Jos Pekka Haavisto äänestetään presidentiksi, niin kuin Gay Kansa toivoo.
Niin silloin hänestä tulee myös perustuslain mukaan puolustusvoimien ylipäällikkö.
Mielenkiintoista on tutustua myös siihen puoleen, kuinka Pekka aikoo johtaa joukkojaan.
Näin Pekka aikoo toimia. "Ei, puolustusvoimat on perustettu, jotta jokainen suomalainen mies hallitsisi tappamisen jalon taidon silloin, kun maan korkein johto näkee sen mielekkääksi. Kun käsky käy, on liian myöhäistä sanoa ei. EI on sanottava nyt."
Pekka ansaitsee myös sinun äänesi. Oletko sinä valmis käpykaartiin?
Pekka Haaviston "miekat tuppeen päiväkäsky"
23
339
Vastaukset
- Anonyymi
jos kahlitsee itsensä puuhun, niin venäläisten T-72 voi ajaa yli
- Anonyymi
Perussuomalaisen ajattelun Tonava.
Ajatelkaapa jos Haukuiosta olisi kirjoiteltu lehdissä että kännipäissään rähinöi ja käy naisten päälle, sellainen maan äiti olisi tarjolla nyt, vaikka sillä siis munat onkin.
On kyllä tiukka paikka joselostelija ja stubido olisi toisella kierroksella, kumpaakaan kun ei voi äänestää.- Anonyymi
Noista vaihtoehdoista tulee mieleen Halonen ja Aho
- Anonyymi
Sodomistia en äänestä
- Anonyymi
Suomen Puolustusvoimat on myöntänyt Haavistolle Sotilasansiomitalin jo vuonna 2008. Se on Puolustusvoimien korkein kunnianosoitus henkilölle, joka ei ole puolustusvoimien palveluksessa.
- Anonyymi
Taisi tulla poliitista ohjausta ylipäällikölta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taisi tulla poliitista ohjausta ylipäällikölta?
Haavistolle on myönnetty myös Ranskan kunnialegioonan Ritarimerkki 2019. Ja hän kuuluu myös Suomen Leijonan ritarikuntaan vuodesta 2022 alkaen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haavistolle on myönnetty myös Ranskan kunnialegioonan Ritarimerkki 2019. Ja hän kuuluu myös Suomen Leijonan ritarikuntaan vuodesta 2022 alkaen.
Tuntuu olevan kovin sotaisa siviilipalvelus "mies".
Natoa tiukka kannattaja henkeen ja vereen. Mahtaako tuollaisia ritareita nimitetty ajan saatossa edes rintamalla palvelleista? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haavistolle on myönnetty myös Ranskan kunnialegioonan Ritarimerkki 2019. Ja hän kuuluu myös Suomen Leijonan ritarikuntaan vuodesta 2022 alkaen.
Onkohan pelissä mukana ranskalaista sarkasmia?
- Anonyymi
"Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa".
- Anonyymi
Parempi olisi lähteä pois täältä.
- Anonyymi
Toivotaan niin ja rukoillaan.
- Anonyymi
Toivottavasti kohta lähdetään pois.
- Anonyymi
Ei mikään estä lähtemästä vaikka heti. Anna palaa.
- Anonyymi
Haavisto geikkuu galluppien kärjessä.
Miksi?- Anonyymi
Koska valtaosa suomalaisista ei ole putinisteja ja/tai öyhöpersuja.
- Anonyymi
koska sitten ei ole enää sukupuolia niin ei voi olla miehiä eikä miesten asevelvollisuutta eikä siihen perustuvaa armeijaakaan voi olla eikä silloin voi olla ylipäällikköäkään
- Anonyymi
Pitäisikö miehenä esiintyminen sittenkin kieltää?
Samalla voitaisiin myös kieltää myös sanonta, kylläpä sitä ollaan olevinaan niin miestä, niin miestä.
- Anonyymi
Muistakaa lukea Pekan ansioiksi:
Darfur-töppäykset, joilla sai potkut YK:lta.
Virkamieslain rikkomiset alaisiaan simputtaessa.
Keskeytetyt yliopisto-opinnot.
Väärentäytyminen CV:ssä Bristolin yliopiston professoriksi- Anonyymi
Aivan. Tämänkaltainen pätevöityminen saa varmasti kaikki muut kuin Putinistit ja öyhöpersut jumaloimaan Pekkaa.
- Anonyymi
aikas vaarallinen oletettu maan isäksi
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1884820Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k303690Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.392582Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1572257Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet491588- 731328
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen751171Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711152En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on401125Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911021