Tapaus Kaleva

otan tähän Suomen sinivalkoinen kirja II asiakirja 13 sisällön kokonaisuudessaan:

Pöytäkirja, tehty lisäkuulustelusta, jonka everstiluutnantti P.waris toimitti Kulkulaitosministeriön määräyksestä "Kaleva"-lentokoneen onnettomuuden johdosta. Läsnä olivat hallitussihteeri K. T. B. koskenkylä sekä Saksan alamainen Gerhard Arnold Wilhelm Buschmann.



Senjohdosta, että allekirjoittanut oli toukokuussa 1941 tavannut Helsingissä herra Buschmannin, ja tämä muun keskustelun ohella kertoi silminnäkijän kuvauksen "Kalevan" tuhosta, minkä saatoin Kulkulaitosministeriön tietoon, määräsi ministeriö allekirjoittaneen suorittamaan asiasta lisäkuulustelun.



Herra Buscmann kertoi seuraavaa: "Olin "Kalevan" onnettomuuden sattuessa purjelentoilmailun johtajana Tallinnassa. Eräs purjelentäjistäni, Harald Mang suoritti asevelvollisuuttaan kerin majakassa. Tämä Mang seurasi Kerin majakan tornista k. o. tapaustavoimakkaalla kaukoputkella koko ajan, ja kertoi minulle siitä seuraavasti:

" Noin 10-14 päivää ennen "Kalevan" tuhoa partioi 1-2 sukellusvenettä Tallinna-Helsinki lentolinjan reittillä Viron rannikkosta puoleen väliin Suomen lahtea. 14.1940 näin "Kalevan" saapuvan

21

159

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niin missä

      missä loput?

    • Viron rannikolta, ja kahden SB 2:n lähestyvän sitä molemmilta puolilta, jääden lopulta n. 50 m:n etäisyydelle siitä. Tätä "laivuelentoa" jatkuilähelle Pranglia, jolloin toinen SB 2 laskeutui alemmaksi, ja heti toisesta, aseemaansa jääneestä koneesta kohosi kk-ampuja torniinsa ja ampui konekivääreillään samalla korkeudella, 50 m:n päässä vieressä lentävää lentävää "Kalevaa". Lento jatkui ammunnan jälkeen Praglin yllä arviolta n.2-3 meripeninkulmaa, jolloin SB 2 tulitti "Kalevaa" toisen kerran. "Kaleva" jatkoi kuitenkin lentoaan edelleen n. 400-500 m korkeudessa. Ammunnan suorittanut SB 2 laskeutui nyt alemmaksi, ja toisella puolella lentänyt kone nousi "Kalevan" viereen vastaiselle puolell, ja suunnilleen Kerin yläpuolella avasi se vuorostaan tulen "Kalevaa" vastaan. Lyhyen aikaa tämän jälkeen pysähtyi "Kalevan" vasen moottori, alkoi näkyä savua ja tulta, ja kaartaen vasemmalle "Kaleva syöksyi mereen. Onnettomuuspaikan lähistöllä 3-4-mpk päässä oli virolaisia kalastajia, jotka moottoriveneillään kiiruhtivat paikalle ja alkoivat kerätä pinnalla kelluvia esineitä. Mutta pian saapui paikalle venäläinen s-vene, otti näiltä pelastetut esineet ja karkoitti kalastajat paikalta, jatkaen itse etsiskelyjä. Muudan kalastaja oli piilottanut erään saksalaisen matkustajan nahkasalkun, s-veneen miehet eivät löytäneet, ja jätti sen sitten Viron rajavartioviranomaisille Kerissä. Minä pidin salkussa olleen visiittikortin muistona. (Herra Buschman ei muista kortissa ollutta nimeä). Sama kalastaja oli myös pelastanut erään lentokoneen osan, jota en osaa määritellä, mutta siinä oli selvästi havaittavissa tiheässä kuulan reikiä.



      Kuten tutkijalautakunta aikanaan totesi, oli lentokone "Kalevan" onnettomuuden syynä joku ulkopuolinen tekijä, jota riittävien todisteiden puutteessa ei kuitenkaan voitu varmuudella määritellä. Ylläoleva valaehtoinen todistus osoittaa lautakunnan päätelleen oikeaksi, ja selvittää "Kalevan" tuhon kokonnaisuudessaan.

