Miksi demarien hallituskausi päättyy aina paskaan?

Ruskeat.kielet.lipoo

Vuodesta 2003 lähtien Suomessa on ollut oikeistovetoisia hallituksia. Välillä on ollut demarit mukana, välillä ei.

Miksi demarien mukanaoloa hallituksessa ei huomaa mistään hyvästä, vaan pelkästään siitä että silloin on aina saatu tuhoa aikaiseksi enemmänkin muulloin.

Miksi työläisten, köyhien ja eläkeläisten olot heikkenevät aina eniten juuri silloin kun demarit ovat hallituksessa, riippumatta paikkaluvusta?

Syy on se, että demarit ovat eduskunnan suurin porvarin PERSEEN NUOLIJA. Pitkäkielisimmistä tehdään ministeteitä.

42

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oikhd

      Aloitus on palstan kokoomuspersun joutavaa ulinaa koska Suomessa on enemmistöparlamentarismi eli se puolue joka kulloinkin on suurin ja sen apupuolueet määräävät talouspolitiikasta kuten oli laita esim. kokoomus Kataisen porvarienemmistöisen hallituksen aikana jossa kokoomuksen apupuolueina olivat porvaripuolueet kristilliset ja vihreät. Myös persut ja sinipersut ovat porvaripuolueita eli kokoomuksen sisarpuolueita koska niillä on sama talouspolitiikka kokoomuksen kanssa.

      • Pitkät.ovat.kielet

        Juuri niin! Kokoomus määrää ja perseennuolijat seuraavat.
        On vaikea uskoa että köyhät äänestävät demareita vain siksi että kokoomuslaiset perseet nuollaan.
        Timo Soinikin otti demareista mallia, toivottavasti ei tapa leviä.

      • udwer
        Pitkät.ovat.kielet kirjoitti:

        Juuri niin! Kokoomus määrää ja perseennuolijat seuraavat.
        On vaikea uskoa että köyhät äänestävät demareita vain siksi että kokoomuslaiset perseet nuollaan.
        Timo Soinikin otti demareista mallia, toivottavasti ei tapa leviä.

        Kokoomus määräsi suomalaisen enemmistöparlamentrismin mukaisesti koska sillä oli enemmistö porvarillisine apupuolueineen (kristilliset ja vihreät) sekä hallituksessa että eduskunnassa. Sitä et sinäkään persu voi muuttaa miksikään vaikka päälläsi seisoisit ja ulisisit katkeruuttasi.

      • Ministerit.vaihdettu
        udwer kirjoitti:

        Kokoomus määräsi suomalaisen enemmistöparlamentrismin mukaisesti koska sillä oli enemmistö porvarillisine apupuolueineen (kristilliset ja vihreät) sekä hallituksessa että eduskunnassa. Sitä et sinäkään persu voi muuttaa miksikään vaikka päälläsi seisoisit ja ulisisit katkeruuttasi.

        Niin määräsi, kuka sen kieltää? Ja perseennuolijapuolue demarit lipoivat niin että litinä kuului Euroopan Keskuspankkiin asti, jonne ministeri Urpilainen lahjoitti rahaa. Litinä kuului myös työvoimatoimistoon, jonka "asiakkaiden" määrää ministeri Ihalainen lisäsi puolella - ja pysyvästi.

        Köyhä duunari ja eläkeläinen maksoivat kalliisti siitä että kokoomuslaisella on puhdas aanus.

        Nyt kokoomus on taas hallituksessa mutta työttyömyys on laskenut ja valtion velkaakin on maksettu pois. Näin käy kun ei ole demariministereitä. Aivan selkeä esimerkki.

      • irfygd
        Ministerit.vaihdettu kirjoitti:

        Kokoomus Katainen ajoi kreikkatuet kokoomuksen apupuolueiden kristillisten ja vihreiden kanssa läpi koska kuolasi rahakasta EU komissaarinvirkaa nuollen oikeistolaisen EU komissaari Junckerin perärööriä. Työttömyys on jonkin verran laskenut Suomessa koska kansainvälisen talouden noususuhdanteen takia eikä kepuporvari Sipilän hallituksen ansiosta. Suomen työttömyys on edelleen velkaantuneiden EU:n kriismaiden luokkaa eli lähellä 20% jos otetaan laskuun 9 euron orjatöissä olevat, työkokeilussa olevat, koulutuksessa olevat ja työttömyysturvan ulkopuolelle savustetut työttömät.

