Miksei ikävä lopu

mutta, kun minusta tuntuu, että on luonnotonta murehtia häntä jatkuvasti. Läheiseni oli kuitenkin vanha ja sairas ja eihän kukaan voi elää kuisesti ja tiesin tai osasin odottaa että hän kuolee, mutta silti jäi niin paljon sanomatta..
Meni pitkä aika, kun osasin luopua hänen tavaroistaa joka ikinen paita, sukka, jne piti itkulla heittää roskiin ja yleensäkin hänen henkilökohtaiset tavarat tuntuvat niin vääriltä hävittää, vaikka niillä ei ole mitään arvoa tai käyttöä, lojuvat vain nurkissa ja kaapit on niitä täynnä..
Ja se hänen haudalla käyn vieläkin miltei päivittäin. On kuin tekisin jotain väärin jos en käy siellä ja on kuin olisi huono omatunto, kun en käy häntä katsomassa, vaikka eihän siellä ole mikään muuttunut.. oonko jotenkin omituinen kun palvon tavallaan häntä ja hänen muistoaan,,,,

koskaan.... kirjoitti:

mutta, kun minusta tuntuu, että on luonnotonta murehtia häntä jatkuvasti. Läheiseni oli kuitenkin vanha ja sairas ja eihän kukaan voi elää kuisesti ja tiesin tai osasin odottaa että hän kuolee, mutta silti jäi niin paljon sanomatta..
Meni pitkä aika, kun osasin luopua hänen tavaroistaa joka ikinen paita, sukka, jne piti itkulla heittää roskiin ja yleensäkin hänen henkilökohtaiset tavarat tuntuvat niin vääriltä hävittää, vaikka niillä ei ole mitään arvoa tai käyttöä, lojuvat vain nurkissa ja kaapit on niitä täynnä..
Ja se hänen haudalla käyn vieläkin miltei päivittäin. On kuin tekisin jotain väärin jos en käy siellä ja on kuin olisi huono omatunto, kun en käy häntä katsomassa, vaikka eihän siellä ole mikään muuttunut.. oonko jotenkin omituinen kun palvon tavallaan häntä ja hänen muistoaan,,,,

Lue lisää

Ei se oo luonnotonta murehtia mitään meidän kuuluukin surra murehtia ja muistella ...itkeä ja kulkea haudalla muistella ja miettiä. mullon oman lapsen kuolemasta kohta 2-vuotta voi hyvänen aika tätä myllerrystä mitä olen kokenut tänä aikana...ensin en voinu esim. hänen tavaroitaan edes katella vein ne siis varastoon MUTTA sitten toki tuli sekin vaihe että en ikinä, en ikinä luovu joistain sen tavaroista joten MUISTOT on ainiaan mulla jopa kunnia paikalla nyt ja valokuva ensin en pystynyt katsomaan ollenkaan sitä kuvaa mutta sekin valokuva on nyt heti nähtävillä ja parhaimmalla paikalla ...meidän suru muuttaa muotoaan no mulla tuli onnettomuuden kautta äkillisesti menetettyneenä siis kolarissa joten nuoren lapsen äkillinen kuolema ei ollut mitenkään odottettavissa ja sen asian hyväksymiseen kesti toki aikansa.. niin minä muistan kuolinpäivän syntymäpäivän vainajien muistopäivän ja joulun jolloin ainakin menen haudalle kynttilän kanssa...toki syntymä ja kuolinpäivä sillon myös ruusu ja kesäisin istutan kukkia ...myöskin särkynyt sydän joka tulee joka vuosi ...elä ihmettele omaa käyttäytymistäsi sinä voit surra ihan rauhassa ...meidän kuuluukin surra ja muistaa kyllä sinäkin saat ne omat kaavasi miten paljon ja millon käyt haudalla eikä siitä tule huonoa omaa tuntoa ettet muka olisi muistanut.. ja no palvot? sinähän teet suru työtä -omalla tavallasi ...älä ota pakko mieltä kaikesta...ja mieti tuollaisia -koska meidän pitää myös muistaa ja sekin on niin rauhoittavaa että muistetaan sehän on aivan ihana asia että ei ole kuollut ettei kukaan muista. -koetetaan hyväksyä joidenkin lähtö koska me ei siitä päätetä itse...me ei sille mitään voida.Se on asia joka kuuluu myös elämään.