativat radioon joululauluja ja liiaksi kesäloman odotuksiin satsanneet ihmiset alkavat taas rutiininomaisesti suorittaa nälän aiheuttamia pakkoliikkeitä jota myös työksi kutsutaan.
Ehkä se on sellainen hengähdyksen paikka kesän jälkeen ennen joulun ajan odotusta. Kevät menee kesään valmistautuessa ja kesällä taas suoritetaan ne suunnitelmat mitkä nyt on sitten toteutuakseen.
Syksy on aikaa johon ei lataa odotuksia eikä suunnitelmia joten pettymystenkin määrä pysyy aisoissa.- Anonyymi
Katselin taidemaalari Johanna Oraa tänään aamuteeveestä. Rakastin kaikkea taidettaan. Lempivuodenaika voi olla mikä tahansa. Kaikki mikä päähän kirjoitetaan.
- Anonyymi
Sosiologien ja kallonkutistajien olisi syytä tutkia ihmisiä, jotka tykkäävät pimeydestä. Tropiikissa sen ymmärtää, koska pimeys helpottaa kuumuutta, mutta meillä pimeys liittyy aina kylmyyteen.
Mäkin diggaan syssystä. Sit on kesä...talvi ja viimeisenä kevät...
Vaikka mä oon kuitenkin viiriilein keväällä. Silloin oon jopa vähän höperö....tosin oonko myös silloin heikoin? 😁
https://youtu.be/LxEfFq8r8GU
Yyh... faijan kipeleet on kipeitä. 😁
Mä lährn pari ottaa kyllä aulaan.... sit nukkuu...😆- Anonyymi
Kevät ja syksy ovat parhaita, hellekesä ja luminen talvi painajaisia.
-aito piirakka on aito- Anonyymi
varsinkin hellekesä ahdistavaa kuumuutta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
varsinkin hellekesä ahdistavaa kuumuutta
Jep, kylmältä voi suojautua pukeutumisella ja lämmityslaitteilla, kuumalta ei voi suojautua kuin purkamalla ihokerroksia... NOT! Helle on perseestä jos kotonakin on yötä päivää 30 astetta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki131354Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2511289- 1051085
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?1171010- 52636
Miksi ETTE suostu selvittämään . . . . . ...
Asioita jotka jääneet selvittämättä toisen osapuolen kanssa? Kertoisitteko miksi ette suostu? Vaikka teidän mielestä142599- 52562
Wille Rydman on kansalaisten mielestä huonoiten onnistunut ministeri
Onneksi olkoo Wille kärkipaikasta! Oletkin sen eteen tehnyt hartiavoimin töitä. "Ministeri Wille Rydman (ps) on kansala368538Tajuan kyllä
että molemmilla on omat elämänsä ja kuvionsa ja rakkaansa. En odota mitään enkä ole tunkemassa mihinkään. Kai silti saa52495- 71473