Miksi Mannerheim erotettiin kadettikoulusta?

sotilaana erinomaine

Villin huhun mukaan hänellä olisi ollut suhde kadettikoulun johtajan vaimon kanssa.

232

2726

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JustusR

      Mannerheim erotettiin kadettikoulusta, koska hänet löydettiin eräänä yönä opiskelijatoverinsa vuoteesta.

      • Anonyymi

        Mannerheimin miesseikkailuista on historialliset todisteet, sillä 18-vuotiaan kadetin opinnot katkesivat pääsiäisenä 1886, kun hän sai rangaistuksen kosteasta ja räävittömästä illanvietosta tunnetun homoseksuaalin asunnolla.

        Mannerheim oli puikahtanut kiirastorstaina puntikselle, mennyt läheiseen krouviin ja muistelmiensa mukaan päätynyt yöksi tutun henkikirjurin, 35-vuotiaan varatuomari Hugo Elfgrenin luo, jonka veli oli Kadettikoulussa opettajana. Sieltä hänet herätti seuraavana aamuna koulun vääpeli.

        Nuori kadetti sai rangaistuksekseen yöllisestä reissustaan käskyn erota, joka oli erottamista astetta lievempi rangaistus. Pelkästä puntikselle lähdöstä ja kievariin menosta se olisi ollut kohtuuton rangaistus.

        Mannerheimin omat muistelmat ovat pääsiäisyöstä epäjohdonmukaiset ja ristiriidassa muiden tietojen kanssa.

        Kadettikunnan kasvatuskomitean pöytäkirjoissa mainittiin, että Mannerheim oli "myöhemmin yöllä lähtenyt pahamaineisen henkilön kanssa tämän asuinpaikkaan maalle".

        Tämä pahamaineinen henkilö oli lennätinaseman päällikkö Agathon Lindholm, 35, joka oli tuon ajan määritelmien mukaan "homofiili".

        Kasvatuskomitea viittasi vielä myöhemmin Mannerheimiin mainiten pöytäkirjassaan moraalittomat hairahdukset ja alentavat irstailut.

        Näin ollen lähtöpassien taustalla olivat varmuudella Mannerheimin homoseksuaaliset seikkailut.

      • Anonyymi

        myöhempi historia todistaa:

        Mannerheimin homoutta vähätellään avioliitolla upporikkaaseen sukuun Pietarissa.
        Tässä kyllä oli Arapovan upporikas isä oli mielenkiinnon kohteena - itsekin sanoi sitä kulissiavioliitoksi. Sulkeutuneen juro homon olemus paistaa kaikista M. valokuvista.
        Merkittävä poikkeus on lempileikkikaveri Herman - tässäkö Kustun suuri rakkaus?

        https://hosting.photobucket.com/albums/ad61/Mehlsack_2010/FGM/94004_zps7d4f2b89.jpg

        https://suomenkuvalehti.fi/wp-content/uploads/sk/files/2011 Uutisen kuvat/mannerheim_hitler2.jpg

        Tieteellinen tutkimus paljastaa:
        Mannerheimin Saksa-suhde tiivistyy ilmamarsalkka Hermann Göringiin. Kaiken kaikkiaan herrat tapasivat ainakin viiteen eri otteeseen ja olivat toistuvassa kirje- ja viestiyhteydessä jo 1930-luvun alusta.
        Perinteinen historiantutkimus on lähes unohtanut yhteyden. Esimerkiksi syksyn 1938 tapaaminen Saksan Tirolissa Göringin metsästysreviirillä tuli tunnetuksi vasta 2008 Italian roolia talvisodassa käsitelleessä väitöskirjassa.
        Vierailut Göringin Carinhall:ssa pidettiin salassa syystä molempien puolelta. Arvokkuus vaati että tieto suhteesta ei saanut levitä. Tapanahan oli että saunanpäälle heitettiin pyhkeet pois ja käytiin reippaaseen poikapainiin takan edessä karhuntaljalla....

      • Anonyymi

        Valetta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunhan taas Tarkkispoika sepittää ikiomia seksifantasioitaan!

        Göringillä oli Carinhallin vintillä iso ja hieno pienoisrautatie. On ollut näky kun Göring ja Marski ovat ajaneet junilla pelkät saappaat jaloissaan. Eli kyllä marski kokeili junaa monessakin mielessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mannerheimin miesseikkailuista on historialliset todisteet, sillä 18-vuotiaan kadetin opinnot katkesivat pääsiäisenä 1886, kun hän sai rangaistuksen kosteasta ja räävittömästä illanvietosta tunnetun homoseksuaalin asunnolla.

        Mannerheim oli puikahtanut kiirastorstaina puntikselle, mennyt läheiseen krouviin ja muistelmiensa mukaan päätynyt yöksi tutun henkikirjurin, 35-vuotiaan varatuomari Hugo Elfgrenin luo, jonka veli oli Kadettikoulussa opettajana. Sieltä hänet herätti seuraavana aamuna koulun vääpeli.

        Nuori kadetti sai rangaistuksekseen yöllisestä reissustaan käskyn erota, joka oli erottamista astetta lievempi rangaistus. Pelkästä puntikselle lähdöstä ja kievariin menosta se olisi ollut kohtuuton rangaistus.

        Mannerheimin omat muistelmat ovat pääsiäisyöstä epäjohdonmukaiset ja ristiriidassa muiden tietojen kanssa.

        Kadettikunnan kasvatuskomitean pöytäkirjoissa mainittiin, että Mannerheim oli "myöhemmin yöllä lähtenyt pahamaineisen henkilön kanssa tämän asuinpaikkaan maalle".

        Tämä pahamaineinen henkilö oli lennätinaseman päällikkö Agathon Lindholm, 35, joka oli tuon ajan määritelmien mukaan "homofiili".

        Kasvatuskomitea viittasi vielä myöhemmin Mannerheimiin mainiten pöytäkirjassaan moraalittomat hairahdukset ja alentavat irstailut.

        Näin ollen lähtöpassien taustalla olivat varmuudella Mannerheimin homoseksuaaliset seikkailut.

        ” Näin ollen lähtöpassien taustalla olivat varmuudella Mannerheimin homoseksuaaliset seikkailut.”

        Outo väite? Jos olisi niin kai se olisi mainittu syynmä. Nyt ei niin tehty!

        Mitä Teemu Keskisarja itse toteaa?

        "Westerlund ei väitä Mannerheimia homoksi enkä väitä minäkään. Näyttää siltä, että 18-vuotias komea kadetti juopui ja sammui väärässä miesseurassa. Yhtä kaikki epäilys oli hänen elämänsä käännekohta. Jälkiviisaasti katsottuna oli onni, että häväisty nuorukainen joutui häipymään Suomesta Pietariin upeammalle uralle.

        Mannerheimiin tarttui aikanaan naistenmiehen mainetta, vaikka hän itse oli hissun kissun mahdollisesta menestyksestään. Postuumisti julkaistuihin muistelmiin mahtui vain muutama väkinäinen sana vaimosta. Ratsuistaan ja ratsastuksistaan Mannerheim kertoili kuin hevoshullu."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mannerheimin miesseikkailuista on historialliset todisteet, sillä 18-vuotiaan kadetin opinnot katkesivat pääsiäisenä 1886, kun hän sai rangaistuksen kosteasta ja räävittömästä illanvietosta tunnetun homoseksuaalin asunnolla.

        Mannerheim oli puikahtanut kiirastorstaina puntikselle, mennyt läheiseen krouviin ja muistelmiensa mukaan päätynyt yöksi tutun henkikirjurin, 35-vuotiaan varatuomari Hugo Elfgrenin luo, jonka veli oli Kadettikoulussa opettajana. Sieltä hänet herätti seuraavana aamuna koulun vääpeli.

        Nuori kadetti sai rangaistuksekseen yöllisestä reissustaan käskyn erota, joka oli erottamista astetta lievempi rangaistus. Pelkästä puntikselle lähdöstä ja kievariin menosta se olisi ollut kohtuuton rangaistus.

        Mannerheimin omat muistelmat ovat pääsiäisyöstä epäjohdonmukaiset ja ristiriidassa muiden tietojen kanssa.

        Kadettikunnan kasvatuskomitean pöytäkirjoissa mainittiin, että Mannerheim oli "myöhemmin yöllä lähtenyt pahamaineisen henkilön kanssa tämän asuinpaikkaan maalle".

        Tämä pahamaineinen henkilö oli lennätinaseman päällikkö Agathon Lindholm, 35, joka oli tuon ajan määritelmien mukaan "homofiili".

        Kasvatuskomitea viittasi vielä myöhemmin Mannerheimiin mainiten pöytäkirjassaan moraalittomat hairahdukset ja alentavat irstailut.

        Näin ollen lähtöpassien taustalla olivat varmuudella Mannerheimin homoseksuaaliset seikkailut.

        ” Kasvatuskomitea viittasi vielä myöhemmin Mannerheimiin mainiten pöytäkirjassaan moraalittomat hairahdukset ja alentavat irstailut.”

        Miten niin? Eihän tuo ilmaisu kerro mitään tarkkaa rikkomuksen laadusta? Kyllä homostelulle löytyi oma termi jo vuonna 1886 eikä sitä nyt käytetty!

        ”Näin ollen lähtöpassien taustalla olivat varmuudella Mannerheimin homoseksuaaliset seikkailut.”

