Koska julkistetaan vetytankkausaseman kuluttajahinta SUOMESSA?

Anonyymi-ap

Muutamia suunnitelmia on että jopa Suomeenkin saadaan vihdoinkin vetytankkausasemia lähivuosina. Odotellaan nyt vielä että aikuisten oikeasti edes yksi vetytankkausasema on saatu pystytettyä, siihen on tankattu vetyä ja siitä voi tankata kuka tahansa vetyautoonsa vetyä tietyllä hinnalla. Liian usein tuntuu vetyprojekteissa kestävän ja lupaillaan taas 1-2 vuotta lisää, että kyllä sitten varmasti on toiminnassa. Vetyhypetys on välillä valtavaa ja realiteetit unohtuu kun aletaan tosissaan haasteellista ideaa työstämään sekä etsimään rahoitusta.

Mutta se tärkein kysymys on että koska kuluttajan pumppuhinnat uskalletaan julkistaa SUOMESSA puuhamiesten toimesta? Ja ennenkaikkea ilmoitettu vedyn HINTA myös PITÄÄ suurinpiirtein PAIKKANSA (+-10% arviosta) ensimmäisenä vuotena kun vetytankkausasema on vihdoinkin auki? Kuluttajia (yrittäjiä) kun ei tuotantohinnat kiinnosta vaan mitä kuluttaja joutuu maksamaan per 100km ajamisesta vetyautolla oikeassa elämässä.

Mainoskikka saattaa olla myös mediahuomion saamiseksi että ilmoitetaan vedyn hinta alakanttiin (-20%?) saaden ihmisiä kiinnostumaan vetyautoista ja aseman avautuessa nostetaan sitten (muutaman kuukauden jälkeen) normaalille tasolle, jonka ikävä sivuvaikutus voi olla heti kuluttajille ettei vedyn hintaan voi vielä luottaa että se pysyy kilpailukykyisellä tasolla muihin käyttövoimiin verrattana.

Ikävää on myös autokauppiaiden kuulla ostajaehdokkaiden pettymystä jos näin käy että lähes vuosittain vedyn hinta vain nousee, jolloin myös vetyautojen myynti sakkaa. Toivottavasti näin ei käy Suomessa.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17625951/usassa-jopa-25-dollaria-vetykilo-ja-tulee-nousemaan-

34

317

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos vedyn hinta asemalla on ihan posketon esimerkiksi 20e/kilo/100km, niin eihän sitä uskalleta julkistaa etukäteen kuin vasta hyvin lähellä aseman avaamista toivoen että kustannukset ovat tippuneet aseman valmistuessa. Joten mitä kauemmin tietoa pantataan, niin sitä enemmän hintaa hävetään ja selitellään "vielä selvitellään ja tehdään laskelmia".

    • Anonyymi

      Arvioissa on esitetty että vihreän vedyn hinta vetytankkausasemilla olisi vuonna 2026 laskenut jo 6€/kg ja vuonna 2030 se olisi 3€/kg.

      • Anonyymi

        Arviot ovat vain arvioita, ne harvoin pitää paikkaansa. Tuohon vaaditaan valtava määrä erilaisia oletuksia, että tuo toteutuu. Viimeisen 20 vuoden aikana kaikki optimistiset arviot vedystä on mennyt täysin pieleen. Vuonna 2010 arveltiin, että joka paikassa olisi vetyautoja tänä päivänä. Tätä ei kuitenkaan tapahtunut, ei missään päin maailmaa.


      • Anonyymi

        Mistähän olet tuon repäissyt nuo "arviot"?


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kalifornian asemien hintoja voi tarkastella tästä linkistä. Aika moni asema tuntuu olevan myös poissa käytöstä kun katsoo eri päivinä. Kun klikkaa aseman tietoja, niin sieltä löytyy hinta. Hyvin monessa tuntuu olevan tuo 26,75 dollarin hinta ja vähän asemia jotka myyvät vetyä alle 20 dollaria. Palvelusta näkee myös arvioidun jonon pituuden, joka helpottaa autoilijoita. Toivottavasti tulevaisuudessa vastaavaa palvelua myös Suomessa pidetään yllä niillä harvoilla ensimmäisten vuosien asemilla.

      https://h2-ca.com/

    • Anonyymi

      Vihreän vedyn tuotantohinta saattaa olla jopa 16,80 dollaria kilolta.

