Läheisen kuolema ja suru

Kiitos aloituksen laittajalle ! On lohdullista lukea surusta
mitä siitä kirjoitetaan. Kun se vyöryy yli miettii miten tästä ikinä selviän.

"Surun kesto vaihtelee yksilöllisesti. Suru ilmenee ajoittain voimakkaampana
ja ajoittain heikompana. Surulla ei ole oikeaa tai väärää kestoa.
Läheisen kuolemasta muistuttavat tapahtumat ja ajatukset voivat kuitenkin aiheuttaa voimakkaita surureaktioita pitkänkin ajan päästä."

Minulla on tänään juuri sellainen päivä, että rektiot ovat voimakkaat.
Tänään erikoisesti tuntuu, että suru ylittää henkiset voimavarani.
Murrun se surun alle.

Jos jonakin päivänä pääsen vähän helpommalla toisena päivänä
suru iskee kahta kauheammin ja ikävä sietämättömän tuskallinen.

Suru on monikerroksinen prosessi.

"Suruun sisältyy myös oman identiteetin, elämän, sosiaalisen ympäristön, ihmissuhteiden sekä tulevaisuuden merkityksen pohtiminen sekä uudelleenrakentaminen.
Tarkoituksen etsiminen läheisen kuolemalle ja elämän perimmäisten kysymysten uudelleen tarkasteleminen ovat tyypillisiä suruprosessissa."

Miksi pitää surra ja pillittää niiku pikkuvauvat? Vai luuletko että elämä on ikuista. On teillä murheet, menisit sinäki töihi.

Onkohan täällä ketään eläkeiässä olevaa lapsetonta, joka on menettänyt
läheisensä ?
Miten olette pärjänneet ?
Itselleni totaalinen suru ja yksinäisyys on tyrmäävää,
koska ystävänikin ovat jo tuonpuoleisessa.

Olen yhtä ja toista surrut elämäni aikana, rakkauksia, riitoja vanhempien
kanssa, epäonnistumisia, mutta tällaisesta surusta en tiennyt mitään.
Kuolemasta minulla oli vain kypsymättömiä ajatuksia.
Kun tuli pahin suru, elämänkumppanini menehtyminen mikään ei
auta.
Itkeminen ei helpota.
Mikään ei "jalosta".
Todellisuutta ei pääse pakoon.
Kaikki on särkynyt.
Suru lävistää minut kokonaan.
Kysyn miksi, miksi, miksi tietäen, etten vastausta saa ja itken.
Tulevaisuudesta en tiedä mitään.
En pysty sitä edes ajattelemaan.
Nyt on pimeääkin pimeämpää.

Suru kohtaa joskus jokaista. Siinä on kolmenlaista tapaa reagoida: yksi ajattelee, että tästä en selviä ikinä. Toinen ajattelee, miten tästä selviän. Ja se kolmas ajattelee, että tästä selviän aikanaan.

Ketkä näistä selviävät parhaiten?

Suru ei ole rakas enkeli. Se on musta enkeli.

Ei se ole yksi vaikeimmista asioista. Läheisimmän kuolema on vaikein asia
elämässä.

Kaikki kuolee kokoajan.

jatkuva kirvely sukupuolen korjauksen jälkeen tekee sen ettei voi enää näköjää koskettaakaan itseään saa haluamaan kuolemaa yhä vain enemmäm, samaan aikaan elämässä tapahtuu kaikkea muutakin kurjaa käsittämätöntä ja jälleen kerran kukaan ei puhu mitään olen todellakin valmis kuolemaan vsillä en halua nähdä sitä surua mitä rakkaani joutuvat kokemaan ei se ole mitään enää

Ei minullakaan. Voimia sinulle !

Puoli vuotta mieheni kuolemasta. Taas itkettää kovasti. On tämä raskasta soutua eteen ja taakse. Puolisoni kuoli yllättäen ja niin vaikeaa tottua tähän yksinäisyyteen. Ikävä puristaa.

Ja lohdottelu suomrssa on seuraavaa: "mene töihin"! Tarkoitan ammattiapua.