        Päimvastoin? Kun rikosta ei yksilöidä niin se voi tarkoittaa mitä hyvänsä! Tuohon aikaan (ja nykyäänkin!) juopottelu ja punttaus riittävät vallan mainiosti kadettikoulusta erottamiseen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        myöhempi historia todistaa:

        Mannerheimin homoutta vähätellään avioliitolla upporikkaaseen sukuun Pietarissa.
        Tässä kyllä oli Arapovan upporikas isä oli mielenkiinnon kohteena - itsekin sanoi sitä kulissiavioliitoksi. Sulkeutuneen juro homon olemus paistaa kaikista M. valokuvista.
        Merkittävä poikkeus on lempileikkikaveri Herman - tässäkö Kustun suuri rakkaus?

        https://hosting.photobucket.com/albums/ad61/Mehlsack_2010/FGM/94004_zps7d4f2b89.jpg

        https://suomenkuvalehti.fi/wp-content/uploads/sk/files/2011 Uutisen kuvat/mannerheim_hitler2.jpg

        Tieteellinen tutkimus paljastaa:
        Mannerheimin Saksa-suhde tiivistyy ilmamarsalkka Hermann Göringiin. Kaiken kaikkiaan herrat tapasivat ainakin viiteen eri otteeseen ja olivat toistuvassa kirje- ja viestiyhteydessä jo 1930-luvun alusta.
        Perinteinen historiantutkimus on lähes unohtanut yhteyden. Esimerkiksi syksyn 1938 tapaaminen Saksan Tirolissa Göringin metsästysreviirillä tuli tunnetuksi vasta 2008 Italian roolia talvisodassa käsitelleessä väitöskirjassa.
        Vierailut Göringin Carinhall:ssa pidettiin salassa syystä molempien puolelta. Arvokkuus vaati että tieto suhteesta ei saanut levitä. Tapanahan oli että saunanpäälle heitettiin pyhkeet pois ja käytiin reippaaseen poikapainiin takan edessä karhuntaljalla....

        ” Tieteellinen tutkimus paljastaa:”

        NIINKÖ? JA MIKÄHÄN MAHTAA OLLA JA KENEN TEKEMÄ TÄMÄ ”TIETEELLINEN TUTKIMUS”! ILMEISESTI SEPITIT SEN JUURI HATUSTA?

      • Anonyymi

        Ei löydetty eikä tuollaisesta ole mitään mainintaa!

      • Anonyymi

        Mannerheim oli kuin Haavisto.
        Mannerheim oli sankari.
        Haavisto tykkäsi seurata NATOn harjoituksia. Onkohan se ostanut Pasin tai paloauton?

        Natokuppaiset ovat homoja tai biseksuaaleja.

    • TiltunTolkutontaValetta

      TUOLLAISTA dokumentissa ei ilmennyt!

      Ilmeni vain se, että Mannerheim juhli ja poistui juhlista väärävlaisessa seurassa!

      Kaikki muu on Tiltun omaa sepitelmää!

    • lopullinen-totuus

      Mannerheim poistui kadettikoulusta luvatta ja olutkapakasta matkusti tunnetun homoseksuaalin luo yöksi tämän kotiin maaseutuasuntoon. Historioitsijat Teemu Keskisarja ja Lars Westerlund pitävät tätä todellisena syynä potkuihin. Jos nuori Mannerheim olisi ollut yötä huorissa hän ei siitä kadettikoulun silloisten sääntöjen perusteella olisi saanut potkua. Huorissa käyntiä ei edes pidetty rikkeenä ollenkaan ellei syy luvaton poissaolo. Tämän tapauksen jälkeen myös Mannerheim muuttui sulkeutuneeksi. Entinen sosiaalisuus hävisi. Kyseessä oli Mannerheimin elämän ratkaiseva käännekohta.

      • UralinPervonen

        Setäseurassa pitäisi varattoman pojan olla varuillaan, etenkin jos joku juo kaffia tai drinksua pikkurilli sojottaen... saipahan M perverssin maineen, termin jota Paasikivikin käytti joskus M:sta puhuessaan.

      • Anonyymi

        Lähtisitkö ite olutkapakasta tunnetun homoseksuaalin luo yöksi tämän kotiin maaseutuasuntoon? Mä en.

      • Anonyymi

        ” Historioitsijat Teemu Keskisarja ja Lars Westerlund pitävät tätä todellisena syynä potkuihin. ”

        NÄINKÖHÄN VAAN? SEPITTELET VAILLA VALTUUKSIASABNOJA KESKISARJAN SUUHUN?

        Et varmaan pahastu, jos siteeraan tähän sen, MITÄ KESKISARJA *OIKEASTI* ITSE SANOI?

        ”Mitä Teemu Keskisarja itse toteaa?

        "Westerlund ei väitä Mannerheimia homoksi enkä väitä minäkään. Näyttää siltä, että 18-vuotias komea kadetti juopui ja sammui väärässä miesseurassa. Yhtä kaikki epäilys oli hänen elämänsä käännekohta. Jälkiviisaasti katsottuna oli onni, että häväisty nuorukainen joutui häipymään Suomesta Pietariin upeammalle uralle.

        Mannerheimiin tarttui aikanaan naistenmiehen mainetta, vaikka hän itse oli hissun kissun mahdollisesta menestyksestään. Postuumisti julkaistuihin muistelmiin mahtui vain muutama väkinäinen sana vaimosta. Ratsuistaan ja ratsastuksistaan Mannerheim kertoili kuin hevoshullu."

      • Anonyymi

        Marski punttasi (= luvaton poissaolo) ja juopotteli! Molemmat yhdessä riittää varmasti potkuihin yhä tänä päivänäkin!

    • Kaarle-Martel

      Teemu Keskisarja:

      "Westerlund ei väitä Mannerheimia homoksi enkä väitä minäkään. Näyttää siltä, että 18-vuotias komea kadetti juopui ja sammui väärässä miesseurassa. Yhtä kaikki epäilys oli hänen elämänsä käännekohta. Jälkiviisaasti katsottuna oli onni, että häväisty nuorukainen joutui häipymään Suomesta Pietariin upeammalle uralle.

      Mannerheimiin tarttui aikanaan naistenmiehen mainetta, vaikka hän itse oli hissun kissun mahdollisesta menestyksestään. Postuumisti julkaistuihin muistelmiin mahtui vain muutama väkinäinen sana vaimosta. Ratsuistaan ja ratsastuksistaan Mannerheim kertoili kuin hevoshullu."

      • DandyMarski

        "Postuumisti julkaistuihin muistelmiin mahtui vain muutama väkinäinen sana vaimosta."

        Nekin lisättiin kustantajan toimesta. Näin kertoo Turja eräässä kirjassaan.

    • Anonyymi

      Mannerheimilla oli suhde kadettikoulussa mutta kyse oli naispuolisesta henkilöstä. En tiedä vaikuttiko tämä erottamiseen mutta voi olla ainakin osasyynä tähän mainittuun "sopimattomaan" käytökseen joka virallisissa papereissa lukee. Kuitenkin, huhu kertoo että tämä nainen tuli raskaaksi noina aikoina ja synnytti v.1884 Mannerheimin lapsen salaa kaikessa hiljaisuudessa. Suvussa kulkeva huhu on totta, sillä olen itse tämän salatun lapsen jälkeläinen monen sukupolven jälkeen. Se, pitääkö huhu paikkaansa eli oliko lapsi todella Mannerheimin - sitä lienee valitettavasti vaikea selvittää enään tässä kohtaa. Miehiin päin hänen en kuitenkaan usko koskaan olleen, ennemminkin naistenmies.

    • Anonyymi

      Keskisarjan tutkimusten mukaan kenkäää tuli homostelusta.

      Mielenkiinto Mannerheimin nuoruusvuosiin heräsi, kun Keskisarja muutama vuosi sitten luki historioitsija Lars Westerlundin tutkimuksia Mannerheimin homoepäilyistä. Homoepäilyn vuoksi Mannerheim joutui esimerkiksi lähtemään Haminan kadettikoulusta 18-vuotiaana vuonna 1886.

      • Anonyymi

        oliko gustav muunsukupuolinen tai hevosrakas?

      • Anonyymi

        Ei tullut etkä näemmä USKO EDES KESKISARJAN IKIOMAA TEKSTIÄ?!

        LUE HITAASTI JA AJATUKSELLA!

        Teemu Keskisarja:

        "Westerlund ei väitä Mannerheimia homoksi enkä väitä minäkään. Näyttää siltä, että 18-vuotias komea kadetti juopui ja sammui väärässä miesseurassa. Yhtä kaikki epäilys oli hänen elämänsä käännekohta. Jälkiviisaasti katsottuna oli onni, että häväisty nuorukainen joutui häipymään Suomesta Pietariin upeammalle uralle.

        Mannerheimiin tarttui aikanaan naistenmiehen mainetta, vaikka hän itse oli hissun kissun mahdollisesta menestyksestään. Postuumisti julkaistuihin muistelmiin mahtui vain muutama väkinäinen sana vaimosta. Ratsuistaan ja ratsastuksistaan Mannerheim kertoili kuin hevoshullu."

    • Anonyymi

      Korkkareita liikaa lukenut henkisesti
      murrosikäinen stalinisti uhoaa Mannerheimin olleen homo, koska Mannerheimin pelasti Suomen kommunismilta.

    • Anonyymi

      Keskisarja Teemu:

      Lyseosta Mannerheim lähti aika vastentahtoisesti Haminan kadettikouluun, jota hän kutsui myöhemmin jopa “kidutuskammioksi”. Kurinpito oli ankaraa ja simputtamista riitti.

      Huonotapainen käytös, viinan juominen ja velkaantuminen olivat mukana Mannerheimin kuvioissa.

      - Hän oli lievästi sanoen ongelmanuori. Oli hyvin pienistä yhteensattumista kiinni, että kummalta puolelta ristikkoa katsellaan, Keskisarja sanoo.
      18-vuotiaana kadettina Mannerheim karkasi lomakiellostaan huolimatta illanviettoon kaupungille. Sieltä hän ajautui jatkoille keski-ikäisten virkamiesten kanssa ja sammui.

      - Hän oli mielettömän komea kadetti, joka sammui väärässä miesseurassa. En väitä häntä homoksi. Hän oli hyväksikäytetty ja sai homoepäilysten takia potkut Haminan kadettikoulusta, Keskisarja sanoo.

      Keskisarjan mielestä on hyvin merkillistä, että Mannerheimiä on pitkään huhuttu homoksi, vaikka siitä ei ole vedenpitävää kirjallista näyttöä.

      - Hänen olemuksessaan oli jotain sellaista, jonka aikalaiset mielsivät kuuluvan homoseksuaalisuuteen. Jos pääsisin tapaamaan Mannerheimin tuonpuoleisessa, niin kysyisin häneltä, että oletko homo?

    • Anonyymi

      Sivistyneissä maissa on tasa-arvo: miehet ja naiset, heterot, bisset ja homot. Paluuta syrjinnän aikaan ei ole.

    • Anonyymi

      Mannerheim erotettiin kadettikoulusta homoepäilyn vuoksi.

      • Anonyymi

        Ei, vaan koska yöpyi jo ennalta kielletyssä seurassa!

        Keskisarja Teemu:

        Lyseosta Mannerheim lähti aika vastentahtoisesti Haminan kadettikouluun, jota hän kutsui myöhemmin jopa “kidutuskammioksi”. Kurinpito oli ankaraa ja simputtamista riitti.

        Huonotapainen käytös, viinan juominen ja velkaantuminen olivat mukana Mannerheimin kuvioissa.

        - Hän oli lievästi sanoen ongelmanuori. Oli hyvin pienistä yhteensattumista kiinni, että kummalta puolelta ristikkoa katsellaan, Keskisarja sanoo.
        18-vuotiaana kadettina Mannerheim karkasi lomakiellostaan huolimatta illanviettoon kaupungille. Sieltä hän ajautui jatkoille keski-ikäisten virkamiesten kanssa ja sammui.

        - Hän oli mielettömän komea kadetti, joka sammui väärässä miesseurassa. En väitä häntä homoksi. Hän oli hyväksikäytetty ja sai homoepäilysten takia potkut Haminan kadettikoulusta, Keskisarja sanoo.

        Keskisarjan mielestä on hyvin merkillistä, että Mannerheimiä on pitkään huhuttu homoksi, vaikka siitä ei ole vedenpitävää kirjallista näyttöä.

        - Hänen olemuksessaan oli jotain sellaista, jonka aikalaiset mielsivät kuuluvan homoseksuaalisuuteen. Jos pääsisin tapaamaan Mannerheimin tuonpuoleisessa, niin kysyisin häneltä, että oletko homo?

      • Anonyymi

        Ei, vaan siihen riitti punttaus ja juopottelu! MUUSTA ei ole näyttöä!

    • Anonyymi

      Yle tv 1:ssä lähetetyssä Pimeä historia -sarjassa kerrottiin, miten nuoren Mannerheimin tie Haminassa kadettikoulussa katkesi.

      Mannerheim lähti pääsiäisenä 1886 muiden kadettien kanssa pääsiäisen viettoon. Mannerheim livahti Hannes Wegeliuksen kanssa Haminan kievariin. He liiittyivät herra-seuraan ja syötiin ja nautittiin alkoholia. Myöhemmin yöllä Mannerheim lähti ajelulle maaseudulle. Seuralaisena oli lennätintoimiston päällikkö Agathon Lindholm, tunnettu homo. Siihen matkaan päättyi Mannerheimin ura kadettikunnassa.

      Myöhemmin kadettikunnan kaasvatuskomitea päätti erottaa Mannerheimin , koska tämä oli lähtenyt pahamaineisen miehen kanssa maalle. Kyseessä oli kovan luokan tapaus ja myöhemminkin kasvatuskomiteassa pohdittiin Mannerheimin tapausta. Tosin käytettiin kiertoilmauksia. Mahdollisesti heidät oli yllätetty vuoteesta.
      Ylen nettisivulla tv-sarjan historioitsija Teemu Keskisarja kertoo, että pitkän linjan historioitsija Lars Westerlund on kaivanut asiakirjoja ja muisteluksia Haminan kadettikoulusta 1880-luvulta. Westerlundin mukaan Mannerheim erotettiin homoepäilyn takia.

    • Anonyymi

      Tuossahan se on kerrottuna:

      https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/e28101a2-831d-4d20-b911-76050073c4b6

      Historioitsija Teemu Keskisarja ja luokanopettaja Marko Kämäräinen käyvät Mannerheimin vaiheita läpi uusintana esitettävässä Pimeä historia -sarjassa. He kertovat, kuinka nuori Mannerheim sai potkut koulusta ensimmäisen kerran 12-vuotiaana. Erottaminen kadettikoulusta tapahtui myöhemmin. Virallisesti jälkimmäinen opinahjo antoi Mannerheimille mahdollisuuden jättää niin kutsutun vapaaehtoisen eroilmoituksen, mutta todellisuudessa siinä ei ollut mitään vapaaehtoista.

      https://areena.yle.fi/1-3822209

    • Anonyymi

      Niin, ja Keskisarjan oman todistuksn mukaan faktojen perusteella ei voi pitävin todistein todeta homoutta!

      ” Keskisarjan mielestä on hyvin merkillistä, että Mannerheimiä on pitkään huhuttu homoksi, vaikka siitä ei ole vedenpitävää kirjallista näyttöä.”

      • Anonyymi

        Vain homo yöpyy toisen homon kanssa samasa vuoteessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain homo yöpyy toisen homon kanssa samasa vuoteessa.

        M. löydettiin aamulla yksin vuoteessaan, vierellä lasi maitoa. Eli hän ei todennäköisesti ollut laktoosi-intolerantti. Muut päätelmät ovat mielikuvitusta.

    • Anonyymi

      Degeneroituneelle yläluokalle oli kaikki mahdollista, paitsi homostelusta kiinni jääminen, silloin joutui erotetuksi kadettikoulusta.

    • Anonyymi

      Hinttaili myös koulun johtajan kanssa.

    • Anonyymi

      Oli melkoinen hinttapuli kyllä!

    • Anonyymi

      Rytin haamun sanotaan kulkevan edelleen sellissään, eli vankilahotellin huoneessa 401. Sieltä on useana yönä kuulunut askelia ja oven avaamisen ääntä, mutta valvontakameroissa ei ole näkynyt mitään.

    • Anonyymi

      Uskottavahan se sitten on, että homohan se oli.

      • Anonyymi

        Mitään todisteita sellaisesta ei ollut!

        Ei ole minkäänlaista tunnustusta kummaltakaan osapuolelta tai kuulustelupöytäkirjaa.
        On vain epäselvä määritelmä sopimattomasta käytöksestä.
        Lisäksi tämä on ainoa tapaus, josta on edes väite esitetty.

        Kaikki muu on palstan homostallarien loputonta toistelua ilman tiedon häivääkään.

        Naissuhteita sen sijaan piisaa.

      • Anonyymi

        No jos kerta potkut tuli homostelusta kadettikoulusta, niin homohan tuo sitten oli.

    • Anonyymi

      Potkut voi saada monesta syystä!

      Kaiken aikaa se on kiistetty! Oletko tyhmä tai etkö osaa lukea!

      Mitään todisteita sellaisesta ei ollut!

      Ei ole minkäänlaista tunnustusta kummaltakaan osapuolelta tai kuulustelupöytäkirjaa.
      On vain epäselvä määritelmä sopimattomasta käytöksestä.
      Lisäksi tämä on ainoa tapaus, josta on edes väite esitetty.

      Kaikki muu on palstan homostallarien loputonta toistelua ilman tiedon häivääkään.

      Naissuhteita sen sijaan piisaa.

    • Anonyymi

      Marski sai potkut kadettikoulusta homoilun takia.

    • Anonyymi

      Korkeintaan suhde kadettikoulun johtajan kanssa.

      • Anonyymi

        Mitään todisteita sellaisesta ei ollut!

        Ei ole minkäänlaista tunnustusta kummaltakaan osapuolelta tai kuulustelupöytäkirjaa.
        On vain epäselvä määritelmä sopimattomasta käytöksestä.
        Lisäksi tämä on ainoa tapaus, josta on edes väite esitetty.

        Kaikki muu on palstan homostallarien loputonta toistelua ilman tiedon häivääkään.

        Naissuhteita sen sijaan piisaa.

      • Anonyymi

        Saattoihan hän olla sodomiittisessa suhteessa monenkin kanssa, hulttio kun oli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saattoihan hän olla sodomiittisessa suhteessa monenkin kanssa, hulttio kun oli.

        Tuo ”saattoi” ei ole = todiste!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saattoihan hän olla sodomiittisessa suhteessa monenkin kanssa, hulttio kun oli.

        Eiköhän tuo ollutkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän tuo ollutkin.

        Otaksuma ei ole liioin pitävä todiste! Miksi jankkaat ellei sinulla ole muuta kuin väite?

    • Anonyymi

      Hän niin sanotusti perseili.

      • Anonyymi

        Mutta siitäkään ei ole näyttöä!

    • Anonyymi

      Homoepäilyn takia tuli potkut, heteroepäilyn takia ei ole ketään koskaan erotettu kadettikoulusta, eli jos olisi ollut pieninkin epäilys Marskin heteroudesta potkuja ei olisi tullut.

      • Anonyymi

        Ei ole minkäänlaista tunnustusta kummaltakaan osapuolelta tai kuulustelupöytäkirjaa.
        On vain epäselvä määritelmä sopimattomasta käytöksestä.
        Lisäksi tämä on ainoa tapaus, josta on edes väite esitetty.

        Kaikki muu on palstan homostallarien loputonta toistelua ilman tiedon häivääkään.

        Naissuhteita sen sijaan piisaa.

      • Anonyymi

        Kasvatuskomitean kuulustelupöytäkirjassa vielä erikseen mainittiin "alentavat irstailut" ja "moraalinen hairahdus", mitkä tarkoittivat sodomiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kasvatuskomitean kuulustelupöytäkirjassa vielä erikseen mainittiin "alentavat irstailut" ja "moraalinen hairahdus", mitkä tarkoittivat sodomiaa.

