Tunne Jeesuksen ja valtakuntansa juutalaisuus ja annettu Raamatussa juutalaisten apostolien kautta myös meille nykyään ja Jumala ei kadu kutsumisiaan ja valintojaan ja vie työnsä päätökseen Israelin yhdestätoista sukuku…
Jeesus Juutalaisten Kuninkaana on Jumalan Valtakunnan Herra ja juutalaisuutta on Jumalan valtakunta ja Jeesus täysin, kuten syntyi ja kuoli ja ylösnousi taivaaseen Daavidin Juurivesana. Koko Raamattu käsittelee Jeesusta…
Jokaisen luodun on hyvä kunnioittaa ja kiittää Jumalaa Jeesuksen nimessä kaikesta siitä hyvästä, minkä Jumala suonut ihmisille, ja tärkeimpänä evankeliumi, kuten Raamatussa esitetty, ja samoin Jumalan huolenpito kaikkin…
Oman syntymämaani esivallasta en ole lainkaan enää varma sen hyvyydestä ja sen perusteella kuinka on minua kohdellut!
Varmasti kaikkien maiden esivalta kadehtii Babylonian kuninkaan valtaa kaiken inhimillisyyden yläpuolella, sillä ihminen ei tahdo olla syyllinen Jumalan tuomioistuimen edessä aikanaan, ja tästä syystä tahtoo itselleen m…
Sillä pohjoisena maana Israelista katsottuna voinut olla Daanin sukukuntaa kuten Danmark voi tämän ilmoittaa hyvin vanhana historiantietona. Raamatun Ilmestyskirjassa ei Daan ole yhdentoista sukukunnan joukossa vaan Joo…
Edeltä kerrotaan Raamatussa kuinka tämän maailman ruhtinaalle tulee hätä Jumalan evankeliumin leviämisestä, kuten esitetty Ilmestyskirjassa, ja tästä syystä myös alkaa maan päällä 3. maailmansota ja sitä seuraa suuri nä…
Nikolaittain edustajat olivat palkkapaimenia, joista Jeesus todisti, että kun julmat sudet tulee, niin palkkapaimen vain oman henkensä tahtoo pelastaa, ja tietysti tässäkin ajassa eri seurakuntien palkattujen paimenien …
Mitä tahdot elämääsi? Ymmärrystä Jumalalta? Onnea maailmassa? Rikkauksia? Rakkautta? Valtaa? Itsesi toteuttamista? Ihan sama? Suurta juhlahumua? Omaa hiljaisuutta? Jumalan rauhaa? Suurta suosiota itsellesi? Jotain muuta…
Juutalaisuudessa rakkaus tärkeintä, ja Jumala on Rakkaus itsessään, mutta myös Elämä ja Totuus ja kaiken Luoja ja Ylläpitäjä. Mooseksen kautta saatu kymmenen käskyä eli tärkein opetus ja kivitauluun Jumalan kirjoittaman…
Millainen on sapattiateria?
Jeesus Herrana ja Kuninkaana juutalaisuudessa samoin tärkeä juutalaisuudessa!
Miten oletatte muiden kustantavan kulut.
Näen selvästi, ettei Pahuuden edustaja ymmärrä pahuuttaan, ja kenties sitä ei ymmärrä myöskään Suomen virkavalta, sillä on Raamattuun tutustumisen edellytys ja kenties pintapuolista on Suomen virkavallan perehtyneisyys …
Suomessa nähtävissä ultra sinisilmäisyys myös viranhaltioiden taholta! Tietysti en tätä toivo ja yksittäiset Jeesuksen pyhät, olkaa siunatut! Itse voin jo tuhoutua Pahuuden taholta, ja tiedän että Jeesus minut herättää …
Iisebelin viesti täyttä jumalattomuutta, oli sitten Israelissa tai missä tahansa maailmassa!
Saatana pystyy ihmiskuntaa eksyttämään koska ei ihmiset välitä tuntea Raamatun Jumalaa Jeesuksessa ja myös fariseukset ovat tätä Jumalaa tuntematonta joukkoa vaikka uskonnollisuus ihmisenä liittyykin piirteiseensä. Jees…
Onko erokirja hyvä asia Israelin pohjoisten heimojen osalta? Kerro sinä!
Jumala on antanut ihmisille kaiken tässä maailmassa. Maailmassa on kaksi keskeistä tahoa Luojassa: 1) Jeesus Jumalan Valtakunnan Herrana ja Kuninkaana 2) Saatana tämän maailman mammonan haltijana Sinä ihmisenä päätät om…
Toivottavasti tämä Juutalaisuus -palsta tuottaa kunniaa Jeesuksen Isälle ja Jumalalle, sillä Raamatun mukaan Jeesus on Juutalaisten Kuningas ja Daavidin Juurivesa ja Aabrahamille luvattu Siemen, joka rikkipolkee Käärmee…