Hirveää 8 jäi kiinni Erityistilintarkastuksessa

Lapin Kansa kertoo että kahdeksan valtuutettua on jäänyt kiinni kuntalain ja hallintolain rikkomisesta. Erityistilintarkastus kaivoi jo nyt siis Lea Koskelan ja Anita Ruokamon nimet esiin. Kumpikin on edelleen Suomen Keskustan näkyviä johtajia. Ketähän ne kuusi muuta keskustanko poliitikkoa olivat. Täältä kehän sisältä, entisten kemijärveläisten porukasta kuuluu kysymystä. Just tultiin lomilta Suomulta. Mitä te siellä poliitikot teette edelleen, Boreal Bioref kähminnän jälkeen.
2986896
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 298

Vanhimmat
  • Voi että mulla suututtaa, kun tuo roskakirjan linkittäjä iskee taas! Kavahtakaa tuota kirjaa! Sitä ei kannata lukea, siinä on tosi kielteisesti kirjoitettu siitä puolueesta, joka on ainoa meidän tuki ja turva, mitä PS ei ole kaupunkiporvarien ja Kokoomuksen nuoleskelupuolue vain!

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Voi että mulla suututtaa, kun tuo roskakirjan linkittäjä iskee taas! Kavahtakaa tuota kirjaa! Sitä ei kannata lukea, siinä on tosi kielteisesti kirjoitettu siitä puolueesta, joka on ainoa meidän tuki ja turva, mitä PS ei ole kaupunkiporvarien ja Kokoomuksen nuoleskelupuolue vain!

    Kielteisesti hyvinkin mutta totuudenmukaisesti. Puolue ajaa vain omia intressejään. Suomi-neidon syöpä.

    Äänestä

  • Kepukakkapötkylä vierii pitkin alamäkeä ja tipahtaa mustan mönjän kaivoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kepukakkapötkylä vierii pitkin alamäkeä ja tipahtaa mustan mönjän kaivoon.

    Tuo kirja on tosi ikävä kirja. Sitä ei haluta edes koskea. Haukkuu meidän turvaa! Omaan pesään paskantaa huono pulu, vai mitä bongari sanoo?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Tuo kirja on tosi ikävä kirja. Sitä ei haluta edes koskea. Haukkuu meidän turvaa! Omaan pesään paskantaa huono pulu, vai mitä bongari sanoo?

    Paholainen ei halua koskea raamattuun siinä missä valehtelijat eivät halua koskea totuuden kirjaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Voi että mulla suututtaa, kun tuo roskakirjan linkittäjä iskee taas! Kavahtakaa tuota kirjaa! Sitä ei kannata lukea, siinä on tosi kielteisesti kirjoitettu siitä puolueesta, joka on ainoa meidän tuki ja turva, mitä PS ei ole kaupunkiporvarien ja Kokoomuksen nuoleskelupuolue vain!

    Korruptiosta ei saa kirjoittaa koska sitä ei Suomessa ole !?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Voi että mulla suututtaa, kun tuo roskakirjan linkittäjä iskee taas! Kavahtakaa tuota kirjaa! Sitä ei kannata lukea, siinä on tosi kielteisesti kirjoitettu siitä puolueesta, joka on ainoa meidän tuki ja turva, mitä PS ei ole kaupunkiporvarien ja Kokoomuksen nuoleskelupuolue vain!

    No. Minusta kolme kovaa konnaa jäi kiinni Kemijärven valtuustossa tai siis kaupunginhallituksessa. Nyt on näytön paikka. Suomen Keskustan Anita Ruokamo, Esa Kangas ja Tarja Perälä. Erotkaa valtuuston jäsenyydestä. Näyttäkää esimerkkiä näin toimii rehti Suomen Keskustan jäsen. Uranne on päättynyt epäärehtiin Boreal Bioref kähmintään. Kemijärvi ansaitsee rehtejä poliitikkoja myös Suomen keskustassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00124 kirjoitti:

    Tuossa on asiaa. Kolmikko on vielä vallan kahvassa. Aika uusille ihmisille. Heippa

    Äänestä

  • Anonyymi00127 kirjoitti:

    Tuossa on asiaa. Kolmikko on vielä vallan kahvassa. Aika uusille ihmisille. Heippa

    Kepu on susihukka.

    Äänestä

  • Hyvä kirja ja kannattaa ehdottomasti lukea. Ei pidä olla sinisilmäinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00185 kirjoitti:

    Hyvä kirja ja kannattaa ehdottomasti lukea. Ei pidä olla sinisilmäinen.

    Miksi kepussa on niin paljon ketkuja???

    Äänestä

  • Anonyymi00200 kirjoitti:

    Miksi kepussa on niin paljon ketkuja???

    Keskustapuolue on ollut vallassa vuosikymmeniä. Samoten Keskustapuolueen kannattajia on satoja korkeissa viroissa. Silloin on suuremmat mahdollisuudet tahattomaan tai tahalliseen virkavirheeseen.

    Perussuomalaisilla näitä on sattunut vähän koska ei taida montakaan olla vastuullisessa virassa.

    Äänestä

juu halusimme
Peruspuurtajat: Ay-liikkeen on noustava taistelemaan työehtosopimusten puolesta

Tiedote
30.3.2021

Ensin metsäpatruunat päättivät lopettaa valtakunnallisten työehtosopimusten teon ja siirtyä yrityskohtaiseen sopimiseen. Kun ammattiliitot seurasivat työnantajien toimia vain katseella, niin teknologiateollisuus rohkaistui lähtemään samalle kivikkoiselle tielle.

Nyt on viimeinen hetki ay-liikkeen ryhdistäytymiseen puolustamaan omien jäsentensä sopimusturvaa tarvittaessa, vaikka yleislakolla.

Valtakunnallisten työehtosopimusten vastinparina on aina työrauhavelvoite. Työnantajajärjestöt näkevät päiväunia yrityskohtaisesta työrauhavelvoitteesta. Tämä mahdollistaisi sen, että heikommin järjestäytyneissä työpaikoissa työntekijää vietäisiin kuin litran mittaa tulevaisuuden neuvotteluissa.

PRH:n ja Verohallinnon yhdessä ylläpitämä tietojärjestelmän mukaan Suomessa on noin 20 000 yli 10 henkeä työllistäviä yritystä. Jos jokainen sopisi työehdoistaan itse, tuo tarkoittaisi noin 10 000 työehtosopimusneuvottelua vuosittain. Puhumattakaan siitä, jos nuo neuvottelut käytäisiin työntekijätasolla.

Tämän seurauksena työmarkkinoiden rauhattomuus kasvaa, eikä suinkaan vähene. Kun riski työpaikkojen häiriöille kasvaa eksponentiaalisesti, Suomeen sijoittamisen kynnys kasvaa. Tämän, suurelta osalta poliittisen maariskin kasvamisen takia monet yritykset joutuvat miettimään kannattaako Suomeen enää investoida.

Pääministeri Sanna Marinin johdolla osa politiikoista tarjoaa vaihtoehdoksi tiukempaa lainsäädäntöä minipalkoineen alipalkkauksen kriminaliointeineen. Näin siirrettäisiin työehtosopimustoiminta eduskunnan kautta käräjäsaleihin. Lainsäädäntö on myös aivan liian jäykkä mekanismi erilaisten töiden ja työnkuvien eroavaisuuksien käsittelemiseksi reilusti ja oikeudenmukaisesti.

Pääministeri Sanna Marinilla on näytön paikka hallituksen puoliväliriihissä. Kepu on julkisesti kertonut tekevänsä paikallisesta sopimuksen edistämistä jopa hallituskysymyksen. Kepun malli hyvin todennäköisesti romuttaisi yleissitovuuden totaalisesti.

Työehtosopimusjärjestelmä ja yleissitovuus ovat elintärkeitä oikeudenmukaisten työmarkkinoiden kannalta. Niiden romuttaminen iskisi kaikkein kipeinten jo valmiiksi pienipalkkaisimpien työntekijöiden nilkkaan; joista monet ovat naisvaltaisia.

On todella surullista seurata, kuinka Marinin demarit yhtäällä vaativat tasa-arvoa, naisten aseman parantamista ja palkkaerojen pienentämistä, mutta toisaalla ovat hiiren hiljaa kun näiden alojen työehtojen kimppuun käydään ennenkuulumattomalla tavalla työnantajien toimesta.

Onko pääministeri ja SDP:n puheenjohtaja Marin valmis kampailemaan työmarkkinoiden toimivuuden tärkeimmän rakenteen eli työehtosopimusten ja niiden yleissitovuuden puolesta vai antaako hän periksi Kepulle ja työnantajaliitoille varjellakseen hallituksen koossapysymistä?

Peruspuurtajat – edustamme perussuomalaisia ay-aktiiveja

Lisätietoja:

Peruspuurtajat ry
Ari Perämaa
Puheenjohtaja
Puhelin: 0400 011747

Äänestä
  • Ohi asian mutta revi siitä. Kokoomuksen märkä uni on Orpon ja No... rajat kiinni Purran hallitus. Perussuomalaisten ongelma on vallan himo. Orpon porukka valmistelu äärioikeiston Supmea 4 vuotta. Perussuomalaisten porukka 4 kk.

    Äänestä

  • Nyt on nähty mitä perussuomalaisten politiikka sitten todellisuudessa on ollut. Köyhät, lapsiperheet ja työläiset on ajettu konkurssin partaalle. Oliko hyvä valinta äänestää persuja, kysyn minä. Miten Seppänen sai 11 000 ääntä. Niistä 70% on niitä joilta nyt laatta lentää kun syödään vanhaa muusia ja lasten vaipat käännetään hädässään nurin. Ei tuu Seppänen nousemaan enää eduskuntaan, vaikka kuinka on rajat kiinni.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Nyt on nähty mitä perussuomalaisten politiikka sitten todellisuudessa on ollut. Köyhät, lapsiperheet ja työläiset on ajettu konkurssin partaalle. Oliko hyvä valinta äänestää persuja, kysyn minä. Miten Seppänen sai 11 000 ääntä. Niistä 70% on niitä joilta nyt laatta lentää kun syödään vanhaa muusia ja lasten vaipat käännetään hädässään nurin. Ei tuu Seppänen nousemaan enää eduskuntaan, vaikka kuinka on rajat kiinni.

    Onko nyt varma ettet tarvitse ketään kädestä pitämään ja avustamaan? Toimeentulotuen perusosa on liki 600 euroa ja olen melko varmaa ettei tarvitse syödä vanhaa muussia tai kertaalleen käännettyjä vaippoja tuohon rahaan.

    Mitä muut ovat mieltä tästä? Siis ne muut, jotka eivät juo olutta viidellä ja kessuttele kahdella satasella kuukaudessa!

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Hyvä persu. Köyhät kyykkyyn, rajat kiinni ja bensan hinta pilviin. Työttömien on syytä mennä peilin eteen koska itte ootte omasta syystä työttömiä sanoo Purra. Kohta tulee sitten potkut ja het kun Äärioikeisto säätää mieluisat lait. Opiskelu on herrain herkkua. Siitä saa köyhä maksaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Nyt on nähty mitä perussuomalaisten politiikka sitten todellisuudessa on ollut. Köyhät, lapsiperheet ja työläiset on ajettu konkurssin partaalle. Oliko hyvä valinta äänestää persuja, kysyn minä. Miten Seppänen sai 11 000 ääntä. Niistä 70% on niitä joilta nyt laatta lentää kun syödään vanhaa muusia ja lasten vaipat käännetään hädässään nurin. Ei tuu Seppänen nousemaan enää eduskuntaan, vaikka kuinka on rajat kiinni.

    No kauanko olisi enään vassuhallitus voinut velan päälle elää? Valitettavaa toki, että nyt haukutaan puolueita, jotka yrittää saada suomen kurssia nousuun,,toki kipeää tekee kaikilla, mutta joskus se kelkka on käännettävä. Hammasta purren menee tämäkin Persu.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    No kauanko olisi enään vassuhallitus voinut velan päälle elää? Valitettavaa toki, että nyt haukutaan puolueita, jotka yrittää saada suomen kurssia nousuun,,toki kipeää tekee kaikilla, mutta joskus se kelkka on käännettävä. Hammasta purren menee tämäkin Persu.

    Vassu hallitus sanoi vaalien alla että veroja pannaan maksamaan sellaiset jotka niitä ei sillä hetkellä maksaneet. Tukirahoja saaneet tahot palauttavat verotuloina saamisensa.
    Silloin olisi Suomen talous saatu kuntoon. Parin kriisin takia jouduttiin ottamaan pikkusen velkaa, siis vähemmän mitä tämä hallitus.
    Jälleen tuhotaan Suomen talous leikkaamalla kuten aina kun kokoomus on ollut vallankahvassa ja persuillekin tämä on jo toinen kerta.

    Äänestä

  • Potkuja on jaellu muut kuin Juhana, todistetusti. Potkuille on tullut hintaa ja sen laskun maksavat kemijärveläiset, todistetusti.

    Äänestä

Ketä ne muut on. Kirjoittakaa.

Äänestä
  • Tupu, Hupu ja Lupu.

    Äänestä

  • Ainakin Nivala joka hankki kaupungilta Kehityksen kautta 350.000 euroa yritykseen josta omisti vajaa 40%, ja Torvinen joka toimi Kehityksen neuvonantajana asiassa. Nivala unohti mainita esitellessään hanketta iltakoulussa, että ryhtyy osakkaaksi ja toimitusjohtajaksi. Kaupunginhallituksen päätös salattiin, eikä vieläkään ole saanut lainvoimaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00216 kirjoitti:

    Ainakin Nivala joka hankki kaupungilta Kehityksen kautta 350.000 euroa yritykseen josta omisti vajaa 40%, ja Torvinen joka toimi Kehityksen neuvonantajana asiassa. Nivala unohti mainita esitellessään hanketta iltakoulussa, että ryhtyy osakkaaksi ja toimitusjohtajaksi. Kaupunginhallituksen päätös salattiin, eikä vieläkään ole saanut lainvoimaa.

    tuulihuuliaheiluttaa!
    tutkittu jo miljoonaan kertaan, ei aihetta toimenpiteisiin Piste!
    Vaihda jo levyä!

    Äänestä

Nämä ns nimetyt edustajat irtisanoutukaa välittömästi KP.n hallituksesta, LUOTTO MENNYT. ja Pysyvästi!

Äänestä

Ja minusta näyttää siltä, että Osuuspankki on ollut tässä jotenkin osallisena. Menihän vesilaitokset "tiskin alta" Osuuspankkiryhmälle vaikka muuta oli jo sovittu.

Äänestä

Myrsky vesilasissa!

Äänestä
  • Lapin Kansassa päällisenpuolista juttua B.Biorehvin rahoitussotkuista.
    Tarkennuksia tullee ja päätöksentekijät niin sen aikaisesta kaupunkinhallituksesta kuin Kehitys OY:n hallituksessa kantanevat vastuunsa pystyssäpäin ?

    Äänestä

Taitaa asiat alkaa viimein selviämään. Jännittää ihan kenen laatikosta se putkilasku löytyy.

Äänestä
  • Käsittämätöntä mesoamista jostakin "putkilaskusta" joka kuitenkin on aina kunnan eli kaupungin vastuulla.
    Kaupunki joutuisi sen jokatapauksessa siirtämään teollisuustontin alta!

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Käsittämätöntä mesoamista jostakin "putkilaskusta" joka kuitenkin on aina kunnan eli kaupungin vastuulla.
    Kaupunki joutuisi sen jokatapauksessa siirtämään teollisuustontin alta!

    Minkä tiellä se putki olisi ollut ilman siirtoa? Jos tilaan kaupungilta tontille vesiputken siirron vaikka tulevan autotallin alta, niin onko lasku kaupungin vastuulla? Putken siirronhan tilasi yksityinen yritys. Tasapuolinen kohtelu kaikille.

    Äänestä

Varmuuen vuoksi kannattaa vetää kölin ali koko porukka. Pyytelee sitten anteeksi jos syyttä suotta jotakin loukattu

Äänestä
  • Muutako ottalohkoon ja lujaa......

    Äänestä

  • Koko vuoden 2016 Kemijärven kaupunginhallituksen porukka on ollut esteellisiä. Katsokaa jo ne nimet itte. Valtuutettu vielä Ruokamo ja varalla Perälä sekä Kangas. Piilopaikka koulunkäynti ohella Koskelalla.

    Äänestä

  • Vaalit ovat tulossa. Herra Huun talo tarvii kavereita. Heikki auttaa Anitaa.

    Äänestä

Aivan hirveetä...

Äänestä

Nyhjää täysin tyhjästä!

Äänestä

Kepu on kaiken pahan alku ja juuri 😈

Äänestä
  • Kaiken hyvän alku!

    Huono pulu paskoo omaan pesään. Kysy lintu-bongarilta!

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Kaiken hyvän alku!

    Huono pulu paskoo omaan pesään. Kysy lintu-bongarilta!

    kepu ja persut on sama asia, sen näkee kannatuksesta.
    Kun kepun kannatus laskee persujen kannatus nousee
    Kun persujen kannatus laskee kepun kannatus nousee
    Vieläpä aika tarkoin saman verran eli sama porukka nimi vain vaihtuu.

    Äänestä

  • PPK!
    Persut Pilaa Kaiken!

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    kepu ja persut on sama asia, sen näkee kannatuksesta.
    Kun kepun kannatus laskee persujen kannatus nousee
    Kun persujen kannatus laskee kepun kannatus nousee
    Vieläpä aika tarkoin saman verran eli sama porukka nimi vain vaihtuu.

    Kepu ja persut on kuin takapuolen posket ja kepu siinä keskellä p-reikänä.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Kaiken hyvän alku!

    Huono pulu paskoo omaan pesään. Kysy lintu-bongarilta!

    pongari ope paskonut jo kauan, kun lahkeesta jo valuu...

    Äänestä

Jos antaisin ohjeen joka puhdistaisi pelin. Anneaan 5--10 vuodeksi perussuomalaisille täysi vastuu kaupungin päätöksenteosta. Katsottaisi sitten mihin on menty. Jos olot eivät ole parantuneet, silloin jäisi turhat räksytykset pois.

Äänestä

Persut laitettava itse maksamaan erityistilintarkastuksesta kaupungille aiheutuneet kulut. Vanhoja asioita tonkimalla ei kaupunkia kehitetä.

Äänestä
  • On kuitenkin otettava hattu käteen ja kumartaa. Kemijärven perussuomalaisille kuinka he ovat lainkuullisia ja haluavat oikeutta ja elää nuheettomassa asuinympäristössä. Siksi he uhraantuvat, saavat siitä vihat niskaansa.
    Toisin on muualla jossa Perussuomalaiset voivat eksyä kaidallekkin tielle.
    https://www.kaleva.fi/perussuomalaisten-ehdokkaat-saaneet-yli-kaksi-kert/3658305

    Äänestä

  • Pelottaako, että jotain löytyykin?

    Äänestä

  • tääkin vielä

    Äänestä

Ihmetyttää suuresti eräs seikka tässä rahoitus-sotkussa.'
Elikkä se et miten entinen kaupunkinjohtaja, tekninen johtaja ja monasti toiminut hallituksen puheenjohtaja ja valtuuston puheenjohtaja ottivat Biorehvin omistajina auliisti kunnan rahoja yhtiölleen ?
Aiankin viroissa ollessaan he kyllä vaativat aina kattavia vakuuksia jos kunnan rahoja lainattiin joillekin.
Nykkö herrat istuutuitivat toisella "puolella pöytää" vakuukuuksia ei hommattu . Miten tää on mahollista ?

Äänestä
  • selitys on kepu

    Äänestä

  • Ei tämä mikään ihmejuttu ole. Tämä on rikos. Härskisti on vedetty yhteisiä rahoja omaan pussiin istuen kahdella pallilla: jakaen vakuuttomasti rahoja itselle. Törkeä talousrikos kokonaisuudessaan, joka on sitä mittakaavaa ettei vanhene. Ehdotonta on tulossa monelle. Suositeltavaa hoitaa asiat läheisten kanssa siihen kuntoon, että pärjäävät kun olet lusimassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Ei tämä mikään ihmejuttu ole. Tämä on rikos. Härskisti on vedetty yhteisiä rahoja omaan pussiin istuen kahdella pallilla: jakaen vakuuttomasti rahoja itselle. Törkeä talousrikos kokonaisuudessaan, joka on sitä mittakaavaa ettei vanhene. Ehdotonta on tulossa monelle. Suositeltavaa hoitaa asiat läheisten kanssa siihen kuntoon, että pärjäävät kun olet lusimassa.

    Toiveunta, josta ankea herätys arkeen.
    Jatkuva v......tutus heti aamusta, kivat sinne!

    Äänestä

Se on mahollista. Juo poika kalijaa niin helepottaa

Äänestä
  • PiIIunkarvat ne vaan pölisee ja kumi käryää kun kunnolla painaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    PiIIunkarvat ne vaan pölisee ja kumi käryää kun kunnolla painaa.

    Et viitsisi puhua sellaisesta josta et taida tietää mitään. Oikeat panomiehet eivät täällä kertoile saavutuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Et viitsisi puhua sellaisesta josta et taida tietää mitään. Oikeat panomiehet eivät täällä kertoile saavutuksia.

    Naisten mukaan sun pienessä prinssinakissa ei ole mitään kehuttavaa 😆

    Äänestä

Näin on sanottu ”Jokavuotinen tilintarkastus lienee lakisääteinen? Ja ilmeisesti tehty aina tähänkin asti.”
Nyt kuitenkin on tullut esille tällainen pommi erityistilintarkastuksesta! Mitä vielä yritetään peitellä ja puolustaa kun tuollaista sanotaan? Näkee, että oma lusikka on sopassa ja syvällä!

Äänestä
  • Tilintarkastajana Raappana, joka on saanut huomautuksen toiminnastaan. Teki tilintarkastuksen 1100 yritykseen yhden vuoden aikana. Melkoinen Chaplin!

    Äänestä

  • Joko on päätetty milloin oikeustoimet alkavat, ja nimetyt listat kenen päitä vaaditaan pölkylle?
    Onko todellisuudessa olemassakaan todellisia syitä.

    Jos alettaisiin oileasti tutkimaan virallisesti kaikista Lapin kunnista sovelluksia millä asioita on viety eteenpäin eiköhän sieltä löytyisi vaikka mitä.

    Pitää aina muistaa että Lapinlakikin on olemassa ja se on monessa asiassa ihan käyttökelpoinen.

    Äänestä

Kyllä tässä kylässä olis aihetta Vänälle vielä pariin Taivaan tulien kauteen. Pistähän kamera käyntiin. Katsojia olis satoja tuhansia.

Äänestä

Miten nämä 8 valtuutettua edes viitsii liikkua missään.... Häpeäisivät pitäisi järjestää yleinen tervaa ja höyheniä tapahtuma torille, missä nämä suhmurit merkattaisiin kunnolla. Nämä valtuutetut välittömästi pois hallituksesta, koska luotto mennyt.

Äänestä
  • Kertokaapa ne luotetut? Onko niitä luotettuja yleensä olemassakaan? Jos on olisi hyvä saada nimiä tänne.

    Äänestä

Miten kepu voi olla noin mätä? Hyi olkoon. Ennen vanhaan se oli toista maata. 😞

Äänestä
  • Nyt vain on niin nämä muut kilpailevat ryhmittymät niin pienen aikaa olleet vallassa että siinä ei ole vielä ehtineet töpeksiä täysin.
    Jos annetaan ajan kulua kyllä niitä alkaa kertymään, en tiedä auttaako, vai huonontaako asiaa vailkka lakimies on joukossa. Luulisi että ainakin tarvittaessa osaa kiertää lakia.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Nyt vain on niin nämä muut kilpailevat ryhmittymät niin pienen aikaa olleet vallassa että siinä ei ole vielä ehtineet töpeksiä täysin.
    Jos annetaan ajan kulua kyllä niitä alkaa kertymään, en tiedä auttaako, vai huonontaako asiaa vailkka lakimies on joukossa. Luulisi että ainakin tarvittaessa osaa kiertää lakia.

    Lakimies on asettanu totuuskomission ja juustoleipuri erityistilintarkastuksen. Tällaasia ovat oiket politikot !

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Lakimies on asettanu totuuskomission ja juustoleipuri erityistilintarkastuksen. Tällaasia ovat oiket politikot !

    Oikealla veronmaksajan asialla ovat.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Lakimies on asettanu totuuskomission ja juustoleipuri erityistilintarkastuksen. Tällaasia ovat oiket politikot !

    Jarruja ja änkyröitä kaikki tyynni!

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Jarruja ja änkyröitä kaikki tyynni!

    Laki ja oikeus se pittää vanhalle vallallekki saaha taloon.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Laki ja oikeus se pittää vanhalle vallallekki saaha taloon.

    Änkyrät kuriin!
    Tuhoavat koko seutukunnan!

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Änkyrät kuriin!
    Tuhoavat koko seutukunnan!

    Massaliike marssille!

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Lakimies on asettanu totuuskomission ja juustoleipuri erityistilintarkastuksen. Tällaasia ovat oiket politikot !

    Pitää muistaa, että tämä lakimies on entinen Ylen toimittaja. Kuului siis jossain vaiheessa ammattikuntaan, joiden unelmien täyttymys on päästä valtaapitävien syliin istumaan. Itse myös osallistunut joihinkin kyseenalaisiin päätöksiin, joten en pidä tätä viimeisen kymmenen vuoden aikana kolmessa eri puolueessa vaikuttanutta kummoisena totuuden sanansaattajana

    Äänestä

  • son tuo vallanhimo...kuten ed suomen hallitukseenkin piti Saarikon tosissaan työntyä

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Pitää muistaa, että tämä lakimies on entinen Ylen toimittaja. Kuului siis jossain vaiheessa ammattikuntaan, joiden unelmien täyttymys on päästä valtaapitävien syliin istumaan. Itse myös osallistunut joihinkin kyseenalaisiin päätöksiin, joten en pidä tätä viimeisen kymmenen vuoden aikana kolmessa eri puolueessa vaikuttanutta kummoisena totuuden sanansaattajana

    Taitaa olla neljäs porukka menossa jo? Vai voiko tuo valtuustoryhmää pitää puolueena?

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Pitää muistaa, että tämä lakimies on entinen Ylen toimittaja. Kuului siis jossain vaiheessa ammattikuntaan, joiden unelmien täyttymys on päästä valtaapitävien syliin istumaan. Itse myös osallistunut joihinkin kyseenalaisiin päätöksiin, joten en pidä tätä viimeisen kymmenen vuoden aikana kolmessa eri puolueessa vaikuttanutta kummoisena totuuden sanansaattajana

    Aivan typerää on syytellä Mattia. Minusta hän on ollut rehti ja arvostettu. Ei liene hänen syy että kemijärveläinen kunnallispolitiikka oli muutaman poliitikon ja kaupunginjohtajan hoidossa vuosikausia. Nämä teki paljon tökeröjö virheitä joita nyt nostetaan esille. Torvisella on vain yksi ääni. Luin että hänen kanssaan oli samaa mieltä enemmistö valtuutetuista. Heikki Nivala sai ainoastaan muutaman valtuutetun tuen. Vielä muutama vuosi sitten Nivalan tukena oli Kokoomuksen, Keskustan, vasemmiston ja kristillinen poliitikot. Nyt ajat ovat muuttuneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    Minusta Matti on eräänlainen jonglööri ja silmänkääntäjä. Löytyykö Suomesta toista poliitikkoa, joka on ollut jäsenenä neljässä eri poliittisessa ryhmässä? Matti oli aikoinaan myös toimittajana Ylellä, propagandakoneistossa, joka tuli kuuluisaksi siitä, että poliitikot saavat valita uutisaiheet. Myös Matin kaupunginvaltuustossa suorittama loikka persujen kiusaajasta osittain samanmieliseksi on manööveri, joka tuo ainakin itselle kyynisen hymyn huulille.

    Äänestä

  • Anonyymi00158 kirjoitti:

    Eikös Tennilä loikannut ihan kuten. Ja kansa tykkää. Nyt TorvisMatista. Hyvä juttu että kylään tuli yksi rehti. Torvinen on rautaa ja Nivala ruostetta. Ö

    Äänestä

Parempi olisi kun sanoisitte itsenne irti kaikesta mahdollisesta-

Äänestä
  • Kateus on kun Massaliike osasi.
    Onko muut kätelleet Kiinan supervallan edustajia?
    Onko muut käyneet edes Kanarialla?
    Voi ...tu näitä kateellisia paskiaisia!

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Kateus on kun Massaliike osasi.
    Onko muut kätelleet Kiinan supervallan edustajia?
    Onko muut käyneet edes Kanarialla?
    Voi ...tu näitä kateellisia paskiaisia!

    Mitäs Massaliike osasi ? Kunnan rahoilla ramppasi mm. hesassa...Lopputulokset ?

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Mitäs Massaliike osasi ? Kunnan rahoilla ramppasi mm. hesassa...Lopputulokset ?

    Osasi suuren maailman busineksen ja taistella Kemppa-cityn puolesta, mutta kateelliset osaa vain jauhaa peetä. Toiset näyttää tietä, toiset arvostelee sivusta! Massaliikkeen johtajat ovat 1. ryhmää revi siitä katkeruuden tukahduttama!

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Kateus on kun Massaliike osasi.
    Onko muut kätelleet Kiinan supervallan edustajia?
    Onko muut käyneet edes Kanarialla?
    Voi ...tu näitä kateellisia paskiaisia!

    Kunnan rahoilla ramppasi Kiinassakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Osasi suuren maailman busineksen ja taistella Kemppa-cityn puolesta, mutta kateelliset osaa vain jauhaa peetä. Toiset näyttää tietä, toiset arvostelee sivusta! Massaliikkeen johtajat ovat 1. ryhmää revi siitä katkeruuden tukahduttama!

    Ja niinpä syntyi kukoistava Kemijärvi ? Rakennusten purkulista jo kohtalaisen pitkä...se siitä Kemppa -Citistä..

    Äänestä

Mielenkiintoista on mitä tällä voitetaan, ja mikä on lopputulos. Tuskimpa siellä tahallaan, tai tarkoituksella olisi pelannut kukaan tai saanut siitä itselleen taloudellista hyötyä. Asia olisi eri jos joku olisi kavaltanut omaan pussiinsa jotakin.

Onko vain perimmäinen tarkoitus osalla kiillottaa omaa kilpeänsä, ja tuoda esille omaa egoansa.

Äänestä
  • Juurikin näin!

    Äänestä

  • Kyseessä oli kunnan rahoilla toteutettu vedätys lihottaa oma lompsa. Saihan sillä muutaman vuoden kovaa palkkaakin maksetuksi. Ja lopputulos?!

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Kyseessä oli kunnan rahoilla toteutettu vedätys lihottaa oma lompsa. Saihan sillä muutaman vuoden kovaa palkkaakin maksetuksi. Ja lopputulos?!

    Täyttä tunarointia koko homma. Olis ollu edes ammattilaiset asialla.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Kyseessä oli kunnan rahoilla toteutettu vedätys lihottaa oma lompsa. Saihan sillä muutaman vuoden kovaa palkkaakin maksetuksi. Ja lopputulos?!

    Älä ole kade, tee perässä jos osaat.... .keukeu!

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Täyttä tunarointia koko homma. Olis ollu edes ammattilaiset asialla.

    Mites se meni Arktos?

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Täyttä tunarointia koko homma. Olis ollu edes ammattilaiset asialla.

    Joskus vuosia sitten ehdotin keskustalaiselle, että keräävät kolehtin ja ostavat Kokoomukselta koulutusta, jonka sisältönä "kuinka kusettaa jäämättä kiinni". Tee-se-itse henki kuitenkin eli kepulaisissa liian vahvana, kuten yleensäkin ihmisillä, joiden osaamattomuus on kuorrutettu loppumattomalla itseluottamuksella.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Uskoisin että Persuja ei siihen tarvitse edes opettaa sen he osaavat luonnostaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Älä ole kade, tee perässä jos osaat.... .keukeu!

    Ei tuon osaamattomuuden osaamiseen ihmeitä tarvinnut.

    Äänestä

Hirveetä, hirveetä...
EI NAURATA, EI!

Taas tulee kunnolla osoitetuksi, ettei Kemijärvellä tunneta lakia, ei tunneta ja ehkä on sitäkin, että veisataan viis laeista.

Hyvää kurinpalautusta, erinomainen muistutus lakien kunnioituksesta

Hirveetä, hirveetä...

Mustalle listalle vai mille, on noussut Leakin!

Äänestä

Missä se putkilasku seilaa tällä hetkellä?

Äänestä
  • On se ihmeellistä, täällä puliveivataan jonkun olemattoman putkilaskun kanssa, jonka kaupunki joutuisi jokatapauksessa kustantamaan koska se kuuluu kaupungin toimenkuvaan.
    Arktosin miljoona-kuprusta ei hiiskahdetakaan, vaikka kemijärveläisten nenän edestä Häkämiehen ja Pekkarisen avustuksella puhallettiin kymmeniä miljoonia.

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    On se ihmeellistä, täällä puliveivataan jonkun olemattoman putkilaskun kanssa, jonka kaupunki joutuisi jokatapauksessa kustantamaan koska se kuuluu kaupungin toimenkuvaan.
    Arktosin miljoona-kuprusta ei hiiskahdetakaan, vaikka kemijärveläisten nenän edestä Häkämiehen ja Pekkarisen avustuksella puhallettiin kymmeniä miljoonia.

    Kuule tunge putkes sinne minne aurinko ei paista.

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Kuule tunge putkes sinne minne aurinko ei paista.

    Persut eivät tykkää puhua Arkosista koska Häkämies kuuluu nykyisin heidän kaveripiiriinsä.

    Äänestä

  • Oli aamulla meijän postilaatikossa, vissiin yöllä LK-jakaja tuonu. Mihin se pitää viiä, ninä en ainakaan ala maksumieheksi ku en oo siirtoa tilannu

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    On se ihmeellistä, täällä puliveivataan jonkun olemattoman putkilaskun kanssa, jonka kaupunki joutuisi jokatapauksessa kustantamaan koska se kuuluu kaupungin toimenkuvaan.
    Arktosin miljoona-kuprusta ei hiiskahdetakaan, vaikka kemijärveläisten nenän edestä Häkämiehen ja Pekkarisen avustuksella puhallettiin kymmeniä miljoonia.

    Siirto kuuluu kaupungin toimenkuvaan, mutta siirron maksaminen ei kuulu. Äly hoi.

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Siirto kuuluu kaupungin toimenkuvaan, mutta siirron maksaminen ei kuulu. Äly hoi.

    Kyllä kuuluu, äly hoi!

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Kyllä kuuluu, äly hoi!

    No tillaahan omalle tontille vesiputken siirto ja käske laskuttaa kaupunkia.

    Äänestä

Salaliitto! Se se on.
Kelloniemi on siitä puhunut jo vuosia.
Kaikki kaupungin toimet kohdistuvat tuohon pienen pieneen piiriin.
Voimia.
Kun aamusta saakka joutuu taistelemaan salaliittoa vastaa vuosia, niin kyllä siinä on kunto ja mielenterveys kovilla.

Äänestä
  • Joo. Näyttää ottaneen koville.

    Äänestä

Onko kukaan koskaan kyseenalaistanut, miksi juuri tuota heiveröistä ja tuuliajolla olevaan pientä piiriä salaliitto ajaisi ahdinkoon?

Vai onko kyse jostakin ihan muusta?

Äänestä
  • Tietysti!
    Sehän on se putki näillä korvienvälissä!
    Ei sinne muuta mahdu!

    Äänestä

Kyseessä ei ollut eritystilintarkastus.
Ketään ei jäänyt kiinni mistään.

Valitettavaa on se, että toimittajalle on syötetty omia puolueellisia ja tarkoituksellisia asioita. Ja toimittaja on uskonut. Harmi.
Toimittaa voisi tietysti itse korjata kirjoittamaansa, tai ainakin lehden toimituksen esimiehet.

Äänestä
  • Onko toimittaja lukutaidoton ? Raporttihan on julkinen .Kaikkien luettavissa. Vapaa lehdistö ..ainakin vielä ?

    Äänestä

Kertokaa mihin tämä muuhun johtaa kuin sapeleiden kalistekuun täällä? Ollaanko menossa oikeuteen? Jos mennään kuka haastaa? Vai tulisiko edullisemmaksi jos täällä, kehuttaisi toisia, ja sitten haukuttaisi kilvan. Kokeltaisi kuka uskaltaa sanoa reilummin joutumatta oikeuteen.
Tämähän on ilmainen palsta siksi suosittelisin tätä. Julmistellaan kilpaa.

Äänestä

Siellä joillakin alkaa puntti tutista.

Äänestä

Tehas tulee.

Äänestä
  • Massaliike teki hyvää työtä.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Massaliike teki hyvää työtä.

    Missä tulokset ? Tyhjäntoimitusta .

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Missä tulokset ? Tyhjäntoimitusta .

    Arktos teki hyvää työtä!

    Äänestä

Putkea jumputetaan halvalla kuntalaisten pepaan.

Äänestä
  • Voi että minä sitten vihaan tuota linkitystä. Tuo roskakirjan linkittäjä on taas vauhdissa! Älkää avatko linkkiä, jonka takana on kauhean pahaa asiaa. Meidän tuki ja turva, Keskusta puolue, pilkataan. Huono pulu paskoo omaan pesään hyi sentään!

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Voi että minä sitten vihaan tuota linkitystä. Tuo roskakirjan linkittäjä on taas vauhdissa! Älkää avatko linkkiä, jonka takana on kauhean pahaa asiaa. Meidän tuki ja turva, Keskusta puolue, pilkataan. Huono pulu paskoo omaan pesään hyi sentään!

    Äänestäjillä on lyhyt muisti ja Keskustan koijausten muistelu ja esiinnostaminen ovat kansalaisvelvollisuuksia, jolla yritetään tukea hoipertelevaa suomalaista päätöksentekoa. Myös Kokoomus on yleensä samassa kelkassa kun suomalaisten varoja ja omaisuutta siirretään omiin tai etupiirien taskuun. Toivoisinkin, että joku kirjoittaisi samanlaisen tiivistelmän puolueesta, joka pyrkii tarmokkaasti erottamaan yhteiskunnan ja sen varat toisistaan.

    Äänestä

  • Kyllä, kommunismi on hieno aate! Toimii kuitenkin huonosti eläinlajilla, jonka ydinosaamista on vallanhalu, kaksinaamaisuus ja selkään puukottelu!

    Äänestä

  • Kuunnellaan kyllä mikäli joku kertoo mitä turhaa ja mietitään sitten että oliko turhaa!

    Kokoomuksesta tulee itselle mieleen takavuosien puhelinmyyjät, joiden tavoitteena oli myydä kolme yrityksen kalleinta kännykkäliittymää muistisairaalle vanhukselle. Nyt puhelinmyyjät ovat kasvaneet konsulenteiksi, fokukseen vaihtunut julkinen sektori ja tuotteina erilaiset käärmeöljyillä rasvatut tuottavuusselvitykset, joiden lopputuloksena kunnat ja kaupungit pääsevät eroon konkurssikypsistä riippakivistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Voi että minä sitten vihaan tuota linkitystä. Tuo roskakirjan linkittäjä on taas vauhdissa! Älkää avatko linkkiä, jonka takana on kauhean pahaa asiaa. Meidän tuki ja turva, Keskusta puolue, pilkataan. Huono pulu paskoo omaan pesään hyi sentään!

    Keskusta tyri taksilain ja terveydenhuollon. Vanhukset eivät enää pääse hoitoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    Keskusta tyri taksilain ja terveydenhuollon. Vanhukset eivät enää pääse hoitoon.

    Yksinkö kepu soten teki ? Olihan sitä sorvaamassa myös vasemmistoliitto ja eikä mitään virheitä koskaan tekevä SDP. Näin muistin virkistämiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    Yksinkö kepu soten teki ? Olihan sitä sorvaamassa myös vasemmistoliitto ja eikä mitään virheitä koskaan tekevä SDP. Näin muistin virkistämiseksi.

    Kepu tyri yksinään taksilain ja pisti liikkeelle ongelmaisen sotepallon.

    Äänestä

Lumi sulaa ja maksamattoman putken pää tulee taas tehtaan tontilla näkyviin muistuttamaan tilintarkastajia.

Äänestä

Selvä salaliitto. Vuosia kestänyt salaliitto sukua kohtaa. Ilman syytä. Nyt on koston paikka.

Äänestä

Mistä täällä puhutaan?
Eihän Lain Kansa niin kirjoittanut.
Ketään ei ole jäänyt kiinni yhtään mistään.

Korkeintaan persut ja taantumuksen kemijärven porukka, joka yrittää toistuvasti aiheuttaa tarkoituksella ihmisille epävarmuutta. Sellaiseen epävarmuuteen ei ole aihetta.
kantavatko he vastuuta sanoistaan ja teoistaan?

Äänestä

Eihän nykypolitiikassa tarvitse puhua totta.
Voi puhua ihan mitä sattuu huvittamaan, ja ilman vastuuta .

Äänestä
  • Häivy iäksi pois! Tuo roskakirjan linkittäjä iski jälleen!

    Miten joku voi olla noin ilkeä :(

    Äänestä

  • Anonyymi00123 kirjoitti:

    Häivy iäksi pois! Tuo roskakirjan linkittäjä iski jälleen!

    Miten joku voi olla noin ilkeä :(

    Kepu on sairaus.

    Äänestä

  • Anonyymi00123 kirjoitti:

    Häivy iäksi pois! Tuo roskakirjan linkittäjä iski jälleen!

    Miten joku voi olla noin ilkeä :(

    Ensinnäkin olen sinun kanssasi samaa mieltä että tuo kirja on nähty. Mutta siitä erimieltä että olisi roskakirja. Jos kirjan kirjoittaa ja henkilöitä nimeltä mainitaan, kirjan pitää pitää paikkaansa muuten siitä tulee oikeus jutut. Keskustakin olisi mielellään haastanut oikeuteen, jos olisi arvellut pärjäävänsä.

    Kyllä näitä poliitikkoja saa pöllyyttää puolueisiin katsomatta, muuten ne menee liian röyhkeiksi.
    Perussuomalaiset eivät vielä ole kunnolla päässeet valtaan, jossa olisi paremmat mahdollisuus käydä kaidalla polulla. Kun valta kasvaa ja puhalluksen mahdollisuudet paranevat, saamme heistä vielä julkaista paksuja kirjoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    Paha kirja POIS!

    Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Paha kirja POIS!

    Totuus tietoisuuteen ja valheet pois. Kepu on läpimätä.

    Äänestä

  • Anonyymi00130 kirjoitti:

    Totuus tietoisuuteen ja valheet pois. Kepu on läpimätä.

    PS on petturipuolue!

    Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Paha kirja POIS!

    Otin tulevaan lukemistoon tämän kirjan. Laitan tänne kommenttia, kun olen sen lukenut!

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Otin tulevaan lukemistoon tämän kirjan. Laitan tänne kommenttia, kun olen sen lukenut!

    Älä lue sitä roskaa!

    Äänestä

Onhan se totta ja yleisessä tiedossa, että kunnissa rehottaa rakenteellinen korruptio. Toisissa kunnissa vaan vähän räikeämmin, eikä siihen kukaan uskalla puuttua. Syynä mm. kunnassa pesivä yksipuoluejärjestelmä. Mutta pikkuhiljaa rivit rapautuvat ja asiat tulevat julki. Kyllä jokaisen tulee ottaa vastuu tekemisistään, myös kuntapäättäjien. Toivottavasti sen verran oikeus toteutuu. Onhan kyse meidän kaikkien verovarojen käytöstä.

Äänestä
  • Vanha valta sortumispisteessä. Uudet raikkaat tuulet puhaltelevat Totuuskomissio ja tomera emäntä hoiteloo asiat järjestykseen.

    Äänestä

Se putken siirto oli täysin puhdas vaalimainos jolla ihmisiä höynäytettiin näitä kepuja äänestämään.
Kaikkineen hieno manööveri, veronmaksajat 200.000 eurolla heidän vaalimainontaansa rahoitti.
Sehän se persuja kaivelee kun eivät tuollaista pottia saaneet omiin vaalimainoksiinsa.

Äänestä
  • Oliko vaalislougani: "Tämän putken päästä pitäisi näkyä valo mutta".

    Äänestä

Hienosti hoitivat, taitaa olla ainoa kunta Suomessa että noin avokätisesti yhtä puoluetta kuntavaaleissa tukivat.

Äänestä

Näin kyllä kävi, minäkin Heikkiä äänestin.

Äänestä
  • Heikki pitää päätöksenteon röörit kunnossa.

    Äänestä

Persujen vaalilupausten pettämisestä ei tarvinnut tehdä erityistilintarkastusta.
He jäivät kiinni housut nilkoissa.
Eihän tuollaiseen porukkaan voi mitenkään luottaa.
Kemijärven porukka samaa kastia.

Äänestä

Olihan tämä lupausten pettäminen tiedossa. Koko porukka yhtä saamatonta ja valehtelevaa porukkaa.
Kemijärven divisioona vahvistaa tuon.

Äänestä
  • kemijärven persut ovat pelkkiä änkyröitä, kehittäminen on tuntematon käsite, valittaminen kyllä tunnetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b1081b4f-8a99-4d96-99e5-c975debd0793

    Katsokaapa persujen pylvästä. Ylivoimaisesti eniten vankeusrangaistuksia aluevaaliehdokkaista. Persut 45, esim keskusta 4.

    Kun lukee että Kemijärven palsaa sivulliselle tulee kuva että kunnan henkilökunnassa on vain rikollisia. Kaikki tehdään lakien vasaisesti, opettajista alkaen. Ihmetellä saa kun ketään ei virallisessa oikeudessa ole rikoksesta tuomittu.
    Persutko lietsoo tätä tarinaa, vai kuka? Jos niitä väärinkäytöksiä on nehän pitää ratkoa oikeudessa. Täällä on turha haukkua ketään, se paljastaa vai että ei ne omat jauhotkaan taida olla kovin puhtaat.

    Äänestä

  • Anonyymi00149 kirjoitti:

    Persujen strategia on koko olemassaolon ajan ollut vain riidellä, haukkua ja syytellä muiden puolueiden edustajia. Sitä persut tekevät, koska omalla puolueella eniten rikoksista tuomittuja. Persut ovat muista puolueista tulleita riidanhaastajia jotka ovat lähteneet niistä ovet paukkuen ja riitely jatkuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00150 kirjoitti:

    Ainakin valtakunnan politiikkaan on kerätty muista puolueista poispotkitut. Perussuomalaisille kelpaa, ja nostetaan ihan ministeriksi asti, kuten Rydman. Saisi tuon Juuson tilallekkin löytää vaikka joku poispotkittu, koska Juuso on selvästi astunut liian suuriin saappaisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00150 kirjoitti:

    Persujen strategia on koko olemassaolon ajan ollut vain riidellä, haukkua ja syytellä muiden puolueiden edustajia. Sitä persut tekevät, koska omalla puolueella eniten rikoksista tuomittuja. Persut ovat muista puolueista tulleita riidanhaastajia jotka ovat lähteneet niistä ovet paukkuen ja riitely jatkuu.

    Persujen kritiikki on aiheellista.

    Äänestä

Kemijärven persujen toiminta vahvistaa tuon.
Ala-arvoista.

Äänestä

Persuilla näyttää olevan.
Opetetaanko siellä puoluetoimistossa miten aiheutetaan sekasortoa, mielipahaa. maalittamista, syrjintää, loukkauksia...

Äänestä

Vai onko todellakin se salaliittoa, joka kestänyt häntä kohtaan jo 60 vuotta, vaikka on itse paljon nuorempi.
Minusta pitäisi tehdä erityistarkastus tuosta salaliitosta.

Äänestä

Kyllä vaan hävettää olla kemijärveläinen veronmaksaja

Äänestä
  • Et sinä mitään maksa

    Äänestä

Kun mieli järkkyy alkaa ihminen näkemään persuja. Usein sysäys matkalle kohti tempputaloa tulee, kun ihminen joutuu omasta alisuoriutumisesta tai osaamattomuudesta johtuen kokemaan epäonnistumisia elämässään. Heikkolahjaisilta puuttuu kyky itsekritiikkiin, joten aletaan etsimään syyllisiä muualta. Oma ehdotukseni onkin, että perustetaan persukammoon sairastuneille tukiryhmiä, joista saa apua elämän hallintaan sen eri osa-alueilla. Tärkeää olisi myös saada potilaat ymmärtämään, että asioihin ei ole tulossa muutosta, mikäli äänestetään samaa puoluetta vuosikymmeniä.

Äänestä
  • Kun persun mieli järkkyy, alkaa hän näkemään keskustalaisia. Tärkeää olisi saada ihmiset ymmärtämään, että asiat eivät parane jos äänestetään persuja. Valehtelijoita, jotka ovat vuodessa pettäneet perskokkarehallituksessa jokaikisen vaalilupauksensa.

    Äänestä

  • Anonyymi00160 kirjoitti:

    Kun persun mieli järkkyy, alkaa hän näkemään keskustalaisia. Tärkeää olisi saada ihmiset ymmärtämään, että asiat eivät parane jos äänestetään persuja. Valehtelijoita, jotka ovat vuodessa pettäneet perskokkarehallituksessa jokaikisen vaalilupauksensa.

    Persut aikoivat lopettaa puoluetuet ja erota EU:sta. No eipä enää. Puoluetuet kelpaavat kernaasti ja EU:n hillotolpille on menijöitä. No Hakkaraisen Tepan ne nakkasivat ulos ehokkuudesta jotta hillotolpille tulis uusille tilaa. Se siitä suoraselkäisyydestä.

    Äänestä

Joko putkilaskun kuittaaja on löytynyt?

Äänestä
  • Heikki Adolf Nivala.

    Äänestä

On. Valtuusto.

Äänestä
  • Noin pitääkin tehdä!

    Äänestä

Parasta on, kun asia nostettiin kiinnijäämisen vuoksi valokeilaan!

Äänestä

Minä ja me muut äänestämme seuraavissakin vaaleissa Juhanaa!

Tätä ei mikään voi muuttaa!

Äänestä

Lapin Kansa kirjoitti tiistaian 4.4.2024
että Likapyykin pesu jatkuu Kemijärvellä (näin etusivulla)

Uutiset sivulla 8 mainitaan nimiä, sanotaan entinen ja nykyinen sukunimi

Äänestä
  • Odotellaan likapyykin pesua!

    Äänestä

  • Anonyymi00175 kirjoitti:

    Odotellaan likapyykin pesua!

    Niin, totta, kyllä siinä pitäisi muistin kirkastua ja terästyä!

