Pertsa sanoo: Torre ei ole missään asiassa oikeassa.
En ole naurettavampaa ikinä kuunna kuullut.
Olen muutaman kerran erehtynyt joissain ajankohdissa. Mutta tämä pertsa on syytänyt katteettomia profetioita vuosi toisensa jälkeen. Nyt odotellaan vuoden 2017 viimeistä päivää; tuleeko Jeesus noutamaan?
Heh. Voi sentään.
56
554
Vastaukset
Ai, onko tällekin vuodelle jokin eräpäivä?
On toki. Pertsan mukaan Jeesus tulee tempaamaan ainakin hänet tämän vuoden aikana. On jonkun riemuvuoden päätös.
torre12 kirjoitti:

silviisii...eihän siinä sitten...
Hah. Olen odottanut vuoden loppua saadakseni nauraa pertsalle viimeset naurut. Silloin hän on nolannut itsensä viimeisen kerran. Aika käy jo vähiin.
torre12 kirjoitti:
Hah. Olen odottanut vuoden loppua saadakseni nauraa pertsalle viimeset naurut. Silloin hän on nolannut itsensä viimeisen kerran. Aika käy jo vähiin.
No jaa, nuo "uskovat" keksii aina selitykset, ja ensi vuonna jännätään taas...
- MihinUskosiPerustuu
torre12 kirjoitti:
Mutta pane mieleesi: vuoden viimeisenä päivänä ilkun pertsalle, kun hän yhä on tempaamatta.
Kaikki perustuu luuloon siitä, että olet täällä vielä ilkkumassa, vaikka useimmat ihmiset eivät tiedä varmasti edes sitä, mitä seuraava päivä tuo tullessaan.
MihinUskosiPerustuu kirjoitti:
Kaikki perustuu luuloon siitä, että olet täällä vielä ilkkumassa, vaikka useimmat ihmiset eivät tiedä varmasti edes sitä, mitä seuraava päivä tuo tullessaan.
No ainakin haluan olla elossa vuoden lopussa.
On kiva olla oikeassa ja nähdä pertsan olevan taas väärässä.
Ja että onko nuo "riemuvuodet" säädetty tarkasti meidän nykyajan kalenteriimme sopiviksi?- niinininids
ei torre valehtele turhaa yrität vängätä. tämä kelmien mestari pertsa edelleen laukoo tuomitsee ja herjaa miten tahtoo ja samoin tekevät nämä uskonhihhulit
torre12 kirjoitti:
On toki. Pertsan mukaan Jeesus tulee tempaamaan ainakin hänet tämän vuoden aikana. On jonkun riemuvuoden päätös.
"Riemuvuosi on 3. Mooseksen kirjassa määrätty juhlavuosi, jota kehotetaan viettämään joka 50. vuosi. Riemuvuonna maa piti jättää viljelemättä, maa palauttaa entisille omistajilleen ja juutalaiset orjat vapauttaa."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Riemuvuosi_(kristinusko)
Ja tuossa vähän lisää asiaa:
"Riemuvuosien tulkinnassa ja laskemisessa on hieman erilaisia tulkintoja eri tutkijoilla. Esimerkiksi Joseph Shulamin mukaan vuosi 1987/1988 oli riemuvuosi. Siten seuraava riemuvuosi olisi 50 vuoden kierron mukaan vuosi 2037/2038. On myös ehdotettu, että Jeesuksen julkisen toiminnan aloittamisen vuosi 28 olisi ollut riemuvuosi. (Luuk 4:15-21.) Seuraava riemuvuosi olisi siten 49 vuoden kierron mukaan 2037/2038 ja 50 vuoden kierron mukaan 2028/2029. Jos Jesajan kirjan 37:30 mukainen riemuvuosi oli 708 e.Kr., niin seuraava riemuvuosi olisi 49 vuoden kierron mukaan 2037/238 (sama kuin Shulamilla 50 vuoden kierron mukaan). Jos Jerusalemia piiritettiin vuonna 715/714, niin silloin seuraava riemuvuosi olisi 2030, mikä olisi tasan 2000 vuotta Jeesuksen ristinkuoleman, ylösnousemuksen ja taivaaseen astumisen jälkeen!
Jos vuosi 29/30 on ollut riemuvuosi, niin silloin Jeesus olisi kuollut ja noussut ylös riemuvuotena. Siinä tapauksessa seuraava riemuvuosi olisi 49 vuoden kierron mukaan vuonna 2038/2039 ja vuonna 2029/2030 50 vuoden kierron mukaan.
Riemuvuoden määrittäminen on sikäli kiinnostavaa, että Kristus saapuu mahdollisesti takaisin juuri riemuvuotena, syksyllä, juutalaisten juhlapyhien aikana. Tiedämme tarkemman ajan sitten, kun kaksi profeettaa ovat aloittaneet julkisen toimintansa (?) Jerusalemissa, ja sitä kestää 1260 päivän ajan, eli noin 3,5 vuotta. (Ilm 11.)
Vahvimmat ehdokkaat seuraavaksi riemuvuodeksi ja Herran mahdollisen tulemuksen vuodeksi näyttäisivät olevan 2028 tai 2030 tai 2037/2038.
http://www.kolumbus.fi/~w462389/raamattu/riemuvuosi.htm
Äkkiseltään näyttäisi siltä, että Pertsan laskelmat riemuvuodeksi ei oikein osu kohdalleen. Toisekseen, kuka noista jaksaa piitata ja miksi???niinininids kirjoitti:
ei torre valehtele turhaa yrität vängätä. tämä kelmien mestari pertsa edelleen laukoo tuomitsee ja herjaa miten tahtoo ja samoin tekevät nämä uskonhihhulit
En ole koskaan kertonut mitään tulevasta tempauksesta eli torre valehtelee taas :-)
pertsa2012 kirjoitti:

Etkö, entäs tuo riemuvuosijuttu? Anteeksi jos väärän tiedon pohjalta kävin sinua ilkkumaan minäkin, mutta kieltämättä sopi sinuun tuo väite.
