Lain rikkominen hyvän asian puolesta

Idahamis

Olen koulumme väittelykisassa ja aiheeksi minulle osui "lain rikkominen hyvän asian puolesta" ja tarvitsisin vähän apua. Voisitteko keksiä tästä argumentteja puolesta että vastaan. Olen itse keksinyt vasta 2 asiaa vastaan ja ne eivät riitä ollenkaan!

14

3568

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 10

      Kansainvälisen ympäristöjärjestön Greenpeacen edustajat rikkovat, ainakin omasta mielestään lakia hyvän asianpuolesta.
      Tällaisesta seuraa aina rangaistus, joka saattaa kolahtaa joskus myöhemmin pahastikin omaan nilkkaan, vaikka rangaistus tekohetkellä olisi hyvinkin mitätön. Esimerkiksi jokainen rikkomus näkyy poliisin arkistorekisterissä 50 vuotta.

      • 6+15

        Tuota.
        Poliisin arkistorekisterissä tiedot kirjatuista rikoksista säädettiin näkymään 50 vuotta, kun laki henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa v. 2003 astui voimaan.

        Kataisen kuuden puolueen hallituksen astutta valtaan ryhdyttiin uudistamaan useita lakeja, kuten esim. pakkokeino-, esitutkinta ja kyseistä lakia.
        30.12.2013 Eduskunta säätikin uudet vanhenemisajat.

        Sakko ym. pikkurikokset poistuvat rekisteristä viidessä vuodessa siitä, kun poliisi on siirtänyt jutun syyttäjälle. Jos kirjatun rikoksen törkeimmästä teosta voi seurata enintään viisi vuotta vankeutta poistuu kirjaus kymmenessä vuodessa. Kahdessakymmenessä vuodessa, jos törkeimmästä rikoksesta voi seurata yli viisi vuotta vankeutta.
        Jos syyteoikeus ei vanhene, niin kirjausta ei poisteta. Muiden rikosilmoitusten kirjaukset säilyvät vielä vuoden siitä kunnes rikos vanhenee, aikaisintaan kuitenkin viiden vuoden kuluttua.


      • Anonyymi

        Olin hoitajana mielisairaalassa. Myöntää täytyy, että rikoin lakia tai normeja. Muutaman potilaan sain sieltä pois. Se oli C-luokan mielisairaala. Lailla ne pitäisi kieltää.


    • vanhoja viisauksia

      Jos murtovaras tulee yöllä kotiisi ja uhkaa sinun ja läheistesi henkeä ja terveyttä niin puolustatko läheisiäsi ja omaisuuttasi, vai oletko hyvin varovainen sen suhteen mitä toimenpiteitä Suomen murtovaras-ystävällinen laki sinulle sallii?

      Voit valita haluatko olla raudoissa vai laudoissa. Voit joutua oikeuteen yhden tuomittavaksi syytettynä esim. hätävarjeluksen liioittelusta. Toisaalta voit joutua lautaiseen arkkuun kuuden ihmisen maan poveen kannettavaksi.

      Parempi yhden tuomittavana kuin kuuden kannettavana!

      • Idahamis

        Hyviä esimerkkejä teillä! Lisää!


      • Blaaaah!!!
        Idahamis kirjoitti:

        Hyviä esimerkkejä teillä! Lisää!

        Tee ite läksys.


      • hempli
        Blaaaah!!! kirjoitti:

        Tee ite läksys.

        fuck off bitch!


    • göögöö

      Meilläkin on tämä koulussa, mutta paneelikeskusteluna.. En keksi alkupuheenvuoroa, jossa siis esitellään aihetta, muttei paljasteta kumpaa mieltä asiasta on. Auttakaa?!

    • Anonyymi

      saan huutaa hyvän puolesta vittu saatana että vituttaa ja haistakaa persereikääni ja kyrpääni esinahkani alta rajukin teksti voi olla hyväksyttävää jos törkeä kommentti voi ajaa hyvää asiaa moni voi vaan ihmetellä että miten törkeät viestit voisi koskaan liittyä mihinkään hyvään

    • Lain rikkominen hyvän asian puolesta, jaahas.

      Jos lähdettäisiin liikkeelle siitä, että miksi lakia ylipäätään rikotaan. Jätetään pois sellainen syy, ettei tiennyt rikkoneensa lakia.

      Ensinnäkin lakeja rikotaan siksi, että niitä pidetään tarpeettomina taikka merkityksettöminä juuri siinä tilanteessa missä itse on. Kukapa ei olisi joskus kävellyt päin punaista taikka ylittänyt katua muualta kuin suojatietä kulkien, vaikka sellainen olisi ollut lähelläkin.