        Ei tarkoittanut eikä siitä ole edes minkäänlaista todistetta! Yöpyminen riitti erottamiseen.

        Ei ole minkäänlaista tunnustusta kummaltakaan osapuolelta tai kuulustelupöytäkirjaa.
        On vain epäselvä määritelmä sopimattomasta käytöksestä.
        Lisäksi tämä on ainoa tapaus, josta on edes väite esitetty.

        Kaikki muu on palstan homostallarien loputonta toistelua ilman tiedon häivääkään.

        Naissuhteita sen sijaan piisaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tarkoittanut eikä siitä ole edes minkäänlaista todistetta! Yöpyminen riitti erottamiseen.

        Ei ole minkäänlaista tunnustusta kummaltakaan osapuolelta tai kuulustelupöytäkirjaa.
        On vain epäselvä määritelmä sopimattomasta käytöksestä.
        Lisäksi tämä on ainoa tapaus, josta on edes väite esitetty.

        Kaikki muu on palstan homostallarien loputonta toistelua ilman tiedon häivääkään.

        Naissuhteita sen sijaan piisaa.

        Kyllä ne potkut tuli homostelusta, eikä mistään yöpymisestä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ne potkut tuli homostelusta, eikä mistään yöpymisestä!

        SE ON PELKKÄ MIOELIPITEESI EIKÄ MIKÄÄN NÄYTTÖ!

        Ei ole minkäänlaista tunnustusta kummaltakaan osapuolelta tai kuulustelupöytäkirjaa.
        On vain epäselvä määritelmä sopimattomasta käytöksestä.
        Lisäksi tämä on ainoa tapaus, josta on edes väite esitetty.

        Kaikki muu on palstan homostallarien loputonta toistelua ilman tiedon häivääkään.

        Naissuhteita sen sijaan piisaa.

    • Anonyymi

      ” Villin huhun mukaan hänellä olisi ollut suhde kadettikoulun johtajan vaimon kanssa.”

      Ja huhu on tuore. Keksin sen juuri äsken!

      • Anonyymi

        Niinpä, alkuperäiseen huhuun ei tosiaan sisälly tuo johtajan vaimo ollenkaan...

    • Anonyymi

      Homostelusta ne potkut kadettikoulusta tuli.

      • Anonyymi

        SE ON PELKKÄ MIELIPITEESI EIKÄ MIKÄÄN NÄYTTÖ!

        Ei ole minkäänlaista tunnustusta kummaltakaan osapuolelta tai kuulustelupöytäkirjaa.
        On vain epäselvä määritelmä sopimattomasta käytöksestä.
        Lisäksi tämä on ainoa tapaus, josta on edes väite esitetty.

        Kaikki muu on palstan homostallarien loputonta toistelua ilman tiedon häivääkään.

        Naissuhteita sen sijaan piisaa

      • Anonyymi

        Eikä ketään ole erotettu kadettikoulusta heteroepäilyn takia, kyllä se vaati homoepäilyn.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä ketään ole erotettu kadettikoulusta heteroepäilyn takia, kyllä se vaati homoepäilyn.

        Epäily ei ole = todiste! Tarvitaan varma näyttö ja se sinulta puuttuu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä ketään ole erotettu kadettikoulusta heteroepäilyn takia, kyllä se vaati homoepäilyn.

        Kyllä ne potkut kadettikoulusta tuli homoilun takia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ne potkut kadettikoulusta tuli homoilun takia.

        Ei toistelu ole = todiste! Turha toistella, kosja ei väite SILLÄ todeksi muutu!

    • Anonyymi

      YLEISLUONTOINEN ILMOITUS oli Mannerheimin moraaliset hairahdukset ja alentavat irstailut. Niin yleistä oli homoilu siihen aikaan kadettikoulussa.

      • Anonyymi

        Ei tuo ole mikään todiste! Erotuksen syyksi riitti yöpyminen!

        Ei ole minkäänlaista tunnustusta kummaltakaan osapuolelta tai kuulustelupöytäkirjaa.
        On vain epäselvä määritelmä sopimattomasta käytöksestä.
        Lisäksi tämä on ainoa tapaus, josta on edes väite esitetty.

        Kaikki muu on palstan homostallarien loputonta toistelua ilman tiedon häivääkään.

        Naissuhteita sen sijaan piisaa

      • Anonyymi

        Todellsuudessa mitään näyttöä homoudesta ei löytynyt ja erottamiseen riitti pelkkä yöpyminen kielletyssä seurassa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todellsuudessa mitään näyttöä homoudesta ei löytynyt ja erottamiseen riitti pelkkä yöpyminen kielletyssä seurassa!

        Missä se seura oli kielletyksi määritelty?
        Miten kiellettyä seuraa sattoi olla siellä missä oli?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä se seura oli kielletyksi määritelty?
        Miten kiellettyä seuraa sattoi olla siellä missä oli?

        Sen määritti koulun johto eli kenraali Enckell.

    • Anonyymi

      No kai se nyt homo oli, jos sen takia kadettikoulusta fudut sai!

      • Anonyymi

        Mutta kun ei saanut! Erottaminen johtui punttaamisesta, yöpymisestä ja juoppottelusta!

      • Anonyymi

        No jos kerta homostelusta sai potkut, niin mitäs siinä on kiistämistä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No jos kerta homostelusta sai potkut, niin mitäs siinä on kiistämistä?

        Ei toisto auta!

        Mutta kun ei saanut! Erottaminen johtui punttaamisesta, yöpymisestä ja juoppottelusta!

    • Anonyymi

      Kadettikoulussa ei homoja kauan katteltu!

      • Anonyymi

        Mutta mitään näyttöä sellaisesta ei ollut!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta mitään näyttöä sellaisesta ei ollut!

        Miten niin, potkut tuli että pätkähti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin, potkut tuli että pätkähti!

        Ei sitä ole kukaan kiistänyt! Sen sijaan homoudesta puuttuu näyttö!

    • Anonyymi

      Ei ketään erotettu kadettikoulusta heteroepäilyn takia, potkut tuli homoilun takia.

      • Anonyymi

        Ei siinä "epäilyjä" tarvittu kun oli selvät näytöt luvattomasta poistumisesta määrätyistä tiloista ja yökauden poissaolosta sekä mahdollisesti myös juopottelusta, se riitti hyvinkin erottamiseen.

      • Anonyymi

        Homoilu oli syynä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homoilu oli syynä.

        Ei pelkkä toistelu auta ilman todistusta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pelkkä toistelu auta ilman todistusta!

        No älä sinä sitten enää toistele koskaan yhtään mitään.

    • Anonyymi

      Toistan heti: Venäjän Tiltulta puuttuu todisteet!

      • Anonyymi

        Sinulle on näyttö ja todisteet esitetty useita kertoja, mutta et halua uskoa totuutta. Sinulla on ihmeellinen pakkomielle terrorisoida meidän oikeiden ja työssä käyvien suomalaisten asiallisia keskusteluja. Yrittäisit löytää töitä ja sitä kautta sopeutua yhteiskuntaan. Tuollainen trollaaminen ja keskustelujen terrorisointi on todella lapsellista käytöstä. Häpäiset itsesi ja oman heimosi.

        älä lyö lyötyä.

        Älä jauha silkkaa skeidaa!

        1. Et ole mikään etninen suomalainen
        2. Olet Suomessa pesivä Venäjän trolli vailla kannattajia
        3. Et ole esittänyt yhtään ainoaa kunnollista todistetta väitteesi tueksi!

        Pitääkö taas toistaa!?

        Kun haluaa väittää henkilöä homoksi niin se väite pitää kyetä myös näyttämään toteen! Joten silloin vaaditaan joko henkilön oma tunnustus tai jonkun silminnäkijän valaehtoinen todistus! Mitään ”valokuvia” on vuodelta 1886 turha odottaa löytyvän!

        Kumpaakaan ei Venäjän Tiltulla ole!

        Sinulle on näyttö ja todisteet esitetty useita kertoja, mutta et halua uskoa totuutta. Sinulla on ihmeellinen pakkomielle terrorisoida meidän oikeiden ja työssä käyvien suomalaisten asiallisia keskusteluja. Yrittäisit löytää töitä ja sitä kautta sopeutua yhteiskuntaan. Tuollainen trollaaminen ja keskustelujen terrorisointi on todella lapsellista käytöstä. Häpäiset itsesi ja oman seksuaalisen vähemmistösi.

      Siitä ei ole minkäänlaista näyttöä!

      Jos haluaa väittää henkilöä homoksi niin se väite pitää kyetä myös näyttämään toteen! Joten silloin vaaditaan joko OMA tunnustus tai silminnäkijän valaehtoinen todistus!

      Kumpaakaan ei Venäjän Tiltulla ole!

    • Anonyymi

      Homostelu oli kiellettyä, siitä tuli potkut.

      • Anonyymi

        EI TULLUT!

        Sinulle on kyllä nyt täysin uskottava näyttö ja todisteet esitetty useita kertoja, mutta et halua uskoa totuutta. Sinulla on ihmeellinen pakkomielle terrorisoida meidän oikeiden ja työssä käyvien suomalaisten asiallisia keskusteluja. Yrittäisit löytää töitä ja sitä kautta sopeutua yhteiskuntaan. Tuollainen trollaaminen ja keskustelujen terrorisointi on todella lapsellista käytöstä. Häpäiset itsesi ja oman heimosi.

        ET OLE MITÄÄN USKOTTAVAA ESITTÄNYT!

        Siitä ei ole minkäänlaista näyttöä!

        Jos haluaa väittää henkilöä homoksi niin se väite pitää kyetä myös näyttämään toteen! Joten silloin vaaditaan joko OMA tunnustus tai silminnäkijän valaehtoinen todistus!

        Kumpaakaan ei Venäjän Tiltulla ole!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ET OLE MITÄÄN USKOTTAVAA ESITTÄNYT!