    Äänestä

Eihän siinä niin kirjoitettu.
Lähimuistissasi on ongelmaa.
Nyt varmaan kannattaisi hakeutua hoitoon Lapponiaan.

Äänestä

joko asia on saatettu pois päiväjärjestyksestä?

Äänestä
  • Aloittaja kertoi 8 rikollisen jääneen kiinni, kiinnostaa saivatko he pitkiä tuomioita?
    Varmasti moni laittoi omiin taskuihin.

    Äänestä

Kepu on ihmiskunnan rappio ja turmio.

Äänestä

Miksi siitä Patokankaan putkesta ei kukaan ole viikkoon puhunut? Joko väsymys on tullut.

Äänestä

Vastenmielinen uutinen. Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmas!

Äänestä

Pitkä ketju! Paljon on puhuttanut Kemijärviläisiä!

Äänestä

Voi poijat, ettekö ole saaneet piirakkaa kun olette noin happamalla päällä 😈

Äänestä

Jos oikein olen ymmärtänyt kaupunki poltti kymmeniätuhansia eikä niitä kaivattuja rosvoja sieltä löytynytkään, eikä ketään ole löytynyt jota olisi pystynyt syyttämään.

Olenko oikeassa?

Äänestä
  • Olet oikeassa, rahaa paloi tyhjään.
    Kyseessä oli vaalikampanja joka menikin lyttyyn ja tipahtivat kuin eno veneestä!

    Äänestä

  • rosvoja? mitä?

    Äänestä

  • Anonyymi00218 kirjoitti:

    rosvoja? mitä?

    Rosvot ovat sellainen haave olento kuten joulupukki ja ufot. Osa uskoo näihin olentoihin. Osa taas oikeasti usko mutta lietsoo toisia uskomaan niihin.

    Tämä on tullut kalliiksi veronmaksajille, koska näitä mielikuvitus rosvoja on alettu jahtaamaan veronmaksajien varoilla. Tietenkään mielikuvitus rosvoja ei voi oikeasti saada kiinni, mutta pahinta on että pyydystämiseen menneet varat oikeasti on mennyt.

    Äänestä

Eihän niitä löytynyt, kun Nivala kumppaneineen esti erityistilintarkastksen.

Äänestä
  • Hehe...vai esti?
    ...Varmaan niin...

    Äänestä

  • Anonyymi00193 kirjoitti:

    Hehe...vai esti?
    ...Varmaan niin...

    samat nimet pyörivät kanavalla,
    heidän tekosistaan puhutaan,
    mistä se kertoo?

    Äänestä

  • Tämä taitaa liittyä salaliitoteorioihin joita liikkuu Perussuomalaisten keskuudessa, kuuluu puolueen koossapitävään voimaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00194 kirjoitti:

    samat nimet pyörivät kanavalla,
    heidän tekosistaan puhutaan,
    mistä se kertoo?

    Poliittisesta katkeruudesta, vainoharhaisuudesta, luulotaudista ja ennenkaikkea huonosta itsetunnosta!

    Äänestä

Kuullut samaa. Erityisesti salaliitto kuulema kohdistuu Kelloniemeen, joka on puhdas pulmunen, ja ajaa vain kaupunkilaisten asiaa. Miksi?

Äänestä

otsikossa lukee hirveää,
onkohan tuo nyt niin hirveää,
kyseessä kuitenkin kemijärvi,
tunnemmehan me oman kuntamme toimijat

Äänestä
  • Onko kukaan selvittänyt liittyvätkö Ufot mitenkään tähän sotkuun? Minusta on alkanut tuntua siltä. kun suurella rahallakaan tämä sotku ei ole selvinnyt, aina palaa jaloilleen selvittämättömänä.
    Eihän muuta enään voi olla kun joku on houkutellut Ufot sotkemaan tätä juttua, Kemijärvellähän niitä on.

    Äänestä

8 jäänyt kiinni, mutta ketään ei tuomittu? Mikä lainrikkomus voi silloin olla kyseessä. Jonkun persun mielipaha kun ei saanutkaan syyllisiä?

Äänestä
  • Inhottavaa, inhottavaa luettavaa!

    Äänestä

Kuka se sanoikaan, että puhun niin totta kuin osaan?

Äänestä

Paljonko nämä 8 syytettyä on kaupungille velkaa, paljonko he antoivat BB:lle siihen tehtaaseen.

Äänestä
  • Kaupungille kovasti velkaa ja paholaiselle sielunsa.

    Äänestä

  • Tätä on jauhettu vuosia, eikä ketään ole asetettu syytteeseen eikä taida löytyäkkään. Haiskahtaa pahasti Persuiluun, heidän oppikirjoihin kuuluu syytellä toisia, niin tolkusti ettei huomata penkaista omaa sylttykasaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00207 kirjoitti:

    Tätä on jauhettu vuosia, eikä ketään ole asetettu syytteeseen eikä taida löytyäkkään. Haiskahtaa pahasti Persuiluun, heidän oppikirjoihin kuuluu syytellä toisia, niin tolkusti ettei huomata penkaista omaa sylttykasaa.

    Höpö löpö!

    Kummasti nämä "rötökset" nousevat aina vaalien alla esille.
    Muulloin ei hiiskutakaan.....
    Mistä tämä johtuu?

    Äänestä

  • Anonyymi00212 kirjoitti:

    Kummasti nämä "rötökset" nousevat aina vaalien alla esille.
    Muulloin ei hiiskutakaan.....
    Mistä tämä johtuu?

    Persujen hommaa, tämä jatkuva riitely alkoi kun he saivat valtaa. Näyttää siltä että siinä porukassa on paljon vainoharhaisia, ja taas osalla tekee mieli riidellä.

    Näiden Persujen riidanhaluisuus ei ole yksin Kemijärven ongelma, kannattaa katsella muidenkin kaupunkien, ja kuntien palstoja.

    Jos eivät löydä muuta riidan aihetta alkavat keskenään tappelemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00213 kirjoitti:

    Kanakopla ja nivalistit tapelleet maaliman sivu keskenään.

    Äänestä

  • Anonyymi00212 kirjoitti:

    Kummasti nämä "rötökset" nousevat aina vaalien alla esille.
    Muulloin ei hiiskutakaan.....
    Mistä tämä johtuu?

    Koska ollaan kieroja paskoja ja tehään virkarikoksia niin nousee ne joskus esille

    Äänestä

  • Aika tuo asiat esille. Kemijärveläisillä on sitten pitkä muisti!

    Äänestä

Riitaisaa porukkaa
https://yle.fi/a/74-20076675

Kemijärveläinen valtuutettu kiistää epäasiallisen käytöksen, kaupunginhallituskin piti esittelytekstiä syyllistävänä

Äänestä
  • esittelyteksi syyllistävä?

    Äänestä

Ruhhahhaa! Kepu pettää aina, etenkin Kempassa.

Äänestä

  • Anonyymi00226 kirjoitti:

    Tuota linkkiä tarjoillaan jatkuvasti. Anteeksi pyyntö ei kuulu kemijärviläiläiseen kulttuuriin.
    Lea Koskela on nainen, ja vielä sivistynytkin. Siksi on hyvin ymmärrettävää että hän erehtyi pyytämään anteeksi.
    Siinä hän ilmeisesti järkytti kemijärviläisten perinteitä. koska sitä on vuosia kauhisteltu, ja kirjoiteltu paljon.

    Äänestä

  • Anonyymi00227 kirjoitti:

    Kirjoitus nostaa esille yhden jos toisenkin kysymyksen,
    Siis: ?????????????

    Joka kohdasta, joka virkkeestä ollaan eri mieltä. Sori!

    Äänestä

  • Anonyymi00227 kirjoitti:

    Tuota linkkiä tarjoillaan jatkuvasti. Anteeksi pyyntö ei kuulu kemijärviläiläiseen kulttuuriin.
    Lea Koskela on nainen, ja vielä sivistynytkin. Siksi on hyvin ymmärrettävää että hän erehtyi pyytämään anteeksi.
    Siinä hän ilmeisesti järkytti kemijärviläisten perinteitä. koska sitä on vuosia kauhisteltu, ja kirjoiteltu paljon.

    Erehtyi?

kyllä valtuustosta juttuja riittää

Äänestä

olehan varovainen, ei millään pahalla, pyri edustamaan kaikkia kaupunkilaisia

Äänestä

Seuraava erityistilintarkastus Kevoon!

Äänestä
  • Joo!

    Äänestä

Kyllä kansalla on kova työ seurata mitä tapahtuu.
Tuntuu ettei läheskään kaikkiin voi luottaa.

