Tilastotietoa

pietari72

34

1539

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tavoitteeton

      22% on varmoja, että Jeesus palaa maan päälle seuraavan 50 vuoden kuluessa. Lisäksi toiset 22% (noiden edellisten lisäksi siis) pitää tätä hyvin todennäköisenä.

      Yli 50% amerikkalaisista ilmoittaa suhtautuvansa joko negatiivisesti tai erittäin negatiivisesti ihmisiin, jotka eivät usko Jumalaan.

      70% amerikkalaisista taas on sitä mieltä, että korkeaan virkaan (kuten presidentiksi) hakevan pitää olla syvästi uskonnollinen, ollakseen sopiva tehtäväänsä.

      28% amerikkalaisista uskoo evoluutioon, kun taas 68% uskoo Saatanan olemassaoloon.

      Pelottavaa, kun ajattelee millainen suurvalta on kyseessä. No, johan se on viime vuosina nähtykin mihin tämä on johtanut.

      • ööh?

        Sori nyt vaan, mutta usan kaltaisessa maassa on ihan mahdotonta tehdä tuollaista kokonaisarviota. Kukaan ei ole varmastikaan käynyt kyselemässä kaikkien miljoonien amerikkalaisnarkkarien mielipidettä, eikä slummialueilla olla käyty kyselemässä. Todellisuudessa noi sun tarjoamat tilastot on aika pahasti pielessä, koska se ei voi mitenkään saada väestön keskiarvoa suppeilla katukyselyn kaltaisilla systeemeillä.

        Jo kaupungin osa, missä kysely tehdään, vaikuttaa tulokseen tosi paljon.

      • Myös on tehty tutkimusta, että aika harva amerikkalainen tietää, että Maa kiertää Aurinkoa..taisi olla, että alle puolet tiesi.

      • pietari72

        Niitä ihmisiä, jotka elivät Israelin itsenäistymisen aikana on vielä hengissä, kun Jeesus palaa takaisin. Viikunapuu on Israelin vertauskuva.

        Matteus 24:
        32. Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä.
        33. Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä.
        34. Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat.
        35. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.
        36. Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.

        Ihmisiä, jotka eivät usko Jumalaan, pitäisi rakastaa ja kunnioittaa, vaikka olisikin eri mieltä.

        Presidentin ei tarvitse olla syvästi uskonnollinen, mutta syvällinen, elävä Jumala-suhde olisi erittäin hyvä.

        Onneksi vain 28 % heistä uskoo evoluutioon, Amerikassa on sentään sananvapaus kouluissa.
        Jos on kristitty, uskoo Raamattuun ja sitä kautta myös saatanan olemassaoloon.

        Yhdysvaltoja johtaa presidentti, joka sanoo olevansa uskossa. Koko kansan mielipiteet eivät välttämättä vaikuta Irakin sotiin yms. kovinkaan paljoa.

      • pietari72 kirjoitti:

        -Jumala on sodan mies (Ex 15:3)
        -Jumala sotii ihmisten puolesta (Deut 3:22)
        -"Jumala opettiminun käteni sotaa varten" (2. Sam 22:35, Ps 18:34, 144:1)
        -"Jumala on mahtava taistelussa" (Ps 24:8)
        -"Sodalle on aikansa (Eccl 3:8, RSV)
        -Jumala aiheuttaa sodan jotta hän kirkastuisi (Hesekial 38:16, 23
        -Davidia ylistetään kymmenen tuhannen orjan johdosta (1. Sam 18:6-8
        -David sotii Geshuritesissa, Gezritesissä ja Amalekitesissä ryöstääkseen heidän maansa(1. Sam 27:8)
        -Jeesus ei tullut tuomaan rauhaa vaan miekan (Matt 10:34, Luuk. 12:49-53)

      • Vinkittäjä
        ööh? kirjoitti:

        Sori nyt vaan, mutta usan kaltaisessa maassa on ihan mahdotonta tehdä tuollaista kokonaisarviota. Kukaan ei ole varmastikaan käynyt kyselemässä kaikkien miljoonien amerikkalaisnarkkarien mielipidettä, eikä slummialueilla olla käyty kyselemässä. Todellisuudessa noi sun tarjoamat tilastot on aika pahasti pielessä, koska se ei voi mitenkään saada väestön keskiarvoa suppeilla katukyselyn kaltaisilla systeemeillä.