      "Vety ei näytä olevan immuuni muiden energialähteiden viime kuukausina kokemille inflaatiopaineille.

      S&P Global Commodity Insightsin tietojen mukaan yhdysvaltalaisten elektrolyysilaitteiden vedyn hinta nousi heinäkuussa 16,80 dollariin/kg ERCOT-markkinoilla tapahtuneiden energian hinnannousujen seurauksena helleaallon aikana 6.-12. heinäkuuta. Elektrolyyttistä vetyä saadaan vedestä ja sähköstä, erityisesti ylimääräisestä uusiutuvasta energiasta, hiilidioksidittoman polttoainelähteen luomiseksi. Tämä tarkoittaa, että vedyn hinnat vaihtelevat sähkön hintojen kanssa, Murphy sanoi."

      https://www-utilitydive-com.translate.goog/news/green-hydrogen-prices-global-report/627776/?_x_tr_sl=en&_x_tr_tl=fi&_x_tr_hl=fi&_x_tr_pto=wapp

    • Anonyymi

      Ei ole yhtään arviota vedyn hinnasta vilahtanut mediassa vaikka muutamaa vetytankkausasemaa ollaan suunnittelemassa Suomessa. Mennyt jo useampi kuukausi. Katsotaan nyt että muuttuuko edes suunnitelmat rakentamiseksi oikeassa elämässä, niin voidaan sitten kysellä ahkerammin vedyn kuluttajahinnan perään. Hyvin usein suunnitelmat venyy vedyn osalta kun ilmeisesti vaikeuksia viedä projektia eteenpäin.

    • Anonyymi

      Ei edelleenkään ole mikään taho kertonut millä hinnalla vetyä myydään pumpulla kuluttajille. Eikä myöskään kuukauden tarkkuudella milloin Suomessa avataan ensimmäinen vetytankkausasema. Ehkä ei edes ole aloitettu rakentamaan oikeassa elämässä missä kaivinkoneet kaivaa tontilla perustuksia varten?

      • Anonyymi

        Eikös ne jo ainakin mittaile tonttia Järvenpäässä ensimmäiselle vetytankkausasemalle.

        Eihän mikään firma pysty edes veikkaamaan mitä vetykilo maksaa kun sitten joskus saadaan asema valmiiksi. Eihän vielä ole varmuutta edes siitä mistä ja millä tekniikalla tehtyä vetyä noille asemille saataisiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös ne jo ainakin mittaile tonttia Järvenpäässä ensimmäiselle vetytankkausasemalle.

        Eihän mikään firma pysty edes veikkaamaan mitä vetykilo maksaa kun sitten joskus saadaan asema valmiiksi. Eihän vielä ole varmuutta edes siitä mistä ja millä tekniikalla tehtyä vetyä noille asemille saataisiin.

        Meinaatko että joku firma laittaa vetyaseman pystyyn ja ei ennen sitä vaivaudu edes alustavia neuvotteluita käymään muutaman vetytoimittajan kanssa, jolloin vedyn hinta tiedossa tehden kustannuslaskelmat ja riskiarviot? Aikamoista uhkapeliä rakentaa ehkä noin 2,5 miljoonan euron vetytankkausasema (miinus tuki) ja ottaa riski jälkikäteen että vety hinnoitellaan niin isoksi vedyn tuottajan toimesta ettei autoilijat suostu vaihtamaan nykyistä autoaan vetyautoon kalliin vedyn takia pumpulla (vähäinen vetyautokanta), jolloin asema seisoo suurimmaksi osaksi toimettomana (ei myyntiä) ja lopulta menee konkurssiin. Eiköhän se vedyn vähintäänkin alustava hinta ole tiedossa, mutta toivotaan vielä hinnan tippuvan tulevaisuudessa (kilpailevan vedyntuottajan tarjous) kun ei kehdata julkaista hintaa ennen sitä. Nettihehkutuksista huolimatta vedyn hintaa ei ole onnistuttu tiputtamaan sille tasolle että siitä riemu kiljahduksin huudeltaisiin mediassa että nyt täyssähköautot jäävät toiseksi esim. 4e/kilo. Sen sijaan vedyn pumppuhinta on sen verran korkea ettei kehdata juurikaan huudella ennen aikojaan ja sitä suorastaan hävetään esim. 15e/kilo. Kallis vetyauto ja jos vielä kallis vetykin... ei ihmiset suostu vaihtamaan vetyautoon vaikka kuinka netissä niin VALEHDELLAAN niiden suosiosta.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17254624/vetyinfran-rakentaminen-on-mahdottomuus-

