HALLITUS NATISEE LIITOKSISSAAN RASISMISTA KOMPAS-

RasismiKuriin

TUSKIVI! Hallitus ohjelmassa lukee, että Suomi on avoin kansainvälinen yhteiskunta, joka näkee kulttuurit rikkautena. Persuilla tuottaa ylivoimaisia vaikeuksia ymmärtää mihin tuli nimi laitettua. Rasistisiipi Halla-ahon johdolla aliarvioi hallitusohjelmaa jatkuvasti. Seuraukset näkyy kohta.

71

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NäinSeOnNähtävä

      Persujen uusnatsit ovat hajoittamassa hallitusta, tosin tahtomattaan, Persujen on omien hölmöilyidensä takia lähdettävä kohta ulos hallituksesta.

      • Kepulikokkarikusettaa

        Se olisi persuille pelkästään hyväksi. Ei tuollaisessa hallituksessa toimimisessa ole mitään järkeä. Kun persu lähtee, ei ole enää kansalla ja kepulikokkarilla syntipukkia. On kepulikokkarin pakko itse ottaa vastuuta.

    • Te_olette_pässejä

      "Suomi on avoin kansainvälinen yhteiskunta".

      Sitten tullaankin jo tulkinnallisiin kysymyksiin, mitä sillä tarkoitetaan.

      Noin taitaa lukea kreikan, italiankin ja monen muun papereissa ja lausunnoissa.

    • hilppasmieleen

      Minne kaikki vähemmän sulkeutuneet ovat kadonneet?

    • Rasvaa_natinoihin

      Kas kun se natina ei kuulu tänne espooseen asti.

      • TollotToilailee

        Tollot on usein myös"sokeita". Persut ei ole vielä huomanneet Suomen taloudellista tilaa, ongelmia ratkotaan hiekkalaatikko tasolla.

    • persut on ainoa joka pistää oikeasti hanttiin jotta me suomalaiset veron maksajat ei elätettäs näitä maahan muuttajia meidän omilla verorahoilla. nämä maahan muuttajat savat oikeasti kaiken noin 5 kertaisesti verrattuna kanta suomalaisiin verrattuna ja jopa ajokortit ja autot ja pensat maksetaan meidän varoilla. mitä saa normi kantasuomalainen karenssia jos ei kiinnosta tai ei ole töitä. ja suomessako muka työvoimapula? no ei se parane ainakaan sillä että otetaan maahanmuuttajia elämään kulta lusikka suussa tänne eihän niitä kiinnosta sillon työn teko kun kaiken saa ilmasiksi ja jos töihin lähtis joutus maksaa kaiken ite tippus meinaan tulot normi työläisen tasolle.

      • RasistitOnIdiootteja

        " nämä maahan muuttajat savat oikeasti kaiken noin 5 kertaisesti verrattuna kanta suomalaisiin verrattuna ja jopa ajokortit ja autot ja pensat maksetaan meidän varoilla. mitä saa normi kantasuomalainen karenssia jos ei kiinnosta tai ei ole töitä. "

        MIstä hevonvitun uusnatsien tietotoimistosta tämä "totuus" on peräisin???

      • kylläsiitäontietoa
        RasistitOnIdiootteja kirjoitti:

        Toiletti-taneliko siellä huutelee pytyltä. laske paljonko suomaali saa kun se tulee kolmen muijan ja kakaralauman kanssa. Rättipää suomaali tulee tänne vaatimaan oman kulttuurin oikeuksia ja moskeijaa.

      • RasistitOnIdiootteja
        kylläsiitäontietoa kirjoitti:

        Saman verran kuin muutkin per kärsä.

      • ipidäpaikkaansa
        RasistitOnIdiootteja kirjoitti:

        Saman verran kuin muutkin per kärsä.

        Jo riittää hyysäys!

        9.9.2013 12:12

        Toimeentulotuki on monelle maahanmuuttajalle tai turvapaikanhakijalle porkkana tulla Suomeen. Suomi onkin turvapaikanhakijan taivas. Sen tietävät myös poliitikot:

        "Heidän kannattaa tulla tänne jo sen takia, että käsittelyajat ovat täällä pitkiä ja he saavat täyden ylläpidon ja toimeentulotuen siltä ajalta, kun ovat täällä." Näin siis Ben Zyskowicz.