Naturalisti kirjoitti:

Ei siinä mistään tempauksesta puhuttu.
pertsa2012 kirjoitti:
Ei siinä mistään tempauksesta puhuttu.
No ei, mutta onko sinun laskelmiesi mukaan nyt riemuvuosi. Nuo tiedot mitä minä asiasta löysin antavat eri vuosilukuja.
Naturalisti kirjoitti:
"Riemuvuosi on 3. Mooseksen kirjassa määrätty juhlavuosi, jota kehotetaan viettämään joka 50. vuosi. Riemuvuonna maa piti jättää viljelemättä, maa palauttaa entisille omistajilleen ja juutalaiset orjat vapauttaa."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Riemuvuosi_(kristinusko)
Ja tuossa vähän lisää asiaa:
"Riemuvuosien tulkinnassa ja laskemisessa on hieman erilaisia tulkintoja eri tutkijoilla. Esimerkiksi Joseph Shulamin mukaan vuosi 1987/1988 oli riemuvuosi. Siten seuraava riemuvuosi olisi 50 vuoden kierron mukaan vuosi 2037/2038. On myös ehdotettu, että Jeesuksen julkisen toiminnan aloittamisen vuosi 28 olisi ollut riemuvuosi. (Luuk 4:15-21.) Seuraava riemuvuosi olisi siten 49 vuoden kierron mukaan 2037/2038 ja 50 vuoden kierron mukaan 2028/2029. Jos Jesajan kirjan 37:30 mukainen riemuvuosi oli 708 e.Kr., niin seuraava riemuvuosi olisi 49 vuoden kierron mukaan 2037/238 (sama kuin Shulamilla 50 vuoden kierron mukaan). Jos Jerusalemia piiritettiin vuonna 715/714, niin silloin seuraava riemuvuosi olisi 2030, mikä olisi tasan 2000 vuotta Jeesuksen ristinkuoleman, ylösnousemuksen ja taivaaseen astumisen jälkeen!
Jos vuosi 29/30 on ollut riemuvuosi, niin silloin Jeesus olisi kuollut ja noussut ylös riemuvuotena. Siinä tapauksessa seuraava riemuvuosi olisi 49 vuoden kierron mukaan vuonna 2038/2039 ja vuonna 2029/2030 50 vuoden kierron mukaan.
Riemuvuoden määrittäminen on sikäli kiinnostavaa, että Kristus saapuu mahdollisesti takaisin juuri riemuvuotena, syksyllä, juutalaisten juhlapyhien aikana. Tiedämme tarkemman ajan sitten, kun kaksi profeettaa ovat aloittaneet julkisen toimintansa (?) Jerusalemissa, ja sitä kestää 1260 päivän ajan, eli noin 3,5 vuotta. (Ilm 11.)
Vahvimmat ehdokkaat seuraavaksi riemuvuodeksi ja Herran mahdollisen tulemuksen vuodeksi näyttäisivät olevan 2028 tai 2030 tai 2037/2038.
http://www.kolumbus.fi/~w462389/raamattu/riemuvuosi.htm
Äkkiseltään näyttäisi siltä, että Pertsan laskelmat riemuvuodeksi ei oikein osu kohdalleen. Toisekseen, kuka noista jaksaa piitata ja miksi???"Tiedämme tarkemman ajan sitten, kun kaksi profeettaa ovat aloittaneet julkisen toimintansa (?) Jerusalemissa, ja sitä kestää 1260 päivän ajan, eli noin 3,5 vuotta. (Ilm 11.)"
Ilmestyskirja on itse asiassa täysi turhake, jos nyt ei kulttuuri tms. historiana halua sitä lukea. Se ei ennusta tulevaa, vaan on tarkoitettu kirjoittajan aikalaisten rohkaisuksi vainojen kestämiseksi. Ei muuta.pertsa2012 kirjoitti:
En ole koskaan kertonut mitään tulevasta tempauksesta eli torre valehtelee taas :-)
Olet sanonut vuoden 2017 aikana tapahtuvan tempauksen. En kai muuten sitä niin innokkaasti odottaisikaan!
Olen ihminen, joka painaa asioita mieleensä. Vuoden 2014 loppuun mennessä ei hyökättykään Israeliin, vaikka niin yritit todistaa.torre12 kirjoitti:
Olet sanonut vuoden 2017 aikana tapahtuvan tempauksen. En kai muuten sitä niin innokkaasti odottaisikaan!
Olen ihminen, joka painaa asioita mieleensä. Vuoden 2014 loppuun mennessä ei hyökättykään Israeliin, vaikka niin yritit todistaa.pertsa. Olet runsaasti siteerannut Judah Ben Samuelin ennustusta vuodelta 1207.
Siinä 10. riemuvuosi on 1967-2017 välinen aika. Silloin lopunajat alkaisivat.
"Yksi asia on muistettava- jos uskomme ennen suurta ahdistusta tapahtuvaan ylöstempaukseen- niin on aika valmistautua lähtöön".
Tämä lukee Judah Benin ennustusta koskevassa artikkelissa, jota käytät ja olet meillekin esitellyt. Olet surkea valehtelija: jäät aina kiinni.torre12 kirjoitti:
pertsa. Olet runsaasti siteerannut Judah Ben Samuelin ennustusta vuodelta 1207.
