Jäitä hattuun meille kaikille vihertäville

Sopivasti vihreä

Vaikka olisi miten vihreä tai periaatteelinen ydinvoiman vastustaja tahansa, nyt tulee laittaa jäitä hattuun. Nimittäin energiasta rahaa takovat tahot käyttävät Japanin tapahtumat mahdollisimman tarkasti hyväkseen. Energian käytön nopeasta vähentymisestäkin haaveilevat voisivat vähäksi aikaa rauhoittua. Energian käyttömme ei vähene vielä pikään aikaan. Nyt tulee olla realisti!

Ensinnäkin Vuotoksen tekoallashanke. Se otetaan pikapuoliin esille, ja tällä kertaa sen "kieltämisen" perustelu ei välttämättä olekaan yhtä helppoa eikä varsinkaan kansantajuista kuin aikaisemmin. Luontoarvot suuren yleisön edessä väistyvät, kun on riittävässä määrin ja näennäisesti perustellusti kyse rahasta.

Toiseksi Kepulaiset käyttävät tilannetta monella tavalla hyväkseen. Turvesoiden ja turpeen käytön vastustus vähenee, ja sen tilanteen turvetta suosivat piirit käyttävät hyväkseen. Kepulaisia kutkuttaa myös ajatus tuulivoimaloiden pystyttämisestä yksityiselle maalle, joka tietää erittäin kallista sähköä. Maapohjaa ei nimittäin olla myymässä, vaan maanomistajien tarkoitus on vuokrata aikaisemmin joutomaaksi luokitellut kallioalueet ja vastaavat tuuliset paikat tuulivoiman tuottajille. Parin hehtaarin joutomaasta suunnitellaan saatavaksi esim 5000 euron vuotuinen vuokratulo, jonka oikeasti maksaa lopulta sähkön käyttäjä sähkölaskunsa yhteydessä. Maa-aluetta jolle on suunniteltu rakennettavaksi tuulivoimala, on jopa KIELLETTY myymästä tuulivoiman tuottajalle. MTK:n lobbarit ovat (jälleen kerran) asialla.

Myös Kepun jo vauhtiin saama "risupaketti" saa lisävauhtia, ja se tarkoittaa edelleenkin samaa, eli lisämaksua kaikille veronmaksajille ja energian käyttäjille.

Jos ja kun sähkön käyttöä ja yleensäkin kaikkea kulutusta ei kyetä hillitsemään, ja ydinenergia jätetään hyödyntämättä, eivät energian tuottajat (KEPU/MTK mukaan lukien) jätä tilaisuutta käyttämättä, eivätkä he jää tuleen makaamaan.

Seuratkaapa mitä esim Mauri Pekkarisen tulee esittämään seuraavien viikkojen/kuukausien aikana. Huomaatte, että erityisesti Vuotos, mutta myös turpeen käyttö ja tuulivoima "syrjäseuduille" tulee esiintymään näissä esityksissä.

Loppujen lopuksi ei se ydinvoima ole ollenkaan paha vaihtoehto. Japaninkin viimeaikaiset tapahtumat voidaan hyödyntää oppimalla käyttämään ydinvoimaa entistäkin TURVALLISEMMIN. Voisi jopa sanoa, että onni onnettomuudessa. Myös meillä Suomessa!

4

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maailman 442 reaktorista nuo Fukushimassa olivat pohjanoteeraus ensisijaisesti varavoimajärjestelyjen osalta (joista oli kauan protestoitu kansainvälisesti)

      kuulemma myös vinksahtanut "johtamiskulttuuri" esti ruohonjuuritason osaajien tietotaidon hyödyntämisen nyt jäähdytysyrityksissä :-(

      Fukushiman puutteet eivät kai teknisesti tuoneet muita parannusehdotuksia, mutta ehkä lisäävät omistajayhtiön heikoksi osittautunutta vastuuntuntoa. Tsernobylin ja Three Mile Islandin tapauksista on otettu oppia varsin laajasti

    • Vuotos putkahtaa

      esiin säännöllisin väliajoin.Nyt Japanin luonnonmullistukset seuraamuksineen on saanut poliitikot ratsastamaan tuolla asialla.Tulemme kuulumaan ennen vaaleja vielä monenmoisia sammakoita heidän suustaan.

    • Vesivoimaa tullaan

      ottamaan lisää käyttöön lähivuosina.Kaikkea muuta joku aina vastustaa,mutta vesivoima on saasteetonta.Kohta sitäkin joku vastustaa ihan periaatteen vuoksi.

    • Vihreille osoitettu viesti tulisi kirjoittaa Vihreät-palstalle, mutta vastataan nyt sitten Vihreiden puolesta.

      Euroopan vihreät ovat hyvin perilläö ydinvoiman uhkjuvista, joten on ymmärrettävää, että he haluavat siitä luopumista:

      "Euroopan vihreiden mukaan ydinvoimalla on lisäksi tunnetut riskinsä. Niihin kuuluvat suuronnettomuuden mahdollisuus, ydinjäteongelma, ydinaseiden leviäminen ja ydinterrorismi sekä ympäristö- ja terveysuhkat."
      http://www.vihreat.fi/node/2748


      Ydinterrorismin uhka on monien mielestä Suomessa kaikkein todennäköisin ydinvoimalaonnettomuuden syy. Tiesitkö, että jos ydinonnettomuus on terrorir-iskun aiheuttaja , kukaan ei ole korvausvelvollinen aiheutuneille terveys- ja omaisuusvahiingoille?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      183
      1536
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      196
      1327
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      42
      1110
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      43
      813
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      710
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      701
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      690
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      681
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      19
      631
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe