Kaikki ne, jotka uskovat kokosydämisesti Jeesukseen Kristukseen, ja tahtovat taivuttaa tahtonsa Hänen tahtoonsa ovat rikkaita Jeesuksessa.
Sana kirkastuu, jokaisella on oma osaalueensa Jumala on Viisas jakaessaan tehtäviään.
Kukaan ei hallitse kaikkia alueita.
Me olemme yhteistyössä täällä maapäälä.
Yksikään ei ole täydellinen edes omalla alueellaan.
Siksi voimme vapautua siitä, että täydellisyys on meissä.
Rikautta on se, että voimme yhteistyötä tehdä kanssa sisarien ja veljien kanssa.
Voi kuinka paljon onkaan täälä, kikkivoipaisuutta
ja toisten arvostelua ja tuomitsemista.
Rakkaus unohtuu, joka kuitenkin on kaiken perusta.
Jeesus antaa rakkautta kaikkille, jotta voimme rakastaa lähimmäistämme, niinkuin itseämme.
Jumalaa kohtaan rakkauttemme tulisi olla pyyteetöntä.
Meidän ei tule määräillä Häntä pyytää Häntä toteutamaan rukouksia, jotka ovat itsekeskeisiä itseämme hyödyttäviä.
Vaan pyytäkäämme lähimäisillemme kaikkea hyvää.
Eikö Jumala itse tiedä mitä me tarvitsemme?
Synti tuhoaa ihmisen ja juuri oma lihmme hukuttelee meitä tekemään lähimmäisiämme vastaan ja Jumalan Sanaa vastaan.
Mitä nöyrempiä olemme jumalan edessä sitä lähemmäs Jeesus tulee ja asettuu sinun sydämesi temppeliin asumaan.
Lakkaa murehtimasta arkipäivän asioita, sillä sinun aikasi kuluu hukkaan sillä tavoin.
Tee parhaasi asioiden eteen ja jätä ne sen jälkeen Jeesuksen eteen.
Miten sitten voit tulla rikkaaksi Jeesuksessa?
Uskomalla ja luottamalla Häneen, joka tilanteessa.
Miten saame uskoa itseemme lisää?
Uskomalla, että se tullee meille lahjaksi taivaasta armosta, ei ansiosta mikä tähden ihmisten tahto ei sitten taivu?
Sen tähden, että meillä on jokapäivä taistelu mailman alkeisvoimia vastaan.
Jumala voi kaiken, itse emme voi kasvattaa itseämme.
Tahtokaa kipujen kautta vapaaksi, jotta olisitte Sana viejijä raikkasti ilman pelkoa.
Rikkautta on
3
169
Vastaukset
- Eipä tuohon voi
mitään lisätä, eikä poissa ottaa.
- kuuluttaa
kaikille, että itse ei voi uskovaiseksi kasvattaa itseään.
Yritän kääntää viestisi englanniksi, jotta voin jakaa sitä ulkomaaneläville, joita tapaan usein. (Jos Luoja suo.)
WHAT IS RICHNESS ?
Rich are all those, who believe in the Lord Jesus Christ from all they heart, and who want to bend their will to his will, those are rich in Jesus.
The Word will become clear, everybody has his own aeria. God is wise when dealing his tasks.
No one is able to controll all aerias. We are working together here on earth. Nobody is perfect even in his own area.
This is why we can be free from being perfect.
Richness is that, that we are able to work together with sisters and brothers. Oh how many here are those, who think that they can do everything by themselves and who criticize and judge the others.
They will forget LOVE, which is however the foundation for everything. Jesus will give his LOVE to all, so that we can LOVE our fellowman as much as we LOVE ourselves. Towards GOD our LOVE should be sincere, disinterested. We are not to command him or ask him to fullfill prayers, which are selfish and benefiting only ourselves.
But let us ask all good things to our fellowmen.
Doesn´t GOD know what we need??
Sin will destroy us and our own flesh is tempting us to do things against our fellowmen and against GOD.
But the more humble we are before GOD, the closer JESUS will get and take a place in the temple of our heart.
Stop mourning the everyday life, because you´ll just waste your time by doing it. Just do your best and leave the rest to JESUS.
How then can you become rich in JESUS ?
By believing and having faith in him in every situation.
How can we gain more faith ?
By believing, that it will come to us from heaven as a gift by grace, and not by our good works.
Why don´t people then bend their will ??
Because there is this everyday battle against the subforces of the world.
GOD can do everything, we can do nothing by ourselves. Be willing to be free by suffering, so that you would be able to carry the WORD forward fresh without fear.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv697805Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan96687- 454006
- 203687
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv353536Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h513414No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol413293Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni53036- 522979
- 422705