Nettiosoitteen katkaisu

graduilija

Teen gradua ja löysin erääseen ongelmaani ratkaisun eräältä keskustelupalstalta. Ajattelin merkitä tuon osoitteen lähteeksi graduuni, mutta miten se tulisi oikeaoppisesti laittaa, kun osoite on yli rivin pituinen?

3

175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiertokoululainen

      Minä käyttäisin Uniximaisesti kenoviivaa. Siis näin.
      alkuosapitkästäosoitteesta\
      loppuosapitkästäosoitteesta

    • Esimerkiksi näin (kun leikitään,
      että pitää mahduttaa kapeaan
      palstaan): . Siis lähinnä
      vinoviivan jälkeen katkaistaan,
      ja alkuun ””,
      jotta on selvää, mikä kaikki
      kuuluu osoitteeseen.

      Eri asia sitten on, että pitkiä osoitteita ei juuri pitäisi ainakaan tekstiin kirjoittaa, vaan ne kuuluvat alaviitteisiin tai kirjallisuusluetteloihin. Voi myös harkita sitä, että pitkän osoitteen lisäksi mainitaan ns. lyhytlinkki, jollaisen voi tehdä esimerkiksi TinyURL-palvelussa, .

    • Ulkopuolinen mä

      Olipas noista kahdesta ylläolevasta vastauksesta hyötyä! Aiemmin olen jakanut pitkät osoitteet miten sattuu. Nyt niihin saa jotain tolkkua. Kiits.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      617
      2340
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      27
      1166
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1128
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      9
      1008
    5. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      92
      916
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      875
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      91
      787
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      731
    10. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      29
      603
    Aihe