Siinä 10. riemuvuosi on 1967-2017 välinen aika. Silloin lopunajat alkaisivat.
"Yksi asia on muistettava- jos uskomme ennen suurta ahdistusta tapahtuvaan ylöstempaukseen- niin on aika valmistautua lähtöön".
Tämä lukee Judah Benin ennustusta koskevassa artikkelissa, jota käytät ja olet meillekin esitellyt. Olet surkea valehtelija: jäät aina kiinni.Tuossa on se profetia - näetkö siinä jotakin tempauksista ????
Vuonna 1217 juutalainen rabbi Judah Ben Samuel profetoi, että Turkin Ottomaanit tulisivat hallitsemaan Jerusalemin pyhää kaupunkia kahdeksan riemuvuoden ajan. 3.Moos. 25:8-13 mukaan riemuvuosi on 50 vuoden jakso. Kahdeksan riemuvuotta on siis 400 vuotta. Ja kuinka kävikään, 300 vuotta myöhemmin vuonna 1517 Turkin ottomaanit valtasivat Jerusalemin kaupungin ja hallitsivat sitä seuraavat 400 vuotta. Liittoutuneet joukot kenraali George Allenby'n johdolla ajoivat heidät lopulta vuonna 1917 ulos kaupungista ja pyhältä maalta. Rabbin profetia 400 vuodesta toteutui täsmälleen ja vuodelleen.
Sama Rabbi oli myös profetoinut, että yhdeksännen riemuvuoden aikana Jerusalem olisi "ei kenenkään maata." Tämä toteutui täsmälleen vuosina 1917-1967 johtuen siitä tosiasiasta, että Kansainliitto asetti pyhän maan Brittiläisen Mandaatin alaiseksi, eikä se "kuulunut" millekään valtiolle. Vielä Israelin itsenäisyyssodan jälkeen vuosina 1948-1949 Jerusalem oli edelleen jaettu maakaistalla, joka meni suoraan kaupungin sydämen läpi Jordanian hallitessa kaupungin itäistä osaa ja Israelin läntistä. Tuon maakaistan katsottiin olevan ja sitä jopa kutsuttiin nimellä "ei kenenkään maa" sekä israelilaisten että jordanialaisten taholta. Jokainen tuolle kaistalle astuva ammuttiin. Elin tuon ajan ja muistan hyvin raportit sanomalehdissä ja TV:ssä koskien Jerusalemin jakoa. Vasta kuuden päivän sodassa vuonna 1967 Israelin armeija valloitti pyhän maan koko länsirannan ja koko Jerusalemin kaupunki siirtyi takaisin Israelin omistukseen. Siten jälleen kerran tämän Rabbin 750 vuotta aikaisemmin antama profetia toteutui kirjaimelleen.
Eikä siinä vielä kaikki. Sama Rabbi profetoi myös, että kymmenennen riemuvuoden aikana Jerusalem olisi juutalaisten hallinnassa ja
messiaaniset "lopunajat" alkaisivat. Kymmenes riemuvuosi alkoi vuonna 1967 ja päättyy vuonna 2017. Rabbin profetia on toteutunut kirjaimelleen tähän päivään saakka. Ei siis ole mitään raamatullista syytä uskoa, ettei se voisi jatkaa toteutumistaan edelleenkin, ja Messiaaniset lopun ajat alkaisivat jossakin kohden tätä kymmenennettä riemuvuotta.
Tässä ei kuitenkaan ole vielä koko profeetallinen kuva. Kahdeksannellatoista vuosisadalla [1700-luvulla] rabbi Vilna Gaon profetoi, että Hurva'n synagooga Jerusalemissa, luultavasti mahtavin juutalainen synagooga koko maailmassa, tuhottaisiin ja jälleenrakennettaisiin kaksi kertaa, tuhottaisiin vielä kerran ja rakennettaisiin kolmannen kerran. Hän ennusti, että kun se jälleenrakennettaisiin kolmannen kerran, niin silloin alkaisi kolmannen juutalaisen Temppelin rakentaminen.pertsa2012 kirjoitti:
Tuossa on se profetia - näetkö siinä jotakin tempauksista ????
Vuonna 1217 juutalainen rabbi Judah Ben Samuel profetoi, että Turkin Ottomaanit tulisivat hallitsemaan Jerusalemin pyhää kaupunkia kahdeksan riemuvuoden ajan. 3.Moos. 25:8-13 mukaan riemuvuosi on 50 vuoden jakso. Kahdeksan riemuvuotta on siis 400 vuotta. Ja kuinka kävikään, 300 vuotta myöhemmin vuonna 1517 Turkin ottomaanit valtasivat Jerusalemin kaupungin ja hallitsivat sitä seuraavat 400 vuotta. Liittoutuneet joukot kenraali George Allenby'n johdolla ajoivat heidät lopulta vuonna 1917 ulos kaupungista ja pyhältä maalta. Rabbin profetia 400 vuodesta toteutui täsmälleen ja vuodelleen.
