Niistä on hyvä puhua enemmänkin.
Vastaukset 25
- Anonyymi00001
Ne tulivat julkisuuteen jo Haminan kadettikoulussa vuonna 1886, ja vääpeli näki!
- Anonyymi00004
TODELLISUUDESSA EI vääpeli yllättänyt ”rysän päältä” vaan sen osan sepitit itse eikä tuollaista lausuntoa OLE OLEMASSA kirjallisena.
Jos olisi niin sen olisivat tutkijat löytäneet. ELI ON PERIN OUTOA EDES VÄITTÄÄ VÄÄPELIN MUKA ”NÄHNEEN” SILLOIN KUN ASIASTA EI LÖYDY MINKÄÄNLAISTA KIRJALLISTA TODISTETTA! JOTEN VENÄLÄISEN HOMPPELI-TROLLIN JANKUTUS ”MUKA NÄKEMISESTÄ” EI PERUSTU MINKÄÄNLAISEEN FAKTAAN!
Ja erottamisen perusteluissa ei mainita sanallakaan homoilusta vaikka kuinka asiaa pyörittelet! Joten marski on ja pysyy heterona!
- Anonyymi00007
Vääpelin lausunto ei voinut kertoa homoseksuaalisesta toiminnasta. Mahdollisuus vapaaehtoiseen eroamiseen kertoo, että näyttöä rikoksesta ei ollut. Mannerheim oli siis rikkonut vain koulun järjestyssääntöjä.
Varsinkin 1800-luvulla kutsuttiin myös alkoholin tai muiden päihteiden paheksuttavan suurta käyttöä irstailuksi.
Moraalittomuus on edelleenkin hyvin laaja käsite kattaen suunnilleen kaiken lakien tai hyvien tapojen vastaisen toiminnan.
Termiä irstailu käytettiin, koska kyseessä oli selkeästi alkoholin rankka liikakayttö. Jos olisi juopoteltu vain kohtuudella, niin Mannerheim olisi voinut palata takaisin kouluun ja omaan sänkyynsä ennen aamuherätystä. Moraalittomuudesta todisti jo luvaton poissaolo.
Homoseksuaalisuudesta ei myöskään voinut olla kysymys, koska sen mainitsematta jättäminen olisi ollut rikoksen salaamista ja kova isku koulun maineelle.- Anonyymi00008
Hän oli mielettömän komea kadetti, joka sammui väärässä miesseurassa. En väitä häntä homoksi. Hän oli hyväksikäytetty ja sai homoepäilysten takia potkut Haminan kadettikoulusta, Keskisarja sanoo.
- Anonyymi00009
Anonyymi00008 kirjoitti:
Hän oli mielettömän komea kadetti, joka sammui väärässä miesseurassa. En väitä häntä homoksi. Hän oli hyväksikäytetty ja sai homoepäilysten takia potkut Haminan kadettikoulusta, Keskisarja sanoo.
Ei savua ilman tulta.
- Anonyymi00010
Anonyymi00009 kirjoitti:
Ei savua ilman tulta.
Eikä syyllisyyttä ilman todisteita.
- Anonyymi00011
"Varsinkin 1800-luvulla kutsuttiin myös alkoholin tai muiden päihteiden paheksuttavan suurta käyttöä irstailuksi."
Ei kutsuttu, homoilua kutsuttiin. - Anonyymi00012
Anonyymi00010 kirjoitti:
Eikä syyllisyyttä ilman todisteita.
En mää täs syyllisiä ole hakemas, marsalkkaa ja homoa mää kaipasi.
- Anonyymi00018
Horski mamoili.
- Anonyymi00031
Anonyymi00011 kirjoitti:
"Varsinkin 1800-luvulla kutsuttiin myös alkoholin tai muiden päihteiden paheksuttavan suurta käyttöä irstailuksi."
Ei kutsuttu, homoilua kutsuttiin.Jaksat jankuttaa, vaikka asia ei voisi olla selkeämpi. Esimerkiksi sanaa "irstasluontoinen" käyttää muun muassa kraatari Antres kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven Nummisuutareissa päähenkilö Eskosta tämän humalaista riehuntaa seuratessaan.
- Anonyymi00023
Mannerheimilla oli taipumus eteenpäin,silloin kun adjutantti oli takana!!
- Anonyymi00024
Sinulla on piintynyt tapa valehdella. Vain homppeli etenee venäläiseksi Tiltuksi?
- Anonyymi00025
Anonyymi00024 kirjoitti:
Sinulla on piintynyt tapa valehdella. Vain homppeli etenee venäläiseksi Tiltuksi?
Mannerheim oli venäläinen kenraali.
- Anonyymi00026
Anonyymi00025 kirjoitti:
Mannerheim oli venäläinen kenraali.
Vain kansalaisuudeltaan. Kansallisuudeltaan hän oli suomalainen ja äidinkieleltään ruotsinkielinen.
- Anonyymi00028
Taipumusta oli.
- Anonyymi00029
Puhut omasta taipumuksestasti venäläinen homppeli-Trolli!
- Anonyymi00033UUSI
Anonyymi00029 kirjoitti:
Puhut omasta taipumuksestasti venäläinen homppeli-Trolli!
Mannerheim oli venäläinen kenraali.
- Anonyymi00030
Ketä kiinnostaa?
- Anonyymi00032UUSI
Agathon Lindholmin ei Gustavia paljon taivutella tarvinnut.
- Anonyymi00038UUSI
No eipähän tuota ole vielä kukaan kiistänytkään.
- Anonyymi00039UUSI
AINAHAN SE ON SUOMESSA KIISTETTY! Ei asia siitä miksikään muutu, kun et ole kiistämisiä näkevinäsi!
Vaikka asian kiistää kuinka monta kertaa tahansa niin Tiltu taas väittää, ettei ole kiistetty! Oletko jotenkin vajaaälyinen?- Anonyymi00040UUSI
Huomaa, ettei sinulla ole mitään käytöstapoja ja menetät hermosi aina, kun jäät häviölle asiallisessa keskustelussa Mannerheimin homoudesta.
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802037Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661259Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu261081- 1411038
- 94772
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa124749- 45717
- 59675
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63662- 60644