Parempi syy CO2n päästöjen rajoituksiin!

Anonyymi

Nykyisin tiedetään fossiilisten polttoaineiden loppuvan nykyisellä käytöllä öljyn osalta n 50 vuodessa ja kivihiilen osalta n 150 vuodessa. Öljyn hinta tulee kallistumaan reilusti ennen sen loppua , joten on jo kiire tehdä asialle jotakin.

Väestönkasvu on esim Afrikassa siten , että maanosan väestö kolminkertaistuu vuosisadan loppuun mennessä jos mitään ei tehdä, tai ei tapahdu jotakin muuta luonnollista poistumaa.
Meidän pitää ottaa säästölinja fossiilisisissa polttoaineissa ja kehittää nopeasti muita korvaavia energialähteitä jotta suomi ja koko maailma pärjäisi tämän ylimenokauden energia-asioissa.

Ilmastoasioille emme paljoa pysty , koska ilmasto muuttuu joka tapauksessa joka 400 vuosi, joten säästäminen energiassa tapahtukoon energiakriisin vuoksi ei niinkään ilmaston vuoksi

20

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Se, että öljy loppuu 50v. kuluessa, on 20v. sitten tehdyn tutkimuksen arvio. Viimeisimmät tutkimukset ennustavat, että nykyään tiedetyillä öljyvaroilla voidaan pumpata vielä 50v, ja ennusteet kertovat että uusia lähteitä löytyy vielä lisää.
      Se, että öljy siirretään ilmakehään estämään lämpösäteilyn pääsyä avaruuteen, on paha.
      Kukaan ei jää kaipaamaan öljyä, sen sijaan öljyn polttaminen on ilmastollinen ongelma.

      • Anonyymi

        Nykyinen kulutus vain lisääntyy ja 20 vuoden kuluttua voi hinta olla öljylle jo aika kova.
        Öljy ja kivihiili on mahdollistanut teollisen kehityksen ja elintason nousun. Se ja lääketieteen kehittyminen on myös mahdollistanut väestömäärän hurjan lisäyksen 50 vuodessa.

        Tuota lämpösäteilyn karkaamista avaruuteen ei 0,04% CO2 riitä kuin arviolta 0,2 C asteen lämpötilan nousuun ja sekin todennäköisesti lopahtaa kun joku näistä tunnetuista lyhyistä kylmäkausista tulee päälle. Näin kävi 1950-1980 luvuilla vaikka CO2 nousi rajusti.

        Nykyinen 1 C asteen lämpötilojen nousu on vielä todella normaalia lämpimän kauden tuotetta. Siitäkin on varmuudella noin puolet aivan luonnollista lämpenemistä. Tuo toinen puoli lämpenemisestä alkoi ennen kuin CO2n määrä lisääntyi ilmassa.


      • Anonyymi

        Paljastit juuri sen poliittisen ilmastohysterian aivan selvästi: et ollut ollenkaan huolissasi energian loppumisestä , teollisuuden ja ihmisten energiantarpeesta. Et ollut kiinnostunut edes ihmisten elintason säilyttämisestä etkä myöskään kehittyvien maiden tulevaisuudesta kun energia kallistuu ja jopa sen saanti romahtaa.
        Toisit vain 50 vuodesta joka tuli jo selväksi muutenkin ja liitit mukaan lämpösäteilyn hidastumisen CO2n osalta jota ei kukaan alarmisti osaa laskea varmasti.


      • Anonyymi

        Rooman klubi ennusti melkein 50 v sitten, että öljy loppuu 40 v:ssa. Ennustettu siitä saakka monta kertaa, että loppuu tuleva 40 v kuluessa, eikä loppua näy, helpoimmat lähteet on vain tyhjennetty. Joskus tietysti loppuu, mutta ennustukset siitä kuten melkein mistä vaan asiasta ovat hyvin epävarmoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rooman klubi ennusti melkein 50 v sitten, että öljy loppuu 40 v:ssa. Ennustettu siitä saakka monta kertaa, että loppuu tuleva 40 v kuluessa, eikä loppua näy, helpoimmat lähteet on vain tyhjennetty. Joskus tietysti loppuu, mutta ennustukset siitä kuten melkein mistä vaan asiasta ovat hyvin epävarmoja.

        Totta tuokin, mutta fakta on , että öljy kallistuu muutaman kymmenen vuoden jälkeen jos
        ei keksitä oikein käypää ja edullista uutta energiamuotoa. Olisiko ehdottaa jotakin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta tuokin, mutta fakta on , että öljy kallistuu muutaman kymmenen vuoden jälkeen jos
        ei keksitä oikein käypää ja edullista uutta energiamuotoa. Olisiko ehdottaa jotakin?

        Se on jo keksitty. Kivihiili, josta tislaamalla saadaan myös öljyä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta tuokin, mutta fakta on , että öljy kallistuu muutaman kymmenen vuoden jälkeen jos
        ei keksitä oikein käypää ja edullista uutta energiamuotoa. Olisiko ehdottaa jotakin?

        Etkö ole kuullut ydinvoimasta?
        Sitä lisää ja paljon, kunne saadaan torium-voimalat toimintaan.
        Sitten riittää energiaa vaikka ja mihin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö ole kuullut ydinvoimasta?
        Sitä lisää ja paljon, kunne saadaan torium-voimalat toimintaan.
        Sitten riittää energiaa vaikka ja mihin.

        Torium voimalat ovat mielestäni vielä kokeiluasteella niin kuin fuusiovoimalatkin.
        Toivotaan ,että toimivat.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Se on jo keksitty. Kivihiili, josta tislaamalla saadaan myös öljyä.

        Kivihiili on hyvä ja edullinen energianlähde.
        Ja lisäksi täysin saasteeton.


    • Anonyymi

      Ei näköjään kiinnosta asia joka on todella tärkeä. Ehkä se ei ole poliittisen agendan listassa vielä. Kohta on.
      On niin lapsellisia kommentteja täälläkin ja uutisissa ja joka puolella. Hiilijaljälkihiiri?
      Kaikki vaain kopsaavat toisiltaan ja ovat olevinaan viisaita.

      • Anonyymi

        Kerro vielä se, mikä on mielestäsi todella tärkeä asia. Älä pidä meitä jännityksessä.


    • Anonyymi

      Luuleeko joku ääliö, että öljy ja maakaasu ovat loppumassa? Voi hyvä tavaton! Sadaksi vuodeksi on arvioitu riittävyys ilman uusien esiintymien löytymistä, ja niitähän löytyy jatkuvasti.

      • Anonyymi

        Hyvä jos riittää! Oletko itse tehnyt arvion vai onko sen tehnyt joku viisaampi asiantuntija?

        Kulutus näissä kuitenkin lisääntyy ja hintakin korottuu jo viimeistään 2050. Suomessa pumppuhinta alkaa olla jo liian korkea ja politiikka on korottaa polttoaineiden veroja taas.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä jos riittää! Oletko itse tehnyt arvion vai onko sen tehnyt joku viisaampi asiantuntija?

        Kulutus näissä kuitenkin lisääntyy ja hintakin korottuu jo viimeistään 2050. Suomessa pumppuhinta alkaa olla jo liian korkea ja politiikka on korottaa polttoaineiden veroja taas.

        Näinhän se on että hinta alkaa olla liian korkea ja lähestyy kipurajaa. Vielä ei ole sattunut kertaakaan sellaista tapausta että se olisi todella liian korkea muille kuin persaukisille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä jos riittää! Oletko itse tehnyt arvion vai onko sen tehnyt joku viisaampi asiantuntija?

        Kulutus näissä kuitenkin lisääntyy ja hintakin korottuu jo viimeistään 2050. Suomessa pumppuhinta alkaa olla jo liian korkea ja politiikka on korottaa polttoaineiden veroja taas.

        Arvailut kannattaa jättää ilmastoteologeille. Heillä on siihen vertaisarvioitu pätevyys.


    • Anonyymi

      Kirjoitat asiaa. Saman olen todennut itsekin useissa kommenteissani siellä sun täällä. Ei niin pahaa jottei jotain hyvääkin. Ilmastopolitiikka tekee pahoja asioita ihmisille ja yhteiskunnille, mutta hyvää siinä kuitenkin on se, että se potkii eteenpäin uuden teknologian kehitystä.

      • Anonyymi

        Joo se todellakin potkii sitä eteenpäin ,mutta kaikki pakottaminen johonkin muottiin saattaa pilata koko yhteiskunnan ja kehityksen.


    • Anonyymi

      No hyvä kun polttoaineet loppuu. 50v päästä en ole elossa ja olen saanut ajella koko elämäni bensa ja diesel autoilla ja nuorempana vielä jenkeillä jotka imi 30l/100km kun laittoi kumit palaan. Te ette enään voi ellette lottovoittoa saa joten hyvä kun loppuu koko autoilu oikeastaan.Tulee vain yhteiskäyttöautot ja bussit sallittuina viimeistään 2050v ei yksityisautoilua enään.

      • Anonyymi

        Ei ole enää yksityisautoja vuonna 2050. Siihen aikaan lennetään yksityislentokoneilla ohi kaikkien ruuhkien.


      • Anonyymi

        Jos öljy loppuu, sitten tehdään vain uutta. Kun ydinenergia silloin ja paljon aikaismminkin jo on halpaa ja sitä on rajattomasti, ei synteettisen öljyn tai bensan valmistus ole temppu eikä mikään.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      27
      19537
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      75
      6522
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      28
      6176
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      98
      5965
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      43
      5819
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      100
      5698
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      5123
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      4807
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      60
      4170
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      49
      3785
    Aihe