Profeettojen aika on ohi, vai miksi ei olisi?

Otetaanpa tämä sipatin, eli vessatonttuni lepopäivän kunniaksi hieman raamatullisempi aihe, eli profeettojen aika ja se, että raamattu julistaa selkein sanoin profeettojen ajan olevan ohi ja se oli ohi Johannes Kastajan jälkeen.

Raamatun mukaan sen jälkeen ei profeettoja ole, eikä tule.

http://www.evl.fi/raamattu/1992/Luuk.16.html

16 [i] "Lain ja profeettojen aika kesti Johannekseen asti.

Valitettavasti Luukas ei ollut saanut näkyä Yhdysvalloista ja etenkin sen 1800-luvusta, jonka aikana sieltä nousi profeettoja kuin sieniä sateella, eli Smith, White jne, eikä myöskään Jouko Pihosta jne.

Ortodoksinen kirkko on säilynyt aika yhtenäisenä kokonaisuutena ja yksi syy on se, että ortodoksit ovat asian suhteen raamatullisia ja he todellakin lukevat raamattua kuten siellä lukee, eli profeettojen aika on ohi ja yksikään höyrypää ei ole kyennyt rikkomaan ortodoksikirkkoa, koska he eivät ole noteeranneet näiden ellenwhite-tyyppisten höyrypäiden näkyjä.

Taas muut hyväksyvät että kuka tahansa tollo voi olla oikeasti profeetta jopa vuonna 2016, joten muut kristilliset ryhmät jakaantuvat ja riitelevät riitelemästä päästyä, kun joka toinen viikko tulee soppaa hämmentämään taas uusi profeetta, jolla on uusi outo viesti tarjolla Jahvelta.

Mutta raamattu sanoo, että profeettojen aika on ohi. Se sanoo sen äärettömän selkeästi. Jumala ei toimita viestin viestiä, eikä ole toimittanut enää Johanneksen jälkeen, mikäli raamattu ei valehtele asiasta.

Joten jos profeettojen aika ei ole ohi, niin miksi raamattu valehtelee asiasta?

Jos profeettojen aika on ohi, niin millä nimellä te kutsuisitten Ellen Whitea, Josepth Smithiä jne?

Helluntalaiset ja protestantit ovat hajaantuneet tuhansiksi kuppikunniksi ja suurin syy on se, että ne eivät ole uskoneet raamattua ja sen sanomaa siitä, että profeettojen aika on ohi, vaan kuka tahansa hampaaton lähibaarin reiska, tai epilepsiapotilas käy heille jumalan profeetasta, kunhan vain paikalla on näkemässä edes yksi henkilö, joka niitä juttuja uskoo ja kas vain, uusi lahko on syntynyt.

Tämä johtuu tietenkin siitä, että he väheksyvät uskontonsa pyhää kirjoitusta ylikorostaessaan omia uusia "ilmestyksiään" ja omia uusia "profeettojaan".

Juutalaisuudessa profeettojen aika päättyi jo paljon aikaisemmin ja he eivät ole hyväksyneet yhtään profeettaa pariin vuosituhanteen ja alkukristitytkin olivat tiukasti sitä mieltä, että profeetat on nyt nähty.

No eivätpä tosiaan olisi voineet olla enempää väärässä, sillä USA on ollut oikea profeettojen synnytystehdas viimeiset parisataa vuotta ja sieltä tulee profeettaa joka junaan ja onpa Jeesuskin palannut sinne jo lukuisia kertoja.

10

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sorry, meni täysin väärälle osastolle, mutta eipä tätä poiskaan täältä näköjään saa. No koettakaa kestää... ;)

      • tieteenharrastaja

        Pyydät vain ylläpidolta poiston: sillä siitä pääset.


    • Jyrtju

      Juu, toi on totta, Jeesus ja Paavali olivat Johanneksen ja Pietarin ohella viimeisiä jotka puhuivat lopun ajoista jotka ovat nyt käsillä. Heidän jälkeensä ei ole muita tullut.

    • alfa123om2222

      Profetoiminen on kuitenkin yksi pyhän hengen armolahjoista. Jeesus lupasi lisäksi lähettää toisen puolustajan, totuuden hengen, hänet, joka paljastaisi mitä synti on, kertoisi tulevat asiat ja kertoisi kaiken. Tuota henkeä ei vain kaikki voi saada. Maailma ei voi saada sitä henkeä.

      Toinen Puolustaja, Totuuden Henki, Hän kutsuttiin vielä Profeetaksi, vaikka Profeettojen aika oli jo mennyt. Lisäksi on muistettava, että eräät luettelot ja asiat raamatussa tapahtuvat syklisesti itseään tietyin väliajoin toistaen.

      Enenpää tähän kysymykseen ei tarvitse sanoa.