        Jo kaupungin osa, missä kysely tehdään, vaikuttaa tulokseen tosi paljon.

        >> Sori nyt vaan, mutta usan kaltaisessa maassa on ihan mahdotonta tehdä tuollaista kokonaisarviota.

        Meinaat sitten että Suomen jokaista 5-6 miljoonaa ihmistä on haastateltu? Myös niitä jotka eivät syystä tai toisesta pysty tai osaa puhua?

        Vähän jotain järkeä hei mukaan siihen ajatteluun aina välillä, eiks juu? Kiva.

      • Vinkittäjä kirjoitti:

        ei kaveri sitä tarkoittanutkaan, mutta Amerikan kaltaisessa maassa ei riitä muutaman tuhannen henkilön suppea mielipide kysely. Virhemarkinaali on liian suuri (Avot50/50 ... Oma arviointini)

      • Tilastonikkari evp
        sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:

        ei kaveri sitä tarkoittanutkaan, mutta Amerikan kaltaisessa maassa ei riitä muutaman tuhannen henkilön suppea mielipide kysely. Virhemarkinaali on liian suuri (Avot50/50 ... Oma arviointini)

        Muutamalla tuhannella päästään ihan mukavasti tuonne 1-2% virhemarginaaliin, jos otos on edustava. Sinun arvioillasi ei ole mitään tekemistä tilastotieteen kanssa.

      • Tilastonikkari evp kirjoitti:

        Muutamalla tuhannella päästään ihan mukavasti tuonne 1-2% virhemarginaaliin, jos otos on edustava. Sinun arvioillasi ei ole mitään tekemistä tilastotieteen kanssa.

        jos on vaikkapa 250 miljoonaa asukasta eri provinsseissa. vasataappa Tilastonikkari evp

        Tarkoittaako tuo evp sitä että olet evoluutio vapaa?

      • Rajoita jo
        sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:

        jos on vaikkapa 250 miljoonaa asukasta eri provinsseissa. vasataappa Tilastonikkari evp

        Tarkoittaako tuo evp sitä että olet evoluutio vapaa?

        Voitko suppi jatkossa vastailla vain johonkin "jesse pelastaa" piirin messulaudoille? Kun ei ole hallussa evoluutio, ei ole hallussa tilastotiede, ei ole hallussa kielioppi, ei taida olla hallussa oikein mikään?.

      • Rajoita jo kirjoitti:

        Voitko suppi jatkossa vastailla vain johonkin "jesse pelastaa" piirin messulaudoille? Kun ei ole hallussa evoluutio, ei ole hallussa tilastotiede, ei ole hallussa kielioppi, ei taida olla hallussa oikein mikään?.

        Evoluutio vai? anna esimerkki osaamisesta evoluution alalta.

      • Merkki, Esi Merkki
        sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:

        Evoluutio vai? anna esimerkki osaamisesta evoluution alalta.

        Kernaasti annan ja toivon samalla että tämä vauhdittaa katoamistasi.

        Yksinkertaistetussa muodossa evoluution perusperiaatteet ovat perinnöllisyyden (jälkeläiset muistuttavat vanhempiaan), muuntelun (jälkeläiset ovat keskenään erilaisia) ja luonnonvalinnan periaate (keskenään erilaiset jälkeläiset menestyvät eri tavoin).

        Huomaa että ei ole mikroa ja makroa eikä rajoja joihin mikro salamyhkäisesti tyssääntyy.

      • Merkki, Esi Merkki kirjoitti:

        Jälkeläiset muistuttavat vanhempiaan. Tuo on todella mielenkiintoista, eli se ilmaisee heti kuka on isä, jos tulee kiistakysymys. Vautsi! Vautsi. toi toinen se vasta onkin mahtavaa, jälkeläiset ovat keskenään erillaisia. Eli jos toinen lapsi on vaikka tummatukkainen ja toinen vaaaleatukkainen, niin on tapahtunut muuntelu. Jes. pikkuhiljaa alkaa S.U.P:kin ymmärtämään evoluutiota. Toi luonnonvalinta se vasta mahtavaa on, keskenään erillaiset jälkeläiset menestyvät erilailla. Vautsi tää se jännää on. Eli jos on vaikka identtiset kaksoset, niin voi olettaa että he menestyvät elämässään samalla lailla, voi juku, kerrassaan ylivertaista. Jos toinen identtisistä kaksosista tulee uskoon, niin voimme olettaa että toinenkin on uskossa. Rahaa heillä on pankissa suunnilleen yhtäpaljon. Merkillinen on evoluutio, täytyy todeta se näin äkkiseltään. Huomaa ei mikroa eikä makroa eikä rajoja kaikki on selvästi nähtävissä. Kiitos valistuksesta...