        Siitä ei ole minkäänlaista näyttöä!

        Jos haluaa väittää henkilöä homoksi niin se väite pitää kyetä myös näyttämään toteen! Joten silloin vaaditaan joko OMA tunnustus tai silminnäkijän valaehtoinen todistus!

        Kumpaakaan ei Venäjän Tiltulla ole!

        Äitiskö sano?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äitiskö sano?

        älä lyö lyötyä.

    • Anonyymi

      HeHe! SINULLE ITSELLESI SE ON MAAILMAN TÄRKEIN ASIA!

      JA MITEN SE ILMENEE?

      1. Pidät jatkuvasti käynnissä Historiapalstalla 3-8 rinnakkaista keskustelua väittämällä ”marski on homo”!

      2. Teet itse kaikki avaukset samasta aiheesta!

      3. Minä olen ainoastaan se, joka vaivautuu vain vastaamaan! Ja se kyrsii sinua!

      • Anonyymi

        Mikä sinua oikein kyrsii Mannerheimin homoudessa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä sinua oikein kyrsii Mannerheimin homoudessa?

        älä lyö lyötyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä sinua oikein kyrsii Mannerheimin homoudessa?

        Totuus!

        Väität jotakin, mitä et kykene todistamaan todeksi!

        Sillä tuntuu olevan väliä erityisesti Venäjän Tiltulle, kerran hän uhraa asian todistamiseen kerralla JOPA KAHDEKSAN YHTÄAIKAISTA KESKUSTELUNAVAUSTA!

TÄMÄN TÄYTYY OLLA SILLOIN RATKAISEVA KÄÄNNE SUOMEN HISTORIASSA!

        Siis sinua kyrsii totuus siitä, että Mannerheim oli homo? Miksi ihmeessä otat asian nuin raskaasti? Ethän sinä voi sille tosiasialle mitään, että Mannerheim oli homo.

      Ketään ei ole erotettu kadettikoulusta heterostelun takia, homostelusta kylläkin tuli Marskille kenkää.

      • Anonyymi

        Ei tullut tuolla maininnalla, joten valehtelet ja keksit syitä hatusta! Rehellinen venäläinen on häikäisevä poikkeus ja sinä edustat sitä aina valehtelevaa puolta!

        Muistappa russofoobikko alentavat irstailut ja moraaliset hairahdukset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistappa russofoobikko alentavat irstailut ja moraaliset hairahdukset.

        Ei ole minkäänlaista tunnustusta kummaltakaan osapuolelta tai kuulustelupöytäkirjaa.
        On vain epäselvä määritelmä sopimattomasta käytöksestä.
        Lisäksi tämä on ainoa tapaus, josta on edes väite esitetty.

        Kaikki muu on palstan homostallarien loputonta toistelua ilman tiedon häivääkään.

        Naissuhteita sen sijaan piisaa.

      • Anonyymi

        älä lyö lyötyä.

    • Anonyymi

      Homoiluistaan kadettikoulusta potkut hän sai.

      • Anonyymi

        EI, VAAN PUNTTAUS JA JUOPIOTTELU RIITTI SIIHEN! Mistään muusta sinulla ei ole minkäänlaista näyttöä!

      • Anonyymi

        Näinhän historia meille todistaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näinhän historia meille todistaa.

        Ei todista etkä oile itse liioin kyennyt asiaa todistamaan!

      • Anonyymi

        Nykyisessä Haminan RUK:ssa eli vanhassa Kadettikoulussa on Mannerheimille omistettu huone, jossa on punkka.
        Viikottain parhaiten menestyneet oppilaat pääsevät pareittain viettämään yön siinä.

        Avutonta sepittelyä! Sinäö et tiedä Suomen RUK:sta yhtään mitään!

        Äitiskö sano?:- hehehheheheheheee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyisessä Haminan RUK:ssa eli vanhassa Kadettikoulussa on Mannerheimille omistettu huone, jossa on punkka.
        Viikottain parhaiten menestyneet oppilaat pääsevät pareittain viettämään yön siinä.

        Totta. Siinä se paljon kehuttu RUK-henki lujittuu kun oikein fyysisesti yhdytään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Avutonta sepittelyä! Sinäö et tiedä Suomen RUK:sta yhtään mitään!

        Kurssi Sir Pale eli tietoa on. Res. kapt 1996.

    • Anonyymi

      SINUN äitisi sanoi! Katuu kovasti tuotostaan!

      • Anonyymi

        HEH HEE!!

        Sinähän olet taas lämpöisenä kuin hellankoukku.:-))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        HEH HEE!!

        Sinähän olet taas lämpöisenä kuin hellankoukku.:-))

        Älä unta nää! Olen jo tottunut likaviemäriisi!!🤡🤡🤡🤡👎🇷🇺🇷🇺🇷🇺👎

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä unta nää! Olen jo tottunut likaviemäriisi!!🤡🤡🤡🤡👎🇷🇺🇷🇺🇷🇺👎

        Otit taas kerran pahasti pataasi.

        Todella mukava huomata että sinä ihan itse jo tunnustat sen tosiasian, että saat ihan jatkuvasti pataasi täällä.:- TSEMPPIÄ!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Otit taas kerran pahasti pataasi.

        Todella mukava huomata että sinä ihan itse jo tunnustat sen tosiasian, että saat ihan jatkuvasti pataasi täällä.:- TSEMPPIÄ!

        Vain silloin kun SINÄ ITSE arvioit tilannetta ja on aika naurettavaa, että tuolla valehtelun määrällä EDES itse uskot omiin puheisiisi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain silloin kun SINÄ ITSE arvioit tilannetta ja on aika naurettavaa, että tuolla valehtelun määrällä EDES itse uskot omiin puheisiisi!

        No voi voi.

        Taas kerran sinä näköjään nolasit ihan itse itsesi.

        Sillä ei ole se nyt kyllä lainkaan koskaan minkäänlaista normaalia toimintaa, että syyttelee muita kirjoittajia omista kirjoituksistaan.

        Mutta älä sure, mä soitin sulle jo ambulanssin.

    • Anonyymi

      Mannerheimin homoudessa ei ole mitään hävettävää ja me suomalaiset voimme puhua siitä avoimesti.

      • Anonyymi

        Venäjän Tiltu on etninen venäläinen eikä mikään ”kantasuomalainen”!

        Hän asuu Suomessa, maassa jota vihaa, ja trollaa työkseen Suomea ja suomalaisia!

        Yksi trollauskohde on marski, jota hän väittää ilman todisteita homoksi vain ärsyttääkseen suomalaisia!

        Marskin heterous ei väitteestä muutu, mutta toki tuolla venäläisvihaa Suomessa kasvattaa!

        Muistappa russofoobikko aina ne alentavat irstailut ja moraaliset hairahdukset.

    • Anonyymi

      Villin faktan mukaan oli sukupuolisuhde kaakkois-Suomen tunnetuimman homofiilin kanssa.

      • Anonyymi

        Ei ole näyttöä siitä, että mitään tapahtui! Se on Venäjän Tiltiun ikuinen ongelma!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole näyttöä siitä, että mitään tapahtui! Se on Venäjän Tiltiun ikuinen ongelma!

        Miksi valehtelet?

      • Anonyymi

        Näinhän kadettikoulun kasvatuskomitea Mannerheimia kuulusteltuaan totesi.

        TOTESI MITÄ? Ei ainakaan todennut ääneen tai täösmällisesti mitään yksilöityä! Kaikelle kun löytyy nimike halutessa!

        Totesi ennä marski saa kenkää kadettikoulusta homoilun vuoksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole näyttöä siitä, että mitään tapahtui! Se on Venäjän Tiltiun ikuinen ongelma!

        Harvoin sitä kellään on julkista notaaria sängyn vieressä dokumentoimassa homostelua.

    • Anonyymi

      Ei ”todennut” edes sitä!

      Meille suomalaisille marski oli ennen kaikkea Suomen sodan ajan hetero ylipäällikkö, joka kahdessa sodassa voimasuhteilla 3,5 versus yli 200 miljoonaa johdatti meidät sodista eroon vapaana ja demokraattisena maana!

      Se kyrsii suunnattomasti Venäjän Tiltua!

    • Anonyymi

      Meille suomalaisille Mannerheim on ennen kaikkea kansallishomo.

      • Anonyymi

        Et SINÄ ole mikään suomalainen vaan vain etninen venäläinen trolli!

        Joten hän oli sitä vain etniselle venäläiselle homppelille… ei meille suomalaisille!

        Valheidesi toistelu ei tee Mannerheimista heteroa.

    • Anonyymi

      Itsehän sinä valehtelet silloin kun et kykene väitettäsi näyttämään toteen!

    • Anonyymi

      Kuulemma tuli persekipeänä maaseudulta jonkun äijänluota..siksi erotettiin..

      • Anonyymi

        Lennätinaseman hoitaja ajeli Marskia koko yön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lennätinaseman hoitaja ajeli Marskia koko yön.

        Missään pöytäkirjassa ei puhuta tuollaisesta etkä kykene näyttämään toteen väitteitäsi!

        Älä unohda "alentavia irstailuja" ja "moraalisia hairahduksia". Ja tiedetään, "alentavat irstailut" ovat sinulle tarkoittaneet jo lapsena nukkumista ja "moraaliset hairahdukset" alkoholinkäyttöä, mutta meille sivistyneemmille ihmisille ne tarkoittavat sodomiaa.

        Sinä et ole mikään ”kantasuomalainen” vaan etninen Venäjän Tiltu ja homppeli, joka siitä syystä pesii Suomessa, jota vihaa eikä uskalla palata kotiin Venäjälle, jossa homoja vihataan ja tapetaan!