      Mitä tulee vakavampiin rikoksiin, kuten vahingontekoihin, varkauksiin pahoinpitelyihin ja henkirikoksiin, tehdään niitä usein pikaistuksissa ilman harkintaa, taikka äkillisestä päähänpistosta. Toki vakaviin rikoksiin syyllistytään myös harkittuina tekoina, jolloin niitä pidetään erityisen vakavina.

      Mikä näitä tekoja motivoi, on syy yleensä "henkilökohtainen tarve". Esimerkiksi joku sylkee sinua kasvoille ja sinä koet pakottavaa tarvetta upottaa nyrkkisi räkijän suupieleen. Kosto selittää monet vahingonteotkin, vaikka epäselväksi jää kenelle kostetaan ja mitä. Varkaudet tapahtuvat yleensä tarpeenseen, koska kukapa sitä liian päälle enää varastaisi.

      On myös syytä muistaa, että pakkotilassa taikka hätävarjelun vuoksi tehty teko saattaa täyttää rikoksen tunnusmerkin, mutta tekijällä ei ole syyllisyyttä rikokseen. Hätävarjelu taikka pakkotila ovat siis anteeksiantoperusteita.

      Voitaisiin ajatella, että perimmäisinä motiivineina rikoksiin ovat epätoivottavat sielulliset tuntemukset kuten kateus, viha, ahneus, laiskuus jne. Rikoslaki ei kuitenkaan lähde jaottelemaan tuomittavia tekoja niiden tekijän kokemien motivoivien tuntemuksien mukaan. Tietynlaisen teonkuvauksen täyttävä teko on rikos ja siitä tuomitaan syyntakeinen ellei anteeksiantoperusteita teolle ole.

      Lähtökohtaisesti jokainen siis rikkoo lakia omasta mielestään hyvän asian puolesta. On erittäin vaikeaa määritellä universaaleja "hyviä" tarkoituksia, poislukien pakkotila ja hätävarjelu, jolloin tarkoituksellinen lain rikkominen olisi oikeusjärjestyksen loogisen rakenteen kannalta puolustettavaa.

      On olemassa kansalaistottelemattomuutta ja muuta aktivismia, jonka toteuttaminen rikkoo lakia. Miksi sitä pitäisi sen kummemmin puolustella kuin muutakaan rikollisuutta? Toisaalta voi vedota siihen, että aktivisti ei riko lakia itsekkäistä pyrkimyksistä vaan tehdäkseen yhteiskunnasta ja maailmasta paremman. Toisaalta, jos teko aiheuttaa haittaa ja vahinkoa jollekulle, välittääkö uhri altruistisestä motiivista. Uhria teko haittaa yhtä paljon, olipa teon tekijä missä uskomuksessa teon moraalisesta oikeutuksesta hyvänsä.

      • Anonyymi

        Jos joskus ottaa vapauden rikkoa jotakin lakia, niin se pitää silloin tehdä siten, ettei siitä koidu muille minkäänlaista haittaa tai vaaraa. Punaisia päin kävely silloin, kuin mitään muuta liikennettä ei ole, on yksi esimerkki tällaisesta.


    • Anonyymi

      Kannattaa huomioida, että se mikä on jonkun mielestä hyvä asia voi toisen mielestä olla paha. Näin varsinkin, kun idologia määrittää hyvän ja pahan.

      Jos sallitaan entisen sisäministerin jossain herätyspäivillä lausuma ajatus, että kristitty voi rikkoa lakia, jos se on hänen uskoaan vastaan, niin mitä siitä seuraa?
      Koskeeko sama islaminuskoisia tai hinduja? Entä luontoanarkisteja? Mormoonit ovat olleet moniavioinen uskonto. Pitäisikö se sallia? Entä lapsivaimot?

      Laki määrittelee, mikä on oikein ja mikä väärin. Jos omatunto sanoo muuta ja sen takia rikkoo lakia, on velvollinen hyväksymään myös lain määräämät sanktiot.

    • Anonyymi

      Mantilahan on olemassa ja muutenkin päällä on luulotautien epidemiaa.

    • Anonyymi

      Vanha aloitus, mutta aina ajankohtainen. Jos laki on moraaliton, kansalaisen velvollisuus on toimia moraalisesti. Ja kärsiä rikollisen hallinnon määräämä rangaistus suoraselkäisesti. Vuosisatoja katolinen kirkko kidutti ja tappoi kymmeniä miljoonia uskovia kristittyjä. Silloin olisi ollut hyvä työ olla ilmiantamatta naapuria, joka kieltäytyi pakanakirkon dogmeista ja riiteistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      335
      32240
    2. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      60
      2546
    3. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      71
      1981
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      207
      1767
    5. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      168
      1668
    6. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      45
      1451
    7. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      93
      1247
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1058
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      103
      1021
    10. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      962
    Aihe