        Jeesus Kristus on Herra aamen siunausta ystävä.

      • Suppiloparkaa

        Voi pientä. Et pysty siis mitään järjellistä enää tuomaan keskusteluun niin aloitat saivartelun? Mies myöntäisi että hävisi, että oli väärässä. Suppi taasen.. no, Suppi pistää nenän kiinni raamattuun ja toivottaa pahat evoluutiosatanistiateistittiedemiehet helvettiin. Sellainen se Suppi vain on. :)

      • mossman
        Merkki, Esi Merkki kirjoitti:

        Kernaasti annan ja toivon samalla että tämä vauhdittaa katoamistasi.

        Yksinkertaistetussa muodossa evoluution perusperiaatteet ovat perinnöllisyyden (jälkeläiset muistuttavat vanhempiaan), muuntelun (jälkeläiset ovat keskenään erilaisia) ja luonnonvalinnan periaate (keskenään erilaiset jälkeläiset menestyvät eri tavoin).

        Huomaa että ei ole mikroa ja makroa eikä rajoja joihin mikro salamyhkäisesti tyssääntyy.

        >Huomaa että ei ole mikroa ja makroa eikä rajoja >joihin mikro salamyhkäisesti tyssääntyy.
        Puhutaan mikroevoluutiosta (populaation sisäinen geneettinen evoluutio) ja makroevoluutiosta (edellisestä seuraavaa muutosta käyttäytymisessä, rakenteessa ja lajiutumista), mutta mikroevoluutio ei todellakaan tyssää mihinkään. Nämä kreationistit ottavat tässä yhteydessä usein esille Darwinin "peipot" (itse asiassa ne ovat sirkkuja) ja niiden nokan muuntelun. Geneettisillä tutkimuksilla on saatu selville että ne oliko niitä nyt 13 lajia todellakin ovat eri lajeja ja syntyneet viimeisen muutaman miljoonan vuoden aikana n. 30 yksilön perustajapopulaatiosta.

      • mossman
        sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:

        Jälkeläiset muistuttavat vanhempiaan. Tuo on todella mielenkiintoista, eli se ilmaisee heti kuka on isä, jos tulee kiistakysymys. Vautsi! Vautsi. toi toinen se vasta onkin mahtavaa, jälkeläiset ovat keskenään erillaisia. Eli jos toinen lapsi on vaikka tummatukkainen ja toinen vaaaleatukkainen, niin on tapahtunut muuntelu. Jes. pikkuhiljaa alkaa S.U.P:kin ymmärtämään evoluutiota. Toi luonnonvalinta se vasta mahtavaa on, keskenään erillaiset jälkeläiset menestyvät erilailla. Vautsi tää se jännää on. Eli jos on vaikka identtiset kaksoset, niin voi olettaa että he menestyvät elämässään samalla lailla, voi juku, kerrassaan ylivertaista. Jos toinen identtisistä kaksosista tulee uskoon, niin voimme olettaa että toinenkin on uskossa. Rahaa heillä on pankissa suunnilleen yhtäpaljon. Merkillinen on evoluutio, täytyy todeta se näin äkkiseltään. Huomaa ei mikroa eikä makroa eikä rajoja kaikki on selvästi nähtävissä. Kiitos valistuksesta...

        Jeesus Kristus on Herra aamen siunausta ystävä.

        voi olla lujasti uskoa mutta päässäsi ei tietoa ainakaan tästä asiasta nimeksikään. Tuolla asenteella et sitä tule koskaan hankkimaankaan, koska tieto lisää (uskovaisen) tuskaa. Usko sinä vain ja jätä tietäminen muille.

      • mossman kirjoitti:

        >Huomaa että ei ole mikroa ja makroa eikä rajoja >joihin mikro salamyhkäisesti tyssääntyy.
        Puhutaan mikroevoluutiosta (populaation sisäinen geneettinen evoluutio) ja makroevoluutiosta (edellisestä seuraavaa muutosta käyttäytymisessä, rakenteessa ja lajiutumista), mutta mikroevoluutio ei todellakaan tyssää mihinkään. Nämä kreationistit ottavat tässä yhteydessä usein esille Darwinin "peipot" (itse asiassa ne ovat sirkkuja) ja niiden nokan muuntelun. Geneettisillä tutkimuksilla on saatu selville että ne oliko niitä nyt 13 lajia todellakin ovat eri lajeja ja syntyneet viimeisen muutaman miljoonan vuoden aikana n. 30 yksilön perustajapopulaatiosta.