        Jos erottamisen syynä OLISI OLLUT homostelu niin toki asialle olisi löytynyt myös tarkka nimi eikä mitään Yleisluontoista, joka vaatii etnisen venäläisen homppeli-Tiltun tulkintaa tyyliin ”SE TARKOITTAA…”!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lennätinaseman hoitaja ajeli Marskia koko yön.

        Titasi pitkää ja lyhyttä "sähkötysavaimen" koko pituudellla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Titasi pitkää ja lyhyttä "sähkötysavaimen" koko pituudellla.

        Kunhan taas sepittelet…

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä unohda "alentavia irstailuja" ja "moraalisia hairahduksia". Ja tiedetään, "alentavat irstailut" ovat sinulle tarkoittaneet jo lapsena nukkumista ja "moraaliset hairahdukset" alkoholinkäyttöä, mutta meille sivistyneemmille ihmisille ne tarkoittavat sodomiaa.

        Venäjän Tiltu sepittää valeitaan ilman todisteita!

        Ja ainut todiste, minkä minä kelpuutan on VALOKUVA ITSE AKTISTA, missä Mannerheim alastomana harrastaa seksiä toisten alastomien miesten kanssa, ja se pitää Stallarihomo Tarkkispojan MINULLE toimittaa, sillä sen MINÄ HALUAN NÄHDÄ!

    • Anonyymi

      Mannerheimin homous on kiistaton tosiasia ja me suomalaiset hyväksymme sen täysin.

    • Anonyymi

      Syynä erottamiselle oli suostumus sodomistiseen seksuaaliseen tekoon.

      • Anonyymi

        Josta EI OLE TODISTEITA EIKÄ SILMINNÄKIJÄÄ!

        JOLLOIN TODISTEITA VÄITTÄMÄLLE EI OLE!

    • Anonyymi

      Mannerheimin omat muistelmat ovat tuolta illalta/yöltä epäjohdonmukaisia. Erikoista, että hän muistaa sellaisia pieniä yksityiskohtia, kuin maitolasin "yöpöydällä" ja millainen peti oli, josta hän heräsi, mutta yöpymispaikkaa hän ei muistanut oikein.

      • Anonyymi

        JOKA todistaa sitten muka mitä?

    • Anonyymi

      JOKA TODISTAA SITTEN MITÄ?

    • Anonyymi

      Sinulle se ei luonnollisestikaan todista mitään. Mitäpä muuta voisi odottaa tyypiltä, jolle termi "alentavat irstailut" tarkoittaa nukkumista. Kaikessa yksinkertaisuudessasi olet todella huvittava tapaus. Tuskin kukaan voi ottaa nuita sinun kommentteja vakavasti.

      • Anonyymi

        Ei termi ”alentavat irstailut” tarkoita ”nukkumista” vaan åunttausta ja juopottelua, sil,l,oin kun mistään muusta ei ole näyttöä! Kaikessa yksinkertaisuudessasi olet todella huvittava tapaus. Tuskin kukaan voi ottaa noita sinun kommentteja vakavasti.

      • Anonyymi

        Kaikki tietää, ettei termi ”alentavat irstailut” tarkoita vain ”nukkumista” vaan punttausta ja juopottelua, silloin kun mistään muusta ei ole näyttöä! Kaikessa yksinkertaisuudessasi olet todella huvittava tapaus. Tuskin kukaan voi ottaa noita sinun kommentteja vakavasti.

        Sinullako on NÄYTTÖ siitä, että termillä "alentavat irstailut" tarkoitetaan juurikin punttausta ja juopottelua? Kuinka voit TODISTAA asian olevan, kuten sanot? Se on vain sinun tulkintasi. Aiemmin olet väittänyt, että termillä "moraaliset hairahdukset" tarkoitetaan punttausta ja juopottelua.
        Olet aiemmin useaan kertaan väittänyt, että termillä "alentavat irstailut" tarkoitetaan väärässä seurassa yöpymistä. Et kai vain ala perumaan puheitasi ja muuttamaan lausuntojasi!? Käräjäsalista sinut naurettaisiin ulos tuollaisista puheiden pyörtämisestä.
        Kaikessa yksinkertaisuudessasi olet todella huvittava tapaus. Tuskin kukaan voi ottaa noita sinun kommentteja vakavasti.

        ” Sinullako on NÄYTTÖ siitä, että termillä "alentavat irstailut" tarkoitetaan juurikin punttausta ja juopottelua? ”

        Ei, vaan se on oma veikkaukseni. Ilmaisu kun ei yksilöi mitään tarkempaa.

        ”Kuinka voit TODISTAA asian olevan, kuten sanot? Se on vain sinun tulkintasi

        En mitenkään… se on vain arvelu.

        ” Aiemmin olet väittänyt, että termillä "moraaliset hairahdukset" tarkoitetaan punttausta ja juopottelua.”

        Toistat nyt jo aiemmin sanomaasi?

        ”Olet aiemmin useaan kertaan väittänyt, että termillä "alentavat irstailut" tarkoitetaan väärässä seurassa yöpymistä. Et kai vain ala perumaan puheitasi ja muuttamaan lausuntojasi!? ”

        En suinkaan. Se on myös yksi vaihtoehto lisää.

        ”Käräjäsalista sinut naurettaisiin ulos tuollaisista puheiden pyörtämisestä.”

        Tuskinpa vain. Toki salissa mielipidettä kysytään. Ilmaisu kun ei kerro mitään tarkempaa. Ei minun arvailuni ole sen huonompi kuin sinunkaan!

        ”Kaikessa yksinkertaisuudessasi olet todella huvittava tapaus. Tuskin kukaan voi ottaa noita sinun kommentteja vakavasti.”

        Kuten ei sinun omiasi? Eli olet nyt sitä mieltä, ettei minun (tai sinun) arvailusi siitä, mitä tapahtui, ole muuta kuin arvailuja tosiasioiden puutteessa?

        Ainoa varma todiste olisi:

        1. Oma tunnustus

        tai

        2. Silminnäkijän kirjallinem todistus

        Eikä kumpaakaan ole! Olemme yllättäen asiasta samaa mieltä?

      siinä perisuomalainen syy juopottelu,,,

    • Anonyymi

      Sodomian harjoittaminen oli syy potkuihin.

    • Anonyymi

      Homostelun vuoksi. Joka siihen aikaan oli paitsi rikos myös psykiatrinen sairaus.

      • Anonyymi

        Niin väittää vain etninen venäläinen homppeli… emme me suomalaiset!

        Meille suomalaisille marski oli ennen kaikkea Suomen sodan ajan hetero ylipäällikkö, joka kahdessa sodassa voimasuhteilla 3,5 versus yli 200 miljoonaa johdatti meidät sodista eroon vapaana ja demokraattisena maana!

        Se kyrsii suunnattomasti Venäjän Tiltua!

      • Anonyymi

        Homous levisi Suomeen Ruotsista ruotsinkielisen yläluokan mukana.

    • Anonyymi

      Kadettikoulun vääpeli löysi Mannerheimin homoseurasta, minkä jälkeen kadettikoulun kasvatuskomitea kuulusteli Mannerheimin ja totesi että ehta homppelihan tämä on.

      Kapakassa 18-vuotias nuorukainen törmäsi keski-ikäisiin virkamiehiin, jotka pyysivät häntä istumaan pöytäänsä. Kievarin sulkeuduttua miehet kutsuivat nuorukaisen mukaan jatkoille, jonne hän joskus aamuyön tunteina sammui.

      Aamulla kadettikoulun vääpeli löysi kievariporukan jatkopaikan ja ravisteli nuoren Mannerheimin hereille. Hänet passitettiin kasvatuskomitean puheille, ja kahden vuorokauden kuluttua hänet erotettiin.

      Aihetta on käsitellyt muun muassa Teemu Keskisarjan Hulttio-teos, joka ilmestyi vuonna 2016.

      Lue lisää: Koulukiusaaja, tuhlari ja huligaani – Mannerheimin nuoruus oli levoton

      Erottamisen varsinainen syy ei ollut karkaaminen tai juopottelu, vaan "vähemmän hyvämaineinen" seura, josta Mannerheim oli aamulla löydetty. Karkuretken tapahtumia kuvattiin kasvatuskomitean pöytäkirjassa termeillä "moraalinen hairahdus" ja "alentava irstailu".

      Mannerheimia koko hänen nuoruutensa ajan seuranneen irstailijan maineen kerrotaankin saaneen alkunsa juuri tuosta karkuretkestä, ja pöytäkirjamerkinnät käynnistivät yli 130 vuoden huhumyllyn. Illanvietossa ja jatkoilla mukana ollutta lennätinpäällikköä Agathon Lindholmia kun pidettiin "homofiilinä".

      Hulttio-teoksen kirjoittaneen Teemu Keskisarjan mukaan kadettikoulussa ehkä pelättiin skandaalin laajentumista

      • Anonyymi

        ”Kadettikoulun vääpeli löysi Mannerheimin homoseurasta, minkä jälkeen kadettikoulun kasvatuskomitea kuulusteli Mannerheimin ja totesi että ehta homppelihan tämä on.”

        Eivät todenneet! Keskisarja on asiaa tutkinut kokonaisen kirjan verran, joka on näemmä tuttu itsellesekin!

        Keskisarja osaa kertoa oman mielipiteensä ITSE ilman Tarkkispojan tulkintoja!

        Tässä sanatarkka referaatti ilman mitään lisäystä minulta:

        Mitä Teemu Keskisarja itse toteaa?

        "Westerlund ei väitä Mannerheimia homoksi enkä väitä minäkään. Näyttää siltä, että 18-vuotias komea kadetti juopui ja sammui väärässä miesseurassa. Yhtä kaikki epäilys oli hänen elämänsä käännekohta. Jälkiviisaasti katsottuna oli onni, että häväisty nuorukainen joutui häipymään Suomesta Pietariin upeammalle uralle.