        Soininvaara kommentoi: "Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden joukossa on myös niitä, joita tänne houkuttaa turvapaikanhakijalle maksettava toimeentulotuki, runsaat 300 euroa kuussa, joka on monelle suuri rahasumma. Tämä ei voi olla turvapaikkapolitiikan tarkoitus.

        Missä vaiheessa turvapaikanhakijoille on alettu maksaa (lähes) täyttä toimeentulotukea? Täysi toimeentulotuki olisi 400 euroa. Joskus aiemmin käytäntönä oli, että annetaan ruoka ja majoitus, terveydenhoito ja pieni taskuraha. Ei pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevakaan saa toimeentulotuen suuruista rahaa käyttöönsä."

        Turvapaikanhakija saa Suomessa eniten tukia, verrattuna muuhun Eurooppaan. Eli kokonainen perhe voi lähteä ulkomailta kolkuttelemaan Suomen portteja ja lomailla muutamia kuukausia tai jopa vuosia täydellä ylläpidolla.

        Viisihenkinen perhe tienaa Suomessa 1277 euroa -per kk. Lisäksi maksetaan terveydenhuolto, asuminen sekä kansallisvaate tai pikemminkin kulttuurisopeutumisavustus, joka on noin 700-800 euroa -per kk.

        Turvapaikan hakijaperhe saa siis yli 2000 e/kk puhtaana käteen. Se on aika hyvin, kun ottaa huomioon, että majoitus ja terveydenhuolto on heille ilmaista ja vastaanottokeskuksissa tulee ruokakin nenän eteen.

        Nuo summat 1277 800 euroa- jaettuna 30 päivällä tekee 69 euroa ja 23 centtiä -per päivä.

        Espoolaisen sosiaalitoimiston virkailijan kommentti, joka on nauhoitettu eräältä ystävältä (kyseessä suomalainen lapsiperhe) :

        Teidän perheen pitää tulla toimeen 19 eurolla -per päivä. (Turvapaikanhakijan perhe 69 euroa/päivä) Miten te voitte kuvitella saavanne tukia kun olette eläneet yli varojenne etukäteen? Sosiaalivirkailija epäsi tuet tältä perheeltä, jonka taloudellinen tilanne muuttui äkkiarvaamatta huonoksi työnantajan jättäessä tilit maksamatta. Tämä kyseinen perhe joutui erittäin pahaan taloudelliseen ahdinkoon. Olisi jäänyt ilman ruokaa, mikäli ystävät eivät olisi auttaneet. Heidän taloudellinen tilanne heijastuu vielä pitkälle tulevaisuuteen negatiivisena.

        Espoolainen sosiaalivirkailija siis edellytti tältä Suomalaisperheeltä ennustajaeukon ominaisuuksia. Sosiaalivirkailijan mukaan perheen olisi pitänyt ennustaa etukäteen, että palkat jäävät saamatta ja siten heidän olisi pitänyt elää kituuttaen vain vaikka varmuuden vuoksi pettuleivällä ja korvikkeella.

        Nyt kun vertaa turvapaikanhakijan perhettä Suomalaiseen perheeseen, tulen miettineeksi kohdellaanko sittenkin Suomalaista lapsiperhettä huonommin kuin turvapaikanhakijan perhettä?

        Miten tilanne menisi, jos turvapaikanhakijan perheen mies olisi jäänyt ilman palkkaa? Olisiko Espoolainen sosiaalivirkailija todennut saman asian kuin Suomalaisperheen miehelle?

        Homma haisee ja pahalle.

      • SavatkoVarmsti

        "..savat oikeasti kaiken noin 5 kertaisesti verrattuna kanta suomalaisiin.."

        Minusta näyttää kyllä, että ainoa "maahan muuttajien" 5 kertaa parempana saama asia "kanta suomalaisiin" verrattuna on suomen kielen opetus.

      • soumaali-ei-osaa
        SavatkoVarmsti kirjoitti:

        "..savat oikeasti kaiken noin 5 kertaisesti verrattuna kanta suomalaisiin.."