      • Lipiti-lips
        irfygd kirjoitti:

        Niin teki. Miksi demarit suostuovat, heillä oli sentään työ- ja valtionvaraministeriys. Ei olisi ollut mikään pakko suostua. Kuten ei Soininkaan olisi tarvinnut suostua omiin hillotolppapeyoksiinsa.
        Yhtäläisyyttälöytyy, etenkin ruskeat kielet ja alhainen moraali.

      • irfqwe
        Lipiti-lips kirjoitti:

        Niin teki. Miksi demarit suostuovat, heillä oli sentään työ- ja valtionvaraministeriys. Ei olisi ollut mikään pakko suostua. Kuten ei Soininkaan olisi tarvinnut suostua omiin hillotolppapeyoksiinsa.
        Yhtäläisyyttälöytyy, etenkin ruskeat kielet ja alhainen moraali.

        Kuten aiemmin todettiin Suomessa on enemmistöparlamentarismi eikä siitä voi poiketa lain mukaan koska elämme sivistysvaltiossa.

      • irfygd kirjoitti:

        Kokoomus Katainen ajoi kreikkatuet kokoomuksen apupuolueiden kristillisten ja vihreiden kanssa läpi koska kuolasi rahakasta EU komissaarinvirkaa nuollen oikeistolaisen EU komissaari Junckerin perärööriä. Työttömyys on jonkin verran laskenut Suomessa koska kansainvälisen talouden noususuhdanteen takia eikä kepuporvari Sipilän hallituksen ansiosta. Suomen työttömyys on edelleen velkaantuneiden EU:n kriismaiden luokkaa eli lähellä 20% jos otetaan laskuun 9 euron orjatöissä olevat, työkokeilussa olevat, koulutuksessa olevat ja työttömyysturvan ulkopuolelle savustetut työttömät.

        Suomalaiset politiikot ovat kiipijäporukkaa, eikä täällä ole kuin muutama tavoiteltava vakipaikka/pitempiaikainen SuomenPankin pääjohtajan, sekä Pressa virka.Eli on suunnattava katse eurooppaan.

      • eipä.ole.sekään
        irfqwe kirjoitti:

        Kuten aiemmin todettiin Suomessa on enemmistöparlamentarismi eikä siitä voi poiketa lain mukaan koska elämme sivistysvaltiossa.

        Niin ja perseennuolenta ei ole laissa kielletty ja sitä tekee piiloporvaripuolue demarit pettäen köyhät ja duunarit. Sekään ei ole laitonta.

      • velanottomestarit
        irfygd kirjoitti:

        Kokoomus Katainen ajoi kreikkatuet kokoomuksen apupuolueiden kristillisten ja vihreiden kanssa läpi koska kuolasi rahakasta EU komissaarinvirkaa nuollen oikeistolaisen EU komissaari Junckerin perärööriä. Työttömyys on jonkin verran laskenut Suomessa koska kansainvälisen talouden noususuhdanteen takia eikä kepuporvari Sipilän hallituksen ansiosta. Suomen työttömyys on edelleen velkaantuneiden EU:n kriismaiden luokkaa eli lähellä 20% jos otetaan laskuun 9 euron orjatöissä olevat, työkokeilussa olevat, koulutuksessa olevat ja työttömyysturvan ulkopuolelle savustetut työttömät.

        Plus, että lahjoitti Kreikalle v. 2010 ILMAN demareita 1 miljardia suoraan Suomen kassasta(velkarahaa). Kyllä kokkareilta irtoo noita noita kikkareita. Hurraa kokoomus.

      • olof.palme
        velanottomestarit kirjoitti:

        Plus, että lahjoitti Kreikalle v. 2010 ILMAN demareita 1 miljardia suoraan Suomen kassasta(velkarahaa). Kyllä kokkareilta irtoo noita noita kikkareita. Hurraa kokoomus.

        Miljardin lahjoittivat? Demarit lahjoittibat seitsemän miljardia. Hurraa demarit!

    • eivätkä_häpeä

      demarit tekivä saman tempun kuin Soini. Pettivät äänestäjänsä hyppäämällä porvarien kelkkaan.
      Samaa maata kummatkin.

      • otdqe

        Kokoomuspersu taas valehtelemassa notta korvat heiluvat mutta onneksi palstalla kukaan ei usko typeriä valeitasi.

      • dfroh
        otdqe kirjoitti:

        Kokoomuspersu taas valehtelemassa notta korvat heiluvat mutta onneksi palstalla kukaan ei usko typeriä valeitasi.

        Linkki "tietoosi" valehtelusta, muuten huuhaata.

      • En muista kuka demarijohtaja sanoi aikoinaan, kun me saamme kansalta ns.mandaatin, niin se tarkoittaa avointavaltakirjaa päätösten tekemisiin. Puolueenjohto päättää kulloisenkin asian. Rivikansanedustaja on napinpainaja, emmekä myös ikinä kannata kansanäänestyksiä, koska kansa nyt voi olla mitä mieltä tahansa ja on arvaamaton.

    • LuonnonLaki

      Missä demari siellä ongelma. Neljän vuoden päästä on taas helvetti valloillaan joka sektorilla.

      • iqeb

        Örisee kokoomuspersu "tietävänä" kiljupieruissaan.

      • gdser
        iqeb kirjoitti:

        Örisee kokoomuspersu "tietävänä" kiljupieruissaan.

        Linkki "tietoosi", muuten huuhaata.

    • Kokoomuspettääkansan

      Kokoomus tuhosi Suomen 25 vuodessa!
      100 mrd. velkaa ja kansallisomaisuus myyty!

      • hirveäätuhoa

        Jutta Urpilainen teki tähtitieteellistä tuhoaa ja lisäksi lahjoitti rahaa miljarditolkulla Kreikan miljardööreille.
        Olivat myös vassareiden kanssa myymässä kansallisomaisuutta.

      • aoif
        hirveäätuhoa kirjoitti:

        Jutta Urpilainen teki tähtitieteellistä tuhoaa ja lisäksi lahjoitti rahaa miljarditolkulla Kreikan miljardööreille.
        Olivat myös vassareiden kanssa myymässä kansallisomaisuutta.

        Kokoomus Kataisen hallitus oli porvarienemmistöhallitus sekä hallituksessa että eduskunnassa koska porvaripuolueet kristilliset ja vihreät olivat kokoomuksen apupuolueina tukemassa porvarillista talouspolitiikkaa ja kokoomus Katainen ajoi kreikkatuet läpi porvarienemmistöllä koska kokoomus Katainen hinkui rahakasta EU komissaarinvirkaa nuollen oikeistolaisen EU komissaarin Junckerin pakoputkea.

      • Demarien.lipokieliJutta
        aoif kirjoitti:

        Kokoomus Kataisen hallitus oli porvarienemmistöhallitus sekä hallituksessa että eduskunnassa koska porvaripuolueet kristilliset ja vihreät olivat kokoomuksen apupuolueina tukemassa porvarillista talouspolitiikkaa ja kokoomus Katainen ajoi kreikkatuet läpi porvarienemmistöllä koska kokoomus Katainen hinkui rahakasta EU komissaarinvirkaa nuollen oikeistolaisen EU komissaarin Junckerin pakoputkea.

        Ja demarit nuolivat Kataisen persettä sen lujemmin mitä enemmän Jyrki virkaa tahtoi.
        Ja Jutta juoksi lahjoittamassa rahaa Kreikan porvareille, miljardimiehille, omista köyhistä viis, vetäköön käteen.
        LIPSLIPSLIPS

    • Buaahhhaaa

      Kokoomusko pitäisi sitten taas saada valtaan että työläisen, eläkeläisen, köyhän, pienituloisen kurjuus maksimoituu.

    • ParhaatKusettajat

      Eihän demarit koskaan kansan etua ajattele, ainoastaan oman eliittinsä etua. Milloin olet nähnyt rehellisen demarin ?

      • qzte

        Kokoomustrollin joutavaa horinaa.

      • Heeheheeheheh
        qzte kirjoitti:

        Kokoomustrollin joutavaa horinaa.

        Demaritrolllin kitkerä ilmastopäästö.

    • Ryökköö

      - Sosialistit ovat niitä suurimpia kapitalisteja tässä maassa, kuten tapasi paappani eläessään sanoa.

      • tyhgz

        Sosialistit sulla on housuissasi kokoomusloinen.

      • 77yu0987
        tyhgz kirjoitti:

        Sosialistit sulla on housuissasi kokoomusloinen.

        Nytpä faktan päästit. Sosialistit ovat ihan samaa tavaraa.

      • Kepulikokkareet
        77yu0987 kirjoitti:

        Nytpä faktan päästit. Sosialistit ovat ihan samaa tavaraa.

        Mitä tarkoitat sanalla; fakta?

      • Ei.maksa.vaivaa
        Kepulikokkareet kirjoitti:

        Mitä tarkoitat sanalla; fakta?

        Olet ilmeisesti demari kun se sana on sinulle tuntematon. Enpä usko että kannattaa yrittää selittää sitä. Helpompi on selittää syntymäsokealle mikä ero on väreillä vihreä ja ruskea.

    • noin.se.menee

      Demarit ovat Isältä Pojalle puolue.

      • qkjfe

        Kokoomushan se on koska nykyisen valtiovarainministeriön pampun kokoomuslaisen Martti Hetemäen isäkin oli valtionelättivirkamies.

    • Orpon kirjassa käydään läpi vuoden 2015-2016 venäjän painostusta pakolaisilla.Tämä olkoon ns. aasinsilta seuraavaan asiaan. Yksi demarin (Tarja) tekemistä idiootti päätöksistä on Ottawan miinankieltosopimuksen hyväksyminen. Lähes tai yli 1300 km itäraja, jokainen järkevä ihminen ymmärtää millainen pelote miinakentät olisivat laittomille maahanpyrkijöille.

    • Demari-piskit

      Kun Soini teki petoksen, se oli vihervassareiden mielestä aivan hirvittävä asia, lähes valtiopetos.
      Kun demarit teki satatuhatta kertaa suuremman petoksen, se onkin "kokoomuksen syy".

      No joo, tokihan koiran omistaja on vastuussa koiransa tekosista. Siivoaisi jätteet myös.

    • nähty.on_

      Velkaa ja lisää veroja. Muuhun eivät demukat kykene.

    • kepsap

      Jos äänestät demareita, silloin olet syntynyt eilen. Eikö kukaan muista sixpack-hallitusta, verkkosukkaa, käteistä? Miksi tätä samaa halutaan toisintona?

      • Kaksinaamaiset

        Kyllä muistaa. Mutta Suomessa elää paljon syöpäläisiä, jotka elävät valheesta, petturuudesta ja muiden hyväksikäytöstä. He ovat niitä jotka haluavat demarit maan johtoon.

      • velanottomestarit
        Kaksinaamaiset kirjoitti:

        Kyllä muistaa. Mutta Suomessa elää paljon syöpäläisiä, jotka elävät valheesta, petturuudesta ja muiden hyväksikäytöstä. He ovat niitä jotka haluavat demarit maan johtoon.

        Ja niitä, jotka haluavat Suomen täydelliseen perikatoon ja elävät valheesta, petturuudesta ja muiden hyväksikäytöstä. Heitä kutsutaan perskokkareiksi.

      • kokkaredemarit
        velanottomestarit kirjoitti:

        Ja niitä, jotka haluavat Suomen täydelliseen perikatoon ja elävät valheesta, petturuudesta ja muiden hyväksikäytöstä. Heitä kutsutaan perskokkareiksi.

        Niin kutsutaankin. He ovat juuri niitä jotka äänestävät demareita.

      • velanottomestarit

    • meluton

      kai kokoomuksen mieli edokas on demarit kun ay liikekin on hiljaa uusista leikkausista alinpaan tulo ryhmään,

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onneksi olkoon sait mut vittuuntumaan

      Sapettanu koko helvetin päivän.
      Ikävä
      81
      3328
    2. Siis oikeasti S... En ymmärrä...

      Oletko se sinä joka täällä kaipailee? Kaikki täsmää.
      Ikävä
      88
      2903
    3. Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa

      Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä
      Ikävä
      40
      2299
    4. Seinäjoen ampumistapaus

      Kyseessä olivat helluntainkirkkoon kuuluvia. Niin myös Jyväskylän tapauksessa. Mistä he saavat aseet ?
      Seinäjoki
      51
      2149
    5. Keksin sinulle tänään uuden lempinimen

      Olet kisu-muija. Mitäs tykkäät älynväläyxestäni?
      Ikävä
      85
      2129
    6. Mitä sitten ikinä teetkin

      Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei
      Ikävä
      44
      1727
    7. Saanko selityksen?

      Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(
      Ikävä
      65
      1696
    8. Mies mistä oikein suutuit?

      Yhtäkkiä vaan häippäsit täältä... 😢
      Ikävä
      25
      1677
    9. Pakotteet purevat

      Asiallinen artikkeli Helsingin Sanomissa miten pakotteet purevat Venäjään. Kulutusjuhlat, ei työttömyyttä, elintason nou
      NATO
      263
      1554
    10. Kun istuit

      vierelläni penkillä, olin hetken onnellinen. Se hetki kimaltelee mieleni sopukoissa ja valvottaa öisin. Salainen kaipau
      Ikävä
      58
      1479
    Aihe