Sama Rabbi oli myös profetoinut, että yhdeksännen riemuvuoden aikana Jerusalem olisi "ei kenenkään maata." Tämä toteutui täsmälleen vuosina 1917-1967 johtuen siitä tosiasiasta, että Kansainliitto asetti pyhän maan Brittiläisen Mandaatin alaiseksi, eikä se "kuulunut" millekään valtiolle. Vielä Israelin itsenäisyyssodan jälkeen vuosina 1948-1949 Jerusalem oli edelleen jaettu maakaistalla, joka meni suoraan kaupungin sydämen läpi Jordanian hallitessa kaupungin itäistä osaa ja Israelin läntistä. Tuon maakaistan katsottiin olevan ja sitä jopa kutsuttiin nimellä "ei kenenkään maa" sekä israelilaisten että jordanialaisten taholta. Jokainen tuolle kaistalle astuva ammuttiin. Elin tuon ajan ja muistan hyvin raportit sanomalehdissä ja TV:ssä koskien Jerusalemin jakoa. Vasta kuuden päivän sodassa vuonna 1967 Israelin armeija valloitti pyhän maan koko länsirannan ja koko Jerusalemin kaupunki siirtyi takaisin Israelin omistukseen. Siten jälleen kerran tämän Rabbin 750 vuotta aikaisemmin antama profetia toteutui kirjaimelleen.
Eikä siinä vielä kaikki. Sama Rabbi profetoi myös, että kymmenennen riemuvuoden aikana Jerusalem olisi juutalaisten hallinnassa ja
messiaaniset "lopunajat" alkaisivat. Kymmenes riemuvuosi alkoi vuonna 1967 ja päättyy vuonna 2017. Rabbin profetia on toteutunut kirjaimelleen tähän päivään saakka. Ei siis ole mitään raamatullista syytä uskoa, ettei se voisi jatkaa toteutumistaan edelleenkin, ja Messiaaniset lopun ajat alkaisivat jossakin kohden tätä kymmenennettä riemuvuotta.
Tässä ei kuitenkaan ole vielä koko profeetallinen kuva. Kahdeksannellatoista vuosisadalla [1700-luvulla] rabbi Vilna Gaon profetoi, että Hurva'n synagooga Jerusalemissa, luultavasti mahtavin juutalainen synagooga koko maailmassa, tuhottaisiin ja jälleenrakennettaisiin kaksi kertaa, tuhottaisiin vielä kerran ja rakennettaisiin kolmannen kerran. Hän ennusti, että kun se jälleenrakennettaisiin kolmannen kerran, niin silloin alkaisi kolmannen juutalaisen Temppelin rakentaminen.Kolmannen temppelin tarvikkeet astiat ja tekstiilit ovat jo valmiina. Nykytekniikalla ei kauaa mene kun Temppeli on pystyssä. Missäänhän ei ole märitelty minkälainen se tulee olemaan.
pertsa2012 kirjoitti:
Tuossa on se profetia - näetkö siinä jotakin tempauksista ????
Vuonna 1217 juutalainen rabbi Judah Ben Samuel profetoi, että Turkin Ottomaanit tulisivat hallitsemaan Jerusalemin pyhää kaupunkia kahdeksan riemuvuoden ajan. 3.Moos. 25:8-13 mukaan riemuvuosi on 50 vuoden jakso. Kahdeksan riemuvuotta on siis 400 vuotta. Ja kuinka kävikään, 300 vuotta myöhemmin vuonna 1517 Turkin ottomaanit valtasivat Jerusalemin kaupungin ja hallitsivat sitä seuraavat 400 vuotta. Liittoutuneet joukot kenraali George Allenby'n johdolla ajoivat heidät lopulta vuonna 1917 ulos kaupungista ja pyhältä maalta. Rabbin profetia 400 vuodesta toteutui täsmälleen ja vuodelleen.
Sama Rabbi oli myös profetoinut, että yhdeksännen riemuvuoden aikana Jerusalem olisi "ei kenenkään maata." Tämä toteutui täsmälleen vuosina 1917-1967 johtuen siitä tosiasiasta, että Kansainliitto asetti pyhän maan Brittiläisen Mandaatin alaiseksi, eikä se "kuulunut" millekään valtiolle. Vielä Israelin itsenäisyyssodan jälkeen vuosina 1948-1949 Jerusalem oli edelleen jaettu maakaistalla, joka meni suoraan kaupungin sydämen läpi Jordanian hallitessa kaupungin itäistä osaa ja Israelin läntistä. Tuon maakaistan katsottiin olevan ja sitä jopa kutsuttiin nimellä "ei kenenkään maa" sekä israelilaisten että jordanialaisten taholta. Jokainen tuolle kaistalle astuva ammuttiin. Elin tuon ajan ja muistan hyvin raportit sanomalehdissä ja TV:ssä koskien Jerusalemin jakoa. Vasta kuuden päivän sodassa vuonna 1967 Israelin armeija valloitti pyhän maan koko länsirannan ja koko Jerusalemin kaupunki siirtyi takaisin Israelin omistukseen. Siten jälleen kerran tämän Rabbin 750 vuotta aikaisemmin antama profetia toteutui kirjaimelleen.
Eikä siinä vielä kaikki. Sama Rabbi profetoi myös, että kymmenennen riemuvuoden aikana Jerusalem olisi juutalaisten hallinnassa ja
messiaaniset "lopunajat" alkaisivat. Kymmenes riemuvuosi alkoi vuonna 1967 ja päättyy vuonna 2017. Rabbin profetia on toteutunut kirjaimelleen tähän päivään saakka. Ei siis ole mitään raamatullista syytä uskoa, ettei se voisi jatkaa toteutumistaan edelleenkin, ja Messiaaniset lopun ajat alkaisivat jossakin kohden tätä kymmenennettä riemuvuotta.
Tässä ei kuitenkaan ole vielä koko profeetallinen kuva. Kahdeksannellatoista vuosisadalla [1700-luvulla] rabbi Vilna Gaon profetoi, että Hurva'n synagooga Jerusalemissa, luultavasti mahtavin juutalainen synagooga koko maailmassa, tuhottaisiin ja jälleenrakennettaisiin kaksi kertaa, tuhottaisiin vielä kerran ja rakennettaisiin kolmannen kerran. Hän ennusti, että kun se jälleenrakennettaisiin kolmannen kerran, niin silloin alkaisi kolmannen juutalaisen Temppelin rakentaminen.Ei suinkaan tuossa.
