Espanjan B ja V

http://forum.wordreference.com/showthread.php?t=4650

Virallisesti ei eroa, mutta jotkut (esim.Latinalaisessa Amerikassa) haluavat nähdä niissä eron. Jopa kouluissa on opetettu lausumaan eri tavalla.

Asiaa (sekaannusta) ei kai oikein voi selittää muuten kuin foneemikäsitteen avulla: Kirjaimilla B ja V merkitään espanjassa samaa foneemia. Tämä foneemi ääntyy eri tilanteissa (äänteellisissä yhteyksissä) eri tavoin, mutta tämä vaihtelu ei riipu siitä, onko kirjoitusasussa B vai V.

Siis esimerkiksi sanan alussa ääntämys on toinen kuin sanan sisällä vokaalien välissä. Myös sanan asema lauseessa vaikuttaa asiaan: yhdistelmässä ”a Barcelona” B ääntyy toisin kuin erikseen lausutussa sanassa ”Barcelona”. Sama tietysti koskee esimerkiksi vaihtelua ”Valencia” ~ ”a Valencia”. Jostakin tällaisesta voi sitten syntyä väärinkäsitys siitä, että B ja V ääntyisivät eri tavalla – kun kuullaan esimerkiksi ”Barcelona” ja ”a Valencia” ja luullaan, että ero johtuu siitä, kumpi kirjain on kirjoitusasussa.

Kirjoitusasun horjuvuus on tietysti hyvin ymmärrettävä, aivan kuten on ymmärrettävää, että englantia äidinkielenään käyttävät tekevät niin usein sellaisia outoja virheitä kuin ”their” pro ”there”. Me, jotka opimme englannin sanat yleensä ensisijaisesti kirjoitettuina, emme tule kirjoittaessamme niin herkästi sekoittaneeksi samoin ääntyviä sanoja toisiinsa.

Jo muinaiset roomalaiset, nimittäin Rooman valtakunnassa Pyreneiden (Iberian) niemimaan alueella asuneet ihmiset sekoittivat kirjoituksessa B:n ja V:n toisiinsa. Tämä johtuu siitä, että latinan b- ja v-foneemin (tai w-foneenin) sekoittuminen toisiinsa oli jo silloin tapahtunut tai ainakin tapahtumassa siellä.

Yllä Yucca kertoi tärkeimmän eli sen, että kyseessä on sama foneemi, jonka erilaiset toteutumistavat eivät erota merkityksiä. Edellä olikin jo esimerkkejä, miten äänneympäristö vaikuttaa. Oikeinkirjoituksessa puolestaan b:n ja v:n esiintymiseen vaikuttavat historialliset seikat.

Hämmentävää asiassa on se, että mikäli asiaa kysyy syntyperäiseltä ns. naiivilta kielenpuhujalta – henkilöltä, joka ei teoreettisesti tunne äidinkieltään syvemmin – saa mitä erilaisimpia vastauksia. Syntyperäinen puhuja kuulee ja selittää asioita omasta lähtökohtastaan käsin. Hän saattaa väittää väittää olevan ties mitä eroja, ääntämyksiä tai muita tekijöitä, jotka eivät kielitieteellisesti pidä paikkaansa.

Neuvoni on, että luotat vain ja ainoastaan kielitieteellisen koulutuksen saaneen henkilön, oli hän sitten espanjankielinen tai suomalainen, selityksiin. Espanjaa yliopistossa oppiaineena (ei kielikursseilla) opiskellut suomalainen espanjanopettaja on tässä yhtä pätevä kuin kielitieteellisen koulutuksen saanut syntyperäinen puhuja.