Musiikkiperintömme ansaitsisi paljon suurempaa huomiota.

Ihmetyttää suuresti musiikkia jo vuosikymmenet kuunneltuani ja vihdoin jopa piskuisen suomenkin 1900 luvun säveltaiteesta kiinnostuttuani se todella monien suomalaisten säveltäjien loistaminen poissaolollaan repertoaarista ja levykatalogeista varsinkin sen takia, kun on tullut tajuttua se yksinkertainen totuus, että ensinnäkään Sibelius ei ole ainut tie autuuteen ja onneen, sikäli kun sitä voi lainkaan edes pitää moneen kertaan puhki soitettuna enää laisinkaan kiinnostavana saati milloinkaan emotionaalisten kokemusten tarpeen tyydyttävänäkään säveltäjänä, sillä sitä pakahduttavuutta ja meditatiivisuutta, jota miltei jokainen tähän asti tutustumani upea suomalaissäveltäjä käytännössä teoksella kuin teoksella on saanut aikaan ei valitettavasti ja surullista kyllä Sibelius ole milloinkaan tuottanut, ja siksi myös sen ylitarjonta ja äyräiden ylittävä tuputtaminen tuntuu täysin järjettömältä, jos ei ymmärtäisi, että ainut motiivi noille sadoille ja taas sadoille Sibeliuksen sinfonioiden levytyksille ei ole mikään muu kuin taloudellisen hyödyn ja voiton tavoittelu, ja näin taiteesta on tullut vain väline rahan ja vallan tavoittelulle ja se on sitä säälittävämpää ja surkuhupaisampaa, kun ajattelee että nuottiarkistot suorastaan pullistelevat ja notkuvat suomalaisten säveltäjien nuottikäsikirjoituksista, joihin raapustettu nuottikirjoitus ei tule realisoitumaan ehkä milloinkaan ääniaaltoina ihmiskorvan tärykalvon ja aivojen kuulokeskuksen tavoittamina ilman molekyylien värähtelynä ilmentyväksi teosten esitykseksi, vaikka suomessa on sävelletty jopa sadoittain, niin uskallan kokemuksen syvällä rintaäänelle vähäisemmän musiikin tutustumisen perusteella väittää, Sibeliusta vaikuttavampia ja kiinnostavampia sinfonioita, joissa on sävellystyylistä riippumatta sitä, jota Sibeliuksen musiikissa ei ole, nimittäin emotionaalista voimaa ja kosketuspintaa ja sen takia tuntuu suorastaan pähkähullulta että viimeksi mainitun säveltäjän musiikkia ihannoidaan ja suositaan niin sokeasti, hegemonisesti ja paremman sanan puutteessa miltei diktatuuria muistuttavalla yksinvaltaisella autoritaarisuudella, joka näkyy hänen musiikilleen omistettuna massiivisena levytarjontana, loputtomana levytystulvana samoista Sibeliuksen teoksista ja ympäri maailman hänen musiikilleen omistettuina konserttiohjelmina, josta ei muulle historialliselle suomalaissäveltaiteelle heru tippaakaan ohjelmistoaikaa, eikä sen koommin edes levytyksiäkään, jos kukaan on kuullut heistä puhuttavankaan tai lukenut heistä milloinkaan riviäkään siinäkään tapauksessa että sattuisi olemaan erityisen sivistynyt, laajasti kulttuurista ja musiikinhistoriasta kiinnostunut ja omaa lukutaidon, mutta on hyvin traagillista, noloa ja surkuteltavaa, että säveltaide on suomessa keskittynyt niin yksinomaisesti, hallitsevasti ja dominoivasti yhden ainokaisen säveltäjän ympärille ja nimenomaan laadullisesti, ammattitaidollisesti ja käsityötaidollisesti luultavasti koko säveltaiteen historian tasasuhtaisimmalla ja tasaväkisimmällä vuosisadalla mitä säveltäjien sävellystekniseen osaamiseen ja taitoon on tullakseen ja jossa ei edes intuitionsa ja visionäärisyytensä puolesta ketään yksittäistä säveltäjää voida pitää muita parempana sitä poikkeusta lukuun ottamatta jos muistamme sen mitä esim. Leibowitz sanoi Sibeliuksesta maailman huonoimpana säveltäjänä ja joka ei professionalistisen musiikkimiehen suusta sanottuna ollut täysin perätön lausuma, vaikka voimme olla vakuuttuneita siitä että vaikuttimet eivät olleet puhtaasti musiikilisia, ja tuskin Sibeliusta voi myöskään väittää millään muotoa maailman historian kaikkein huonoimmaksi säveltäjäksi, sillä sitä hän ei suinkaan ollut, vaan taustalla piilivät monet muut syyt, kuten köydenveto ja taistelu, aivan kuten Brahmsin kannattajien ja Wagnerin leirin välillä, konservatiivisten ja modernististen välillä aatteellisten ja poliittisten arvolatausten ohella, joka sai ilmeisesti Leibowitzin sanallisen arkun avautumaan ja tuomaan ilmi antipatiansa Sibeliuksen musiikkia kohtaan saattaessaan myös lisäksi olla hieman kade tämän menestyksestä oman sävellystuotantonsa jäädessä sangen vaatimattomaksi, mutta on totta että Sibeliusta on suosittu jo pitkään aivan liikaa joka osaltaan on sokaissut meidät näkemästä kuinka paljon muuta hienoa musiikkia suomessakin on sävelletty aikojen kuluessa, mutta myös kaiken huomion keskittymisestä hänen säveltäjäprofiillinsa ja tuotantoonsa on samalla vienyt pois huomion musiikkiperintömme ja -kulttuurimme rikkaudesta ja runsaudessa ja vallalle ja vallitsevaksi tämän ylitarjonnan myötä on muodostunut klisee muiden säveltäjien olemassaolon ts. eksistenssin skeptillisestä epäilystä suomessa ylimalkaan tahi heidän laadullisesta kelvottomuudesta tähän nähden, ja jonka kansalle tuputettu yksinapainen säveltäjän suosiminen on saanut aikaan, ja jolloin säveltaiteemme leveys ja syvyys on jäänyt tajuamatta ja sekin vähä mitä koulutunnilla on opetettu on päässyt unohtumaan.