vihervasurit raivoissaan PS:n menestykselle

katkeruus_ei_auta

Hillitsemätön raivon tunne taitaa levitä vihervasureiden hyysäri mielissä, kun PS laittoi mamu asiat kuntoon jo ennen varsinaisen hallituskautensa alkua.

133

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oikealta_kansan_pelastus

      Arhinmäen naama punoittaa kuin sotshin lätkäjuhlien jalkimainingeissa ja Li Andersson taitaa vapista, kun samaan aikaan vihreiden Niinistö yrittää tsempata, että hei me voitettiin vaaleissa, vaikka todellisuudessa vain paikkaisvat edellisten vaalien murskatappiota.

    • byääääääääää

      byäääää kuntoon byäääää mamuja tulee entistä enemmän pölvästi ei tajunnut byääääää

    • olemme_onnellisia

      Mamu asiat oli jo aikakin laittaa kuntoon.

      • hohoo.hoo

        Ihanko tosi? ei niihin tule mitään muutoksia.


    • Odotellaan tekoja. S lupasi niin paljon, että piti sopia päätökset salaiseksi. Ujostuttaa myöntää, ettei joulupukki tuo ilmaisia autoja, eikä ilmaista rahaa ole tyhjästä valtion kirstusta vastikkeetta jaettavaksi.

      • kustaffvonpölhö

        Sitten, kun ehkä joskus kasvat isoksi, niin ymmärrät politiikasta ja valtion talouden hoidosta jotain?


    • onnee

      vihervasurit ovat peloissaan kun mamu bisneksiä aletaan tonkiin oikeen suurennuslasin kanssa ja väärinkäytökset tuomitaan!!

      • 432hr

        Hyvä, että lopultakin saadaan selvitys mamukuluista. Hyysäreitä varmaan kylmii.


      • sfsesf

        Vihervasureista vauhkoovat ainoasta seoneet persut.


      • kustaffvonpölhö
        sfsesf kirjoitti:

        Vihervasureista vauhkoovat ainoasta seoneet persut.

        Jaa,a taitaa se valtion suojatyöpaikkasi olla uhattuna, kun noin paljon pelkäät tulevaa saneeraus ohjelmaa valtion ja kuntien laitoksissa?


      • PetosjytkyKokoomus

        PetosjytkyKokoomusKepujen äärioikeistohallitus on MONINKERTAISTAMASSA MAAHANMUUTTOA, jos ette vielä sattuneet tietämään. Halpatyövoimaa tuodaan urakalla, ohi suomalaisen ilmaisen orjatyövoiman.

        Rasismikortti on suomalaisten orjien kalastelua - nyt jo monet PetosjytkyKokoomuksen äänestäjistä katuvat katkerasti, että olivat huijattavissa veroparatiisipuolueen kylmään kyytiin.


    • tumpulanazi

      Punikkien Tumpula-narissi Brysselissä potkii maahanmuuttovastaisia vanhuksia katuun vihan vimmoissaan.

    • kuin_siivooja

      Seuraavissa vaaleissa PS:n kannatus lähentelee 60%. Itsekkin entisenä kokoomuslaisena ihmettelen, että en tajunnut aiemmin äänestää heitä. Olen hyvä palkkaisessa työssä, mutta vaikka tienaan 65000 vuodessa, se on kokoomukselle naurettava summa.

      • 132rg65

        Näin se menee. Kansa herää vähitellen.


      • 32u6

        Kokoomukseen jä pääomapiirit ja työnantajat. Kepuun jää maanomistajat. Palkolliset siirtyvät perussuomalaisiin.


      • sfesfsfsfg
        32u6 kirjoitti:

        Kokoomukseen jä pääomapiirit ja työnantajat. Kepuun jää maanomistajat. Palkolliset siirtyvät perussuomalaisiin.

        Persut puolittavat kesälomat ja poistavat pekkaset, kivaa kesää sitten.


      • dzryhrtd86r79
        sfesfsfsfg kirjoitti:

        Persut puolittavat kesälomat ja poistavat pekkaset, kivaa kesää sitten.

        Kun tienaa tarpeeksi voi pitää palkatonta vapaata sillon kun huvittaa.


      • JOSkansantalouden
        sfesfsfsfg kirjoitti:

        Persut puolittavat kesälomat ja poistavat pekkaset, kivaa kesää sitten.

        Pelastamiseksi on tehtävä JÄRKIPÄÄTÖKSIÄ PAKON EDESSÄ,- NIIN NE ON VAIN TEHTÄVÄ !
        MEILLÄ ON KOVAT AJAT eessä seuraavat 10-20 vuotta, ja jos maailman tilanne vain sotkeutuu,-niin tilanne vaan pahenee,-koska ON vallassa ihan mielisairaalan porukkaa,-jotka kuuntelevat vainSaatanan neuvoja !

        Joten TEHKÄÄMME KAIKKEMME SUOMEN TYÖPAIKKOJEN PUOLESTA-JA JOS SE AUTTAA, ETTÄ LYHENNETÄÄN KESÄLOMIA -niin se on vain tehtävä.
        KOSKA SEHÄN ON PÄÄASIA-että TYÖPAIKAT SÄILYVÄT TÄLLE KANSALLE,- ja NYT ON TUKITTAVA NOIDEN ÄÄLIÖVIHREIDEN TURPA IHAN KERTAHEITOLLA-koska he ovat saaneet ajettua työpaikat suomesta KIINAAN ASTI saatananJÄRJETTÖMILLÄ PÄÄSTÖVAATIMUKSILLAAN, JA MUILLA YMPÄRISTÖVEROILLAAN, JA ORAVAN PASKOILLAAN !!!


      • efsfsf
        dzryhrtd86r79 kirjoitti:

        Kun tienaa tarpeeksi voi pitää palkatonta vapaata sillon kun huvittaa.

        Ei kukaan saa mitään palkatonta vapaata saa, sun on oltava töissä että rikkaat omistajasi tienaavat ökyrahat sinun persnahastasi.

        Jos olet pois tai saikulla niin sinut irtisanotaan ilman korvausta ja korvataan mamulla.


      • kjkjkjkjkjkjkjkjkj
        sfesfsfsfg kirjoitti:

        Persut puolittavat kesälomat ja poistavat pekkaset, kivaa kesää sitten.

        empä iha uso, et haluavat ens talveks yleislakkoo!

        työaikoja ei tulla pientää, vaa aletaa hankkii töitä niil, keil sitä Ei oo!


    • uraani_halkeaa

      Ydinvoima on puhtain ja paras ratkaisu Suomelle. Tulevan hallituksen kokoonpanon myötä, niitä tulee vileä monta lisää. kansa kiittää jo etukäteen.

      • 636

        Pääasia, että hallits ei aseta esteitä. Antaa markkinan päättää.


      • Urpo.Tukiainen

        Sähkömarkkina on sotektttu tukiaisilla niin, että kukan ei investoi voimaloihin - ilman tukiaisia.


      • fslngkesnkge

        Valtio se kuitenkin maksaa ydinvoiman jätteiden käsittelyn, sinne palaa noin 180 miljoonaa valtion kassasta venäjälle joka vuosi.


    • RiittääJo

      Huomaa kyllä että niitä vituttaa. Teuvon ikivanha nuoruuden sekoilu kirkon ehtoollisviinien pöllimisestä on taas kuin maailman tärkein uutinen!
      Nyt vihervassarit ovat tällä kertaa oikein perinteisten arvojen puolesta: oikein kirkosta pöllitty! Muulloin kyllä halutaan homoille kirkkohäitä yms. loukkauksia kirkkoväelle.
      Huvittavaa, saa nauraa. Sananmukaisesti tekopyhää nillittämistä. Mutta penikoiltahan nuo kitisijät vaikuttavat.

      • 21yt4

        Kansa huomaa, että vihervassareita ei tarvita enää. Saavat mennä. Bye, bye.


      • 46547

        Kaikki puolueet ovat jo riittävän ympäristötietoisia. Vihervassareita tarvitaan vain pervojan ja kaiken maailman vähemmistöjen puolustajiksi.


      • seffefthfthdhfh

        Taas te sekoäiset persut vauhkootte jostain vihervassareista mitkä eivät ole mitään tehneet moneen vuoteen.


      • PUHALLAVAIKKA
        seffefthfthdhfh kirjoitti:

        Taas te sekoäiset persut vauhkootte jostain vihervassareista mitkä eivät ole mitään tehneet moneen vuoteen.

        VIHREIDEN PERÄPUKAMIIN !

        SILLÄ SE SAATANANIDIOOTTILAUMA ON HALVAANNUTTANU KAIKKI INVESTOINNIT SUOMEN KEHITYKSEEN, JA SAANU VAIN SUSIA IHMISTEN RAPPUSILLE, JA HOMOJA RÄÄHKIMÄÄN PITKIN KATUJA , JA SUOMEN TYÖPAIKAT ULOS TÄSTÄ MAASTA-EIKÄ PIENINTÄKÄÄN KEHITYSTÄ YHTÄÄ MISSÄÄN !!!


      • Vahervisseri

        Persujen apukoululaiset vinkuvat täällä jostain vihervassareista=).olette todella suomen kansan yksinkertaisinta sakkia jotka eivät tajua pelaavansa kokoomuksen pussiin.


    • onnee

      tehdäänkö halpatyövoiman käyttö laittomaksi suomessa??

      1. Rikollisten karkottaminen

      Rikoksiin syyllistyneiden ja vaarallisten henkilöiden maasta poistamista nopeutetaan.

      Lisäksi terrorijärjestöiksi luokiteltujen organisaatioiden toimintaan osallistuminen tullaan krimanilisoidaan.

      2. Lukukausimaksut

      EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille pannaan lukukausimaksut, linjaa hallitus.

      Toisaalta "kannustetaan valmistuneita jäämään Suomeen töihin esimerkiksi verovähennysoikeudella".

      Myös Suomessa opiskelleiden työllistymistä Suomeen edistetään ja suomen kielen osaamiseen panostetaan.

      3. Työvoiman tarveharkinta

      Hallitus pitää työperäistä maahanmuuttoa myönteisenä.

      Pääsääntöisesti nykyisiä käytäntöjä jatketaan, mutta toisaalta EU-alueen ulkopuolisen työvoiman tarveharkintaa lievennetään - "kun se on työllisyyden ja julkistalouden kannalta perusteltua, mahdollistaen yrityskohtaisesti erityisosaajien työllistämisen nopeuttamisen, alueellisen ja alakohtaisen työvoiman turvaamisen sekä käytännön prosessien helpottamisen".

      Joka tapauksessa työmarkkinoilla noudatetaan työehtosopimuksia, hallitus linjaa.

    • ajastaan_jäljessä

      Vihreät ja vasemmisto on kuin putki-tv tai modeemi.

      • Perussuomalaisten ei tulisi konservatiivisinä edes tietää mitä ne on tai mihin niitä käytetään?


    • asdffd

      Toivon tosissani, että hallitus ei vaikeuta opiskelijoiden elämää. Siellä ne tulevat äänestäjät ovat ja nyt on hyvä sauma näyttää, ketkä luottavat nuoriin; vihervasurit vai viisaat.

      • Soini.nauraa.teille

        Hallitushan juuri teki opiskelusta vaikeampaa, miten nyt suu pannaan?


    • kansa_halusi

      On nautittavaa nähdä vasurit, vihreät ja rkp oppositiossa katkerana ja kateellisina perussuomalaisten menestykselle.

      • fsefs

        Jeps. erityisesti sille menestykselle että persut hajoaa ja Soini sanoo so long suomelle.


    • oppiiko_paavo

      Koko maailman luusereiden hyysääminen toi paikan oppositiossa.

      • nalle.ja.persu

        Jep. nyt laitetaan suomi kuosiin ja lopetetaan eläkeläisten ja sotaveteraanien hyysääminen.


    • repikääsiitä

      Mikä persujen menestys? Persut menetti vaaleissa 36 000 tuhatta kannattajaa edellisvaaleihin verrattuna.
      Alamäki jatkuu seuraavissa vaaleissa...

      • waler-

        Kokoomus menetti 70,000 tuhatta,vertailun vuoksi


      • ånkyråårhinmäki

        Jaa,a paljonkos vasurit menettivät?
        Meni ministeri viinat ja audit ja äänestäjät, HAH HAH HEHheh heh heh hooooohhhhooohohhohohohoohoooohooohhohhhh!!!!!!
        Ei jäänyt kuin tyhjä ideologia, hahhahahahhhahaaaaaahahaaa.......
        Lenin setäkin nauraa teille: haahahhaahahahahahahhahahahaahaaa.......


      • drgdg

        Miten kokoomuksen ja vasureiden menetys liittyy siihen että persut menetti 30 000 äänestäjää? eipä mitenkään mutta eipä idioottipersut mitään ymmärrä muutenkaan.


      • sssssssffffff
        drgdg kirjoitti:

        Miten kokoomuksen ja vasureiden menetys liittyy siihen että persut menetti 30 000 äänestäjää? eipä mitenkään mutta eipä idioottipersut mitään ymmärrä muutenkaan.

        Persut menetti paljon vähemmän kuin vasurit ja kokoomus. Taidat olla tyhmä, eikä sinun älyllä ole varaa kutsua ketään idiootiksi.


      • dgrdgd
        sssssssffffff kirjoitti:

        Persut menetti paljon vähemmän kuin vasurit ja kokoomus. Taidat olla tyhmä, eikä sinun älyllä ole varaa kutsua ketään idiootiksi.

        Tässähän puhuttiin siitä että persut isoilevat voitollansa vaikka saivat vähemmän äänestäjiä kuin ennen, vastaukseksi persumieliset rupesivat vouhottaamaan jostain vassareista?!!?!


    • tieto_lisääntyisi
      • EiValidiaTekstiä

        Jaa taas toi ei validi huutelija jolla ei ole mitään asiaa, mut onneksi se pääsi sinne brysseliin huuteleen siellähän sitä ei kukaan kuuntele.

        Ps. Ja en ole vasuri, viel hyvää veronnosto päivää persut maksakaa, minä en.


    • waler-

      Turhakevirkamiehet pelkäävät duunipaikkansa puolesta,vaikkei se mitään oikeata työtä olekkaan.On aika karsia sieltä,mistä alunperin pitikin.

    • kierrän_kaukaa

      Huomenta vaan sinne Kallioon ja puu käpylään vihervasurit.

      • katkera.pala

        se on kuplassa elävien vaihdettava punkku lasoliin ja kiljuun kun avustukset
        ja apurahat 'kulttuuriväeltä' vähenee.


    • olemme_voittajia

      Vihervasureiden voimattomaksi vetävä raivo sitä kohtaan, että PS määrää jatkossa esimerkiksi pakolais asiat saa minussa aikaan pienia orgasmin tunteita koko ajan.

      • Hyysärinvitutus

        Vihervasurit ei koe kyllä orgasmin tunteita kuin persereiässään mutta nekin hautautuvat enimmäkseen paskaan!
        Ennemmin he kokevat aortan ahtautumaa jonka aiheuttaa valtava vitutus kun ei ole hyysäreille tulossa uusia poikia laivalastillisia!
        Vanhoja on painettava!


    • taitavat.olla.natseja

      Minua ihmetyttää aina kun persukannattajat rupeavat vinkumaan punikeista ja vihervassareista vaikka he eivät ikinä ole oikeastaan vallassa olleet, hirveää huutamista ja örveltämistä jostain olemattomasta pikkupuolueesta joka ei ole saanut ikinä mitään aikaiseksi.

      Eikö persujen kannattajat uskalla oikeasti uskalla arvostella niitä jotka ovat suomen oikeasti huonoon jamaan ajaneet?

      • Punikkivihreäyökötys

        Taitaa punikkivihriää ottaa pumpusta?
        Ootte te sellaista saastaa jota en pihapiiriinsä halua lähimailleenkaan! Ei silti ei täällä kyllä Punavihreitä olekkaan yhtään ainoata, ovat yliopistoissa, tiedotusopin laitoksella, virastoissa ja opetus, oikeus ja lukuisissa ministeriöissä tekemässä saastaista epäisänmaallista mädättämistä! Persut pistää hiukan liikettä tunkioon!


      • lkfmlökf

        Tuo on niin totta. Kokoomusta tässä olisi syytä tarkastella.Ja mahtaa se muuten kirpaista kun tukia aletaan leikkaamaan, siinä ei auta persut. Olisi elvyttäminen ollut parempi vaihtoehto. Ei ne rikkaatkaan lopeta veloiksi elämistä saati eivät leikkaa omista tuloista.


    • vallan_makea_maku

      PS on jo Suomen suurin. Kantasuomalaiset kiittää, ovat sitten töissä, työttömia tai nuoria. Elintasopakoloinen kavahtaa.

      • huomautus

        Työttömien ja nuorien on aika huono kiittä kun heidän tukia aiotaan leikkaa runsaalla kädellä.


    • kanan_lihalle_menen

      Onko Ville Niinistöä ja Li Anderssonia omahyväisempiä ihmisiä edes olemassa?

      • MaanpetosVas

        On yksi nmittäin Paavo "Kusipää" Arhinmäki.


    • Kiitos_persut

      Turun seksuaalirikoksesta epäiltyä ollaan poistamassa maasta

      Keskiviikko 20.5.2015 klo 16.10

      Turun seksuaalirikoksesta epäilty mies on ulkomaalaislain mukaan säilöön otettuna, kertoo poliisi.

      Iltalehti uutisoi eilen tiistaina nuoren naisen joutuneen seksuaalirikoksen uhriksi Turussa. Poikkeuksellisen tapauksesta teki se, että epäillyn seksuaalirikoksen uhri ehti ottaa valokuvan epäillystä miehestä.

      Poliisi sai teosta epäillyn kiinni tiistaina iltapäivällä. Epäilty tavoitettiin ilmoittajan ja asianomistajan antamien tuntomerkkien perusteella. Mies ei tehnyt vastarintaa kiinni otettaessa.

      Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Petri Lamppu ei halua kertoa, mitä Satakunnantiellä Turussa sunnuntaina iltana 17. toukokuuta tarkalleen tapahtui. Tekoa ei kuitenkaan tutkita raiskauksena.

      - Epäilty rikosnimike vaikuttaisi olevan seksuaalinen ahdistelu, Lamppu kertoo.

      Rikoslaki määrittelee seksuaalisen ahdistelun näin:

      Joka koskettelemalla tekee toiselle seksuaalisen teon, joka on omiaan loukkaamaan tämän seksuaalista itsemääräämisoikeutta, on tuomittava, jollei teosta muualla tässä luvussa säädetä rangaistusta, seksuaalisesta ahdistelusta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

      Epäilty otettu säilöön

      Poliisi kertoi tiistaina, että epäilty on voinut ahdistella myös muita henkilöitä. Nyt tiedot ovat tarkentuneet.

      - Kaksi henkilöä on toistaiseksi ilmoittautunut, mutta ahdistelu on ollut lievempää. Seuraan lyöttäytymistä ja ehdotteluja, Lamppu kuvaa.

      Hänen mukaansa niistä ei liene tarpeen käynnistää tutkintaa.

      Epäilyllä miehellä on poliisin mukaan tilillään aiempiakin rikoksia, mutta "ei mitään törkeä-nimikkeellä alkavia".

      Lamppu kertoo, että epäilty myös on tällä hetkellä ulkomaalaislain mukaan säilöön otettuna ja hänen maasta poistamista ollaan valmistelemassa.

      - Maassa olon edellytykset eivät täyty, rikoskomisario toteaa.

      • drgdgdg

        Tuo ei liity persuihin mitenkään!


    • saa_parannella

      Voitaisiinko elintasopakolaiset jakaa haluavien kesken piioiksi ja rengeiksi? Ainoa palkka olisi ruoka ja asunto teltassa?

      • sefsfff

        Sinustahan voisi tehdä vaikka lantavaunun vetäjäksi niin saisi hevonen välillä levätä.


    • kello.käy

      Odotellaan konkreettisia tekoja, niitähän odoteltiin jo Soini Brysselin aikana ja edellisen hallituksen perustamisen aikana.

    • pikku_orkkuja

      Eniten nautin vihreiden ja rkp:n vitutuksesta.

    • järki_voitti

      Niin minäkin.

    • nosanonjotakin

      Sinä ja kaltaisesi ninettömät nettioksentajathan täällä olette "raivoissanne" julkisilla palstoilla Suomi24: ei tänne kirjoita enää juuri ketään joka uskaltaisi sanoa kannattavansa vasemmistoa juuri tuonsortimentin äärioikeistolaisen alhaisen nettikirjoittelun vuoksi. En ymmärrä, miksi ette voi lopettaa tämän Suomi24:n käyttämistä vasemmiston vastaisen törkypropagandanne tukena, kun eikös teillä ole nyt aika hyvin pullat uunissa, eli puolueenne on hallituksessa ja maassa on nyt kaipaamanne konservatiivihallitus. Miksi jatkatte yhä lokaamista netissä? Ei vasemmistolaiset lue eikä kirjoita tänne ja nekin harvat jotka kirjoittaa, ei teidän k*sipäisen pelottelunne vuoksi viitsi edes sanoa mitä puoluetta äänestää. Joten olette varmaan tyytyväisiä käsityksenne mukaiseen "sananvapauteen" ja "kansalaiskeskusteluun" täällä Suomi24:ssa.

      • MaanpetosVas

        Mene sinä punikkipelle hlvettiin Suomesta mokoma sossupummiloinen.


    • nyt_naatitaan

      Toivottavasti vihervasureiden hirveä raivo ei purkaudu väkivaltana. Toisaalta idun syöjät on heikkoja ja heiveröisiä lihansyöjä miesten rinnalla. Ei pelkoa siis.

    • olemme_valtiaita

      Raivo ei auta, kun terveet arvot jyllää.

    • Halla-ahon_äänestäjä

      PERUSSUOMEN KANNATUS NOUSEE HALLITUKSESSA KOSKA MINISTERIT SAAVAT RUNSAASTI JULKISUUTTA MEDIASSA

      loppuu se iänikuinen vikistely

      Hallitusneuvotteluissa Soini saa noin 5 ministeriä ja kymmeniä avustajia

      jotka ovat äärimmäisen tärkeitä heitettäessä haloslais-byrokratian mamutuspellet

      pakkoruotsittaja-Rkp-läiset ja eu-kiimaiset ulos valtionhallinnosta

      jossa ne loisivat erilaisia viroissa haitaten Suomen kansainvälistymistä

      ja Suomen kansaa

      VAALIT EIVÄT RIITÄ RKP-HALOSLAIS-EU-KIIMAN PYSÄYTTÄMISEEN VAAN VAADITAAN TÄLLAINEN TILANNE JOSSA hallituksessa on merkittävä Perussuomen edustus

      NYT VOIMME NUKKUA YÖMME RAUHASSA KUN eu:lta tulee määräys ottaa kymmenä tuhansia mamuja

      jotka matkustavat Balttiasta tänne kun eu on ensin ne sinne väkisin pistänyt

      niin

      voimme uskoa

      että Soini pysäytty rosvo-EU:n ja STUBB SANOO ETTÄ OIKEIN TEIT

      koska siis Stubbille on äärimmäisen tärkeä pysyä hallituksessa eikä rivijäsenenä eduskunnassa

      STUBB SUOSTUU MAMUTUKSEN LOPETUKSEEN JA SUOSTUU VETÄMÄÄN TÄSSÄ EU-SATRAAPPEJA TURPAAN

      http://yle.fi/uutiset/stubb_ryhtyi_cameronin_tukijaksi__iso-britanniaa_autettava_maahanmuuttopaineessa/8010505

      –Britannian talousuudistusasialista on aika samantyyppinen kuin meillä. Halutaan vähemmän sääntelyä, enemmän vapauksia sisämarkkinoille ja enemmän vapaakauppaa. Eli talouslinja on samanlainen. Jos siinä pystytään auttamaan Britanniaa niin hyvä, Stubb sanoo.

      Cameron: melua, nousuja ja laskuja

      Britannia haluaisi rajoittaa maahanmuuttoa ja työnhakijoiden sosiaaliturvaa. Sen uskotaan esittävän EU:lle tähän liittyviä toiveita. Britannian nettomaahanmuutto – sekä EU-maista että ulkopuolelta – on suurta, suhteessa samaa luokkaa kuin Saksaan.

    • SiatPois

      Punikkipskiaiset suksikoot vttuun Suomesta. Täällä ei Putinin prseen nuolijoita tarvita.

    • PetosjytkyKokoomus

      PetosjytkyKokoomuksen on vaikea kestää tulevaa kansanvihaa, joka tulee seuraamaan SoiniKataisen takinkäännöistä ja leikkauksista.

      http://www.summarum.fi/koyhyys-suomessa/

      Kova, äärioikeistolainen veropakolaiseliitin etujenajamispolitiikka, on uuden hallituksen lempilapsi - taitavat olla ENNENAIKAISET VAALIT tulossa.

      • EI-vihervasureille

        Ennenaikaiset vaalit olisivat paikallaan, ArhinmäkiNiinistöRinteen pienpuolue
        kuihtuisi puoleen nykyisestä.


    • Marginaalihallitus

      Tuo hallitus ei uutta kevättä näe. Ennenaikaiset vaalit ovat edessä häviäjäpuolueille, jotka pääsivät hallitukseen ennätysalhaisella äänestysprosentilla ja marginaalisen 27%:n äänimäärän turvin.

      Vastarinta on alkanut ja se on harvinaisen voimakasta, jo nyt, ennen kuin hallitusta on edes virallisesti muodostettu. Rytinällä tulee alas PersKeKo porvareitten veroparatiisihallitus.

      • realismi

        vihervasureita voi aina muistuttaa menneista hölmöilyistä ja sillä se populistinen suunsoitto tukitaan äkkiä?


    • kunnon_energiaa

      Fantastista että ympäristöministeriö ollaan lakkauttamassa. Hallitus pystyy hallitsemaan tuon puolen muutenkin nyky kokoonpanollaan.. Lisää ydinvoimaa pitäisi kyllä ainakin saada.

    • uudet_arvot_ok

      Viher, vasuri ja vihervasuri ajatusmaailma näyttää olevan kuolemassa sukupuuttoon. Tämä ei ainakaan ole pahaksi maailman menolle.

    • ps_on_voittaja

      Tänään selviää uusi toimiva hallitus ja vihervasureiden kateus ja raivo vain eivät ota laantuakseen.

      • vihervasuriraivoyltyy

        Tänään vain Vihervasurien raivo yltyy, Arhinmäki repii perseensä vitutukselta kun hän oli hallitusta muodostamassa siitä ei tullut lasta eikä paskaa jaa no paskaa kyllä tuli koko taival ja vielä päälleperskännit Shotsissa.


    • olemme_voittajia

      Toivottavasti perussuomalaisten eduskunnan puhenainen, ei anna takiaispuolueiden mitättömille puheenvuoroille juuri aikaa. Suomen asiat pitää saada kuntoon ja rkp sekä vihervasurit voivat hakata päätään puuhun.

    • voitosta_voittoon

      Saan joka päivä yhä kiksejä, kun tiedän noiden suuttumuksen kestävän 4 vuotta. Siinä ajassa hyysäys on laitettu kuriin.

    • vihervasuri_yöök

      Eduskunnan uusi puhemies on perussuomalainen nainen. Elämä on pelkkää orgasmia, kiitos PS

    • Billy_Lee_Tuttle

      Jumala_Armahtaa_Mina_EN

    • Lohela_Is_Best
    • leväperäisetvihreet

      Eivät päässeet jakamaan rahojamme.
      Ottaa ilmeisesti korvienväliin sekin?

    • olemme_sivistyneitä
    • vanha_sanonta

      Vihervasurit, vituttaako vituttaako, kuuntelen

    • hehhehh

      Vihervassariston katkeruus hakee vertaistaan.

    • siinäesimerkkituhlarista

      Pressiklubissa Vekkuliville Niinistöllä ei meinannut pavut pysyä suussa, niin oli kiihtyneessä mielentilassa vihervasuri ökykuluttaja De Grönan mastodontti, hiilijalanjäljellä mitattuna.

    • nayttää_mamulta
    • kiitetään_heitä

      Vihervasureiden on vain mukauduttava jatkuvaan potutuksen olotilaan. PS on nyt suurin ja sellaisena tulee pysymään vuosikausia upean hallitus työnsä johdosta. PS pelastaa suomen.

    • kansa_rakastaa

      PS on VALLASSA, he ovat parhaita

    • törkykirjoittelijalle

      Tiedoksi todellisuudentajua vailla olevalle nettihäirikölle, että laillisiin oikeuksiisi ei kuulu oikeutta esimerkiksi kirjoitella törkyäsi toisten nimissä internetissä, jos ja mikäli laiton harrasteesi sellainen on. Äsken yritin tähän törkyketjuun kirjoittaa, niin jaa tulipas erikoinen ilmoitus, kun yritin sulkea selaimen, eikä viestini edes lähtenyt keskusteluun, vaikka annoin laskutoimituksen tasan tarkkaan oikein: mukamas että "olisin poistumassa sivulta jota olen muokannut" - no en tasan tarkkaan muokkaile mitään Suomi24:a enkä mitään ja olen satunnainen nettisurffaaja, joka en ole tämän foorumin jäsen, enkä nettinörtti. En myöskään ole somen jäsen missään. Että jätä minut rauhaan häirikkö!

    • RiittääJo

      Johtuisikohan tämä vihervasemmiston haukkuminen siitä että vihreät ja vasemmistoliitto ovat hylänneet vanhat kannattajansa? Luonnonsuojelupuolue sekä köyhien ja duunareiden puolue ovat alkaneet ajaa globalisaatiota, mokutusta ja homotusta. Lähinnä islamomaani, homomaani ja xenomaani kuvaavat näiden puolueiden innokkaimpien ajatusmaailmaa.
      Suomalaisten halveksiminen on myöskin yksi syy miksi ko. puolueet joutuvat niin rankan kritiikin kohteeksi. Jos joku ei kannata globalisaatiota ja sosiaaliturvamaahanmuuttoa, sitä sanotaan juntiksi ja rasistiksi, natsia unohtamatta.
      Sosiaaliturvamaahanmuutosta kun ei voi sanoa olevan mitään hyötyä vaan päin vastoin, niin ei jää muuta keinoa puolustaa sitä kuin haukkumalla vastustajat. Sitten kun haukutaan takaisin, se on vihavasemmiston mielestä vihapuhetta. Myös asiallinen vastaan kommentointi on vihapuhetta, jopa vielä enemmän koska se on asiallisesti perusteltua. Vihavasemmisto haluaa kieltää sellaisen, nekin tajuavat että ihmiset osaavat ajatella itse, vaikka ylimielisesti muuten pitävät erimieltä olevia tyhminä juntteina. Sananvapautta kannatetaan, mutta pitää olla samaa mieltä.
      Minä kannatan täyttä sananvapautta jokaiselle. Lopulta yleensä aina totuus voittaa. Siksi jotkut haluavat rajoittaa sananvapautta.

      • törkykirjoittajalle

        Sinulle törkyketjua puolustelevalle kommentti: Ikävä kyllä rasistisia puhuvista ei mitään muuta tule mieleen, kuin juntti. Kyllä niihin törmää tuolla kaduilla ja busseissa ja muualla, tyyppeihin joiden kielenkäyttö ja käytöstavat ovat niin typeriä muita kanssaihmisiä kohtaan, että valitettavasti et voi valkopestä käsitettä "rasisti", se käsite on yhä sama, kuin mikä se on ollut ensimmäisestä Oxfordin sanakirjamääritteestä alkaen. Te täällä kovasti nimittelette ja yritätte ilmiselvästi pelotella vasemmistolaisia tai vasemmistoon neutraalisti suhtautuvia Suomi24-palstojen lukijoita anonyymiuden ja tietoisen keskusteluhäiriköinnin kautta, ja vihamouhotuksenne kohteeksi joutuu jopa tavis kirjoittaja, joka kirjoittaa jotakin kehuvaa mistä tahansa vasemmistopoliitokosta. Mikä kertoo pääkoppanne tilasta sori paljon se.


        Haukutte "aivopestyiksi" vasemmistolaisiksi määrittelemiänne te anonyymiyden taakse kätkeytyvät vihakirjoittelijat yksittäisten kimpussa netissä riekkuvat hörhöt: Miksi omat kirjoituksenne ovat kuin Jussi Halla-ahon tai Marine Le Penin blogeista, ihan tismalleen samaa sälää? Omilla aivoillanne vai "ajattelette", sallikaa mun nauraa, tai anteeksi, *sylkäistä*...


        Oletteko oikeasti niin hörhöjä, että luulette Suomeen olevan jokin maahanmuuttajien tai lainataksenne termiänne " sosiaalitukipakolaisten" muka katkeamaton virta? Suosittelisin tutustumaan tilastotieteeseen, ai mutta ei se onnistu se opiskelu, kun pitäisi olla ensin oikeesti aihetta opiskellut ja sitä ette ole: viralliset tilastolliset asiakirjat kertoo kaikki, että Suomeen tuleva maahanmuuttajien määrä pon LASKEVA, ei nouseva. Mistä syystä juttunne ovatkin vailla järkeä, täysin vailla järkeä koko vihamouhutuksenne.


        Ja sitäkään en ymmärrä, että miksi yksikään olemassaoleva homo kaivelee yhdenkään heteron persausta. Ihan aikuisten oikeasti...


      • LewTrotski

        helpottiko kun sai kehua vasuria suvaitsevaiseksi? oletko pikkuisen heihei kirjoituksesi antaa olettaa jotain sensuuntaista? ehkä kolmesuuntainen mielialahäiriö? viher, vasuri, rkp, siinä ne kolme suuntaa, joista jo yksikin on vakava masennnuksen aiheuttaja saati sitten kolome.
        Vihervasurimedia on raivonpartaalla kun oma ideologia alkaa tökkiä vitusti eikä kansa usko enää paskaan.