    • Profeetan ja profetian tunnistaa siitä ettei mikään sanottu koskaan toteudu. Noita on höpisty niin paljon, että jo tilastollisestikin jonkun pitäisi osua edes sinnepäin, mutta noilla on tapana olla niin reikäpäisiä, että onnistuvat menemään kaikki ohi-sektoriin.

      Uskovat toki yrittävät sepitellä joitain jälkikäteen muuksi ja loput mokat vain unohdetaan.

      Profeettojen lisäksi demonien aika on jo ohi. Psykiatria ja lääketiede korvasi ne.

    • alfa123om2222

      Syy siihen minkä vuoksi profetioissa ei ole tolkkua on yksinkertainen. Mikäli joku profetoi tarkalleen tulevaisuuden niin se ei tuon profetian takia voikaan toteutua.
      Tai jos esim. itse profetoisin seuraavan viikon lottorivin ........

      On kuitenkin maita, joissa profetiat tai ennalta lausut sanat usein toteutuvat kuten Intia ja ehkä osittain arabiakin. Näissä maissa eivät "kaverit" pyri tuhoamaan profetoitua tulevaisuutta, vaan sallivat sen käydä toteen. Mitä siitä sitten vuonna 1988 Jumala profetoi minulle, että minusta tulee niin kuuluisa kirjailija, että voin päästä Kirjailijoiden Kuka-Kukin-On teokseen. Enkä edes ole kirjoittanut tuon profetian jälkeen melkein yhtään mitään. Ja aivan varmasti olen lahjaton mitä tulee kirjojen kirjoittamiseen.

      Galatalaiskirjeen mukaan: Joka lihaan kylvää se lihassa niittää ja joka henkeen kylvää se hengessä niittää. Ei kaikki kylväminen ja niittäminen tapahdu lihassa.

      • Sarjassamme epätoivoiset uskisselitykset..

        Uskon kuuluukin olla hullua, profetioiden kuuluukin olla hulluja ja toteutumattomia, jne.

        Kun uskoo hulluuteen, muttei halua myöntää olevansa hullu, niin noin hulluja sepitteitähän sen yhtälön epätoivoisista ratkaisuyrityksistä sitten seuraa.

        Horoskooppi, tai paremminkin ne monet keskenään ristiriitaiset vaihtoehtoiset varmaan lupaisivat minulle jotain mutta parempi jättää lukematta tai muutoin ne ei toteudu tai toteutuu.


    • hghgfh

      Muistanko aivan väärin, mutta eikö Jeesus sanonut jossakin että hänen jälkeensä tulee ihmisiä, jotka tekevät vielä suurempia tekoja kuin hän?

    • Myöhempien_aikojen

      Joseph Smith oli viimeinen profeetta, joka korjasi, puhdisti ja täydellisti kristinuskon. Hän tuli Jumalan maasta, joka on profetioiden mukainen shining city upon a hill. Kannattaa pysytellä faktoissa ja luopua uskonnollisista uskomuksista.
      Ja muuten jos ette evokit ja krisset tätä usko, niin katsokaa miten oivallinen moraalinen elämäntapa heillä on. Perhekeskeinen ja hyvin käyttäytyvä mormoni on oivallinen esikuva. Vai eikö se johdakin kiistatta parhaaseen lopputulokseen, heheh evokit ja krisselit. Ehdottoman uskomusvapaa MTK-ajattelu johtaa oikeaan lopputulokseen. Heheh, ei se niin vaikeaa ole. Kaikilla on aivot ja niitä saa käyttää.

    • BM: "Valitettavasti Luukas ei ollut saanut näkyä Yhdysvalloista ja etenkin sen 1800-luvusta, jonka aikana sieltä nousi profeettoja kuin sieniä sateella, eli Smith, White jne, eikä myöskään Jouko Pihosta jne."

      Mää ymmärrän sillai, että Raamattu on Luojamme kokonaisvaltainen ilmoitus, pelastukseksi kaikille ihmisille. Jos siis joku profetoi, profetia on tutkittava Raamatun valossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      20
      3774
    2. Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?

      Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit
      Ikävä
      24
      3169
    3. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      32
      2375
    4. Yksi "sometähti" vähemmän

      Ei tunnu missään.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      92
      2149
    5. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      22
      1990
    6. Tuliko ikävä

      Vai miksi laitoit viestin? Soittamalla voisi saada kiinni. Mutta et sä uskalla
      Ikävä
      26
      1642
    7. Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?

      Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui
      Ikävä
      41
      1621
    8. Saitko ne viestit

      Silloin viime kuussa? Vai etkö lukemut niitä.
      Ikävä
      32
      1512
    9. Päivi Räsänen eroaa todennäköisesti kirkosta

      Päivi Räsänen kertoo järkyttyneensä evankelis-luterilaisen kirkon homolinjauksesta. Räsänen sanoo todennäköisesti eroava
      Luterilaisuus
      502
      1463
    10. Miten lasketaan?

      Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.
      Haapavesi
      9
      1424
    Aihe