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17672440/laskelma-vetytankkausaseman-kannattavuudesta-ei-kannata-

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17770801/yhdysvallat-11-vuotta-ja-vain-15-000-vetyautoa-myyty-

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18143537/maailmassa-tayssahkoautoja-27-700-000-vetyautoja-noin-72-000-


    • Anonyymi

      "Mutta se tärkein kysymys on että koska kuluttajan pumppuhinnat uskalletaan julkistaa SUOMESSA puuhamiesten toimesta?"

      Varmastikin ennen kuin polemikoitsijakyselijällä parta kasvaa ja korvantaukset kuivuvat.

      Kaikki aikanaan ...

    • Anonyymi

      Miksi sitä vedyn hintaa pitää salata? LIian kallista? 20e/kilo???

    • Anonyymi

      Kannattaako edes koko vetytankkausasemaa rakentaa jos vasta jälkikäteen aseman valmistuttua saadaan tietää vedyn sisäänostohinta kuljetuksineen? Aika vaikeaa tehdä kannattavuuslaskelmia bisnekselle jos oikeat luvut eivät ole tiedossa heti jo asemaa suunniteltaessa. Ja pakkohan sopimus sitoa X määrään vuosia hintaan Y alkuaikoina, jotta voi arvioida saadaanko ihmiset innostumaan vety(kuorma-)autoista edes vai ostavatko mielummin muun käyttövoiman kun sillä ajot hoituu selvästi halvemmalla? On iso riski jos ei mitään pidempiaikaista sopimusta tehdä sisäänostosta ja vedyn (kilpailukykyisiä) tuottajia on aluksi todella vähän, joten pelkkään suulliseen sanaan vedyn toimittamisesta ei kannata luottaa kun on todennäköisesti paljon velkaa taustalla. Vetytekniikka on monelle vierasta ja jos vedyn (energian) hinta on jo kallista, niin on todella vaikeata saada ihmisiä ostamaan vetyautoja.

    • Anonyymi

      Saa nähdä koska eka e-polttoainetta myyvä huoltoasema ilmestyy mediaan Suomessa. Ja mikä mahtaa olla sen litrahinta? Käykö samaan tapaan kuin vedyn kanssa että sitä tietoa piilotellaan melko pitkään, koska se kuulostaa kalliilta?

    • Anonyymi

      Ei ole edelleenkään mikään taho uskaltanut heittää arviota vedyn pumppuhinnasta kuluttajille. Kertoo vain siitä että ongelmia on saada hintaa painettua alaspäin ja korkeasta hinnasta vaietaan. Muutenhan sen hinta kerroittaisiin jo riemuiten hehkuttaen vedyn kilpailukykyä sähköautoja vastaan.

    • Anonyymi

      Kaliforniassa rikottiin vedyn hintaennätys: 29,95 dollaria kilolta. Todella kallista vetyautoilua kun tuolla hinnalla pääsee noin 100km. Ajatelkaa jos bensalla/dieselillä myös täällä Suomessa pääsisi vain 100km, niin tulisi autoilulle hintaa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Edelleenkään ei ole mikään (uskottava) vetytankkausfirma kertonut mitään hintahaarukkaa vedylle SUOMEN vetytankkausasemalla. Aika huono merkki vaikka vetyfanaatikko hehkuttaa että useampi vetytankkausasema tulossa Suomeen lähivuosina. Kertoo siitä että ongelmia ja epävarmuuksia on vielä paljon.... ja ehkä vedyn hinta neuvotteluissa on ollut kipurajan yli ettei sitä kehdata julkaista kun tiedetään ettei silloin varsinkaan ihmiset vetyautoja osta vaan odotellaan jos joku muu toimija (vuosien päästä) tarjoaa halvempaa vedyntoimitus sopimusta.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mihin hintaan Woikoski myi aikoinaan vetyä kun heillä oli vetytankkausasemia Suomessa?

      • Anonyymi

        Aika monta artikkelia sai lukea Woikoskesta ennenkuin löytyi viimeinkin vedyn hinta vuonna 2015, jolloin myös rahan arvokin oli hieman toista kuin nykyään. Olisiko 12e/kilo vuonna 2024 (loppu vuodesta) aika lähellä totuutta jos silloin saadaan ensimmäinen (raskaskaluston?) vetytankkausasema auki?

