Evoluutio ja muut mahdottomuudet

Silmä ja muut evoluutio mahdottomuudet


Täällä kirjoittavat monet siitä kuinka silmä olisi kehittynyt evoluutiossa miljoonissa vuosissa. Kuinka tämä olisi kuinkaan edes mahdollista. Jos ihminen saisi edes jonkun alun silmässä, mutta ei se sitten seuraisi ihmisen kuoltua pois. Ei se periydy tuleville sukupolville. Se olisi aina uusi alku lapsilla, mikä sitten heidän kuoltua katoaisi pois. Kuinka ihmiselle on tullut kaksi reikää silmiä varten? Tai uskovatko nuo evoluutio uskovaiset, että jossain olisi alkanut kehittyä miljardeja erilaisia silmiä ihmisille ja kaikille eläimille? Ja sitten ne olisivat pompanneet valmiisiin silmän reikiin ja kytkeytyivät aivoihin, jotta ihminen voisi refleksin omaisesti toimia näkö havaintojen mukaan.
Samoin myös muut esim. korva. Kuinka se on voinut alkaa kehittymään, kun ei ääniä eikä melua eikä muuta lähtökohtaa ole. Korva on erittäin monimutkainen aisti. Myös siinä on sama mikä on silmässä, että ihmisen kuoltua pysähtyy evoluutio siihen. Ei heidän lapsiin tule sitä mikä on ollut heidän vanhemmillaan. Kaikki muut evoluutio ihmeet pysähtyvät aina esim. ihmisen kuoltua ei jatku siitä mihinkään. Evoluutiolla ei ole ollut eikä ole eikä tule olemaan mitään mahdollisuuksia ei ihmisiin eikä eläimiin eikä kasveihin ym.

8

346

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maa on 6,000 vuotta vanha.
      Mahdollisesti litteä.
      Varmasti liikkumaton.
      Mikäli uskomme Raamattua.

      • Anonyymi

        Jumala loi maapallon noin 4154 eaa. Aadam luotiin noin 4150 eaa.


    • Anonyymi

      Aloituksesi on kopioitu Evoluutio-palstalle. Mene sinne keskustelemaan.

    • Evoluutioon ja luomiseen on omat palstansa. Täällä voi keskustella siitä, mitä mormonit ajattelevat evoluutiosta.

      Minun kantani on selkeä. Evoluutioteoria on hyvä tieteellinen teoria. Siihen vaan pitää tietysti liittää luominen. Sitä ei tunnu oikein osaavan kukaan. Minä olen myös yritellyt. Kirjoissani ja kotisivuillani on asiasta artikkeleita https://www.santavuori.com

      • Olli sanoo evoluution olevan tieteellinen. Mutta tiede ei voi selittää evoluutiota.


      • Arto777 kirjoitti:

        Olli sanoo evoluution olevan tieteellinen. Mutta tiede ei voi selittää evoluutiota.

        Joo, tiede ei voi ollenkaan kaikkea selittää. Fundamentalistinen kreationismi on silti vielä surkeampi yritys kaiken selittämiseen.

        Luomisen lisääminen oikealla tavalla evoluutioteoriaan on se ratkaisu. Sitä ei kukaan osaa vielä kovinkaan hyvin. Minun yritykseni ovat kotisivuilla.

        Ensimmäiseksi: Pitää ymmärtää Raamatun sanat ja tarkoitus oikein. Se edellyttää ensin muinaisen tekstin kääntämisen nykykielelle, sitten vasta sen voi tulkita kirjaimellisesti.

        Esim. luominen tarkoittaa tämän maapallomaailman ja sen nykyisen järjestyksen luomista. Luomiskertomus on kertomus tästä maasta ja sen taivaasta. Ei universumista muuta kuin että muuallakin on luotu maailmoja.

        Silloin luominen on olemassa olevien asioiden järjestämistä, ja niiden luomista ensin henkimaailmassa ja sitten tuomista maailmaan.

        Ja auringon "luominen" on sen saattaminen näkyviin taivaankannelle, eli savun ja pilvien poistamista jonkun katastrofin jälkeen. Uudestaan näkyviin tulemista tai ensimmäisen kerran esiin tulemista.

        Tämä selviää, kun tutkitaan millainen oli muinainen maailmankatsomus ja kun selvitetään tarkkaan käytettyjen sanojen merkitys alkukielessä.

        Toiseksi siis: Maailma oli maan pinta ja taivaan kupoli sen päällä. Ylhäällä taivas, ja manala maan alla.


    • Anonyymi

      Silmä on oikeasti piirroskuva, joka ilmenee kaikkeudessa litteänä kaksiulotteisena muotona ja esim. perhosen siivissä.

      Silmä pyöristyi munaksi samalla tavalla kuin syntyi muutkin munat. Eli maa on siis litteä, kuin solu.

      Kolmiulotteinen pallomainen kupera näkevä silmä syntyy, kun Aurinko ilmenee horisontin yläpuolella. Koverat silmäkuopat syntyy alapuolelta, kun Aurinko on horisontin alapuolella ja maasta, josta nousee savi, josta ihminen on muotoiltu.

      Ihmisen saisi helposti litistettyä entiseen kaksiulotteiseen kuvan muotoon.

    • Anonyymi

      Kerrohan Arto, että miksi Jumala loi joillekin eläimille niin onnettomia silmiä, että niillä ei näe kunnolla? Ja miksi Jumala loi luolakaloille (sokkokalat) silmät, vaikkei niissä ole näkökykyä ollenkaan?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      75
      1448
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      13
      977
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      892
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      90
      848
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      714
    6. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      664
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      621
    8. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      134
      618
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      47
      613
    10. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      70
      576
    Aihe