Mutta sivusto, jolla tuo profetia on, pitää selviönä "ylöstempausta" juuri tämän riemuvuoden aikana, jonka viimeinen vuosi on 2017. Ja olet itsekin tätä meille esitellyt. On turha luulla, että unohtaisin minua kiinnostavat asiat.- Odottajat2
pertsa2012 kirjoitti:
En ole koskaan kertonut mitään tulevasta tempauksesta eli torre valehtelee taas :-)
Tämä on valhehengen riivaama Jarmon yksinpuhelupalsta jossa hän riekkuu yksikseen.
Tiedote:
Tässä hetki sitten sain havaita että kiusanhengen riivaama henkilö kävi rekisteröimässä käyttämäni nimimerkin "Odottajat". Tämähän ei ole mitään ihmeellinen asia osoittaa koska olen osoittanut kritiikkini ainoastaan Jarmoa vastaan joten henkilön päätteleminen on varssin yksinkertainen. Tällä aikamäärällä jolloin tuo rimpuileva liike tapahtui. 24.4.2017 n. kello 14.
Jarmo on selkeästi ollut tällä hetkellä kirjoittelemassa palstalle jota tuskin tarvitsee osoittaa, sillä odotettavvissa on että hän kaiketi poistattaa ketjut josta sen voisi havaita kuten: Epäterve pelastusoppi (2. Tempausjakeen purku 1)* Tyypillistä riivaushengen aikaansaannosta.
Tällä hän pyrkii haittaamaan muiden kirjoittelua siinä ohessa kun floodailee aloituksiaan ja tyhjänpäiväisyyksiään. Naturalisti kirjoitti:
No ei, mutta onko sinun laskelmiesi mukaan nyt riemuvuosi. Nuo tiedot mitä minä asiasta löysin antavat eri vuosilukuja.
Eli kun katselet profetian kulkua niin aina ko. riemuvuoden kohdalla osa profetiasta
toteutuu.Minä en ala asiaa sen enempää penkomaan.
Pakanain aika näyttäisi olevan kuitenkin lopuillaan jos katsomme mailman tapahtumia.pertsa2012 kirjoitti:
Eli kun katselet profetian kulkua niin aina ko. riemuvuoden kohdalla osa profetiasta
toteutuu.Minä en ala asiaa sen enempää penkomaan.
Pakanain aika näyttäisi olevan kuitenkin lopuillaan jos katsomme mailman tapahtumia.Ydinpommit alkavat putoilemaan milloin hyvänsä - kysy vaikka
Kim - Jong - Unilta :-)
Silloin alkavat messiaaniset lopun ajat vyöryä päällemme.torre12 kirjoitti:
Hah. Olen odottanut vuoden loppua saadakseni nauraa pertsalle viimeset naurut. Silloin hän on nolannut itsensä viimeisen kerran. Aika käy jo vähiin.
Kun tämä vuosi on lopuillaan niin ketään ei naurata.
Tähänastinenkin tapahtumien kulku on ollut aika karmeata.torre12 kirjoitti:
Ei suinkaan tuossa.
Mutta sivusto, jolla tuo profetia on, pitää selviönä "ylöstempausta" juuri tämän riemuvuoden aikana, jonka viimeinen vuosi on 2017. Ja olet itsekin tätä meille esitellyt. On turha luulla, että unohtaisin minua kiinnostavat asiat.Minä olen kaiken aikaa selittänyt että ne jotka puhuvat tempauksesta sekoittavat se
ensimmäiseen eli vanhurskasten ylösnousemukseen.
Tuo nyt sitten näyttöä väitteillesi - puheitasi ei usko enää kukaan.pertsa2012 kirjoitti:
Minä olen kaiken aikaa selittänyt että ne jotka puhuvat tempauksesta sekoittavat se
ensimmäiseen eli vanhurskasten ylösnousemukseen.
Tuo nyt sitten näyttöä väitteillesi - puheitasi ei usko enää kukaan.Tuollaisiako sinä Pertsa päässäsi pyörittelet? Profetioita, lopunaikoja, vanhurskasten ylösnousemisia ja tempauksia? Ei ihme jos alkaa kaikenlaisia kuulohavaintoja pukkaamaan...
pertsa2012 kirjoitti:
Minä olen kaiken aikaa selittänyt että ne jotka puhuvat tempauksesta sekoittavat se
ensimmäiseen eli vanhurskasten ylösnousemukseen.
Tuo nyt sitten näyttöä väitteillesi - puheitasi ei usko enää kukaan."Ylöstempaus" lukee artikkelissa, jossa esitetään Ben Samuelin ennustus. Ja artikkelissa jopa kehoitetaan jo valmistautumaan. Jos se ei koske sinua, niin en voi mitään.
Sinä pyörrät puheitasi niin, että sinuun ei kukaan enää usko.
Ja ydinpommit, Israelin tuho, Putinin hyökkäys Suomeen. Olet esittänyt tuhoa, mutta mitään ei ole tapahtunut.pertsa2012 kirjoitti:
Kun tämä vuosi on lopuillaan niin ketään ei naurata.
Tähänastinenkin tapahtumien kulku on ollut aika karmeata."Kun tämä vuosi on lopuillaan niin ketään ei naurata."
