1970-luvulla uhkana pidettiin ilmaston kylmenemistä ja uutta jääkautta, vaikka hiilidioksidipitoisuus oli ollut kasvussa silloinkin. Kylmeneminen (global cooling) oli suurinta muotia ja tieteen hyväksymä konsensus.
Ensimmäisenä Maan päivänä 1970 professori Kenneth Watt ennusti: ”Maailma on kylmentynyt rajusti noin 20 vuotta. Jos nykysuuntaus jatkuu, vuonna 1990 globaalilämpötila tulee olemaan noin neljä astetta kylmempi ja vuonna 2000 yksitoista astetta kylmempi. Tämä on noin kaksi kertaa se mikä tarvitaan jääkauteen.”
Google haulla "Jounin päivän jutut" löytyy tämä suomalaisen tiedemiehen koko kirjoitus. Osattiin sitä jo 50 vuotta sitten pelotella ihmisiä
1970-luvulla tiedemiehet pelottelivat jääkaudella
8
334
Vastaukset
- Anonyymi
Mitä me tästä opimme?
- Anonyymi
No, ei niin mitään.
Paitsi sen, jotta ihmisten aiheuttaman ilmastonmuutoksen kieltäjät ovat paniikissaan kieltämässä sekä kasvihuoneilmiön että jääkaudet. Kumpiakaan tapahtumia ei voi esiintyä, koska Jumala suojelee ja niin pois päin.
Opimme sen, että denialisti valehtelee aina. Jo 1970-luvulla tiedemiehet puhuivat paljon enemmän lämpenemisestä.
Viilentymistä ennustaneet tiedemiehet olivat huolissaan hiukkaspäästöistä, jotka estävät Auringon valon pääsyä maan pintaan asti.
Hiukkaspäästöt saatiin kuriin kansainvälisin sopimuksin.- Anonyymi
Puhuminen on tärkeää. Huutoäänestyksellä selviää se, lämpeneekö vai viileneekö. IPCC sitten määrää 97% konsensuksen siitä että lämpenee.
- Anonyymi
Miksi sinä jönssi valehtelet. Hiukkaspäästöt ovat nykyään suuremmat kuin 1970 -luvulla. Ei hiukkaspäästöistä ole olemassa mitään kansainvälistä sopimusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhuminen on tärkeää. Huutoäänestyksellä selviää se, lämpeneekö vai viileneekö. IPCC sitten määrää 97% konsensuksen siitä että lämpenee.
Muista aina leimata viestisi "97%" tai "ilmastoteologi". Kiitos tästä leimauksesta.
- Anonyymi
- minkä jälkeen syntyi se jääkiekkomailan lapa kun lämpeneminen otti kiinni hämärtymisilmiön aiheuttaman lähes 50 vuoden viiveen. Alarmistit nyt sitten jatkavat sitä mailan lapaa hamaan maailman loppuun. Nyt kuitenkin aletaan olla sillä tasolla, jolla oltaisiin ellei hämärtymisilmiö olisi tullut väliin. Lämpeneminen luultavasti tasoittuu samalle hitaalle kasvusuoralle, jolla se oli heti pikkujääkauden jälkeen. Lämpeneminen voi myös loppua kokonaan jos jo alkaa olla yhtä lämmintä kuin parhaimmillaan keskiajan lämpökaudella.
- Anonyymi
Myöhäänpä oli.
Kun kävin koulua 1950-luvulla niin jo silloin opettaja kertoi, että jääkausi on tulossa. Lohdutteli vain, että siihen menee niin kauan, että useimmat ehtii heittää veivinsä, joten ei huolta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591194Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11870Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83633Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46564Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33547Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501