onko poistamattomista viisaudenhampaista jotain haittaa terveydelle, jos ne ei ole puhjenneet mutta eivät vaivaa mitenkään.
viisaudenhampaiden poisto
4
221
Vastaukset
- haittaa ...
Tässä on varmaan yhtä monta näkemystä kuin hammaslääkäriäkin. Minulta nimittäin oltiin vuosia sitten ottamassa yhtä viisaudenhammasta pois. Sitä ei särkenyt, eikä siinä ollut mitään ongelmaa, mutta hammaslääkärin mielestä se piti poistaa, koska oli viisaudenhammas. Operaatio olisi ollut kohtuullinen, sillä kyseinen hammas on todella iso.
Kuin sattuman oikusta muutin vajaaksi vuodeksi Ruotsiin ennen kuin olimme ehtineet suomalaisen hammaslääkärin kanssa sopia tarkemmin hampaan poistosta. Kävin Ruotsissa ihan normaalilla tarkastuskäynnillä ja kerroin, että viisaudenhampaani pitäisi poistaa. Hammaslääkäri ihmetteli, että miksi ihmeessä, eihän siinä ole mitään vikaa. Hän vielä väitti, että (silloin) tuoreet tutkimustulokset osoittivat, ettei oireettomia viisaudenhampaita pidä poistaa.
Kun palasin Suomeen, vaihdoin hammaslääkäriä. Hän eikä sen jälkeisetkään hammaslääkärit ole suunnitelleet viisaudenhampaani poistoa. Eli tuolla se suussa edelleen möllöttää enkä olisi edes muistanut sen olemassaoloa, ellen olisi lukenut kysymystäsi.- Hamppi91
Keksin haitan viisaudenhampaista, mutta enpä oikeastaan niiden poistosta: Mulla on varmaan herkkä yökkäysrefleksi tai joku, sillä oikeastaan jokaisen hammaspesun yhteydessä yököttää (ehkä sen takia en olekaan kovin ahkera hampaita pesemään), ja ne viisaudenhampaat ei taida paljon auttaa asiassa. Tosin enpä enää muista, millanen tilanne oli ennen niitä hampaita, kun mulla (tietääkseni) on jokasessa kulmassa viisaudenhampaat, puhjennu vuosia sitten...
Luulin, että ne viisaudenhampaat yleensä poistetaan, mutta kukaan hammaslääkäri ei oo kommentoinut niitä mitenkään, enkä itekään oo niistä mitään kysynyt. En oo nyt käynyt aikoihin hammaslääkärissä, mutta olen kyllä miettiny viisaudenhampaiden poistamista sen yökkäämisen takia, jota hampaidenpesun yhteydessä esiintyy.
Haluaisin kovasti tietää, jos niiden poistamisesta on jotain haittaa ja mitä? Kummin on parempi, ilman viisaudenhampaita vai niiden kanssa? - viisuri
Hamppi91 kirjoitti:
Keksin haitan viisaudenhampaista, mutta enpä oikeastaan niiden poistosta: Mulla on varmaan herkkä yökkäysrefleksi tai joku, sillä oikeastaan jokaisen hammaspesun yhteydessä yököttää (ehkä sen takia en olekaan kovin ahkera hampaita pesemään), ja ne viisaudenhampaat ei taida paljon auttaa asiassa. Tosin enpä enää muista, millanen tilanne oli ennen niitä hampaita, kun mulla (tietääkseni) on jokasessa kulmassa viisaudenhampaat, puhjennu vuosia sitten...
Luulin, että ne viisaudenhampaat yleensä poistetaan, mutta kukaan hammaslääkäri ei oo kommentoinut niitä mitenkään, enkä itekään oo niistä mitään kysynyt. En oo nyt käynyt aikoihin hammaslääkärissä, mutta olen kyllä miettiny viisaudenhampaiden poistamista sen yökkäämisen takia, jota hampaidenpesun yhteydessä esiintyy.
Haluaisin kovasti tietää, jos niiden poistamisesta on jotain haittaa ja mitä? Kummin on parempi, ilman viisaudenhampaita vai niiden kanssa?Ei kai siitä mitään haittaa ole, jos ne poistetaan. Helpompi niitä hampaita on tosiaan pestä, kun ei ole viisaudenhampaita. Multa on nimittäin nyt jouduttu poistamaan viisureita, kun ovat oireilleet. Ainakin alhaalta poistot sujuivat tosi hyvin, vaikka toinen juoduttiin leikkaamaan. Yläviisurien poisto on pian edessä.
Jos olisin tiennyt, miten paljon mukavammalta suussa tuntuu ilman viisuadenhampaita ja se pesu on todella helppoa, niin olisin jo aika päiviä poistattanut ne. viisuri kirjoitti:
Ei kai siitä mitään haittaa ole, jos ne poistetaan. Helpompi niitä hampaita on tosiaan pestä, kun ei ole viisaudenhampaita. Multa on nimittäin nyt jouduttu poistamaan viisureita, kun ovat oireilleet. Ainakin alhaalta poistot sujuivat tosi hyvin, vaikka toinen juoduttiin leikkaamaan. Yläviisurien poisto on pian edessä.
Jos olisin tiennyt, miten paljon mukavammalta suussa tuntuu ilman viisuadenhampaita ja se pesu on todella helppoa, niin olisin jo aika päiviä poistattanut ne.Mulla on vasen yläviisuri poitettu, oikea ylä paikattu, kun oli reikä. Hammaslääkäri oli sitämieltä että otetaan pois jos on haittaa, mutta tässätilanteessa oli paikkaamisen kannalla. Alarivin viisurit ei liene viä edes puhjenneetkaan. Se yläviisurin poisto oli oma tarinansa, helpossa se lopuiksi oli, mutta eka ei tuo puudutus onnistunut ja leegossa oli viä tunto siinävaiheessa kun siihen otettiin pihdeillä kiinni ja tempaastiin. Senmuuten huomasi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5471787Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18877- 84873
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101806Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50729- 63715
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2707- 63676
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74628- 65543