      Helsingissä, 1 p:nä heinäkuuta 1941.

      Tutkijalautakunnan puolesta:

      P. Waris.

      Everstiluutnantti evp.

      Lähde: Suomen sinivalkoinen kirja II s. 67-69

    • G C

      Kiitos tästä, häkkinenm! Nyt ei tarvitse jauhaa loputtomiin vakooja- ja karjapaimenteorioita, vaikka ne uskonnokseen ottanut nimimerkki tuolla toisessa ketjussa varmaankin jatkaa vaihtoehtohistoriansa esittämistä maailman tappiin...

      Syyllisyys tähänkin kauhistuttavaan tekoon ilmenee kuitenkin selvästi silminnäkijän todistuksesta.

    • Niinpä. Tarkoitukseni on olla avuksi Kalevan tapausta koskevassa keskusteluissa. Pelkään että tämä ketju unohtuu ajan mittaan sitten kun muita tulee tilalle ja tämä jää alapuolelle.

      • Mistä johtuu,

        ettei ottoville ole ilmaantunut tätä avausta vääristelemään?
        Ei kai usko ole loppunut. Tietoahan oovee ei tarvitse.


    • Dokumenttia ei voi vääristää silloin kun se on kaikkien luettavissa.

    • LaD

      Sitä punaperseen nuolijaa ei muutenkaan ole vähän aikaan palstalla näkynyt, liekö saanut töitä?

    • kehittymätön

      Onko tuo suomenkielisten sukunimien kirjoittaminen pienellä alkukirjaimilla tarkoituksellista?

      • Nykyisin nimimerkkiä ei voi kirjoittaa isolla kirjaimella.


    • Reagointia

      Miksi Kalevan pilootti ei reagoinut lainkaan varoituslaukauksiin?

      • ..a.a.a..s.

        Koska takaisin kääntyminen olisi johtanut siperiareissuun?


      • G C

        Missä pöytäkirjan kohdassa mainitaan varoituslaukauksia ammutun?


      • Ei missään...
        G C kirjoitti:

        Missä pöytäkirjan kohdassa mainitaan varoituslaukauksia ammutun?

        Pöytäkirja ei ole yksiselitteinen, sehän on kirjoitettu puutteellisin tiedoin.
        Pöytäkirjassa oletetaan tapahtumien kulun olleen kerrotunlainen.

        Tottahan kaksi ampumistapahtumaa olivat varoituslaukauksia, ei matkustajakoneesta ammuta ohi vahingossa tuolta etäisyydeltä.


      • G C
        Ei missään... kirjoitti:

        Pöytäkirja ei ole yksiselitteinen, sehän on kirjoitettu puutteellisin tiedoin.
        Pöytäkirjassa oletetaan tapahtumien kulun olleen kerrotunlainen.

        Tottahan kaksi ampumistapahtumaa olivat varoituslaukauksia, ei matkustajakoneesta ammuta ohi vahingossa tuolta etäisyydeltä.

        Pöytäkirja ei myöskään kerro, että ensimmäiset laukaukset olisivat menneet ohi.


      • *********
        Ei missään... kirjoitti:

        Pöytäkirja ei ole yksiselitteinen, sehän on kirjoitettu puutteellisin tiedoin.
        Pöytäkirjassa oletetaan tapahtumien kulun olleen kerrotunlainen.

        Tottahan kaksi ampumistapahtumaa olivat varoituslaukauksia, ei matkustajakoneesta ammuta ohi vahingossa tuolta etäisyydeltä.

        Miksei otto-ville kirjoita ihan omalla nikilläs vaan... ihan sama tuo "Reagointia".


      • Ei missään... kirjoitti:

        Pöytäkirja ei ole yksiselitteinen, sehän on kirjoitettu puutteellisin tiedoin.
        Pöytäkirjassa oletetaan tapahtumien kulun olleen kerrotunlainen.

        Tottahan kaksi ampumistapahtumaa olivat varoituslaukauksia, ei matkustajakoneesta ammuta ohi vahingossa tuolta etäisyydeltä.

