Ongelmana on, että koirani vastaa lenkillä muiden koirien haastaessa sen. Tästä käynnistyy lähinnä haukkumista. Rentojen tai esim. pelokkaasti haukkuvien koirien ohittaminen ei ole ongelma, vaan nämä sujuvat hyvin vähin…
Kuulin, että USA:ssa voi rekisteröidä öähes minkä tahansa koiran terapiakoiraksi (tai vastaavaksi, oikea termi vähän hakusessa). Tiedä sitten onko kuulemani totta, mutta se pisti kuitenkin miettimään, onko suomessa vast…
Mun koiran kanssa ei voi nykyään enään lenkkeillä normaalisti. Sille on tullu joku sairas tapa nuoleskella toisten koirien kusia! Siis se jämähtää siihe paikoilleen nuolemaan niitä ja kieltämälläkään sitä ei saa lopetta…
Minulla siis 11v japsi jolla nyt viime syksynä poikakaverin luokse muutettuamme ego paisunut ihan uusiin sfääreihin. Alkanut rähisemään lenkillä niskavillat pystyssä vastaantuleville, ihmisille ja koirille, kun ennen ei…
Olen pannut merkillä, että näillä yhteiskunnan edelläkävijöillä on hyvinkin aggressiivisen ja itsekkään oloisia koiria. Ilmeisesti näille cappuccinon, kasvisruuan ja taiteen ystäville ei koirat sitten sovellu laisinkaan…
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että koira on todellinen laumaeläin. Olen harrastanut koiria lapsesta lähtien, alkaa tulla 50 vuotta koiraelämää täyteen. Nykyisin paljon tarkkailen koiriani eri tilanteissa ja pohdin niid…
Koira tottelee kotona kyllä ihan hyvin, mutta muualle lähdettäessä ei piittaa pätkääkään minun tekemisistä. Esim. kylässä ollessa (tai kun meillä on joku kylässä), niin ottaa käskyjä ja komentoja muilta mutta ei minulta…
Moi. Onko teillä jotain hyviä aktivointivinkkejä, leikkejä ym. koirille? Mitä ite teette koirienne kanssa lenkkien lisäksi?
Mistä sais tilattua halvalla agility esteitä
Tuntuu että ihan turhaan edes yritän. Elikkäs mulla on puolivuotias narttu paimen, seropi (belggarixsaku). Ohitukset täyttä paskaa nykyään, muuten kävelee hihnassa nätisti, kunnes joku ohittaa. Olkoon se sitten auto tai…
Koiraltani nimittelyn pois ? Aina kun tulen kotiin koira pärskähtelee iloisena ja aivan selvästi tuon pärskähdyksen aikana hän hokee putkeensa "huutt shu " eli hutsu. Koira on uros koira ja minä nainen joten tuo nimitte…
https://m.youtube.com/watch?v=sI13v9JgJu0 Tässä videossa sophia yin vastaehdollistaa koiraa joka vihaa naamaan puhaltamista. Aggressiosta kyse.. Ja NAMITTAA muuten! :-) namien käyttöhän oli ihan roskaa? Vai miten se men…
Eli ongelmana on se, että meillä on 1,5v urospaimenkoira, kotona on kuin unelma (sekä keskenämme missä tahansa). Kuitenkin sitten kun mennään vieraisiin, vieraita tulee meille kotiin, koira on ihan kauhea! Ei tottele mi…
Tietääkö kukaan mistä tuon ohjelman näkis vielä? Youtubessa on vaan pieni klippi siitä, mutta olis kiva nähä se kokonaan.
Hei, eli miten saan koirani opetettua kulkemaan tien sivussa flexin kanssa? Minulla on pieni Chihu ja kolmen metrin flexi. Varmaan aluksi kannattaa pitää flexiä lyhyemmällä, koska eihän sitä flexiä ole hyvä aina pitää p…
Mulla on siis 2 borderterrieri urosta, joista toinen nuorempi n. 4-5v, innostuu kaikesta ihan liikaa ja se on alkanut muodostua ongelmaksi... Jos esimerkiksi sille heittää lelun ulkona/sisällä, niin kauhea haukkuminen s…
Hei! Kyselisin vähän neuvoja teiltä..meillä on pieniä lapsia ja koiranpentu nyt 6kk..Hihnakäytös on pakosta jäänyt opettelematta yllättävän sairauden takia ja nyt se asia on kunnossa joten on aika panostaa hihnassa mene…
Tarvitsisin mielipiteitä seuraavaan ongelmaan. Minulla on entuudestaan kaksi kääpiökoiraa, yorkki 6vja chihuahua 9v. Ne ovat aina arkuuden vuoksi tulleet toimeen heikosti toisten koirien kanssa, mutta ovat saaneet seura…
Minulla on 2-3viikkoa hoidossa 3,5vuotias Suomenlapinkoira joka ei osaa mitenkään käyttäytyä hihnassa, koska yleensä on vain pihassa kiinni eikä sille ole minkäänlaista hihnakäyttäytymistä opetettu koskaan. Koira vetää …
Haluaisin mahdollisimman monenlaisia hyväksi todettuja konsteja totuttaa koiranpentu kerrostalossa yksinoloon. Kerrostalo tuo omat haasteensa, mm ylimääräistä möykkäämistä etenkään iltaisin ei tietysti toivota. Neuvoja …