VegaaniruokaVastattu 12 v

Vegaanit vohvelit vohveliraudalla?

Onko kukaan kokeillut maidottomia ja munattomia (eli vegaaneja tässä tapauksessa) vohveleita vohveliraudalla? Taikinaohjeita löytyy netistä. Aiemmin olen tehnyt vain lettuja, ja ajattelin hankkia vohveliradan jossain va…
VegaaniruokaVastattu 2 v

Soijarouheesta vatsa sekaisin

Elikkä eilen tein ensimmäistä kertaa soijarouhekastiketta pakkauksen ohjeen mukaan, jonka seurauksena illasta ja vielä tänäänkin on ollut vatsa sekaisin. Syönnin jälkeen oli pitkään tosi omituinen olo. En edes syönyt mi…
VegaaniruokaVastattu 6 v

Hunaja

Äiti oli ostanut hunajan ja kertoi, että se on peräisin kukista, ei mehiläisistä. (itse me olemme sekasyöjiä) Onko siis mahdollista, jos hunaja on "vegaaninen" siten, että voi kerätä kukkien kautta eikä mehiläistarhasta?
VegaaniruokaVastattu 15 v

Vege vaihtoehdot

Olen jättämässä punaista lihaa ruokavaliostani (luulen jatkavani kanan ja kalan syömistä) ja tarvitsisin sitten mahdollisimman paljon vegetaristisia vaihtoehtoja pun.lihalle ps. saako kanasta ja kalasta niitä B 12 vitam…
VegaaniruokaVastattu 15 v

Linssit keitettävä ennen paistoa?

Pitääkö punaiset linssit keittää ennen paistamista? Olen ajatellut kokeilla porkkana-linssipihvejä pannulla paistaen, enkä ole ikinä aiemmin linssejä käyttänyt. Punaisia linssejä ei ilmeisesti tarvi liottaa (?), mutta p…
VegaaniruokaVastattu 15 v

Reseptejä ja vinkkejä

Moikka, haluaisin ryhtyä vegaaniksi, mutten kovin paljoa tiedä mitä vegaaniruuista. Kaikki hyvät vegaanireseptit ja vinkkejä esim mitä syödä välipalana tai pikkunaposteltavina ovat tervetulleita! =)
VegaaniruokaVastattu 15 v

Kaakaojuomaa a'la vegaani?

Olen 20-vuotias yksin asuva lakto-ovo-vegaani, ja yritän korvata vähä vähältä maitotuotteita vegaanivaihtoehdoilla. Nyt listalla olisi suuri herkkuni, maitokaakaojuoma, ja mietin, onko sille olemassa vegaanivaihtoehtoa.…
VegaaniruokaVastattu 15 v

kalan korvaaminen

Miten te olette korvanneet kalan ruokavaliossanne. Millä ruoka-aineilla kalan voi korvata. Tärkeitä rasvahappoja en aio ottaa mistään purkista. Saako esim. kyläpuristetusta rypsiöljystä omega 3- rasvahappoja yms. tärkei…
VegaaniruokaVastattu 15 v

Millä korvata munamaito piirakassa?

Eli miten voi korvata suolaisessa piirakassa olevan munamaidon vegaanisesti? Tai pelkästään maidottomastikin käy, jos joku maitovammainen tietää. Mutta mieluiten ottaisin täysin vegaanisia ohjeita vastaan!
VegaaniruokaVastattu 4 v

vegaanituotteet.net

Moi! löysin tuolta kasvisruokapalstalta hyvän linkin, jossa on mm. listattu karkkeja joissa ei ole elänperäisiä aineita ja myös laajasti muita tuotteita. En tiedä onko tämä linkki aikaisemmin vilahtanut tällä palstalla,…
VegaaniruokaVastattu 14 v

Vegaaniruoka tappoi Saksassa!

HELSINGIN SANOMAT: http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Pavunidut todennäköinen syy Saksan ehec-epidemiaan/1135266671609 - eiks juuri pavunidut ole oikein kärkipäässä näiden lihan vastustajien ruokalistalla?
VegaaniruokaEi vastauksia

ruususiirappia

Käytä siirappia juomissa, jälkiruuissa ja vaikka jäätelön ja marjojen päällä. Toin ylläriksi Bulgariasta ja käyttöohjetta hain. Juhannuskylään aijon viedä
VegaaniruokaEi vastauksia

Säkki Luomuhampunsiemeniä

Mistä saa edulliseen tukkuhintaan mieluusti suomalaisia luomuhampunsiemeniä? Ei ole koskaan ennen tarvinnut koko säkillistä, ja nyt vähän googleteltuani olen ymmälläni. Kiitos jo etukäteen.
VegaaniruokaVastattu 14 v

Mitä vegaanit laittavat leivän päälle?

Moi! Olen jonkin aikaa halunnut ryhtyä vegaaniksikin mutta toistaiseksi uusi ruokavalio ei ole lähtenyt oikein hyvin käyntiin. Itse tykkään syödä voileipiä aina aamiaiseksi ja välipalaksi ja tottunut laittamaan paljon j…
VegaaniruokaEi vastauksia

Finnairin "vegaaniruoat"

Meillä on nyt kaksi kertaa ollut Finnairin tarjoamissa vegaaniaterioissamme liha- tai maitotuotteita. Ensimmäisellä kerralla, kun ruoassa oli lihaa antoivat lahjakortin, mutta toisella kerralla kun molemmissa aterioissa…
VegaaniruokaEi vastauksia

FST5 tänään klo 21.00

ohjelma hiilihydraattien vaarallisuudesta ja siitä miten suomessa edelleen viralliset ravintosuositukset perustuvat vanhentuneeseen tietoon. (hiilihydraatit ovat kasvisravintoa)
VegaaniruokaVastattu 15 v

auttakaa tyhmää =)

Moikka, oon viime aikoina innostunut kasvisruokavaliosta etenkin tofusta.... hinta vaan tuppaa olemaan aika tyyris :/ eli siis kysysin mistä pääkaupunkiseudulta (hesasta) saisi halpaa tofua..... oon kuullut että jossain…
VegaaniruokaEi vastauksia

Dear vegefriends!

Jos ette ole vielä maistaneet niin suosittelen lämpimästi Alpro Soyan Dark Chocolate vanukasta! Ihanan makuista, ei liian makeaa ja silti maistuu tummalle suklaalle (ei liian voimakkaasti). Myöskin soijan ominaismakua h…