waskihanska

O: Rahvasmainen, omasorttinen, globaalisuutta syynäilevä, kotona viihtyvä ja kotikentän sananvaltaa arvostava, hätäilemätön suomalainen eläkeläinen, uskontoihin uskomaton valikoitsija, vankasti aviossa.
- Sota-aikaiseen syntyperään kuuluu lukeutuminen pieniin ikäluokkiin. Suuret ikäluokat tulivat sitten seuraavassa vaiheessa sotimisen päätyttyä.
- Taka-ajatuksena valveutumiseen pyrkiminen sekä astelu murtomailla, poluilla, turuilla ja toreilla vakaasti ja vapaasti omat saappaat jalassa.
¬: Miljoona euroa (kuusi miljoonaa entistä Suomen markkaa) tosiaan laittaisin säästöön ja harkiten käyttäisin varoja mielekkäisiin tarkoituksiin.
- Ensimmäiseksi hankkisin täältä Koti-Suomesta järvenrannalta hehtaaritontin ja rakentaisin jalasmökin - taustamusiikkina tuulen humina, aaltojen kohina ja sateen ropina. Yleisemmin musiikkimakuna loivan oloinen kotimainen ja vaikkapa fado.
- Vaikka minulla ei miljoonia olekaan, verotin itse säästöpossuani ja ostin hiukan osakkeita, jotka ovat juuri nyt halpoja. Houkutus kokeilla sitä sijoittamista oli liian suuri. Nyt pitää vain odottaa, että vuosien mukana ajat paranevat ja osakkeitteni arvo nousee.
O Paikoilleen jämähtämisen tehokkainta ehkäisyä ja torjuntaa on lähteminen kotimaan kierrokselle asteikkona Helsinki ja sivukulmakunnat ynnä kaikki siltä väliltä. Silloin tällöin ulkomailla käymisen jälkeen on aina parasta takaisinpaluu.
- Suomen rantamaisemissa voisin viipyä loputtomiin kesät talvet, syksyt keväät. Meidän säämme ovat vaihtelevaisia ja käyvät minulle laidasta laitaan.
- Sähköpostin saaminen ilahduttaa ja asioitten aprikointi, ruotiminen kiinnostaa.
- Siis:
Aloituksia
309
Kommenttia
1140
Olennaisinta ihmisten asioitten hoitaminen - Helsingissäkin
Keskustan kannatuksen alhaisuus Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla yleensä niin kuin suurimmissa väestökeskuksissa ylipä054Puoluekentän rakennemuutos?
Eduskuntavaalien tulos tältä vuodelta 2019 on nyt tiedossa ja tarjolla tarkasteltavaksi. Äänestäjien ratkaisujen myötä s854Vetääkö Mercosur-sopimus Rinteen kölin alta?
Vetääkö Mercosur-sopimus Rinteen hallituksen kölin alta? Asetelmaan liittyy useitakin ongelmakohtia. Miten suhtaudumme A453Varusmiesten rikkipäätikkuaski
Nykyinen meikä-äijä minäkin suoritin nuorempana varusmiespalveluksen. Silloin siihen aikaan yli puoli vuosisataa sitten053Soinin Wall Street Journal -teksti
Erittäin viisaasti teki Timo Soini kirjoittaessaan suoraan Wall Street Journal -lehteen sen yleisönosastoon. Sanomisen t052Nimitetäänkö pätevä valtiovarainministeri?
Eduskuntavaalien varsinainen vaalipäivä ja tuloslaskentailta on 19. huhtikuuta eli siihen on aikaa kolmisen kuukautta. J1352Äänestäjät ryhtyivät vaikuttamaan
Uusi asetelma syntyi Perussuomalaisten vaalimenestyksen myötä Suomen politikkaan ja myöskin poliittiseen kulttuuriin. Ää150Sami Borg totesi: Perussuomalaisia vastaan kampanjoitu
Tutkija Sami Borg totesi kunnallisvaalien jälkeen eilen maanantaina, mitenkä Perussuomalaisia vastaan on toisten puoluei050Suomeen enemmän kuin 18 maakuntaa?
Maakunnat ovat olleet näkyvästi esillä jo hyvän aikaa poliittisessa ajatusten vaihdossa ja käytännön suunnitelmissakin.650Griechenlandisierung eli "kreikoittuminen"
Saksalaiset ovat harjoittaneet luovaa tuotantoa ja kehittäneet uuden ajankohtaisen termin: "Griechenlandisierung". Kuten049YK-turvaneuvoston jäsenyyshäviö antaa Suomelle tilaa
Suomen pyrkimys YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi ei onnistunut pitkäaikaisesta lobbaamisesta huolimatta.249Omakotitalot vapautettavissa energiatodistuksesta?
Ministeri Viitanen tuli julkisuuteen asuntojen energiatodistuksen tiimoilta, kun SDP piti eduskuntaryhmän kesäpäiviään K449Hallituskoalitioitten vaihtoehtoja löytyy useitakin
Käytän ilmausta "Jyssäys", kun luonnehdin vaalitulosta ja Perussuomalaisten saavuttaman menestyksen mittasuhdetta. Kyllä048Mikael Aro: Yliopistollista koulutusta
VR-johtaja Mikael Aro kävi äsketttäin Kouvolassa ja median mukaan tähdensi yliopistollisen koulutuksen tärkeyttä, kun Ko048Laadittava uusi perustuslaki pysyväiseksi
Suomeen tarvitaan uusi perustuslaki ja sen on oltava pysyväinen kivijalka, jota ei muutella eikä veivailla kulloistenkin547Rohmutaanko osinkoverotuksella eläkerahoja valtion kassaan?
Kun osinkojen verotusta on "uudistettu" ponnekkaasti viime aikoina, niin onko siinä yhteydessä pidetty silmällä myös elä147Maailmankielten osaamisen murehtiminen
Helsingin Sanomat uskalsi julkaista tänään 18. elokuuta v.2013 sunnuntain numerossaan karun tilaston kielten opetuksesta447Euroopan neuvoston moitteet tilaustyö?
YLE:n nettisivuilla uutisoidaan, että Euroopan neuvosto kritisoi Suomen kielipolitiikkaa eli ruotsinkielen virallinen as244Ruotsi: Portugali ei kaada järjestelmää
Miten sattuikaan ajoittumaan perjantaille 13. päivälle tätä toukokuuta Armon Vuonna 2011 Ruotsin valtiovarainministeri A544Murtaako Krim rajojen betonoinnin?
Etyk-päätösasiakirjan hyväksymisen myötä on todettu, että siinä samalla betonoitiin toisen maailmansodan jälkeen piirret044