DEI:llä on radio-ohjelma Rukous Suomen puolesta.
Edellisessä lähetyksessä, tiistaisin klo 18 muutama ilta-/yöuusinta, oli vieraana joku nainen, Jirka?, Adventtikirkosta.
Jirka lohdutti kuulijoita: Niin kuin me rukoilimmekin, rukoilemasta päästyämmekin, niin niinhän siinä sitten kuitenkin kävi. ?? Viittaakohan tämä uuteen hallitukseen, pohdin mielssäni. Kyllä.
Mutta Jirkan mukaan ei ole huolta eikä hätää, mitä ikinä tapahtuukin - vaikka rukoustamme ei toteutettukaan, niin olkaapa huoleti, kaikki kuuluu kuitenkin jumalan sureen suunnitelmaan ja kaikki kääntyy lopulta parhain päin - me emme vain Hänen aivoituksiaan, loisteliaita suunnitelmiaan, ymmärrä.
Jirka jatkoi rukoilemalla pääministeri Marinin puolesta. Että hän ottaisi yhteyttä Jumallaan - ja jos ja kun ei niin tajua tehdä - että Jumala ottaisi yhteyttä Mariniin.
Rukoiltiin myös erikseen ja erityisesti kristittyjen kansanedustajien puolesta, että heidän äänensä kuuluisi eduskunnassa erityisen voimakkaana.
Rukoiltiin, etteivät kansanedustajat päätöksissään niin kovasti luottaisi järkeen ja (tieteelliseen ) tietoon, vaan ennemminkin jumalan johdatukseen. (Samanlaisen toiveen kuulin Patmosradiossakin - ei järki, tieto vaan johdatus.)
Rukoilvat myös sen puolesta, että lapset saisivat 'nauttia' krsitillisestä tuputuksesta kouluissa vastaisuudessakin, ja että koululaisia ei painostettaisi. Ei kertonut miten, mutta sen osaa arvata.
Rukous Suomen (hallituksen) puolesta
9
61
Vastaukset
Siis ei saa käyttää järkeä vaan "Jumalan johdatusta". Herää vaan kysymys miten se käytännössä tapahtuu. Arvotaanko kolikolla kuten muinaiset antiikin israelilaiset kysyivät Jumalan mielipidettä Uurim & Tummim arpapelillä ja Jumalan ajateltiin näin antavan vastauksen (2. Moos. 28:30 ja 4. Moos. 27:21).
- Anonyymi
Mitenhän se Jumalan johdatus saataisiin selville jos hallituksessa olisi kaikki konservatiiviset lahkot, viisläiset, adventistit, katoliset, helluntailaiset, eri kreationistit, teistisen evoluution kannattajat, ym?
Niillä kun on jokaisella aivan omat Jumalan johdatuksensa, niin mitenkähän ne onnistuisi muodostamaan noista johdatuksistaan yhteisen poliittisen ohjelman?
t qwerty
Onneksi on YLE. Aamen 🙏
- Anonyymi
Älkää herranenaika rukoilko tämän maanpetos-hallituksen puolesta!
Rukoilkaa, että se kaatuu mahdollisimman pian!
Se on oikeaa rukousta Suomen puolesta. 🙏- Anonyymi
Mikä maanpetos nyt on meneillään? Meillä on demokraattisesti valittu hallitus ja rukoileminen sen kaatamiseksi viittaa paremminkin maanpetokselliseen toimintaan kuin hallitusohjelma.
- Anonyymi
Rukoilemme, että se tulisi uskoon,
- Anonyymi
Juu kiireesti rukousaamiaiselle jenkilään.....
- Anonyymi
Muistakaa, että kaikki mitä rukoilette, tuokaa ne asiat aina kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi ja niin, että jokaisen asian kohdalla, ensin kiitos ja sitten rukous. Kiitos ja rukous antaa voimaa rukoilijalle ja rukoilun kohteena olevalle ja niin ihmeitä tapahtuu ilman määrää.
Äh puh pentti työnnä vielä sentti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki131404Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2521326- 1051095
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?1201046- 65687
Miksi ETTE suostu selvittämään . . . . . ...
Asioita jotka jääneet selvittämättä toisen osapuolen kanssa? Kertoisitteko miksi ette suostu? Vaikka teidän mielestä168661- 52562
Wille Rydman on kansalaisten mielestä huonoiten onnistunut ministeri
Onneksi olkoo Wille kärkipaikasta! Oletkin sen eteen tehnyt hartiavoimin töitä. "Ministeri Wille Rydman (ps) on kansala368538Tajuan kyllä
että molemmilla on omat elämänsä ja kuvionsa ja rakkaansa. En odota mitään enkä ole tunkemassa mihinkään. Kai silti saa52505- 71493