Minäpä profetoin, että tänäkin vuonna vietetään joulu kuten ennenkin ja sitten uusivuosi raketteineen, kuten ennenkin. Ketä naurattaa, ketä ei...mitään maailmanlopun meininkiä tuskin tulee olemaan.Naturalisti kirjoitti:
"Kun tämä vuosi on lopuillaan niin ketään ei naurata."
Minäpä profetoin, että tänäkin vuonna vietetään joulu kuten ennenkin ja sitten uusivuosi raketteineen, kuten ennenkin. Ketä naurattaa, ketä ei...mitään maailmanlopun meininkiä tuskin tulee olemaan.Voisi vetää pertsan kanssa 1000 euron vedon tämän vuoden aikana tapahtuvista asioista. Pertsalla on muutama hyvä kohde.
torre12 kirjoitti:
"Ylöstempaus" lukee artikkelissa, jossa esitetään Ben Samuelin ennustus. Ja artikkelissa jopa kehoitetaan jo valmistautumaan. Jos se ei koske sinua, niin en voi mitään.
Sinä pyörrät puheitasi niin, että sinuun ei kukaan enää usko.
Ja ydinpommit, Israelin tuho, Putinin hyökkäys Suomeen. Olet esittänyt tuhoa, mutta mitään ei ole tapahtunut.Minä en allekirjoita muuta kuin vanhurskasten ylösnousemuksen.
Naturalisti kirjoitti:
Tuollaisiako sinä Pertsa päässäsi pyörittelet? Profetioita, lopunaikoja, vanhurskasten ylösnousemisia ja tempauksia? Ei ihme jos alkaa kaikenlaisia kuulohavaintoja pukkaamaan...
Siinä ateistille :
Ilmestyskirja :
20:4 Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.
20:5 Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.
20:6 Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.MihinUskosiPerustuu kirjoitti:
Kaikki perustuu luuloon siitä, että olet täällä vielä ilkkumassa, vaikka useimmat ihmiset eivät tiedä varmasti edes sitä, mitä seuraava päivä tuo tullessaan.
Torren ikäisellä terveellä miehellä todennäköisyys olla elossa vuoden lopussa on ainakin 95 %. Tempauksen todennäköisyys taas on nolla, joten tästä voi vähän laskeskella.
pertsa2012 kirjoitti:
Minä en allekirjoita muuta kuin vanhurskasten ylösnousemuksen.
No, tuo artikkeli puhuu vain "ylöstempaamisesta", johon pitää olla jo valmistautuneena. Kyse on uskovaisten sivustosta.
Tuo laittamasi kohta todistaa sinulle, että ei ole mitään muuta kuin yksi ainoa tempaaminen sinun elinaikana. Muu tapahtuu sitten aikojen päästä.pertsa2012 kirjoitti:
Eli kun katselet profetian kulkua niin aina ko. riemuvuoden kohdalla osa profetiasta
toteutuu.Minä en ala asiaa sen enempää penkomaan.
Pakanain aika näyttäisi olevan kuitenkin lopuillaan jos katsomme mailman tapahtumia.>Pakanain aika näyttäisi olevan kuitenkin lopuillaan jos katsomme mailman tapahtumia.
Njaa, ihmisyksilön todennäköisyys kuolla väkivaltaisesti on keskimäärin pienempi kuin koskaan, joten jos sitä katsoo niin ottiatuota ja silleen.
Myös monien kehitysmaita riivaavien tautien osalta on saatu aikaan huikeaa edistystä. Kuulin eilen ex-naapurilta, että syövän takia poistetut imusolmukkeet voidaan nykyään rakentaa uudelleen. Kamalata, eh?torre12 kirjoitti:
No, tuo artikkeli puhuu vain "ylöstempaamisesta", johon pitää olla jo valmistautuneena. Kyse on uskovaisten sivustosta.
Tuo laittamasi kohta todistaa sinulle, että ei ole mitään muuta kuin yksi ainoa tempaaminen sinun elinaikana. Muu tapahtuu sitten aikojen päästä.Vanhurskasten ylösnousemus tapahtuu joskus tai muulla tavoin.
pertsa2012 kirjoitti:
Minä en allekirjoita muuta kuin vanhurskasten ylösnousemuksen.
Ihanko sinulla on valta allekirjoittaa rahtikirjat taivaaseen?
pertsa2012 kirjoitti:
Siinä ateistille :
Ilmestyskirja :
20:4 Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.
20:5 Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.
20:6 Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.Ai jukra!!!
pertsa2012 kirjoitti:
Vanhurskasten ylösnousemus tapahtuu joskus tai muulla tavoin.
Eli tarkemmin tiedät vain muiden ylösnousemuksen; vanhurskaat sitten joskus.
Voi olla, ettet ole porukassa.torre12 kirjoitti:
Eli tarkemmin tiedät vain muiden ylösnousemuksen; vanhurskaat sitten joskus.
Voi olla, ettet ole porukassa.Voi olla, ettet ole porukassa.
__________________
Niinhän se voi olla - vain Herra tietää.
Tosin on muitakin pelastuvia kuten Ramattu kertoo.pertsa2012 kirjoitti:
Voi olla, ettet ole porukassa.
__________________
Niinhän se voi olla - vain Herra tietää.
Tosin on muitakin pelastuvia kuten Ramattu kertoo.Pertsa hei, Raamattu ei kerro meidän aikamme tapahtumista mitään, saati vielä odotettavissa olevista jutuista. Sinäkin olet länsimaisen sivistysvaltion kansalainen, lienet jonkun koulunkin käynyt. Tiedät sisimmässäsi etteivät kuolleet nouse ylös, kukaan ei "pelastu", ketään ei tempaista mihinkään, turpaan ehkä.....lopeta nuo pelokkaat ja sairaat fantasiasi ja nauti jäljellä olevasta elämästäsi.