        Minusta näyttää kyllä, että ainoa "maahan muuttajien" 5 kertaa parempana saama asia "kanta suomalaisiin" verrattuna on suomen kielen opetus.

        Tekstissä on juuri sanottu. Maahanmuuttajaperhe saa 69 euroa per päivä, kun taas suomalaisen pitää tulla toimeen 19 eurolla per päivä. Kyllä siinä on viisinkertainen ero. LIsäksi sossu on maksanut autokoulun tarvitseville, jos ne on osoittaneet tarpeensa siihen. Bussilla kakaralauman kanssa ja rattaat siihen vie bussikuskin hermot.

      • RasistitOnIdiootteja
        soumaali-ei-osaa kirjoitti:

        Tekstissä on juuri sanottu. Maahanmuuttajaperhe saa 69 euroa per päivä, kun taas suomalaisen pitää tulla toimeen 19 eurolla per päivä. Kyllä siinä on viisinkertainen ero. LIsäksi sossu on maksanut autokoulun tarvitseville, jos ne on osoittaneet tarpeensa siihen. Bussilla kakaralauman kanssa ja rattaat siihen vie bussikuskin hermot.

        Nuo "totuudethan" on jo kumotttu. Mutta rasistipellet eivät usko.

        Natsityyliin levitetään samoja valheita uudelleen ja uudelleen...

      • näinsevaanonjo
        RasistitOnIdiootteja kirjoitti:

        Nuo "totuudethan" on jo kumotttu. Mutta rasistipellet eivät usko.

        Natsityyliin levitetään samoja valheita uudelleen ja uudelleen...

        EI OLE KUMOTTU, EIKÄ PYSTYTÄ KUMOAMAAN ! Itse olen somaalien kanssa ollut töissä.

      • Heheheheheee
        kylläsiitäontietoa kirjoitti:

        Toiletti-taneliko siellä huutelee pytyltä. laske paljonko suomaali saa kun se tulee kolmen muijan ja kakaralauman kanssa. Rättipää suomaali tulee tänne vaatimaan oman kulttuurin oikeuksia ja moskeijaa.

        Suomaali?? Rasistinulikka on pahasti valjakki myös itsensä ilmaisussa!

      • OnnetonReppana
        Heheheheheee kirjoitti:

        Suomaali?? Rasistinulikka on pahasti valjakki myös itsensä ilmaisussa!

        Rasisti on henkisesti jälkeenjäänyt, kirjoitustaito on vielä kehittymätön, ja ajatuskin pätkii pahasti.

      • Bööööö
        näinsevaanonjo kirjoitti:

        EI OLE KUMOTTU, EIKÄ PYSTYTÄ KUMOAMAAN ! Itse olen somaalien kanssa ollut töissä.

        Rasistit jauhaa paskaa!

      • jyrsinuppias
        OnnetonReppana kirjoitti:

        Rasisti on henkisesti jälkeenjäänyt, kirjoitustaito on vielä kehittymätön, ja ajatuskin pätkii pahasti.

        Rättipää mulkun imijä pitää turpansa kiinni.

    • Persut_Sucks

      Raiskaaja-työmies Putkonen näyttää olevan sitä mieltä, ettei hallituspuoluetta saa arvostela. Miksikähän sitä pitäisi kutsua? Suuruudenhulluudeksi? Herkkähipiäisyydeksi? Kekkoslaisuudeksi? Öykkäröinniksi? Vai vain persuiluksi...?

      • SittaPåPerse

        Persureppanat ei oikein ymmärrä miksi heitä kutsutaan tolloiksi, media irvistelee hölmöilevälle persulaumalle joka päivä ja Putkosen poikaa vituttaa.

    • Rfczswqz

      Rasismi on sairaus joka juontaa juurensa pelosta!

      • kustannuslaskija

        Rasismi on sitä ettei halua rahoittaa aivan kaikkea monikulttuurisuutta. Varsinkin kun itse saa kärsiä köyhyydestä ja työttömyydestä, mutta joillekin tarjotaan ilmainen täysihoito ja taskurahat.

      • NobelKaffittelija

        Ilmankos te pelkäätte niin kovin persuja.
        Kutsumaa heidät kaffelle ja voittakaa pelkonne.

      • isi_muttei-isis

        Olenkos minä sitten rasisti kun vähän kammotta muslimien meno maailmalla ja inhottaa, kun näitä tulvii meille Suomeenkin melkoisia määriä elämään omaa muslimielämäänsä sosiaaliavustusten varassa? Mikä saa sinänsä uskontovastaiset (etenkin kristinuskon vastaiset) punaviher-kannattajat olemaan niin suopeita maahamme tunkevalle allah/muhamed-kaapuväelle ja heidän sairaalle uskonnolleen?

      • hahahahahaaaaa
        NobelKaffittelija kirjoitti:

        Ilmankos te pelkäätte niin kovin persuja.
        Kutsumaa heidät kaffelle ja voittakaa pelkonne.

        Oletko kuullut? lähti kuin Persu torilta, kun pelkäsi niin pirusti, rasistit pelkää kaikkea pimeästä alkaen.

      • Uusnatsit_Sucks
        isi_muttei-isis kirjoitti:

        Olenkos minä sitten rasisti kun vähän kammotta muslimien meno maailmalla ja inhottaa, kun näitä tulvii meille Suomeenkin melkoisia määriä elämään omaa muslimielämäänsä sosiaaliavustusten varassa? Mikä saa sinänsä uskontovastaiset (etenkin kristinuskon vastaiset) punaviher-kannattajat olemaan niin suopeita maahamme tunkevalle allah/muhamed-kaapuväelle ja heidän sairaalle uskonnolleen?

        "näitä tulvii meille Suomeenkin melkoisia määriä"

        Mikä on tulva? 500 muslimia vuodessa?

      • kevaliakaffe
        hahahahahaaaaa kirjoitti:

        Oletko kuullut? lähti kuin Persu torilta, kun pelkäsi niin pirusti, rasistit pelkää kaikkea pimeästä alkaen.

        Juurihan tuo puhui rasismista ja pelosta.
        Ei persuja tarvitse pelätä, kutsukaa heidät vaikka kaffelle.

      • kevaliakaffe kirjoitti:

        Juurihan tuo puhui rasismista ja pelosta.
        Ei persuja tarvitse pelätä, kutsukaa heidät vaikka kaffelle.

        Persut ovat turhia.

      • RasismiAlas
        kustannuslaskija kirjoitti:

        Rasismi on sitä ettei halua rahoittaa aivan kaikkea monikulttuurisuutta. Varsinkin kun itse saa kärsiä köyhyydestä ja työttömyydestä, mutta joillekin tarjotaan ilmainen täysihoito ja taskurahat.

        Monikulttuurisuus on suuri rikkaus, Suomi tarvitsee uutta verta, Suomen sisäsiittoinen kansa on vielä hyvillään kun ulkomailta tulee uusia tuulia.

      • Tggcfrftfggg
        kevaliakaffe kirjoitti:

        Juurihan tuo puhui rasismista ja pelosta.
        Ei persuja tarvitse pelätä, kutsukaa heidät vaikka kaffelle.

        Persut helvetin kuuseen niin kaikki asiat alkavat taas toimia.

      • keskosenkitinä
        RasismiAlas kirjoitti:

        Monikulttuurisuus on suuri rikkaus, Suomi tarvitsee uutta verta, Suomen sisäsiittoinen kansa on vielä hyvillään kun ulkomailta tulee uusia tuulia.

        Vai on rikkaus ! Ählämit naitetaan serkkujen kesken senkin pölkkypää, siinä on sisäsiittoisuutta sulle.

      • hahahahahaaaaa_
        hahahahahaaaaa kirjoitti:

        Oletko kuullut? lähti kuin Persu torilta, kun pelkäsi niin pirusti, rasistit pelkää kaikkea pimeästä alkaen.

        No niin no, kun suomalialaista maamua ei näe pimeässä, jos sillä on suu kiinni!
        hahahahahaaaaa

      • mietinitsekkin
        Uusnatsit_Sucks kirjoitti:

        "näitä tulvii meille Suomeenkin melkoisia määriä"

        Mikä on tulva? 500 muslimia vuodessa?

        Kiintiöpakolaiset Taakanjako-pakolaiset Toissijaista suojelua hakevat.
        Tämän lisäksi on myös perheitten yhdistämisohjelma .Veikkauksesi on tämän perusteella 500?

      • Rfcqvzbzxkjkj
        kevaliakaffe kirjoitti:

        Juurihan tuo puhui rasismista ja pelosta.
        Ei persuja tarvitse pelätä, kutsukaa heidät vaikka kaffelle.

        Persuhomojen kanssa ei kukaan täysipäinen ole missään tekemisissä, Suomessa pitää tehdä samanlainen sopimus kuin Ruotsissa, Persut pitää eristää päätöksenteosta kuten Ruotsidemokraatit.

    • yleensäkään

      Vihervasureiden harras toi että perussuomalaiset jättäis hallituksen kesken istunkauden, tuskin toteutuu sekään toive, kuten ei toiveet

      • Persut_Sucks

        Ei kun se että mämmitään, mämmitään....mämmitään persujen kannatus 5 %:iin.

      • Yhbvcxzxzxzhjgh

        Kysymys onkin niin päin, milloin Kepu heittää persutollot helvettiin.

      • LopetetaanTurhana
        Persut_Sucks kirjoitti:

        Ei kun se että mämmitään, mämmitään....mämmitään persujen kannatus 5 %:iin.

        Samaan kastiin vasemmistliiton kanssa?
        Tuskin, vasen on sammunut, kuin johtajansa sotshissa.

      • Yhbvcxzxzxzhjgh kirjoitti:

        Kysymys onkin niin päin, milloin Kepu heittää persutollot helvettiin.

        Virkkunen Kokoomuksesta on ainakin väläytellyt jo ajatusta persujen potkaisemisesta hallituksesta. Harvoin sitä Kokoomuksen edustajan kantaa arvostaa, mutta nyt niin on.

      • Pllkjhjklkj
        pepep kirjoitti:

        Virkkunen Kokoomuksesta on ainakin väläytellyt jo ajatusta persujen potkaisemisesta hallituksesta. Harvoin sitä Kokoomuksen edustajan kantaa arvostaa, mutta nyt niin on.

        Kyllä Persut vielä heitetään pihalle, koko kansan onneksi.

      • Pllkjhjklkj kirjoitti:

        Kyllä Persut vielä heitetään pihalle, koko kansan onneksi.

        Jännityksellä odotamme, miten käy.

    • gf52tu

      Laiskat, kateelliset ja aggressiiviset vasurit odottavat Ruotsin mallin mukaista säpinää lähiöiden kaduille malttamattomina.

      • KitisköötSiellä

        Ruotsista on tosiaan otettava mallia, persuja pitää kohdella samoin kuin Ruotsidemokraatteja, Persut on pistettävä yhteisellä päätöksellä sivuraiteelle.

    • sdgerhtrjrdkitko

      Kulttuuri on rikkautta... Pitäkööt somput ja musut omansa poissa Suomesta!

    • kuin.pientä.oravaa

      PS historiallinen aikaansaannos on jo se, että viherpunkit ja rkp eivät ole hallituksessa.

      • Åplmåpplmkåplm

        Uusnatsit häädetään helvettiin hallituksesta!!

    • bt345y

      Vieläkö viherpunikit ajaa vallankumousta ja ihmisten tappamista, kuten sata vuotta sitten.
      Valtaan päästyään punikki ei epäröi eliminoida "vääräuskoisia" tieltään.

      • TittaPåTakapuoli

        Persut on Suomelle helvetinmoinen riippakivi.

    • weronmaksaja

      Kokoomus on juolissaan mamubisneksistä.

      Esimerkiksi huostaaotto on hyvä bisnes. Asiakas tuottaa 100 000 e vuodessa. Veronmaksaja maksaa.

      Bisneksen raaka-ainetta tarvitaan koko ajan lisää. Sitä lennätetään mm. Sarvesta.

      • KukatÖhMitä

        Juolissaan? Oletko perus persu vai muuten vaan tollo?

    • realismi

      vihervasemmisto marssii ulkolaisten mummujen puolesta mutta kerkeiskö ne vaihtaan suomalaisten mummujen vaippoja ettei tarvii koko päivää paskoissaan maata mutta vakavasti täällä kuolee ihmisiä leikkausjonoihin säästöjen takia pitääkö niitä säästöjä tehdä vielä lisää että on varaa ottaa lisää mamu työttömiä tänne?

