Onko hyvä ystäväni ihastunut minuun, minua ahdistaa siksi koska hän on nainen. Miltä näyttää tulevaisuuteni?
Kiitos jo etukäteen vastauksesta.
hyvälle näkijälle
1
<50
Vastaukset
Hei
ihastumista on monenlaista, kaikki ei ole seksuaalista. on myös sielullista ihastumista ja tarrautumista, uskoisin tämän olevan sellaista.
menneisyydessäsi näen kaksi lapiota. siellä on rakennettu ja korjattu, on vaihdettu suunnitelmia ja väsätty uusia piirustuksia. mihin se kaikki on johtanut?
ne lapiot taitavat nyt olla ruostuneet, niillä ei enää ole käyttöä.
sinä olet huolissasi. aina tulee jotakin ikävää väliin, juuri kun pääset tutustumaan ja vauhtiin. et ole vielä löytänyt omaa sisäistä rauhaasi. etkä löydäkään, ennenkuin lakkaat etsimästä. sinun on ensin löydettävä itsesi ja omat haaveesi, joita aina peittelet kaiken muun alle. mutta vasta niiden toteutumisen kautta sinulla on myös kaikki mahdollisuudet päästä perille sinne, minne kaipaatkin.
minulle tämä sanoma kuuluu näin: kiillota kenkäsi ja päästä irti. ei varmaankaan kuulosta järkevältä? noh, onni on nenäsi alla, mutta ei sillä tavalla kuin odotat. siihen kuuluu kumppani ja lapsi, mutta ilman omaa henkistä irrottautumista mikään ei lähde tapahtumaan itsestään. mieti mieti ja mieti, mikä sinua oikein jarruttaa?
t. Keskiyö
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue
Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää2054954Olen väsynyt tähän
En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy374262Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?
Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas2002711Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 171272297- 601901
Maailman laiskin eläin: persu
Persu ei ole eläessään laittanut rikkaa ristiin itsensä elättämiseen. Luonnossa tuollainen ei olisi mahdollista, mutta s1121811- 671774
- 2081644
Miksi et voi tutustua minuun irl?
Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.1521212Martina tienaa itse rahansa
Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.241964