Musiikkiperintömme ansaitsisi paljon suurempaa huomiota.

Lätkää sivusilmällä katsellessa rupesi askarruttamaan, että mikä on se ratkaisevin tekijä, jos ei oteta huomioon sitä, miten pessimistinen tai jopa kyyninen ja jollain tavoin nihilistinenkin Schopenhauer filosofina oli tavallisen ja eläintä muistuttavan ihmistyypin tajunnan vähättelyssään neroihin verrattuna, että vaikka minkä tahansa eri kulttuurin, talouden ja tieteen kykyjen, sekä yhteiskunnallisten ja poliittisten vaikuttajien toimintaa pidetään yleensä merkittävänä ja arvostettavana suomessa, ja siihen jopa yhteiskunnan ja mm. korkeakoulujen ym. opinahjojen taholta kannustetaan pyrkimään, yrittämään, luomaan, tekemään ym. ym., niin mikä ihme siinä asiassa on vialla ja päin pöpelikköä, että jopa jotkut valtavan säveltaiteellisen luovan uran tehneet ja Euroopassa suurta kunniaa ja mainetta säveltäjinä niittäneet suurmiehet, kuten kunniatohtori Bengt von Törne laajalla sävellystuotannollaan lakaistaan ns. täysin maton alle, heitetään historian romukoppaan, unohdetaan ja aliarvioidaan musiikillisten makutottumusten muutosvirrassa ilmeisesti täysin mitättömäksi ja turhaksi säveltäjäksi vanhahtavan duuri-ja molli tonaalisuuden takia 1900 luvun säveltäjäksi, vaikka Sibelius oli vielä vanhahtavampi, eikä edes sellainen instanssi, jonka lakisääteisiin tehtäviin ennen kaikkea kuuluu suomalaisen säveltaiteen edistäminen ja sellaisten teosten taltiointi kantanauhalle, joita ei pysty sijoittamaan kaupallisille äänitteille, ei ole kyennyt radiossa valvomaan näiden paljon enemmän huomiota ansaitsevien suurmiesten ja heidän musiikkinsa etua kansallisena kulttuuriperintönä, ja jonka vuoksi herää kysymys, että miksi sivistysvaltiona julkisesti esiintyvässä ja sellaiseksi tekeytyvässä maassa, kuten suomessa, ei roskaviihteen sijasta tai edes sen ohella pidetä kaikkein tärkeimpänä prioriteettina suomen oman kansallisen musiikkiperinnön turvaamista ja edistämistä, esille nostamista ja esiin tuomista esitysten ja levytysten myötä, vaan nuottimateriaali makaa tarpeettomana jossain arkistojen kätköissä, joka osoittaa karulla tavalla sen, ettei maailmassa, mutta näköjään, muiden maiden aktiivisuutta levytysprojektien osalta ajatellen, varsinkaan suomessa yksinkertaisesti joko ei ymmärretä, haluta ymmärtää, tai taloudellisen voiton tavoittelun näkökulmasta tuottamattomuutensa takia ei herätä kiinnostusta, musiikissa 1900 luvulla köyhän maamme olosuhteissa korkeimpiin älyllisiin ja psyykkisiin huippusuorituksiin kyenneiden suomalaisten säveltäjien musiikki, ja jotka hengenvoimiltaan olivat Sibeliukseen ja mielestäni varsinkin hänen todella vaisuihin sinfonioihinsa nähden ylivertaisia tekijöitä, ja siksi tuntuu niin kummalliselta, että säveltäjien sävellystuotannon esittäminen ja levyttäminen riippumatta miltään osin siitä, kuinka erinomaista kritiikkiä ne ovat saaneet valtakunnallisen päivälehden kriitikoilta, kuten esim. vaikka Tuukkasen ja Törnen 4. sinfoniat, joita kritiikki ylisti, kuten Saikkolan campale sinfoniaakin, on jäänyt toteutumatta ja joka saa ajattelemaan sitä millainen Tuhlaajapoika suomi valtiona lopulta onkaan säveltaiteemme kannattamisen ja edistämisen sijasta, jossa materialistiset ja pinnalliset mainontaa ja bisnesajattelua myötäilevät arvot viihteen ohella ovat tulleet tärkeämmäksi kuin henkisiä ja todellisia merkkihenkilöitä ja suurmiehiä ja heidän saavutuksiaan ihannoivat arvot hengen jättiläisinä aistillisuutta , nuoruutta ja egoismia palvovassa kulttuurissamme, jossa rahasta, omaisuudesta, sijoittamisesta, rikastumisesta on tullut hengen ravinnon sijasta tärkein prioriteetti.