Antti Rinne ei nyt ihan voita D.Trumpia saduillaan, vaikka kovasti pyrkiikiin valtaansa pönkittämään satuilullaan. Hän lupaa tuhat lääkäriä lisää ja tuhansia hoitajia. Lääkäriliitto ilmoittaa lääkäreitä olevan jo liikaakin, joten mistä Antti aikoo heitä taikoa.
Antti kehuu hallituksen keventävän keskituloisen verotusta, vaikka todellisuudessa sen ostovoima tulee heikkenemään entisestään.
Eipä ole vuosikymmeniin ollut meillä tällaista satusetää valtioneuvostoa johtamassa.
Uskotteko Antti Rinteen satuihin
5
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Jokaisella valtiolla pitää olla oma donald tai borisjohnson kansaa kusettammassa.
- Anonyymi
Antti porisee kuin kiuhuva kokoperunapata. Porinan seasta ei paljon ymmärrettäviä sanoja ja ajatuksia saa selville. Soisi Suomelle edustuskelpoisemman pääministerin.
Tämä trendi on ollut voimassa jo Aho, Lipponen, Katainen, Stupp, Sipilä ja nyt Rinne ajoilta.
Kuka tahansa tuohon virkaan joutuu, huomaa oitis, että demokratiassa ei voi päättää yksin mistään. Sama pätee sitten myös Halla-ahoon alkää muuta kuvitelko.
Jos päätät vaikka nostaa palkkoja 5 euroa tuntia, tai laskea, ei se mene läpi ilman isompaa joukkoa.
Jämpti on näin!- Anonyymi
Useimmat aiemmat pääministerit ovat aidosti pyrkineet toimimaan maamme parhaaksi eikä puolueensa/taustajoukkojensa(SAK) parhaaksi.
Tällaisten katteettomien lupausten sarja on pöyristyttävä. Anonyymi kirjoitti:
Useimmat aiemmat pääministerit ovat aidosti pyrkineet toimimaan maamme parhaaksi eikä puolueensa/taustajoukkojensa(SAK) parhaaksi.
Tällaisten katteettomien lupausten sarja on pöyristyttävä.Kerroin vain sen, mitä on tapahtunut ja todennäköisesti tulee tapahtumaan tulevaisuudessa!
Rinne ei poikkea millään tavalla aikaisemmista pääministereistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834473Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243228Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392894Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172697Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172549- 162540
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432487Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142075Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281727