        Uskosi on vahva, minulla ei ole noin vahvaa uskoa. Muuten taidat olla jälkeenjäänyt evoluution kelkasta, muut ovat joutuneet pakonedessä luopumaan Makrostaan. Missä sinä olet luurannut, kun et sitä ole huomannut. Jaa että hämäläinen olet no se selittääkin kaiken.

      • kissa
        sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:

        Uskosi on vahva, minulla ei ole noin vahvaa uskoa. Muuten taidat olla jälkeenjäänyt evoluution kelkasta, muut ovat joutuneet pakonedessä luopumaan Makrostaan. Missä sinä olet luurannut, kun et sitä ole huomannut. Jaa että hämäläinen olet no se selittääkin kaiken.

        sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:
        "Muuten taidat olla jälkeenjäänyt evoluution kelkasta, muut ovat joutuneet pakonedessä luopumaan Makrostaan."

        Voi s.u.p. kun sinä olet pihalla. Vaikka kuinka tolkuttaisimme sinulle, mitä makroevoluutiolla tarkoitetaan evoluutioteorian piirissä, sinä et ymmärrä vaan pakenet sen olkiukkokäsityksesi taakse.

        Makroevoluutio on kumuloitunutta mikroevoluutiota. Se, että ylipäätään tehdään joku ero noiden kahden välillä johtuu ainoastaan tarpeesta käsitteellistää tätä ilmiötä tarpeen mukaan. Tämä tarve taas on tiivistää ilmaisua, jotta kommunikaatio olisi tehokkaampaa.

        Mutta eihän s.u.p. ja muut eksytetyt kreatinostit tätä ymmärrä - uudestisyntyneen Jeesus näköjään puristaa liikaa aivoja siellä pääkopassa (

    • Entä sitten?

      • pietari72

        Minä olin ainakin positiivisesti yllättynyt. Suomessa on kuitenkin sellainen maallistunut ja materialistinen ilmapiiri, joka suosii evoluutiota yleisenä mielipiteenä.

        Tästä jää sellainen kuva, että evoluution kannattajat pitävät paljon melua itsestään ja suuresta viisaudestaan ja haluavat vaientaa tavallisen kansan mielipiteen. Nämä harhaoppiset eivät halua tunnustaa olevansa syntisiä ja heikkoja ihmisiä, jotka tarvitsevat apua ylhäältä. Jumala on heidät luonut, mutta he eivät röyhkeydessään tunnusta Häntä. Se on sama kuin lapsi sanoisi isälleen, että et sinä osaa lapsia tehdä. Tai matkustaja sanoisi lentokapteenille, että tuo on ihan turha jätkä. Tavallinen kansa kuitenkin ymmärtää, että näin hienoa maailmankaikkeutta ei sattumalta synny, vaan tarvitaan Luoja.

        Hoi kaikki Suomen evoluution kannattajat, ateistit, puoliuskovat ja muutkin. Kääntykää sydämestänne Jumalan puoleen ja katukaa pahoja tekojanne. Hän kuulee rukouksenne, kun käännytte Hänen puoleensa vilpittömin sydämin. Teidän on joka tapauksessa tehtävä tili elämästänne Jumalalle viimeistään kuoleman jälkeen. Mikään salaisinkaan syntisi ei jää piiloon. Te ette kestä ilman Jeesusta. Vain hän voi pestä syntisi pois. Tulkaa ristin luo, Jeesus rakastaa teitä ja tahtoo antaa teille synnit anteeksi ja uuden paremman elämän.

        Mistä johtuu ettei kreationismi kestä järjenkäyttöä?

        >>Minä olin ainakin positiivisesti yllättynyt. Suomessa on kuitenkin sellainen maallistunut ja materialistinen ilmapiiri, joka suosii evoluutiota yleisenä mielipiteenä.>Tästä jää sellainen kuva, että evoluution kannattajat pitävät paljon melua itsestään ja suuresta viisaudestaan ja haluavat vaientaa tavallisen kansan mielipiteen.

