Elämmekö jo nyt vihan ja tuhatvuotista aikaa?

Anonyymi

Seuroissa usein kerrotaan, että me uskovat elämme jo nyt vihan aikaa, ja siksi meitä vihataan.
Vihan ajasta kerrotaan Ilmestyskirjassa, Tessalonikalaiskirjeessä, sekä Matteuksessa.

En pysty sitä itse tarkemmin selittämään, ja saarnat ovat hieman sekavia.

Toiset puhujat taa opettavat, että elämme jo nyt tuhatvuotista valtakuntaa, vaikka Jeesus ei ole tullut voittamaan maan päälle antikristuksen ja Pahan joukkoja.

Onko jollakin selvä kuva asiasta?

29

112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      • Koettelivatko paikallaolijat nuo henkinäyt Raamatun edellyttämällä tavalla? Kaikesta päätellen eivät. Epäilen koko näkyä muutenkin. Jokaisella on nykyään puhelimessa kamera mukana ja kuvia ei silti ole.

    • Anonyymi

      Tietenkään noiden kertomusten tueksi ei tarjota mitään tieteellistä näyttöä.

      • Anonyymi

        En halua mitää epämääräisiä sepustuksia, vaan Raamatun sanoma asiasta, koska puhujat eivät siitä puhu, kuten ei palstakaan.
        Avaaja.

    • Anonyymi

      On. Tuhatvuotinen valtakunta alkaa vasta Jeesuksen paluusta. Silloin käy niin kuin Nooan aikana. Vasta silloin perustetaan taivaallinen hallitus jota hallitsee Kristus ja hänen 144000 hallitsijatoveriaan. He hallitsevat maata.
      Ennen tuhatvuotista valtakuntaa ja Jeesuksen paluuta on suuri ahdistus. Joten saarnamiehenne eivät tunne Raamattua.

      • Anonyymi

        Missä on antikristus, hänhän vaihan mobiloi, haloo?
        Ilman antikristusta ei aikaa ole.

        r

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1 Joh.2:18 kyllä ilmoittaa että jo silloin oli antikristuksia? Mutta siitä on aikaa reilut 2000 vuotta.
        Mielestäni Jeesus kuvasi lopunaikaa niin selvästi ettei sitä voi olla huomaamatta. Sanomia sen tyyppisistä asioista tulee joka päivä. Mutta taivaalla pitää tapahtua myllerrystä ja silloin on suureen ahdistukseen enää vähän aikaa. Se on silloin oven takana. Valvokaa.
        W.

        Jeesuksen aikaan oli puolen tusinaa antikristuksia, mutta vihan aika alkaa vasta silloin, kun ak. tekee liiton juutalaisten kanssa, ja ak. pettää sen 3,5 vuoden päästä.
        Nämä tiedot, minka Ilmestys antaa, on annettu vasta 100 luvun tiimoilla, mutta vihan aika koskee vain Jumalan omaisuuskansaa Israelia.

        Ei välittömästi muita kansoja.

        Matt 3;7 Mutta kun Johannes näki, että hänen kasteelleen oli tulossa myös monia fariseuksia ja saddukeuksia, hän sanoi heille: "Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan?

        Dan 12; 1 -- Silloin astuu esiin Mikael, suuri enkeliruhtinas, joka seisoo kansasi suojana. Ja tulee ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä alkaen, kun kansoja on ollut, aina tuohon aikaan saakka. Mutta sinun kansasi pelastuu, pelastuu jokainen, jonka nimi on kirjoitettu kirjaan

        Lestadiolaiset eivät ole Jumalan omaisuuskansaa, joten asia ei koske heitä, paitsi tuomio sen 7 vuoden päästä, silloin he joutuvat toiseen jonoon, toinen on jeesuksen omien jono.

        On se ihme lahko, ensin varastavat korvausteolgiallaan Israelin aseman, sitten Jeesuksen ja nyt vihan ajan, ei tuosta selviä ilman penaltyä.

        Suuri ahdistus koskee kaikkia maan asukkaita. Mitään 3,5 vuoden erillistä vihanaikaa ei ole. Se on eräiden uskonnollisten tahojen tulkinta. Jeesus ei itse maininnut suoraan että olisi 3,5 vuoden viha.

        Ei koske.
        Ahdistus on jaakobin, eli Israelin alueen, poikkuksena muutamat Israelia lähellä olevat tahot.
        Daniel kirjoittaa; 12; 1 -- Silloin astuu esiin Mikael, suuri enkeliruhtinas, joka seisoo kansasi suojana. Ja tulee ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä alkaen, kun kansoja on ollut, aina tuohon aikaan saakka. Mutta sinun kansasi pelastuu, pelastuu jokainen, jonka nimi on kirjoitettu kirjaan
        Ja sitten; Dan 9; 24 -- Seitsemänkymmentä vuosiviikkoa on määrätty kansallesi ja pyhälle kaupungillesi. Sitten jumalattomuus päättyy, synnistä tulee loppu, pahat teot sovitetaan, ikuinen oikeudenmukaisuus saatetaan voimaan, näky ja profetia sinetillä vahvistetaan ja kaikkeinpyhin voidellaan.
        25 "Sinun tulee tietää ja ymmärtää: Siitä ajasta, jolloin se sana lähti liikkeelle, Jerusalemin entiselleen palauttamista ja rakentamista koskevan sanan lausumisesta, on voidellun hallitsijan tuloon seitsemän vuosiviikkoa. Ja kuusikymmentäkaksi vuosiviikkoa rakennetaan kaupunkia ennalleen, toreineen ja vallihautoineen. Mutta vaikeat ajat tulevat.
        26 Ja kuudenkymmenenkahden vuosiviikon kuluttua raivataan voideltu tieltä, eikä kansalla ole enää toista. Uusi hallitsija lähettää väkensä ja saastuttaa kaupungin ja pyhäkön, mutta tulva tekee hänestä lopun. -- Ja tuho on säädetty, ja se kestää sodan loppuun asti.
        27 Hän on tekevä liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi sitä

        Ja Dan 9;27 Hän on tekevä liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi sitä viikkoa hän on lakkauttava teuras- ja ruokauhrin. Ja temppelin ylimmällä kohdalla on oleva turmion iljetys aina siihen saakka kun turmion tuoja vääjäämättä joutuu turmioon."

        Missään ei kerrota, että se koskisi seurakuntaa, tai pakanakansaa.
        Välimeren pohjoispuoli sekä Itäpää on kyllä vakeusissa, sillä antikristus tulee joukkoineen sieltä, kymmenestä Valatkunnasta, joiden kanssa antikristus riitaantuu,Josta DanDan 7 7 Ja vielä minä näin yöllisessä näyssäni, että oli neljäs eläin, pelottava, kauhistuttava ja hyvin väkevä. Sillä oli suuret rautaiset hampaat, ja se söi ja ruhjoi kaiken ja tallasi tähteet jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin aikaisemmat eläimet, ja sillä oli kymmenen sarvea.
        8 Minä katselin niitä sarvia ja näin, että niiden väliin kasvoi vielä pieni sarvi, ja entisistä sarvista kolme irtosi sen tieltä. Ja katso, sillä sarvella oli silmät, ihmisen silmien kaltaiset, ja suu, joka puhui suuria sanoja.

        Näin oli kolme kuningasta lyöty antikristuksen toimesta.

        Siinä on se ero ettei Daniel ole Jeesus. Kun ahdistuksen jälkeen kootaan valitut neljältä ilmansuunnalta niin se tarkoittaa koko maata. Lisäksi Jeesus sanoi, käy niin kuin Nooanpäivinä. Rajoittuiko vedenpaisumus pelkästään Israeliin?
        Eli tuollaiset teoreettiset laskelmat, päätelmät ja uskottelut ovat ihmisen tekemiä.
        Pysytään nyt totuudessa Jeesuksessa, etenkin väitätte uskovanne häneen.

        Jeesuksen seuraajana ja Uudestisyntyneenä sanon, ettei tuolla ole yhteyttä vaivan aikaan, vaan Tempaukseen.
        Voitko valaista, missä on kirjoitettu, että pakanatkin ovat mukana antikristuksen vaivassa. Sitä kestää vain 7 vuotta, ja siinä aikana ei maailmaa valloiteta.

    • KR 1933/-38
      Matt. 24:36 Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.

      Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)
      Ap.t. 1:7 Hän sanoi heille: "Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut,

      1Tess. 5:1 Mutta aikakausista ja määrähetkistä ei teille, veljet, ole tarvis kirjoittaa;

      1Tess. 5:2 sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä

      En ole niitä vl-vihan aika saarnoja kuunnellut mutta tulee mieleen neljänkymmenen vuoden takaiset hoitokokoukset. Niitä perusteltiin "puimatantereen" puhdistuksella ennen maailmanloppua jonka saarnattiin tulevan vuoden 2000 paikkeilla.

      Tulokset olivat hirvittäviä kun parempiosaiset vellut alkoivat vainota heikompiaan.

      • Anonyymi

        Nuo eivät liity vihan aikaan, vaan temapuseen, loput Raamattu kertookin, eikä se ole enään salaisuus.

        r

    • Anonyymi

      Nythän on jo menossa kolmas tuhatvuotinen valtakunta!

      • Anonyymi

        Onko?
        Milleniumissa ei naida, saatana on sidottu, ja siellä on vain Jeesuksen Pyhät

        Miten se on osaltasi mahdollista?
        Laita jokin Raamatun lause tueksesi.

        r

    • Anonyymi

      Olen kuullut hurjan huhun että suomesta nousee lopunaikana profeetta.
      Ei taida varmaan mitenkään Raamaattuun perustuva ennustus olla?

      • Anonyymi

        Se on siinä Lutherin ennustuksessa, että pohjoisessa maassa nousee profeetta. Että koillisesta nousee kointähti. Hän on jo syntynyt , meillä on nimikin mutta en viitsi laittaa sitä tänne.

      • Anonyymi

        Hyvä, että epäilet.
        Mitä tämän profeetan tulisi kertoa, koska kaikki on jo Raamatussa.
        Senkin ymmärtäminen on usealta hukassa, saati sitten kun joku tulee vielä lisäksi.

        r

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä, että epäilet.
        Mitä tämän profeetan tulisi kertoa, koska kaikki on jo Raamatussa.
        Senkin ymmärtäminen on usealta hukassa, saati sitten kun joku tulee vielä lisäksi.

        r

        Raamatun eli Pyhän Hengen ilmoitus voi olla jatkuva.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä, että epäilet.
        Mitä tämän profeetan tulisi kertoa, koska kaikki on jo Raamatussa.
        Senkin ymmärtäminen on usealta hukassa, saati sitten kun joku tulee vielä lisäksi.

        r

        Etkö Jussi kempeleestä luvannut olla kirjoittamatta tänne?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö Jussi kempeleestä luvannut olla kirjoittamatta tänne?

        Nimimerkki on r.

        Huolehdi ressukka omista asioistasi, äläkä sekoita muita niihin mukaan, koska olet niin tyhmä, ettet koskaan ole pystynyt vastaamaan asiaan, vaan puutut jonkin nimen persoonaan.
        Olen kuullut seuroissa sanottavan, - hulluna on helppo olla.
        Onko?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimimerkki on r.

        Toi r tietenkin tarkoittaa rienaamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huolehdi ressukka omista asioistasi, äläkä sekoita muita niihin mukaan, koska olet niin tyhmä, ettet koskaan ole pystynyt vastaamaan asiaan, vaan puutut jonkin nimen persoonaan.
        Olen kuullut seuroissa sanottavan, - hulluna on helppo olla.
        Onko?

        Ällöttääkö sinuakin vaparilakeija, jos joku tunnistaa, että nimimerkki r on Kempeleen Jussi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ällöttääkö sinuakin vaparilakeija, jos joku tunnistaa, että nimimerkki r on Kempeleen Jussi?

        Jussia ei täällä ole näkynyt sen jälkeen kun hän ilmoitti poistuvansa. Hänet tunnisti helposti jo kirjoitusvirheistään.

        Siunusta!

        Olette te porukkaa, teitä ei kiinnosta pelastumine, vaan joidenkin ihmisten tausta, josta Raamattu kertoo.
        Hävetkää ryökäleet.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4443
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3138
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2864
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      116
      2645
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2509
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2387
    7. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      13
      2284
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2265
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2025
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1717
    Aihe