Tervehdys teille tämän palstan käyttäjille!
Pyydettiin tätä vilkaisemaan, ottamaan kantaakin?
Ihmisen elämä tuskin onnistuu, ilman surun, surujen asiaa?
Tämä maailma on surujen laakso..
Suru ja kuolema?
Vanhin lapseni (21) kuoli äkillisesti. Oli menehtynyt sairauskohtaukseen (epilepsia). Traagisissa olosuhteissa. Tuo asia yksyllä 1990 tuotti elämään pysyvän surun. Muutoksen, jonka perästä elämä ei voinut jatkua entiseen malliin.
Surutyö ja musiikki?
Musiikki-ihmisenä (musiikkiterapeuttina) minua auttoi myös “luova musiikki”. Sen lisäksi mitä muuta surutyötä helpottavaa musiikkia oli ja on tarjolla. Suru virtasi sydämestäni ulos sävelissä ja sanoissa. Kyynelien tulvassa. “Soitto on suruista tehty”, sanonta on totta.
Kauanko surutyö kestää?
Sitä tuskin kukaan voi tyjentävästi todeta? Taannoin työtehtävissä, vanhusten hoitajana, moni 80-90 ikäinen kantoi edelleen tuntuvaakin surua pois nukkuneista. Ihan inhimimillistä se.
Omalla kohdallani akuutti surutyö ja kaaos kesti aikansa. Mutta koska elämän tuli jatkua. Piti äitinä hoitaa toisia lapsia, piti hoitaa työtehtävät. . . ei voinut paeta suremisen maailmaan?
Vuosi vuodelta surutyö helpottui. Aika ajoin suru “nosti päätään”.
Silloin itkua ei voinut eikä pitänytkään kammeta. Sureminen on kuin “työtä”, se todella prosessoi psyykeä.
On kulunut yli 35 vuotta. Vielä 2025 keväällä nousi uusi suremisen aalto. Tietyt asiat voivat provosoida surun “komeroihin” jääneitä osia? Silloin tein lapselleni muistovideon.
In memoriam – nähdään. Youtubessa. https://www.youtube.com/watch?v=abJ0qla1B8w
En olisi uskonut, että vieläkin nousee sen tason surun aaltoja? Kun työstin tuota videota, itkin. Kuuntelin sitä audiota, projektia, yhä uudelleen ja uudelleen. Itkin - kuin maanjäristys olisi tutisuttanut surevaa olemustani! Ymmärsin, että JOKU taso siitä surusta oli kuin “koteloitunut”, jäänyt kohtaamatta? Sisin tahtoi vapaaksi siitä seikasta. Jota on ymmärtänyt. Mutta musiikissa, videon työstämisessä se "jokin" tuli kohdattavaksi. Kyynelten meren kanssa....
Sitten alkoi taas helpottaa, lantuivat “surun aallot”. (Vaikka vieläkin kyyneleet pyrkivät esiin…)
Eli? On ilmeistä, ettei “surun haava” kaikilla koskaan kokonaan katoa? Surun haavaan voi kasvaa arpi, mutta kun jokin asia sitä koskettaa -- se ilmaisee itsensä.
Äskettäin pyydettiin, että julkaisisin sen laulun, joka syntyi matkalla 1991. Reilun vuoden perästä lapseni kuolemasta.
Laulun nimi on “Surun aallot”.
Se kertoo ja kuvaa sitä tuskaa, joka myllersi kuin hirmumyrskyn aallot valtameren rantaan! Mutta tuon yöllisen kauhean myrskyn perästä? Aamulla meri oli tyyntynyt. Yölliset itkut olivat laatuneet. Suolaiset kyyneleet kuivuneet poskille. Kitarani kanssa olin synnyttänyt surun aalloista laulun. Sydämeen oli tullut toivoa, valoa? Kyllä.
Nyt se laulu on 35 vuoden perästä esillä? Kenties antamassa jollekulle surevalle alustan, jossa työstää omaa surua? Kuin kanssamatkaan kanssa....
"Surun aallot".
YouTubessa: https://www.youtube.com/watch?v=1s2UwVyWFbk
Suruissanne kanssanne jaksamista toivoen!
Maijaliisa Hiekkanen
Pyydettiin tätä vilkaisemaan, ottamaan kantaakin?
Ihmisen elämä tuskin onnistuu, ilman surun, surujen asiaa?
Tämä maailma on surujen laakso..
Suru ja kuolema?
Vanhin lapseni (21) kuoli äkillisesti. Oli menehtynyt sairauskohtaukseen (epilepsia). Traagisissa olosuhteissa. Tuo asia yksyllä 1990 tuotti elämään pysyvän surun. Muutoksen, jonka perästä elämä ei voinut jatkua entiseen malliin.
Surutyö ja musiikki?
Musiikki-ihmisenä (musiikkiterapeuttina) minua auttoi myös “luova musiikki”. Sen lisäksi mitä muuta surutyötä helpottavaa musiikkia oli ja on tarjolla. Suru virtasi sydämestäni ulos sävelissä ja sanoissa. Kyynelien tulvassa. “Soitto on suruista tehty”, sanonta on totta.
Kauanko surutyö kestää?
Sitä tuskin kukaan voi tyjentävästi todeta? Taannoin työtehtävissä, vanhusten hoitajana, moni 80-90 ikäinen kantoi edelleen tuntuvaakin surua pois nukkuneista. Ihan inhimimillistä se.
Omalla kohdallani akuutti surutyö ja kaaos kesti aikansa. Mutta koska elämän tuli jatkua. Piti äitinä hoitaa toisia lapsia, piti hoitaa työtehtävät. . . ei voinut paeta suremisen maailmaan?
