Valehteleva micropuolue!

RKP ei saa aikaan vaaliliittoa Kokoomuksen eikä Kepun kanssa. Tämä johtaa siihen, että edustajapaikkoja menetetään, vaikka kannatus pysyisi ennallaan.
Suomalaisten kannattaakin kerääntyä TV:n ääreen sunnuntaina seuraamaan Ruotsin vaalivalvojaisia. RKP on ratsastanut Ruotsi yhteistyön varjolla politiikassa.
Kansalainen ei tule näkemään yhtään RKP:n edustajaa Ruotsissa minkään puolueen kunniavieraana vaalivalvojaisissa. RKP:n valheet paljastuvat. Mitään yhteistyötä Ruotsissa ei ole.
Perujen vahva edustus on Sverigedemokraattien jytkyä todistamassa.

RKP on luisunut nykyjohdon myötä pelkäksi kiukuttelevaksi paikallispolittiseksi puolueeksi.
Paikallispolitiikkakin on hyvin rajoittunutta. Suurimmassa osassa Suomea ei RKP:llä ole edustusta, eikä ruotsia puhuta. Kannattaako tällaista puoluetta ylläpitää? Äänestäkää Hjallista.

RKP valehtelee myös Suomen kaksikielisyydestä, vaikka kaikki tietävät, ettei ruotsia Suomessa puhuta, kuin muutamilla paikkakunnilla, jotka nekin ovat pieniä. Suuremmilla paikkakunnilla on vain suomenkilisiltä ja maahanmuuttailta suljettuja kouluja ja muita laitoksia, joissa ruotsia puhutaan.

On kestämätöntä, että yhteiskunta kustantaa kansalaisiltaan suljettuja laitoksia. perussuomalaiset ovat vahvasti tekemässä yhteistyötä ruotsalaisten kanssa, heidän lastensa pitää päästä halutessaan ruotsinkieliseen kouluun. Miksi hyväksytte syrjinnän?

6

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Erityisesti tulee huomioid veronmaksajien kustantaman Svenska Yle:n rooli loan heitossa ja persujen demonisoimisessa. Svenska Yle:n osuutta budjetissa pitää vähentää radikaalisti.

      • demokratia-toimii

        Persut ovat kyllä aiheuttaneet arvosteltavan julkisuutensa ihan itse ja miksi se pitäisi salata tiedotusvälineissä.


    • Mikäli ruotsia kutsutaan kansalliskieleksi ei ruotsiksi opiskelemista pidä kansalaisilta estää.
      Kaikkialla, missä on ruotsinkielinen päiväkoti tai -koulu pitää niihin olla vapaa pääsy kaikilla kansalaisilla. Tavallisessa yhteiskunnan kustantamassa koulussa ei ruotsi pidä olla pakollisena.

    • Kriuhnoo

      No eipä RKP täällä Vaasan vaalipiirissäkään ole vaaliliittoja harrastanut, kun on niin paljon vahva kannatus.
      Vaikka ovat olleet oppositiossa, ei pakkoruotsin purkamisesta ole puhettakaan....on noilla 5 sinipiikaministerillä varmaan tärkeämpiä hommia?? :/

    • LahjontaaKorruptiota

      RKP:n luikerot, lonkerot yltävät laajalle.
      RKP llä on valtavasti rahaa käytettävissään ja ahneita poliitikkoja riittää.
      Kalatainen, Stubb, Orpo, Sipilä, Andersson-Svensson...

    • Perusnuori

      Aller media on vaikeuksissa. Mikäli sinun sananvapauttasi tällä palstalla rajoitetaan ja mielestäsi asiallinen kirjoitus poistetaan tallenna se ja kerää talteen. Ilmoita sitten palstalla oleville mainostajille.
      Erityisesti RKP:n palstalla on näitä poistoja. Suojeleeko ylläpito RKP:tä?

      Mainostajalle on myrkkyä, jos mielenkiintoiset ja klikkauksia aiheuttavat kirjoitukset poistetaan.
      Mainostajista tuskin kukaan haluaa suojella det svenska i Finland?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä

      Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh
      Maailman menoa
      26
      2159
    2. Kuhmossa rallit alkoi ennen aikojaan

      Paettiin polliisia törkeästi? Se tuo rallikiima on näemmä saavuttanu paikalliset tommi mäkiset kiljupäissään auton rat
      Kuhmo
      35
      1783
    3. Miksi aina pitää kilpailla parhaudesta?

      Mua ärsyttää se, että kaikki kilpailut ja visailut keskittyvöt aina siihen, kuka on paras missäkin. Tänäkin aamuna tuli
      Sinkut
      60
      1535
    4. 41000 kavallettu rahaa

      uutisoi Kaleva ja iltasanomat vuosina 2020-2022 välisenä aikana hävinnyt toi summa tuomittu nainen 1971 syntynyt.
      Pyhäjärvi
      48
      1423
    5. Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt

      Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit
      Maailman menoa
      42
      1422
    6. Tuleeko tästä

      Enää mitään. Voiko mitään enää korjata?
      Ikävä
      111
      1373
    7. Kaste tulisi tehdä apostolisella tavalla Ap. t. 2:38 mukaan

      Apostolit eivät kastaneet kolminaisuuden nimellä vaan Jeesuksen alkuperäisen käskyn mukaisesti: Ap. t. 2:38 Niin Pietar
      Kaste
      69
      1355
    8. Mitä muutoksia tekisit

      kaivatullesi? Miten on? Muista olla REHELLINEN 📸
      Ikävä
      85
      1234
    9. Fantasioista

      Suurimmalla osalla meistä on jonkinlaisia eroottisia fantasioita. Miten sinä suhtaudut fantasioihin? Ruokitko niitä vai
      Sinkut
      127
      1125
    10. Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä

      Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi
      Kaste
      41
      1124
    Aihe