Ihmiskunnan määrän rajoittaminen

jos vielä kuitenkin

alkaa olla yhdellätoista hetkellä. Kun olin nuori, kauhisteltiin viiden miljardin ihmisen määrää. Viidessäkymmenessä vuodessa on tehty 2 miljardia lisää, sodista ja taudeista huolimatta! Koska biologiaan kytkeytyneet vietit vetävät jokaista elollista lisääntymään, tulisi "älykkään" ihmisen jo tajuta, että jos ei halua kurjaa ja kärsimyksiä mukanaan tuovaa tuhoa, pitäisi älytä rajoittaa oman lajinsa määrää radikaalisti. Kun kaikenmaailman tiedemikehiä palkitaan joutavista saavutuksista, olisi sellaiselle saavutukselle käyttöä, jolla saadaan yksilön tahdosta riippumatta lisääntyminen loppumaan vähintään viiden vuoden jaksoiksi. Kemian puolella on jo keksitty yhdisteet, mutta kukaan ei rohkene nostaa kissa pöydälle ja vaatia "itämisen estoa" sekoitettavaksi jokaiseen vesilitraan ylikansoittuvissa maissa. Sille toimvalle henkilölle kuuluisi myös Nobelin rauhanpalkinto. EI OLISI ENÄÄ MUUTAMAN VUOSIKYMMENEN JÄLKEEN MITÄÄN SYYTÄ YRITTÄÄ OTTAA MATERIAALIA JA ASUINALUETTA VÄKISIN TOISILTA ITSELLE, KUN KAIKILLE RIITTÄISI KAIKKEA YLLIKYLLIN! Missä se Greenpeacekin luuraa, kun touhuaa ihan turhaa tajuamatta mikä olisi ratkaisu kaikkeen! Kyllä lapsia voisi syntyä, mutta ei mihinkään sukuun jopa kymmeniä, niinkuin nyt. Yksi-kaksi lasta perheessään ei lisäisi ihmiskuntaa, ei aiheuttaisi raaka-aine-, tai elinaluepulaa. Tämä asia kuuluu lähes jokaiselle osiolle. Toimintaa odottaen, ilman sotimisella tapahtuvaa tuskallista vähentämistä!

5

97

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gdgd

      Tärkeää olisi oppia sellainen asenne, että max 3 lasta per perhe. Mutta muualla tilanne ei ole niin helppoa kuten vaikka Suomessa, siis lisäännytään siinä toivossa, että joku jäisi henkiin. Tai sitten takana on jokin vanha perinne tai uskomus, syitä voi olla monia. Toisten elämää on vaikea rajoittaa, koska se rikkoo vapautta.

      Kuitenkin lisääntyminen etenee kovin kiivaseen tahtiin ja parasta olisi lisätä ihmisten tietämystä, että mitä tällainen toiminta pitkällä aikavälillä saa aikaan. Intiassa on pitkät perinteet, eli hankitaan monta lasta, koska mitä enemmän lapsia on, sitä enemmän arvostusta se tuo vanhemmille. Tuota perinnettä on vaikea rikkoa muulla kuin tietämyksellä, sillä ulkopuolinen mielipide ei paljoa paina tuollaisissa tapauksissa.

      Syntyvyyden säätely on hankala asia, mutta ainakin Suomessa väkiluku on jopa laskussa välillä. Suurin osa väestönkasvusta tapahtuukin kehitysmaissa, kuten afrikan niukoissa olosuhteissa. Suurin kysymys olisikin: mikä on moraalisesti oikein tällöin? Jos yritetään auttaa erilaisilla avustuksilla, niin olosuhteet jatkuvat todennäköisesti samanlaisina. Kuitenkaan ainakaan kansalaisilla on vähän valinnanvaraa miten suhtautua huonoissa olosuhteissa, eli yritetään lisääntyä ja pysyä hengissä. Resursseja on vaikea keskittää oppimiseen, milloin elintaso mahdollisesti saattaisi nousta ja ymmärrettäisiin hidastaa lisääntymistä.

      Emme kuitenkaan voi olla auttamatta pulaan joutuneita, koska meillä on siihen mahdollisuus. Eihän se olisi oikein. Toisaalta taasen, afrikan eri maiden asukkaiden keskimääräinen luonnonvarojen kulutus on melko mitätöntä, joten kannattaisi olla huolissaan maista joissa talous JA väestö on kasvussa, kuten Kiina ja Intia. Varakkuus noissa maissa kuitenkin jakaantuu hyvin epätasaisesti, joten on vaikea säätää laki, missä säännöstellään syntyneisyyttä.

    • Ongelma on todellinen, mutta ratkaisu on jo alullaan.
      Japanin ja USA:n ydinkatastrofit pitävät huolen, että ihmiskunta alkaa vähenemään. Samalla toki muukin eliöstö ehkä karhukaisia, torakoita ja skorpioneja lukuunottamatta. Uusi ja mahdollisesti perusteellisin sukupuuttojakso on aluillaan eikä sitä pysäytä mikään.
      Loppukiri otetaan melko varmasti ydinaseilla. Israel ja USA ovat jo pitkään valmistautuneet siihen.

      • coconuts

        Ydinaseet on melko huono homma jos menee saasteiseksi isot alat maanviljelysmaata. Radioaktiiviset isotoopit voi kertyä viljelykasveihin, niinkuin Bikini-saarten ydinpommikoealueella kookospähkinöihin.


      • coconuts kirjoitti:

        Ydinaseet on melko huono homma jos menee saasteiseksi isot alat maanviljelysmaata. Radioaktiiviset isotoopit voi kertyä viljelykasveihin, niinkuin Bikini-saarten ydinpommikoealueella kookospähkinöihin.

        Ne isotoopit eivät vain voi vaan kertyvät koko ravintoketjuun. jossa ne kiertävät ikuisesti ja tappavat niin kauan kuin tapettavaa riittää. Jo yksin Fukushiman jätteet riittävät tappamaan kaikki ihmiset tältä pallolta 500 kertaa jo sillä ensimmäisellä kierroksella.
        Onko se hienompaa saada 500 -kertainen kuolettava annos myrkkyä kun yksinkin kertainen riittää samaan lopputulokseen?
        Toisaalta pommin jätteet häviävät paljon nopeammin kuin likaisena pommina räjähtäneen ydinvoimalan jätteet. Isotooppijakauma on aivan toisenlainen ja ja haittavaikutuksiltaan aivan toista kertaluokkaa.
        Tsernobylin ympäristöä tutkineet ihmettelevät miksi maastoon levinnyt cesium ei näytäkään puoliintuvan 30 vuodessa niinkuin pitäisi, vaan pikemminkin 300 vuodessa. Syntyykö sitä lisää muista isotoopeista vai mikä lienee selitys.


      • coconuts
        sitroen kirjoitti:

        Ne isotoopit eivät vain voi vaan kertyvät koko ravintoketjuun. jossa ne kiertävät ikuisesti ja tappavat niin kauan kuin tapettavaa riittää. Jo yksin Fukushiman jätteet riittävät tappamaan kaikki ihmiset tältä pallolta 500 kertaa jo sillä ensimmäisellä kierroksella.
        Onko se hienompaa saada 500 -kertainen kuolettava annos myrkkyä kun yksinkin kertainen riittää samaan lopputulokseen?
        Toisaalta pommin jätteet häviävät paljon nopeammin kuin likaisena pommina räjähtäneen ydinvoimalan jätteet. Isotooppijakauma on aivan toisenlainen ja ja haittavaikutuksiltaan aivan toista kertaluokkaa.
        Tsernobylin ympäristöä tutkineet ihmettelevät miksi maastoon levinnyt cesium ei näytäkään puoliintuvan 30 vuodessa niinkuin pitäisi, vaan pikemminkin 300 vuodessa. Syntyykö sitä lisää muista isotoopeista vai mikä lienee selitys.

        Toisaalta Tsernobylissä on lohdullista se, miten nopeaa luonto palaa entiselleen ilman ihmistä. Siis riittää pelkkä se, että ihmiset pysyvät poissa.

        Joku aika sitten Avara luonto -dokumentti näytti miten alueella on jo mm. jopa visenttejä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      63
      1247
    2. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      107
      1203
    3. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      146
      896
    4. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      64
      873
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      71
      820
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      109
      702
    7. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      56
      676
    8. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      103
      672
    9. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      43
      606
    10. 78
      591
    Aihe