Naturalisti kirjoitti:
Ihanko sinulla on valta allekirjoittaa rahtikirjat taivaaseen?
Todellisuus on tarua ihmeellisempää :
http://collapsepromotions.blogspot.fi/2014/09/kvanttiteoria-esittaa-etta-tietoisuus.html
________________________________________________
Kirja joka kantaa nimeä "Biosentrismi: Kuinka elämä ja tietoisuus ovat avaimia ymmärtääksemme universumin luonnetta" on saanut internetin kuohumaan koska se sisältää huomion että elämä ei lopu siihen kun ruumis kuolee ja että se voi jatkua loputtomiin. Kirjan kirjoittaja tiedemies Dr. Robert Lanza, joka on äänestetty kolmanneksi MERKITTÄVIMMÄKSI tiedemieheksi elossa NY Timesissä, ei epäile ollenkaan tätä mahdollisuutta.
Lanza osoittaa että universumin rakennelma itsessään, lait, voimat ja universumin pysyvyydet näyttävät olevan hienovaraisesti säädetty elämää varten, vihjaten että tietoisuus oli olemassa ennen materiaa. Hän väittää myös että tila ja aika eivät ole objekteja tai asioita vaan enemmänkin meidän eläimellisen tietoisuutemme välineitä. Lanza sanoo että me kannamme tilaa ja aikaa mukanamme kuten "kilpikonnat koteloaan", tarkoittaen että kun kotelo otetaan pois (tila ja aika) me olemme olemassa edelleen.
____________________________________________________pertsa2012 kirjoitti:

____________________________________________________Kvanttiteoriasta on helppo vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, paljolti kai siksi, että kvanttitason ilmiöt ovat arkihavainnoistamme poikkeavia. On tietenkin mahdollista, että lopulta kyetään todistamaan ihmisen tietoisuuden olevan aivoista riippumaton, jolloin jokin "elämäksi" tai "tietoisuudeksi" kutsumamme voisi olla olemassa tämän maan päällisen elämämme ennen ja/tai jälkeenkin. Tämän mahdollisuuden ei kuitenkaan tulisi täyttää teitä "uskovia" voitonriemulla ja vahvistaa teitä taikauskossanne, vaan päin vastoin. Jos tietoisuus, "elämä", osoittautuu fyysisestä olemuksestamme riippumattomaksi, koskee se ihmisiä ylipäätään, katsomatta uskontokuntaan tai uskomusten laatuun. Kyseessä ei olisi uskonnollinen "totuus", vaan havaittavissa, mitattavissa ja tieteellisesti selitettävissä oleva fakta, jolloin teidän jumalanne joutuisi entistäkin pienempää koloon piiloon. Toistaiseksi on aiheellista suhtautua varsin skeptisesti tämän suuntaisiin spekulaatioihin, vaikka mielenkiintoisia ne tietysti ovat.
Naturalisti kirjoitti:
Kvanttiteoriasta on helppo vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, paljolti kai siksi, että kvanttitason ilmiöt ovat arkihavainnoistamme poikkeavia. On tietenkin mahdollista, että lopulta kyetään todistamaan ihmisen tietoisuuden olevan aivoista riippumaton, jolloin jokin "elämäksi" tai "tietoisuudeksi" kutsumamme voisi olla olemassa tämän maan päällisen elämämme ennen ja/tai jälkeenkin. Tämän mahdollisuuden ei kuitenkaan tulisi täyttää teitä "uskovia" voitonriemulla ja vahvistaa teitä taikauskossanne, vaan päin vastoin. Jos tietoisuus, "elämä", osoittautuu fyysisestä olemuksestamme riippumattomaksi, koskee se ihmisiä ylipäätään, katsomatta uskontokuntaan tai uskomusten laatuun. Kyseessä ei olisi uskonnollinen "totuus", vaan havaittavissa, mitattavissa ja tieteellisesti selitettävissä oleva fakta, jolloin teidän jumalanne joutuisi entistäkin pienempää koloon piiloon. Toistaiseksi on aiheellista suhtautua varsin skeptisesti tämän suuntaisiin spekulaatioihin, vaikka mielenkiintoisia ne tietysti ovat.
" jolloin teidän jumalanne joutuisi entistäkin pienempää koloon piiloon. "
______________
Ei vaan entistä suurempaan.
Enempää en sinua auta :-)pertsa2012 kirjoitti:
" jolloin teidän jumalanne joutuisi entistäkin pienempää koloon piiloon. "
______________
Ei vaan entistä suurempaan.
Enempää en sinua auta :-)"Ei vaan entistä suurempaan.
Enempää en sinua auta :-) "
Toki sen voi noinkin päin ajatella, mutta ymmärräthän, että silloin ei enää puhuta esim. Jahwesta, teistisestä jumaluudesta, jolta jo nyt on pudonnut pohja pois. Jos joskus löytyy todisteet, eli siis havaitut ja dokumentoidut materiaalit, mittaukset tms. tietoisuudesta ilman fyysistä kehoa, tuon havaitun todellisuuden liittäminen jumaluuksiin on sama, kuin palvoisit gravitaatiota jumalana. Todellisuudessa tieteelliset havainnot todistavat yhä suuremman osan todellisuudesta täysin ilman jumaluuksia. Itse asiassa jumalat ovat jo nyt käytännössä tarpeetomia, ovat olleet jo pitkään. Koska olemattoman todistaminen tieteellisesti olemattomaksi on kohtalaisen hankalaa, teidän jumalanne livahtelee aina vain pienempiin koloihin piiloon. Kvanttitasollakin on niitä koloja, joten sieltä vain kaivelemaan.torre12 kirjoitti:
Mutta pane mieleesi: vuoden viimeisenä päivänä ilkun pertsalle, kun hän yhä on tempaamatta.