        Huomautus: matkustajakoneesta ei ammuttu laukaustakaan.

        "ei matkustajakoneesta ammuta ohi vahingossa tuolta etäisyydeltä."

        Ohi ampuminen on täysin mahdollista. Ja tuossa raportissa mainitaan jokin lentokoneen osa, jossa oli luotien reikiä.


    • G C

      Olisi ehkä hyvä saada tänne myös tuo Goldbergin (Sts-301) raportti, tai ainakin sen oleelliset osat.

      Wikipedia kertoo vain:

      Sukellusveneen päällikkö, kapteeniluutnantti G.A. Goldberg sähkötti esikuntaan Kronstadtiin ja ilmoitti, että Neuvostoliiton pommikoneet olivat pudottaneet matkustajakoneen ja että hän oli korjannut pinnalle nousseen tavaran veneeseensä.

      • hohlovi

        "Arkistosta läytyneessä dokumentissa STS-301 :n päällikkö Goldberg raportoi saapuneensa perjantaina 14.6. kello 14.30 laivaston esikuntapäällikön käskystä toiminta-alueelleen Kerin majakan luo. Raportti jatkui:

        Kello 15.05 havaittiin suomalainen kuljetuskone menossa Tallinnasta Helsingin seudulle ja samoin 2 lentokonetta tyyppiä SB, jotka seurasivat suomalaista lentokonetta. SB-tyyppiset lentokoneet lähestyivät nopeasti suomalaista lentokonetta ja siirtyivät sen sivuille.

        Kello 15.06 havaittiin että suomalainen lentokone syttyi tuleen ja putosi veteen 5,8 mpk:n päähän sukellusveneestä"

        Risto Niku/ "Kalevan kuolemanlento".

        Olkaatten hyvä.


    • Tämä pitää palauttaa joidenkin mieleen.

    • G C

      Otetaan taas välillä totuuskin esiin.

    • pst1

      Hyvä, että totuuta pidetään esillä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Savonlinnassa machete hyökkäys!

      Myös kirvestä käytetty lyömäaseena......näin se Savonlinnakin rikastui...
      Maailman menoa
      133
      1768
    2. Jos sinua kiinnostaa nainen

      tai olet miettinyt, niin ei minulla ole ollut ketään. Olen viettänyt hiljaista ja yksinäistä elämää. En ole "käynyt nais
      Ikävä
      57
      1421
    3. Suoraan Sinulle

      En usko välttämättä mihinkään sielunkumppanuuteen tai muuhun maagiseen voimaan, mutta sinussa olen silti nähnyt jotain,
      Ikävä
      49
      1159
    4. Mikä siinä sun kaivatussasi on niin

      erityistä muihin verrattuna? 🙋‍♂️
      Ikävä
      82
      1036
    5. Apokryfikirjat: mitä "kielletyt kirjat" kätkevät sisäänsä?

      Itämaiset palstat eivät ole Raamatun tai kristinuskon asialla, mutta koska meitä häiritään täällä, meidän on puhuttava a
      Hindulaisuus
      371
      881
    6. Miksi toisille löytyy kumppani, mutta joillekin ei?

      Usein ihmettelee, miten helppoa joillekin on löytää seuraa. Jo nuoresta asti on kumppani vierellä ja jos tulee ero, vaih
      Sinkut
      124
      749
    7. Niin siinä kävi

      Mä ihastuin suhun. Kukapa ei? Olisi pitänyt kuunnella sisäistä naisen vaistoa, etten takuulla ollut ainut. Kuulin sattum
      Ikävä
      39
      711
    8. aa eli nyt tajuan..

      eli siis pitkä-aikainen vaikeus parisuhteen saamisesta johtuu omalta kohdaltani alhaisesta yhteiskunnallisesta asemasta.
      Sinkut
      117
      685
    9. Mikähän auttaisi kun kuIIi

      Seisoo kun lipputanko. PaIIien sitominen antaa voimakkaan orkun mikä jeesaa himoja hetkeksi, mutta se panetus tulee pian
      Ikävä
      69
      673
    10. Mitä siellä tapahtuu?

      Mitä ihmettä? Joku hyökkäys?
      Savonlinna
      17
      671
    Aihe