Narsistin uhri

Erillisyys on tärkeintä ettei N pääse iholle ja se on uhreilta hukassa

Surullista lukea tarinasi. Ymmärrettävästi koet olevasi väsynyt, masentunut ja loppu. Ja tie eheytymisen polulle on aina matkan päässä, koska et saa todellista (fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista) välimatkaa kumppaniisi.

Sinä tiedät tarvitsevasi apua. Jos et selviä yksin, pyydä apua. Ystäviltäsi, läheisiltäsi, sukulaisiltasi, vaikka lapsuuden ajan koulutoverilta tai kummin kaimalta. Keneltä tahansa. Joku ratkaisu on olemassa. Olet niin väsynyt, ettet ehkä pysty näkemään niitä mahdolliisuuksia, mitä on vielä olemassa. Sinullekin on mahdollisuus. Usko ja etsi se.

Voimia sinulle. Ja jalat kantavat vielä sen verran, kuin on pakko.

Minullakin tuota samaa helvettiä ja minut todella nujerrettiin hänen taholtaan, mutta sain jostain vielä viimeisillä voimillani haettua lähestymiskieltoa ja se meni vielä läpikin. Olin kerännyt todisteita ja todistajia.
Sen jälkeen olen saanut olla rauhassa, mutta mikään muu ei olisi auttanut. Ottakaa rohkeesti asioita virallista kautta jos tilanne alkaa jo noin paha olemaan. Tiedän myös tapauksia jotka ovat ottaneet sosiaalityöntekijöitä avukseen. Voimaa kaikille

Hän on siis narsisti, tässä vain voi todeta omasta kokemuksesta, mikään todistelu ei riitä, mitkään sanat ei riitä, juuri tuo että "on kuin et olisi eronnutkaan" kaikki hänen kauheudet on hän itse unohtanut. Onneksi me hänen uhrit saamme voimaa toisistamme ja pääsimme hänestä yli ja hänen teoistaan.

Soronoo

Siellä saa itkeä pekonin paistamisesta ja kananmunista jotka oli väärin tehty tai niisstä ei osanna kiitellä

Niinpä, alkuun voi olla vaikeaa olla empaattinen ja joskus jopa helposti piiloutuu sen saman poteron taakse kuin "pahiksetkin" - se tuo siinä vaiheessa jopa turvaakin.

Jossain vaiheessa on sitten irtipäästämisen aika ja vasta sitten alkaa vapaus.

Niin kauan kun suuret tunteet jylläävät, on vielä kiinni menneessä. Se vie aikaa sen minkä vie, miten kullakin.

Itseäni mm ärsytti todella pitkään kun en päässyt isääni kohtaan tuntemasta vihasta irti. Ekan puolison sekoilut ja vuoden kestäneen eron jälkeisen vainoamisen jälkeen osasin suhtautua jotenkin paremmin asiaan, en tiedä miksi, ehkä siksi, että olin ehtinyt käsitellä sitä asiaa jo niin kauan jopa suhteenkin aikana. Muutenkin elämäntilanteeni oli parempi enkä ollut "lapsiuhri" joka angsteissaan haluaa kaataa koko maailman sen epäoikeudenmukaisuuden vuoksi.

Tuntui, että ollaan todella pitkällä jo...mutta aina kun isä-asia tuli puheeksi, pulssi oli varmaan satakuuskymmentä ja suu kävi kuin papupadalla ja tuli pettymys... vieläkö hän vaikuttaa minuun näin ?
Rankutin tätä epäoikeudenmukaisuutta kaikille, koko ajan.

Sitten kun huomasin jo mm vitsailevani asialla ja kykenemällä näkemään sen toisenkin puolen, tunsin taakan keventyneen. Siis oman taakkani.
Joskus on vain niin vaikeaa päästää siitä mielikuvasti irti, esim juuri vanhempiensa kohdalla ja hyväksyä se, että he ovat "sairaalloisia" ja se pitäisi vain hyväksyä ettei arvonnassa käynyt tuuri - jotkut joutuvat elämään ilman vanhempiaan.