Vuosi vuodelta surutyö helpottui. Aika ajoin suru “nosti päätään”.
Silloin itkua ei voinut eikä pitänytkään kammeta. Sureminen on kuin “työtä”, se todella prosessoi psyykeä.
On kulunut yli 35 vuotta. Vielä 2025 keväällä nousi uusi suremisen aalto. Tietyt asiat voivat provosoida surun “komeroihin” jääneitä osia? Silloin tein lapselleni muistovideon.
In memoriam – nähdään. Youtubessa. https://www.youtube.com/watch?v=abJ0qla1B8w
En olisi uskonut, että vieläkin nousee sen tason surun aaltoja? Kun työstin tuota videota, itkin. Kuuntelin sitä audiota, projektia, yhä uudelleen ja uudelleen. Itkin - kuin maanjäristys olisi tutisuttanut surevaa olemustani! Ymmärsin, että JOKU taso siitä surusta oli kuin “koteloitunut”, jäänyt kohtaamatta? Sisin tahtoi vapaaksi siitä seikasta. Jota on ymmärtänyt. Mutta musiikissa, videon työstämisessä se "jokin" tuli kohdattavaksi. Kyynelten meren kanssa....
Sitten alkoi taas helpottaa, lantuivat “surun aallot”. (Vaikka vieläkin kyyneleet pyrkivät esiin…)
Eli? On ilmeistä, ettei “surun haava” kaikilla koskaan kokonaan katoa? Surun haavaan voi kasvaa arpi, mutta kun jokin asia sitä koskettaa -- se ilmaisee itsensä.
Äskettäin pyydettiin, että julkaisisin sen laulun, joka syntyi matkalla 1991. Reilun vuoden perästä lapseni kuolemasta.
Laulun nimi on “Surun aallot”.
Se kertoo ja kuvaa sitä tuskaa, joka myllersi kuin hirmumyrskyn aallot valtameren rantaan! Mutta tuon yöllisen kauhean myrskyn perästä? Aamulla meri oli tyyntynyt. Yölliset itkut olivat laatuneet. Suolaiset kyyneleet kuivuneet poskille. Kitarani kanssa olin synnyttänyt surun aalloista laulun. Sydämeen oli tullut toivoa, valoa? Kyllä.
Nyt se laulu on 35 vuoden perästä esillä? Kenties antamassa jollekulle surevalle alustan, jossa työstää omaa surua? Kuin kanssamatkaan kanssa....
"Surun aallot".
YouTubessa: https://www.youtube.com/watch?v=1s2UwVyWFbk
Suruissanne kanssanne jaksamista toivoen!
Maijaliisa Hiekkanen
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jk. Sorry, useita fonttivirheitä aloitukseni tekstissä. :))
Suru voi olla myös hyvä käyttövoima; siitä syntyy laulu.
Juurikin niin?
Kun aikoinaan luova sävellystyöni alkoi (1972) se starttasi nimenomaan surusta, suruista, siitä vaikutuksesta. Ja muista elämän asioista: tuska, ahdistus, yksinäisyys, toivottomuus, jne.
Viisaat ovat kuvanneet näin: Jos saviastia on ehjä, se mitä sisällä on pysyy siellä. (Taikka se voidaan kaataa toki ulos!) Mutta? Jos saviastiaan tulee säröjä? Niistä voi kuin "tihkua" ulos sisältöä...
Ja, jos saviastia menää tykkänään rikki? Palasiksi? Siruiksi? Sisältö?
On verrattu ihmistä saviastiaan. Kun sitä rikotaan, se voi alkaa tuottaa jotakin?
Jos se vain olla möllöttää onnensa kukkuloilla? Miten se voisi ymmärtää elämän surujakaan?
Ja vielä? Tiedetään, että kun simpukan kuoren sisälle osuu hiekanjyvänen... Se kipua helpottaakseen alkaa erittää ympärille helmiäistä. Näin syntyvät helmet.
Simpukan "kipu" tuottaa jotakin, jollaista ei muuten syntyisi?
Näin ihmisen elämässä surukin voi muuttua joksikin "uudeksi"?
Surusta voi kasvaa kukka, kukkia.
Surusta voi aueta uusi aamu....
Mutta ihminen usein käpertyy ja väsyy ja uupuu, eikä tahdo päästä surun siteistä eteenpäin. Sekin on TÄYSIN ymmärrettävää, inhimillistä..
- T. Aloittaja MLH
Kyllä. Suru voi olla käynnistävä seikka, jotta ihmisen sisimmästä voisi nousta muutakin kuin surua...
Olisi kiva jos sitä muutakin nousisi ilman surua.
Joskus nousee, joskus ei?
Kyllä sitä ihmisillä nousee? Ilman surua? Kovuutta, itsekkyyttä, ahneutta, joka lajin epäinhimillistä tasoa. Maailma on täynnä julmuutta, sortoa, sotia..
Sitä "muuta" on kyllä joka lähtöön. Se nousee - ilman surua ...
Mutt? Surusta ja suremisen perästä, voi nousta uusi aamu!
Se on vähän kuin - että kun suru kaivertaa koloa sisimpään, ja sitten virtaa ulos. Jää paikka ilolle ja monelle muulle asialle.
Kuuntelin viimeinen matka TubaHolist esitys laulajan ääni oli kuin
Aki Sirkesalon .
hyvä esitys
Musaa on joka lähtöön....
Tähän aloitukseen, ketjuun asiaa:
Surun asian pohdintaa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19451127/surujen-asian-pohdintaa