Sairas raiskasi 3 vuotiaan tytön

toeriuturehuthurjhj

Mies raiskasi 3-vuotiaan tytön - tuomittiin yli 6 vuodeksi vankeuteen
Tiistai 14.2.2017 klo 15.46
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi tiistaina 41-vuotiaan miehen 6,5 vuoden vankeuteen muun muassa kolmevuotiaan pikkutytön törkeästä raiskauksesta.

Mies oli ollut täysin puolustuskyvyttömän uhrin kanssa sukupuoliyhteydessä.

Hän oli myös lähettänyt tapahtumasta videoaineistoa Instagramin kautta aikuiselle henkilölle ulkomaille.

Mies tuomittiin lisäksi kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä.

Tekoaikaan 9-12-vuotiasta uhria mies oli oikeuden mukaan muun muassa kosketellut paljaalta iholta ja kuvannut vähissä vaatteissa. Kaksivuotiasta poikaa mies oli kuvannut riisumassa.

STT ei julkaise tuomitun nimeä uhrien suojelemiseksi.

STT

Uhrin suojelemiseksi ? täyttä valetta !

Luulen että kyseessä on pakoloisten suojelu ja siksi raiskaajan nimeä ei julkaista !

32

2156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KoplaustaVatuaMatuaPedoa

      "Luulen että kyseessä on pakoloisten suojelu ja siksi raiskaajan nimeä ei julkaista !"

      Voi se olla jotain muutakin ns. "iterointia"...

    • Tuhotulee

      Tampereella toimii erikoiset riivaajat. Siellä toimii erikoinen pahuus. Johtuuko se näistä jumalattomista tuomareista jotka sallivat pahuutta vai aiheuttakaa yleinen pahuus myös tuomareissa pahuuden vähättelyä?

      Heille tulee hirveä tuomio kun päästävät pahuuden näin pienillä tuomioilla.
      Onneksi Jumala on oikeamielinen tuomari ja tulee rankaisemaan näitä pahuuden puoltajia ja tekijöitä.

    • Sellaisia.ovat

      Matu asialla?

      • ounoueijaksais

        No ei ole. Taasko samaa valehtelutulvaa.


      • Mäkiskä
        ounoueijaksais kirjoitti:

        No ei ole. Taasko samaa valehtelutulvaa.

        Satumaa, ettei tällä kertaa.
        Hiljattain matu asialla 10-vuotiaan lapsen raiskauksessa.
        Että sattuuhan noita.


      • TTimo333
        ounoueijaksais kirjoitti:

        No ei ole. Taasko samaa valehtelutulvaa.

        Niin suomalainenhan varmaan videoi lapsenraiskauksensa livenä ulkomaille? :)


    • ksjdksjdk

      Monta lasta joten joko piipmu tai piiplainen tai piipmi.

    • Minusta tuolta mieheltä pitäisi operoida veren kierron estymiseksi vehkeeseen ja lääkkeitä piikillä persuuksiin halujen sammutukseen, tuskin normalisoituu.

    • Realismi

      Hoitoon loppuiäkseen tuollaiset kuuluis?

      • fdgdfgfdgdfgdf

        Joo, jonkun tohtori Mengelen hoitoon.


    • kaikki_on_hyvin

      Vastuullinen media jättää tuomitun nimen julkaisematta tuomitun suojelemiseksi.

      Suomessa vastuullinen media pitää yllä parakommunistisen yhteiskuntamme valheeseeen perustuvaa todellisuutta.

      Jossain vapaissa länsimaissa kuten vaikka briteissä tuon hemmon naama on värikuvana jokaisessa tabloidissa seuraavana päivänä.

      • KoplaustaVatuaMatuaPedoa

      • Portti_kiinni

        Isis, katoliset papit, lestadiolaiset. Mitä kiihkeämpi uskonnonlahko, sitä kiihkeämmin pyritään raiskaamaan naisia ja lapsia. Ensiksi kielletään kaikkinainen seksi, paitsi avioliitossa, ja sitten huomataan, että eihän näin voi elää ja kun halut hyrräävät, tehdään rikoksia ja kun omat papit antavat rikokset anteeksi..., kukaan ei kysy uhrien mielipidettä. Ensimmäisenä helvetin portilla ovat näiden syntien anteeksi saarnaajat. Jotka ovat olleet itsekin asialla.

        Nämä lahkot eivät kunnioita muuta lakia ja esivaltaa kuin omaansa. Joka ei ole Jumalasta.


    • Paskahirteen

      Tommonen paska lasten raiskari olisi vaan tapettava kiduttamalla.

    • Kxlflflfmfl

      Mv paljastaa tekijät taustasta riippumatta. Ja tämä oli suomalainen.
      http://mvlehti.net/2017/02/15/valokuvassa-pedofiili-petri-suntinen/

      • lukujakirjoitustaitoinen

        Kiitos MV-lehti, vaikka jotkut hienot tahot kehtaavat nimitellä valhemediaksi totuuden kertojaa!


      • tuomioitkettävänpieni
        lukujakirjoitustaitoinen kirjoitti:

        Kiitos MV-lehti, vaikka jotkut hienot tahot kehtaavat nimitellä valhemediaksi totuuden kertojaa!

        Säästyi tällä kertaa mölinältä, että mamut on kaikki jne....
        Ei näy kirjoituksia, että kaikki suomalaiset ovat pikkulasten raiskaajia, vaikka tapaus on inhottavuudessaan karmea.


      • TTimo333

        No voisitko laittaa tähän linkin missä oot viimeks nähny sanottavan et kaikki mamut on lapsenraiskaajia? :) Jos se mielestäsi on vielä kovin yleistä, niin ei luulis olevan vaikeakaan haaste?


    • järkyttynyt

      Istuuko suojelua nauttiva pedofiili vain puolet minimiksi (6 vuotta haloo) luetusta tuomiostaan tai miksi sitä nyt kauniisti kutsuisikaan.

      • Kzkzkdkdkd

        Ensikertalainen istuu puolet. Joten istuttava aika on tuo kolme vuotta. Siitä vielä vähennetään aika, jonka ollut pidätettynä ja vangittuna. Eli kohta taas kulkee vapaana.


    • lakikuinseluetaan

      Eivät olleet iillä pilattuja muutkaan pedofiilin uhreiksi joutuneet lapset. Ja "tuomio" vain kuusi vuotta!
      Järkyttävää!

      • TTimo333

        On! Ihan liian vähän! Varsinkin jos lusii vaan puolet! :/ Tietyistä rikoksista - kuten tästä, ja henkirikokset kaikki - pitäis kyllä poistaa toi ensikertalais-alennus! :/

        Ja toivotaan nyt et karman laki toteutuu, ja joku "Raaka-Reiska" vetää linnassa tolle saastalle uuden hymyn naamalle korvasta korvaan! :/


    • Jalke

      EI ollut ensikertalainen.. 2002 istunut aikaisemmin..

    • herääkummakysymys

      Onko lesta .......

      • Ti3mo

        Ennemminki demari? (jos ei sit tosiaan moniosaaja)
        Koska eks parin viimevuoden sisään jopa useempiki demu, ihan politiikassakin mukana ollu, o jääny kii moisesta! :/


    • tainäinmutta

      "Uhrin suojelemiseksi ? täyttä valetta !
      Luulen että kyseessä on pakoloisten suojelu ja siksi raiskaajan nimeä ei julkaista !"

      Niin tai näin, mutta liian usein viitataan juuri pakoloiseen kun tuommosta tapahtuu. En tiedä kuka noin typerän teon teki, mutta ainoa mielipiteeni tekijän osalta on, että raiskaajalta olisi pitänyt katkaista pää!
      Toisaalta emme ole olleet kuulemassa raiskaajan selittämää syytä teolleen... Jos antaisimme hänelle joitain kuukausia tai vuosia elinaikaa, katuisiko/häpeäisikö hän tekoaan, ja välttäisi esim. niin paljon puhutun helvetin?
      Ja mikä ihminen on sanomaan edes uskontonsa perusteella kuka helvettiin menee, ja kuka ei ja millä perusteella?

    • tuomittiinsentään

      Äsken vasta nainen vapautettiin syyntakeettomana vastaavasta teosta, lähetti myös videota nettiin kun käytti pikkupoikia hyväkseen. Kummasti naisille löytyy melkein aina jotain etteiväöt joudu vastuuseen teoistaan. Lasten kohdalla teko on aina raiskaus, vaikka vaan käsin koskettelisi.

    • Anonyymi00028

    • Anonyymi00029

    • Anonyymi00030

    • Anonyymi00031
      UUSI

    • Anonyymi00032
      UUSI

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      285
      3538
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      22
      1958
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      44
      1616
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1461
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      82
      1151
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      143
      1149
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1054
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      93
      957
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      210
      821
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      757
    Aihe