    • sain_orgasmin
      • mitenhiivatissa

        sekin jonninjoutava on ihan lesboloisen oloinen !

        MUKA taideyliopiston rehtori /!!! VOIH SAATANANPERKELEENPERSEREI"N VITSIN RIPULIN RUIKKAUS /mik' KUVOTUKSIEN VIRKA !!!


    • ne_on_mitättömii

      Nyt laitetaan Suomi kuntoon. Nyt se onnistuu, kun vihervasurit ja rkp on ulkona hallituksesta.

    • onx_tietoo

      Onko kaikki vihervasurit lahjattomia?

    • PS_on_Valtaa

      Mahtavaa olla hallituksessa ja järkevöittää maamanmuuttoon lliittyviä epäkohtia.

    • olemme_voittajia

      PS on ylivoimaa

    • nyt_naatitan

      Mielettömän orgastista nautintoa saan, kun vihervasurit, rko ja ylen hyysäri toimittajat ovat vatsa kuralla siitä v1tutuksesta, minkä aiheutaa se, että PS määrää nyt tahdin.

    • isot_pojat_määrää

      Vihervasureiden syytä keskittyä itujen kasvattamiseen.

    • sääliksi_käy

      Heh heh, Niinistö ja Arhinmäki.

    • one_ne_spedejä

      heh heh, Niinistö ja Arhinmäki, nuo luuserit.

    • PskaElätitkURIIN

      Loisiville sossupummiprkeleille luoti kalloon. Jo riittää veronmaksajien rahoilla laiskottelu.

    • sairasta_toimintaa

      Vihervasurille mamu on aina kantasuomalaista tärkeämpi.

    • ylistävätkö

      Eilen Bosialainen mamu tappoi itävallassa. Miten reagoi vihervasurit?

    • pitää_ymmärtää

      puolustelleen_veikkaan

    • kyllä_ketuttaa

      Vihervasurit tietävät että lorvi-loisijamamut ovat ainoita jotka tulevat vihervasureita tulevaisuudessa äänestämään. Loiset äänestävät loisijoita.

    • vaikuttaa_siltä

      Onko vihervasurisuus sairaus?

    • niinistölle_orgasmeja
    • kilpoili

      Hyvästi vassarit, loppulaskenta on käynnissä.

    • ölölölölö
    • ps_on_voittoa

      Mahtavaa, PS tekee asiat oikein ja kaiken toisin kuin vihervasuri hyysärit.

    • like_rgasm

      Muslimit iskeneet tänään jo Ranskassa ja Tunisiassa länsimaalaisia kohtaan. Taitaa tulla tuhansia pieniä vihervasureille.

    • PS_ssa_nauretaan

      Mulkosilmä Li Andersson ymmärtää Kreikkaa ja huijari Tsiprasta.

      • nii-in

        Mulkosilmä on tavara märkänä välimeren asukkeihin, asui se sitten millä puolella välimerta tahansa.


    • kuinorgasmeja

      Parasta on vihervasurin potutus.

    • tuottamattomia_kulueriä
    • ps_on_valtaa

      Vihervasureiden raivo ei vaan tyynny, koska PS ei pakene vastuuta vaan johtaa maatamme.

    • auttakaa_ps
    • huokaisen_syvään

      Homppeleiden naimiset taitaa uuden kansalaisaloitteen takia olla kohta ohi.

    • kierrän_kaukaa

      Onko vihervasureita muualla kuin Helsingin Kalliossa?

    • v1tuttaako_viherskeidat

      Immonen laittoi vihervasurit ja heidän arvonsa polvilleen, hienoa.

    • öjö432gr

      Kun lukutaidoton koneinssi lennätetään aurinkoisesta Sarvesta Lieksan takamaille täysihoitoon, niin hiilijalanjälki yli 100-kertaistuu.

      Tällaista on vihreä valhe. Professori Eero Paloheimokin sai siitä tarpeekseen ja jätti puolueen.

      Tekopyhät demarit ovat lietsoneet vallankumousta maailman sivu. Raskaimmat rikokset ihmisyyttä vastaan on tehty kommunismin nimissä.

    • ihan_pelottaa

      Vihervasureiden käytös on viime aikoina ollut mielenvikaisen harhavainoista.

    • olemme_voittajia

      Perussuomalaiset päättää Suomen asioista, vihervasurit ja rkp räksyttää luusereina.

    • vanha_mummo

      Vihervasurit pelottaa.

    • go_ang_up

      up_and_go

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      23
      6700
    2. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      27
      4180
    3. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      33
      3056
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      171
      2993
    5. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      10
      1908
    6. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      82
      1754
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      150
      1624
    8. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      147
      1622
    9. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1528
    10. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      22
      1480
    Aihe