Yllättävän monta vuotta jaksoin kiehua, kas kun ei pumppu leikannut kiinni ;)
Sitten päästin lopulta irti ja nykyään vain satunnaisesti tunnen "haikeutta" siitä etten koskaan voi heidän kanssaan enää olla. Mutta en muistele sinänsä pahalla, enkä sahalla, tekivät minkä kykenivät ja tällaista tämä elämä nyt vain sattui meikäläisen kohdalla olemaan, syyllisiä ei ole missään... ei vaikka kaivaisi kymmenen sukupolvea taaksepäin - kaikki kantavat taakkaansa ja siirtävät sitä eteenpäin, myös minä.

Let go, be free =)

lynett kirjoitti:

Niinpä, alkuun voi olla vaikeaa olla empaattinen ja joskus jopa helposti piiloutuu sen saman poteron taakse kuin "pahiksetkin" - se tuo siinä vaiheessa jopa turvaakin.

Jossain vaiheessa on sitten irtipäästämisen aika ja vasta sitten alkaa vapaus.

Niin kauan kun suuret tunteet jylläävät, on vielä kiinni menneessä. Se vie aikaa sen minkä vie, miten kullakin.

Itseäni mm ärsytti todella pitkään kun en päässyt isääni kohtaan tuntemasta vihasta irti. Ekan puolison sekoilut ja vuoden kestäneen eron jälkeisen vainoamisen jälkeen osasin suhtautua jotenkin paremmin asiaan, en tiedä miksi, ehkä siksi, että olin ehtinyt käsitellä sitä asiaa jo niin kauan jopa suhteenkin aikana. Muutenkin elämäntilanteeni oli parempi enkä ollut "lapsiuhri" joka angsteissaan haluaa kaataa koko maailman sen epäoikeudenmukaisuuden vuoksi.

Tuntui, että ollaan todella pitkällä jo...mutta aina kun isä-asia tuli puheeksi, pulssi oli varmaan satakuuskymmentä ja suu kävi kuin papupadalla ja tuli pettymys... vieläkö hän vaikuttaa minuun näin ?
Rankutin tätä epäoikeudenmukaisuutta kaikille, koko ajan.

Sitten kun huomasin jo mm vitsailevani asialla ja kykenemällä näkemään sen toisenkin puolen, tunsin taakan keventyneen. Siis oman taakkani.
Joskus on vain niin vaikeaa päästää siitä mielikuvasti irti, esim juuri vanhempiensa kohdalla ja hyväksyä se, että he ovat "sairaalloisia" ja se pitäisi vain hyväksyä ettei arvonnassa käynyt tuuri - jotkut joutuvat elämään ilman vanhempiaan.

Yllättävän monta vuotta jaksoin kiehua, kas kun ei pumppu leikannut kiinni ;)
Sitten päästin lopulta irti ja nykyään vain satunnaisesti tunnen "haikeutta" siitä etten koskaan voi heidän kanssaan enää olla. Mutta en muistele sinänsä pahalla, enkä sahalla, tekivät minkä kykenivät ja tällaista tämä elämä nyt vain sattui meikäläisen kohdalla olemaan, syyllisiä ei ole missään... ei vaikka kaivaisi kymmenen sukupolvea taaksepäin - kaikki kantavat taakkaansa ja siirtävät sitä eteenpäin, myös minä.

Let go, be free =)

Lue lisää

Uhri on mielestäni oikea, mutta jossain määrin haittaa tekevä "titteli". Kannattaa lopettaa heti kättelyssä itsensä sellaiseksi tituleeraava- uhri on passiivinen toimija, sitä eivät alkujärkytyksen jälkeen Ole narsistin kanssa elämään joutuneet.

He ovat nimenomaan aktiivisia toimijoita, jotka ottavat vastuuta omasta hyvinvoinnistaan( lukemalla, ottamalla selvää asioista, keskustelemalla tuttavien kanssa, hankkimalla kaiken mahdollisen avun muutenkin itselleen jne.).

"Myös narsistit tarvitsevat empatiaa"

"Mitä kovempia on kokenut, sitä enemmän empatiaa tarvitsee eheytymiseen."

Toisen ihmisen tuntema empatia on narsistille merkki siitä, että toinen pystyy tuntemaan tunteita ja että näitä empatian tunteita voi sitten käyttää hyväkseen. Narsisti myös alkaa halveksia häntä kohtaan empatiaa tuntevaa, pitää empatian tuntemista vain heikkouden merkkinä. Ennemminkin narsisti tuntuu tarvitsevan hoviaan, joka tukee hänen omia suuruudenhulluja kuvitelmiaaan itsestään, tukee hänen "kaikkivoipaisuuden tunnettaan" siitä, että narsistilla on oikeus kohdalla toisia ihmisiä törkeästi. Narsisti tarvitsee hoviaan usein myös tekemään sen likaisen työn puolestaan kiusatessaan lähipiirissään olevia, voidakseen pestä sitten omat kätensä ja leikkiä syytöntä.

Vaikka väitetään että narsisti on tullut narsistiksi koettuaan kovia niin ei empatia häntä eheytä, päin vastoin luulen, että narsistille itselleen ominainen "tunteettomuus ja kovuus" voi joskus avata narsistin silmät, jos hyväksikäytettävät loppuu ja narsistin on pakko katsoa rehellisesti itseään peilistä ja nähdä itsensä sellaisena kuin todellisuudessa on.

12+5 kirjoitti:

"Myös narsistit tarvitsevat empatiaa"

"Mitä kovempia on kokenut, sitä enemmän empatiaa tarvitsee eheytymiseen."

Toisen ihmisen tuntema empatia on narsistille merkki siitä, että toinen pystyy tuntemaan tunteita ja että näitä empatian tunteita voi sitten käyttää hyväkseen. Narsisti myös alkaa halveksia häntä kohtaan empatiaa tuntevaa, pitää empatian tuntemista vain heikkouden merkkinä. Ennemminkin narsisti tuntuu tarvitsevan hoviaan, joka tukee hänen omia suuruudenhulluja kuvitelmiaaan itsestään, tukee hänen "kaikkivoipaisuuden tunnettaan" siitä, että narsistilla on oikeus kohdalla toisia ihmisiä törkeästi. Narsisti tarvitsee hoviaan usein myös tekemään sen likaisen työn puolestaan kiusatessaan lähipiirissään olevia, voidakseen pestä sitten omat kätensä ja leikkiä syytöntä.

Vaikka väitetään että narsisti on tullut narsistiksi koettuaan kovia niin ei empatia häntä eheytä, päin vastoin luulen, että narsistille itselleen ominainen "tunteettomuus ja kovuus" voi joskus avata narsistin silmät, jos hyväksikäytettävät loppuu ja narsistin on pakko katsoa rehellisesti itseään peilistä ja nähdä itsensä sellaisena kuin todellisuudessa on.

Lue lisää

Narsistin kanssa elämään joutunut tms on minustakin oikeampi termi kuin uhri, koska uhri mielletään ihan yleensä uhriksi muillakin elämän alueilla ja narsistin uhrihan ei ole useimmiten muuten uhri vain suhteessaan narsistiin, tosin kyllä uhri siinä mielessä että yleensä menee aikaa ennen kuin mieltää mitä narsismi on ja sinä aikana on uhri kun on narsistin riepoteltavana ja on todella avuton narsistin kynsissä, mutta ei uhri sillä tavalla, että se olisi mitenkään pysyvä olotila vaan todellakin aktiivinen toimija sen jälkeen kun oivaltaa, mistä on kysymys.

Tuo ajatus siitä että narsisti tarvitsee empatiaa eheytyäkseen on juuri se sudenkuoppa, mihin narsistin kanssa olevat lankeavat koska varmaankin useimmat ajattelevat pystyvänsä auttamaan narsistia eheytymisessä olemalla empaattisia häntä kohtaan ja jatkavat suhdetta liian kauan itselleen tuhoisin seurauksin. Ja narsisti on mestari vaatimaan itselleen sitä empatiaa ainakin syyllistämällä, lopulta jopa uhkailemalla tai kiristäen sitten kun ovat saaneet alistamalla ja manipuloimalla "lähteensä" ajatukset sekoitettua tarpeeksi niin ettei tällä ole voimia enää tajuta OMAA rikkimenoaan suhteessa. Jos narsistille tuo esille omia tarpeitaan ja halujaan niin narsisti on mestari syyllistämään siinäkin ja saa tuntumaan omien tarpeiden esille tuomisen itsekkäältä ja saa toisen tuntemaan että on "itsekäs, paha ihminen".