        "Vety maksaa tällä hetkellä kymmenen euroa kilolta eli polttoainekustannus on kymmenen euroa sataa kilometriä kohden. Modernissa Woikosken tankkausasemassa käytetään sekä 350 että 700 barin tankkauspainetta."

        https://autobild.fi/uutinen/superlapimurto-suomi-vahvasti-mukana-vetytankkausasemissa-6.182.116417.4caa74be0f


    • Anonyymi

      Vaikka nyt on useampi vetytankkausaseman rakentamisen suunnittelu julkaistu (jos kaikki edes toteutuvat) Suomessa, niin ihmettelen edelleen ettei mitään suuntaa antavaa medialausuntoa ole annettu alustavasta vedyn hinnasta pumpulla. Jos nimenomaan vetyä markkinoidaan ensisijaisesti raskaalle kalustolle SUOMESSA, niin kuljetusyrittäjät aivan varmasti kyselevät paljonko vety maksaa pumpulla, jotta voidaan sen osalta tehdä kannattavuuslaskelmia voivatko edes ajaa keikkaa vetykuorma-autoilla ja vetyrekoilla. Se vedyn hinta on hyvin oleellinen tieto aikooko kuljetusyrittäjät ostaa vetykalustoa diesel kaluston sijaan. Tavaran jakelussa kaupungissa diesel/vetykuorma-autot tuskin pystyvät voittamaan täyssähkökuorma-autoja kalliimman kulurakenteen takia.

      Herää edelleen kysymys että maksaako se aivan liikaa Suomessa esim. 20e/kilo pumpulla ja sen takia siitä vaietaan?

    • Anonyymi

      "Herää edelleen kysymys että maksaako se aivan liikaa Suomessa esim. 20e/kilo pumpulla ja sen takia siitä vaietaan?"

      Jos maksaisi vähän esim. 7e/kilo, niin varmasti siitä jo mediassa hehkutettaisiin että nyt täyssähköautot jää toiseksi. ;)

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Norjassa vedyn keskihinta 2024 tammikuussa 300NOK eli noin 29e/kilo. Kallista on myös Norjassa vetyautoilu. Oheessa myös kaava että 2023 maaliskuussa oli vielä noin 159NOK eli noin 15e/kilo. Saa nähdä alkaako myös Norjassa vedyn hinnan tuskainen taival kuten on käynyt Kaliforniassa eli jää pysyvästi sinne 30e tuntumaan ja vetyautoilijat käärmeissään.

      https://www.glpautogas.info/en/hydrogen-sale-price-norway.html

      www.forex.fi

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Veikkaan ettei edes kesäkuuhun mennessä ole kerrottu vetytankkausaseman vedyn kilohintaa vaikka viimeistään loppuvuodesta pitäisi jonkun vetytankkausaseman Suomessa avautua.

    • Anonyymi

      Itävallassa kilohinta on 24 euroa. Ihmeitä pitää tapahtua jos hinta laskisi lähimmän 10 vuoden aikana alle 10 euron, tuolla mahdollisella vedyn tuottamisen aloituksella on ollut paljon hankaluuksia ja rahoitusongelmia, eikä lähde vuosiin vielä lentoon.

    • Anonyymi

      Yli vuosi aloituksesta ja mitään vedyn hinta-arviota ei ole mediassa vilahtanut. Aika huono merkki, sillä suurella todennäköisyydellä vetykilo myydään kalliilla hinnalla ja sitä ei kehdata myöntää.

    • Anonyymi

      Kyllä moni bensa/diesel autoilija miettii myös mitä 100km ajo maksaa. Jos bensa/diesel auto kuluttaisi taloudellisella ajolla 5 litraa sadalla kilometrillä, niin se tekee 2e hinnalla yhteensä 10e. Jos käy niin että vetykilo maksaa jo heti 20e/kilo ja sillä yhdellä kilolla pääsee taloudellisesti ajettuna 100km, niin kalliilta kuulostaa.

      Kumman valitset: Noin 30 000e maksavan diesel/bensa auto, jolla 100km ajo maksaa 10e VAI noin 80 000e maksavan vetyauton, jolla 100km ajo maksaa 20e?

      10e vai 20e per 100km? Sinä valitset.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe