Ylityö ja lomatVastattu 13 v

ylityökorvauksista

Onko totta, että ylityöstä ei tosiaan korvata enempää, kuin se 100% korvaus. Olin töissä alk. torstai aamu klo 8:00 ja lähdin kotiin perjantai aamuna klo 08:00. Tämän lisäksi työnantaja merkitsi minut töihin perjantai p…
Ylityö ja lomatVastattu 13 v

talviloma

Apua viisaimmilta. Eli työt aloittanut 2011 huhtikuussa, puolessa välissä. Kesä töitä tiuhaan. Seuraavalle kesälle 22 pv lomaa muistaakseni. Olisinko ollut oikeutetty talvilomaan?
Ylityö ja lomatVastattu 13 v

Lomarahat maksettu mutta lomapäiviä käyttämättä

Olen ollut työsuhteessa täyspäiväisesti viime kesänä ja osa-aikaisesti syksyn ja kevään ja aloitin taas täysipäiväisesti tämän vuoden toukokuussa. Minulle on kertynyt viime kesänä kuusi lomapäivää (talvella en tehnyt pa…
Ylityö ja lomatVastattu 13 v

Kertyneet pekkaspäivät?

Moikka! Pekkaspäivien kertyminen on minulle hieman hämärän peitossa.Olen työskennellyt nyt 1v ja 9kk henkilökohtaisena avustajana (Heta) työaikani on 40h/viikko. Mielestäni minulle täten kuuluisi kertyä n.1pv/kk lomaa? …
Ylityö ja lomatVastattu 13 v

Sikamaista! Onko muka niin?!

Siis mä sanoin pomolle että haluan heinäkuun lomaa. Pomo sanoi että ei onnistu, vaan lomat on mulla elokuussa!? Voiks se oikeesti vaan päättää että mä en voi olla heinäkuussa lomalla? Onks se ihan laillista? Kaveritkin …
Ylityö ja lomatVastattu 13 v

ylitöiden vanheneminen

hei voinko hakea ex-työnantajaltani ylityökorvauksia vuosilta 2010 ja 2011 vai pelkästään vuodelta 2011? T. Kusetettu duunari
Ylityö ja lomatVastattu 13 v

Luvatta töissä ?

Sattui tämmöinen seikka töissä. Tulin vapaapäivänäni töihin. Katsoin vain työvuorolistaa, että henkilö oli sairaslomalla ja tulin sitä tuuraamaan. Esimiehen mielestä tuurajalle ei ollut tarvetta. Joten sanoi, ettei maks…
Ylityö ja lomatVastattu 13 v

Kesäloma ja sunnuntaityöt

Olen ansainnut täydet lomat ja liikkeemme on auki joka päivä. Pidän ensimmäiset lomaviikot 24 ja 25vk. Voiko pomo laittaa minut tulemaan noiden kahden viikon loman aikana sunnuntaisin töihin? Minusta haiskahtaa suoralta…
Ylityö ja lomatVastattu 9 v

LOMA PILALLA! KIITOS MIEHEN TYÖNANTAJAN!

Voiko työnantaja velvoittaa työntekijänsä pitämään vuosilomallaan (1kk)puhelintaan auki ja hoitamaan työasioita, vaikka vain vastaamalla työpaikalta tulleisiin txt selvitelläkseen työasioita? Vaikka on sijainen ja toine…
Ylityö ja lomatVastattu 13 v

Lisätyö/ylityö?

Työaikani on 37,5h viikossa (olen töissä kuitenkin 8.00-16.00 jonka aikana 30 min palkaton ruokatauko). Onko siis mahdollinen "ylityöni" lisätyötä siihen asti kunnes 40 tuntia töitä viikossa on kertynyt ja vasta tuon tu…
Ylityö ja lomatVastattu 13 v

Lomakorvauksen kertyminen kahdelta kaudelta?

Työsuhteeni loppuu kuun lopussa firman toimesta, ja minulla on pitämättä täydet lomat (2,5 p / kk) viime vuodelta. Kai nyt tältä uudelta vuodeltakin kertyy lomaa ihan normaalisti lomakauden alusta ja saan siis koko "ans…
Ylityö ja lomatVastattu 13 v

Ylityön merkitseminen minuutin tarkkuudella vai..

..tunnin tarkkuudella miten on? Työaika loppuu 15:00 ja töissä menee vaikka 15:05 asti niin paljonko merkitsen silloin työajakseni. Eräs sanoi ja heillä on ollu niin että 5minuuttiakin kun menee yli niin se on työvuorol…
Ylityö ja lomatVastattu 13 v

Sivutyö ja lomakorvaus

Hei Minulle on tarjottu iltatyötä jota olisi n. 20-30 tuntia kuukaudessa. Pitäisi antaa palkkatoivomus, mutta saako sivutyöstä myös lomakorvausta? Eli tuleeko se automaattisesti palkan päälle vai pitäisikö minun sisälly…
Ylityö ja lomatVastattu 13 v

Loma ongelma

Olen ollut töissä viime vuoden elokuusta lähtien isyysloman sijaisena. Tässä työvuorossa on 5 henkilöä töissä joissa 3 henkilöä on hakenut samalle ajalle lomia. näistä 2 henkilöä on vakipaikan omaavia ja minä vain osa-a…
Ylityö ja lomatVastattu 13 v

Kesäloma/Osa-aikatyö

Olen töissä tällä hetkellä vain osa-aikaisena, aloitin työt 12.9.2012 ja siitä lähtien olen ollut töissä kolmena päivänä viikossa, 2 tuntia kerta (joskus 3tuntia), eli 6 tuntia viikossa. Kertyykö minulle lomapäiviä?
Ylityö ja lomatVastattu 13 v

Vuosiloma ja työaika

Kertyykö vuosiloma siis samalla tavalla oli työtuntien määrä sitten viikossa 37,5, 39,5 tai 40? Onko työntekijöillä kaikki samat oikeudet mm. lomiin yms jos työajat ovat edellemainitut vai onko erit untimääriä tekevillä…
Ylityö ja lomatVastattu 13 v

Apteekkialan työaika ja lomapäivät

Osaisiko joku auttaa? Olen menossa kesällä ensimmäistä kertaa töihin apteekkiin.Teen 115 tuntia/ 3 vko. Onko viikossa yleensä kaksi vapaapäivää, kun on vapaapäivä sekä 35 tunnin vapaa-aika? Entä lasketaanko ruoka- ja ka…
Ylityö ja lomatVastattu 13 v

pekkaspäivistä korvausta?

olen henkilöstönvuokrauksen kautta töissä kuljetusalalla ja olen tarvittaessa töihin kutsuttava eli työtä ei ole joka viikkokaan. nyt olen lomalla,josta saan tietysti loma-ajan palkan. loman jälkeen pidän muutaman pekka…