        Mannerheimiin tarttui aikanaan naistenmiehen mainetta, vaikka hän itse oli hissun kissun mahdollisesta menestyksestään. Postuumisti julkaistuihin muistelmiin mahtui vain muutama väkinäinen sana vaimosta. Ratsuistaan ja ratsastuksistaan Mannerheim kertoili kuin hevoshullu."

    • Anonyymi

      Homoiluista ne potkut tuli.

      • Anonyymi

        Näyttö puuttuu! Eikä sinulla sellaista ole!

      • Anonyymi

        Niinhän meille historia kertoo, että homoiltua tuli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän meille historia kertoo, että homoiltua tuli.

        Vääpeli yllätti rysän päältä kesken homoilun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vääpeli yllätti rysän päältä kesken homoilun.

        Tällaista todistusta EI OLE OLEMASSA, JOTEN VALEHTELET! JOS OLISI NIIN OLISIT KERTONUTV SEN JO VUOSIAV SITTEN!

        Ollakseen totta niin siitä löytyy asitten kirjallinen maininta! Tuo se esiin!

    • Anonyymi

      Mannerheimin homous on kiistaton tosiasia.

      • Anonyymi

        Hän oli sitä vain etniselle venäläiselle homppelille… ei meille suomalaisille!

        Meille suomalaisille marski oli ennen kaikkea Suomen sodan ajan hetero ylipäällikkö, joka kahdessa sodassa voimasuhteilla 3,5 versus yli 200 miljoonaa johdatti meidät sodista eroon vapaana ja demokraattisena maana!

        Se kyrsii suunnattomasti Venäjän Tiltua!

    • Anonyymi

      Venäjän Tiltu on etninen venäläinen eikä mikään ”kantasuomalainen”!

      Hän asuu Suomessa, maassa jota vihaa, ja trollaa työkseen Suomea ja suomalaisia!

      Yksi trollauskohde on marski, jota hän väittää ilman todisteita heteroksi vain ärsyttääkseen suomalaisia!

      Marskin homous ei väitteestä muutu, mutta toki tuolla venäläisvihaa Suomessa kasvattaa!

    • Anonyymi

      Venäjän Tiltu on etninen venäläinen eikä mikään ”kantasuomalainen”!

      Hän asuu Suomessa, maassa jota vihaa, ja trollaa työkseen Suomea ja suomalaisia!

      Yksi trollauskohde on marski, jota hän väittää ilman todisteita homoksi vain ärsyttääkseen suomalaisia!

      Marskin heterous ei väitteestä muutu, mutta toki tuolla venäläisvihaa Suomessa kasvattaa!

    • Anonyymi

      Venäjän Tiltu on etninen venäläinen eikä mikään ”kantasuomalainen”!

      Hän asuu Suomessa, maassa jota vihaa, ja trollaa työkseen Suomea ja suomalaisia!

      Yksi trollauskohde on marski, jota hän väittää ilman todisteita heteroksi vain ärsyttääkseen suomalaisia!

      Marskin homous ei väitteestä muutu, mutta toki tuolla venäläisvihaa ja suvaisemattomuutta Suomessa kasvattaa!

      • Anonyymi

        Venäjän Tiltu on etninen venäläinen eikä mikään ”kantasuomalainen”!

        Hän asuu Suomessa, maassa jota vihaa, ja trollaa työkseen Suomea ja suomalaisia!

        Yksi trollauskohde on marski, jota hän väittää ilman todisteita homoksi vain ärsyttääkseen suomalaisia!

        Marskin heterous ei väitteestä muutu, mutta toki tuolla venäläisvihaa Suomessa kasvattaa!

    • Anonyymi

      Kadettikoulun vääpeli yllätti Mannerheimin rysän päältä homo seurasta, ja passitti Mannerheimin kasvatuskomitean kuulusteltavaksi, ja homostelu kun oli kadettikoulussa kiellettyä, niin potkuthan siitä seurasi.

      • Anonyymi

        Ei homostellu kadettikoulussa! Ihan vaan puntiksella kiksautti.

      • Anonyymi

        Valehtelet! Ei yllättämyt eikä tuollaisesta ole mitään merkintää asiakirjoissa! Swepitit hatusta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei homostellu kadettikoulussa! Ihan vaan puntiksella kiksautti.

        Näyttö puuttuu kokonaan!

    • Anonyymi

      Mannerheimin homous on kiistaton tosiasia ja me suomalaiset hyväksymme sen täysin. Vain suvaitsematon moukka yrittää turhaan kiistää tosiasioita.

      • Anonyymi

        Kyllä myös Putin ja muu Venäjän sivistynyt väestö hyväksyy tuon tosiasian.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä myös Putin ja muu Venäjän sivistynyt väestö hyväksyy tuon tosiasian.

        Ja se kyrsii suunnattomasti irstailevaa isoisää!

    • Anonyymi

      Ei suinkaan kun et kykene väitettäsi näyttämään toteen!

      • Anonyymi

        Me suomalaiset emme ole mitään suvaitsematonta tai rasistista kansaa, joten me hyväksymme Mannerheimin homouden täysin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Me suomalaiset emme ole mitään suvaitsematonta tai rasistista kansaa, joten me hyväksymme Mannerheimin homouden täysin.

        Sinä et ole suomalainen etkä mikään ”me”! Ja todistamatonta väitettä me EMME HYVÄKSY!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et ole suomalainen etkä mikään ”me”! Ja todistamatonta väitettä me EMME HYVÄKSY!

        Voitko jotenkin TODISTAA, etten ole suomalainen? Ja väitätkö sinä, että me suomalaiset olisimme jotenkin rasistista tai suvaitsematonta kansaa? Saisinko yhdenkin esimerkin suomalaisten suvaitsemattomuudesta tai rasismista?

    • Anonyymi

      Miksi? Esität omia väitteitäsi etkä minun. Miksi minun pitäisi keskustella niistä?

      • Anonyymi

        "Sinä et ole suomalainen etkä mikään ”me”! Ja todistamatonta väitettä me EMME HYVÄKSY!"

        Tuohan on sinun oma kirjoittamasi teksti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Sinä et ole suomalainen etkä mikään ”me”! Ja todistamatonta väitettä me EMME HYVÄKSY!"

        Tuohan on sinun oma kirjoittamasi teksti.

        Niin on! Ja sitä mieltä olen vieläkin! ETENKIN kun muutama vuosi sitten ITSE kerroit olevasi kaksoiskansalainen ja käynyt intin Suomessa!

        Lisäksi en usko, että etninen suomalainen 7/24 haukkuisi netissä Suomea ja suomalaisia ja fanittaisi kiihkeästi Putlerin sotaa ja Venäjän armeijan murhatöitä ja massaraiskauksia!

        Miten voit TODISTAA, että juuri minä olen kirjoittanut tuollaista tekstiä? Minä en todellakaan ole mikään kaksoiskansalainen. Lisäksi, minä en todellakaan fanita Putinia tai hänen sotaansa. Minä olen kihloissa ukrainalaisen naisen kanssa ja tuomitsen Putinen aloittaman sodan täysin.
        Sinä et taida olla se kaikista järkevin tyyppi. Tämä on keskustelupalsta ja tänne kirjoittaa USEAMPI henkilö. Jos sinä olet mielipiteinesi yksin ja kirjoitat tänne omia mielipiteitäsi, niin se ei tarkoita sitä, että sinun kanssasi erimieltä on vain yksi ihminen. Tuo on jo huolestuttavaa, jos oikeasti kuvittelet, että tälle keskustelupalstalle kirjoittaa sinun lisäksesi vain yksi henkilö. Kannattaisi ehkä hakeutua hoitoon, jos on tuollaisia ajatuksia.

        Ja höpö höpö! Tunnen sinut jo liian .onen vuoden ajalta! Valehtelu on sinun tapasi elää!

        PS Jos muka vihaat Putinia niin se ei teksissäsi ilmene? Ehkä seuraavaksi toteat RAKASTAVASI Suomea?😅🤣😂

        Ja lisään vielä, että vihaan Putinia, kuka laittaa Venäjällä homosexualistit Gulagille!

        Minä olen asunut saman miehen kanssa saman katon alla jo 52 vuotta, ja molemmilla on samanlaiset nahkaiset polvihousut, juuri samanlaiset, kuin Marskin miespalvelijallakin oli, ja MARSKIN KUVA ON AINA YÖPÖYDÄLLÄNI,HÄN OLI MINUN MARSALKKANI!

        Ja tähän ei Stallarihomo Tarkkispoka pysty!

        EDELLISEN Kirjoittaja on TODELLISUUDESSA kaikille tuttu Venäjän homppeli-Tiltu eli Tarkkispoika!

        Viime aikoina hän on alkanut yrittää sekoittaa keskustelua tekeytymällä muuksi henkilöksi (eli vastaväittäjäksi) kuin mitä itse on! 

        Siinä näkyy perivenäläinen rehellisyys (tai sen puute)!

        Tässä esimerkki Venäjän Tiltun ”likaisista keinoista!

        Välillä hän yrittää tekeytyä itse vastaväittäjäksi ja puhua puuta heinää!

        USKOTKO VAKAVISSASI, että kukaan vakiseuraajista menee enää halpaan näissä sinun ”alter ego”-jutuissasi? OLET PELKÄSTÄÄN SÄÄLITTÄVÄ!

        Häh, etkös sää sitten vihaakaan putinia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Häh, etkös sää sitten vihaakaan putinia?

        Venäjän Tiltu sepittää valeitaan ilman todisteita!

        Minä vihaan verisesti Putinia, kuka laittaa homosexualistit Gulagille!

        Ja sitä on turha yrittää Stallarihomo Tarkkispojan valeillaan kiistää, Tarkkishomo on pelkkä amatööri homostelun suhteen, ainakin mitä minuun ja Marskiin tulee!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja höpö höpö! Tunnen sinut jo liian .onen vuoden ajalta! Valehtelu on sinun tapasi elää!