Olen ollut systemaattisesti tempausteorioita vastaan mutta homojokkeri valehtelee
aina kuten kirkkokuulolla saitilakin.Naturalisti kirjoitti:
"Ei vaan entistä suurempaan.
Enempää en sinua auta :-) "
Toki sen voi noinkin päin ajatella, mutta ymmärräthän, että silloin ei enää puhuta esim. Jahwesta, teistisestä jumaluudesta, jolta jo nyt on pudonnut pohja pois. Jos joskus löytyy todisteet, eli siis havaitut ja dokumentoidut materiaalit, mittaukset tms. tietoisuudesta ilman fyysistä kehoa, tuon havaitun todellisuuden liittäminen jumaluuksiin on sama, kuin palvoisit gravitaatiota jumalana. Todellisuudessa tieteelliset havainnot todistavat yhä suuremman osan todellisuudesta täysin ilman jumaluuksia. Itse asiassa jumalat ovat jo nyt käytännössä tarpeetomia, ovat olleet jo pitkään. Koska olemattoman todistaminen tieteellisesti olemattomaksi on kohtalaisen hankalaa, teidän jumalanne livahtelee aina vain pienempiin koloihin piiloon. Kvanttitasollakin on niitä koloja, joten sieltä vain kaivelemaan.Ehkä et näe metsää puilta ?
pertsa2012 kirjoitti:
Ehkä et näe metsää puilta ?
Ennemminkin näkisin, että sinulta menevät nyt sekaisin puut ja lyhtypylväät.
pertsa2012 kirjoitti:
Olen ollut systemaattisesti tempausteorioita vastaan mutta homojokkeri valehtelee
aina kuten kirkkokuulolla saitilakin.Sinäkö kuvittelet senkin, että minä unohtaisin mitä sinä olet kirjoittanut!
Sinä joka uskot Putinin hyökkäykseen Jumalan rangaistuksen toteuttajana. Siihen että Israel tuhotaan ennen vuoden 2014 loppua. Kerroit varautuneesi Suomen tuhoon tuhansilla säilykepurkeilla.
Kuule: uskot kaikkeen mitä vaan kuulet, mutta pidät minua valehtelijana.
- HimoitsetPertsaa
Miksi himoitset Pertsaa?
- Odottajat2
Tämä on valhehengen riivaama Jarmon yksinpuhelupalsta jossa hän riekkuu yksikseen.
Tiedote:
Tässä hetki sitten sain havaita että kiusanhengen riivaama henkilö kävi rekisteröimässä käyttämäni nimimerkin "Odottajat". Tämähän ei ole mitään ihmeellinen asia osoittaa koska olen osoittanut kritiikkini ainoastaan Jarmoa vastaan joten henkilön päätteleminen on varssin yksinkertainen. Tällä aikamäärällä jolloin tuo rimpuileva liike tapahtui. 24.4.2017 n. kello 14.
Jarmo on selkeästi ollut tällä hetkellä kirjoittelemassa palstalle jota tuskin tarvitsee osoittaa, sillä odotettavvissa on että hän kaiketi poistattaa ketjut josta sen voisi havaita kuten: Epäterve pelastusoppi (2. Tempausjakeen purku 1)* Tyypillistä riivaushengen aikaansaannosta.
Tällä hän pyrkii haittaamaan muiden kirjoittelua siinä ohessa kun floodailee aloituksiaan ja tyhjänpäiväisyyksiään. Pertsan sanomisilla ei ole MITÄÄN merkitystä. Olen tajunnut VALITETTAVASTI vasta nyt, että hän on vain surkea trolli. Ei hänestä keskustelemaan ole.
Itsensä kanssa toki osaa keskustella, ja mikä parasta hänelle riittää siihen yksi nimimerkki siinä missä Räyhis tarvitsee tuhansia naurettavia persoonallisuuksia.
- Odottajat2
Profetiapalstalta voi käydä katsomassa multinikkeilyn salaisuuksia. Terveiset vaan palstalla oleville jarmoille.
tämä teksti kuuluu jarmolle: "Pertsan sanomisilla ei ole MITÄÄN merkitystä. Olen tajunnut VALITETTAVASTI vasta nyt, että hän on vain surkea trolli. Ei hänestä keskustelemaan ole. " - Aito.Aivoliitto
No heh voi sentään, onhan täällä taas varsinaiset tempauskisat ;)
Paljonko nousee rinnalta tai kyykystä ? - KäskyKarttaa
Ateismi on epäloogisuutta ja rakentuu valheelle kuten kaikki muutkin epäloogiset valheen rakennelmat. Raamattu kertoo totuuden, muut eri valhesuunnat vastustavat sitä. Raamatusta ei löydy valhetta, koraani , ateismi ja muut valheet paljastuvat Raamatun paljastamina. Liberaaliteologia on pahuuden ja tietoisen paatuneisuuden ilmentymä. Jokainen uskova: Onko velvollisuutesi karttaa liberaaleja? Löytyykö siihen Määräysvaltaisen käsky Raamatusta ? Mitä ev.Lut kirkolle kävi toivottaessaan liberaali valheopin kirkon sisälle?
- SyöJäätelöäHomo
Homon jäätelönsyönti vinkki. Anna homojäätelön pehmetä 15min. http://www.iltalehti.fi/pippuri/201704202200106331_ah.shtml
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 60854
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111803Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla231689- 48677
- 49609
- 57560
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k91540- 22536
- 76533
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai43518