Äänestä
  • Ole Iivari varovainen, ole esikuvallinen, sinusta löytyy hyviä piirteitä

    Äänestä

Onko se niin hirveää, hirveää

Äänestä

On toki. Hirveää on se, että syytetään ilman perusteita. Ketään ei ole tuomittu.
Persut ovat tässä onnistuneet. Luovat tyhjistä asioista kuvitteellia ongrlmia, ja paisuttelevat asioita. Pitäisikö alkaa tutkimaan Kelloniemen toimia kultuuripuolella? Kuinka paljon käytti työnantajan aikaa omiin yrityksensä töihin.
Jättikö kulttuurikeskiksen tyhjilleen, kun kävi omilla asioillaan muualla työaikana?
Näitä nyt on...

Äänestä
  • Ehdottomasti pitäisi vastata samalla tavalla.

    Äänestä

Näin olen monen kuullut sanovan. Voisiko Kelloniemi avata tätä vai pitääkö tehdä erityistarjastus?
Veronmaksajana odotan selvitystä.

Äänestä

Erityistilintarkastus hoksi että Boreal Biorefin 2016 tilinpäätöksessä lukee että Kehityksen 350.000 € lainan vakuutena oli yrityskiinnitys vaan ei ollut. Mikä se on? Rekisterimerkintärikos ja petos? Raportissa lukee että lainmukaista syytä salata päätöstä ei ollut ja esteellisiä oli runsaasti päättämässä, etenkin keskustasta.
Erityistilintarkastusraportti osoittaa myös että Aulikki Imporanta oli oikeassa ja hänet erotettiin ilman asiaperustetta. Liian moni valtuutettu olisi saattanut jäädä kiinni kuntalain rikkomisesta. Kuritonkieli ja Makkaranmyyjä hokivat Puskaradiossa että erityistilintarkastuksessa ei mitään löydy. Toisin kävi.

Äänestä
  • täyttä tuubaa...hohhoi!

    Äänestä

  • Kiitos valaisevista tiedoista.

    Äänestä

Ja näistä on valtuuston yksimielinen päätös.
Asia loppuun käsitelty

Äänestä
  • Ei ole yksimielistä päätöstä eikä lainvoimaista päätöstä. Kun esteelliset siivotaan äänestämästä, voi hyvin olla että alkaa korvauskäräjät. Kaikkiaan Nivala käytti kaupungin tytäryhtiöineen ja osakkuuksineen rahaa 2015-2020 noin miljoona euroa.

    Äänestä

Sen minkä taakseen jättää edestä löytää.
Onko näin?

Äänestä

Rotat kusettavat !

Äänestä

Luottamushenkilöiltä on ensimmäinen edellytys se, että he ovat kaikin tavoin rehellisiä, teoissa, puheissa ja niin edelleen! Lyhyesti sanoen heiltä edellytetään esikuvallisuutta.

Äänestä

Kun valtuusto on hyväksynyt päätökset , eikä valituksia määräajassa ole tehty, ja tilintarkastusyhteisökin huväksynyt toimet,niin ei ole syyllisiä.
Jos on tehty rikos, niin pitää tehdä rikosilmoitus, ja poliisi tutkii. Poliisi ei tätä tutki, niin eiköhän anneta asian olla, vai mitä Kelloniemen uskonlahko sanoo?

Äänestä
  • Jos viittaat valtuuston marraskuun 2024 päätökseen, siitä on valitus Hallinto-oikeudessa. Ensimmäinen kaupungin tilintarkastajan kirjallinen huomautus tuli jo joulukuussa 2017, mutta kepu ratkaisi asian vaihtamalla tilintarkastajan. Kun Tarkastuslautakunta vaati erityistilintarkastusta 2019, Pikkaraisen johdolla ratkaistiin asia erottamalla tarkastuslautakunnan puheenjohtaja 2020. Onneksi Pikkaraisen ikimuistoiset sanat valtuustossa huhtikuussa 2020 on nauhalla: Boreal Biorefin rahoitus on moneen kertaan tutkittu ja mitään ei ole löytynyt, kaikki on kunnossa. Pikkaraisella lienee muita vahvuuksia kuin luetun ymmärtäminen. Onneksi asioita ovat selvittäneet muutkin kuin surullisen kuuluisa Raappana. Yhteismetsiin kelpaa tietty edelleen. Jokainen voi miettiä miksi.

    Äänestä

tietääkö joku tästä asiasta jotakin?

Äänestä

Aina politiikassa kuohuu!
Sen minkä taakseen jättää sen edestä löytää-
Pää tulee vetävän käteen.

Äänestä

mitä kuuluu tilapäiselle valiokunnalle? joko saadaan tutkinnasta tuloksia?

Äänestä
  • Yritetään jaksaa odottaa!

    Äänestä

Olen kuullut, että persut ovst tappelemassa keskenään. Hajoaako persut?

Äänestä

Ovat kuulema riitautuneet, kuten Arto Torvinen aikoinaan totesi, että ei jaksa kuunnella yhden pariskunnan vihanpitoa valtaapitäviin.
Onko persuilla auktoriteettikauhu?

Äänestä

hirveetä jos tappelevat ja hajottavat parhaimman puolueen

Äänestä

onko erityistilintarkastusasia haudattu lopullisesti?

Äänestä
  • Paljonko maksoi?
    Mitä jäi käteen?
    Kuka maksaa viulut?

    Äänestä

  • Anonyymi00281 kirjoitti:

    Paljonko maksoi?
    Mitä jäi käteen?
    Kuka maksaa viulut?

    Yli 20000 euroa....kunnan varoja aivan tyhjään!

    Äänestä

  • Anonyymi00282 kirjoitti:

    Yli 20000 euroa....kunnan varoja aivan tyhjään!

    Eihän Kemijärven Sepitys Oy:n papereita edes tutkittu. Siellähän se sekoilu tapahtui.

    Äänestä

On taputeltu, ei mitään aihetta!

Äänestä

inhottavaa kun luottoasemassa ei ole niin kuin suuri yleisö odottaa

Äänestä

https://yle.fi/a/74-20223520

ei oo hyvä juttu tää

Kilpailu- ja kuluttaja­virasto huomautti Kemijärveä – sadan tuhannen euron vakuutukset olisi pitänyt kilpailuttaa

Äänestä

Ei taida 200.000 euroa riittää Kelloniemen ja Alatalon pyytämiin selvittelyihin.
Luku on liki puoli miljoonaa.
Eikä mitään löytynyt.
Tuo summa tekee jokaiselle veronmaksajalle sellaiset 1.000 euroa jokaiselle.

Äänestä
  • Mistä nuo luvut?
    Viranhaltijoiden tehtäviin kuuluu antaa tietoja, ellei laki kiellä. Se on heidän työtänsä. Siitä jo maksetaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00292 kirjoitti:

    Mistä nuo luvut?
    Viranhaltijoiden tehtäviin kuuluu antaa tietoja, ellei laki kiellä. Se on heidän työtänsä. Siitä jo maksetaan!

    Luvut on annettava!

    Äänestä

  • Salaliitto!!!
    Selvä salaliitto!!!
    Marssimaan folio päässä!!!

    Äänestä

No nytkö ne jäi kiinni.monta kymmentä vuotta saaneet rauhassa sutkailla ja tehdä rikoksia.aikamoinen häpeä perheille ja sukulaisille.voi hyvätavaton.ja se oli vasta 10% kaikista sutkeista jotka eivät ole jääneet kiini rikoksistaan.

Äänestä

Lapin Kansassa?

Äänestä

tuttuja nimiä, ei voi mitään, siis tässä ketjussa

Äänestä

mikä tää itse asiassa on?

Äänestä

pahat muistot

Äänestä
  • valvonnan pitää pelata
    kaikki pitää olla läpinäkyvää!
    Nuo ovat hyvan hallintotavan tärkeimmät vaatimukset

    Äänestä

mitä erityistilintarkastus paljasti?

Äänestä
  • Ei se paljastana palijoa mittää. Olis pitänä tutkia Kehistysyhtiön veivailut. Ne jäi nyt välliin tällä kertoo.

    Äänestä

Joko asia on vanhentunut?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Lapin Kansa kertoo että kahdeksan valtuutettua on jäänyt kiinni kuntalain ja hallintolain rikkomisesta. Erityistilintarkastus kaivoi jo nyt siis Lea Koskelan ja Anita Ruokamon nimet esiin. Kumpikin on edelleen Suomen Keskustan näkyviä johtajia. Ketähän ne kuusi muuta keskustanko poliitikkoa olivat. Täältä kehän sisältä, entisten kemijärveläisten porukasta kuuluu kysymystä. Just tultiin lomilta Suomulta. Mitä te siellä poliitikot teette edelleen, Boreal Bioref kähminnän jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu