Yleinen mielipide ilman perusteluja on oletus että Niinistöstä tulee seuraava presidentti. Se ei perustu mihinkään, se on vain sopulilaumamainen ajatus ilman
todellisuutta. Olemmeko tosiaan niin tyhmiä ja laiskoja että hyväksymme ajatuksia ilman että kyseenalaistamme niiden sisällön, äänestämme kun oletamme että joku voittaa?
Kun seurasin mennäpäivänä presidenttiehdokkaiden tenttiä, totesin
että kolme "poikaa" oli paikalla ja hoki vanhoja mantrojaan eivätkä olleet mitenkään valmistautuneet haastatteluihin.
Mutta meidän Paavo Väyrynen jota monet pellenä pitävät, osoittautuikin
oho! poikkeavan tästä kolmikosta sillä, että vastasi suoraan kysymyksiin, ei kierrellyt eikä kaarrellut. Vastaukset olivat asiallisia ja teräviä ajatuksia.
Väyrynen on värikäs,mutta hänellä on eniten kokemusta politiikasta kuin myös ulkopolitiikasta ja hänen tietomääräänsä ei kukaan tuskin kyseenalaista, hän
on selvästi ajantasalla toisin kuin nämä kolme muuta jotka kuvittelevat menevänsä läpi pelkällä vanhalla suosiollaan.
Seuratkaa tulevia tenttejä ja miettikää, haluammeko presidentiksi toisen halosen joka on väritön,mauton,turha ja tuhlaileva vai haluammeko miehen jonka itsevarmuus tarttuu myös kansaan tulevina huonoina aikoina.
Sopulilauma Saulin takana!
13
76
Vastaukset
- Sauli on Sopiva
Suomi haluaa Saulin. Gallupit eivät voi olla täydellisen väärässä.
Kaiken presidenttikisailun voisi jo lopettaa ja julistaa Saulin voittajaksi.
Säästyisi melkoinen määrä rahaa, rahaa, joka tästä eteenpäin menee täydelliseen turhaan pelleilyyn, mukamas vaalikamppailuun, kamppailua käydään vain kakkostilasta.- ei oo voittanutta:)
Uuden Suomen galluppi puhuu kyllä Väyrysen puolesta, 42% äänienemmistöllä.
- lopeta höpinä
Suomi ei kokonaan halua mitään Niinistöä, joten lopeta yleistys koko suomesta, koska ei pidä paikkaansa.
- Sieg heil?
Keisari Saulin ja lapsivaimonsa äänet ovet jo huikeasti jossain 126% hujakoilla.
- 9+15
Suosikkisi Suomen seuraavaksi presidentiksi?
6% (743 ääntä) Paavo Lipponen
28% (3692 ääntä) Sauli Niinistö
17% (2208 ääntä) Timo Soini
42% (5629 ääntä) Paavo Väyrynen
8% (1012 ääntä) Eva Biaudet tai Pekka(homo) Haavisto tai joku muu - mietin.
Mikähän olla Saulin äänestäkunta? Ehkäpä iäkkäämmät miehet, jotka haaveilevat nuoresta vaimosta ja Saulia äänestämällä kuvittelevat saavansa paremmin sellaisen. Iäkkäämmät liberaalit naiset ja miehet sekä muutkin ehdottomasti liberaalit ihmiset. Toinen ryhmä voisi olla konservatiivit, jotka eivät tiedä Saulin olevan liberaali homojen kannattaja. Sellaiset politiikasta ulkona olevat vanhakantaiset porvarit. He äänestävät Saulia.
Ja tietenkin joukossa on paljon heitä, jos ei kaikki, joiden mieliasia on uusi maailmanjärjestys. Materalismi, raha, ylellisyys, porvarius, Nato. Ja ne yrittäjät, jotka ajavat uutta maailmanjärjestystä. Ja ne nuoret, jotka tulevat ns. paremmista perheistä, joille vanhemmat sanovat, ketä äänestää.- Kalluppien orjat
Avutonkansahan äänestää sitä minkä kerrotaan voittavan. Sitten kehuu että minun äänstämä pääsi läpi, niinku se olis jokin kunnia. Minä sanon että aivottomat lampaat eivät ajattele omila aivolla,( jos niitä nyt on) Muistaakapa pitempään kuin kahdenviikon päähän.
- Tri.Sorbus
Kivisen ja Lehden mafia siellä on.
- Helsingin herra
Niinistö on mies paikallaan esim. juuri valtiovarainministerinä tai muussa säästäväisyyttä vaativassa tehtävässä.
Mielestäni häneltä puuttuu kuitenkin sellaista ulottuvuutta, jota tarvittaisiin presidentin toimessa. Tosin ei nykyiselläkään kaikki vaadittavat avut ole paikallaan, joten kyllähän siinä pärjäilee, jos ei paremmasta tiedä.
Tällä kerralla olisi kuitenkin valittavissa presidentiksi mies, jolla on kaikkea: On kokemusta ulkopolitiikasta, oppiarvot ovat paikallaan ja näkemykset Suomen tilanteesta Euroopan ja Naton suhteen oikeat.
Hän on Paavo Väyrynen, jota ainakin itse äänestän.
Paavo puhuu rehellisesti nykytilanteesta.- rehellisyys a ja o
Niinistön vaalikampanjaa haittaa se, että Niinistö tietää gallupäänestäjien joukkoon kuuluvan ison joukon ns. "köyhälistöä", jolle pitää kampanjatyössä myöskin antaa "jotain". Jos hän puhuisi "vain omilleen", jäisi äänestäjäjoukko liian pieneksi. Niinistö olisi hyvä, jos hänellä olisi mahdollisuus puhua vain omilleen, vaikka ei kylläkään sillä presidentiksi yltäisi. Väyrysen koen puhujaksi, joka ei kosiskele ketään, joten ääneni annan Väyryselle.
- kertokaa jo
rehellisyys a ja o kirjoitti:
Niinistön vaalikampanjaa haittaa se, että Niinistö tietää gallupäänestäjien joukkoon kuuluvan ison joukon ns. "köyhälistöä", jolle pitää kampanjatyössä myöskin antaa "jotain". Jos hän puhuisi "vain omilleen", jäisi äänestäjäjoukko liian pieneksi. Niinistö olisi hyvä, jos hänellä olisi mahdollisuus puhua vain omilleen, vaikka ei kylläkään sillä presidentiksi yltäisi. Väyrysen koen puhujaksi, joka ei kosiskele ketään, joten ääneni annan Väyryselle.
Olisi kiva tietää, miksi Niinistöä kannattavat häntä äänestäisivät. Siis ihan eriteltynä, mikä hänessä olisi huippu hyvää presidentiksi ja parempaa kuin esim. Väyrysessä. Kaikkia mielipiteitä en ehtinyt lukea, mutta niissä, mitä luin, ei ollut mitään järkevää Niinistön puolesta tai Väyrystä vastaan. Ja mitä hölmöä on siinä, että aion äänestää Väyrystä?
- piirrän nron
kertokaa jo kirjoitti:
Olisi kiva tietää, miksi Niinistöä kannattavat häntä äänestäisivät. Siis ihan eriteltynä, mikä hänessä olisi huippu hyvää presidentiksi ja parempaa kuin esim. Väyrysessä. Kaikkia mielipiteitä en ehtinyt lukea, mutta niissä, mitä luin, ei ollut mitään järkevää Niinistön puolesta tai Väyrystä vastaan. Ja mitä hölmöä on siinä, että aion äänestää Väyrystä?
Niinistöä kannattaa ne jotka kuvittelevat että hänestä tulee presidentti, ilman sen syvempää analyysiä, vain koska kuvittelevat että muutkin äänestävät.
Ei Niinistöllä ole mitään karismaa,pelkkää sanahelinää,miehestä ei saa selvää mitä mieltä on kun yrittää kalastella kaikkien ääniä.
Kyllä Väyrynen tulee tekemään nyt ne jytkyt, se on selvää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1216030- 292120
- 1771952
Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.661114Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101113Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä24997- 73987
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24902Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty42897Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12765