Olen siis lomautettu, ja olen saanut tietää että firmassa käy muutamat ulkopuoliset henkilöt tekemässä meidän töitä. Muutenkin on rikottu varmaan kaikkia sääntöjä mitä lomautuksiin liittyy... Aion ottaa tietenkin liitto…
Osaako joku sanoa miten menee kun minulle on toimitettu kutsu henkilökohtaiseen yt-neuvotteluun mutta kun olen sairaslomalla vielä kutsussa olevan neuvottelun ajankohtana. Ei ole mitään liittoa takana eikä siis ketään l…
Missä vaiheessa olette tienneet, että olette mahdollisesti yksi irtisanottavista tai että irtisanomisuhka ei koske teitä?
työnantajani irtisanoi maaliskuussa 9 henkeä ja lisäksi koko henkilöstö lomautetaan 2-3 viikoksi (noin 300henkilöä) noh nyt meidän vakituisten työntekijöiden ollessa lomautettuina työnantaja päätti ottaa tilalle määräai…
Moi, Firmassamme oli yt:t ja osa porukkaa lomautettiin. Nyt on osa kutsuttu takaisin ja kävi niin, että organisaation eri tehtävissä olleita työntekijöitä otettiin takaisin toisten lomautettujen paikalle. Eli vakanssiin…
Kauppalehti 2.6.2009 kertoo ”Lääkeala kutistuu nopeasti Suomessa” –jutussaan mm. seuraavaa: ”Suurin irtisanoja on Orion, josta lähtee 175 tutkimuksen ja tuotekehityksen työntekijää. …Taustalla on t&k-organisaation uudel…
YT-neuvottelut meneillään. Tällä kertaa tiedonhallinnassa, taitaa koskea seitsemää henkilöä...
Hei, Olen määräaikaisella työsuhteella yrityksessä ja minut on luvattu vakinaistaa. Koska taloudellisista syistä osa vakituisista työntekijöistä sanottiin irti niin määräaikainen työsuhde taas jatkettiin vaikka oli luva…
Kävin keskiviikkona markantalossa ja jäin miettimään pitäisikö ostaaa eräs tuote alennuksesta, noh päätin myöhemmin, että haen sen perjantaina. Äsken kun menin markantalon nettisivuille, niin löysin tekstin: "Tärkeää ti…
...ainakaan pörssiyritykset. http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/05/22410 Ainakin Metsossa puhutaan että henkilöstö on suurin voimavara mutta silti monet saavat potkut. Ai niin henk…
kysymys on tukipaketeista joita yritykset nyt pukkaavaat toimihenkilöitä ottamaan. onko se niin että tuo paketti on palkkatuloa? joten siitä maksan liiton jäsenmaksun vai olenko työttömänä ja en maksa liiton jäsenmaksua…
Ihmettelen taas kerran tätä niin ihanaa lainsäädäntöä josta ei tarvitse pitää kiinni; Minut irtisanottiin joku aika sitten ja tämän jälkeen työnantajani unohti yleiskorotuksen palkastani. Liiton lakimies neuvoi että ain…
Voiko työnantaja kutsua kesken lomautuksen takaisin työhön esim. viikoksi tai kuukaudeksi sanomalla puhelimessa että työt alkaa ylihuomenna ja kestää viikon ja sitten lomautus jatkuu. Voiko tätä tehdä jatkuvasti ? Lomau…
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/05/22170&ext=rss Itse voisin ehkä suostua palkan alennukseen, jos firmalla oikeasti menisi todella huonosti ja toinen vaihtoehto olisi toiminnan …
Erästä kotimarkkinoiden suurinta paino ja pakkausalan yritystä uhkaa pikkuhiljaa alasajo ja työläiset eivät voi kuin odottaa milloin tuo tapahtuu? Toiminnan laatu on pikkuhiljaa muuttunut niin ettei ole enään mitään väl…
Katsokaas poispotkitut tunarit, te olette häviäjiä, me jotka pidimme pallimme, olemme voittajia. Kun jakajien määrä pienenee, viipaleiden koko kasvaa. Näihän se menee lasten kakku-kekkereilläkin, miksei siis paperitehta…
Saako työnantaja ottaa vuokratyövoimaa yt-neuvottelujen jälkeen,ennen,kuin lomautukset astuvat voimaan?
ensiviikko olisi ollut lomautusviikko. työnantaja antoi yöllä lapun lomautuksen perumisesta.voiko työnantaja antaa vain lapun käteen päivän varoajalla että ensi viikolla töihin. perumisen syy oli hieno nimeltään projekt…
V "Itse olen valtion leivissä, ja voin sanoa, että jos joku on poissa, mikään työ ei kasaannu kenellekään. Kunnat ja valtio on varsinaisia suojatyöpaikkoja, missä liksan saa tekemättä oikeastaan yhtään mitään :D"
Työvoimaneuvoja 2500 eur/kk Sosiaaliasiamies 3000 eur/kk työvoimatoimistojen pikkupomot ym, 3000 eur /kk -3600 eur/kk Nyt tiedät miten RAHAA saa...