      • mossman
        pietari72 kirjoitti:

        Minä olin ainakin positiivisesti yllättynyt. Suomessa on kuitenkin sellainen maallistunut ja materialistinen ilmapiiri, joka suosii evoluutiota yleisenä mielipiteenä.

        Tästä jää sellainen kuva, että evoluution kannattajat pitävät paljon melua itsestään ja suuresta viisaudestaan ja haluavat vaientaa tavallisen kansan mielipiteen. Nämä harhaoppiset eivät halua tunnustaa olevansa syntisiä ja heikkoja ihmisiä, jotka tarvitsevat apua ylhäältä. Jumala on heidät luonut, mutta he eivät röyhkeydessään tunnusta Häntä. Se on sama kuin lapsi sanoisi isälleen, että et sinä osaa lapsia tehdä. Tai matkustaja sanoisi lentokapteenille, että tuo on ihan turha jätkä. Tavallinen kansa kuitenkin ymmärtää, että näin hienoa maailmankaikkeutta ei sattumalta synny, vaan tarvitaan Luoja.

        Hoi kaikki Suomen evoluution kannattajat, ateistit, puoliuskovat ja muutkin. Kääntykää sydämestänne Jumalan puoleen ja katukaa pahoja tekojanne. Hän kuulee rukouksenne, kun käännytte Hänen puoleensa vilpittömin sydämin. Teidän on joka tapauksessa tehtävä tili elämästänne Jumalalle viimeistään kuoleman jälkeen. Mikään salaisinkaan syntisi ei jää piiloon. Te ette kestä ilman Jeesusta. Vain hän voi pestä syntisi pois. Tulkaa ristin luo, Jeesus rakastaa teitä ja tahtoo antaa teille synnit anteeksi ja uuden paremman elämän.

        tuottaa salpietaria. Ryhdy saarnamieheksi, siinä pärjää vähemmilläkin lahjoilla, mutta älä kuitenkaan saarnaa täällä vaan mielellään jossain Pudasjärven takapajulassa.

    • Mr.K.A.T.

      EU tiede barometri 2005.
      kun evoon uskoo 66% ja
      sen kieltäjiä oli 27% Suomessa, niin
      59-27%=32% tarkoittaa, että suurempi osa luomisuskoista hyväksyy teistisen evoluution ja sitä on opetettava kirkoissa ja pyhäkouluissa. ;)

      • pietari72

        Kiitos tiedoista. Tämä antaa tarkemman kuvan Suomen kansalaisten mielipiteistä.

        Tottahan se on kuten jo aikaisemmin todettiin, että ei äänestämällä läheskään aina totuus löydy. Äänestettiinhän Jeesuskin huutoäänestyksellä ristille, vaikka Hän oli tehnyt vain hyvää, parantanut sairaita ja ajanut ulos riivaajia. Kaikki eivät tietysti tykänneet, kun Hän myös sanoi suorat sanat tekopyhille ihmisille, jotka luulivat olevansa muita parempia. No profetioiden piti täyttyä (esim. Jesaja 53), joten ristinkuolema oli siksi väistämätön ja koituu meille pelastukseksi, kun uskomme.

      • Vatipäällä

        Onneksi jeesus ei koskaan asettanut itseään muiden yläpuolelle, saati jumalan pojaksi.

        "Hän myös sanoi suorat sanat tekopyhille ihmisille, jotka luulivat olevansa muita parempia."

        Tässä vaiheessa minä haluaisin, että nämä arvon kreationistit miettisivät, ovatko he mahdollisesti näitä muita parempia itseään luulevia.

        Mihin tietoon tai kokemukseen usko a) omasta oikeassaolosta perustuu ja b) vankkumattomaan käsitykseen omasta virheettömyydestä tältä osin?

      • mossman
        Vatipäällä kirjoitti:

        Onneksi jeesus ei koskaan asettanut itseään muiden yläpuolelle, saati jumalan pojaksi.

        mutta saattoihan hän silti käväistä Maria Magdalenan yläpuolella aika ajoin.

      • pietari72
        kissa kirjoitti:

        pietari72 kirjoitti:
        "Hän myös sanoi suorat sanat tekopyhille ihmisille, jotka luulivat olevansa muita parempia."

        Tässä vaiheessa minä haluaisin, että nämä arvon kreationistit miettisivät, ovatko he mahdollisesti näitä muita parempia itseään luulevia.

        Mihin tietoon tai kokemukseen usko a) omasta oikeassaolosta perustuu ja b) vankkumattomaan käsitykseen omasta virheettömyydestä tältä osin?

        Kyse ei ole omasta oikeassa olosta vaan Jumalan Sanasta.

        Luukas 24:
        46. Ja hän sanoi heille: "Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista,
        47. ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.
        48. Te olette tämän todistajat.

        Kannattaa tehdä parannus (kääntyä Jumalan puoleen ja katua syntejään), silloin saa syntinsä anteeksi. Kyllä tekee hyvää sielulle, vaikka tosin aluksi se vaatiikin nöyrtymistä.

      • Lainatakseni

        There is no sin.

        Miksi juuri jumalan puoleen tulee kääntyä? Onko hän niin tekopyhä että väittää muka luoneensa maailman? Eikai sentään.

      • pietari72
        Lainatakseni kirjoitti:

        There is no sin.

        Miksi juuri jumalan puoleen tulee kääntyä? Onko hän niin tekopyhä että väittää muka luoneensa maailman? Eikai sentään.

        Tämä on sielunvihollisen muodikkaalta kuulostava, mutta ovela valhe, ettei olisi syntiä. Tottakai on olemassa syntiä. Jos tapan ihmisen, koska satuin ärsyyntymään, niin onhan se syntiä. Jos juon perheeni vararikkoon, niin onhan se syntiä.

        On myös syntiä joka ei ole niin helposti havaittavissa. Näitä ovat pahat ajatukset, ylpeys, ahneus, himo (haluaa jotain mikä ei ole omaa), kateus, pahansuopuus, juoruilu ja ennen kaikkea se, ettei usko Jeesukseen, jonka Jumala on lähettänyt.

        Kaikesta synnistä on seuraukset. Mitä kylvää, sitä niittää. Yksinkertaisena esimerkkinä: tupakan poltosta kylvää keuhkosyövän ja todennäköisesti opettaa myös lapsensa tupakoimaan.

        Mutta onneksi ei tarvitse jäädä synnin orjuuteen. Jeesus voi siitä vapauttaa.

        Terveisin,
        Armahdettu syntinen (tervetuloa kerhoon)

      • Taas sinä

        > Tämä on sielunvihollisen muodikkaalta kuulostava, mutta ovela valhe, ettei olisi syntiä.

        Onko sielunvihollinen sitten jumalan valhe?

      • kissa
        pietari72 kirjoitti:

        Kyse ei ole omasta oikeassa olosta vaan Jumalan Sanasta.

        Luukas 24:
        46. Ja hän sanoi heille: "Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista,
        47. ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.
        48. Te olette tämän todistajat.

        Kannattaa tehdä parannus (kääntyä Jumalan puoleen ja katua syntejään), silloin saa syntinsä anteeksi. Kyllä tekee hyvää sielulle, vaikka tosin aluksi se vaatiikin nöyrtymistä.

        pietari72 kirjoitti:
        "Kyse ei ole omasta oikeassa olosta vaan Jumalan Sanasta."

        Jaahas, et siis vastannut suoraan kysymykseen.

        Voiko siis päätellä, että et ole välttämättä oikeassa noissa väitteissäsi?

        Lopun karsin ihan siitä syystä, ettei sillä ollut sitten niin mitään tekemistä aiheen kanssa.

        En ole väittänyt olevani erehtymätön. Ei edes Paavi ole erehtymätön :-)

        Jumalan Sana on kokonansa totuus.

        Voihan kissa olla jossain asiassa enemmän oikeassa kuin minä. Kerro vaan ensin missä, niin voin oikaista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      75
      2873
    2. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      59
      2841
    3. Uskallanko vielä kaivata sinua?

      Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun
      Ikävä
      17
      2753
    4. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      41
      2082
    5. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      53
      2061
    6. Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus
      Maailman menoa
      279
      2057
    7. Hymyilyttää

      Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi
      Ikävä
      21
      1311
    8. Oletko surullinen

      Pahoillaan, pettynyt vai jotain muuta
      Ikävä
      42
      1170
    9. Missä meetwursti on keksitty?

      Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo
      Ruoka ja juoma
      3
      1124
    10. Aamun Trump

      "DR: Trumpin väki lahjoi kodittomia grönlantilaisia esittämään Trump-faneja" Sillä lailla.
      Maailman menoa
      96
      1019
    Aihe