      • MuomasTuraja

        Lisää mamutyöttömiä Suomeen, tottakai!
        Kultamunien haudonta on unelmista kaunein.

      • ghjkkjj

        Olishan se kiva nähdä mitä persut tekee niiden vanhusten hyväksi nyt kun ovat sinne hallitukseen päässeet. Ai niin pitävät tiukasti hallituspaikastaan kiinni, kun millään muulla ei niin väliä.

      • VatkaVatkaVatka_Vaa
        ghjkkjj kirjoitti:

        Olishan se kiva nähdä mitä persut tekee niiden vanhusten hyväksi nyt kun ovat sinne hallitukseen päässeet. Ai niin pitävät tiukasti hallituspaikastaan kiinni, kun millään muulla ei niin väliä.

        Kultamunat on ihanan vatkulleja!

      • Tgvczcqwqrstf
        VatkaVatkaVatka_Vaa kirjoitti:

        Kultamunat on ihanan vatkulleja!

        Persut on perseestä!

      • demariperseet
        Tgvczcqwqrstf kirjoitti:

        Persut on perseestä!

        Edellisen hallituksen suurin saavutus oli kun pysyi koossa.

    • jytkytkytkyt

      Miksi te persut olette päättämässä hallituksessa mamujen tuomisen lisäämisestä,te toimitte vastoin kaikkia vaalilupauksia te olette hallituksessa päättämässä oman maan kansalaisten kurjistamisesta ja te olette mukana puoltamassa näitä päätöksiä älkää yrittäkö kierrellä ja kaarrella TE OLETTE PÄÄTTÄMÄSSÄ JA PUOLTAMASSA NÄITÄ ASIOITA.

    • Jytkytinjytky

      Jytky jytky jytky jytky jytky jytky jytky jytky jytky jytky jytky jytky jytky jytky jytky jytky että silleen.

      • KalteritKolisee

        Missä jytkytellään Persujen jytkyttely loppui jo Persujen huligaaninulikoiden tempaukseen Jyväskylässä.

    • HyväNäin_

      Rasismi on tiensä päässä, Persujen kannatus hiipuu.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ampumisvälikohtauksen syynä kahden eri romanisuvun erimielisyydet

      Ikaalislainen romaniseurue joutui tahtomattaan tulitaisteluun etelä-pohjalaisen romanisuvun kanssa. Tilanne ei ratkennu
      Seinäjoki
      67
      1425
    2. KJ Konetimber OY

      Haettu konkurssiin Eläke yhtiö Ilmarisen toimesta.
      Kuhmo
      70
      1418
    3. Laaja sähkökatko Sallilan verkossa!

      Mä heräsin yhden maissa UPS:n piipittkseen, koska sähköt poikki ja on edelleen. Odottelin jonkun aikaa ja soitin vikanum
      Loimaa
      38
      1416
    4. Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan

      ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:
      Maailman menoa
      268
      1315
    5. Millä kirjaimella nimeni alkaa

      Ja montako kirjainta sukunimestäni voi laskea? N to M
      Ikävä
      63
      1085
    6. Hyviä tehokkaira vinkkejä erittäin pinttuneen wc pytyn puhdistukseen

      Eli semmonen vuokra-asunnon pytty jossa hyvin sitkeään pi ttyny se vesiosa. Kloriittia olen liottanu yön yli ja yleispuh
      Ikävä
      124
      832
    7. Voiko "miehisen kunnian" käsitteen ohittaa?

      Palstalla kovasti pidetään minua jollain tavoin sairaana, kun puhun miehisestä kunniasta. Voidaanko me siis täysin ohi
      Sinkut
      148
      809
    8. En nii kui tiiä yhtään

      Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)
      Ikävä
      57
      788
    9. Et uskaltaisi kuitenkaan nähdä enää

      Niin mitäpä sitä enää vatkaamaan.
      Ikävä
      52
      761
    10. Voi että, kaikki on nyt ohi

      Aijon nyt unohtaa kaiken. Morjes. Mieheltä
      Ikävä
      59
      727
    Aihe