13+17 kirjoitti:

Narsistin kanssa elämään joutunut tms on minustakin oikeampi termi kuin uhri, koska uhri mielletään ihan yleensä uhriksi muillakin elämän alueilla ja narsistin uhrihan ei ole useimmiten muuten uhri vain suhteessaan narsistiin, tosin kyllä uhri siinä mielessä että yleensä menee aikaa ennen kuin mieltää mitä narsismi on ja sinä aikana on uhri kun on narsistin riepoteltavana ja on todella avuton narsistin kynsissä, mutta ei uhri sillä tavalla, että se olisi mitenkään pysyvä olotila vaan todellakin aktiivinen toimija sen jälkeen kun oivaltaa, mistä on kysymys.

Tuo ajatus siitä että narsisti tarvitsee empatiaa eheytyäkseen on juuri se sudenkuoppa, mihin narsistin kanssa olevat lankeavat koska varmaankin useimmat ajattelevat pystyvänsä auttamaan narsistia eheytymisessä olemalla empaattisia häntä kohtaan ja jatkavat suhdetta liian kauan itselleen tuhoisin seurauksin. Ja narsisti on mestari vaatimaan itselleen sitä empatiaa ainakin syyllistämällä, lopulta jopa uhkailemalla tai kiristäen sitten kun ovat saaneet alistamalla ja manipuloimalla "lähteensä" ajatukset sekoitettua tarpeeksi niin ettei tällä ole voimia enää tajuta OMAA rikkimenoaan suhteessa. Jos narsistille tuo esille omia tarpeitaan ja halujaan niin narsisti on mestari syyllistämään siinäkin ja saa tuntumaan omien tarpeiden esille tuomisen itsekkäältä ja saa toisen tuntemaan että on "itsekäs, paha ihminen".

Lue lisää

Monta kertaa lankesin empatian sudenkuoppaan ja ex-ystävätär osasi manipuloida saadakseen myötätuntoa. miten hänellä on ollut vaikeaa elämässä ja vastoinkäymisiä ja sairauksia.
miten hän oli mukamas kokenut kovia. Vaikka jälkikäteen ajateltuna oma lapsuuteni ja nuoruuteni on ollut paljon traagisempi.
Nyt tuntui huojentavalta lukea selkeitä kannanottoja empatiasta.
Minun empatiani valui kuin vesi hanhen selästä eli mun tunteeni olivat aivan yhdentekeviä ja ystävyytemme aikana kun minulla oli pahoja vastoinkäymisiä, avioero, työttömyys , taloudellinen katastrofi ja vielä paha autokolari minkä seurauksena meinasin joutua pyörätuoliin.
Kun makasin luut palasina sairaalassa niin rouvalla oli tärkeämpää saada tietää kuka oli kolarissa syyllinen ja kun minä en ollut niin mikä kadehtiminen kun sain hyvät korvaukset.
Silloin sanoin rouvalle, että kun kadehdit niin ota myös kivut ja säryt. Silloin pidin ystävyydessämme parin vuoden taukoa.
hovillensa rouva on selittänyt miten olen pitkävihainen. Siinä vaan oli esimerkki rouvan empatiasta. huomasin, että mitään aitoa empatiaa ei ollut, mutta kun rouvalla kuoli mies ja vanhemmat niin sitten olisi pitänyt pyhittää elämänsä suremiseen.
Nyt tosiaan koetan välttää sudenkuopat ja toivon tosiaan, että onnistun irtaantumaan ystävättärestäni.
Toimin omien vaistojeni ja näkemysteni mukaan ja myönnän sen että olen yksinkertainen vanha nainen ja mulla ei toden totta riitä voimia eikä halujakaan ymmärtää miksi ex-ystävätär toimii siten kun toimii vaan koetan jatkaa elämääni.