Tallinnaan kaksi uutta vetytankkausasemaa

Tallinnaan avataan tänä kesänä kaksi uutta vetytankkausasemaa 😃👍

https://www.helsinginuutiset.fi/teemat/8586704
26525
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Mahtavaa!

Äänestä
  • Erittäin mahtavaa 👍

    Äänestä

Siihen on syynsä miksei vetytankkausasemat ole yleistyneet myöskään Virossa. Nimittäin omilla rahoilla tästä kokeilusta ei saada kannattavaa.

"Asemien rakentamisesta vastaa huoltoasemistaan tunnettu Alexela sekä energiayhtiö Utilitas, jotka ovat saaneet VIRON VALTIOLTA VIIDEN MILJOONAN EURON TUEN projektille.

Uusien asemien ensimmäiset asiakkaat ovat noin 30 Bolt-brändin alla toimivaa TAKSIA. Alexelan mukaan myös muita kiinnostuneita on.

– Pilottiprojektin ensimmäisessä vaiheessa julkisen liikenteen ajoneuvot ja erityisesti taksit ovat avainasiakkaita. Olemme käyneet neuvotteluja myös muiden kanssa, sillä Virossa vaikuttaa olevan paljon vedyllä ajamisesta kiinnostuneita ihmisiä, Alexelan tulevaisuuden polttoaineiden johtaja Artur Dianov sanoo Viron yleisradion haastattelussa."

Eli takseja houkutellaan vetyautoiluun kun yksityisiä ihmisiä on vaikeampaa saada niitä ostamaan. Miten kalliimmalla vetyautolla ja mahdollisesti kalliimmalla energialla (vedyllä) voi pärjätä kilpailussa perinteisiä diesel takseja vastaan? Huomatkaa ettei artikkelissa paljastettu vedyn hintaa pumpulla, joten on aika vaikeaa tehdä kannattavuuslaskemia Bolt yrittäjän. Sen vetyhinnan kertominen julkisesti on ilmeisesti myös Virossa vaikeata kuten Suomessakin ja sitä salataan viimeiseen saakka?

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18220111/vetytaksit-tulevat

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17717322/koska-julkistetaan-vetytankkausaseman-kuluttajahinta-suomessa

Äänestä
  • Voisitko hieman tarkentaa?

    Äänestä

Ei ole helppoa vetytankkausaseman ylläpito. Niitä on myös purettu maailmalla. Historiasta ei selvästi haluta ottaa oppia ja aloittajan artikkeli puhuu "kokeilusta" vaikka näitä kokeiluja on ollut jo yli 20 vuotta ympäri maailmaa eikä siltikään ole vetyautoja onnistuttu käytännössä ollenkaan myymään vaan sitkeästi vetyautokanta monessa maassa pyöreästi 0,0%.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17809057/miljoona-vetyautoa-suomessa-tarvitsee-2133-miljoonaa-euroa-tukea-

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17672440/laskelma-vetytankkausaseman-kannattavuudesta-ei-kannata-

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17254624/vetyinfran-rakentaminen-on-mahdottomuus-

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18267047/shell-sulkee-vetytankkausasemia-ja-alkaa-rakentamaan-latausverkostoa-

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18649509/shell-sulkee-vetyasemia-ja-peruutti-lupauksensa-rakentaa-48-vetytankkausasemaa

Äänestä
  • Enpä jaksanut lukea...

    Äänestä

Jopa Toyota on joutunut myöntämään ettei saa vetyautoja kaupaksi ja ovat tehneet täyskäännöksen tuomalla lähivuosina noin 15 täyssähköautoa markkinoille.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18818799/toyota-myontaa-etta-sahkoautot-menevat-paremmin-kaupaksi-kuin-vetyautot-

Jotkut ovat jopa niin pettyneitä vetyautoiluun että ovat nostaneet ryhmäoikeuskanteen.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18531011/vetyautojen-ostajat-kokeneet-tulleensa-huijatuksi-ja-nostaneet-oikeuskanteen-

Äänestä
  • Olisiko sinulla tarkennusta asiaan?

    Äänestä

Loistavaa 👍

Äänestä
  • Erittäin loistavaa 😊

    Äänestä

Mainiota 👍

Äänestä
  • Erittäin mainiota 💕

    Äänestä

Nyt pitääkin perustaa yritys, että saa liisattua Toyotalta Mirain kun pääsee tankkaamaan Tallinnaan. Eihän satamaan ole kuin 185km kotimaassa ja Tallinnan päässä muutama kilometri jakun tuon reissun tekee 2 kertaa viikossa, niin pääsee nauttimaan vetyauton taloudellisuudesta.

Äänestä

Juu aivan mahtavaa! Voi sitten syksyllä ajaa iloisesti vedyllä Jyväskylän ja Tallinnan väliä, jihuu! :D

Äänestä
  • Kumpi on järkevämpää:

    Ostaa 80 000e vetyauto ja ajaa sillä melko pienellä pinta-alalla Suomessa ekat vuodet (2026-2027) kun vetytankkausasemia ei käytännössä ole jolloin mietit aina mihin vety riittää jotta pääsee myös takaisin.

    VAI ostaa 80 000e täyssähköauto jolla ajaa ympäri Suomea (ilman laskemista mihin vety riittää) yli 600km yhdellä latauksella ja pitää 30-45min lataustaukoa jatkaen taas matkaa?

    Kummalla autolla saat enemmän vapautta kun laitat siihen 80 000e kiinni?

    Äänestä

No jopas jopas 👍😊

Äänestä
  • Sanos muuta 👍😃

    Äänestä

Hyvä hyvä 👍

Äänestä
  • Näin ne vetyasiat etenevät 😊

    Äänestä

No aloittaja, käypä tankkaamassaTallinnassa.

Äänestä

Täytyypä käydä Tallinnassa.

Äänestä

Rruskin paha putin tteekeee niille näppärän tempun,verrta ne kerrjää nenästään

Äänestä

ja vesihöyry talteen saunomiseen?

Äänestä

...

Äänestä

Asemat tulee jokapaikkaan

Äänestä

mkm

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tallinnaan avataan tänä kesänä kaksi uutta vetytankkausasemaa 😃👍

https://www.helsinginuutiset.fi/teemat/8586704

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu