Parkour

kyllä se jonkinmoista urheilua on, juostaan ympäri kaupunkia, kiipeillään ja pompitaan.

Moi kirjoitti:

kyllä se jonkinmoista urheilua on, juostaan ympäri kaupunkia, kiipeillään ja pompitaan.

Sitähän pennut ovat aina tehneet, nyt siitä on tullu vaan vakavasti otettu harrastus. Enkä yhtään ihmettelis vaikka 'lajissa' vielä mm-kisatkin järjestettäisiin, kyllähän niitä kisoja pidetään mitä ihmeellisimmissä lajeissa. Tosin usein huumorimielessä, onneksi.

make kirjoitti:

Sitähän pennut ovat aina tehneet, nyt siitä on tullu vaan vakavasti otettu harrastus. Enkä yhtään ihmettelis vaikka 'lajissa' vielä mm-kisatkin järjestettäisiin, kyllähän niitä kisoja pidetään mitä ihmeellisimmissä lajeissa. Tosin usein huumorimielessä, onneksi.

http://www.parkour.fi

parkourissa ei voi kisailla koska ei ole mitään kisailtavaa. Tämä laji ei ole mitään "kivaa olen maailmanmestari" tyylinen laji vaan jokainen saa miettiä oman tyylinsä ja nopeutensa. Tärkeintä on liikunnan riemu.

skeptikko kirjoitti:

http://www.parkour.fi

parkourissa ei voi kisailla koska ei ole mitään kisailtavaa. Tämä laji ei ole mitään "kivaa olen maailmanmestari" tyylinen laji vaan jokainen saa miettiä oman tyylinsä ja nopeutensa. Tärkeintä on liikunnan riemu.

samaa mieltä.

make kirjoitti:

Sitähän pennut ovat aina tehneet, nyt siitä on tullu vaan vakavasti otettu harrastus. Enkä yhtään ihmettelis vaikka 'lajissa' vielä mm-kisatkin järjestettäisiin, kyllähän niitä kisoja pidetään mitä ihmeellisimmissä lajeissa. Tosin usein huumorimielessä, onneksi.

''Sitähän pennut ovat aina tehneet, nyt siitä on tullu vaan vakavasti otettu harrastus. Enkä yhtään ihmettelis vaikka 'lajissa' vielä mm-kisatkin järjestettäisiin, kyllähän niitä kisoja pidetään mitä ihmeellisimmissä lajeissa. Tosin usein huumorimielessä, onneksi. ''

Hmm, kisoja tässä lajissa ei tule, (ainakaan toivottavasti).

Juu juoksee, hyppii, ylityksiä ja temppuja juuuu ei todellakaan urheilua

Parkourin ideahan on (minun ajatuksissani) nähdä kaikessa mahdollisessa liikkumisessa haasteita, ja ylittää niitä omien taitojen mukaan. Mitä vähemmän taitoa sitä enemän haasteita, tosin haasteet eivät lopu koskaan. Pituushypyssä vaikkapa ainoa raja, joissa hasteiden ilmeneminen loppuu, on se kun ei enää ponnistuksen jälkeen tule alas. Jokaiseen suoritukseen voi lisätä vauhtia. Siihenkin on rajana omat maximaaliset rajat. Perusvaulttia voi harjoitella kunnes aita jonka ylittää on taivaissa ja herra trasööri jäätyy/pamahtaa/tukehtuu kuoliaaksi.

Homma on siis siinä, miten haluat parkourata. Haluatko jyystää aina samoja temppuja jotka osaat niin helpoista paikoista kun voit? Samaa olisi jos juoksija kävelisi kenttää ympäri, ja muutenkin lopettaisi puolivälissä. Samaan syssyyn kun voisi tavoitella maailmanennätystä.
Parkourissahan on se loistava puoli, että ainoa kilpailu (pitäisi olla) käydään itseään vastaan. Siis jos itse on kova vastus eli ei uskalla tai osaa, on viisaampaa mennä sinne missä oman itsensä este pienenee. Muttei liikaa.

Pääpointtihan on siinä, että parkourista voi tehdä vaikeaa tai liian helppoa. Tai mahdotonta. Mahdottomaan kun ei kykene, on aika laskea tavotteita. Kukaan tuskin elinaikanaan kehittyy sinne asti, että se on liian helppo taso.Monet lajit ovat vaarallisia tai eivät,riippuu taysin miten niitä harrastat.Voihan parkouria köpötellä kanttikivetyksellä missä tuskin onnistuu naarmuakaan saamaan,tai juosta täysillä halki ydinkeskustan loikkien aitojen ja pihojen poikki tietämättä mitä nurkan takaa tulee eteen ja etsien uusia esteitä voitettavaksi.Ottaen huomioon että parkour on suomessa ollut vasta kohta 3 vuotta, mikä on todella nuori aika jos vertaa ranskaan missä se on ollut jo 15 vuotta.15 vuotta on tosi pieni aika jos vertaa johonkin jääkiekkoon.Mutta pitää muistaa että 3 vuotta on lyhyt aika ja kukaan ei ole seppä syntyessään vuosi vuodelta taso nousee ja niin sen pitääkin. Suosittelen itse kokeilemaan älyttömän hauskaa, ja voi itse säätää rajansa !:)

Granit kirjoitti:

Parkourin ideahan on (minun ajatuksissani) nähdä kaikessa mahdollisessa liikkumisessa haasteita, ja ylittää niitä omien taitojen mukaan. Mitä vähemmän taitoa sitä enemän haasteita, tosin haasteet eivät lopu koskaan. Pituushypyssä vaikkapa ainoa raja, joissa hasteiden ilmeneminen loppuu, on se kun ei enää ponnistuksen jälkeen tule alas. Jokaiseen suoritukseen voi lisätä vauhtia. Siihenkin on rajana omat maximaaliset rajat. Perusvaulttia voi harjoitella kunnes aita jonka ylittää on taivaissa ja herra trasööri jäätyy/pamahtaa/tukehtuu kuoliaaksi.

Homma on siis siinä, miten haluat parkourata. Haluatko jyystää aina samoja temppuja jotka osaat niin helpoista paikoista kun voit? Samaa olisi jos juoksija kävelisi kenttää ympäri, ja muutenkin lopettaisi puolivälissä. Samaan syssyyn kun voisi tavoitella maailmanennätystä.
Parkourissahan on se loistava puoli, että ainoa kilpailu (pitäisi olla) käydään itseään vastaan. Siis jos itse on kova vastus eli ei uskalla tai osaa, on viisaampaa mennä sinne missä oman itsensä este pienenee. Muttei liikaa.

Pääpointtihan on siinä, että parkourista voi tehdä vaikeaa tai liian helppoa. Tai mahdotonta. Mahdottomaan kun ei kykene, on aika laskea tavotteita. Kukaan tuskin elinaikanaan kehittyy sinne asti, että se on liian helppo taso.Monet lajit ovat vaarallisia tai eivät,riippuu taysin miten niitä harrastat.Voihan parkouria köpötellä kanttikivetyksellä missä tuskin onnistuu naarmuakaan saamaan,tai juosta täysillä halki ydinkeskustan loikkien aitojen ja pihojen poikki tietämättä mitä nurkan takaa tulee eteen ja etsien uusia esteitä voitettavaksi.Ottaen huomioon että parkour on suomessa ollut vasta kohta 3 vuotta, mikä on todella nuori aika jos vertaa ranskaan missä se on ollut jo 15 vuotta.15 vuotta on tosi pieni aika jos vertaa johonkin jääkiekkoon.Mutta pitää muistaa että 3 vuotta on lyhyt aika ja kukaan ei ole seppä syntyessään vuosi vuodelta taso nousee ja niin sen pitääkin. Suosittelen itse kokeilemaan älyttömän hauskaa, ja voi itse säätää rajansa !:)

Oon aivan samaa mieltä!!

Granit kirjoitti:

Parkourin ideahan on (minun ajatuksissani) nähdä kaikessa mahdollisessa liikkumisessa haasteita, ja ylittää niitä omien taitojen mukaan. Mitä vähemmän taitoa sitä enemän haasteita, tosin haasteet eivät lopu koskaan. Pituushypyssä vaikkapa ainoa raja, joissa hasteiden ilmeneminen loppuu, on se kun ei enää ponnistuksen jälkeen tule alas. Jokaiseen suoritukseen voi lisätä vauhtia. Siihenkin on rajana omat maximaaliset rajat. Perusvaulttia voi harjoitella kunnes aita jonka ylittää on taivaissa ja herra trasööri jäätyy/pamahtaa/tukehtuu kuoliaaksi.

Homma on siis siinä, miten haluat parkourata. Haluatko jyystää aina samoja temppuja jotka osaat niin helpoista paikoista kun voit? Samaa olisi jos juoksija kävelisi kenttää ympäri, ja muutenkin lopettaisi puolivälissä. Samaan syssyyn kun voisi tavoitella maailmanennätystä.
Parkourissahan on se loistava puoli, että ainoa kilpailu (pitäisi olla) käydään itseään vastaan. Siis jos itse on kova vastus eli ei uskalla tai osaa, on viisaampaa mennä sinne missä oman itsensä este pienenee. Muttei liikaa.

Pääpointtihan on siinä, että parkourista voi tehdä vaikeaa tai liian helppoa. Tai mahdotonta. Mahdottomaan kun ei kykene, on aika laskea tavotteita. Kukaan tuskin elinaikanaan kehittyy sinne asti, että se on liian helppo taso.Monet lajit ovat vaarallisia tai eivät,riippuu taysin miten niitä harrastat.Voihan parkouria köpötellä kanttikivetyksellä missä tuskin onnistuu naarmuakaan saamaan,tai juosta täysillä halki ydinkeskustan loikkien aitojen ja pihojen poikki tietämättä mitä nurkan takaa tulee eteen ja etsien uusia esteitä voitettavaksi.Ottaen huomioon että parkour on suomessa ollut vasta kohta 3 vuotta, mikä on todella nuori aika jos vertaa ranskaan missä se on ollut jo 15 vuotta.15 vuotta on tosi pieni aika jos vertaa johonkin jääkiekkoon.Mutta pitää muistaa että 3 vuotta on lyhyt aika ja kukaan ei ole seppä syntyessään vuosi vuodelta taso nousee ja niin sen pitääkin. Suosittelen itse kokeilemaan älyttömän hauskaa, ja voi itse säätää rajansa !:)

niinpä niin,jokin muuri esim. ei ole este vaan se on enemmänkin mahdollisuus :) (toi sama luki myös eräällä aiheeseen liittyvällä netti sivul)