Onko tiltujen atk-laitteet rikki, tiltut menneet lakkoon vai onko seuraava projekti osoitettu siperialaiselta työleiriltä? Ei yhtään uutta aloitusta sitten iltapäivän.
Me suomalaiset olemme sen sijaan ahkeroineet aina pääministeriä myöten ja on saatu julkilausumaa Tukholman pääministerikokouksesta. Yle raportoi Tukhomasta seuraavaa:
" Kaikista kuumin teema on ollut Ukrainan kriisi ja Venäjän ulko- ja turvallisuuspoliitiinen doktriiini, kertoon Suomen pääministeri Alexander Stubb (kok.). Huoli Venäjän toimista Itämeren alueella nousi vahvasti esiin jo eilen illalla, kun pohjoismaiden johtajat tapasivat Baltian maiden kollegoitaan"
Mikä se sitten on tämä Venäjän ulko- ja turvallisuuspoliittinen doktriini? Onko niin että jotain on siinäkin muuttunut? Ukrainan ohella siis huoli Venäjän toimista Itämeren alueella on ollut kuumimmat aiheet. Varmaan saamme kuulla lisää, kunhan Suomen ja Ruotsin Nato-selvityksiä toden teolla tehdään.
Onko laitteet rikki?
12
92
Vastaukset
- Näin se menee
Pääministeri Stubb:
Lopullisia päätöksiä Nato-jäsenyyden hakemisesta tulee aina tarkastella kansallisten intressien kautta. Kunkin maan hallituksen on tehtävä itsenäisesti omat ratkaisunsa, mutta selvityksiä toki voidaan tehdä yhdessä.
Pohjoismaiden kesken on pääministeri Stubbin mukaan hyvää puolustusyhteistyötä, vaikka maat ovatkin tehneet erilaiset puolustuspoliittiset ratkaisunsa.
http://www.norden.org/fi/ajankohtaista/uutiset/pohjoismaat-tekevaet-omat-valintansa- Asdertson
Ruotsin kokoomus vastustaa paluuta yleiseen asevelvollisuuteen:
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1414550835149
Suomessa kokoomus taas haluaa sekä pitää siitä kiinni, että hakea Nato-jäsenyyttä.
Ja mitä Alexander Stubb aiemmin sanoi Pohjoismaiden neuvostosta, siteerattakoon tässä kokonaisuudessaan:
Pääministeri Stubb: "V...u mitä paskaa."
- H-hetki?
Aina ennen hyökkäystä tulee radiohiljaisuus!
Eilen lastattiin teekadulta kontteihin jotain tavaraa. Ilmeisesti mutantit on viety turvaan.- Asdertson
Taitaa olla niin, että Tehtaankadun trolliyksikkö sopi Itäisen Puistotien trolliyksikön kanssa disinformaatiomateriaalin vaihdosta suoraan, niin ettei niitä tarvitse enää kierrättää Suomi24:n kautta.
Meinaan kun Tehtaankatu ja Itäinen Puistotie ovat kuitenkin varsin lähellä toisiaan.
- Tiltun ote kirposi?
Tässä näkee, että kun yhden henkilön eli päätoimisen Moskovan Tiltun kynä hetkeksi kirpoaa niin onpa hiljaista!
Het6ki sitten syyteltiin niitä, jotka Tiltulle vastaavat. Nyt näkee jokainen, että ilman Tiltua ei trollausta esiinny!- Palaveri trollitehtaassa
Voihan olla, että trollitehtaassa on tämän tiltun kehityskeskustelu tai yksikkö- tms kokous. Aiheena varmaan propagandan laatutason nousu tai jotain vastasvaa. Varmasti trollitehtaan johtokin on sen verran ajantasalla trollitilanteesta, että on huomannut työntekijänsä propagandan menevän täysin harakoille ja olevan yleisen naureskelun ja viisastelun kohteena. Se ei varmaan ole ollut tarkoitus alkuunkaan.
Saas nähdä mitä toimenpiteitä on nähtävissä täälläkin...
Jäänkin mielenkiinnolla odottelemaan....
- Kiitos käynnistä
Mitäs me nyt teemme? Onkohan tämä vetäytyminen yleisempää?
>tiltut menneet lakkoon
Hiljaista myrskyn edellä.
Kreml työstää seuraavaa vaihetta Ukrainassa ja mediassa.
3.11 ehkä tiedämme lisää.- War on tiltu
Tiltut vaikenivat todella nopeasti. Syynä saattaa olla jonkinsortin yleistiltulainen linjanmuutos. ilmeisesti tiltut valmistelevat massiivista verkkohyökkäystä, jossa todennäköisesti levitetään haittaohjelmia ja saataisiin tietojärjestelmiä nurin. Samaan aikaan tiltumieliset tunnuksettomat tiltut tekevät maahanlaskuja sekä muita terroritekoja ympäri vapaata maailmaa. Perivenäläistä kieroiluvalehtelutiltuilua sekin. Nyt on meno alkanut uudelleen ja tiltujen terroristi-isku tapahtuu ilmeisesti tuona mainitussa marraskuun 3 päivänä. Jos tiltut eivät vastaa tai kiistävät, on se ainoastaan esimerkki tiltujen äärimmäisestä epäluotettavuudesta ja kieroudesta. Kysymys tiltuille: Miksi te suunnittelette cyberhyökkäystä ja muita terroritekoja?
- Arbetarblodet
Liian nopea aikataulu! Suomen Työtätekevä Kansa ei ole vielä saanut aseita!
Ai niin, ei Suomessa ole enää työtätekevää kansaa...
- hullujariittäää
"Kysymys tiltuille: Miksi te suunnittelette cyberhyökkäystä ja muita terroritekoja?"
Kysymys natottajalle: miksi tekeydyt tiltuksi, milloin venäläiseksi, valehtelet palstat täyteen venäjävastaista propaa, miksi uneksit massamurhista ja suomalaisten tappamisesta, että venäläiset tekisi sen? Luuletko todella, ettet voi jäädä kiinni milloinkaan, etkä tule olemaan vastuussa mistään milloinkaan kenellekkään? - natoon
Tiltuthan täällä valehtelee minkä ennättää. Eikös se ole vuoronvaihto siellä trolli tehtaassa. Mene tollo nukkumaan sinne kaalimaan laidalle ja päästä seuraava vuoro sorvin ääreen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad611179- 42891
- 51651
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että325647Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116626- 51618
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 93600
- 75566
- 56564