        PS Jos muka vihaat Putinia niin se ei teksissäsi ilmene? Ehkä seuraavaksi toteat RAKASTAVASI Suomea?😅🤣😂

        Harhansa kullakin. Toivottavasti ymmärrät hakeutua hoitoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Häh, etkös sää sitten vihaakaan putinia?

        Minä olen kantasuomalainen ja vihaan Putinia ja Nazi-Venäjää!

        Sinä taas olet etninen venäläinen homppeli-Tiltu (Tarkkispoika), joka vihaa Suomea ja suomalaisuutta! Sen asian todistat päivittäin keskustelupalstalla!

        Putinia ja tämän sotaa fanitat innokkaasti eikä sekään jää kellekään salaisuudeksi!

        Niin, lisään vielä, että vihaan Putinia, koska Putin laittaa meidät homosexualistit Gulagille!

        Ja Stallarihomo Tarkkispoika sepittää valeitaan, koska minä vihaan Suomea ja suomalaisuutta, mistä syystä minä pesin Suomessa, maassa jota vihaan!

        Sen minä todistan joka päivä tällä keskustelupalstalla!

    • Anonyymi

      No eihän se nyt käynyt mitenkään päinsä, että perinteikkäästä Suomen kadettikoulusta olisi valmistunut tunnettu pyllyttelijä.

      • Anonyymi

        Miksei olisi? Ei se, ettet SINÄ osaa todistaa marskia sellaiseksi poista mahdollisuutta siitä, että kadettikoulun olisi käynyt läpi erikoisia ihmisiä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksei olisi? Ei se, ettet SINÄ osaa todistaa marskia sellaiseksi poista mahdollisuutta siitä, että kadettikoulun olisi käynyt läpi erikoisia ihmisiä!

        No olisihan se nyt ollut melkoisen noloa, jos Suomen upseeristossa olisi ollut tunnettu pyllyttelijä, Venäjällä asia hautautui, eikä ketään kiinnostanut. Tuohon aikaanhan Suomessa oli vielä oma armeija, ja pyllyttelijät painuivat Venäjälle.

    • Anonyymi

      Meille suomalaisille Mannerheim homous on täysin luonnollinen asia ja olemme ylpeitä, että meillä on Mannerheimin kaltainen kansallishomo.

    • Anonyymi

      Villin homoilun vuoksi erotettiin.

      • Anonyymi

        Siihen aikaan kadettikoulusta erotettiin myös homoilun takia, kuten esimerkiksi Mannerheim.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siihen aikaan kadettikoulusta erotettiin myös homoilun takia, kuten esimerkiksi Mannerheim.

        TOSIN HÄNTÄ EI EROTETTU ”AINAKAAN” SIITÄ SYYSTÄ!

    • Anonyymi

      Marski tanssi hitaita lennätinpomon kanssa, ja sitten lähdettiinkin vielä jatkoille.
      Kadettikoulun vääpeli yllätti Marskin rysän päältä alentavasti irstailemassa, mikä oli melkoinen moraalinen hairahdus, ja potkuthan siitä seurasi.

      • Anonyymi

        Hieno kertomus PAITSI, että sepitit hatusta hatusta vääpoelin ja tämän todistuksen! Mistään sellaisesta ei ole mainintaa pöytäkirjassa! Ainoa ”varma asia” on yöpyminen.

        Rehellisyys ei lukeudu ’etnisen venäläisen homppeli-Tiltun’ hyveisiin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hieno kertomus PAITSI, että sepitit hatusta hatusta vääpoelin ja tämän todistuksen! Mistään sellaisesta ei ole mainintaa pöytäkirjassa! Ainoa ”varma asia” on yöpyminen.

        Rehellisyys ei lukeudu ’etnisen venäläisen homppeli-Tiltun’ hyveisiin!

        Venäjän Tiltu on etninen venäläinen eikä mikään ”kantasuomalainen”!

        Hän asuu Suomessa, maassa jota vihaa, ja trollaa työkseen Suomea ja suomalaisia!

        Yksi trollauskohde on marski, jota hän väittää ilman todisteita heteroksi vain ärsyttääkseen suomalaisia!

        Marskin homous ei väitteestä muutu, mutta toki tuolla venäläisvihaa Suomessa kasvattaa!

    • Anonyymi

      Korkkasikohan lennätinaseman tyyppi Marskin vai oliko Marski homoillut jo aikaisemmin?

      • Anonyymi

        Venäjän Tiltu on etninen venäläinen eikä mikään ”kantasuomalainen”!

        Hän asuu Suomessa, maassa jota vihaa, ja trollaa työkseen Suomea ja suomalaisia!

        Yksi trollauskohde on marski, jota hän väittää ilman todisteita heteroksi vain ärsyttääkseen suomalaisia!

        Marskin homous ei väitteestä muutu, mutta toki tuolla venäläisvihaa Suomessa kasvattaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän Tiltu on etninen venäläinen eikä mikään ”kantasuomalainen”!

        Hän asuu Suomessa, maassa jota vihaa, ja trollaa työkseen Suomea ja suomalaisia!

        Yksi trollauskohde on marski, jota hän väittää ilman todisteita heteroksi vain ärsyttääkseen suomalaisia!

        Marskin homous ei väitteestä muutu, mutta toki tuolla venäläisvihaa Suomessa kasvattaa!

        Marski se tanssi hitaita lennätinpomon kanssa, ja sitten lähdettiinkin vielä jatkoille.
        Kadettikoulun vääpeli yllätti Marskin rysän päältä alentavasti irstailemassa, mikä oli melkoinen moraalinen hairahdus, ja potkuthan siitä seurasi.

    • Anonyymi

      Niin sitä ajat muuttuu, nykyään ei ketään eroteta kadettikoulusta homostelun takia.

    • Anonyymi

      Me suomalaiset emme häpeä Mannerheimin homoseksuaalisuutta.

      • Anonyymi

        Paitsi että SINÄ et ole etninen suomalainen ja toistelet trollausmielessä väitettä, jota et kykene näyttämään toteen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paitsi että SINÄ et ole etninen suomalainen ja toistelet trollausmielessä väitettä, jota et kykene näyttämään toteen!

        Venäjän Tiltu on etninen venäläinen eikä mikään ”kantasuomalainen”!

        Hän asuu Suomessa, maassa jota vihaa, ja trollaa työkseen Suomea ja suomalaisia!

        Yksi trollauskohde on marski, jota hän väittää ilman todisteita heteroksi vain ärsyttääkseen suomalaisia!

        Marskin homous ei väitteestä muutu, mutta toki tuolla venäläisvihaa Suomessa kasvattaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän Tiltu on etninen venäläinen eikä mikään ”kantasuomalainen”!

        Hän asuu Suomessa, maassa jota vihaa, ja trollaa työkseen Suomea ja suomalaisia!

        Yksi trollauskohde on marski, jota hän väittää ilman todisteita heteroksi vain ärsyttääkseen suomalaisia!

        Marskin homous ei väitteestä muutu, mutta toki tuolla venäläisvihaa Suomessa kasvattaa!

        Venäjän Tiltu sepittää taas vain omia valeitaan ilman mitään todisteita!

        Ja ainut todiste, minkä minä kelpuutan on VALOKUVA ITSE AKTISTA, missä Mannerheim harrastaa seksiä alastomana toisten alastomien miesten kanssa, ja se pitää Stallarihomo Tarkkispojan minulle toimittaa, sillä sen MINÄ HALUAN NÄHDÄ!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän Tiltu sepittää taas vain omia valeitaan ilman mitään todisteita!

        Ja ainut todiste, minkä minä kelpuutan on VALOKUVA ITSE AKTISTA, missä Mannerheim harrastaa seksiä alastomana toisten alastomien miesten kanssa, ja se pitää Stallarihomo Tarkkispojan minulle toimittaa, sillä sen MINÄ HALUAN NÄHDÄ!

        EDELLISEN Kirjoittaja on TODELLISUUDESSA kaikille tuttu Venäjän homppeli-Tiltu eli Tarkkispoika! 

Viime aikoina hän on alkanut yrittää sekoittaa keskustelua tekeytymällä muuksi henkilöksi (eli vastaväittäjäksi) kuin mitä itse on! 

Siinä näkyy perivenäläinen rehellisyys (tai sen puute)!

        Tässä esimerkki Venäjän Tiltun ”likaisista keinoista! Välillä hän yrittää tekeytyä itse vastaväittäjäksi ja puhua puuta heinää!

        Mitään ”valokuvia” vuonna 1886 tapahtuneesta EN KAIPAA!

        Jos haluat pitää itse kiinni väitteestäsi niin tervitaan: 1. Joko Mannerheimin oma kirjallinen tunnustus teosta. TAI. 2. Silminäkijän valaehtoinen todistus näkemisestä!

        Kumpaakaan sinulla EI OLE!

        Oliko Mannerheim ongelmanuori eli ns. "Tarkkispoika"?

        Oli venäläinen homppeli tiltu ja tarkkispoika, ja lisäksi Tom of Finlandin esikuva.

    • Anonyymi

      Ainahan sen on kantasuomalaiset kiistäneet!

Vain yksinäinen etninen venäläinen homppeli-Tiltu väittää marskin olleen itsensä kaltainen, mutta hänen uskottavuutensa on = NOLLA!

      • Anonyymi

        Venäjän Tiltu on etninen venäläinen eikä mikään ”kantasuomalainen”!

        Hän asuu Suomessa, maassa jota vihaa, ja trollaa työkseen Suomea ja suomalaisia!

        Yksi trollauskohde on marski, jota hän väittää ilman todisteita heteroksi vain ärsyttääkseen suomalaisia!

        Marskin homous ei väitteestä muutu, mutta toki tuolla venäläisvihaa Suomessa kasvattaa!

    Ketjusta on poistettu 30 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9209
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      386
      3839
    3. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2795
    4. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      87
      2690
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      175
      2505
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2504
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1783
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1612
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1560
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1393
    Aihe